Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäkitreeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäkitreeni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. syyskuuta 2018

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.
#komiaflow
Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.
Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.
Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 
AM-yökisoissa.
Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.
Pimeää oli!
Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊
Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla
Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.
Pitkis hiet otsalla.
Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~

torstai 19. huhtikuuta 2018

Hylkeen nahat jalkaan

Lenkin ja treenin jälkeen, on se sitten ulkona tai sisällä, on mun jalat yleensä aina ihan märät. Useimmiten se johtuu vain hikoilevista jaloista, mutta tähän vuodenaikaan, tällä asuinalueella jolla asun ja tällaisen lumitalven jälkeen syy löytyy myös kengän ulkopuolelta. Takin helmasta kengänpohjiin asti olen ravassa ja mitä alemmaksi varpaita kohti mennään, sitä märemmät varusteet ovat. Eihän märät varpaat mitään haittaa perus tunnin lenkillä ja lähellä kotoa tee, mutta annas olla jos matkaa taitankin useamman tunnin ja en aivan heti pääse kotiin. Kengät eivät voi olla vesitiiviit, paitsi tietysti jos lähden Nokian kumppareilla, mutta niillä juokseminen ei tosiaankaan innosta. Joten on syytä investoida sukkiin!
Tältä mun jalat näyttää perus lenkin jälkeen, normisukat jalassa...
Sukka asiaa oon pohtinut jo pitkään, tarkemmin ja vakavemmin ehkä tuolta viime syksyn Jämin suunnistusmaratonilta ja Komia Ilkanpolku tapahtuman ajoilta. Noiden tapahtumien aikana oli todella märkää, kylmää ja luntakin. Kuivin jaloin ei voinut selvitä ja kylmäkin tuli vaikka liikkeessä pysyi koko ajan parhaansa mukaan. Tässä olen nyt kuulostellut ja lueskellut erilaisia kokemuksia eri sukka vaihtoehdoista ja lopulta päädyin Sealskinzin ohuimpiin juoksusukkiin. Sukka kuvattiin vedenpitäväksi kalvosukaksi, joka sopii esimerkiksi vaellukseen, pyöräilyyn, juoksuun ja kävelyyn. Eli juuri sellaisiin tilanteisiin missä mä kuivia jalkoja tarvitsen!
Sealskinz Walking Thin Mid -kalvosukat
Sukkien sisäpinta on merinovillaa, sitten tulee vedenpitävä kalvo ja uloin kerros on polypropyleenia. Strechdry-materiaali tekee sukista joustavan ja silti pitää veden ja tuulen ulkopuolelle. Hinta posteineen oli yli 50€, joten todella toivoin niiden toimivan.
Sisäpinta miellyttävää merinovillaa.
Käteen sukat tuntuivat jäykiltä ja paksuilta. Niin ja ne näyttivät todella pieniltä! Ensiksi mietin kuinka saan ne jalkaani vedettyä, mutta mitä vielä, helposti sujahti. Varpaiden kohdalta tuntui melko napakalta ja sukka kuin puristi varpaita suppuun. Varret ulottuivat pohkeen puoleen väliin ja tuntuivat napakoilta kuitenkaan puristamatta. Sisäpinnan merinovilla oli todella miellyttävä paljaalle jalalle. Testilenkille mars! 

Viileässä kelissä varpaita ei palellut yhtään, ei puristanut, ei hinkannut eikä myöskään ahdistanut. Varpaiden välissä ei vesi lotissut ja muutenkin tuntui oikein hyvältä. Kotona vedin märät kengät jalasta ja kuulostelin miltä jaloissa tuntuu. Sukat rapisivat kuin jalassa olisi ollut muovipussit. Jalat eivät yhtään tuntuneet märiltä. Rullasin sukat jalasta ja yllätyksekseni jalkojen iho tuntui kostealta ja sukkien sisäpinta oli kostea, mutta merinovillan ansiosta kosteus ei ennen sukkien pois ottamista tuntunut. Ja vaikka jalat olivat hikoilleet, sai sukat kuitenkin nätisti pois jaloista, kun märkien normisukkien riisuminen on yhtä kiskomista. Käänsin sukat nurja puoli ulospäin kuivumaan ja tuulettumaan ja parin tunnin päästä takaisin toisin päin. 
Lenkin jälkeen edelleen lämpöiset jalat.
Testasin sukkia myös retkellä märässä metsässä, pohjasta rikkinäisillä kumppareilla. Alkuun kävelyä lumisohjossa, tunti nuotion äärellä istumista ja taas kävelyä. Sukat olivat aivan loistavat! Kylmä ei tullut, vaikka kumpparit imivätkin vettä ja sukkien ulkopinta kastui kunnolla. Kotona taas kuivumaan ja tuulettumaan molemmin päin ja odottamaan seuraavaa lenkkiä. En ole vielä näiden testilenkkien jälkeen pessyt sukkia enkä joka lenkin jälkeen lähtisikään pesemään. Mikään kalvo tai pinta ei voi kestää ikuisuuksia ja pesu on yksi pahimmista kuluttajista. 
Nuotiolla sukkien kanssa.
Nämä sukat lähtee mun mukaan Nuts Karhunkierrokselle ja sinne tulee myös Kirsi 😊 Työvuorot osuivat tällä viikolla sopivasti yksiin, että päästiin yhdessä tekemään mäkitreeniä Seinäjoen laskettelurinteen viereiselle tielle. Kunnon raasto fiilikseen päästiin tuossa pehmeässä ja märässä kurakossa. Ai että tuntui mahtavalta! Tämä viikko on muutenkin alkanut kunnon reisi ja pakara prässillä kun tein toisenkin mäkitreenin ja vielä jalkojen lihaskuntopiirin. Eilen keskiviikkona tuntui kivasti, ihan sen verran että seuraava juoksu tulee olemaan vasta perjantaina. 
Kirsin kanssa mäessä.
Kuraa ja vesilammikoita lenkeille, nähdään!

~Eija~

perjantai 12. toukokuuta 2017

Perjantain nousut ja tuuletukset

Tällä viikolla on tullut testattua omaa juoksukestävyyttä rauhallisilla pitkiksillä, Sykkeet oon pyrkinyt pitämään alle 130 ja tällä menolla tuntuu että voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään (kokeilematta kuitenkaan omaa rajaani...vielä..). Lenkit oon tehnyt aamupäivällä, joten palautteluna on toiminut normi kotiaskareet, eikä kroppa ole ollut moksiskaan. Normaalia väsyneempi olen sitten toki ollut, johtuen ehkä osaltaan myös siitä että olen ollut lomalla tämän viikon ja täten voinut hiukan höllätä. Tiukka kevät vaatii jossain kohdassa veronsa ja nyt on tuntunut siltä että tarvitsen unta. 
Ai että tekee hyvää!
Lomasta huolimatta perjantai oli viikon ainut päivä, kun ei ollut mitään sovittua, joten otin itselleni harvinaisen breikin ja lähdin kaupungille ostoksille. Etupäässä lapsille sitä ja tätä, synttärilahjoja ja viikonlopulle herkkuja. Mutta tottakai reissu pitää hyödyntää myös treeni mielessä, ettei illalla tarvitse uudemman kerran lähteä :D! Autossa vaihdoin vaatteet, lenkkarit jalkaan ja sykemittari päälle. Luvassa oli lakeuksien harvinaisuus, mäkitreenit. Jouppiskan kuntoradalta löytyy mäkinenkin pätkä, suosituimman osuuden ollessa tappavan tasainen (yhtä kunnon mäkeä lukuun ottamatta). Mä lähdin tälle mäkiselle lenkuralle. Kaikki mäet, jotkut useampaan kertaan reippaalla, tasaisella vauhdilla ylös ja kovalla vauhdilla alas. Matkaa kertyi 6km, keskisyke 123 ja maxsyke 152 (mun testattu maxsyke on 168). Suht nopeasti mäkinousun jälkeen sykket laski alas ja alamäissä sykkeet laski jopa 110 paikkeille. Jaloissa tuntui mukavaa poltetta.
Pistää puuskuttamaan :)
Loppuun vielä portaiden nousut Jouppiskan hyppyrimäessä. 70 porrasta 9 kertaa ylös → juosten joka portaalle, loikkien joka toiselle ja tasahypyllä joka portaalle. Sai sopivasti jalat tärisemään. Ja huippu fiilis koko loppu päiväksi. 
Portaat voitettu.
Nyt on juoksukilometrejä pikku hiljaa kasvateltu vuoden alusta (koko talven oon juossut) ja jalkojen voimatreenejä lisätään. Mäkitreenejä pyrin tekemään joka viikko kasvatten vaativuutta. Ja syömään pitää opetella vauhdissa ja testailla mikä itselle sopii useamman tunnin matkalla. Joitain tarvikkeita on vielä hommaamatta (mm. hyvä juoksureppu juuri mun tarpeisiin), mutta kyllähän tässä vielä ehtii.

Niin, näillä suunnitelmilla olisi tarkoitus selvitä lokakuussa 42,5 kilometrin matkasta Kolilla Vaarojen maratonilla :D Arpaonni suosi mua ja mun nimi löytyi arvottujen listalta! Aivan huikeeta! Koko torstai päivä siinä menikin, että sai jännittää koska osallistujalista julkaistaan.
Omaa innostusta himmentää se, ettei ystävällä ollut yhtä hyvä onni...vielä. Nyt kyttäämme vapautuvia paikkoja ja toivottavasti Niinakin pääsee lähtöviivalle - joka tapauksessa reissuun hän on mukaan lähtemässä :)
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton 2017
Ihan pöhköä, mutta en malttaisi odottaa :D!

~Eija~

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Soutua ja mäkitreeniä

Mulle tuli mahdollisuus osallistua Virtain soutuun. Ha, mä en siis koskaan ole aikaisemmin soutanut (paitsi tietysti perus soutuveneellä oon) ja nyt oli yhden soutajan paikka auki kirkkoveneessä. Etukäteen ehdin hiukan netistä tutkailla mistä on kyse ja mitkä on pääpointit, mutta aika keltanokkana lähdin. Aamupalan jälkeen lähdin ajelemaan Virroille Pirkanmaalle ja kyllä, hiukan jännitti mitä olisi edessä.
Ystävä Helena oli tehnyt meille maittavan lounaan (kiitos). Hän siis myös mut soutamaan haastoi ja esitteli kotikaupunkiaan. Vesi on todella läsnä ja esillä Virroilla. Esitteissä sanotaankin että Virrat on satojen järvien kaupunki. Tänään järvi kaikkine lonkeroineen oli mitä rauhallisin ja ystävällisin. Hyvä niin, näin ensikertalaiselle ja ihmiselle, jolle vesi ei ole se luontevin elementti :)
 Yksin- ja parisoutajat kisasivat ennen kirkkoveneitä ja huimaa vauhtia vetivät järven selällä. 
Mulle meidän veneen soutajat, Helenaa lukuunottamatta olivat kaikki uusia tuttavuuksia. Rento fiilis ja hauskanpito asenne kisaan tarttui nopeasti, eikä oikeastaan enää jännittänyt. Malttamattomana odotti että pääsee airoon kiinni ja kokeilemaan mistä tässä on kyse.
Ennen starttia tankattiin jäätelöllä :)
 Ennen starttia käytiin pieni lämmittely koukkaus tekemässä ja tajusin, että tässä todella pitää keskittyä. Ei paljon ehdi maisemia katsella, kun yrittää pysyä tahdissa, airolla ei saa koukata liian syvältä, reipas veto, voimaa jaloista ja takaraivoa taakse. Tuossa muutama tekniikka tärppi mitä jäi mieleen ja niitä sitten yritin opetella. Mentiin läpi ohjeistuksia, että kaikki osaa toimia oikein, harjoiteltiin tiukka käännös ja rytmiä.
Reitti kartta.
Mihin ihmeeseen mä oon itseni luvannut !!?
Matkan aikana ei tosiaan ehtinyt mitään kuvailla, kun keskittyi vaan vetoihin ja tahdissa pysymiseen. Hyvä tsemppi oli porukalla päällä ja perämies (nainen) ohjeisti hyvin. 10km kisa soudettiin kahdella lenkillä. Jo ekan lenkin puolen välin jälkeen vasen takareisi alkoi kramppaamaan, ei paha mutta tuntui. Onneksi mulla oli hanskat kädessä, niin ote airosta pysyi koko ajan hyvin. Muutaman kerran kolaji airot edessä tai takana istuvan kanssa, mutta olen oikein tyytyväinen suoritukseeni. Tuntuu, etten aivan kaikkea voimaa saanut vetoihin, kun keskittyminen meni rytmiin, mutta uskon että huomenna käsivarsissa ja reisissä tuntuu joka tapauksessa ;)
Kuva lämmittely kiekalta. Kisan aikana ei ehtinyt kuvata.
 Jee, maaliin päästiin hyvissä voimin (vaikka taidettiin kyllä olla viimeiset..). Hurjan hieno kokemus ja nyt taas ymmärtää pikkuisen soudunkin päälle.
Helena ja minä
Virtain soudun muistomitali
 Kotiin takaisin ajelin nopeasti, sillä illalla oli vielä tiedossa "palauttavana" treeninä pienryhmän mäkitreenit :) Meillä oli Seinäjoen Jouppilanvuori valloitettavana. Rauhallista, tasaista ja varmaa kipuamista omaa vauhtia ylös ja palautellen alas. Jokainen teki parhaansa ja testasi omia rajojaan ja oon niin tyytyväinen ihan jokaiseen :D
Ensi viikolla alkaa kesä (kalenterin mukaan) ja luvattu kuumaa keliä. Mulla luvassa pyörällä polkemista, töitä ja puutarha fiilistelyä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :D!

~Eija~

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän mäkitreenit

Järvet, luonto. eläimet ja metsät kuuluvat Suomeen ja suomalaisuuteen ja näistä ehdottomasti tärkein itselle on metsä. Olen aina tykännyt olla metsätöissä missä yhdistyy metsänhoito, talven polttopuiden hankinta, hyvä treeni ja ulkoilu. 

Suomen 98 vuotissyntymäpäivänä "treeni"ohjelmassa luki puun kaataminen. Se tontin isoin ja ehkä komein. Viime kesä osoitti sen, että tarvitsemme lisää valoa puutarhaamme ja ainut keino sitä saada on kaataa puita. Lumettoman talven hyötyjä, että homma käy ilman rämpimistä helpommaksi, mutta rinnetonttimme ei silti päästä helpolla.
Komea kuusi keskellä puutarhaa, ei mahdu edes kokonaan kuvaan.

Puu kaatuu!!
Tähän asti oma homma oli melko helppoa, mutta sitten alkoi oksien raahaaminen, noukkiminen ja nostelu kärryille. Lapset olivat innoissaan mukana. 

Vuosirenkaiden perusteella oli monta kymmentä vuotta vanha kuusi.
Ja sitten päästiin itse mäkitreeniin. Nousua alamäestä ylämäkeen arviolta vajaa viisi metriä ja matkaa vajaa 50 metriä. Joo, ei ole pitkä ja kova nousu, mutta laitappa siihen peräkärryt täyteen isoja kuusen oksia ja työnnäppä ylös, kolme kertaa! Huh kun sai puuskuttaa ylämäessä! Reisiä ja pakaroita hapotti.

Kärrättiin vielä oksat läheiselle joutomaalle kevään pääsisäiskokkoa varten. Takaisin tullessa lapset pääsi kärryjen kyyttiin kiitokseksi avusta.

Ei tarvitse tänään lähteä kuntosalille ja juoksulenkkiäkin jäi miettimään...jos nyt kuitenkin ihan lyhyen aerobisen treenin illemmalla linnanjuhlien katsomisen jälkeen.
On hienoa olla suomalainen ja asua itsenäisessä Suomessa. Kiitos siitä kuuluu Suomen sodissa taistelleille. Meillä onkin melko hyvin asiat kun vertaa sotaveteraanien ja lottien lapsuuteen ja nuoruuteen. Silloin oma hyvinvointi ja treenailut jäi kotimaan puolustamisen jalkoihin. Osaisimmepa olla kiitollisia ja onnellisia näistä mahdollisuuksista mitä meillä nyt on. Näin ei välttämättä olisi, jos silloin sodanaikaan olisi käynyt toisin.

Rauhallista ja juhalallista Itsenäisyyspäivää kaikille!

~Eija~

torstai 29. lokakuuta 2015

Minustako polkujuoksija?

Eilen mieheni arvasi heti että uudet menopelit on taas hommattu, kun hänen tullessa töistä hihkuin, että et arvaa mitä löysin :D Mä en edes niin kovin usein päivitä lenkkareitani, mutta näistä olin ehkä jonkin aikaa jo haaveillut ja jossitellut.
Niin, elämäni ensimmäiset maastojuoksukengät :D
Salomonin Speedcross 3 GTX

Suunnistaessa rymyän metsissä mättäillä ja kaikki juoksemani maratonit ovat olleet sileitä asfalttikisoja, mutta tämä välimaasto päästä poluille on kutkuttanut ja kaivertanut mieltä. Muutenkin polkujuoksusta ja -kisoista on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että haluan päästä mukaan tähän juttuun. Näin syksyn liukkailla normi lenkkarit ovat ehkä liian liukkaat maastossa ja omat suunnistuskenkäni kovat ja kylmät. Ja ainahan sitä yhdet uudet hyödykkeet eteiseen mahtuu ;)
 Jonkin verran taustatutkimusta tein eri blogien, keskustelupalstojen ja kauppojen sivuilla. Finaaliin selvisi nämä Salomonit, La Sportiva Bushidot ja Inov-8. Salomoniin päädyin, koska niitä pääsi helposti "lähi" urheiluliikkeessä kokeilemaan. Ja nehän tuntui heti mukavilta ja jämäköiltä jalkaa. Toki kun oli jo tovin kävellyt muilla asioilla tennareilla kaupungilla, niin mikä tahansa uusi kenkä varmasti olisi tuntunut hyvältä..
"Salomon speedcross 3 GTX on tarkoitettu etenkin metsään, poluille, pururadalle, talvijuoksuun ja aina silloin kun kengältä vaaditaan pitoa." Näin luvattiin. Myyjä painotti, että asfaltilla ei sitten suositella pitkiä matkoja juoksemaan, sillä se kuluttaa pohjaa huippu vauhtia. Joo, on huomattu ihan peruslenkkareistakin! Toki suurimman osan lenkeistäni juoksen hiekkateille ja näin syksyisin ne tiet ovat vielä paikka paikoin todella pehmeitäkin...
Ja onhan ne tyylikkäät :) Ainakin vielä kun ovat ihan korkkaamattomat.
 Eipä tarvitse perinteisesti sitoa kengännauhoja, vaan pikalukituksella saa napakasti jalkaan ja tarvittaessa ehtii lenkillä kiristellä tai löysäillä. Nauhat sai kätevästi kengän kielen taskuun piiloon, ettei häiritse tai tartu sattumiin matkalla.
 Lenkkareissa on vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex Extended Comfort Footwear -kalvo ja tätä piti sitten heti aamun valjetessa lähteä testaamaan.
 Keli oli mitä lokakuisin, mutta ei sentään satanut. Pururataa pitkin ensin sopivasti lämmitellen ja kun sopiva houkutteleva polku osui kohdalle, kurvasin sinne. Huomasi heti, että nyt pitääkin sitten perus junnauslenkistä poiketen pitääkin ajatukset ja refleksit koossa, ettei kohta olla nenällään. Jalkaa nostattavia juurakoita, epätaisaista kalliota ja liukkauta neulasia. Aikasta kivaa.
 Olen tottunut suunnistusnastareiden hyvään pitoon, joten ensimmäisellä kallio-osuudella oli käydä huonosti. Pito ei siis todellakaan ole kovin pitävä, tyhmä mitä menin kuvittelemaankin! Paljaan kallion sijaan piti jalan sijaa hakea varvikon puolelta. Alamäissä ottaa vielä tarkemmin.
Kalliomaalauksia keskellä metsää ;)
Oudoksuksesta jalanpohjat alkoivat puutua, erityisesti päkiöiden kohdalta. Pohkeissa oli kireyttä ja taisin hetkellisesti eksyäkin polkujen viidakkoon. Selvittyäni takaisin pururadalle sai taas ajatukset asemoitua rennoksi ja vauhtia nostettua. Metsässä lenkkeily on kyllä niin rentouttavaa ja silti aisteille haastavaa. Voittaa maantienvarressa hölköttelyn mennen tullen.

 Purtsi-metsälenkki lämmittelyn jälkeen mäkitreeniä, jeah :D 
Kaksi kertaa jaksoin rinteen nousta ylös ja todeta kenkien pidon kuraisessa mäessä aivan loistavaksi. Pohja taipuu mäkinousussa eikä ole liian jäykkä. Ja ohhoh, jalkapohjien puutumisen tunne oli kadonnut jossain kohdassa lenkkiä!
Puuh, nippa nappa hengissä mäen päällä!
Tyytyväinen olen ostokseeni ja lenkkiini. Ja että tämän välimaastonkin lajin saan omakseni, on viikonloppuna lauantaina sitten elämäni ensimmäinen polkujuoksukisa Jurvassa, Pässilänvuori Trail Runilla. Reissun otan seikkailumielellä, uuden kokemisena ja hyvänä treeninä, joten en voi epäonnistua :)

~Eija~