Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Juoksumuisteloita

Hetkeksi vielä hyppään pohjoisen maisemiin, jossa olin perheeni kanssa hiihtolomaviikkoa viettämässä viime viikolla. Pääteema viikolle oli hiihtely, mutta me ehdimme myös laskettelemaan Ylläksen rinteille. Ylläksen huipulle olen juossutkin...tai no lähes konttinut kahdesti polkujuoksukisoissa. Niin paljon muistoja, väsymystä, kipua ja sisukkuutta. Nuo maisemat silmänkantamattomiin on jotain niin kaunista. Kisoissa ei ehdi kuin vilkaista hetkellisesti maisemaa ja sitten pitää taas siirtää katse alas, ettei kompuroisi.
Ylläksen rinteellä.
Hiihtoretkellä kun piipahdimme Kotamajalla eväillä, en heti tajunnut olleeni täälä ennenkin. Vasta pari päivää myöhemmin Kukastunturille hiihdettyäni palaset loksahtivat paikoilleen ja tunnistin paikat. Viime kesän NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisassa 105 kilometrin reitti kulki täälä. No tietysti! Näin talvella kaikki näyttää vain niin erilaiselta ja ihmisiä on ympärillä niin paljon. Kesällä sitä taittoi matkaa niin yksin ja niin omissa ajatuksissa.
Kotamajalta maisemia.
Nytkin hiihdin yksin Kukastunturille illan jo hämärtyessä. Kylmä viima iski vastaan.
Kesällä Kukastunturin nousussa mulla oli edelliseltä huollolta seurana kaksi saman matkan miesjuoksijaa. Muutamia sanoja vaihdettiin, mutta muuten edettiin hiljaisuudessa, askel kerrallaan. Huipulta näkyi jo Ylläs, jonne olimme menossa ennen koukkua kohti Äkäslompoloa ja maalia. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Oikean jalan polvi oli todella kipeä ja tämän vuoksi alamäessä jäin miehistä. En vain pystynyt juosta kunnolla, vaan piti jarrutella. harmitti.
Kukastunturilla.
Kotamajalla oli miehittämätön huoltopiste, jossa oli tarjolla vain vettä. Mä en tarvinnut vesipulloihin täydennystä, mutta miehet edelläni pysähtyivät. Mä jatkoin matkaani olettaen, että miehet nappaavat mut kohta kiinni ja saan näin heistä seuraa ja tsemppiä eteenpäin. Koskaan he eivät kuitenkaan sitten ottaneetkaan kiinni ja jatkoin koko loppu matkan yksin. 
Kukastunturilla.
Lomamme lopulla vihdoin sain jätettyä sukset majapaikalle ja lähdin ihan vain juoksemaan lumisille poluille. Oli yllättävän vapauttavaa juosta ilman, että käsissä ja jaloissa oli juttuja kiinni. Hiihto on kivaa, mutta kyllä juoksu on ihan parasta. Mulla oli suunnitelma reilun 10 kilometrin lenkistä metsässä, mutta pari kertaa en löytänytkään haluamaani polkua. Lopulta hiukan turhauduin ja päätin vilkaista Pirunkurun, jonka kontin viime kesänä samaisessa polkujuoksukisassa. 
Kohti Pirunkurua.
Pirunkuru on todella jyrkkä, kivirakkainen ja pitkä nousu metsästä puuttomalle, yli 500 metriä korkealle Kesänkitunturille. Kesällä olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt. Matkaa maaliin oli vajaa 10 kilometriä, joka paikkaan sattui, mikään energia ei oikein enää uponnut ja pelkäsin tullaanko takaa vielä ohi. Ylös päästyäni tiesin, vai oliko se vain päättämistä, että ketään ei ohi päästetä. Silloin en vilkuillut maisemia, sillä katsetta ei jaksanut enää nostaa parin metrin päästä edestä.
Pirunkuru.
Mutta nyt juoksulenkilläni pysähdyin ihailemaan aivan uskomattoman kauniita maisemia. Viima puhalsi niin kylmästi, että sormet jäätyivät nopeasti. Pyörin ympäri ja imin itseeni hiljaisuutta. Olipas tämä kaunis paikka ja itsensä tunsi niin pieneksi, mutta samalla kaikki ympäriltä antoivat niin paljon voimaa. 
Tänne on tarkoitus kivuta tänä kesänä uudestaan. Ennen sitä koukataan myös Kukastunturin ja Kotamajan kautta. Tarkoitus on tulla Hetasta asti omin jaloin Äkäslompoloon kaikkien eteen tulevien tunturien, huoltopisteiden, kurujen ja rinteiden kautta. Matkaa taittaessa tulee varmasti muisteltua niin viime kesän kuin tämän talven reissuja ja tehdä uusia muistoja.

Lopulta tämän loman pohjoisen juoksulenkin pituudeksi tuli 17 kilometriä ja lenkiltä kotiutui onnellinen ja rauhoittunut juoksija. On onni päästä juoksemaan Suomen upeassa luonnossa.
Juoksua viimassa ja auringossa.
Eilen ei ollut tietoa tuntureista, viimasta tai hiljaisuudesta, kun Komiaflown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa pinkaisin 5 kilometrin matkalla oman ennätykseni 20:26. Alla oli täysin sula pyörätie, lähes tuuletonta ja plus 4 astetta lämmintä. Kroppa ei lähtökohtaisesti ollut ihan tähän valmistautunut, sillä päätöksen juoksemisesta tein edellisenä iltana yhdentoista aikaan, mutta tällä kertaa tavoitteeseeni kuitenkin pääsin ja juoksu oli muutenkin viimeistä kilometriä lukuunottamatta aika hyväntuntuinen. Ja kyllä tekee koko kropalle niin hyvää välillä juosta lujaa.
Maaliin 5km:n reitiltä. kuva; @Komiaflow
Mä olen niin kevät ihminen ja vuoden paras aika on ihan oven takana. Valon määrä on päivä päivältä niin virkistävää ja luonto heräilee pikku hiljaa. Keväästä toki alkaa aina monenmoiset kiireet, pääosin itse aiheutetut, mutta asia kerrallaan eteenpäin.

Ihanaa maaliskuuta ja tänään Naistenpäivää kaikille 🌷

~Eija~

lauantai 29. helmikuuta 2020

Hiihtolomalla

Meidän perhe nautti tämän vuoden hiihtoloman Ylläksen upeissa maisemissa. Tämä oli mun ensimmäinen kerta kun mulla oli loma yhtäaikaa lasten hiihtoloman kanssa. Monena vuotena otin lomaa aina lasten synttärien aikaan, että ehdin siivota ja leipoa. No en ota enää, vaan otan loman lomana ja onneksi nuo synttäritkin ovat kutistuneet melko pieniksi kun lapsille on tullut ikää lisää. Enkä mä enää niistä niin ota stressiä, vaan meen usein sieltä missä aita on matalin.
Tämän vuoden Lapin lomaa odotti koko perhe. Tiedossa oli lunta, hiihtoa, laskettelua ja ylipäätänsä vapaata arjesta. 
Niin kaunista ja paljon lunta!
 Meiltä on ajomatkaa Ylläksen juurelle, Äkäslompolon kylään, jossa majoituimme tutussa kämpässä, lähemmäs 10 tuntia taukojen kanssa. Kotoa lähtiessä satoi vettä, mutta perille päästyämme meidät ympäröi toista metriä korkeat lumikinokset ja pikku pakkanen. Ilta oli jo pimentynyt, mutta me aikuiset kävimme heti pienellä hiihtolenkillä. Hiihtäminen oli se juttu mitä mä odotin tältä reissulta, mutta päälle iskenyt flunssa ärsytti. Kurkku oli ollut jo pari päivää kröhäinen ja nyt nenä heitti tukkoon. Vähän yskittikin. Troppasin itseäni miten pystyin ja toivoin parasta. 
 Flunssan poikasesta huolimatta liikkumaan oli päästävä. Omia menohaluja saivat jarruttaa muu perhe. Tehtiin yhteisiä hiihtoretkiä, joissa vauhti oli todella hidasta (paitsi alamäissä) ja kilometrejä tärkeämpää olivat hyvät eväät. Latukahviloissa piipahdettiin lätyille tai sokeririnkeleille ja nuotioilla paistettiin makkarat.
Kotamajan kodalla evästämässä. 
 Ennen en ole Ylläksen laduilla ollut hiihtelemässä, joten useamman kerran retkien reitit muuttuivat matkaa tehdessä. Erityisesti suunnittelematon hiihtoretki Ylläksen ympäri lasten kanssa on jotain jonka varmaan muistamme aina. Etukäteen yhdessä suunniteltu reitti olikin suljettu lumivyöryvaaran vuoksi ja ajauduimme tarkemmin ajattelematta melko pitkälle reitille. Hätävarana olisi ollut soittaa mies pilkiltä meitä pelastamaan, mutta lopulta tuupimme toisemme Ylläksen ympäri asti. Retken pituudeksi tuli lopulta 30 kilometriä ja olen todella ylpeä lasteni suorituksesta, joista nuorin on 8 vuotias.
Iltaisin ei tarvinnut unta odotella, kun kaikki olimme todella väsyneitä monen tunnin ulkoilujen jälkeen.
Hiihtäjän kelpaa hiihdellä.
 Pakkanenkin kiristyi joinain öinä lähemmäs 25 asteeseen. Päivisin onneksi lauhtui kymmenen pakkasasteen tienoille. Sormet sekä nenä ja poskipäät olivat kovilla viimassa, jota en tule kaipaamaan yhtään. Muuten tarkeni kunhan pukeutui ajatuksella.
Lasten kanssa lumisessa satumetsässä.
 Mutta kaipaamaan jään tunturimaisemia, lunta ja loputtomia latuja. Mulle hiihtokilometrejä kertyi 204 ja pisin lenkki oli oma hiihtoretkeni 56 kilometriä. Tuolta lenkiltä sain oikean jalkani kantapäähän valtavan kokoisen hiertymän. Uusien perinteisen suksien monojen sisäänajo on vielä pahasti kesken.
Joinain päivinä kävin kaksi kertaa hiihtämässä ja muutamana päivänä vain kerran. Suurimmalla osalla lenkeistä joku perheenjäsen oli seurana. Ja hyvä että oli seuraa, sillä näin maltoin pitää vauhdin rauhallisena. Puolessa välissä viikkoa toki huomasin, ettei flunssa enää vaivaa. Se lähti kevyesti liikkumalla ja pakkaskeli irrotti tehokkaasti liman hengitysteistä.
Kukastunturilla. 
 Loma Lappiin oli juuri sitä mitä odotin ja vaikka oisin voinut jäädä vielä toiseksikin viikoksi hiihtelemään, on kotiinkin ihan kiva palata. Toivottavasti ennustetut lumisateet ja pakkaset tulevat ja pääsisi vielä kotopuolessakin hiihtelemään, mutta sitten parin-kolmen viikon päästä saisi lumet sulaa vinkeää pois, viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. 
Talven taidetta.
Vaikka lomareissun pääjuttu oli hiihtäminen, kävivät ajatukset myös juoksussa. Niin menneessä kuin tulevassa. Vaikka en ole Ylläksellä ennen talvella ollut, niin kesällä olen. Paljon muistoja, joista lisää omassa postauksessa. 

~Eija~

lauantai 8. helmikuuta 2020

Hiljaista tekemistä

Kirjoitteleminen blogiin on jäänyt todella vähälle paristakin syystä. Ensinnäkin tammikuussa aloitin taas tekemään 100%:sta työaikaa ja se todella näkyy arjessa. Tuntuu kuin olisin koko ajan töissä, tai ainakin kohta lähdössä tai pitää yrittää nukkua, laittaa eväät tai järjestellä työvuoroja niin, että oma oikea elämä pyörii niin kuin toivoo. Osittaisella yksi vapaapäivä viikossa, tai vuorotyöläisenä työvuoroputken päälle yhtä pitkä vapaaputki, todella tuntuu. Aika ei riitä aivan kaikkeen.

Kuitenkaan en ole tinkinyt yhtään liikkumisista, vaan tekeminen on jatkunut samaan normaaliin tahtiin. Mahdollisimman usein kuljen työmatkat pyörällä, vaikka loskakeleillä se oli todella raskasta, mutta ajattelen sen hyvänä treeninä. Tammikuussa ehdin juosta noin 250 kilometriä. Pääsääntöisesti lenkit olivat rauhallisia, vetoja ei tullut tehtyä, mutta liukkaus, loska ja lumisade tekivät omanlaisensa hyvän vastuksen. Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa on tullut tehtyä sopivasti joka viikko. Kropassa tuntuu oikein hyvältä. Iloksemme toissaviikolla meille vihdoin myös satoi vähän reilummin lunta ja nyt on päässyt hiihtämään pitempää lenkkiä.
Mun Rossignolit
Tammikuussa ostin itselleni uudet perinteisen sukset. Alun perin lähdin näyttämään vanhoja lautojani, josko ne olisi voinut hioa, mutta eipä niistä enää ollut oikein mihinkään. Uudet houkutteli ja myyjä sai mulle myytyä karvapohjasukset. Oikeastaan pelkkää hyvää oon karvapohjasuksista kuullut ja taitamattomana voitelijana taisi olla aika mennä sieltä missä aita on matalin. 

En ole katunut. Rossignolit ovat olleet hyvät. Ensimäisellä hiihtokerralla jalanpohjat kipeytyivät ihan hirveästi, mutta uskon tämän johtuneen uusista monoista. Seuraavilla kerroilla kipua on ollut edelleen, mutta selvästi vähemmän. Jalat tottuu pikku hiljaa. Pito on ollut oikein hyvä, mutta sauvat tuntuvat luistelusauvojen rinnalla kovin lyhyiltä. Perinteisen hiihtotekniikka tuli jostain takaraivosta ja olipas se niin mukavaa pitkästä aikaa.
Helmikuun auringon paisteessa.
Helmikuun on ihana kuukausi. Rakastan tätä lisääntyvää valon määrää, auringon paistetta hangilla ja pikku pakkasia. Nämä viikot nautitaan ennen kuin taas sohjo ja kura lentävät. Mulla on ihan lähellä talven hiihtokilometritavoite, joka on 500 kilometriä. Sen yli menen että heilahtaa.
Onnellinen hiihtelijä :)
Töiden ja liikkumisesta nauttimisen lisäksi aika menee lasten koulutyön ja harrastusten tukemisessa, normi kotitöissä ja jonkun verran ohjauksien parissa, mutta niitä en tällä hetkellä ota sovittuja enempää. 
Tässäpä selitystä teille jotka olette miettineet blogihiljaisuutta. Kaikki kuitenkin siis hyvin. Kirjoittelen jatkossakin aina kun ehdin ja tietysti sitten kun keksin jotain kerrottavaa. Perustekemistä tämä pääasiassa on.

Ihanaa helmikuuta kaikille!

~Eija~

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Tsemppiä talviharjoitteluun

Tammikuu on ollut loistava ulkoilukuukausi. Joku voisi tähän toki heti älähtää ja ihmetellä mikä tästä tammikuusta muka teki niin loistavan. Niinpä, lunta on ollut kovin vähän, mutta toisaalta metsissä ja poluilla on päässyt ilman lumessa kahlausta kulkemaan ja on voinut muutaman kerran jopa juosta ihan kesälenkkareilla. No eihän se todellakaan ole ihanteellista, sillä kyllä talven kuuluisi olla talvi, mutta eipä tässä nyt nurinat auta. Tartutaan vain positiivisiin asioihin, sillä kaikella on aina kaksi tai jopa useampikin näkökulma. 
Alku kuukauden täysikuu.
Vesisateet vesittivät tavoitteen hiihtää mahdollisimman paljon, joten sitten olen juossut ja kävellyt. Älyttömän liukkaat alustat ovat toisinaan hidastaneet menoa, mutta oon jo googletellut uusien nastalenkkarien perään ja parin näppäilyn päässä ne ovat lähtemässä uuteen kotiin, meille. Metsästän vain, josko tulisi vielä parempi tarjous vastaan tai bongaan jostain vielä paremmin toimivat yksilöt. Kuitenkaan lenkkeilyä ei ole tarvinnut lopettaa tai himmailla, sillä pitävää asfaltti pintaa on myös löytynyt. Tuntuu oikein hyvältä. Kroppa tuntuu kestävän ja juoksu tuntuu joka kerta tosi kivalta.
Tammikuun metsäretekellä kasvihuoneiden loimotus metsän takaa.
Talvi on oikea aika rakentaa juoksun peruskuntoa. Ei haittaa vaikka kilometriajat ovat normaalia hitaampia tai olo tuntuu raskaammalta. Jos ulkona pimeydessä juokseminen tuntuu tympeältä, voi siirtyä sisälle juoksumatolle tai mahdollisuuksien mukaan halliin. Ulos on tärkeää pukeutua kelin mukaan ja huomioida tietysti kengät alustan mukaan. Lämmittelyistä menee lyhyet tekniikka- ja liikkuvuusharjoitukset. Liikkeelle on hyvä lähteä kävely-juoksu-kävely tahdilla ja pikku hiljaa seuraavilla lenkeillä lisätä juoksun osuutta. Rauhassa hyvä tulee. Kovemmilla pakkasilla kovat vedot on syytä siirtää leudommille keleille.

Ja sitten kun saadaan lunta ja pakkasta, käydään hiihtämässä ja luistelemassa, pulkkailemassa ja lumikenkäilemässä. Monipuolisuus on hyvästä!
Vähä luminen, mutta kuitenkin ihana valkoinen maisema.
Tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä juoksuun on luvassa Komian Kirkon Hölkän yhteistreeneissä helmikuussa ja maaliskuussa Ylistarossa. Itse juoksutapahtuman Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaosto järjestetään huhtikuun 5. päivä komian kirkon, eli Ylistaron jokimaisemissa. Matkavaihtoehtoina ovat 5 tai 10 kilometriä tai puolimaraton. Tapahtuman tuotto käytetään seuramme lasten ja nuorten kilpa- ja harrastustoiminnan tukemiseen.

Parhaillaan tapahtuman Facebook-sivuilla on arvonta käynnissä, jossa on mahdollisuus voittaa osallistumisoikeus haluamalleen matkalle. Komian Kirkon Hölkkä 2020 facebook tapahtuman sivuilla pääset muutenkin seuraamaan miten järjestelyt etenevät, joten klikkaa itsesi mukaan!
Tapahtuman virallinen mainos.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa ja toivon kaikille lunta toivoville vielä puoli metriä sitä lisää 😃! Kunhan Komian Kirkon Hölkkään mennessä kaikki sitten ehtii sulaa..

~Eija~

torstai 28. helmikuuta 2019

Helmikuun huhkimiset

Helmikuu on vuoden lyhin kuukausi ja nyt, helmikuun viimeisenä päivänä tuntuu, että kuukausi meni todella nopeasti. Toivuin tammikuussa viisaudenhampaan poistoleikkauksesta oikein hyvin ja enää vaivana on vain kolo entisen hampaan paikalla, jonne syödessä aina menee ruokaa. Se hyvä puoli tuossa on, että nyt tulee joka ruokailun jälkeen purskuteltua suu vedellä kunnolla että saa muruset kolosta pois. Ennakko-odotukset koko toimenpidettä kohtaan olivat pelokkaat, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja pääsin nopeasti takaisin normaaliin liikkumiseen.

Juhlavuoteni 40 kisan kerääminen pääsi alkuun, kun osallistuin kaksiin aluemestaruus hiihtosuunnistuskisoihin alku kuusta. Ei ihan mun lajini suksien, sauvojen ja karttatelineiden sekamelskassa, mutta mukavaa puuhaa kuitenkin. Komiaflown talvijuoksusarjassa sai myös numerolapon rintaan, joten siitä napsahti kolmas kisa. Olisi pitänyt keksiä vielä jokin muukin sopiva kisastartti helmikuulle, mutta aikataulullisesti se oli mahdotonta, sillä vuorotyöläisenä oon monet viikonloput töissä eikä siitä noin vaan lähdetä kovin kauas joka viikonloppu kisaamaan. Oon laskeskellut että 30 kisaa tulee melko helposti vuoden aikana, mutta ne loput kymmenen vaatii kekseliäisyyttä..
Kuukauden pisin lenkki, 30km.
Vaikka helmikuu on talvikuukausi parhaasta päästä, jäi hiihtokilometrit tosi vähäisiksi. Ainoastaan sellaiset reilu 60 kilometriä! Se on vähän. Suurin syy tähän olivat kelit. Viime ja tämän viikon vesisateeseen ei ole huvittanut lähteä suksiaan pilaamaan, vaan on ollut helpompi heittää nastalenkkarit jalkaan ja lähteä suoraan kotiovelta juoksemaan. Juostessa kun ei vesisadekaan oikeastaan haittaa yhtään. Juoksukilometrejä kertyikin 185. Ehdin tehdä yhden kunnon pitkiksen, jolle sain pituutta tasan 30 kilometriä ja näitä toivon ehtiväni tehdä tulevien viikojen aikana useamman lisää. Ninnin kanssa juostiin kevyt puolimaraton sulilla pyöräteillä, mutta muut lenkit ovat jääneet alle 20 kilometriä. Edelleen vetojen teko jäätiköllä ja lumipöperössä tökkii ja siirrän ja niitä koko ajan tuonnemmaksi. Jalat voivat hyvin, mitä nyt oikean jalan pohje on kireän tuntuinen ja samaten vasemman jalan lonkankoukistaja. Niiden kanssa teen töitä.
Juoksu on ihan parasta!
Kuukauden puolen välin paikkeilla sain pienen flunssan. Kurkku oli vajaan viikon kipeä ja karhea sekä pienesti piti köhiä. Tuossa kohdassa tuli juoksutaukoa, mutta kelit sallivat työmatkapyöräilyn. Pyöräily kilometrejä kertyikin helmikuussa 217. Kaikki työmatka polkemista. Aamu- ja iltavuorot onnistuu hyvin pyöräillä, mutta talvisin myöhäiset iltavuorot (kotiin pääsee keskiyöllä) ja yövuorot kuljen autolla. Toukokuussa, kun valoa ja lämpöä on selvästi enemmän, kehtaa yösydännäkin yksin polkea. Kunpa vielä olisi hiukan enemmän tilaa kuivatella kastuneita vaatteita työpaikan pukuhuoneissa, niin sitten olisi tosi hyvä. 
Pyörällä töihin.
Pieni flunssa, vuorotyön epäsäännöllisyys ja helmikuussa niskaan kaatuneet työstettävät asiat ovat vieneet energiaa. Joitain treenejä on jäänyt tekemättä, kun ei ole jaksanut. Tavoite viikkokilometreihin en ole päässyt, mutta ei voi vain sokeasti tuijottaa esimerkiksi kilometrejä vaan usein treenien sisältö on tärkeämpää. Oon halunnut panostaa hyviin uniin ja olenkin nukkunut muutamaa yötä lukuunottamatta todella hyvin. Nukkuminen on ihanaa. Mun ehdottomat rentoutumisniksit ovat piikkimatto, jolla makaan aina nukkumaan mennessä ja toisena on avannossa pulahtaminen. Niina on opettanut mut avantoon ja oonkin pyrkinyt siellä käymään kerran viikossa. Huomenna taas mennään kun mun 7 työvuoron putki loppuu.
Askeleet avantoon.
Näillä eväillä jatkan maaliskuulle. Tavoitteena on pysyä terveenä ja ehjänä.
Ja mikä parasta, päivä päivältä ollaan lähempänä kevättä 🌞

~Eija~

tiistai 26. helmikuuta 2019

Tuomio toppahameesta

Lenkillä hiihtäen tai juosten talvipakkasessa nipistelee kylmästä reisissä ja pakaroissa. Sisälle lämpöiseen päästyä nipistely jatkuu ja iho saattaa punoittaa hyvän tovin. Muuten lenkillä tarkenisi aivan hyvin, kädetkin hikoilee ihan märkinä tumpuissa ja paita on selästä ihan märkä. Tätä se on ollut monet talvet, kunnes monien vertailujen ja pohtimisen jälkeen ostin itselleni toppahameen. En varsinaisesti ole mikään "hame-ihminen", mutta toppashortsit viehätti vielä vähemmän ja juoksuhousujen alle lisätyt parit kerrastot eivät estäneet kylmän viiman osumista jalkojen isoihin lihaksiin. Joten siksi hame ja vielä sellainen hame, mikä taipuisi moneen käyttöön, mutta erityisesti juoksuun.
Viime vuoden puolella pakkasten saapuessa sijoitin reisien ja pakaroiden talvilenkkien aikaiseen hyvinvointiin ja ostin Haltin Olos toppahameen. Pikkuisen nipisti maksaa 90€ hameesta, mutta jospa sitten ei nipistelisi enää lenkillä. Ja tyytyväinen olen ollut, sillä hame on ollut joka euron arvoinen! Oon käyttänyt hametta aina kun on ollut enemmän kuin 10 astetta pakkasta tai erityisen kylmä viima. Se on toiminut niin juoksu kuin hiihtolenkeillä ja on se ollut myös työmatkoilla pikku pakkasessa kevyiden sisähousujen päällä. 
Tyyliä tai ei, mutta lämmin ainakin.
Hame on huomaamaton päällä, ei paina tai kiristä mistään, eikä myöskään valu liukkaiden juoksuhousujen päältä. Toisella puolella kyljessä on koko hameen pituusmitan yltävä vetoketju, joten hame on helppo pukea ja riisua, vaikka toki hyppäämällä suoraan hameeseenkin onnistuu. Toisella puolella taas on lyhyempi vetoketju halkio, joka mahdollistaa jalkojen vapaan liikkeen liikkuessa. Hameen pituus yli reisien puolen välin on just hyvä ja pitää reidet ja pakarat lämpöisinä.
Hameen sivuhalkio.
Ulkonäöllisesti hame on siisti ja katseen kestävä. Jokainen voi sitten olla omaa mieltä kenelle hame sopii ja kenelle ei. Näissä asioissa mukavuus kuitenkin menee makuasioiden edelle, joten kehtaan jatkossakin hame päällä juosta ja hiihdellä kipakat pakkaskelit. Nyt tämä hame on Haltin nettisivuilla alennuksessa, vaikka kokoja on melko rajoitetusti saatavilla. Uskallan kuitenkin suositella merkin kuin merkin toppahametta pakkasta vastaan ja tämä Haltin hame ainakin toimii mulla.
Loppu talven aurinko.
Pekka Pouta toki ennusti, että talven kunnon pakkaset olisi nyt nautittu. Ja aivan ihanan keväisiä päiviä on ollutkin! Kuukausi liian aikaisin vaan. Viime viikonloppuna pääsi juoksemaan sulilla ja melko kuivilla pyöräteilläkin jo. Vaatetusta on saanut keventää, vaikka torstai perjantai välisenä yönä vielä saatiin yli 20 asteen pakkasia. Kovat on lämpötila vaihtelut.

Mukavia lenkkejä loppu talven hangille! Toivotaan pikku pakkasten vielä hetken jatkuvan ja sitten ryminällä kevääseen!

~Eija~

maanantai 4. helmikuuta 2019

Hisuttelut lumipyryssä

Täytän tänä vuonna 40 vuotta ja ikäkriisin sijaan olen ottanut tavoitteeksi osallistua vuoden aikana vähintään 40 kilpailuun. Se tarkoittaa 3,333 kilpailua jaettuna joka kuukaudelle. No tammikuussa en startannut yhdessäkään kilpailussa, joten muille kuukausille jää pikkuisen enemmän hommia. Viimeksi oon startannut numerolappo reidessä viime vuoden marraskuun alussa Komia Ilkanpolulla ja voin sanoa että kolmen kuukauden kisatauko on tehnyt hyvää. Oon sen verran kilpailuhenkinen, että vaikka nautin kisan tuomasta tunnelmasta ja jännityksestä, luo se kuitenkin sen verran stressiä ja paineita, että tauko teki hyvää. Viime lauantai illalla tavaroita sunnuntain kisaa varten tutkiessa, tuttu hermostunut jännitys nousi taas pintaan. Vielä siirtyminen uuteen sarjaan nosti fiiliksiä, sillä yli 40 vuotiaitten sarjoissa on lähes aina enemmän osallistujia kuin 35 vuotiaiden sarjassa.
Rasteja metsässä
Juhlavuoteni kisaputken korkkasin sitten Jurvassa aluemestaruus hiihtosuunnustuksen sprintti kisoilla. Kätevästi kaksi kisaa heti samana päivänä; henkilökohtainen ja parisprintti. Keli oli mielenkiintoinen... Lunta tuli jo lauantai illalla ja sunnuntaina aamulla se sakeni pyryksi. Jo ajomatka Jurvaan oli haasteellinen pöllyävän lumen vuoksi. Pakkasta miinus 10 astetta. Kisajärjestäjät olivat varanneet kovin niukasti lämmintä oleskelutilaa, joten odottelin omaa lähtöäni autossa. 15 minuuttia ennen starttia hyppäsin autosta lumipyryyn ja juoksin odottamaan vuoroani.

Sprintti on lyhyt matka, meillä naisten 40-sarjassa lyhintä reittiä 1,8 kilometriä. Aina se lyhin reitti ei tietysti välttämättä ole se nopein. Koko reitistö tukeutui kuntoradan leveille baanoille, mutta niilläkin lunta oli melkoinen pöperö kerros. Rastit olivat helppoja, mutta niillä leimaaminen oli taas aikamoista pyörittelyä. Rastilipun vieressä roikkui omassa narussaan leimasin ja sitä yritti tukea toisella kädellä toisella yrittäessä saada emitkortin osumaan oikein päin. Ekalla rastilla sauvat vaan pyöri kun yritin ja yritin. Vielä rastilta lähtiessäkin jäi epäilys, että osuikohan se nyt kunnolla. Reitinvalinnat olivat aika simppeleitä ja reilussa 10 minuutissa suoritus oli ohi. Sormet olivat aivan jäässä ja se nipistely oli jotain aivan kamalaa. Tuntui kuin sormet tippuisivat. Nyrkissä ne pikku hiljaa sitten toipuivat.
Sijoitus toinen johon olin erittäin tyytyväinen 😊
Maali
Henkilökohtaisen kisan jälkeen pinkaisin nopeasti takaisin autolle lämmittelemään. Evästystä ja odottelua viestin alkamiseen. Aluemestaruus viesteissä sarjat menevät nykyään osanotajien iän mukaan. Pääsarjaan voi osallistua minkä ikäiset tahansa, mutta esimerkiksi sunnuntain kisoissa nuorin ikäsarja on 80 (eli viestin osanottajien yhteisikä pitää olla vähintään 80 vuotta). Mä en saanut kaveriksi ketään yli nelikymppistä, joten rokeasti ilmoittauduin Päivin kanssa pääsarjaan. Parisprintissä molemmat hiihtää kaksi osuutta. Mä aloitin, sitten Päivi, mä uudestaan ja vielä Päivi ankkuriosuuden. Startissa jäin heti jalkoihin ja tasatyöntö ylämäkeen ei aivan ole mun vahvuuteni. No omaa menoa, sillä tavoitteemme oli saada hyväksytty suoritus ilman varuste- tai henkilövahinkoja. Ykköselle oli pitkä väli ja näin edellä kärjen menoa lähes rastille asti. Sitten alkoi ihan oma meno. Raskasta, mutta reitti oli jälleen helppo ja tuttua uraa aamupäivän kisalta. Vauhti ei riitä nuorille ja näppärille, mutta perusvarma suoritus. Toiselle kierrokselleni lähtiessä kartan saatuani ihmettelin, että tämähän on sama rata kuin ensimmäinen. Pysähdyin tarkistamaan, että kartta on varmasti oikea (kartassa on aina joukkueen numero ja osuus). Kaikki täsmäsi ja jatkoin matkaani vaikka hiukan hämilläni. Samaa reittiä lykin menemään ja vielä Päivi matkaan.
Hisuttelija
Tosiaan järjestäjillä oli tullut pieni kömmähdys karttojen kanssa ja ilmeisesti kaikki hiihtivät oman saman radan kaksi kertaa. Vertailtuamme ratoja, oli lopulta vain kaksi rastia ollut eriä. Mahdollisuuksia olisi ollut tehdä vaikka minkälaisia ratoja. Mutta tällä kertaa näin ja Päivin kanssa sijoituttiin 6. Tavoitteeseen päästiin hymyssä suin 😊

Kisat 1 ja 2/40 hoidettu.
Henkkoht kisan karttaa ja mitsku
Sakeassa lumipyryssä sitten takaisin kotiin. Ja olikin vielä kamalampi keli kuin aamulla. Auraajat tekivät töitä sen minkä ehtivät, mutta lunta todella tuli ja tiellä edellä menevät ja vastaan tulevat pöllyttivät sitä vielä entisestään. Oli hetkiä kun ei nähnyt eteen eikä taakse yhtään. Onneksi kaikki ajoivat rauhallisesti, kunnon turvavälit muistaen ja kieli keskellä suuta. Somessa auraajien hommia marmattaville lähtee peukku alaspäin. Talvi on välillä tällaista - ihanaa!
Lumipyryssä kotiin.
Tänään maanantaina houkuttelee pitää lepopäivä. Viikon aktiivinen loma takana, synttärijuhlia ja kisat. Ulkona leijailee lisää lunta. Taidan odotella iltapäivään ja käydä vielä siistimässä pihaa ja jospa illalla ihan pikkuisen vaan hiihtämään 😄

Ihanaa talvista viikkoa kaikille!

~Eija~

torstai 31. tammikuuta 2019

Tammikuu päätökseen

Tammikuun viimeisinä päivinä bongasin haasteen viimeisiä juttuja. Se meni loppujen lopuksi helposti. Ja mulla on talvilomaviikko parhaillaan, joten käytin mahdollisimman tehokkaasti vapaat aamuni hyödyksi. 

Tämän vuoden tammiputkulan jäljellä olevia aiheita;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeetjäljet lumessa, järjetön sää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuukirkko, kiva nimi, kuulatuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidettamuistomerkki tai patsasparasta tammikuussaputkisaako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydäntaidekuva, taivastuliumpihanki, valoa tunnelin päässävarjoveden olomuodot, vene, villasukat.
Aamun hetki kullan kallis
Maanantai aamulla oli kylmä, lähemmäs 20 astetta pakkasta, mutta edellispäivän kylmemmän hiihto kokemuksen jälkeen päätin pärjääväni oikeanlaisella pukeutumisella tänäänkin. Ladulla ei näkynyt ketään muuta hiihtäjää, kävelijää tai koiran ulkoiluttajaa. Parkkipaikalla tönötti vajaa kaksi tuntia vain mun autoni, kun hiihdin 20 kilometriä. Se oli ihana aamun hetki kullan kallis. Niin ja tarkenin oikein hyvin!
Järjetön sää
Tiistai aamulla ulkona vastassa oli uusi kerros lunta. Tein ensin mieluiset lumityöt ja lähdin sitten juoksemaan ja samalla vein lapseltani unohtuneen kypärän koululle. Tiet ja pyörätiet olivat pääosin auraamatta, joten juoksu oli todella raskasta. Järjettömän raskas sää saanee jatkoa, sillä lumihiutaleita leijaili maahan koko ajan lisää. Tykkään.
Vene
Keskiviikkona oli pakko lähteä käymään kaupassa ostamassa synttärilahjoja ja se kävi ihan hyvin monotkin jalassa. Laiskana en jaksanut ottaa vaihto kenkiä ja vaatteita mukaan, vaan kaupasta sitten suoraan ladulle. Osa baanoista oli ajamatta ja meno oli melko voimatonta, mutta 20 kilometriä tuli lykittyä. Varta vasten tein koukun rannalle kuvatakseni veneen.
Kiva nimi
Ja tänään, tammikuun viimeisenä päivänä potkuttelin kivaan paikkaan, jolla on kiva nimi; Avun Paikka. Luottohierojat, vaikka edellis kerrasta oli venähtänyt aikaa. Tänään käsiteltiin jalat ja ilokseni ne olivat melko hyvässä kunnossa. Kiitos taas loistavasta palvelusta Heidi ja Henri 👍

Tammikuussa tuli juoksua 155 kilometriä ja hiihtoa 128 kilometriä. Lisäksi kävelykilometrejä 67. Avannossa kävin viisi kertaa ja vaihtelevasti tuli tehtyä kehonhuoltoa. Lihaskuntoharjoittelua tuli suurin piirtein kerran viikkoon. 

Juoksuohjelmaa sain noudatettua suurin piirtein. Kuitenkin vauhtilenkit jäi tekemättä, johtuen lumisesta alustasta, aikataulillisista haasteista ja viime viikon viisurin poistosta. Muutenkaan vedot eivät aivan ole mun lemppareita, niin niistä vähän turhan herkästi luistan. Osan juoksukilometreistä korvasin suunnitelmien mukaan hiihdolla ja niin jatkan niin kauan kuin lunta riittää.

Ennen joulua alkanut oikean kantapään kipu vaivasi aina tuonne tammikuun puolen välin kieppeille asti. Sitten se yllättäen hävisi ilmestyäkseen taas tämän päivän lenkillä. Toki oli ihan vaimea tuntemus eikä vaikuttanut askeltamiseen mielestäni ollenkaan. Viime viikon kävelylenkit aiheuttivat molempien jalkojen kantapäihin kunnon hiertymät ja vasemman jalan isovarpaan kynsi on todella kipeä ja tumman harmaa. Se otti kävelystä oikein kunnolla nokkiinsa.

Yhden yhtä kisastarttia en tammikuussa tehnyt, eikä ollut tarkoituskaan. Tulevana viikonloppuna kuitenkin aloitan tämän vuoden 40 kisan tavoitteen metsästyksen.

Kiitos tammikuu 2019 ja tervetuloa helmikuu!

~Eija~

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Viisaudenhammas viikko

Tästä viikosta tuli sitten hyvä lepoviikko, jota olen tarvinnutkin, sillä ehkä vähän huonosti malttaa normaalisti levätä. Syy huilailuun oli tiistaina poistettu alaviisaudenhammas. Jo viime kesäkuussa olin toimenpidettä varten hammaslääkärin tuolissa, mutta silloin samalle viikolle osunut Venlojen ja Jukolan viestit ei sopinut kuvioon. Silloin valitsin viesteihin osallistumisen ja viisuri sai kerätä plakkia pinnalleen tänne tammikuuhun asti. 

Toimenpiteeseen meno hirvitti. Henkisesti valmistauduin sen minkä pystyin. Loppujen lopuksi lääkäri ja hoitaja olivat aivan huippu osaajat! Puudutus onnistui ja hammas saatiin irti kolmessa palassa. Toipuminen toimenpiteestä onkin sitten ollut mun vastuulla. On pitänyt ottaa rauhallisesti, erityisesti toimenpiteestä pari seuraavaa päivää ja vielä pari viikkoakin, ottaa särkylääkkeitä tarpeen mukaan, syödä antibioottikuuri ja antaa leualle kylmä hoitoa. Sohvan nurkkaan ei ole saanut jäädä,  joten kevyt liikunta on ollut sallittua. 

Joten tammihaasteen aiheiden metsästys jatkui ->
Tämän vuoden tammiputkulan jäljellä olevia aiheita;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön sää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuukirkko, kiva nimi, kuulatuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsasparasta tammikuussa, putkisaako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuliumpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat.
Sisäliikunnan iloja 
 Tiistai illalla ohjasin sisäliikunnan iloja toiminnallisen treenin merkeissä. Välineinä oli muun muassa kuntopallot, kahvakuulat ja vastuskuminauha. Mä pyörin collarit jalassa ja yritin olla repimättä ommeltua haavaa auki. Poskea jomotti, mutta muuten olo oli ihan ok. 
Sydän
 Keskiviikkoon heräsin poski turvoksissa, lievästi jomottaen. Heti aamusta kipulääkkeet ja kylmää. Nieleskelin puuron alas ja lähdin sauvakävelylenkille yksikseni. Ihana keli ja lenkki teki tosi hyvää. Sydämen bongasin hampaastani kun hiukan hymyilin turvonneella poskellani. 
Heijastus
Torstaina jälleen kävelemään ja sauvat mukana. Juosta en vielä uskalla vaikka mieli tekisi. Oman kuvan heijastus löytyi lenkin jälkeen autotallin ikkunasta. Eikä tämä kävely ihan ongelmatonta ole, sillä molempiin kantapäihin oon saanut rakot ja tänään vasen kantapää oli ihan veressä. Myös vasemman jalan iso varvas on hinkannut kengän reunaan tehden varpaan kipeäksi. Toivottavasti pian taas pääsen juoksemaan ja jalat säästyy moiselta 😉
Eläin
Perjantai aamulle sovin yhteislenkin Niinan kanssa ja viime hetken suunnitelmien muutoksella otimme myös Niinan koirat mukaan. Suuntasimme tunnelmalliseen metsään jalkaisin. Sain kuvattua eläinkaveri Raksun, joka avasi meille kapeaa metsäpolkua. Rauhallinen vauhti - koirien tahtiin, kiva rupattelu ja jälleen kerran hieno keli loivat mukavan perjantai startin.
Juoksijan talvivermeet
Yövuoron uuvuttamana nukuin lauantaina aina iltapäivä kello kolmeen asti. En tiedä kuinka pitkään olisin nukkunut, mutta kello herätti. Muutenkin oon tällä viikolla ollut mielestäni normaalia väsyneempi ja päätä on särkenyt. Luulen, että viisurin poisto ja särkylääkkeet ovat väsyttäneet. No söin aamupalan ja vedin päälle juoksijan talvivermeet. Aikaa ei ollut lähteä hiihtämään (lähimmälle kunnon ladulle pitää ajaa autolla vähintään 10 minuuttia), joten päätn kokeilla rauhallisen juoksulenkin. Ihan 6 kilometriä kevyesti, hitaasti. Kipua leuassa ei tuntunut juuri yhtään, jes! Aivan mahtavaa 😄!
Valoa tunnelin päässä
Tänään sunnuntaina pakkanen paukkui yli 20 astetta. Ja siinä suurinpiirtein menee mun raja lähteä juoksemaan tai hiihtämään. Mutta kun... Olin luvannut hakea pojan ja hänen kaverinsa partioleiriltä ja siinä vieressä meni sopiva latu, jossa en koskaan aikaisemmin ole hiihtämässä käynyt. Kunnolla vaatetta päälle ja vajaan tunnin kevyt pertsa lenkki. Lämmin tuli, eikä pakkanen tuntunut yhtään pahalta. Tammiputkulan aiheeseen liittyvä kuva unohtui kun olin muissa ajatuksissa. Mutta menkööt tämä aurino kuva valoa tunnelin päässä -aiheeseen, sillä tammikuu on lähenemässä loppuaan.

Tänään oli ilmoittautuminen Kolin Vaarojen maratonille. Starttilistalta löytyy mun nimi ja matkana 65 kilometriä yöllä. Suureksi ilokseni myös Niina ja Sarikin olivat nopeita ja saivat paikat lokakuun Kolin reissulle. Aivan mahtavaa 😃!

~Eija~

maanantai 21. tammikuuta 2019

Päivä kerrallaan tammihaasteessa

Viime viikko ei alkanut kovin reippaissa fiiliksissä. Olin normaalia väsyneempi, vaikka yöt nukuin hyvin, ruoka maistui ja olin terveenä. Vasta pari päivää myöhemmin ymmärsin mitkä asiat aiheuttivat harmitusta ja ärtymystä. Toinen asia koski lastani ja toinen liittyi sairaanhoitajan työhöni. Lapsen asia on hyvin hoidossa kun sain keskusteltua asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa ja työ asiaan on vain sopeuduttava. En ole muutosvastarintainen, mutta liian monta muutosta arjessa stressaa mua ja vie hirveästi energiaa. Päivä kerrallaan kun vain meni eteenpäin, muotoutui viime viikosta lopulta todella ihana 😊

Viikkoa on kiva mennä läpi tammiputkulan aiheiden avulla.

Tämän vuoden tammiputkulan aiheet ovat;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön jää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuu, kirkko, kiva nimi, kuu, latuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsas, parasta tammikuussa, putki, saako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuli, umpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat.
Veden olomuodot
Maanantaina ei olisi tosiaankaan huvittanut lähteä lenkille, vaikka oli vapaapäiväkin! Suunniteltu pitkis väsytti jo ajatuksissakin. Lähdin kuitenkin, jospa se piristäisi. Juoksuaskeleet olivat raskaita, keli oli harmaa ja pilvinen eikä muita näkynyt mailla halmeilla. Vaikka askel kevenikin matkan taittuessa, suunniteltu parinkymmenen kilsan lenkki jäi reiluun 17 kilometriin. Yhden pysähdyksen tein sillalla, jossa kuvasin veden olomuodot - nestemäinen ja kiinteä (ja mun hengitys hiukan höyrysi).
Putki
Tiistaina oli myös vapaapäivä, mutta edelleen mieli raahasi. Oli juoksusta vapaapäivä, koska haluan säästää jalkojani liian kovalta iskutukselta. Onneksi toki alkukuusta kiusannut oikean jalan kantapään kipu on hallinnassa, vaikka edelleen huomaan varovani tietynlaista askellusta. Mutta hiihto oli hyvä tähän väliin ja 20 kilometriä meni ihan kivasti. Koko lenkin ajan etsin putkea, jonka olin päättänyt tämän päivän aiheeksi. Lopulta oli tyydyttävä ladun varrella olevan ulkohuussin ilmastointiputkeen
Muistomerkki tai patsas
Keskiviikko aamuihin kuuluu vesijuoksu Virkistysuimala Poreessa, jos vaan ei satu työvuoro siihen. Ensin reilun kympin juoksulenkki ulkona ja koukkaisu puistossa kuvaamaan muistomerkki/patsas. Patsaan alla olevassa kyltissä luki: "Lakeuden Raivaajille 1953, Ilmajoen Maamiesseura". Valitettavasti tämän teoksen historiasta en osaa sen tarkemmin kertoa.
Varjo
Keskiviikko illalla alkoi yövuorot, kaksi peräkanaa. Joten torstaina olisin halunnut nukkua, mutta mulla olikin parturi aamupäivällä. Oma moka kun työvuoroja suunnitellessa muistin parturiajan päivän väärin 😖 Mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun silmät ristissä, vaitoneisena istun parturin tuolissa. Sieltä päästyäni heti takaisin sänkyyn ja kolmen tunnin perästä takaisin ylös. Ruokaa aluille ja nopeasti 6 kilometrin juoksupyrähdys, kuva omasta varjosta ja takaisin ruuan laittoon. Vielä pienet unet illalla ja vähemmän reippaana taas yövuoroon.
Kuu
Hoitoalalla työpäivät ei ole toistensa kopioita, vaan joka päivä on ihan erilainen. Tietynlaiset rutiinit rytmittävät, mutta on siedettävä arvaamattomuutta. Toisessa yövuorossa meillä olikin odotettua rauhallisempaa. Saimme syödä kiireettä, tutustua uusiin tiedonkäsittelyohjelmiin ja keskittyä huolella niihin asiakkaisiin jotka meille tulivat. Kuitenkin valvominen ilman kiirettäkin väsyttää hurjasti, joten perjantai aamulla muiden kurvatessa töihin, mä sain painaa pääni tyynyyn. Nukuin pitkälle iltapäivään asti, todella hyvin. Vasta pimeyden laskeutuessa ehdin juoksemaan 10 kilometriä ja bongasin taivaalta kirkkaan kuun.
Tuli
Lauantaina olimme koko perhe Seitsemisen kansallispuistossa retkeilemässä. Tuosta retkestä tarinaa ja lisää kuvia löytyy täältä. Tammiputkulan aiheeksi valikoitui tuli, vaikka monta muutakin olisi voinut ihanalta retkeltämme bongata. Se pitää sanoa, että alku viikon väsymyksestä ja äreydestä ei ollut enää tietoakaan. Asioilla kun on tapana järjestyä ja on tärkeää yrittää edes välillä keskittyä vain kaikkein oleellisempaan ja tärkeimpään.
Taivas
Edellispäivän retkestä olimme niin väsyneitä, että kaikilla riitti sunnuntai aamulla unta. Hitaasta aamusta huolimatta saimme tehtyä kotona mukavasti kotihommia ja metsätöitä takapihalla. Nappasin kuvan taivaasta. Illalla vielä kävin 9 vee tyttären kanssa hiihtämässä reilu 7 kilometriä.
Taidekuva
Tänään, uuden viikon maanantaina pakkanen paukkui kirjaimellisesti hirsitalomme nurkissa. Jälleen olin suunnitellut viikon pitkistä tälle vapaapäivälleni, mutta vaikka pakkanen on vain pukeutumiskysymys, tällä kertaa vaihdoin juoksun 11,5 kilometrin sauvakävelyyn. Kävelin keskellä taidekuvaa ja lämmin vaan tuli -22 asteessa (peltoaukeilla todennäköisesti oli vieläkin enemmän pakkasta). Sykkeet pysyivät matalalla ja fiilis korkealla 😊

Iloista pakkasviikkoa kaikille!

~Eija~