Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnistus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Väsynyttä menoa

Viime viikon sunnuntaina oli vielä heinäkuulle tyypillisen lämmin, jopa kuuma keli. Siihen osui suunnistuksen kansalliset tuplasprintit Seinäjoella, meille siis etulikiinen paikka. Tyttärien kanssa olin menossa mukana. Nuorimmainen, silloin vielä 8 vuotias (täytti tällä viikolla 9 vuotta) jännitti kovasti, koska tämä oli hänen ensimmäinen kilpailu ilman siimaa. Hänellä meni aamupäivän kisa ihan hyvin, mutta iltapäivällä tuli iso virhe josta kuitenkin selvisi aikuisen kanssasuunnistajan avustuksella (kiitos tälle henkilölle). 10 vee tyttärellä taas tuli aamupäivällä virhe, mutta iltapäivällä meni paremmin.

Mä lähes rakastan sprinttiä, erityisesti kun nykyään nämä juostaan ns kaupunkiympäristössä. Metsässä tuskin pystyisin samaan vauhtiin ja tarkkuuteen. Naiset 40 sarjassa oli ilahduttavasti osanottajiakin, joten oli ihan oikeaa kisan tuntua. Ennen aamupäivän starttia kroppa ja erityisesti jalat tuntuivat löysiltä. Rennot verryttelyt herätteli sopivasti kroppaa. Törnävän ammattikoulun pihaan oli viritelty kivasti lapyrinttia ja rata meni ristiin rastiin. Pitemmällä välillä siirryttiin kohti kilpailukeskusta ja lopussa neljä hassuhkoa rastia ihan lähekkäin. Pieniä virheitä tuli ja suorituksen jälkeen reittiä tutkiessa jonkun välin olisi voinut mennä toisinkin. Kuitenkin ihan ok suoritus.

Parin tunnin odottelun jälkeen iltapäivä startti oli Törnävän sairaalan nurkilta. Siellä puikkelehdittiin rakennusten väleissä, aika simppeleitä reittejä. Todella pitkällä välillä siirryttiin takaisin Törnävän saareen. Tässä kohdassa jaloissa tuntui aikaisempi startti ja kuumuus. Nyt ei mitään mainittavia virheitä tullut ja olihan tuo rata aika helppo. Sarjan voitto ja sen kunniaksi tyttärien kanssa nopea pulahdus järveen.
Aamupäivän karttapala.
Eilen perjantaina keli oli kaikkea muuta kuin heinäkuinen. Asteita oli hätinä 12 ja vähän väliä heitti piskoja ja tuuli. Oli oikeasti kylmä. Vuorossa oli suunnistuksen AM-keskimatka Kauhavalla. Jälleen tyttärien kanssa olin liikkeellä. Meiltä oli noin tunnin ajomatka Kauhavalle ja ilman tyttärien juttelua olisin varmaan nukahtanut rattiin. Väsytti ihan kamalasti. Ennen omaa starttia ehdin huoltaa tytöt lähtöön ja kannustaa maaliin. 10 vee voitti 12TR, mutta 9vee oli oikaissut rastireitillä liikaa ja neljäs rasti oli jäänyt väliin. Siinä nieleskeltiin kaikki kyyneleitä. Eihän se helppo rata ollut lapsilla maastossa, jossa ei pahemmin polkuja ollut. Onneksi lapsien suoritusta ei kuitenkaan hylätä, mutta kyllä 10 minuutin aikasakko pudottaa tuloslistalla viimeiseksi. 
Lyhyillä lämmittelyillä starttasin omalle reitille. Tiistaina tehty kova jalkatreeni tuntui edelleen pahasti jaloissa, mutta yllättävän vähän se menoa haittasi metsässä. Päin vastoin ravasin vähän turhankin aivottomana Kukkuran mäkeä ristiin rastiin. Jo aikaisemmin mainitsemani kamala väsy painoi päällä, mikä toki hiukan hälveni raittiissa ilmassa. Alku lähti ihan ok, mutta kakkoselta lähdin väärässä kulmassa kohti kolmosta. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle rinteeseen. Oon tullut lähelle nelosta ja siitä korjannut oikealle, mutta vielä tovi meni ennen kuin sain itseni kartalle. En oikein voinut uskoa että menin niin sivuun, mutta aika roiskaisemalla rastilta lähdinkin, joten tässä tulos. Kyllä mua suututti. Lähdin kirimään virhettä kiinni, mutta se tyssäsi kutoselle mennessä kun taas huolimattomasti lähdin vain sinne päin. Nyt reilusti oikealta ohi kivikkoiseen rinteeseen. Siinä pyörin parin muunkin ikänaisen kanssa ja lopulta saimme kiinni yhdellä rastilla. Sitten loput rastit leuka rinnassa keräillen ja maaliin. 
Iso virhe kakkoselta kolmoselle...
Ei ollut mun päivä. Tunnistan sen, että en pystynyt keskittymään, eikä suunnistus lähtenyt sujumaan missään vaiheessa. Kauhea kiire oli päällimmäisenä fiiliksenä. Oon hirveän pettynyt omaan suoritukseeni. Yhteensä virhettä tuli ainakin 8 minuuttia, ehkä enemmänkin. Hyvä muistutus taas itselle, että pakottaa itsensä keskittymään siihen suunnistamiseen, vaikka kuinka jalat veisi.

Tämän hetken fiilikset eivät ole kovin korkealla. Suurin syy on tämä armoton väsy. Mä olen ollut koko kesän töissä ja edelleen 4 työvuoroa, joista kaksi on 14 tunnin pituisia, erottaa muta neljän viikon kesälomasta. Mulla ei ole ollut yhtään pitempää vapaa pätkää heinäkuussa, vaan kahden päivän vapailla on menty. Vapailla oon käynyt kisoissa (ihanaa kun kisoja vihdoin taas on kalenterissa!) ja viimeksi tällä viikolla vapaat meni tyttären synttäreitä järjestellessä ja juhliessa. Heinäkuun aikana on ollut 9 aikaista aamuheräämistä, 5 pitkää päivää (14 tuntia) ja 4 yövuoroa. Pelkkiä iltavuoroja oli vain 3. Vapaille jäädään usein iltavuorosta, joten se yhtenäinen vapaa-aika kaventuu entisestään.
Rauhallisen koronakevään jälkeen meillä on ollut kiireinen kesä ja korona rajoitteet vaikuttaa meillä vielä vahvasti, ihan työvuorosuunnitteluun asti ja tämä jos mikä haukkaa sitä henkilökohtaista hyvinvointia. Arkena kasista neljään tekevät eivät näe tässä varmaan mitään ongelmaa, mutta mä olen todella väsynyt. Kesäkuu vielä meni, mutta nyt jotenkin loman lähestyessä virta loppuu. Ja kun se ei ole yksistään tuo työ ja kisat mitkä nakertaa jaksamista, vaan taustalla on muutakin, että aivot käy kierroksilla lähes jatkuvasti. Nukun pääsääntöisesti yöni (tai päivät yövuorojen jälkeen) hyvin, mutta pää ja kroppaa tarvitsisi lepoa hereillä ollessakin.

Lomajakson ensimmäinen viikko ei tule tuomaan vielä lepoa muuten kuin että saan sentään mahdollisesti nukkua aamuisin pitkään. Muuten se viikko on suunnistusta ja hölkkää täynnä. Mutta seuraavilla viikoilla aion ottaa päivän tai kaksi, että heitän jalat kohti kattoa tai puiden latvoja, jos säät sallii, ja olla köllötellä vaan. Osaankohan 😁

~Eija~

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Suunnistamassa

Viime viikonloppuna oli vihdoinkin taas monenmoista urheilua. Mä olin tyttärieni kanssa Lapualla Simpsiön haastavilla rinteillä suunnistamassa. Korona siirsi nämä kisat keväältä heinäkuulle. Erityisjärjestelyjä oli edelleen, sillä lasten ja nuorten sekä pääsarjojen kilpailukeskus oli toisessa paikassa kuin ikäsarjojen. Etäisyyttä ei ollut kuin "kiven heiton verran", noin kolme kilometriä, mutta kyllä se järkkäilyä vaati. Koen tärkeäksi lasten huoltamisen ja kannustamisen, mutta myös itse on päästävä metsään. Kaksi päiväisessä kisassa tuli jonkin verran suhaamista edes takaisin ja tyttärillä pitkä odotus sunnuntaina kun mä lähdin metsään vasta tyttöjen suunnistamisen jälkeen.
Rastireittiläinen.
Tytöillä meni hyvin rasti- ja tukireiteillä. Tänä vuonna on tosi vähän päästy kisoihin suunnistamaan ja sen vuoksi molempia (ja vähän äitiäkin) jännitti etukäteen.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on Simpsiö haasteellinen suunnistusmaasto. Aina siellä lähtee hyvinkin nöyränä maastoon ja on vain keskityttävä itse suunnistamiseen. Monia epäonnistumisia on Simpsiöllä tullut, mutta myös onnistumisia kuten viime vuoden maakuntaviestissä. Normi kansallisissa kisoissa ei menestyspaineita ole, mutta ainahan sitä haluaa tehdä hyvän suorituksen.
Mun tytöt 💗
Nyt meni molempina kisapäivinä aivan hyvin. Lauantaina keskimatkalla (3km linnuntietä) suunnistus sujui ja tuli vain yksi kaarto kumpare rastille. Vauhti metsässä tuntui hitaalta, mutta eipä se pieni piirteisessä rinnemaastossa kovin vauhdista kannata ollakaan, että virheiltä välttyisi.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka (4,7km linnuntietä). Ehdin tosiaan metsään vasta isoimman massan jälkeen. Meillä ikäsarjoilla kun oli vapaat lähtöajat, oli suurin osa ajoittanut lähtönsä heti kun se oli mahdollista. No ei tarvinnut jonottaa lähtöön ja sai lähteä ihan omassa rauhassa. Nytkin sujui ihan hyvin aina kuudennelle rastille asti. Rasti oli rinnettä alas, kumpare pienessä tiheikössä. Menin rastin ensin oikealta ohi, sitten kiersin alta ohi ja vasta kauempana näkyvistä jyrkänteistä sain kiinni ja sitten rastille. Tulo rastia kohti oli aivan oikea, mutta ihan viime hetkellä tiheikön reunalla oon hiukan kääntänyt oikealle ja siksi meni ohi. Tuohon suttaantui noin kolme minuuttia ja se lasketaan jo merkittäväksi virheeksi. Kutosen jälkeen alkoi sataa, sellainen kunnon usemman minuutin  sadekuuro tuli niskaan. Samalla ajauduin seiskaa kohti lähtiessä liikaa vasemmalle ja ihme tiheikköön, jota en ensin kartasta edes nähnyt. Rämmin sen läpi polulle, sen yli ja rinteeseen suoraan rastille. Huono reintinvalinta oli joka tapauksessa. Loppu reitistä meni aivan hyvin. Hävisin vain kaksi sekuntia päivän voittaja Tiinaan, mutta kahden päivän kokonaiskilpailun voitin. Tyytyväinen olin, vaikka tuo kutosen virhe harmitti, mutta plussan puolelle kuitenkin jäin, sillä ymmärsin mitä tein väärin.
Sunnuntaina kastuin.
Viikonloppu olisi voinut olla myös toisenlainen, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut Lapissa Nuts Ylläs-Pallaksella juoksemassa 160 kilometriä. Nyt siellä starttasi vain 160 kilsan reitille 77 juoksijaa special edition hengessä, muut matkat oli peruttu. Itse päätin kesäkuussa jättää tämän reissun väliin muutamastakin syystä, mutta silti kirpaisi yllättävän syvältä seurata perjantain ja lauantain aikana gps-pallukoita. Ja sen jälkeen on somessa tipahdellut toinen toistaan upeampia kuvia ja blogipostauksia juoksijoiden retkistä. Erityisesti perjantaina työvuorossa ollessani koin olevani sillä hetkellä ihan väärässä paikassa. Olin jopa kateellinen heille siellä tuntureilla. No ensi vuonna toivottavasti koko kiertua läpi.

~Eija~

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.
Sannan kanssa metsässä.
Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.
Noin neljän metrin päästä kohti taulua.
No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.
Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki
Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

torstai 21. toukokuuta 2020

Kukkia, rasteja ja juoksukilometrejä

Kahden 30 kilometrin juoksupäivän jälkeen oli hyvä pitää kevyempi päivä ja keskiviikkona juoksinkin vain 14,5km. Etukäteen jo osasin odottaa, että tämä keskiviikon lenkki tulee olemaan ehkä viikon hankalin, koska en oikein saanut siihen mitään kunnon tähtäintä. Ajatukset olivat muualla, ne pyöri kehää parin asian ympärillä, mikä teki olosta rauhattoman. Ennen lenkkiä oli hoidettava pari asiaa kaupungilla ja päätin heti pukea trikoot ja lenkkarit jalkaan ja juosta harhailu lenkkini samalla reissulla. Lenkki tuli juostua aurinkoisessa, mutta kovin kylmässä tuulessa.
Vihdoin uskalsin jokusen kesäkukankin ostaa.
Jo torstaina hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen sekä ainakin yhden asian selkiydyttyä olo oli rauhallisempi. Lähdettiin koko perhe heti aamupalalta Seinäjoelle suunnistamaan ja pokemon-jahtiin. Suunnistaessa todellisia kilometrejä kertyi yli 12 ja aikaa kului yli kaksi tuntia, mutta näitä ei luonnollisesti juoksukilometreihin lasketa, sillä suunnistus on suunnistusta ja juoksu on juoksua. Mies tätä vähän ihmetteli, kun molemmissa nyt kuitenkin metsässä juostaan, mutta näin mä tämän ajattelen. En vuositasollakaan laske suunnistuskilometrejä juoksukilometreiksi. Ja suunnistuksessa kilometrit merkitään linnuntietä ja todelliset kilometrit on sitten ihan muuta. Mun tapani ja sillä selvä :)
Suunnistus on ihan parasta.
Pikaisen syömisen jälkeen pyynnöstäni perhe jätti mut kotimatkalla Tuomikylän koululle ja lähdin siitä vielä Helatorstain juoksulenkilleni. Tänään oli luvassa polkujuoksua hyvinkin tutuilla poluilla. Tuomikylästä Palonkylään, siellä vajaan 6 kilometrin Ränkimäenkierros, jossa tarkoituksella nostin vauhtia reippaammaksi ja sitten takaisin samaa reittiä. Tuomikylän koululta juoksin vielä pienen koukun kanssa kotiin. Torstain 25,5 kilometrin lenkillä tuli todella kuuma ja vettä sain juotua litran. Lisäenergiaa ei tarvinnut ottaa, sillä sen verran hyvin edeltävästi syöty ruoka tuuppi eteenpäin.
Kevään eka ilman takkia :)
Ilta on mennyt tekemättä mitään. Tai no saunassa ja uimassa on käyty ja tankattu huomisen retkelle, josta sitten huomenna lisää. Hyvin tuntuu kroppa ja jalat toimivan. Kummempia väsymyksiä tai lihassärkyjä ei tunnu. Juokseminen eri paikoissa ja alustoilla on ihan ehdotonta, muuten alkaisi tympimään. On tämä vaan hauskaa.
Tällä hetkellä kilometrit ovat 101,50/166.

~Eija~

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Yksin ja yhdessä etäliikkumista




Maaliskuun puolen välin jälkeen pysähtyi normaali koulunkäynti, harrastukset menivät tauolle, kuntosalit hiljenivät, hamstrattiin vessapaperia ja hernekeittoa. Ohjeistettiin pysymään kotona ja jos aivastitkin sait paheksuvia katseita ja huokailuja.


Alku lamaannuksen jälkeen tämä poikkeuksellinen korona-arki on alkanut rullaamaan. Joillakin tahoilla lamaannus tuntuu jatkuvan ja on monenlaisia pelkoja, ylihysteriaa, syyllistämistä ja lopun ajan elämää. Jokaisella meillä on aikamme, joten eläkäämme niin ettei tarvitse sitten jossitella ja harmitella. Toisia ihmisiä kunnioittaen ja huomioiden elämä jatkuu ja yhdessä keksimme uusia keinoja oman kodin ulkopuolellakin harrastamiseen.

Tässä mun kolme vinkkiä liikkumiseen tämän hetken korona-arjessa:
Mikä ihana näky :)

Ihan parasta on suunnistuksen omatoimirastit. Tätä olen hehkuttanut jo aikaisemminkin ja monessa paikassa, mutta vielä kerran; vuorotyöläiselle omatoimirastit toimii! Rastit ovat pääsääntöisesti viikosta kahteen metsässä ja suunnistamaan on voinut mennä juuri silloin kun itselle sopii. Vaikka kuskaukset lasten harrastuksiin jäivät tauolle ja osa omista ohjauksista oli kuukauden verran tauolla, ei mulla ole lopulta ollut yhtään sen enempää aikaa. Joten omien työvuorojen, fiiliksen ja kelin mukaan on voinut lähteä yksin tai lasten kanssa metsään kartan kanssa.

Suunnistusseuroilla on hiukan erilaisia tapoja miten omatoimirastit toteutetaan, mutta kaikilla on se samaa, että pyritään pitämään etäisyyttä toisiin metsässä liikkujiin eikä rastilippuihin kosketa.
Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet miten toimitaan, omatoimirastikalenteri ja ilmoittautumislinkki. Tervetuloa yksin tai yhdessä läheisten kanssa suunnistamaan! 
Suunnistamaan.


Toinen liikkumistapa mitä korona ei estä, on juokseminen. Useimmiten me juostaan yksin tai vain muutaman ihmisen kanssa, joten tähän ei poikkeustila ole muutosta aiheuttanut. Nyt alkaa meidän alueella Etelä-Pohjanmaalla polut olemaan melko kuivia, vaikka eipä se haittaa jos sukat hiukan kastuukin. Muistakaa kertoa jollekin minne juoksemaan lähdette ja ottakaa kännykkä mukaan, että tarvittaessa saa soitettua apua.

Polkujuoksun pienryhmät alkoivat eilen, suositelluin rajoituksin. Mun tuli oltua neljättä tuntia metsässä ryhmien kanssa. Oli aika kivaa. Toivottavasti saadaan koko kevät liikkua terveenä.
Neulaspolkuja.



Kuukauden tauon jälkeen aloitin jälleen ulkotreenien ohjaukset. Suosituksia pidemmät etäisyydet toisiimme pidämme ja yhteisiä välineitä emme käytä.
Neiron koulun sisäpihalla tiistaisin klo.18-19
Treenivälineenä meillä on ainakin nyt toistaiseksi kahvakuulat. Sataa tai paistaa, tuulee tai on tyyntä, treenit pidetään. Aikaisempaa kahvakuulatreeni taustaa ei tarvitse olla. Tervetuloa!
Viime viikolla tehtiin korttipakkatreeni.
Kevät on siis ihan mallillaan niiltä osin mihin itse voi vaikuttaa. Mukava on liikkua muidenkin kanssa, vaikka etäältä.

~Eija~



maanantai 6. tammikuuta 2020

Tavoitteita vuodelle 2020

Viime vuoden yhteenvedon jälkeen on aika lausua ääneen vuoden 2020 suunnitelmat ja tavoitteet, jotka ovat muhineet ja muotoutuneet jo viikkoja ajatuksissa. Lähtökohtaisesti koen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen taitekohta, sillä tiedostan iän tuomat hidastumiset ja rajat...sitten aikanaan. Vielä en kuitenkaan anna itseni hidastua ja täysin en pysähdy toivottavasti koskaan. Omat ennätykset ovat vielä mahdollisia, minuutti tuolta ja toinen tuolta. Toki pohdin, olinko viime vuonna elämäni kunnossa, vai voinko vielä piirun verran paremmin suoriutua. Toki merkitystä on sillä mihin juttuihin tähtää, urheilurintamalla kun mahdollisuudet ovat niin valtavat. Lajeja on niin paljon ja vaikka moni kiinnostaisi, kaikkiin ei valitettavasti ehdi. Kuitenkin asiaa kovasti pohdittuani, nyt tiedän mitkä asiat ovat tämän vuoden isot tavoitteet, pienemmät tavoitteet ja suunnitelma B:kin on olemassa.
Vuoden 2020 isoin haaste ja tavoite on päästä maaliin kaikki UTTF-kisat. Ultra Trail Tour Finland on kolmesta ultrajuoksusta koostuva kiertua, jossa taivalletaan yhteensä 456 kilometriä Suomen kauneimmissa kansallispolkumaisemissa. Toukokuun lopulla Rukalla on 166 kilometriä, heinäkuussa Pallas-Ylläksellä 160 kilometriä ja vielä lokakuussa Kolilla 130 kilometriä. Ilmoittautumiset Rukalle ja Ylläkselle on jo tehty ja Kolin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa. Helpoin homma on siis kohta tehty, miellyttävin (treenaaminen) ja rankin (itse matkan juokseminen) ovat edessä. 

Pisin jalan taivallettu matka tähän mennessä on ollut viime vuotinen Ylläksen reissu 105 kilometriä. Toiseksi pisin Rukalla 86 kilometriä. Molempien matkojen maalissa olo on ollut, etten ottaisi enää askeltakaan. Niinhän sen pitääkin olla, että matkalla on annettu kaikki. Nyt sitten vaan lähdetään viemään sitä viimeistä askelta useampi kilometri myöhemmäksi. Fyysisen treenin lisäksi pääkopalla on paljon hommia, hurjan paljon hommia.

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että todella tämmöistä suunnittelen. Ajatus yli 100 kilometrin matkoista tuntui niin hurjalta, puhumattakaan maili, joka on 160 kilometriä. Mutta en voi kieltää, etteikö nuo matkat kiehtoneet. Viime keväänä ihaillen, päätä pudistellen katsoin Rukalla sisukkaiden ultraajien lähtöä. Ehdimme heitä kannustamaan myös pienen karhunkierroksen varrelle. Arvostin niin suuresti sitä asennetta millä vahvat naiset ja miehet matkalle olivat lähteneet ja seuraavana päivänä maaliin selvisivät. Kaikki toki eivät selvinneet, vaan jättivät matkan syystä tai toisesta kesken. 

Omat rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Haluan kokeilla vielä tämän, että onko musta tähän. Nyt on sen aika jos meinaan. Ja jos tänä vuonna jotain menee pieleen, annan itselleni mahdollisuuden yrittää vielä kerran ensi vuonna, mutta sitten tämä kiertua on omalta osaltani ohi.
Kuinkahan lipoisia polkuja vastaan vielä tuleekaan?
Ylipitkien ultrajuoksujen ohella on iso haaste saada pidettyä myös jalat ja pää suunnistuksen sprintti kunnossa. Viime vuonna meni niin hyvin, että haluan kovasti pysyä menossa vielä tämänkin vuoden mukana. En tiedä miten onnistuin ultra- ja sprinttikunnon sovittamaan viime vuonna, mutta ehkä se vaan on monipuolisessa ja täsmäharjoittelussa se juttu.

Viime vuonna suunnistuksen SM-kisoissa ja rastiviikolla sijoitukseni oli ikäsarjassani suurinpiirtein 10. SM-sprintin neljäs sija oli yksittäinen valopilkku. Tälle vuodelle tavoite olisi nostaa omaa tasoa sijalla tai kahdella, reilusti kymppisakkiin. Toki en tiedä vielä kuinka hyvin ehdin suunnistuksen SM-kisoihin osallistua, joitain päällekkäisyyksiä muiden menojen vuoksi on joka tapauksessa tulossa.

Pyöräsuunnistuskisoihin yritän myös parhaani mukaan osallistua. Lahti-Heinolassa järjestetään senioreiden pyöräsuunnistuksen MM-kisat syyskuussa ja sinne ei olisi osallistumis rajoitteita. Houkuttelisi osallistua, vaikka laji kokemusta on vielä todella niukalti. Ennen sitä pitäisi ainakin uusi kevyempi pyörä löytää alle. Katsotaan nyt...
Suunnistaja naisten kanssa polkulenkillä.
Polkujuoksu- ja suunnistuskilpailujen lisäksi aikomus on liikkua paljon luonnossa lasten kanssa. Joitain ohjauksia edelleen jatkan ja suunnistusseuramme järjestämien tapahtumien puuhailuissa olen mukana. Ensimmäisen kerran olen kilpailunjohtajana, kun järjestämme Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa huhtikuussa. Tästä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta jos nyt jo kiinnostus heräsi, niin facebookista löytyy oma tapahtumasivu. Käykää katsomassa.

Mielenkiintoinen ja haastava vuosi tulossa. SM-mitalin saaminen olisi taas iso juttu, mutta se vaatisi onnistumista juuri oikeassa paikassa ja hiukkasen hyvää tuuria. Uskon kyllä, että jos ei vielä tänä vuonna, niin joku vuosi sekunnit ovat puolellani.

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!
Mukavaa, että kuljette mukana!

~Eija~

maanantai 28. lokakuuta 2019

Suunnistusmaratonia ja putkihiihtoa

Eilen sunnuntaina järjestettiin Jämi suunnistusmaraton 13. kerran. Mulle tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta. Ensimmäisen kerran mukana olin vuonna 2017. Kuten silloin, myös tänäkin vuonna pohdin kovasti varusteita, sillä lämpömittari näytti lähes nollaa. Onneksi ei satanut ja räntäsateet oli ennustettu saapuvaksi vasta myöhemmin iltapäivällä. Viikko sitten sm-erikoispitkillä Sipoonkorvessa oli 10 astetta plussaa ja reitillä tarkeni hyvin. Nyt puin extraa ja päälle tuli kahdet juoksutrikoot, normi juoksusukat ja suunnistuskengät, paksumpi poolopaita ja suunnistuspaita sekä päähän seuran panta ja käsiin hanskat. Oli hyvä kokonaisuus, vaikka liukkailla hanskoilla joutuikin karttaa puristamaan normaalia enemmän, sillä seurauksella että vasemman käden kämmen kramppasi maalissa ja tuntuu edelleen.
Jämi suunnistusmaratonin lähtö. Kuva Päivi.
Suunnistusmaratonin erikoisuus on, että kaikki lähtevät yhtäaikaa. Niin kilpa- kuin kuntosarjat, miehet ja naiset sekä nuoret. Reitillä on perhoslenkit, joilla revitään erot jos revitään. Enemmän tämä on mukavaa ja reipasta jolkottelua kangasmaastossa ja samalla suunnistuskauden isompien tapahtumien päätöstä.

Lähdössä oli tiivis tunnelma ja lähtö oli melkoista rynnimistä. Kuitenkin pian porukka hajaantui kentän poikki kohti omia rastejaan. Itsellä meni tovi karttaa pyöritellessä ja lähtökolmiota etsiessä. Sitten vaan loikkien kohti ykköstä. Mäntyisessä kangasmaastossa juostavuus metsän puolellakin on hyvä, eikä varsinaisesti hyödytä kierrellä polkuja pitkin, joten suunnalla vaan. Samalle rastille näytti menevän moni muukin, samaten kakkoselle. Sen jälkeen tuli ensimmäinen perhoslenkki hässäkkä.
Jämin maisemia.
Perhoslenkeillä rastit saattaa toisilla olla eri järjestyksessä kuin itsellä. Yleensä on yksi keskusrasti, jolla käydään useasti leimaamassa. Mä lähdin epähuomiossa keskusrastilta, eli silloin kolmannelta rastiltani vitos rastilleni. Mäelle noustuani hoksasin virheeni ja sitten tuhatta ja sataa korjaus liike kohti neloselle. Kyllä otti päähän, mutta onneksi rastivälit olivat lyhyet, eikä tämä virhe näy väliajoissa. Muuten rastit löytyivät hyvin ja viimeisen kerran kokoontumisrastilta lähdettiin suolle. 
Ekat perhoslenkit.
Oli jotenkin typertynyt olo, sillä en ollut yhtään odottanut tällaista kunnon suopätkää tähän maastoon. Mutta yli vaan oli rämmittävä. Suon jälkeen kymppi rastia tuli hiukan koukattua liikaa oikelta, mutta ei paha virhe. Seuraavan suovälin koukkasin selvemmin oikealta tielle ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Vielä oli toinen perhoslenkki sykermä ja sitten takaisin kohti perinteistä Jämin kangasmaastoa. Tavoite oli pysyä suunnassa ja kartalla niin polkujen kuin käyrien kanssa ja siinä melko hyvin onnistuin maaliin asti. Vaikka tarkoituksella olin mennyt koko reitin kunnolla vauhtia pitäen, riitti energiaa vielä lopussa pistää tossua toisen eteen ja pitkällä loppusuoralla napsin useamman selän. 
Suunnistuskausi paketissa.
D40-sarjan matka linnuntietä oli 12,5km ja mun kellon mukaan matkaa tuli 13,8km.
Aika oli 1:20:42. Sarjani voitto ja kotiin tuomisina paikallisia tuotteita, nam.
Palkinto.
Olin matkassa Ninnin kanssa ja olin ehdottanut, että mentäisiin vielä suunnistamisen jälkeen Jämin hiihtoputkeen hiihtämään. Ninni oli heti valmis, jes. Kotona aamulla ennen lähtöä heitin luistelusuksieni pohjiin pikaluistoa ja kaivoin monot kaapin perältä. Tämä valmistautuminen saisi riittää. Ja olipa kivaa, vaikka latu oli kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa. Tunnin hiihtelyn sijaan hiihdimme lähes kaksi tuntia ja ai että tuntui hartioissa, käsivarsissa ja pakaroissa. Myöhemmin myös nivuset ja jalkapohjat ilmoittelivat treenin olleen kaikkea muuta kuin palauttava, mutta erittäin hyvä. Hiihtokausi siis avattu. Toivottavasti pian myös kotimaisemissa luonnon lumilla.
Jämin putkessa hiihtokausi avattu. Kuva Ninni.
On aika pestä suunnistuskengät, joista ei ehkä enää ole ensi kaudeksi mulle kaveria, mutta onneksi uudet jo odottavat kaapissa. Tämän kauden suunnistukset olivat tässä, jos ei nyt sitten jotain ihmeellistä putkahda eteen. Oli aika mahtava suunnistusvuosi. Paljon onnistumisia ja oppimisen paikkoja. Kiitos.

~Eija~

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sipoonkorvessa suunnistusta

Lapsilla oli viime viikolla odotettu syysloma ja heillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Itse olin alkuviikon tiiviisti töissä ja loppu viikosta vapaalla. Perjantaina tein lasten ja ystäväperheen kanssa retken Uumajaan. Mukava reissu oli ja onneksi pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka myöhälle se meni. Lauantai aamulla aloin pakkaamaan laukkuja uudestaan ja sen jälkeen piipahdin vielä Ylistarossa, jossa oli kevään juoksutapahtuman järjestelyiden tiimoilta tapaaminen. Kerron tästä tapahtumasta myöhemmin - pysykää ehdottomasti kuulolla 😊! Sitten nopsasti lounas suuhun ja lapset kimpsuineen kampsuineen autoon ja nenät kohti Etelä-Suomea. Loman päätökseksi oli vielä reissu ystävien luokse Klaukkalaan, jossa lapsilla olisi kavereita ja kummivanhempien seuraa ja minä pääsisin sunnuntaina Sipoonkorpeen suunnistamaan. Kaikille siis kivaa! Kiitos sinne Klaukkalaan!
Kisakeskuksessa.
Tämän vuoden viimeiset suunnistuksen SM-kisat olivat perinteiseen tapaan erikoispitkät. Viime vuonna myös olin erikoispitkillä Liisan kanssa ja nytkin me samat naamat siellä puhkuttiin innostuksesta. Keli oli kovin harmaa ja sadettakin oli iltapäivälle luvattu, mutta vasta ajellessani takaisin Klaukkalaan alkoi satelemaan. Lämpötila oli vajaa 10 astetta, eikä tuullut yhtään. Oikeastaan todella passeli keli.

Kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto Sipoossa. Näissä maisemissa on järjestetty Jukolan viesti 2012. Teloin silloin polveni toiseksi viimeisellä rastilla ja sen kanssa linkutin pari viikkoa ennenkuin se alkoi antamaan periksi. Mulla on näemmä jo vuosien ajan ollut taipumus koheltaa näiden polvieni kanssa 😏 Lisäksi olen kerran osallistunut Extreme Runille, vuonna 2015 Marjutin kanssa ja se oli juuri täällä. Tuosta reissusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kammottava Vantaan joen ylitys uiden/räpiköiden. Tuon jälkeen ei mua ole kyseessä olevalle tai samankaltaisille juoksuille saatu. Karsea muisto siitä liejuisesta vedestä, hyh! Muuten olikin sitten oikein mukava reissu 😄

Nyt kuitenkin oli luvassa erikoispitkää suunnistusta yhdellä Etelä-Suomen suosituimmista ulkoilureiteistä. D40-sarjan matkan pituus linnuntietä oli 12,4 kilometriä. Vertailuna kerrottakoon, että miesten pääsarjan matka oli 24,8 kilometriä ja naisten pääsarjalla 18,2 kilometriä. Ne on todella pitkiä ratoja suunnistuksessa. Miesten pääsarjan voittajalla meni aikaa yli kaksi ja puoli tuntia ja sarjan viimeinen hyväksytysti maaliin tullut käytti aikaa viisi tuntia. Naisten sarjan voittajalla meni 10 minuuttia yli kaksi tuntia. Nämä vain havainnollistamaan, että vaikka suunnistuksessa mennään lujaa metsässä, eivät kilometriajat ole yhtään verrannollisia maantiejuoksuun. Eikä reittiä koskaan mennä linnuntietä, vaan aina tulee enemmän tai vähemmän kiertoa.
A2 kokoinen kartta. Mun hanska havainnollistamana kartan kokoa.
Lähtöön oli vajaa kaksi kilometriä matkaa ja siinä ehti mukavasti lämmetä. Pääsarjoilla ja nuorten sarjoilla oli yhteislähdöt ja radalla perhoslenkit hajottamaan porukkaa. Meillä muilla oli väliaikalähdöt. Yllättävän vähän jännitti, olo oli rauhallinen. Metsässä menisi tovi. Kartta oli kuin lakana, A2-kokoinen. Haasteellinen taitella pienemmäksi aina rastiväli kerrallaan. Heti ykköselle oli pitkä väli, mutta enpä muuta odottanutkaan, sillä meillä oli vain 12 rastia. Mäki ylös ja polkuja mutkitellen matkaan. Kone lähti hyvin käyntiin, mutta heti jo ensimmäisellä rastivälillä huomasi, että joitain pienempiä polkuja on haastavaa havaita paljon kuljetulla ja syksyn lehtien peittämässä maastossa. Rastia lähestyessä tuttuun tapaan pientä epäröintiä ja hiukan kaarsin oikealta rastille. Seuraava oli lyhyempi väli ja se meni hyvin. Kolmoselle taas pitkä väli. Alkuun tein huonon reitin valinnan liikaa vasemmalta, kun suorempaa oikealta olisi ollut parempi. Sitten polkujolkottelua, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Polkuverkosto oli hiukan sekava ja ajauduinkin suoraan kalliolle, vaikka tarkoitus oli kaartaa vasemmalle tiheikön keskellä olevalle polulle ja nousta rastille jyrkänteiden jälkeen. Tajusin nousseeni kalliolle, mutta en ollut ihan varma missä kohdassa olin. Kompassilla varmistusta ja ikämiesten rastilla varmistin paikan. Oma rasti olikin sitten siinä ihan lähellä, 
Lähestyminen kolmoselle meni oikealta kalliolta.
Matka jatkui polkuja pitkin. Oli haasteellista tehdä reitinvalintoja, kun rastivälit olivat kovin pitkät. Metsän puolellakin juoksu oli melko helppoa, eikä omalle kohdalle osuneet muutamat tiheiköt olleet kovin pahoja. Nyrjäytin vasemman nilkkani alkupuoliskolla kahteen kertaan ja vaikka yleensä tunne nilkassa helpottaa nopeasti, nyt se jäikin toisen nyrjähdyksen jälkeen juilimaan. Jalan kasteleminen kylmässä suon tai ojan vedessä auttoi hyvin. Juosta onneksi pystyin.
4-5 rastiväli.
Väliaikojen mukaan toinen selvästi mun huono rastiväli oli neloselta vitoselle. Vaihtoehtoina oli kierto oikealta tai vasemmalta. Vasemmalta kaartavan reitin huonona puolena pidin sitä, että aluksi olisi pitänyt juosta metsän poikki. Lähdin siis oikealta. Kuitenkin tuo vasemman puolen reitti taisi olla hiukan nopeampi. Loput rastit menikin ihan hyvin. Mitä nyt rastilta 10 olisi voinut valita suoremman polkureitin, mutta pelkäsin meneväni niissä pian sekaisin, jotenkin varmempi tiekierto. Ei mitään ihmeellistä pyörimistä. Polkujolkottelu jatkui ja jatkui. Jotenkin jo aavistin, että jotkut eivät tällaisesta tykkää, vaan haluavat suunnistuskisoissa suunnistusta, polkujolkottelu ei siihen oikein sovi. Olen osittain samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti mulle sopii myös polkupätkät. Vaikka olen koko ikäni suunnistanut, on mulla huono maltti suunnistaa tarkasti. Jalat meinaa viedä ja suunnistus jää jalkoihin, ei meinaa ehtiä pysyä kartalla 😆 Mutta mä opettelen koko ajan. 
Maalissa!
Sanotaan, että suunnistuskisaa ei voiteta ensimmäisellä rastivälillä ja nyt omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän ja samalla alleviivata, että loppusuoralla kuitenkin vielä ratkaistaan sijoja. Viimeisellä rastilla olin sarjassani 12., mutta lopulta maalissa 10. 😁 Jaksoinkin koko matkan todella hyvin, yksi pykälä rauhallisemmalla vauhdilla menin, juuri sen vuoksi että ehtisin suunnistamaan. Joten loppusuoralla oli hyvin vielä ernergiaa ja nappasin edes yhden kärkiajan tähänkin kisaan.

Ja siis tavoitteeseen pääsin sijoittumalla kymppisakkiin! Aikaa kului 1:51:19 ja oman kellon gepsi näytti mun jolkotelleen polkuja 15,36 kilometriä. Eli sen mukaan olisi tullut sellaiset 3 kilometriä linnuntiestä kiertoa. Mahdollisesti pitää paikkansa.
Latasin jälleen kelloni tallentaman reitin kisasivujen reittihärveliin. Sinne pääsee tästä. Valitsette sarjan D40 ja mun nimen. Sitten lataa animaatio ja start/alkaa. Pallukan vauhtia saa nopeutettua nopeus+ painikkeesta. Alussa näyttää kuin olisin mennyt polun sivussa, mutta kyllä polulla olen juossut.
Gps-seuranta screeni.
Kisat oli hyvin järjestetty ja tykkäsin kyllä radastakin. Oli hienoja kallioita ja polkuja korvessa. Juomapisteitä oli ripoteltu metsään tiheästi, mutta itse en yhdessäkään pysähtynyt. Screeni kilpailukeskuksessa gps-seuranta pallukoiden seurantaan oli kiva, vaikka en sitä kuin hetken ehtinyt katsoa. Tällainen maalainen myös löysi kisakeskukseen kehä III:lta ja poiskin sieltä. Olen aika ylpeä itsestäni. On hienoa voida osallistua tällaisiin kisoihin yhdessä Suomen huippujen kanssa. Hieno laji etten sanoisi 😊

Nyt on pakko pari päivää hiukan huiloottaa vasenta nilkkaa, sillä nyrjähdys tuntuu edelleen. Mitään mustelmaa tai merkittävää turvotusta ei onneksi ole. Kuitenkin tälle viikolle on suunnitelmissa polkujuoksua ja viikonloppuna kauden päätös suunnistuskisat Jämillä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kokemusta sm-yöstä

Sain eilisiin SM-yösuunnistuskisoihin seuraksi 70-sarjassa kisailevat teräsnaiset ja ajelimme Jämsään, Himoksen rinteiden juurelle. Hiihtokeskuksen järven rannalla oli valtava lämmitetty teltta , joka toimi kisakeskuksena. Samaisessa teltassa vietetään jos jonkinmoiset juhlat ja tapahtumat ja tämän kisaviikonlopun jälkeen teltta pakataan talvivarastoon. Telttaan mahtui ravintola, muutamat kaupat ja kisojen järjestäjien, Jämsän Retkiveikkojen yhteistyökumppaneiden standit. Lisäksi meitä suunnistajia ja huoltajia oli satoja ja tietysti talkooväki. Aikasta mainiot olosuhteet illan viiletessä ja pimentyessä. Alkuviikosta ennustettu saderintama onneksi saapui vasta tänään sunnuntain puolella, joten olosuhteet teltan ulkopuolellakin olivat mainiot. 
Kisakeskuksen tunnelmaa.
 Olimme kisakeskuksessa ajoissa, sillä 70 sarjan naisten lähdöt olivat kilpailun alussa, yli kaksi tuntia ennen mun lähtöä. Mä kulutin aikaa teltassa kiertämällä silmäillen myyntipöydät, jutellessa tuttujen kanssa ja rollaamalla kännykän näyttöä. Hitaasti mutta varmasti aika kului ja ensimmäisiltä maaliin tulleilta kuuli, että tarkkana saa olla.
Kisanumero.
 Esilähtöön kiivettiin reilu kilometri tietä pitkin rinteen taakse. 25 minuuttia ennen omaa lähtöä pääsi varsinaiseen lähtöön, jonne oli vielä vajaa kilometri. Mukavan lämmin tuli, joten matkaa en pitänyt yhtään pahana. Se kuitenkin tuntui pahalta, että mun jälkeen ei muita enää metsään lähtenyt. Järjestäjät alkoivat kasata lähtöä pinoon. Pari nielaisua, lamppu päälle (jonka toimivuuden olin testannut jo useaan kertaan), kartta kouraan ja menoksi. 

Ekalle rastille vaihtoehtoina isompi tai pienempi polku, valitsin pienen vasemmalta. Polkua juostessa jo aavistelin, että en välttämättä osaa oikeasta kohdasta lähteä kääntämään rastille. En osannut, vaan juoksin vasemmalta rastin ohi polulle asti. Sieltä käännös takaisin ja ylhäältä ohi. Vanhempi mies tutki lampun valossa karttaansa ja lyhyen palaverin jälkeen totesimme hänen juuri tulleen sieltä minne mä olin menossa. Lopulta osuin rastille, mutta ei tämä hyvin lähtenyt. Vannotin itseäni ottamaan nyt tarkemmin. 

Yhden rastin välin verran tämä onnistui, sillä kakkos rasti löytyi hyvin, mutta kolmonen taas pahasti oikealta ohi. Ei oikein meinannut mistään saada kiinni. Lähdin kuitenkin tulosuuntaan takaisin päin ja sitten sattumalta rastin heijastin osui mun valokeilaan. Pian sain neuvoa vanhempaa miestä omalle rastilleen, mutta karttojen eri mittakaava aiheutti hankaluutta. Onneksi siihen tuli toinenkin mies ja he jäivät kahdestaan rastia haravoimaan. Mä suuntasin omalleni ja löysinkin sen hyvin. Neloselle oli lyhyt väli. Otin varman päälle suunnan. Oikealla viiletti miehiä ja heidän valonsa houkutteli muakin ja vinnasin omalta suunnaltani taas oikealta ohi. Nyt ekan kerran suututti. Palasin lähelle nelos rastia ja otin todella tarkasti suoraan vitoselle. Olisinpa heti mennyt yhtä tarkasti! Mutta todistinpa itselleni, että osaan tarkasti mennä jos vaan päätän niin ja pää kestää hitaan vauhdin. Monethan tsemppaa mua, että kyllä mun juoksivauhdilla pärjää, mutta suunnistaessa hyvä juoksukunto on joskus haitaksi kun jalat vie mutta pää ei ehdi suunnistaa.  
D40-sarjan kartta.
Alkumatka oli nyt mennyt joka toinen rasti pummaten. Kutos rastille otin varman päälle ja kiersin polkua pitkin. Hienosti löysin suoraan rastille. Seiskalle myös suunnalla suoraan ja sinne perässäni johdatin kaksi muutakin suunnistajaa. Sitten oli pitkä väli ja oli selvä että jolkottelen sen polkuja ja teitä pitkin vasemmalta. Ai että nautin menosta. Tämmöistä menoa sitten ensi viikolla Kolilla. Nousutkin juoksin, sillä päätin ottaa ne hyvästä treenistä. Viimeisetkin rastit osuivat sopivasti reitille. Lopussa tein kahdella rastivälillä sarjani parhaimmat ajat.

Vaikka meni huonosti, eikä tavoite mennä rauhallisesti ja tarkasti onnistunut, oli fiilis kuitenkin yllättävän hyvä. Mä selvisin pimeästä metsästä, en ollut viimeinen maaliin tulija (ihan mun edellä tuli miesten pääsarjan voittaja Akseli Ruohola maaliin) ja kaikesta harhailusta huolimatta pysyin rauhallisena. Yö oli lämmin, maasto hyvä ja radat haastavat.
Sijoitus oli 11. mikä oli kohtuullinen tällä suorituksella, mutta silti huono. Tavoite on aina päästä kymppisakkiin ja nyt se jäi 22 sekunnin päähän. Ei tullut menestystä, mutta hyvää kokemusta. Vahva fiilis on, että ensi vuonna olen jälleen mukana, ehdottomasti!

Uusi lamppu toimi todella hyvin ja sen lisäksi mulla oli ranteessa uusi Garmin Instinct, jonka voitin heinäkuussa Ylläksellä. Testasin, kuinka hyvin se piirtää reitin suunnistaessa, sillä Garmin Vivosportilla ei tullut luotettavaa viivaa. Pähkäilyn jälkeen sain kuin sainkin kartalle eilisen reitin ja reittihärvelissä näkyy nyt myunkin koukerot(-> valitse luokka D40 ja sieltä mun nimi. Sitten tarkastele reittejä). Ihan ei reitti osu poluille joilla menin, mutta en osaa sitä vielä korjata. Mutta idea näkyy. Hirmuisen mielenkiintoista ja jatkossa kyllä tulen palvelua käyttämään opin vuoksi.

Kotimatka kisoista sujui jutellen. Naisilla on niin monien vuosien suunnistuskisakokemus ja paljon tarinoita kerrottavana, että matka taittui joutuen. Ei tullut hirmuinen väsy, vaikka kotona olimme vasta vähän ennen puolta neljää. Tänään päivällä onkin sitten väsyttänyt. Pyykin pesua, pari päivää töitä ja sitten viimeiset herkistelyt kohti Kolia.

~Eija~

perjantai 27. syyskuuta 2019

Valolla yöhön

Pimeääkin pimeämmät yöt ovat täällä. Kostea maa imee kaiken valon ja kesän vehreys hiipuu vääjäämättömästi. Ruskaan taittuvien lehtipuiden lehdet loistavat päivisin auringon paisteessa ja yöllä ne kahisevat ja peittävät näkyvyyden metsässä. On aika kaivaa kaapista heijastimet ja ladata valot lenkeille. On myös aika rohkaista itsensä ja tiedostaa itselle ettei pimeä ole mikään este, vaikkakin jonkinlainen hidaste se on. 
Öinen metsä. 
Pari viikkoa sitten suunnistuksen yö-aluemestaruuskisoissa ei mennyt putkeen. Yksi rasti oli todella piilossa, tai siis mä olin ihan väärässä paikassa. No joka tapauksessa sai tehdä töitä että sen löysin. Positiivisen kautta haettuna kuitenkin kaikki muut rastit löytyivät ihan ok ja sen hukassa olleen rastinkin lopulta löysin, enkä missään vaiheessa pelännyt itse pimeää. Kisan jälkeen tovin voivoteltuani päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja ilmoittauduin sm-yökisaan, joka on huomenna lauantaina.
Lumonite BX1500 lamppu. 
Ostin uuden lampun, jossa on tehoa 1500 lumenin edestä ja pienimmällä teholla 150 lumenia) akku kestäisi lähemmäs 30 tuntia, joten sen puolesta ei totaalipimeys pitäisi metsässä kohdata. Mun ensimmäisessä suunnistuslampussa on tehoja 1400 lumenia ja oon tykännyt siitä valtavasti. Iso plussa on ollut sen monikäyttöisyys, sillä se on näppärä kiinnittää myös pyörään. Tämän vuoksi pitäydyin samankaltaisessa mallissa ja samassa merkissä, vaikka nimi onkin tässä vuosien saatossa muuttunut Lumilightista Lumoniteen. Akut sopivat ristiin ja tämä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä.

10 vuotias tytär ilmoitti haluavansa ensi vuonna myös yösuunnistamaan, joten nyt meille molemmille on myös lamput valmiina.
Näyttää hyvältä. 
Suunnistuksen yökisoissa ei varalamppu lähde mukaan. Pienen, taskuun sopivan valon lähteen kuitenkin mukaan ihan varoiksi otan. Sen turvin tarvittaessa pimeästä metsästä suunnistan pois lähimmälle tielle. Tilanne nimittäin on sellainen, että olen ihan viimeisiä metsään lähteviä, joten valonnäyttäjiä ei perästä tule. Tämä kun selvisi mulle lähtöluetteloa silmäillessä, meinasi itku tulla. Edelleenkään en varsinaisesti pimeää metsää pelkää, mutta kyllä sinne lähtiessä pitää vahvasti itsensä psyykata. Jos taas lähestyn tilannetta positiivisesta näkökulmasta, niin saan tehdä ihan omaa suoritusta eikä muiden valot harhauta. Kunhan nyt sitten pysyisin oikeassa suunnassa enkä teloisi itseäni. 
Puska vaan. 
Viikon päästä näihin aikoihin virittelen lamppuja jälleen. Nimittäin silloin on vuorossa jälleen Vaarojen maraton -polkujuoksujuhla Kolilla. Matkavaihtoehtoja on jokaisen makuun ja mä menin sitten valitsemaan 65 kilometriä yöllä. Perjantai-ilta kello kymmenen on startti ja aamulla toivottavasti olen maalissa. Olenhan jo nähnyt Kolin maisemat päivänvalossa 43 ja 65 kilometrin matkoilla, joten seuraava askel on kokea Kolin vaarat ja varjot yöllä. 
Sellainen taka-ajatus matkavalinnalla oli, että haaveena olisi sitten ensi vuonna kiertää tuo 65 kilometrin Herajärven kierros kaksi kertaa; ensiksi yöllä ja sitten päivällä. Valmistautuminen tuota koitosta varten alkaa jo nyt.

Olkoon tuo huominen yökisa uuden lampun sisäänajoa ja pimeästä metsästä niska otteen ottamista kohti Kolia. Mitään menetettävää ei ole.

~Eija~

tiistai 24. syyskuuta 2019

Sekuntipeliä sprintissä

Suunnistuksen SM-sprinttikisaa olin odotellut malttamattomana ja toisaalta vatsan pohjaa kouraisevalla jännityksellä. Heinäkuisen yli 100 kilometrin polku-ultran jälkeisissä jalkaongelmissa ja -traumoissa hetkellisesti jo pelkäsin, onko edes mahdollista yhdistää pitkän matkan juoksua ja sprinttiä samaan itselle tärkeään kisakauteen. Lopulta kaksi kuukautta riitti toipumaan ultralta. Kepeät jalat "harjoitus" sprinttikisoissa ja oma ennätys cooperintestissä pönkitti itseluottamusta juoksukuntoon. Loppu olisi kiinni päästä. 

Onnistuin hyvin, sillä SM-kisoista daamit 40-sarjassa kotiin tuomisina oli neljäs sija 😊
SM-sprintti Forssan torilla.
Lauantaina SM-viestit oli kisattu Mynämäellä, jossa itse en ollut. Sen sijaan poljin ystäväni kanssa reilu 60 kilometriä tihkusateessa jalat melko märkinä. Pelkäsin että tulen kipeäksi ja retken jälkeen troppasin itseäni ja kääriydyin vilttiin ennenkuin oli aika lähteä esikoisen kanssa SM-sprintti reissuun. Heppu on ollut mun kaverina SM-sprinteissä vuonna 2017 ja tekee hyvää ottaa välillä ihan kahden keskistä aikaa. Ja nyt Heppu pääsi viettämään laatuaikaa pikkuserkkujensa luo Viialaan, jossa olimme yötä ja mä piipahdin sunnuntaina yksin Forssassa.

Keli oli todella viileä. Pakkasen puolella aamusta ja päivän aikana lämpötila nousi hätinä 6 astetta plussalle. Monta kerrosta vaatetta päälle. Karsinnan lähtökynnys piti ylittää klo.09.05 mennessä ja mulla oli lähtö vasta klo.10.38. Tärkeintä oli pitää itsensä lämpöisenä. Puoli tuntia ennen esilähtöön pääsyä aloin lämmitellä tehokkaammin ja vaatekerroksia sai kerros kerrokselta riisua pois. Tuntui aika hyvältä, vaikka jännitti. Karsinnassa ei tarvitse laittaa kaikkea peliin, riittää että saa hyväksytyn suorituksen ja mahtuu 30 parhaan joukkoon, että pääsee A-finaaliin, jossa kisataan SM-mitaleista. Meidän sarjaan oli ilmoittautunut 53.
Viimeinen rasti torin laidalla.
Oma jännittäminen näkyi siinä, että heti ekalle rastille kiersin talon vasemmalta puolelta, vaikka oikealta olisi ollut sujuvampi. Mutta kun on jo menossa, veisi suunnan korjaus liikaa aikaa. Tästä harmistuneena rastilta lähtö oli myös huono. Myös kolmoselle tyhmä rakennuksen kierto epähuomiossa. Seuraavat rastit ihan sujuvasti kunnes ysi rastille mielestäni kierto kirkon väärältä puolelta. Toki aika moni oli sen myös kiertänyt oikealta, kuten minäkin, mutta silti mulla ainakin tuli hidasteluja. Maaliin tullessa päällimmäinen ajatus oli, että ei mennyt hyvin. Juoksu kulki hyvin, mutta suunnistus ei sujunut vaikka rata lähtökohtaisesti oli melko helppo. Yllätyin, että karsinnan sijoitukseni oli 6.! Tällä suorituksella ajattelin auttamattomasti olevani kymppi sakin ulkopuolella, mutta en ollutkaan. Mieli koheni hurjasti.

Linnuntietä radan pituus oli 2,2 km ja aikaa mulla meni 10:51. Olin 49 sekuntia voittanutta hitaampi.
D40-sarjan karsinnan kartta.
Sitten olikin pitkä aika odotella iltapäivän finaalin lähtöjä. Syömistä, huilia ja karsinnan tulosten silmäilyä. Lopulta tuli hiukan kiire, että ehti finaalin lähtökynnykselle ennen klo.13.15. Oma lähtöaika oli vasta lähempänä kolmea. Nyt lähtökynnyksellä pääsi sisätiloihin, mutta siellä oli todella lämmin ja alkoi väsyttää. Ulkona pysyi paremmin virkeänä. Taas aloitin paremmat lämmittelyt puolta tuntia ennen esilähtöön pääsyä. Kropassa tuntui ihan hyvältä ja jotenkin pääkoppakin oli rauhallisempi. Ehti sitä silti kaikenlaista mielessä pyöriä.
Finaalissa tiukalla ilmeellä 😁
Karsinnassa rasteja oli 12 ja finaalissa 20. Tuntui isolta määrältä nuo finaalin rastit. Toki finaalissa matkakin oli pitempi, 2,9 km linnuntietä. Pitäisi keskittyä vain rastiväli kerrallaan ja lukea sen verran eteenpäin, että tietää heti minne päin lähtee rastilta.

Aivan hyvin se lähtikin liikkeelle helpohkoille alkupään rasteille. Nelos-vitos välillä piti karttaa tiirata tarkemmin ja vauhti hetkellisesti hidastui. Tuli epäkäytännöllinen S-muotoinen lenkki autotalleja kierrellessä, mutta ehkä se kuitenkin oli nopein reitti. 
Finaalin kartta.
Juoksu kulki ja suunnistus tuntui sujuvan, kunnes 9 rastille tuli todella tyhmä keskittymisvirhe! Rakennuksen sisäpihalle puikahdin kadulta ja näin rastin vasemmalla, mutta eihän se ollutkaan mun. Tarkistus kartasta ja tajusin että se ei ole tässä nurkalla vaan toisella nurkalla. Voi kurjuus! Uutta vauhtia vaan kinttuihin. Seuraavat napsahti hyvin, kunnes helpolle 13 rastille väliaikojen mukaan jopa 15 sekunnin virhe. Oikein jouduin pysähtymään, kun ihmettelin miksei rasti ole siinä missä itse olin. Mä olin puskan toisella puolella, enkä siksi nähnyt rastia. Ääneen sätin itseäni ja ratavalvoja puskan reunalla hymähti. 
Virheet 9. ja 13. rastille.
Vielä lopussa 17 rastilta lähdin typerästi tulosuuntaani, vaikka tottakai olisi pitänyt jatkaa rastin leimattua suoraan vasemman puoleiselle kadulle. Tämän ratkaisun huomasi tyttäreni kotona. Rastilta 18 lähdin huonosti, mutta sitten viimeiset pistelin täysiä.
Huonot lähdöt 17 ja 18 rasteilta.
Jälleen maaliin tullessa olo oli pettynyt. Kaksi isoa virhettä ja muutama pienempi. Oletin, että tuloslistalla putoan rymisten alaspäin. Harmitti toden teolla.
Yllätys oli melkoinen, kun tuloslista näyttikin mun tulleen neljänneksi 😃 Uskomatonta! Tuollaisella suorituksella! Vain yksi sekunti jäi pronssiin ja viisi hopeaan. Voittajaan jäi 53 sekuntia. Voi miten helpottunut, huojentunut ja iloinen mä olin. Tuo yksi sekunti voisi harmittaa kovastikin, mutta jo tämä sijoitus oli enemmän kuin osasin uneksia. Virheistä yksi pois ja olisin päässyt mitaleille. Tuo ajatus tuntuu hyvältä ja vielä joku kerta nuo sekunnit taistelen mun hyväksi! Ja tätä sprintti on, välillä niin pienestä kiinni suuntaan tai toiseen. Tykkään lajista suunnattomasti.
Palkintojen jaossa kuulin muidenkin naisten tehneen virheitä ja finaalin rata todella oli paljon haasteellisempi kuin karsinnan. Näinhän se kuuluukin olla ja suunnistuskisoissa on oikein että paremmus ratkaistaan suunnistamalla, vaikka ainahan sillä juoksukunnollakin on merkitystä.
SM-plaketti 4. sijasta.
Kolme parasta saivat SM-mitalit ja 4-6 sijat saivat plaketit. Olen niin onnellinen elämäni toisesta "jalka"suunnistuksen SM-plaketti sijasta!

~Eija~

lauantai 14. syyskuuta 2019

Pummi

Perjantai illalla viriteltiin ladatut lamput otsalle ja valmistauduttiin henkisesti valloittamaan pimeä yö. Oli suunnistuksen aluemestaruuskisat, joissa ensimmäinen lähtö oli kello 9 illalla. Ei ollut kylmä, mutta silti vedin pitkähihaisen paidan suunnistuspaidan alle lämmittämään. Sadekuurojen uhka oli iso. Ilmassa oli juhlan tuntua, sillä tämä olisi mun tämän vuoden 40. kisastartti. Tavoite olisi siis suoritusta vaille valmis.

Kaikki ei mennyt sitten ihan putkeen. Kisasuorituksen toki sain ja hyväksytysti maaliin asti pääsin, mutta hetkellisesti jo ajattelin, että tästä reissusta ei jää nyt oikein mitään kerrottavaa. Tovin menoani pyöriteltyäni kuitenkin tajusin, että juuri nythän tästä onkin kerrottavaa.
Yökisan D40-sarjan rata.
Metsä oli todella märkä ja pimeä. Puut heittivät valokeilassa pitkiä varjoja ja ympärillä oleva maasto muuttui joka puun ohituksen jälkeen. Kompassilla suunta heti ykköselle. Erikoiset suoraviivaiset aukot maastossa auttoivat suunnistamista, mutta ne näki vasta just kohdalla. Ennen ykkös rastia hätääntynyt tyttö tuli kysymään missä ollaan. Näytin hänen kartastaan ja hän parahti itkuun ja lähti juoksemaan omalle rastille päin. En ehtinyt oikein mitään sanoa, olisin aivan hyvin voinut auttaa enemmän. Asia jäi hiukan vaivaamaan. No oma ykkönen löytyi ihan hyvin. Kakkoselle rastin ohi juoksu, mutta hoksasin onneksi nopeasti virheeni ja käännös takaisin. Kolmonen ja nelonen ok. Aika varmistellen menin. 
Reittiviivaa mistä noin suurinpiirtein oon mennyt.
Mutta sitten kosahti ja pahasti. Neloselta otin suunnan vitoselle. Ajattelin kuviorajaa ja aukkoa hyödyntäen mennä. Vettä oli alkanut sataa ja tuulen puuskat yllätti aina välillä. Nyt en aivan varma ole mistä menin, mutta oletettavasti jotain tuonne päin kuten karttaan oon piirtänyt. Aukolla olen jostain ihmeen syystä kääntynyt ihan suoraan vasemmalle lähtien väärää kuviorajaa. Suuntaa en tarkistanut. Ihmettelin ojia, mutta jatkoin vain matkaa, kunnes tajusin että meen liikaa vasemmalle. Silti tuossa hetkessä luulin ensiksi tulleeni liikaa oikealle enkä sitten korjannut suuntaa tarpeeksi. Kuvassa sormi näyttää missä luulin olleeni ja kynä näyttää missä todellisuudessa taisin olla. Rämmin suolla, kun luulin rämpiväni tiheikössä. Kävin kahdella toisten rastilla ja vaikka siellä kysyin paikkaa, en vieläkään osannut. Sitten oon pyörinyt tolkuttoman kauan arviolta 50 metrin päässä rastiympyrästä. Luulisin tuollaisen ison kiven löytyvän ja näkyvän, mutta ei vaan osunut kohdalle ei millään. Siinä pyöriessä löin taas polveni kiveenkin, sen juoksijanpolvi jalkani. Siinä komeilee nyt vajaan 2cm pituinen ruhje.

Nuoruusvuosina pyörähdin yösuunnistuskisoissa todella pahasti. Muistan miten kamalaa se oli ja pelkäsin silloin koko ajan että lamppu sammuu. Siitä jäi silloin kammo. Muistaakseni parikymppisenä kävin kerran yökisoissa selättämässä yökammoni, mutta sen jälkeen meni vuosia ennen kuin taas uskalsin. Nyt pysyinkin koko ajan rauhallisena, vaikka turhautunut olin. Tiesin minne päin lähteä jos haluan heittää leikin kesken, mutta koska en ole koskaan íkinä vielä keskeyttänyt missään kisassa, en kovin helposti antaisi periksi. Joten jatkoin. Lopulta nuori poika suunnistaja tuli määrätietoisesti paikalle. Pyysin kertomaan missä ollaan ja hänen kartastaan näin että samalle rastille ollaan menossa - jippii! Sanoin, että mä oon nyt niin toivoton, että peesaan. Lopulta me löydettiin se rasti ja pyysin anteeksi pojalta että häiritsin hänen keskittymistään. Onneksi hän vaikutti olevan vilpittömästi sitä mieltä että kaikki on ok.

Suunnistuksessa on lupa kysyä metsässä apua toiselta kilpailijalta. Kuitenkaan jotkut eivät pysähdy auttamaan. Ymmärrän sen täysin, koska silloin oma suunnistus hajoaa hetkeksi. Kuitenkin itse koen ettei mulla ole koskaan niin kiire (paitsi ehkä sprintissä), etten ehtisi auttamaan. Lasten kohdalla pysähdyn näyttämään heidän kartastaan missä ollaan ja tarvittaessa viisaan suunnan mihin mennä. Aikuisille näytän omasta kartasta tai kuvailen kohdan vauhdissa. Itse pyrin välttämään turhia kyselyjä, mutta eilen oli pakko, muuten olisin varmaan vieläkin siellä 😁
Pummi kartalla.
Vitoselta lähdin huojentuneena eteenpäin, mutta pettyneenä.. Kutonen löytyi, kuten loputkin. Olo oli kuin uitettu kissa ja niin harmistunut. Olin ajatellut osallistua SM-yökisoihin, mutta tällä suorituksella epäilen onko musta siihen. Pikku hiljaa se fiilis sieltä koheni. Mä kuitenkin löysin sen rastin, vaikka en ihan täysin omin voimin. Mä kuitenkin muilla rastiväleillä olin hyvin kisassa mukana verrattuna kilpakumppaneihin. Tuolla pummi rastivälillä hävisin toiseksi hitaimmalle vajaa 10 minuuttia. Ja kokonaistuloksissa hävisin voittajalle vajaa 9 minuuttia. Mä tajusin, että virhe oli tapahtunut siinä, etten ollut pysynyt suunnassa. Yöllä kompassin käyttö korostuu entisestään. Suuntavaisto jotenkin menee ihan sekaisin. Tällaista pummia ei hetkeen ole tullutkaan, meni ihan mun top 3-listalle.

Aamulla kertoessani juniorille että jäin sarjani viimeiseksi, hän lohdutti ja sanoi että ei se haittaa, sillä osallistuminen on tärkeintä. Just näin. Virheitä saa ja pitä tehdä, kunhan niitä ei tee toista kertaa.

~Eija~

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 
Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.
Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.
Alkupään reitti.
Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 
Loppu pään reitti.
Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!
Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki
Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 
Heini, Päivi, Sai ja minä.
Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!
Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀
Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.
Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~