Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnistus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. lokakuuta 2019

Suunnistusmaratonia ja putkihiihtoa

Eilen sunnuntaina järjestettiin Jämi suunnistusmaraton 13. kerran. Mulle tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta. Ensimmäisen kerran mukana olin vuonna 2017. Kuten silloin, myös tänäkin vuonna pohdin kovasti varusteita, sillä lämpömittari näytti lähes nollaa. Onneksi ei satanut ja räntäsateet oli ennustettu saapuvaksi vasta myöhemmin iltapäivällä. Viikko sitten sm-erikoispitkillä Sipoonkorvessa oli 10 astetta plussaa ja reitillä tarkeni hyvin. Nyt puin extraa ja päälle tuli kahdet juoksutrikoot, normi juoksusukat ja suunnistuskengät, paksumpi poolopaita ja suunnistuspaita sekä päähän seuran panta ja käsiin hanskat. Oli hyvä kokonaisuus, vaikka liukkailla hanskoilla joutuikin karttaa puristamaan normaalia enemmän, sillä seurauksella että vasemman käden kämmen kramppasi maalissa ja tuntuu edelleen.
Jämi suunnistusmaratonin lähtö. Kuva Päivi.
Suunnistusmaratonin erikoisuus on, että kaikki lähtevät yhtäaikaa. Niin kilpa- kuin kuntosarjat, miehet ja naiset sekä nuoret. Reitillä on perhoslenkit, joilla revitään erot jos revitään. Enemmän tämä on mukavaa ja reipasta jolkottelua kangasmaastossa ja samalla suunnistuskauden isompien tapahtumien päätöstä.

Lähdössä oli tiivis tunnelma ja lähtö oli melkoista rynnimistä. Kuitenkin pian porukka hajaantui kentän poikki kohti omia rastejaan. Itsellä meni tovi karttaa pyöritellessä ja lähtökolmiota etsiessä. Sitten vaan loikkien kohti ykköstä. Mäntyisessä kangasmaastossa juostavuus metsän puolellakin on hyvä, eikä varsinaisesti hyödytä kierrellä polkuja pitkin, joten suunnalla vaan. Samalle rastille näytti menevän moni muukin, samaten kakkoselle. Sen jälkeen tuli ensimmäinen perhoslenkki hässäkkä.
Jämin maisemia.
Perhoslenkeillä rastit saattaa toisilla olla eri järjestyksessä kuin itsellä. Yleensä on yksi keskusrasti, jolla käydään useasti leimaamassa. Mä lähdin epähuomiossa keskusrastilta, eli silloin kolmannelta rastiltani vitos rastilleni. Mäelle noustuani hoksasin virheeni ja sitten tuhatta ja sataa korjaus liike kohti neloselle. Kyllä otti päähän, mutta onneksi rastivälit olivat lyhyet, eikä tämä virhe näy väliajoissa. Muuten rastit löytyivät hyvin ja viimeisen kerran kokoontumisrastilta lähdettiin suolle. 
Ekat perhoslenkit.
Oli jotenkin typertynyt olo, sillä en ollut yhtään odottanut tällaista kunnon suopätkää tähän maastoon. Mutta yli vaan oli rämmittävä. Suon jälkeen kymppi rastia tuli hiukan koukattua liikaa oikelta, mutta ei paha virhe. Seuraavan suovälin koukkasin selvemmin oikealta tielle ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Vielä oli toinen perhoslenkki sykermä ja sitten takaisin kohti perinteistä Jämin kangasmaastoa. Tavoite oli pysyä suunnassa ja kartalla niin polkujen kuin käyrien kanssa ja siinä melko hyvin onnistuin maaliin asti. Vaikka tarkoituksella olin mennyt koko reitin kunnolla vauhtia pitäen, riitti energiaa vielä lopussa pistää tossua toisen eteen ja pitkällä loppusuoralla napsin useamman selän. 
Suunnistuskausi paketissa.
D40-sarjan matka linnuntietä oli 12,5km ja mun kellon mukaan matkaa tuli 13,8km.
Aika oli 1:20:42. Sarjani voitto ja kotiin tuomisina paikallisia tuotteita, nam.
Palkinto.
Olin matkassa Ninnin kanssa ja olin ehdottanut, että mentäisiin vielä suunnistamisen jälkeen Jämin hiihtoputkeen hiihtämään. Ninni oli heti valmis, jes. Kotona aamulla ennen lähtöä heitin luistelusuksieni pohjiin pikaluistoa ja kaivoin monot kaapin perältä. Tämä valmistautuminen saisi riittää. Ja olipa kivaa, vaikka latu oli kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa. Tunnin hiihtelyn sijaan hiihdimme lähes kaksi tuntia ja ai että tuntui hartioissa, käsivarsissa ja pakaroissa. Myöhemmin myös nivuset ja jalkapohjat ilmoittelivat treenin olleen kaikkea muuta kuin palauttava, mutta erittäin hyvä. Hiihtokausi siis avattu. Toivottavasti pian myös kotimaisemissa luonnon lumilla.
Jämin putkessa hiihtokausi avattu. Kuva Ninni.
On aika pestä suunnistuskengät, joista ei ehkä enää ole ensi kaudeksi mulle kaveria, mutta onneksi uudet jo odottavat kaapissa. Tämän kauden suunnistukset olivat tässä, jos ei nyt sitten jotain ihmeellistä putkahda eteen. Oli aika mahtava suunnistusvuosi. Paljon onnistumisia ja oppimisen paikkoja. Kiitos.

~Eija~

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sipoonkorvessa suunnistusta

Lapsilla oli viime viikolla odotettu syysloma ja heillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Itse olin alkuviikon tiiviisti töissä ja loppu viikosta vapaalla. Perjantaina tein lasten ja ystäväperheen kanssa retken Uumajaan. Mukava reissu oli ja onneksi pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka myöhälle se meni. Lauantai aamulla aloin pakkaamaan laukkuja uudestaan ja sen jälkeen piipahdin vielä Ylistarossa, jossa oli kevään juoksutapahtuman järjestelyiden tiimoilta tapaaminen. Kerron tästä tapahtumasta myöhemmin - pysykää ehdottomasti kuulolla 😊! Sitten nopsasti lounas suuhun ja lapset kimpsuineen kampsuineen autoon ja nenät kohti Etelä-Suomea. Loman päätökseksi oli vielä reissu ystävien luokse Klaukkalaan, jossa lapsilla olisi kavereita ja kummivanhempien seuraa ja minä pääsisin sunnuntaina Sipoonkorpeen suunnistamaan. Kaikille siis kivaa! Kiitos sinne Klaukkalaan!
Kisakeskuksessa.
Tämän vuoden viimeiset suunnistuksen SM-kisat olivat perinteiseen tapaan erikoispitkät. Viime vuonna myös olin erikoispitkillä Liisan kanssa ja nytkin me samat naamat siellä puhkuttiin innostuksesta. Keli oli kovin harmaa ja sadettakin oli iltapäivälle luvattu, mutta vasta ajellessani takaisin Klaukkalaan alkoi satelemaan. Lämpötila oli vajaa 10 astetta, eikä tuullut yhtään. Oikeastaan todella passeli keli.

Kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto Sipoossa. Näissä maisemissa on järjestetty Jukolan viesti 2012. Teloin silloin polveni toiseksi viimeisellä rastilla ja sen kanssa linkutin pari viikkoa ennenkuin se alkoi antamaan periksi. Mulla on näemmä jo vuosien ajan ollut taipumus koheltaa näiden polvieni kanssa 😏 Lisäksi olen kerran osallistunut Extreme Runille, vuonna 2015 Marjutin kanssa ja se oli juuri täällä. Tuosta reissusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kammottava Vantaan joen ylitys uiden/räpiköiden. Tuon jälkeen ei mua ole kyseessä olevalle tai samankaltaisille juoksuille saatu. Karsea muisto siitä liejuisesta vedestä, hyh! Muuten olikin sitten oikein mukava reissu 😄

Nyt kuitenkin oli luvassa erikoispitkää suunnistusta yhdellä Etelä-Suomen suosituimmista ulkoilureiteistä. D40-sarjan matkan pituus linnuntietä oli 12,4 kilometriä. Vertailuna kerrottakoon, että miesten pääsarjan matka oli 24,8 kilometriä ja naisten pääsarjalla 18,2 kilometriä. Ne on todella pitkiä ratoja suunnistuksessa. Miesten pääsarjan voittajalla meni aikaa yli kaksi ja puoli tuntia ja sarjan viimeinen hyväksytysti maaliin tullut käytti aikaa viisi tuntia. Naisten sarjan voittajalla meni 10 minuuttia yli kaksi tuntia. Nämä vain havainnollistamaan, että vaikka suunnistuksessa mennään lujaa metsässä, eivät kilometriajat ole yhtään verrannollisia maantiejuoksuun. Eikä reittiä koskaan mennä linnuntietä, vaan aina tulee enemmän tai vähemmän kiertoa.
A2 kokoinen kartta. Mun hanska havainnollistamana kartan kokoa.
Lähtöön oli vajaa kaksi kilometriä matkaa ja siinä ehti mukavasti lämmetä. Pääsarjoilla ja nuorten sarjoilla oli yhteislähdöt ja radalla perhoslenkit hajottamaan porukkaa. Meillä muilla oli väliaikalähdöt. Yllättävän vähän jännitti, olo oli rauhallinen. Metsässä menisi tovi. Kartta oli kuin lakana, A2-kokoinen. Haasteellinen taitella pienemmäksi aina rastiväli kerrallaan. Heti ykköselle oli pitkä väli, mutta enpä muuta odottanutkaan, sillä meillä oli vain 12 rastia. Mäki ylös ja polkuja mutkitellen matkaan. Kone lähti hyvin käyntiin, mutta heti jo ensimmäisellä rastivälillä huomasi, että joitain pienempiä polkuja on haastavaa havaita paljon kuljetulla ja syksyn lehtien peittämässä maastossa. Rastia lähestyessä tuttuun tapaan pientä epäröintiä ja hiukan kaarsin oikealta rastille. Seuraava oli lyhyempi väli ja se meni hyvin. Kolmoselle taas pitkä väli. Alkuun tein huonon reitin valinnan liikaa vasemmalta, kun suorempaa oikealta olisi ollut parempi. Sitten polkujolkottelua, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Polkuverkosto oli hiukan sekava ja ajauduinkin suoraan kalliolle, vaikka tarkoitus oli kaartaa vasemmalle tiheikön keskellä olevalle polulle ja nousta rastille jyrkänteiden jälkeen. Tajusin nousseeni kalliolle, mutta en ollut ihan varma missä kohdassa olin. Kompassilla varmistusta ja ikämiesten rastilla varmistin paikan. Oma rasti olikin sitten siinä ihan lähellä, 
Lähestyminen kolmoselle meni oikealta kalliolta.
Matka jatkui polkuja pitkin. Oli haasteellista tehdä reitinvalintoja, kun rastivälit olivat kovin pitkät. Metsän puolellakin juoksu oli melko helppoa, eikä omalle kohdalle osuneet muutamat tiheiköt olleet kovin pahoja. Nyrjäytin vasemman nilkkani alkupuoliskolla kahteen kertaan ja vaikka yleensä tunne nilkassa helpottaa nopeasti, nyt se jäikin toisen nyrjähdyksen jälkeen juilimaan. Jalan kasteleminen kylmässä suon tai ojan vedessä auttoi hyvin. Juosta onneksi pystyin.
4-5 rastiväli.
Väliaikojen mukaan toinen selvästi mun huono rastiväli oli neloselta vitoselle. Vaihtoehtoina oli kierto oikealta tai vasemmalta. Vasemmalta kaartavan reitin huonona puolena pidin sitä, että aluksi olisi pitänyt juosta metsän poikki. Lähdin siis oikealta. Kuitenkin tuo vasemman puolen reitti taisi olla hiukan nopeampi. Loput rastit menikin ihan hyvin. Mitä nyt rastilta 10 olisi voinut valita suoremman polkureitin, mutta pelkäsin meneväni niissä pian sekaisin, jotenkin varmempi tiekierto. Ei mitään ihmeellistä pyörimistä. Polkujolkottelu jatkui ja jatkui. Jotenkin jo aavistin, että jotkut eivät tällaisesta tykkää, vaan haluavat suunnistuskisoissa suunnistusta, polkujolkottelu ei siihen oikein sovi. Olen osittain samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti mulle sopii myös polkupätkät. Vaikka olen koko ikäni suunnistanut, on mulla huono maltti suunnistaa tarkasti. Jalat meinaa viedä ja suunnistus jää jalkoihin, ei meinaa ehtiä pysyä kartalla 😆 Mutta mä opettelen koko ajan. 
Maalissa!
Sanotaan, että suunnistuskisaa ei voiteta ensimmäisellä rastivälillä ja nyt omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän ja samalla alleviivata, että loppusuoralla kuitenkin vielä ratkaistaan sijoja. Viimeisellä rastilla olin sarjassani 12., mutta lopulta maalissa 10. 😁 Jaksoinkin koko matkan todella hyvin, yksi pykälä rauhallisemmalla vauhdilla menin, juuri sen vuoksi että ehtisin suunnistamaan. Joten loppusuoralla oli hyvin vielä ernergiaa ja nappasin edes yhden kärkiajan tähänkin kisaan.

Ja siis tavoitteeseen pääsin sijoittumalla kymppisakkiin! Aikaa kului 1:51:19 ja oman kellon gepsi näytti mun jolkotelleen polkuja 15,36 kilometriä. Eli sen mukaan olisi tullut sellaiset 3 kilometriä linnuntiestä kiertoa. Mahdollisesti pitää paikkansa.
Latasin jälleen kelloni tallentaman reitin kisasivujen reittihärveliin. Sinne pääsee tästä. Valitsette sarjan D40 ja mun nimen. Sitten lataa animaatio ja start/alkaa. Pallukan vauhtia saa nopeutettua nopeus+ painikkeesta. Alussa näyttää kuin olisin mennyt polun sivussa, mutta kyllä polulla olen juossut.
Gps-seuranta screeni.
Kisat oli hyvin järjestetty ja tykkäsin kyllä radastakin. Oli hienoja kallioita ja polkuja korvessa. Juomapisteitä oli ripoteltu metsään tiheästi, mutta itse en yhdessäkään pysähtynyt. Screeni kilpailukeskuksessa gps-seuranta pallukoiden seurantaan oli kiva, vaikka en sitä kuin hetken ehtinyt katsoa. Tällainen maalainen myös löysi kisakeskukseen kehä III:lta ja poiskin sieltä. Olen aika ylpeä itsestäni. On hienoa voida osallistua tällaisiin kisoihin yhdessä Suomen huippujen kanssa. Hieno laji etten sanoisi 😊

Nyt on pakko pari päivää hiukan huiloottaa vasenta nilkkaa, sillä nyrjähdys tuntuu edelleen. Mitään mustelmaa tai merkittävää turvotusta ei onneksi ole. Kuitenkin tälle viikolle on suunnitelmissa polkujuoksua ja viikonloppuna kauden päätös suunnistuskisat Jämillä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kokemusta sm-yöstä

Sain eilisiin SM-yösuunnistuskisoihin seuraksi 70-sarjassa kisailevat teräsnaiset ja ajelimme Jämsään, Himoksen rinteiden juurelle. Hiihtokeskuksen järven rannalla oli valtava lämmitetty teltta , joka toimi kisakeskuksena. Samaisessa teltassa vietetään jos jonkinmoiset juhlat ja tapahtumat ja tämän kisaviikonlopun jälkeen teltta pakataan talvivarastoon. Telttaan mahtui ravintola, muutamat kaupat ja kisojen järjestäjien, Jämsän Retkiveikkojen yhteistyökumppaneiden standit. Lisäksi meitä suunnistajia ja huoltajia oli satoja ja tietysti talkooväki. Aikasta mainiot olosuhteet illan viiletessä ja pimentyessä. Alkuviikosta ennustettu saderintama onneksi saapui vasta tänään sunnuntain puolella, joten olosuhteet teltan ulkopuolellakin olivat mainiot. 
Kisakeskuksen tunnelmaa.
 Olimme kisakeskuksessa ajoissa, sillä 70 sarjan naisten lähdöt olivat kilpailun alussa, yli kaksi tuntia ennen mun lähtöä. Mä kulutin aikaa teltassa kiertämällä silmäillen myyntipöydät, jutellessa tuttujen kanssa ja rollaamalla kännykän näyttöä. Hitaasti mutta varmasti aika kului ja ensimmäisiltä maaliin tulleilta kuuli, että tarkkana saa olla.
Kisanumero.
 Esilähtöön kiivettiin reilu kilometri tietä pitkin rinteen taakse. 25 minuuttia ennen omaa lähtöä pääsi varsinaiseen lähtöön, jonne oli vielä vajaa kilometri. Mukavan lämmin tuli, joten matkaa en pitänyt yhtään pahana. Se kuitenkin tuntui pahalta, että mun jälkeen ei muita enää metsään lähtenyt. Järjestäjät alkoivat kasata lähtöä pinoon. Pari nielaisua, lamppu päälle (jonka toimivuuden olin testannut jo useaan kertaan), kartta kouraan ja menoksi. 

Ekalle rastille vaihtoehtoina isompi tai pienempi polku, valitsin pienen vasemmalta. Polkua juostessa jo aavistelin, että en välttämättä osaa oikeasta kohdasta lähteä kääntämään rastille. En osannut, vaan juoksin vasemmalta rastin ohi polulle asti. Sieltä käännös takaisin ja ylhäältä ohi. Vanhempi mies tutki lampun valossa karttaansa ja lyhyen palaverin jälkeen totesimme hänen juuri tulleen sieltä minne mä olin menossa. Lopulta osuin rastille, mutta ei tämä hyvin lähtenyt. Vannotin itseäni ottamaan nyt tarkemmin. 

Yhden rastin välin verran tämä onnistui, sillä kakkos rasti löytyi hyvin, mutta kolmonen taas pahasti oikealta ohi. Ei oikein meinannut mistään saada kiinni. Lähdin kuitenkin tulosuuntaan takaisin päin ja sitten sattumalta rastin heijastin osui mun valokeilaan. Pian sain neuvoa vanhempaa miestä omalle rastilleen, mutta karttojen eri mittakaava aiheutti hankaluutta. Onneksi siihen tuli toinenkin mies ja he jäivät kahdestaan rastia haravoimaan. Mä suuntasin omalleni ja löysinkin sen hyvin. Neloselle oli lyhyt väli. Otin varman päälle suunnan. Oikealla viiletti miehiä ja heidän valonsa houkutteli muakin ja vinnasin omalta suunnaltani taas oikealta ohi. Nyt ekan kerran suututti. Palasin lähelle nelos rastia ja otin todella tarkasti suoraan vitoselle. Olisinpa heti mennyt yhtä tarkasti! Mutta todistinpa itselleni, että osaan tarkasti mennä jos vaan päätän niin ja pää kestää hitaan vauhdin. Monethan tsemppaa mua, että kyllä mun juoksivauhdilla pärjää, mutta suunnistaessa hyvä juoksukunto on joskus haitaksi kun jalat vie mutta pää ei ehdi suunnistaa.  
D40-sarjan kartta.
Alkumatka oli nyt mennyt joka toinen rasti pummaten. Kutos rastille otin varman päälle ja kiersin polkua pitkin. Hienosti löysin suoraan rastille. Seiskalle myös suunnalla suoraan ja sinne perässäni johdatin kaksi muutakin suunnistajaa. Sitten oli pitkä väli ja oli selvä että jolkottelen sen polkuja ja teitä pitkin vasemmalta. Ai että nautin menosta. Tämmöistä menoa sitten ensi viikolla Kolilla. Nousutkin juoksin, sillä päätin ottaa ne hyvästä treenistä. Viimeisetkin rastit osuivat sopivasti reitille. Lopussa tein kahdella rastivälillä sarjani parhaimmat ajat.

Vaikka meni huonosti, eikä tavoite mennä rauhallisesti ja tarkasti onnistunut, oli fiilis kuitenkin yllättävän hyvä. Mä selvisin pimeästä metsästä, en ollut viimeinen maaliin tulija (ihan mun edellä tuli miesten pääsarjan voittaja Akseli Ruohola maaliin) ja kaikesta harhailusta huolimatta pysyin rauhallisena. Yö oli lämmin, maasto hyvä ja radat haastavat.
Sijoitus oli 11. mikä oli kohtuullinen tällä suorituksella, mutta silti huono. Tavoite on aina päästä kymppisakkiin ja nyt se jäi 22 sekunnin päähän. Ei tullut menestystä, mutta hyvää kokemusta. Vahva fiilis on, että ensi vuonna olen jälleen mukana, ehdottomasti!

Uusi lamppu toimi todella hyvin ja sen lisäksi mulla oli ranteessa uusi Garmin Instinct, jonka voitin heinäkuussa Ylläksellä. Testasin, kuinka hyvin se piirtää reitin suunnistaessa, sillä Garmin Vivosportilla ei tullut luotettavaa viivaa. Pähkäilyn jälkeen sain kuin sainkin kartalle eilisen reitin ja reittihärvelissä näkyy nyt myunkin koukerot(-> valitse luokka D40 ja sieltä mun nimi. Sitten tarkastele reittejä). Ihan ei reitti osu poluille joilla menin, mutta en osaa sitä vielä korjata. Mutta idea näkyy. Hirmuisen mielenkiintoista ja jatkossa kyllä tulen palvelua käyttämään opin vuoksi.

Kotimatka kisoista sujui jutellen. Naisilla on niin monien vuosien suunnistuskisakokemus ja paljon tarinoita kerrottavana, että matka taittui joutuen. Ei tullut hirmuinen väsy, vaikka kotona olimme vasta vähän ennen puolta neljää. Tänään päivällä onkin sitten väsyttänyt. Pyykin pesua, pari päivää töitä ja sitten viimeiset herkistelyt kohti Kolia.

~Eija~

perjantai 27. syyskuuta 2019

Valolla yöhön

Pimeääkin pimeämmät yöt ovat täällä. Kostea maa imee kaiken valon ja kesän vehreys hiipuu vääjäämättömästi. Ruskaan taittuvien lehtipuiden lehdet loistavat päivisin auringon paisteessa ja yöllä ne kahisevat ja peittävät näkyvyyden metsässä. On aika kaivaa kaapista heijastimet ja ladata valot lenkeille. On myös aika rohkaista itsensä ja tiedostaa itselle ettei pimeä ole mikään este, vaikkakin jonkinlainen hidaste se on. 
Öinen metsä. 
Pari viikkoa sitten suunnistuksen yö-aluemestaruuskisoissa ei mennyt putkeen. Yksi rasti oli todella piilossa, tai siis mä olin ihan väärässä paikassa. No joka tapauksessa sai tehdä töitä että sen löysin. Positiivisen kautta haettuna kuitenkin kaikki muut rastit löytyivät ihan ok ja sen hukassa olleen rastinkin lopulta löysin, enkä missään vaiheessa pelännyt itse pimeää. Kisan jälkeen tovin voivoteltuani päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja ilmoittauduin sm-yökisaan, joka on huomenna lauantaina.
Lumonite BX1500 lamppu. 
Ostin uuden lampun, jossa on tehoa 1500 lumenin edestä ja pienimmällä teholla 150 lumenia) akku kestäisi lähemmäs 30 tuntia, joten sen puolesta ei totaalipimeys pitäisi metsässä kohdata. Mun ensimmäisessä suunnistuslampussa on tehoja 1400 lumenia ja oon tykännyt siitä valtavasti. Iso plussa on ollut sen monikäyttöisyys, sillä se on näppärä kiinnittää myös pyörään. Tämän vuoksi pitäydyin samankaltaisessa mallissa ja samassa merkissä, vaikka nimi onkin tässä vuosien saatossa muuttunut Lumilightista Lumoniteen. Akut sopivat ristiin ja tämä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä.

10 vuotias tytär ilmoitti haluavansa ensi vuonna myös yösuunnistamaan, joten nyt meille molemmille on myös lamput valmiina.
Näyttää hyvältä. 
Suunnistuksen yökisoissa ei varalamppu lähde mukaan. Pienen, taskuun sopivan valon lähteen kuitenkin mukaan ihan varoiksi otan. Sen turvin tarvittaessa pimeästä metsästä suunnistan pois lähimmälle tielle. Tilanne nimittäin on sellainen, että olen ihan viimeisiä metsään lähteviä, joten valonnäyttäjiä ei perästä tule. Tämä kun selvisi mulle lähtöluetteloa silmäillessä, meinasi itku tulla. Edelleenkään en varsinaisesti pimeää metsää pelkää, mutta kyllä sinne lähtiessä pitää vahvasti itsensä psyykata. Jos taas lähestyn tilannetta positiivisesta näkökulmasta, niin saan tehdä ihan omaa suoritusta eikä muiden valot harhauta. Kunhan nyt sitten pysyisin oikeassa suunnassa enkä teloisi itseäni. 
Puska vaan. 
Viikon päästä näihin aikoihin virittelen lamppuja jälleen. Nimittäin silloin on vuorossa jälleen Vaarojen maraton -polkujuoksujuhla Kolilla. Matkavaihtoehtoja on jokaisen makuun ja mä menin sitten valitsemaan 65 kilometriä yöllä. Perjantai-ilta kello kymmenen on startti ja aamulla toivottavasti olen maalissa. Olenhan jo nähnyt Kolin maisemat päivänvalossa 43 ja 65 kilometrin matkoilla, joten seuraava askel on kokea Kolin vaarat ja varjot yöllä. 
Sellainen taka-ajatus matkavalinnalla oli, että haaveena olisi sitten ensi vuonna kiertää tuo 65 kilometrin Herajärven kierros kaksi kertaa; ensiksi yöllä ja sitten päivällä. Valmistautuminen tuota koitosta varten alkaa jo nyt.

Olkoon tuo huominen yökisa uuden lampun sisäänajoa ja pimeästä metsästä niska otteen ottamista kohti Kolia. Mitään menetettävää ei ole.

~Eija~

tiistai 24. syyskuuta 2019

Sekuntipeliä sprintissä

Suunnistuksen SM-sprinttikisaa olin odotellut malttamattomana ja toisaalta vatsan pohjaa kouraisevalla jännityksellä. Heinäkuisen yli 100 kilometrin polku-ultran jälkeisissä jalkaongelmissa ja -traumoissa hetkellisesti jo pelkäsin, onko edes mahdollista yhdistää pitkän matkan juoksua ja sprinttiä samaan itselle tärkeään kisakauteen. Lopulta kaksi kuukautta riitti toipumaan ultralta. Kepeät jalat "harjoitus" sprinttikisoissa ja oma ennätys cooperintestissä pönkitti itseluottamusta juoksukuntoon. Loppu olisi kiinni päästä. 

Onnistuin hyvin, sillä SM-kisoista daamit 40-sarjassa kotiin tuomisina oli neljäs sija 😊
SM-sprintti Forssan torilla.
Lauantaina SM-viestit oli kisattu Mynämäellä, jossa itse en ollut. Sen sijaan poljin ystäväni kanssa reilu 60 kilometriä tihkusateessa jalat melko märkinä. Pelkäsin että tulen kipeäksi ja retken jälkeen troppasin itseäni ja kääriydyin vilttiin ennenkuin oli aika lähteä esikoisen kanssa SM-sprintti reissuun. Heppu on ollut mun kaverina SM-sprinteissä vuonna 2017 ja tekee hyvää ottaa välillä ihan kahden keskistä aikaa. Ja nyt Heppu pääsi viettämään laatuaikaa pikkuserkkujensa luo Viialaan, jossa olimme yötä ja mä piipahdin sunnuntaina yksin Forssassa.

Keli oli todella viileä. Pakkasen puolella aamusta ja päivän aikana lämpötila nousi hätinä 6 astetta plussalle. Monta kerrosta vaatetta päälle. Karsinnan lähtökynnys piti ylittää klo.09.05 mennessä ja mulla oli lähtö vasta klo.10.38. Tärkeintä oli pitää itsensä lämpöisenä. Puoli tuntia ennen esilähtöön pääsyä aloin lämmitellä tehokkaammin ja vaatekerroksia sai kerros kerrokselta riisua pois. Tuntui aika hyvältä, vaikka jännitti. Karsinnassa ei tarvitse laittaa kaikkea peliin, riittää että saa hyväksytyn suorituksen ja mahtuu 30 parhaan joukkoon, että pääsee A-finaaliin, jossa kisataan SM-mitaleista. Meidän sarjaan oli ilmoittautunut 53.
Viimeinen rasti torin laidalla.
Oma jännittäminen näkyi siinä, että heti ekalle rastille kiersin talon vasemmalta puolelta, vaikka oikealta olisi ollut sujuvampi. Mutta kun on jo menossa, veisi suunnan korjaus liikaa aikaa. Tästä harmistuneena rastilta lähtö oli myös huono. Myös kolmoselle tyhmä rakennuksen kierto epähuomiossa. Seuraavat rastit ihan sujuvasti kunnes ysi rastille mielestäni kierto kirkon väärältä puolelta. Toki aika moni oli sen myös kiertänyt oikealta, kuten minäkin, mutta silti mulla ainakin tuli hidasteluja. Maaliin tullessa päällimmäinen ajatus oli, että ei mennyt hyvin. Juoksu kulki hyvin, mutta suunnistus ei sujunut vaikka rata lähtökohtaisesti oli melko helppo. Yllätyin, että karsinnan sijoitukseni oli 6.! Tällä suorituksella ajattelin auttamattomasti olevani kymppi sakin ulkopuolella, mutta en ollutkaan. Mieli koheni hurjasti.

Linnuntietä radan pituus oli 2,2 km ja aikaa mulla meni 10:51. Olin 49 sekuntia voittanutta hitaampi.
D40-sarjan karsinnan kartta.
Sitten olikin pitkä aika odotella iltapäivän finaalin lähtöjä. Syömistä, huilia ja karsinnan tulosten silmäilyä. Lopulta tuli hiukan kiire, että ehti finaalin lähtökynnykselle ennen klo.13.15. Oma lähtöaika oli vasta lähempänä kolmea. Nyt lähtökynnyksellä pääsi sisätiloihin, mutta siellä oli todella lämmin ja alkoi väsyttää. Ulkona pysyi paremmin virkeänä. Taas aloitin paremmat lämmittelyt puolta tuntia ennen esilähtöön pääsyä. Kropassa tuntui ihan hyvältä ja jotenkin pääkoppakin oli rauhallisempi. Ehti sitä silti kaikenlaista mielessä pyöriä.
Finaalissa tiukalla ilmeellä 😁
Karsinnassa rasteja oli 12 ja finaalissa 20. Tuntui isolta määrältä nuo finaalin rastit. Toki finaalissa matkakin oli pitempi, 2,9 km linnuntietä. Pitäisi keskittyä vain rastiväli kerrallaan ja lukea sen verran eteenpäin, että tietää heti minne päin lähtee rastilta.

Aivan hyvin se lähtikin liikkeelle helpohkoille alkupään rasteille. Nelos-vitos välillä piti karttaa tiirata tarkemmin ja vauhti hetkellisesti hidastui. Tuli epäkäytännöllinen S-muotoinen lenkki autotalleja kierrellessä, mutta ehkä se kuitenkin oli nopein reitti. 
Finaalin kartta.
Juoksu kulki ja suunnistus tuntui sujuvan, kunnes 9 rastille tuli todella tyhmä keskittymisvirhe! Rakennuksen sisäpihalle puikahdin kadulta ja näin rastin vasemmalla, mutta eihän se ollutkaan mun. Tarkistus kartasta ja tajusin että se ei ole tässä nurkalla vaan toisella nurkalla. Voi kurjuus! Uutta vauhtia vaan kinttuihin. Seuraavat napsahti hyvin, kunnes helpolle 13 rastille väliaikojen mukaan jopa 15 sekunnin virhe. Oikein jouduin pysähtymään, kun ihmettelin miksei rasti ole siinä missä itse olin. Mä olin puskan toisella puolella, enkä siksi nähnyt rastia. Ääneen sätin itseäni ja ratavalvoja puskan reunalla hymähti. 
Virheet 9. ja 13. rastille.
Vielä lopussa 17 rastilta lähdin typerästi tulosuuntaani, vaikka tottakai olisi pitänyt jatkaa rastin leimattua suoraan vasemman puoleiselle kadulle. Tämän ratkaisun huomasi tyttäreni kotona. Rastilta 18 lähdin huonosti, mutta sitten viimeiset pistelin täysiä.
Huonot lähdöt 17 ja 18 rasteilta.
Jälleen maaliin tullessa olo oli pettynyt. Kaksi isoa virhettä ja muutama pienempi. Oletin, että tuloslistalla putoan rymisten alaspäin. Harmitti toden teolla.
Yllätys oli melkoinen, kun tuloslista näyttikin mun tulleen neljänneksi 😃 Uskomatonta! Tuollaisella suorituksella! Vain yksi sekunti jäi pronssiin ja viisi hopeaan. Voittajaan jäi 53 sekuntia. Voi miten helpottunut, huojentunut ja iloinen mä olin. Tuo yksi sekunti voisi harmittaa kovastikin, mutta jo tämä sijoitus oli enemmän kuin osasin uneksia. Virheistä yksi pois ja olisin päässyt mitaleille. Tuo ajatus tuntuu hyvältä ja vielä joku kerta nuo sekunnit taistelen mun hyväksi! Ja tätä sprintti on, välillä niin pienestä kiinni suuntaan tai toiseen. Tykkään lajista suunnattomasti.
Palkintojen jaossa kuulin muidenkin naisten tehneen virheitä ja finaalin rata todella oli paljon haasteellisempi kuin karsinnan. Näinhän se kuuluukin olla ja suunnistuskisoissa on oikein että paremmus ratkaistaan suunnistamalla, vaikka ainahan sillä juoksukunnollakin on merkitystä.
SM-plaketti 4. sijasta.
Kolme parasta saivat SM-mitalit ja 4-6 sijat saivat plaketit. Olen niin onnellinen elämäni toisesta "jalka"suunnistuksen SM-plaketti sijasta!

~Eija~

lauantai 14. syyskuuta 2019

Pummi

Perjantai illalla viriteltiin ladatut lamput otsalle ja valmistauduttiin henkisesti valloittamaan pimeä yö. Oli suunnistuksen aluemestaruuskisat, joissa ensimmäinen lähtö oli kello 9 illalla. Ei ollut kylmä, mutta silti vedin pitkähihaisen paidan suunnistuspaidan alle lämmittämään. Sadekuurojen uhka oli iso. Ilmassa oli juhlan tuntua, sillä tämä olisi mun tämän vuoden 40. kisastartti. Tavoite olisi siis suoritusta vaille valmis.

Kaikki ei mennyt sitten ihan putkeen. Kisasuorituksen toki sain ja hyväksytysti maaliin asti pääsin, mutta hetkellisesti jo ajattelin, että tästä reissusta ei jää nyt oikein mitään kerrottavaa. Tovin menoani pyöriteltyäni kuitenkin tajusin, että juuri nythän tästä onkin kerrottavaa.
Yökisan D40-sarjan rata.
Metsä oli todella märkä ja pimeä. Puut heittivät valokeilassa pitkiä varjoja ja ympärillä oleva maasto muuttui joka puun ohituksen jälkeen. Kompassilla suunta heti ykköselle. Erikoiset suoraviivaiset aukot maastossa auttoivat suunnistamista, mutta ne näki vasta just kohdalla. Ennen ykkös rastia hätääntynyt tyttö tuli kysymään missä ollaan. Näytin hänen kartastaan ja hän parahti itkuun ja lähti juoksemaan omalle rastille päin. En ehtinyt oikein mitään sanoa, olisin aivan hyvin voinut auttaa enemmän. Asia jäi hiukan vaivaamaan. No oma ykkönen löytyi ihan hyvin. Kakkoselle rastin ohi juoksu, mutta hoksasin onneksi nopeasti virheeni ja käännös takaisin. Kolmonen ja nelonen ok. Aika varmistellen menin. 
Reittiviivaa mistä noin suurinpiirtein oon mennyt.
Mutta sitten kosahti ja pahasti. Neloselta otin suunnan vitoselle. Ajattelin kuviorajaa ja aukkoa hyödyntäen mennä. Vettä oli alkanut sataa ja tuulen puuskat yllätti aina välillä. Nyt en aivan varma ole mistä menin, mutta oletettavasti jotain tuonne päin kuten karttaan oon piirtänyt. Aukolla olen jostain ihmeen syystä kääntynyt ihan suoraan vasemmalle lähtien väärää kuviorajaa. Suuntaa en tarkistanut. Ihmettelin ojia, mutta jatkoin vain matkaa, kunnes tajusin että meen liikaa vasemmalle. Silti tuossa hetkessä luulin ensiksi tulleeni liikaa oikealle enkä sitten korjannut suuntaa tarpeeksi. Kuvassa sormi näyttää missä luulin olleeni ja kynä näyttää missä todellisuudessa taisin olla. Rämmin suolla, kun luulin rämpiväni tiheikössä. Kävin kahdella toisten rastilla ja vaikka siellä kysyin paikkaa, en vieläkään osannut. Sitten oon pyörinyt tolkuttoman kauan arviolta 50 metrin päässä rastiympyrästä. Luulisin tuollaisen ison kiven löytyvän ja näkyvän, mutta ei vaan osunut kohdalle ei millään. Siinä pyöriessä löin taas polveni kiveenkin, sen juoksijanpolvi jalkani. Siinä komeilee nyt vajaan 2cm pituinen ruhje.

Nuoruusvuosina pyörähdin yösuunnistuskisoissa todella pahasti. Muistan miten kamalaa se oli ja pelkäsin silloin koko ajan että lamppu sammuu. Siitä jäi silloin kammo. Muistaakseni parikymppisenä kävin kerran yökisoissa selättämässä yökammoni, mutta sen jälkeen meni vuosia ennen kuin taas uskalsin. Nyt pysyinkin koko ajan rauhallisena, vaikka turhautunut olin. Tiesin minne päin lähteä jos haluan heittää leikin kesken, mutta koska en ole koskaan íkinä vielä keskeyttänyt missään kisassa, en kovin helposti antaisi periksi. Joten jatkoin. Lopulta nuori poika suunnistaja tuli määrätietoisesti paikalle. Pyysin kertomaan missä ollaan ja hänen kartastaan näin että samalle rastille ollaan menossa - jippii! Sanoin, että mä oon nyt niin toivoton, että peesaan. Lopulta me löydettiin se rasti ja pyysin anteeksi pojalta että häiritsin hänen keskittymistään. Onneksi hän vaikutti olevan vilpittömästi sitä mieltä että kaikki on ok.

Suunnistuksessa on lupa kysyä metsässä apua toiselta kilpailijalta. Kuitenkaan jotkut eivät pysähdy auttamaan. Ymmärrän sen täysin, koska silloin oma suunnistus hajoaa hetkeksi. Kuitenkin itse koen ettei mulla ole koskaan niin kiire (paitsi ehkä sprintissä), etten ehtisi auttamaan. Lasten kohdalla pysähdyn näyttämään heidän kartastaan missä ollaan ja tarvittaessa viisaan suunnan mihin mennä. Aikuisille näytän omasta kartasta tai kuvailen kohdan vauhdissa. Itse pyrin välttämään turhia kyselyjä, mutta eilen oli pakko, muuten olisin varmaan vieläkin siellä 😁
Pummi kartalla.
Vitoselta lähdin huojentuneena eteenpäin, mutta pettyneenä.. Kutonen löytyi, kuten loputkin. Olo oli kuin uitettu kissa ja niin harmistunut. Olin ajatellut osallistua SM-yökisoihin, mutta tällä suorituksella epäilen onko musta siihen. Pikku hiljaa se fiilis sieltä koheni. Mä kuitenkin löysin sen rastin, vaikka en ihan täysin omin voimin. Mä kuitenkin muilla rastiväleillä olin hyvin kisassa mukana verrattuna kilpakumppaneihin. Tuolla pummi rastivälillä hävisin toiseksi hitaimmalle vajaa 10 minuuttia. Ja kokonaistuloksissa hävisin voittajalle vajaa 9 minuuttia. Mä tajusin, että virhe oli tapahtunut siinä, etten ollut pysynyt suunnassa. Yöllä kompassin käyttö korostuu entisestään. Suuntavaisto jotenkin menee ihan sekaisin. Tällaista pummia ei hetkeen ole tullutkaan, meni ihan mun top 3-listalle.

Aamulla kertoessani juniorille että jäin sarjani viimeiseksi, hän lohdutti ja sanoi että ei se haittaa, sillä osallistuminen on tärkeintä. Just näin. Virheitä saa ja pitä tehdä, kunhan niitä ei tee toista kertaa.

~Eija~

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 
Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.
Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.
Alkupään reitti.
Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 
Loppu pään reitti.
Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!
Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki
Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 
Heini, Päivi, Sai ja minä.
Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!
Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀
Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.
Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~

maanantai 19. elokuuta 2019

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Viimeiset viikot ovat hurahtaneet kesäloman jälkeen työfiiliksiin sopeutumisessa ja suunnistuksen parissa. Toissa viikolla järjestin Sarin kanssa Ylistaron Kilpa-Veljien iltarastit Untamalassa. Iltarastien järjestäminen on yhdenlainen urakka ja kun sen tekee vain kerran vuodessa, tuntuu että ratojen piirrustus- ja tulospalveluohjelmat saa aina opetella uudestaan. Esimerkiksi vuonna 2017 tuli raavittua päätä ja puhkuttua osaamattomuuttani.
Jyrkänne rasti
Onneksi mulla ja Sarilla oli hyvin aikaa valmistella iltarasteja. Onni on myös oma iskä, joka tykkää suunnitella ratoja ja häneltä pyysinkin pisimpien A- ja B-ratojen suunnittelu apua. Sarin kanssa sitten suunniteltiin lyhyemmät lasten radat. Iloksemme saimme myös seuramme parilta muulta aktiivilta puhelimitse ja kädestä pitäen opastusta ratojen piirtämisessä ja tulostamisessa. Lisäksi seurassamme otetaan pikku hiljaa käyttöön rastilippu-palvelua online-tuloksien seurannassa ja siihen saimme myös opastusta. On muuten kätevä ja mukava ohjelma, josta näkyy useiden alueiden iltarastituloksia.
Kartta pinot valmiina suunnistajille.
Rastit vein metsään jo pari viikkoa ennen iltarasteja ja Sarin kanssa vedettiin siima ja vietiin rastireitin rastit edeltävällä viikolla. Rastien viemisessä menee aikaa, kun pitää oikea rastipiste tarkistaa välillä useammastakin suunnasta. Keli sattui kuitenkin ihan nappiin ja vaikka meni myöhään, nautin metsän hiljaisuudesta ja rauhasta. Normaalisti iltarastien ratoja ei koejuosta, mutta tällä kertaa ystäväni siskon perhe oli lomailemassa täälä päin ja he halusivat A-radan käydä kiertämässä. Sain heiltä varmistuksen, että rastit ovat karttaan merkityillä paikoilla ja muutenkin iskän suunnittelema rata oli hyvä.

Työläin ja tuskallisin osuus oli jälleen ratojen piirtely ja siihen liittyvät kikkailut. Tulostamiseen onneksi saimme tosiaan heti apua ja Sari teki hyviä muistiinpanoja, joita voimme sitten ensi vuonna ihmetellä että mitä ihmettä tuo nuoli ja tuo juttu tarkoittaa. Vaikka itse iltarastipäivänä jännitti kuinka koneet toimii ja tuleeko ketään, sujui kaikki kuitenkin oikein hyvin ja osanottajia oli mukavasti. Saimme kaikille tulokset, tulokset nettiin ja vielä päivän päätteeksi ja illan hämärtyessä haimme kaikki rastit ja siiman pois metsästä. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai palauttaa kaikki tarvikkeet varastolle ja lähteä kotiin. Ensi vuonna sitten taas.
Sari ja minä :)
Viikko sitten sunnuntaina pääsin järjestäjän roolista takaisin osanottajan rooliin, kun Vähäkyrössä kisattiin aluemestaruus viestit. Ehdin hyvin huoltaa ja kannustaa tyttäriäni heidän suunnistussuorituksissaan ennenkuin itse pääsin pääsarjassa ankkuriosuudelle. Olin jo kuullut että maasto on pienipiirteistä ja hiukan ehkä kartta suurpiirteinen. Ja olihan se sitä. Pientä hakua parille rastille, mutta ihan ok suoritus.

Kakkos rastille mennessä toki tuli todella typerä virhe. Luin kartasta suon, jyrkänteen ja kiven ja tähtäsin että tuolle kivelle menen. Siihen päästyäni rasti ei ollutkaan siinä! Kiersin kiven kaksi kertaa ja ihmettelin kun ei rastia näy. Kävin jyrkänteen päällä kaksi kertaa ja kerran suon reunassa. Lopulta tiirasin karttaa tarkemmin ja tarkistin rastimääritteistä, että mikäs se rastipiste muuten on. No sehän oli kiven takana oleva kumpare. Voi pöö! Ja siellähän se rasti oli, kivestä reilun viiden metrin päässä. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Seuraavien rastien rastipisteen muistin tarkistaa.
Maaliin ja tytöt kannustaa.
Ankkuroin joukkueemme sijalle 4., johon olin tyytyväinen. Harmillisen vähän vaan joukkueita saadaan aluemestaruuskisoihin. Nytkin pääsarjassa oli vain 6 ja voittaja joukkue oli ihan ylivoimainen. Veteraanisarjoissa oli vielä vähemmän osallistujia. Ja mun mielestä viestit ovat just parasta!
AM-viesti, ankkuriosuus.
Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa sprinttaamaan. Keskiviikkona oli Evijärvi-sprintti ihan kylän keskustassa. Keskellä karttaa halkoi tie, jonka sai ylittää vain kahdesta kohtaa ja suorituksen aikana se tuli ylitettyä neljä kertaa. Tietyt ylityspaikat tuovat paljon kiertoa ja nytkin sai todella juosta. Suunnistus kuitenkin sujui, vaikka radan loppu osassa paristi piti tarkemmin silmäillä karttaa reitin valitsemiseksi. Pohkeissa tuntui juoksu väsymisenä. Kahden kilometrin (linnuntietä) matkalle kiertoineen kului aikaa 12:24. 
Evijärvi sprintti.
Sprintti on hurjan kivaa ja pääsin siinä eilenkin kisaamaan, kun Kristiinankaupungissa järjestettiin alueemme aluemestaruus sprinttikisa. Vettä satoi koko ajan, välillä ihan kaatamalla. Ei siis mikään miellyttävin keli, mutta silti viivalle mennään.

Etukäteen oli luvattu pieniä katuja ja sisäpihoja, kaunista vanhaa kaupunkia. Sitähän se oli, mutta yllätyin miten vähän sisäpihoja lopulta oli käytössä. Muistissa on viime kevään SM-viestit Rauman vanhan kaupungin pikku kaduilla ja kujilla, joilla sai olla todella tarkkana. Eilen rata oli aika simppeli ja kovaa juoksuvauhtia sai pidettyä hyvin yllä. Jälleen paristi jouduin hidastamaan vauhtia, että pystyin varmistamaan reitin mistä olin menossa, mutta muuten sai antaa mennä. Vauhdissa ei aina meinaa kunnolla nähdä pieniä juttuja kartasta. Yhtä reitinvalintaa lukuunottamatta taisin mennä ihan optimireittiä. Jalat tuntuivat paljon paremmilta kuin keskiviikkona Evijärvellä, mutta nyt olinkin ehtinyt tehdä kehonhuoltoa paremmin. Matka oli 2,3km (linnuntietä) ja aikaa kului 9:49 ja tällä suorituksella aluemestaruus voitto D40-sarjassa.
Litimärkänä Kristiinankaupungin sateessa maalissa.
Ja olin muuten ihan litimärkä maaliin päästyäni! Jos ei kesän aikana lenkeillä ja kisoissa ole kastunut kuin kainaloista, niin viime viikolla kastelin itseni varpaista korviin kolmasti. Lenkkareita joutuu kuivattamaan useamman päivän, mutta onneksi kaapista löytyy kakkos lenkkareita.

Ja viime viikon kruunasi Suomen suunnistusjoukkueen hienot vedot MM-kisoissa Norjassa! Saaliina Venla Harjun pronssi keskimatkalta ja miesten hopea viestissä! Aivan mahtavaa!

Alkanut viikko eikä ensi viikkokaan tuo muutoksia siihen mitä lajia kisakalenterista löytyy, sillä tulevana sunnuntaina suunnistetaan suunnistuksen maakuntaviesti ja ensi viikolla pyöräsuunnistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

~Eija~

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.
Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.
Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!
Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.
Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 
Kolmannen päivän kartta.
Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!
Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!
Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 
Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.
Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 
Mun kovan onnen polvet 😅
Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~

perjantai 5. heinäkuuta 2019

KRV 2019

52. Kainuun Rastiviikko kokosi valtavan määrän suunnistajia Sotkamon Tipasojalle. Suosion salaisuus kenties piili upeissa kangas- ja harjumaastoissa, rastiviikon perinteissä ja siinä että sarjoja löytyi eliitin kilpasarjoista kaiken ikäisille kuntosarjalaisille. Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko tapahtuma ja tulosluettelosta saattoikin löytää useiden kansallisuuksien edustajia. Ruotsista taisi olla eniten osallistujia suomalaisten jälkeen. 
 Rastiviikolla suunnistetaan neljänä päivänä ja kahtena päivänä on huilia. Tai no halutessaan välipäivinäkin pääsi sprinttisuunnistamaan Vuokatin Urheiluopiston ympäristössä. Neljän pääsuunnistuspäivän mukaan laskettiin kokonaisaika ja sen perusteella selvisi sarjojen voittajat. Pääsarjoilla oli viimeisenä päivänä takaa-ajolähtö, muilla arvotun lähtöajan mukaan. 
 Mulle tämä oli käsitykseni mukaan kolmas kerta Kainuun Rastiviikolla. Ensimmäisen kerran olen ollut isän kanssa joskus nuorena. Ystävän seurassa vuonna 1998 ja nyt vihdoin taas. Vuorotyötä tekevänä heinäkuun loma osuu omalle kohdalle vain joka kolmas vuosi ja lasten ollessa pienempiä ei kovin houkutellut viikoksi lähteä melko kauas vain mun suunnistamisen vuoksi. Nyt sentään meitä on kolme jotka suunnistaa 🙂
Kisakeskuksen säpinää. Hyvät oli järjestelyt!
 Tänä vuonna suunnistin D40A-sarjassa, eli yli 40 vuotiaiden kilpasarjassa. Valittavana olisi ollut myös lyhennetyt matkat, mutta jotenkin se ei tunnu omalta yhtään. 
Ensimmäisenä päivänä tulossa maaliin.
Mun viikon suunnistustulokset näyttää tältä;
1.pv 5,0km 41:05 sijoitus 18. (53 osanottajaa)
2.pv 6,7km 58:35 sijoitus 10. (50 osanottojaa)
3.pv 3,8km 33:10 sijoitus 13. (50 osanottojaa)
4.pv 5,2km 38:10 sijoitus 4. (48 osanottojaa)
Ensimmäisen päivän karttaa ja viimeinen rasti.
 Sijoitukset kertoo paljon kuinka on mennyt. Ensimmäisenä päivänä tuli kahdelle rastille kunnon virheet. Ihan pysähtyä piti ja pyöriä ympäri että paikallisti itsensä. Lopussa kasi rastille mennessä venäytin vasemman nilkkani ja sata metriä meni ontuen. Näin jo mielessäni nilkuttavani maalissa ensiaputeltalle hakemaan kylmäpussia, mutta nopeasti kipu hellitti. Lopulta vasta illalla muistin nilkkani kun venytellessä tuntui lievää kipua. 
Tytöt odottaa lähtöä.
 Ensimmäisenä päivänä maasto oli ihanaa kangasmaastoa ,jossa tossu lensi varpujen yli ja näkyvyys oli hyvä. Toisena suunnistuspäivänä meidät vietiin tiheikköihin ja risukkoihinkin. Hyödynsin mahdollisuuksien mukaan polkuja ja metsäteitä, sillä metsän puolella on meno hitaampaa ja suunnan kanssa pitää koko ajan olla tarkkana. Suoritus oli edellistä parempi ja vain kolmella koukkauksella selvisin. Pääsin tuloksissa juuri kymppisakkiin, mikä oli mun henkilökohtainen tavoite.
Venähtänyt nilkka ja vanha oikean jalan kantapään ulkosyrjän kipu tuntuivat metsässä.
Joka kisapäivän jälkeen piirreltiin karttaan kuljettu reitti.
 Kolmantena suunnistuspäivänä oli sujua jo todella hyvin, kunnes kymppi rastille tein todella typerän virheen. Rasti oli kahden suoalueen ja ojien välissä. Olin oikein hyvin kartalla missä menen, kunnes yhtäkkiä alan epäröidä ja vaihdoin suuntaa suon yli väärään mäkeen. Pysähdys ja kartan tutkiminen ja tajusin typeryyteni. Vauhdilla takaisin ja suoraan rastille. Kuitenkin menetin tässä jopa vajaa kaksi minuuttia ja putosin kymppisakin ulkopuolelle. Virhe harmittaa edelleenkin kun sitä kartasta tutkin. Pitäisi vaan luottaa itseensä ja pysyä suunnassa. 
Kolmannen päivän karttaa. Oranssilla kulkemaani reittiä.
Tänään, rastiviikon viimeisenä päivänä lähdettiin heti jyrkkää harjua ylös. Sai jalat heti hapoille ja sykkeet ylös. Harjun päällä sai piiskata itseään juoksuun ja kohti rastilippuja. Saimme suunnistaa ensimmäisen päivän kaltaisessa, avoimessa maastossa. Pyrin vain mahdollisimman tarkkaan suunnistamiseen ja vain parilla pienellä koukulla selvisinkin. Sijoitus neljänneksi oli iloinen yllätys, itse asiassa se tuntuu valtavan siistiltä! Tällä suorituksella sain itseni kiilattua kokonaisaikatuloksissa 10. JES! Vaikka kolmantena päivänä jo luulin pelin olevan pelattu, onnistuin sittenkin tavoitteessani.
Kahtena viimeisenä päivänä jalat eivät lieviä pohjekireyksiä lukuunottamatta kipuilleet yhtään.

Mainittakoon vielä, että jokaisena kisapäivänä vedin sarjani nopeimman loppusuora-ajan! Seuramme sisällä leikkimielisesti kisailemme kuka vetää sen nopeiten, joten täysiähän se pitää sitten mennä.
Kolmannen päivän rastimääritteet.
Nyt ollaan vajaan kuuden tunnin ajomatkan jälkeen kotona. Olo on hiukan väsynyt, mutta erittäin onnellinen kuluneesta viikosta. Tämän kesän ensimmäinen lomaviikko tuntuu olleen pitempi kuin yksi viikko, sen verran paljon on tullut touhattua. Nyt jo harmittaa, että seuraavan kerran rastiviikolle pääsee ehkä vasta kolmen vuoden päästä. 

~Eija~