sunnuntai 13. elokuuta 2023

Aostanlaakso 2023 osa 2.

Aostanlaakson juoksuvaelluksen toiseen päivään herättiin Rifugio Deffeyesin alppimajassa aikaisin alppistartti ajatuksella. Klo.04.30 oltiin aamupalalla ja tarkoitus oli lähteä otsalamput päässä liikkeelle viideltä, mutta ulkona jytisteli ukkonen ja vettä satoi. Edellisenä iltana oppaamme Janne oli sääennustuksia tarkkaan tutkinutkin ja tiedossa oli sateinen päivä. Alkuperäiseen suunnitelmaan tehtiin siis muutoksia jo edellisenä iltana ja aamulla lähtöä myöhäistettiin tunnilla. Alppimajan isäntä toi pöytään lisää kahvia ja me istuttiin odottamaan.

Alppistartti kuivui semialppistartiksi.
Yö oli ollut meille kaikille hankala. Oikein kukaan ei ollut saanut hyvin nukuttua ja näin oli usein, ettei ensimmäinen yö korkealla ilman alassa ja isossa huoneessa vieraiden ihmisten joukossa ollut hyvä. Vähäisistä unista huolimatta oma olo tuntui melko hyvältä, koska innostus oli ihan tapissaan.

Klo.06.00 päivä oli sen verran kirkastunut, että lamppuja ei enää tarvinnut. Sade oli lakannut ja ukkonen oli selvästi siirtynyt sivummalle. Meillä olisi kolmisen tuntia aikaa liikkua harjanteen yli ja mahdollisesti ehtiä hyvän matkaa seuraavan saderintaman alta pois. Joten matkaan sadekamppeet suurimmalla osalla päällä.
Tumma sadepilvi nousee.
Lähdettiin loivaan kiviseen ylämäkeen tikuttelemaan. Kauaa ei mennyt kun alkoi piskotella. Taakse jäävien vuorien takaa näkyi seuraava lähestyvä tumma pilvirintama. Tuo rintama lähestyi kovaa vauhtia ja lopulta jouduimme hakeutumaan kivenlohkareiden suojaan. Sade yltyi ja ukkonen jylisi vuorten välissä. Olihan se komean näköistä ja hurjan kuuloista. Nopeasti meinasi kylmä tulla siellä kiven alla istuskellessa, koska alun nousussa oli pieni lämpö kroppaan ehtinyt tulla.
Kallion kolossa suojassa.
Päästiin kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa ja huiputimme Passo Alton (2860mpy). Siellä ei kauaa  sumuisia maisemia ihasteltu, vaan lähdettiin reippaalla tahdilla alaspäin ja seuraavaa lähestyvää ukkosrintamaa pakoon.
Passo Alto huiputettu tihkusateessa.
Alaspäin tullessa porukka osittain hajosi. Etuporukka, jossa itsekin juoksin, odotteli aina välillä porukkaa kasaan, mutta jatkoimme eteenpäin ennen kuin häntäpää oli saanut meitä kiinni. Itse olin kuullut Jannen ohjeen, että mennään alas puiden suojaan asti. Lopulta jäimme odottamaan ensimmäisten puiden jälkeen takaa tulevia. Häntäpäätä ei edelleenkään näkynyt ja Jannen ohjeella reittiä muutettiin ja jatkettiin kohti jotain maatilaa, jossa pääsisi sateelta suojaan. 

Maatila löytyi, mutta se oli yksityinen nykyään, joten jäimme puiden suojaan litimärkinä välttelemään lisää kastumiselta. Janne ja pari muuta lähti vastaan häntäpäätä, että saataisiin koko porukka kasaan. Kylmä alkoi hiipiä joka paikkaan. Oli pakko hyppiä, heilua ja keikkua. Oli todella kurja olo, mutta samaan aikaan hilpeän hauska. Lopulta kaikki olivat kasassa, joitakin harmitti enemmänkin ja osa porukasta oli mennyt harhaan koska eivät tienneet mihin me olimme menneet. No me toimimme ohjeiden mukaan hakeutumalla nopeasti suojaan ukkoselta.

Onneksi tunnelma siitä keveni, kun lähdettiin paukuttamaan rempseää vauhtia 2000 laskumetriä alas La Salleen. Oli hirmuinen nälkä ja pujahdettiin heti ensimmäiseen kauppaan hakemaan lisää evästä ja viereiseen kahvilaan lämpöisille juomille ja leiville. Olimme melkoinen näky vettä valuvine vaatteinemme.
Villeneuven "kirppari".
Reittimuutoksen vuoksi meidän piti tehdä bussi siirtymä Villeneuveen, jossa lounastimme reissussa legendaariseksi nousseessa pizzaputka Mimmossa. Muita asiakkaita ei ollut ja rohkeimmat kokeilivat kovassa energiavajeessa testata nutellapitsaa. Tästä tulikin reissumme eräänlainen puheenaiheiden hitti.

Lounaamme aikana sade oli vihdoin lakannut ja jopa aurinko pilkahteli. Me ripottelimme märkiä vaatteita bussikatoksen viereiselle aidalle kuivumaan ja tunnelma oli taas ihan huipussaan. Näin se elämä heittelee fiiliksiä suuntaan ja toiseen. Tästä jatkettiin vielä bussilla Valgrisenchen alppikylään.
Useita hylättyjä kivistä muurattuja taloja ja majoja näkyi siellä täällä. Aina sitä miettii, millaista elämää niissä on aikoja sitten eletty.
Lopulta päästiin taas vaeltamisen makuun, kun kuljimme laakson pohjaa ja lopulta 600 verttimetriä nousimme seuraavan yön alppimajaamme Rifugio Bezzille (2284mpy).
Pitemmästi tasaista pätkää ennen illan viimeistä nousua.

Päivälle tuli isoista reittimuutoksista huolimatta reipas 28 kilometriä ja 1200 nousumetriä. Laskuakin tuli ihan kiitettävästi ja etureisissä tuntui vielä kahden edellisenkin päivän alamäki rallattelut. Lisäksi mun erityisherkät kantapäät vinkuivat. Erityisesti vasemmassa kantapäässä ja kehräsluun alla oli ilkeät ihorikot. Niihin olin rakkolaastarit laittanut jo ekana päivänä, mutta edellispäivän helteessä ja tämän päivän vesisateessa eivät laastarit pysyneet paikoillaan. Majapaikassa kuljinkin sitten ilman sukkia, että iho pääsisi hengittämään.

Päivällinen kaikille majassa yöpyjille oli tutusti klo.19. Valtava puheensorina täytti jälleen ruokasalin. Väsyneenä päivän kulkemisesta itse henkilökohtaisesti toivoisin hiljaisempaa ympäristöä, kun nyt ei edes oman pöydän toisesta päässä käytyä keskustelua kuullut. Päivällisen aikana ulkona kävi kova puhuri ja hetkellisesti maisema peittyi valkoiseksi, kun taivaalta tuli peukalon pään kokoisia rakeita.  
Täällä nukuimme jälleen isossa, vaikkakin ainakin kolme kertaa pienemmässä huoneessa kuin edellisenä yönä. Ja nyt nukuinkin paljon paremmin kuin edellisenä yönä ja aamulla ulkona paistoi aurinko eikä edellisillan rakeista ollut muistona kuin hiukan kostea maa.
Rifugio Bezzi alppimaja.

Valoisalla lähdettiin liikkeelle.
Kolmannen päivän ja seuraavan päivän tapahtumat ja paikat sekoittuvat muistoissa. Kuvia ja karttoja on pitänyt katsella tarkkaan, että osaisi jonkinlaisen selonteon tehdä missä oltiin ja mitä fiiliksiä pyöri päässä. Ne menevät silti edelleen sekaisin.
Kuitenkin aamulla oli rauhallisempi liikkeelle lähtö. Aamupala oli hitusen parempi kuin ensimmäisellä alppimajalla ja yritin syödä mahdollisimman tukevasti varastamatta toisten leipiä. Laitoin jalkoihin uudet rakkolaastarit ja teippasin niiden päältä vielä kinesioteipillä. Peukut pystyssä, että ne pysyisivät paikalla. Askeltaminen rikkinäisillä kantapäillä oli kivuliasta, mutta pienesti hammasta purren eteenpäin ja niinhän siinä kävi, että hetken matkan jälkeen kroppa lämpeni ja jalkaterien tuntemukset turtuivat ja pystyi etenemään nauttien tärkeimmästä, eli matkanteosta ja maisemista.
Aamupäivän maisemat olivat karut, kun lähestyttiin jäätikköä, jonka nimeä en muista. Soralta siirryttiin isompi lohkareiselle polun tapaiselle, jossa itse polkukin hetkellisesti katosi. Kiiparoitiin melko vaativasta pikku pätkästä alas ja päästiin pari kertaa lumellekin. Koko reissulla ei kuitenkaan tarvittu jäärautoja, koska tällekin päivälle tuli reittimuutoksia ja yksi korkeahko huiputus jätettiin väliin. Nollaraja meni jossain 2800 metrin korkeudessa ja huipulle olisi pitänyt mennä ylemmäs kallioista alustaa. Edellispäivän sateet todennäköisesti oli jäätynyt kallioon ja siihen ei purisi edes raudat. Turvallisuus edellä mentiin. Tässä kohdassa kuitenkin harmitti oikeasti. Harmitti oma tuuri, että nyt kun mä olen täällä, päättää keli heittää räpäskää naamaan. 
Jonnekin kuitenkin päästiin tiukan ylöspäin tunkkaamisen jälkeen ja muun muassa Col Basse Dere (3082mpy) tultiin ylös viileässä tuulessa. Iloinen ryhmäkuva taas merkkipaalun ympärillä.

Col Basse dere.
Sitten tulee pätkä, etten tarkemmin muista mitä korkeuksia huiputettiin tai mitä fiiliksiä tai ajatuksia päässä pyöri. Sitä taidettiin vain mennä peräkanaa, välillä pysähdyttiin hetkeksi evästämään ja huilaamaan. Kuvien perusteella kauniita maisemia oli silmän kantamattomiin ja oli vaikea valita niistä, mitä tänne laittaa.
Yksi haave reissulla oli päästä pulahtamaan alppilammessa ja tänään se toteutui ja vielä kahdesti. Lampien paikkoja en muista. Vesi oli kirkasta ja viileää, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kylmää verrattuna Suomen vesistöihin. Omille jaloille viileä kastautuminen tuntui tekevän hyvää, mielestä puhumattakaan. Ensimmäisessä, kovin matalassa lammessa vain kastauduttiin alkkarit päällä ja myöhemmin lähempänä seuraavan yöpymispaikkaa uitiin pitemmästi. Siellä useampi meidän porukasta innostui mukaan.
Pikainen pulahdus alppilammessa Hannan ja Terhin kanssa.

Edessä näkyvässäkin alppilammessa kävimme uimassa.
Kolmanneksi yöksi tultiin Rifugio Savoiaan (2534mpy). Täällä saimme nukkua pienemmissä huoneissa. Omassani meitä oli vain neljä ja se toi mukavaa rauhaa iltatoimissa, nukkumisesta puhumattakaan. Kinesioteipit olivat pysyneet hyvin kantapäissä ja jätin ne paikoilleen. Vaihtaisin ne sitten seuraavana iltana uusiin. Uimisesta kastuneet vaatteet mietitytti, kuinka ehtivät kuivua aamuun mennessä. Niitä levittelin huoneessa minne pystyi.
Juoksuvaelluksen iloa.
~Eija~

torstai 3. elokuuta 2023

Aostanlaako 2023 osa 1.

 Aostanlaakso juoksuvaellus 2023

Milanoon saavuimme lentäen lauantaina 22.7. aamupäivällä. Reipas kaksi tuntia ajettiin pikkubussilla Courmayeriin ja majoituttiin Hotel Edelweissin muutaman vuosikymmenen takaiseen sisustustunnelmaan. Kaikki oleellinen oli ja vierellä kohoavat vuoret sai huokailemaan ilosta. Koko juoksuvaellus porukkamme, 12 osallistujaa sekä kaksi Alppimentoriet opastamme olivat kasassa ja suuntasimme ensimmäiselle yhteiselle lounaalle, pitsalle.

Siinä se on, Mont Blanc!
Syömisen jälkeen ohjelmassa oli reissumme prologi, jossa huiputtaisimme vieressä komeilevan Mont Chetifin (2342 mpy). Hissillä noustiin rinnettä palan matkaa ylös ja huipulle käveltiin 490 nousumetrin verran. Homma kävi selväksi heti, että ylöspäin kävellään, sauvat tukena ja juoda kannattaa tiheästi omaan tahtiin. Porukasssa edettiin hyvinkin erilaisilla tahdeilla, mutta välillä pysähdyttiin odottamaan kaikki yhteen läjään. Tasaisella pääsi ottamaan juoksuaskelia ja olihan siellä huipulla hienoa.
Ihan parasta oli tajuta, että taustalla kohosi upea ja uljas Mont Blanc (4809mpy), joka on Alppien korkein huippu. Se kauneus veti ihan sanattomaksi ja olisin voinut tuijotella näkymää vielä pitkään. Onhan se jotain ihan käsittämättömän upeaa, erityisesti tällaiselle aakeiden laakeiden peltojen keskellä kasvaneelle.
Minä ja Mont Blanc 😍
Takaisin alaspäin tulikin sitten kiire, että ehdittiin viimeiseen alaspäin menevään hissiin. Mukavasti etureidet sai kihelmöimään, hiki tuli ja innostus kasvoi. Sydän oli pakahtua siihen tunteeseen, että vihdoin olemme täällä. Prologille tuli pituutta 5,5km plus kävelyt kylässä. Illalla käytiin vielä paikallisessa burgeripaikassa myöhäisellä päivällisellä. Tai no meille suomalaisille se on melko myöhään, klo.19 jälkeen, mutta Italiassa se on ihan normaali aika.
Meidän juoksuvaellus porukka ja Mont Blanc!
Sunnuntai aamulla alkoi juoksuvaelluksemme ensimmäinen päivä.
12 litran reppuun olin pakannut sukkia 4kpl, alkkareita 4kpl, yksi t-paita, yhdet shortsit, irtohihat, 2kpl tuubihuiveja, sadetakki, sadehousut, kevyet hanskat, sadehanskat, jääraudat, lamppu, varavirtalähde ja johdot, huulirasva, hammasharja- ja tahna, perusvoide, pieni harja, ripsiväri, pieni hiuslakkapullo, kinesioteippiä, laastaria, haavan puhdistusliinoja, haavataitoksia ja liimasidosta, juomapullot (yhteensä 1 litra) ja alppimajoille silkkimakuupussi, pitkähihainen paita ja trikoot sekä pyyheliina. Vyölle tuli paikka sauvoille ja kameralle. Lisäksi mukana oli tietysti lähtiessä olleet vaatteet ja kengissä gaiterit estämään pikku kivien pääsyn kenkiin ja silmillä aurinkolasit. Kaikki mahtui mukaan ja yllättävän hyvin ne kulki muhkuraiselta näyttävässä repussa mukana. Olin varautunut että reppu hinkkaa, mutta koko reissulla ei tarvinnut teipin palaa laittaa selkään, muualle kylläkin...
Hotellilta lähdettiin kävelemään kohti ensimmäistä rinnettä ja tulevia colleja, vuorten harjuja. Teki mieli hyppiä ilosta ja ehkä vähän hypinkin. Ensimmäisellä ruohikkoisella rinteellä oli kuuma, todella kuuma. Vapaana kuljeskelevat lehmät olivat pelottavia. Lehmien kaulassa kilkattavat isot lehmänkellot varoittivat kyllä jo kauas niiden lähestymisen.
Pidettiin sopivissa väleissä taukoa. Istuttiin keskellä kaunista niittyä ja katseltiin näkymää Mont Blancille. Tähän voisi jäädä ja hengitellä vaan. Mutta jatkoimme matkaa.

Col 'd Arp saavutettu.
Tunkkasimme noin 1300 nousumetriä ylös Col 'd Arp harjanteelle (2571mpy) ja sieltä rullailtiin ihanaa niittypolkua alas La Thuilen kylään lounaalle. Etureisissä tuntui edellispäivän prologi.
Rullaillen alas.

La Thuillen kylään lounaalle.
Kylässä täytettiin juomapullot ja vatsat täynnä jatkettiin matkaa kylän läpi kohti seuraavaa nousua. Jäätelöt napattiin Bar Delle Cascatesta ja sen jälkeen nopea piipahdus prima Cascata del Rutor vesiputouksella. Matka ylöspäin jatkui sauvoja leveähköön polkuun nakuttaen. oli valtavan kuuma ja puut antoivat vielä viilentävää varjoa.
Komea vesiputous alajuoksuun päin.

Taukopaikan maisemat 😍
Hyviä uimpaikkoja ei ollut ollut oikein tarjolla, kunnes pieni puron suvanne ilmestyi ja meistä muutama kävi virkistäytymässä. Kyllä teki hyvää ja vesi tuntui yhtä viileältä kuin Suomessakin, joten ei paha ollenkaan. Märillä vaatteilla eteenpäin jatkaminen ei tuntunut helteessä huonolta ollenkaan.
Pulahdus vuoristopuron pienessä lammessa.
Nousimme Rifugio Deffeyesiin (2494 mpy) ensimmäiseen alppimajapaikkaamme. Täällä olisimme ensimmäisen yömme. Alppimajassa nukuimme kaikki yhdessä isossa huoneessa, jossa oli arviolta 40 vuodepaikkaa. Suihkussa, jossa tuli lämmintä vettä, kävimme pikaisesti yksi kerrallaan. Vessoja sentään oli useampi. Illalla kello.19 oli koko alppimajan yöpyjille yhteinen päivällinen. Ruokailuista ja ruuista on tarkoitus tehdä aikanaan oma postaus, joten jätetään tässä kohdassa tarkempi ruoka analysointi väliin. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että nälkä oli usein ja ruokaa upposi.
Deffeyesin alppimaja näkyy jo!

Juoksuvaatteet kuivumassa Alpeilla.
Kilometrejä kertyi 30. Liikkeellä oltiin kuusi tuntia, tauoille aina pysäytin kellon. Nousumetrejä kertyi 2580 ja laskua 1210 metriä. Mun keskisyke oli 119 ja meidän keskivauhti oli 12min/km.

Menimme aikaisin sänkyihin, koska oli väsy ja seuraavalle aamulle oli suunniteltu aikainen alppistartti. Korvatulpat korviin ja silmät kiinni. Kropassa oli adrenaliinia eikä se uni oikein tahtonut tulla. Kelloa tuli vilkuiltua ja kyljen vaihdokset yritti tehdä varovaisesti, ettei alapedissä nukkuva häiriintyisi. Pelotti, millainen seuraavasta päivästä tulisi, jos en saa nukuttua.

Jatkuu seuraavassa postauksessa...

~Eija~