Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kartta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. lokakuuta 2019

Suunnistusmaratonia ja putkihiihtoa

Eilen sunnuntaina järjestettiin Jämi suunnistusmaraton 13. kerran. Mulle tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta. Ensimmäisen kerran mukana olin vuonna 2017. Kuten silloin, myös tänäkin vuonna pohdin kovasti varusteita, sillä lämpömittari näytti lähes nollaa. Onneksi ei satanut ja räntäsateet oli ennustettu saapuvaksi vasta myöhemmin iltapäivällä. Viikko sitten sm-erikoispitkillä Sipoonkorvessa oli 10 astetta plussaa ja reitillä tarkeni hyvin. Nyt puin extraa ja päälle tuli kahdet juoksutrikoot, normi juoksusukat ja suunnistuskengät, paksumpi poolopaita ja suunnistuspaita sekä päähän seuran panta ja käsiin hanskat. Oli hyvä kokonaisuus, vaikka liukkailla hanskoilla joutuikin karttaa puristamaan normaalia enemmän, sillä seurauksella että vasemman käden kämmen kramppasi maalissa ja tuntuu edelleen.
Jämi suunnistusmaratonin lähtö. Kuva Päivi.
Suunnistusmaratonin erikoisuus on, että kaikki lähtevät yhtäaikaa. Niin kilpa- kuin kuntosarjat, miehet ja naiset sekä nuoret. Reitillä on perhoslenkit, joilla revitään erot jos revitään. Enemmän tämä on mukavaa ja reipasta jolkottelua kangasmaastossa ja samalla suunnistuskauden isompien tapahtumien päätöstä.

Lähdössä oli tiivis tunnelma ja lähtö oli melkoista rynnimistä. Kuitenkin pian porukka hajaantui kentän poikki kohti omia rastejaan. Itsellä meni tovi karttaa pyöritellessä ja lähtökolmiota etsiessä. Sitten vaan loikkien kohti ykköstä. Mäntyisessä kangasmaastossa juostavuus metsän puolellakin on hyvä, eikä varsinaisesti hyödytä kierrellä polkuja pitkin, joten suunnalla vaan. Samalle rastille näytti menevän moni muukin, samaten kakkoselle. Sen jälkeen tuli ensimmäinen perhoslenkki hässäkkä.
Jämin maisemia.
Perhoslenkeillä rastit saattaa toisilla olla eri järjestyksessä kuin itsellä. Yleensä on yksi keskusrasti, jolla käydään useasti leimaamassa. Mä lähdin epähuomiossa keskusrastilta, eli silloin kolmannelta rastiltani vitos rastilleni. Mäelle noustuani hoksasin virheeni ja sitten tuhatta ja sataa korjaus liike kohti neloselle. Kyllä otti päähän, mutta onneksi rastivälit olivat lyhyet, eikä tämä virhe näy väliajoissa. Muuten rastit löytyivät hyvin ja viimeisen kerran kokoontumisrastilta lähdettiin suolle. 
Ekat perhoslenkit.
Oli jotenkin typertynyt olo, sillä en ollut yhtään odottanut tällaista kunnon suopätkää tähän maastoon. Mutta yli vaan oli rämmittävä. Suon jälkeen kymppi rastia tuli hiukan koukattua liikaa oikelta, mutta ei paha virhe. Seuraavan suovälin koukkasin selvemmin oikealta tielle ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Vielä oli toinen perhoslenkki sykermä ja sitten takaisin kohti perinteistä Jämin kangasmaastoa. Tavoite oli pysyä suunnassa ja kartalla niin polkujen kuin käyrien kanssa ja siinä melko hyvin onnistuin maaliin asti. Vaikka tarkoituksella olin mennyt koko reitin kunnolla vauhtia pitäen, riitti energiaa vielä lopussa pistää tossua toisen eteen ja pitkällä loppusuoralla napsin useamman selän. 
Suunnistuskausi paketissa.
D40-sarjan matka linnuntietä oli 12,5km ja mun kellon mukaan matkaa tuli 13,8km.
Aika oli 1:20:42. Sarjani voitto ja kotiin tuomisina paikallisia tuotteita, nam.
Palkinto.
Olin matkassa Ninnin kanssa ja olin ehdottanut, että mentäisiin vielä suunnistamisen jälkeen Jämin hiihtoputkeen hiihtämään. Ninni oli heti valmis, jes. Kotona aamulla ennen lähtöä heitin luistelusuksieni pohjiin pikaluistoa ja kaivoin monot kaapin perältä. Tämä valmistautuminen saisi riittää. Ja olipa kivaa, vaikka latu oli kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa. Tunnin hiihtelyn sijaan hiihdimme lähes kaksi tuntia ja ai että tuntui hartioissa, käsivarsissa ja pakaroissa. Myöhemmin myös nivuset ja jalkapohjat ilmoittelivat treenin olleen kaikkea muuta kuin palauttava, mutta erittäin hyvä. Hiihtokausi siis avattu. Toivottavasti pian myös kotimaisemissa luonnon lumilla.
Jämin putkessa hiihtokausi avattu. Kuva Ninni.
On aika pestä suunnistuskengät, joista ei ehkä enää ole ensi kaudeksi mulle kaveria, mutta onneksi uudet jo odottavat kaapissa. Tämän kauden suunnistukset olivat tässä, jos ei nyt sitten jotain ihmeellistä putkahda eteen. Oli aika mahtava suunnistusvuosi. Paljon onnistumisia ja oppimisen paikkoja. Kiitos.

~Eija~

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sipoonkorvessa suunnistusta

Lapsilla oli viime viikolla odotettu syysloma ja heillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Itse olin alkuviikon tiiviisti töissä ja loppu viikosta vapaalla. Perjantaina tein lasten ja ystäväperheen kanssa retken Uumajaan. Mukava reissu oli ja onneksi pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka myöhälle se meni. Lauantai aamulla aloin pakkaamaan laukkuja uudestaan ja sen jälkeen piipahdin vielä Ylistarossa, jossa oli kevään juoksutapahtuman järjestelyiden tiimoilta tapaaminen. Kerron tästä tapahtumasta myöhemmin - pysykää ehdottomasti kuulolla 😊! Sitten nopsasti lounas suuhun ja lapset kimpsuineen kampsuineen autoon ja nenät kohti Etelä-Suomea. Loman päätökseksi oli vielä reissu ystävien luokse Klaukkalaan, jossa lapsilla olisi kavereita ja kummivanhempien seuraa ja minä pääsisin sunnuntaina Sipoonkorpeen suunnistamaan. Kaikille siis kivaa! Kiitos sinne Klaukkalaan!
Kisakeskuksessa.
Tämän vuoden viimeiset suunnistuksen SM-kisat olivat perinteiseen tapaan erikoispitkät. Viime vuonna myös olin erikoispitkillä Liisan kanssa ja nytkin me samat naamat siellä puhkuttiin innostuksesta. Keli oli kovin harmaa ja sadettakin oli iltapäivälle luvattu, mutta vasta ajellessani takaisin Klaukkalaan alkoi satelemaan. Lämpötila oli vajaa 10 astetta, eikä tuullut yhtään. Oikeastaan todella passeli keli.

Kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto Sipoossa. Näissä maisemissa on järjestetty Jukolan viesti 2012. Teloin silloin polveni toiseksi viimeisellä rastilla ja sen kanssa linkutin pari viikkoa ennenkuin se alkoi antamaan periksi. Mulla on näemmä jo vuosien ajan ollut taipumus koheltaa näiden polvieni kanssa 😏 Lisäksi olen kerran osallistunut Extreme Runille, vuonna 2015 Marjutin kanssa ja se oli juuri täällä. Tuosta reissusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kammottava Vantaan joen ylitys uiden/räpiköiden. Tuon jälkeen ei mua ole kyseessä olevalle tai samankaltaisille juoksuille saatu. Karsea muisto siitä liejuisesta vedestä, hyh! Muuten olikin sitten oikein mukava reissu 😄

Nyt kuitenkin oli luvassa erikoispitkää suunnistusta yhdellä Etelä-Suomen suosituimmista ulkoilureiteistä. D40-sarjan matkan pituus linnuntietä oli 12,4 kilometriä. Vertailuna kerrottakoon, että miesten pääsarjan matka oli 24,8 kilometriä ja naisten pääsarjalla 18,2 kilometriä. Ne on todella pitkiä ratoja suunnistuksessa. Miesten pääsarjan voittajalla meni aikaa yli kaksi ja puoli tuntia ja sarjan viimeinen hyväksytysti maaliin tullut käytti aikaa viisi tuntia. Naisten sarjan voittajalla meni 10 minuuttia yli kaksi tuntia. Nämä vain havainnollistamaan, että vaikka suunnistuksessa mennään lujaa metsässä, eivät kilometriajat ole yhtään verrannollisia maantiejuoksuun. Eikä reittiä koskaan mennä linnuntietä, vaan aina tulee enemmän tai vähemmän kiertoa.
A2 kokoinen kartta. Mun hanska havainnollistamana kartan kokoa.
Lähtöön oli vajaa kaksi kilometriä matkaa ja siinä ehti mukavasti lämmetä. Pääsarjoilla ja nuorten sarjoilla oli yhteislähdöt ja radalla perhoslenkit hajottamaan porukkaa. Meillä muilla oli väliaikalähdöt. Yllättävän vähän jännitti, olo oli rauhallinen. Metsässä menisi tovi. Kartta oli kuin lakana, A2-kokoinen. Haasteellinen taitella pienemmäksi aina rastiväli kerrallaan. Heti ykköselle oli pitkä väli, mutta enpä muuta odottanutkaan, sillä meillä oli vain 12 rastia. Mäki ylös ja polkuja mutkitellen matkaan. Kone lähti hyvin käyntiin, mutta heti jo ensimmäisellä rastivälillä huomasi, että joitain pienempiä polkuja on haastavaa havaita paljon kuljetulla ja syksyn lehtien peittämässä maastossa. Rastia lähestyessä tuttuun tapaan pientä epäröintiä ja hiukan kaarsin oikealta rastille. Seuraava oli lyhyempi väli ja se meni hyvin. Kolmoselle taas pitkä väli. Alkuun tein huonon reitin valinnan liikaa vasemmalta, kun suorempaa oikealta olisi ollut parempi. Sitten polkujolkottelua, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Polkuverkosto oli hiukan sekava ja ajauduinkin suoraan kalliolle, vaikka tarkoitus oli kaartaa vasemmalle tiheikön keskellä olevalle polulle ja nousta rastille jyrkänteiden jälkeen. Tajusin nousseeni kalliolle, mutta en ollut ihan varma missä kohdassa olin. Kompassilla varmistusta ja ikämiesten rastilla varmistin paikan. Oma rasti olikin sitten siinä ihan lähellä, 
Lähestyminen kolmoselle meni oikealta kalliolta.
Matka jatkui polkuja pitkin. Oli haasteellista tehdä reitinvalintoja, kun rastivälit olivat kovin pitkät. Metsän puolellakin juoksu oli melko helppoa, eikä omalle kohdalle osuneet muutamat tiheiköt olleet kovin pahoja. Nyrjäytin vasemman nilkkani alkupuoliskolla kahteen kertaan ja vaikka yleensä tunne nilkassa helpottaa nopeasti, nyt se jäikin toisen nyrjähdyksen jälkeen juilimaan. Jalan kasteleminen kylmässä suon tai ojan vedessä auttoi hyvin. Juosta onneksi pystyin.
4-5 rastiväli.
Väliaikojen mukaan toinen selvästi mun huono rastiväli oli neloselta vitoselle. Vaihtoehtoina oli kierto oikealta tai vasemmalta. Vasemmalta kaartavan reitin huonona puolena pidin sitä, että aluksi olisi pitänyt juosta metsän poikki. Lähdin siis oikealta. Kuitenkin tuo vasemman puolen reitti taisi olla hiukan nopeampi. Loput rastit menikin ihan hyvin. Mitä nyt rastilta 10 olisi voinut valita suoremman polkureitin, mutta pelkäsin meneväni niissä pian sekaisin, jotenkin varmempi tiekierto. Ei mitään ihmeellistä pyörimistä. Polkujolkottelu jatkui ja jatkui. Jotenkin jo aavistin, että jotkut eivät tällaisesta tykkää, vaan haluavat suunnistuskisoissa suunnistusta, polkujolkottelu ei siihen oikein sovi. Olen osittain samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti mulle sopii myös polkupätkät. Vaikka olen koko ikäni suunnistanut, on mulla huono maltti suunnistaa tarkasti. Jalat meinaa viedä ja suunnistus jää jalkoihin, ei meinaa ehtiä pysyä kartalla 😆 Mutta mä opettelen koko ajan. 
Maalissa!
Sanotaan, että suunnistuskisaa ei voiteta ensimmäisellä rastivälillä ja nyt omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän ja samalla alleviivata, että loppusuoralla kuitenkin vielä ratkaistaan sijoja. Viimeisellä rastilla olin sarjassani 12., mutta lopulta maalissa 10. 😁 Jaksoinkin koko matkan todella hyvin, yksi pykälä rauhallisemmalla vauhdilla menin, juuri sen vuoksi että ehtisin suunnistamaan. Joten loppusuoralla oli hyvin vielä ernergiaa ja nappasin edes yhden kärkiajan tähänkin kisaan.

Ja siis tavoitteeseen pääsin sijoittumalla kymppisakkiin! Aikaa kului 1:51:19 ja oman kellon gepsi näytti mun jolkotelleen polkuja 15,36 kilometriä. Eli sen mukaan olisi tullut sellaiset 3 kilometriä linnuntiestä kiertoa. Mahdollisesti pitää paikkansa.
Latasin jälleen kelloni tallentaman reitin kisasivujen reittihärveliin. Sinne pääsee tästä. Valitsette sarjan D40 ja mun nimen. Sitten lataa animaatio ja start/alkaa. Pallukan vauhtia saa nopeutettua nopeus+ painikkeesta. Alussa näyttää kuin olisin mennyt polun sivussa, mutta kyllä polulla olen juossut.
Gps-seuranta screeni.
Kisat oli hyvin järjestetty ja tykkäsin kyllä radastakin. Oli hienoja kallioita ja polkuja korvessa. Juomapisteitä oli ripoteltu metsään tiheästi, mutta itse en yhdessäkään pysähtynyt. Screeni kilpailukeskuksessa gps-seuranta pallukoiden seurantaan oli kiva, vaikka en sitä kuin hetken ehtinyt katsoa. Tällainen maalainen myös löysi kisakeskukseen kehä III:lta ja poiskin sieltä. Olen aika ylpeä itsestäni. On hienoa voida osallistua tällaisiin kisoihin yhdessä Suomen huippujen kanssa. Hieno laji etten sanoisi 😊

Nyt on pakko pari päivää hiukan huiloottaa vasenta nilkkaa, sillä nyrjähdys tuntuu edelleen. Mitään mustelmaa tai merkittävää turvotusta ei onneksi ole. Kuitenkin tälle viikolle on suunnitelmissa polkujuoksua ja viikonloppuna kauden päätös suunnistuskisat Jämillä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kokemusta sm-yöstä

Sain eilisiin SM-yösuunnistuskisoihin seuraksi 70-sarjassa kisailevat teräsnaiset ja ajelimme Jämsään, Himoksen rinteiden juurelle. Hiihtokeskuksen järven rannalla oli valtava lämmitetty teltta , joka toimi kisakeskuksena. Samaisessa teltassa vietetään jos jonkinmoiset juhlat ja tapahtumat ja tämän kisaviikonlopun jälkeen teltta pakataan talvivarastoon. Telttaan mahtui ravintola, muutamat kaupat ja kisojen järjestäjien, Jämsän Retkiveikkojen yhteistyökumppaneiden standit. Lisäksi meitä suunnistajia ja huoltajia oli satoja ja tietysti talkooväki. Aikasta mainiot olosuhteet illan viiletessä ja pimentyessä. Alkuviikosta ennustettu saderintama onneksi saapui vasta tänään sunnuntain puolella, joten olosuhteet teltan ulkopuolellakin olivat mainiot. 
Kisakeskuksen tunnelmaa.
 Olimme kisakeskuksessa ajoissa, sillä 70 sarjan naisten lähdöt olivat kilpailun alussa, yli kaksi tuntia ennen mun lähtöä. Mä kulutin aikaa teltassa kiertämällä silmäillen myyntipöydät, jutellessa tuttujen kanssa ja rollaamalla kännykän näyttöä. Hitaasti mutta varmasti aika kului ja ensimmäisiltä maaliin tulleilta kuuli, että tarkkana saa olla.
Kisanumero.
 Esilähtöön kiivettiin reilu kilometri tietä pitkin rinteen taakse. 25 minuuttia ennen omaa lähtöä pääsi varsinaiseen lähtöön, jonne oli vielä vajaa kilometri. Mukavan lämmin tuli, joten matkaa en pitänyt yhtään pahana. Se kuitenkin tuntui pahalta, että mun jälkeen ei muita enää metsään lähtenyt. Järjestäjät alkoivat kasata lähtöä pinoon. Pari nielaisua, lamppu päälle (jonka toimivuuden olin testannut jo useaan kertaan), kartta kouraan ja menoksi. 

Ekalle rastille vaihtoehtoina isompi tai pienempi polku, valitsin pienen vasemmalta. Polkua juostessa jo aavistelin, että en välttämättä osaa oikeasta kohdasta lähteä kääntämään rastille. En osannut, vaan juoksin vasemmalta rastin ohi polulle asti. Sieltä käännös takaisin ja ylhäältä ohi. Vanhempi mies tutki lampun valossa karttaansa ja lyhyen palaverin jälkeen totesimme hänen juuri tulleen sieltä minne mä olin menossa. Lopulta osuin rastille, mutta ei tämä hyvin lähtenyt. Vannotin itseäni ottamaan nyt tarkemmin. 

Yhden rastin välin verran tämä onnistui, sillä kakkos rasti löytyi hyvin, mutta kolmonen taas pahasti oikealta ohi. Ei oikein meinannut mistään saada kiinni. Lähdin kuitenkin tulosuuntaan takaisin päin ja sitten sattumalta rastin heijastin osui mun valokeilaan. Pian sain neuvoa vanhempaa miestä omalle rastilleen, mutta karttojen eri mittakaava aiheutti hankaluutta. Onneksi siihen tuli toinenkin mies ja he jäivät kahdestaan rastia haravoimaan. Mä suuntasin omalleni ja löysinkin sen hyvin. Neloselle oli lyhyt väli. Otin varman päälle suunnan. Oikealla viiletti miehiä ja heidän valonsa houkutteli muakin ja vinnasin omalta suunnaltani taas oikealta ohi. Nyt ekan kerran suututti. Palasin lähelle nelos rastia ja otin todella tarkasti suoraan vitoselle. Olisinpa heti mennyt yhtä tarkasti! Mutta todistinpa itselleni, että osaan tarkasti mennä jos vaan päätän niin ja pää kestää hitaan vauhdin. Monethan tsemppaa mua, että kyllä mun juoksivauhdilla pärjää, mutta suunnistaessa hyvä juoksukunto on joskus haitaksi kun jalat vie mutta pää ei ehdi suunnistaa.  
D40-sarjan kartta.
Alkumatka oli nyt mennyt joka toinen rasti pummaten. Kutos rastille otin varman päälle ja kiersin polkua pitkin. Hienosti löysin suoraan rastille. Seiskalle myös suunnalla suoraan ja sinne perässäni johdatin kaksi muutakin suunnistajaa. Sitten oli pitkä väli ja oli selvä että jolkottelen sen polkuja ja teitä pitkin vasemmalta. Ai että nautin menosta. Tämmöistä menoa sitten ensi viikolla Kolilla. Nousutkin juoksin, sillä päätin ottaa ne hyvästä treenistä. Viimeisetkin rastit osuivat sopivasti reitille. Lopussa tein kahdella rastivälillä sarjani parhaimmat ajat.

Vaikka meni huonosti, eikä tavoite mennä rauhallisesti ja tarkasti onnistunut, oli fiilis kuitenkin yllättävän hyvä. Mä selvisin pimeästä metsästä, en ollut viimeinen maaliin tulija (ihan mun edellä tuli miesten pääsarjan voittaja Akseli Ruohola maaliin) ja kaikesta harhailusta huolimatta pysyin rauhallisena. Yö oli lämmin, maasto hyvä ja radat haastavat.
Sijoitus oli 11. mikä oli kohtuullinen tällä suorituksella, mutta silti huono. Tavoite on aina päästä kymppisakkiin ja nyt se jäi 22 sekunnin päähän. Ei tullut menestystä, mutta hyvää kokemusta. Vahva fiilis on, että ensi vuonna olen jälleen mukana, ehdottomasti!

Uusi lamppu toimi todella hyvin ja sen lisäksi mulla oli ranteessa uusi Garmin Instinct, jonka voitin heinäkuussa Ylläksellä. Testasin, kuinka hyvin se piirtää reitin suunnistaessa, sillä Garmin Vivosportilla ei tullut luotettavaa viivaa. Pähkäilyn jälkeen sain kuin sainkin kartalle eilisen reitin ja reittihärvelissä näkyy nyt myunkin koukerot(-> valitse luokka D40 ja sieltä mun nimi. Sitten tarkastele reittejä). Ihan ei reitti osu poluille joilla menin, mutta en osaa sitä vielä korjata. Mutta idea näkyy. Hirmuisen mielenkiintoista ja jatkossa kyllä tulen palvelua käyttämään opin vuoksi.

Kotimatka kisoista sujui jutellen. Naisilla on niin monien vuosien suunnistuskisakokemus ja paljon tarinoita kerrottavana, että matka taittui joutuen. Ei tullut hirmuinen väsy, vaikka kotona olimme vasta vähän ennen puolta neljää. Tänään päivällä onkin sitten väsyttänyt. Pyykin pesua, pari päivää töitä ja sitten viimeiset herkistelyt kohti Kolia.

~Eija~

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 
Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.
Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.
Alkupään reitti.
Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 
Loppu pään reitti.
Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!
Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki
Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 
Heini, Päivi, Sai ja minä.
Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!
Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀
Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.
Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Lisää kevät sprinttiä

Palautuminen viime lauantain puolimaratonilta oli vielä pahasti kesken, kun jo sunnuntaina oli edessä kaksi uutta starttia - toki paljon lyhyemmille matkoille. Seinäjoella nimittäin järjestettiin suunnistuksen kansalliset kisat, tuplasprintit. Lähtö aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Aamulla sängystä ylös noustessa huomasin oikean jalkapohjan ulkosyrjän ottaneen kovasta asfaltti juoksusta nokkiinsa ja se oli askeltaessa kipeä ja hiukan turvoksissa. Kengät jalassa oli sama tuntemus, mutta kävellä pystyi silti ihan normaalisti. Lisäksi etureisissä oli lihasarkuutta ja lievä huono olo oli päällä. Onneksi ulkona oli lauantaita viileämpää, sillä toinen kuuma kisapäivä ei ollut toiveissa. Toki kaksi takkia päällekkäin ja tuplahousut jalassa, ei sekään ihan kivaa ollut.
Viimeinen rasti ja maalisuora Seinäjoen keskuskentällä.
Meidän perheestä kisaamaan lähti kaikki naiset ja kuopukselle tämä oli ihan ensimmäinen suunnistuskilpailu, toki saattaja sarjassa sillä mies lähti turvaksi perään juoksemaan. On hienoa, että pienimmillä suunnistajilla on mahdollisuus myös osallistua, mutta jos uskallus ei vielä riitä yksin menemään, saa ottaa jonkun tutun mukaan. Periaatteessa lapsi itse suunnistaa ja tekee reitinvalinnat ja saattaja vain seuraa, mutta ei ole kiellettyä yhdessä katsoa karttaa ja tuumia ratkaisuja. 
Meidän 9-vuotiaalle tämä oli neljäs kerta oikeaa suunnistusta ilman siimaa ja pari kertaa oli tullut hetkellinen hätä minkä rakennuksen nurkalla ollaan. Kiitokset kaikille jotka auttoivat pieniä lapsia.

Itse tykkään sprintti suunnistuksesta sen sähäkyyden vuoksi. Ratkaisut pitäisi osata tehdä nopeasti, ehtiä ja pystyä lukea karttaa kovassa vauhdissa sekä olla ajatuksissa aina kymmenen askelta edellä. Niin ja muistaa ne kielletyt alueet, sillä muuten hyväkin suoritus hylätään. Koen pikku hiljaa oppineeni nuo kielletyt alueet, mutta siltikin tulee joitain kohtia kierrettyä varmuuden vuoksi, kun ei ole varma. Sprintissä kartta ja sen merkit ovat osa niin erilaisia kuin metsäsuunnistuksessa, että voi puhua kahdesta ihan eri lajista. Sprintti on yleistymässä, enkä pidä sitä yhtään pahana.
Kohta lähtö kaksi.
Aamupäivän kisa ja reitti oli melko simppeliä, vaikka kahdesti piti pysähtyä ihan paikalleen kun arvoin reitinvalintaa ja toisessa piti tiirata karttaa ja varmistaa saako yhdestä kohdasta mennä. Alkaa tuo ikänäkö vaikuttamaan, että kovassa vauhdissa en meinaa kartasta kaikkea nähdä ja sprintti kartassa osa koloista voi olla niin pieniä, että ei vaan meinaa erottaa. Juoksu kuitenkin kulki mukavasti, kartalla pysyin koko ajan ja 2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli tasan 10 minuuttia. Sarjan voitto.
Aamupäivän karttapala.
Tällaisten kahden kisan päivien inhottavin juttu on pitkältä tuntuva odotus seuraavaan starttiin. Tuossa välissä ehtii hyvin syödä, verrytellä, jutella tuttujen kanssa ja tehdä ostoksia Suunnistajankaupassa, mutta kyllä odottavan aika taas vaan oli niin pitkä. Kun sitten vihdoin taas pääsi kaduille ja puistoon, niin sitten sitä mentiin. Päiväkin oli jo aamusta lämmennyt sopivaksi, mutta ei liian kuumaksi. Silti pitkähihaisella paidalla jatkettiin.

Melko selkeitä reitinvalintoja jälleen ja rauhalliset rastilta lähdöt takasi sen ettei rasti väleillä tarvinnut pysähdellä tarkistamaan reittiä. Jaloissa painoi väsymys nyt jo enemmän, mutta silti ne toimi rullaavasti. Nautin menosta ja sprintti on kyllä mukavaa 😊 Ainakin tänään, kun se sujui jouhevasti. Toisestakin kisasta sarjan voitto, 2,2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli 10 min ja 14 s ja kotiin viemisinä pussillinen keksejä ja hapankorppuja, nam.
#ykvsuunnistus
Tänä keväänä on tullut vain sprinttailtua ja tulevana viikonloppuna olisi edessä sitten oikeat metsäsuunnistuskisat. Tänään suunnistuskoulussa oon ohjaajana rastireitillä ja muut arki-illat menee töissä. Joten viikonlopun kisoihin lähdetään ilman että alla on yhden yhtä suunnistusta metsässä. No ehkä taito tulee takaraivosta, mutta hiukan jännittää. Pitää vaan lähteä rauhassa liikkeelle. Raporttia sieltä tulee sitten viikonloppuna.

Nyt juhlavuoteni kisoja on kasassa 12. Loppu viikosta määrä lisääntyy.

Kaikille mukavaa vappua 🎈🎉

~Eija~

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kolmen tunnin mini-rogaining ja erikoispitkää

Viikonloppu piti sisällään paljon ulkoilua karttojen ja rastien parissa. Aivan huippu viikonloppu siis 👍! Lauantai aamulla piti laittaa herätyskello herättämään ja muun perheen vielä nukkuessa hiippailin ulos talosta miinus neljän asteen pakkaseen. Lipsuttelin autollani Kurikkaan Kimmon pihaan ja siellä pääsin Tuomon kyytiin ja haimme vielä Eevan ilon pitoon mukaan. Ei siis tarvinnut yksin ajella Kankaanpäähän Jämin mini-Rogaining kisaan. Jäiset tiet, tien yli jolkottelevat hirvet ja pellolle pyörineet pakettiautot vei Tuomon keskittymisen, kun me muut häirittiin jutellessa asiasta ja niiden vierestä. Hulvattoman hauskaa seuraa 😊 Kiitos asianomaiset että pääsin seuraanne!
Perillä oltiin tasan kello yhdeksän kun karttoja alettiin jakamaan. Ehdin jo hyvin silmäillä tarjolla olevien rastien pisteitä ja miettiä reittisuunnitelmaa, kun isoveljeni ehti myös paikalle. Päästiin heti yhteisymmärrykseen miten lähdetään kiertämään, mutta reitille käytettävän ajan arvioiminen oli haasteellista. Kolme tuntia olisi aikaa, mutta siinä ajassa ja mielellään muutaa sekunti alle pitäisi olla maalissa. Jokaiselta yli menevältä minuutilta saa 10 miinus pistettä. Sivusta kuulimme, että etelän rastit ovat haastavia ja maasto olisi hidasta. Silti päätimme sinne ehdottomasti mennä, koska siellä olisi kaksi yli sadan pisteen rastia. Vastaavia ei aikaisemmissa käymissämme kisoissa ole ollut. Ne piti ehdottomasti noutaa. Pohjoisen puolen rasteille tehtiin useampikin suunnitelma ja päätettiin katsoa tilanteen mukaan kuinka ja miten monta sieltä noukitaan.
Reittisuunnittelua.
Kello 11.30 kaikki joukkueet kahden ja kolmen tunnin sarjoissa saivat lähtöluvan. Rauhallista jolkottelua, lämpöä kroppaan ja pientä hakua alkupään rasteilla. Muita joukkueita vilisi edessä ja takana, mutta tuskinpa kenelläkään oli juuri samanlaista reittiä. Hyödynsimme teitä ja polkuja, pellon reunoja ja kuviorajoja. Suunnistettavat mäet olivat aivan hyvä kulkuista, vain lyhyitä pätkiä vauhti hidastui mainittavasti. Erityisen kaunista oli etelän kuusimetsässä jossa sammalmatto peitti alueen. 
Rasti kangasmaastossa.
Tunnin taivaltamisen jälkeen vasemman jalan sisäsyrjän vamma ilmoitteli itsestään, mutta pehmessä metsässä askeltaminen tuntui silti ihan ok:lta. Hörpin vettä silloin tällöin. Siirtyminen eteläosan metsästä pohjoisosan kankaalle vauhditti menoamme entisestään. Olimme reilusti arvioitua aikaamme edellä ja lähdimme kohti koillis kulmaa ja 97 pisteen rastia. Sai juosta suoraan, sillä metsänpohja oli todella helppo kulkuista. Polkujakin risteili sinne tänne ja niistä saattoi helposti mennä sekaisin. 

Kahden tunnin kohdalla, hiukan alamäkeen viettävällä tiellä jalan kipu viilsi oikein kunnolla. Piti hiukan nilkuttaa. Ärsytti! Takaisin metsään päästyä juokseminen onnistui taas paremmin, vaikka joka askeleella kipu tuntuikin. Nälkäkin kurnahti vatsassa, mutta hörpin vaan lisää vettä vaikka pientä evästäkin olisi repussa ollut. Koin, ettei ollut aikaa nyt evästää, sillä päätimme lähteä hakemaan kartan luoteis osankin rasteja niin monta kuin ehtisimme. Ne rastit olivat todella lähellä polkuja, selkeissä rastipisteissä, eikä niitä oltu piilotettu, vaikka useimmiten Ilkka pitempänä näki rastin ennen kuin mä. 

Lopulta meille jäi todella hyvin aikaa rullailla maaliin. Aikaa jäi reilu seitsemän minuuttia. Kahta rastia lukuunottamatta kaikki haettiin ja tällä suorituksella irtosi kakkostila kolmen tunnin sarjassa 😃! Oltiin todella tyytyväisiä! Etukäteen Ilkka epäili kuntoaan ja mä pelkäsin jalkani kipua, mutta vajaa 23 kilometriä vaan taitettiin hyvällä rytmillä. Ja on tämä rogaining vaan hurjan hauskaa ja innostavaa!
Puu nojaa isoveljeen 😆
Kisasta palautteluna syötiin kotimatkalla pitsat ja kotona lämmitin saunan. Siellä istuessa pidin kipeää jalkaa kylmässä vedessä ja se todella auttoi kipuun. Sunnuntai aamulla kävellessä kipu kuitenkin tuntui heti. Rogaining kisa ei todellakaan tehnyt hyvää, mutta en edes ajatellut jääväni pois suunnistuksen aluemestaruus erikoispitkiltä. Koska tiesin olevani sarjani ainut osanottaja ja maasto Alahärmän Yliviitalassa tulisi olemaan haasteellista, päätin mennä ihan rauhallisesti ja suunnistaa tarkasti. Kisakaverina mulla oli 8 vuotias tyttäreni, joka suunnisti elämänsä toisen kerran kisoissa ihan oikeaa suunnistusta ilman siimaa. Olin tosi ylpeä hänen suorituksestaan, vaikka etukäteen neitiä jännitti todella paljon. Hyvillä mielin, virheistä huolimatta maaliin neiti tuli iloisena ja sai hyväksytyn suorituksen. 
AM-kisan lähtötunnelmaa.
Omasta suorituksesta en sitten aivan tyytyväinen ollutkaan. 7,6 kilometrin (linnuntietä) matkalla alku lähti ihan ok, jalkoja lämmitellessä. Kolmoselle, neloselle ja vitoselle helpohkot tie kierrot, joista jalka ei tykännyt mutta rauhallisessa vauhdissa jotenkin siedettävää. Puolessa välissä reittiä noustiin kallioille ja olisi pitänyt tarkasti suunnistaa. Mulla meni kuitenkin yhtä kertaa lukuunottamatta koko ajan liikaa oikealle. Mun mielestä mikään ei ollut oikein selkeää. Sitten kolmanneksi viimeiselle rastille tein oikein kunnon pummin. Siellä olin kalliolla, ketään ei näkynyt eikä kuulunut missään ja mä en tarkalleen tiennyt missä kohdassa oon. Kiertelin muutaman kumpareet ja mielessä jo kävi että annanko olla. Toisaalta en ole koskaan keskeyttänyt, joten miksi ihmeessä keskeyttäisin nyt. Lopulta hain suunnan ylittämältäni ojalta ja pääsin kartalle. Rasti löytyi ja itsensä voittajana, vaikka toki hiukan lyötynä viimeisten rastien kautta maaliin. Ei ollut mun päivä.
Erikoispitkän radan loppu rasteja.
Suunnistuksen aluemestaruuskausi 2018 taputeltiin tällä kisalla valmiiksi. Aika moneen kisaan oon osallistunut ja parasta on ollut se, että kotoa on tytär ollut mukana. Yhdet suunnistuskisat olisivat vielä tälle syksyä suunnitelmissa.

Alkava viikko lepuutetaan jalkaa ja juoksulenkit jää välistä. Sen sijaan vesijuoksua ja pyöräilyä on ohjelmassa. Toivon jotain ihmeellistä ja ehkä mahdotontakin tapahtuvan, että jalka olisi ensi viikonloppuun mennessä ihan ok. Viikonlopun rasituksista huolimatta kävelen ihan normaalisti enkä edelleenkään perus arjessa tarvitse mitään särkylääkkeitä. Kyllä tämä tästä.

~Eija~

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Halt die Ohren steiff

En tiedä oikein mistä tai millä sanoilla aloittaisin kertomaan "urheilu-urani" ehkä karvaimmasta tapahtumasta. Kirjoittaa siitä kuitenkin haluan, sillä tämäkin kuuluu urheiluun ja kilpailemiseen. Tyttäreni sanoin; "Ei äiti sun aina tarvitse voittaa." Tuo lausahdus jonka kuulin itkevänä kotiin kisoista palattuani pitää niin paikkansa ja oikeasti harvoin sitä voitto silmissä startissa onkaan, mutta tämä nyt menetetty voitto oli niin lähellä...

Nyt suunnistuksen maakuntaviestistä on kulunut jo muutama päivä, eikä enää sunnuntain jälkeen ole tippa tullut linssiin, mutta valtavan musertuneeksi pelkkä ajatteleminenkin tekee ja mä olen pyöritellyt tapahtumia paljon. Mä myönnän tehneeni virheen, mutta sitä en pysty ymmärtämään kuinka se oli mahdollista! Olen valtavan pettynyt itseeni. 
Mutta mitä siis tapahtui...
Me ilmajokiset puolustettiin viime ja edellis vuoden kakkos sijaa. Meillä on hyvä ja kokenut joukkue ja kaikkien onnistuessa me pystytään vaikka mihin. Sannalla tuli aloitus osuudella hakemista ja oltiin melko kaukana kärjestä sijalla 10. Sari nosti toisella osuudellaan 6. sijalle, vaikka kertoman mukaan pyörimistä oli tullut. Leena nosti hyvällä menolla sijalle 5 ja mä lähdin ankkuriosuudelle tästä, 10 minuuttia kärjestä perässä. Mulla ei ollut minkäänlaisia paineita, vaan ajattelin kärjen menevän menojaan ja keskityin tekemään omaa suoritustani. Suunnistus lähti heti sujumaan, samoin juoksu. Rastit löytyivät, karttaa oli kelpo lukea ja sain mennä ihan rauhassa. Jokunen suunnistaja näkyi jossakin, mutta ei näkynyt naisia. Yhtäkkiä seiska rastille mentäessä näin Vaasan ja Lapuan joukkueet edessä! Olin ihan ihmeissäni ja pasmat menivät toviksi sekaisin. Ensiksi päätin pitää heitä silmällä, mutta koska tuntui että mun tossu nousi nopeammin, siirryin suosiosta keskittymään omaan suoritukseen. Pian edessä näkyi Laihia! Hetken olin laskuissa sekaisin, että kuinkas monentena tässä nyt ollaankaan! 11. rastilla joukkoon tupsahti takaa Kurikan joukkue. Nyt tuli kiire. Ampaisin eteenpäin, tein ohijuoksun 12. rastille ja tiesin Kurikan jo ainakin menneen, mutta entä Laihia. Toiseksi viimeiselle rastille tulin suoraan ylhäältä kalliolta ja aivan säikähdin kun alhaalta samalle rastille kipusi Kurikka. Tehtiin molemmat nopea leimaus ja "täysiä" kohti viimeistä rastia ja viitoitusta. Karttaa en tässä kohdassa suuremmin enää katsonut vaan annoin mennä vaan uraa pitkin. Pääsin leimaamaan pikkuisen ennen Kurikkaa ja jatkoin samaa vauhtia maaliin. JEE, maalissa ja pikku hiljaa tajusin että me voitettiin!! Riemulla ei ollut rajaa, aivan mahtavaa :D

Maalin jälkeen mennään leiman tarkastukseen ja elämäni toisen kerran ilmoitettiin, että oli jotain häikkää (ensimmäinen kerta on rastireitti ajoilta Vaasasta). Hiukan jo säikähdin ja pelästyin, että mitä nyt. Jossain kohdassa emit-kortin tarkistuslappo oli pudonnut, voi hitsi! Toimitsija tarkisti kaikki uudestaan ja sanoi, että 5. rastin leima puuttuu. Vakuutin, että kaikki löytyy ja pyysin nähdä kartan. Heti nähtyäni 5. rastin kartalla tiesin, että tuolla en tosiaankaan ole käynyt! Ei mitään muistikuvaa koko rastipisteestä! Ei mitään! En voinut uskoa tätä! Suoritus oli HYLÄTTY. Kaikki ilo tömähti maahan ja mä kuvainnollisesti halvaannuin. Miten mä olin mennyt tekemään tuollaisen virheen?! Hävetti ihan hirveästi, olin niin pahoillani joukkueeni ja kaikkien ilmajokisten puolesta.
Kohtalokas 5. rasti...
Pesupaikalla tuli jo itku. Sieltä suoraan lähdin kävelemään autolle, mutta toimittaja ehti pysäyttämään ja kysyä mitä tapahtui. Autossa kotimatkan itkin. Kotona oli tarkoitus nukkua ennen seuraavaa yövuoroa, mutta siitä ei tullut mitään. Kropassa oli liikaa adrenaliinia ja pahaa oloa. Yövuoron sinnittelin päänsäryn kanssa ja puhuin asiasta vähän, sillä en halunnut itkeä siellä. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita ja epäonnistumisia kuin mun hylsy. Tämä vaan meinasi musertaa mut täysin. Oli pakko laittaa facebookiin henkilökohtaiselle sivulle lyhyt tilitys, sillä seuraavan päivän lehdessä kuitenkin tulisi olemaan jotain juttua. Halusin jo tunnustaa typerän virheeni. Sain ihania ja tsemppaavia kannustuksia. Toki arvaan, että moni myös pyöritteli silmiään.

Lehtijuttu oli onneksi todella lempeästi kirjoitettu ja omassa säälissäni olin kokonaan sivuuttanut sen, että miesten viestin voittajille kävi samalla tavalla, yksi rasti oli jäänyt leimaamatta! Nyt vasta kiinnitin huomiota, että hylättyjä joukkueita oli useita. Harmitusta oli siis puhkunut moni muukin, en yksin minä. Ja tätähän tämä suunnistus on ja virheitä voi tehdä monella tavalla ja kaikille niitä tulee, isompia ja pienempiä. 
Ilkka-lehden juttu
Mutta mitä siis tapahtui, miksi 5. rasti jäi leimaamatta? Mielestäni oon koko ajan ollut kartalla, rastit löytyivät hyvin. Ehkä epähuomiossa neloselta lähtiessä otin suunnan vitoselta kutoselle. Kuitenkin muistan lukeneeni polun ihan 5. rastin vierestä. Mä oon ollut rastiympyrässä, alle 20 metrin päässä rastista! Mä en vaan ymmärrä miten mä en ole nähnyt tuota rastia. Aivan kuin siinä olisi musta aukko, mutta silti muistan kalliot ennen vitosta, sen polun, suon ja hakkuuaukon. Tähän en koskaan saa vastausta selville. Ohi menin ja viesti oli sillä selvä.

En olisi ikinä uskonut että nousen 10 minuutin takaa kärkeen! Mä yllätin kaikki. Olin lähellä jotain sellaista, minkä todella olisin halunut. Nyt ei vaan ollut sen aika...vielä ;)

Pikku hiljaa oon kerännyt sisu rippeitäni ja jutellut ja viestitellyt ystävieni kanssa. Kiitos kun olette jaksaneet kuunnella purkauksiani. Tästä noustaan, vaikka tapahtunutta en koskaan tuu unohtamaan. Yritän ottaa tästä opikseni ja ainakin nöyryyttä tämä toi hurjasti lisää. Ja suunnistusta rakastan edelleen, juuri kaiken tämän takia mitä se antaa ja ottaa.
Kuva Iivo Kotamäki
Olin jo ennen viikonlopun katastrofia ajatellut meneväni Komia Flown polkujuoksu cupin 7 kilometrin juoksuun. Ensimmäisessä osakilpailussa en ollut, kun olin töissä. En ollut varma saanko itsestäni irti mitään, mutta päätä oli hyvä päästä kunnolla tuulettamaan. Jospa oksennus kurkussa juoksu auttaisi saamaan pahan olon ulos. Kaksi ensimmäistä kilometriä meni aivan hyvin, mutta puolessa välissä toivoin matkan jo loppuvan. Yksi reitiltä ulosjuoksu ja yksi kaatuminenkin kertoo, etten aivan ollut skarppina. Mutta hyvää teki ja tuttujen näkeminen piristi :)
Hallilanvuoren liukkaat kalliot.
Hallilanvuoren kalliot olivat todella liukkaat, mutta nastallisilla suunnistuskengillä pitoon pystyi luottamaan. Viimeisellä kilometrillä jalat eivät vaan enää nousseet, mutta maaliin laskettelin naisten sarjan kolmantena. 

Juoksun jälkeen ehti tulla pieni vilu ja ennen nukkumaan menoa jo kurkussa tuntui köhä. Tänään kurkku on ollut han raastinrautaa ja olo on tosi nuutunut. Yritän torjua flunssaa, mutta katsotaan kuinka käy. Joka tapauksessa tämä loppu viikko otetaan rauhallisesti, huolletaan kehoa ja nautitaan elämän pienistä ja suurista iloista. 

Itävaltalaisittain pidetään korvat ylhäällä, vaikka ne hetkellisesti kovin riiputtivatkin :D!

~Eija~

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Hisuttelua

Rakkaudesta lajiin, ei niinkään hiihtoon vaan suunnistukseen, tuli tänä viikonloppuna taas matkustettua Kaustisille asti kisaamaan. Ilmajoelta lumen perässä ajamista tuli yhteen suuntaan pari tuntia, mutta kyllä se taas enemmän antoi kuin otti. Koko talvi kun on kärvistelty niukalla lumella, ei pahemmin hiihtosuunnistuskisoja Etelä-Pohjanmaalla ole pystytty järjestämään. Mutta nyt yksillä järjestelyillä oli Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Finlands Svenska Orienteringsförbund ja Österbottens idrottsdistrikt alueiden aluemestaruus sprintti hiihtosuunnistuskisat. Aamupäivällä henkilökohtaiset ja iltapäivällä vielä parisprintti :)
Tämmöisellä numerolla tänään :)
Itse kuuluisin jo ikänaisiin, 35-sarjaan, mutta täällä olikin pääsarjan jälkeen seuraava ikäryhmä 40. Hiukan ilmoittautuessa sormi epäröi, mutta seurakaverin esimerkillä nimi listaan ja nöyrällä asenteella kohti starttia. 

En ehtinyt kunnolla etukäteen lukea kisasivuilta maastoraportteja, enemmänkin silmäilin perutaanko koko kisat, kun koko viikon oli ollut yötä päivää plussa kelit ja perjantaina koko Suomen pyyhkäisi vesisaderintama. Perumisesta ei ollut ajatustakaan, mutta järjestäjät suosittelivat jättämään ykkös sukset kotiin. Maastossa kuulemma paikoin maa paistoi ja joillain pätkillä uralla riitti lunta vain toiselle sukselle. Mulla kun ei ole kuin ne yhdet ykkös sukset ja sitten toiset ihan järkyttävän huonot, käytöstä poistetut sukset, niin tottakai mukana oli vain ne ykköset. Pitkillä perinteisen suksilla ei hiihtosuunnistusurille oikein kannata lähteä. Suretti rakkaiden suksien mahdollinen kohtalo... Lumen määrä kuitenkin lisääntyi määränpäätä lähestyessä eikä paikan päällä tilanne näyttänyt niin pahalta. 
Rastilippu ja roikkuvat leimasimet.
Kilpailunumero reiteen ja pientä lämmittely hyssyttelyä lähtöpaikalle, jonne oli noin 200 metriä matkaa. Taivaalta tuli hienoista vesi-räntää, jippijee. Lähdin meidän sarjan viimeisenä, joten eipä tarvinnut vilkuilla taakse. Alkuun heti reipas nousu mäelle ja arpomista mitä reittiä ykköselle menee. 

Hiihtosuunnistuksessa kartta on normaalia suunnistuskarttaa riisutumpi ja ladut on merkitty vihreällä. Leveät, luisteltavat ladut ovat yhtenäistä viivaa, tästä kapeammat katkoviivaa ja erittäin kapeat tai huonolaatuiset ladut ovat pisteviivaa. Luonnollisesti leveällä baanalla pääsee vikkelämmin ja täten se suorin reitti rastille ei aina ole se nopein vaihtoehto. Hiihtosuunnistuksessa tarvitaan reipasta hiihtovauhtia, mutta myös tarkkaa kartan ja maaston lukua, ettei vauhdissa porhalla oikean ladun ohi.

Alun pienen haparoinnin jälkeen suunnistus sujui ihan ok:sti. Kun en tuota valtavaa hiihtokuntoa omista, ehti rauhassa tehdä reitinvalinnat eikä ohihiihtoja laduilta tullut. Tokihan mä nyt hävisin kärjelle yli 5 minuuttia vajaan 4 kilometrin matkalla, mutta varusteet pysyi ehjinä, kiviin taikka kantoihin ajoa ei tullut ja maalissa olin aivan tyytyväinen :)
Parisprintin  toinen lähtö.
Kätevää, että samana päivänä pääsee vielä uudestaan starttaamaan tai oikeastaan vielä kahdesti, kun parisprintissä joukkueen molemmat suunnistajat menevät kaksi osuutta. Mun ja Elisan yhteisikä ei riittänyt naisten 80 sarjaan (yhteisikä pitäisi olla vähintään tuon 80 vuotta), joten henkilökohtaisen kisan lisäksi joukkue kisassakin jouduimme pääsimme pääsarjaan. Elisa ystävällisesti aloitti ja toikin joukkueemme vaihtoon oikein mallikkaalla suorituksella :) Oma osuus meni jälleen ihan ok:sti, oli jo tuttuakin maastoa ja kerran kaatua muksahdin kunnolla märkään lumeen. Elisa sivakoi kauniilla hiihtotyylillä (kyllä sen näkee kuka osaa hiihtää ja kuka ei..) viimeiseen vaihtoon ja mä ankkuroin meidät maaliin. Tämä viimeinen veto tuntui kaikista rennoimmalta ja vaikka aamupäivän sade oli muuttunut kauniiksi auringon paisteeksi ja pehmensi entisestään hiihtoalustaa, säästyin varuste tai henilövahingoilta koko päivän.
Vaihtoaluetta.
Nyt siirtyy sukset taas kesäsäilöön ja karttatelineen nostan autotallin seinälle odottamaan ensi talvea. Mukavaahan tämä taas oli, mutta seuraavaksi emit-leimasinta "vingutetaan" kesäkauden kisoissa ja iltarasteilla, jotka alkavat Etelä-Pohjanmaalla reilun kuukauden päästä. 
Maalissa on mukava hymyillä. Mä ja Elisa.
Viikonlopun kartat.


Kevät aurinko tulkoon sulattamaan jäät ja kuivattamaan polut - kesälenkkareita jo kaivelen kaapista :)

~Eija~

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kuurainen polkulenkki tyttöjen kesken

Oi ihanaa, talvi tuli! Hypättiin, ainakin toistaiseksi yli sen kamalan kurakelin suoraan pakkasiin. Tykkään! Länsi-Suomi sai kevyen kerroksen lunta ja pakkanen kuurasi puiden oksat ja heinän korret. Etelä-Suomessa kuulemma päästiin tekemään jo lumiukkoja ja vetämään pulkkaakin. Toivottavasti pakkaset pysyvät koko Suomessa ja pian saataisiin kunnolla lunta. Päivitykset sosiaalisessa mediassa tuttavien hiihtokausien korkkaamisesta pistää pikkuisen karehdituttamaan...en voi kieltää. Toistaiseksi tyydyttävä liikkumiseen ilman suksia, mikä ei sekään ole kuitenkaan yhtään hullumpi vaihtoehto. Mun jalatkin ovat jo paljon paremmat, joten oon päässyt jo paristi rauhalliset, lyhyet juoksulenkit tekemään. Tänä viikonloppuna sain kaveriksi polkujuoksemaan 6 vuotiaan tyttäreni ja 14 vuotiaan kummityttöni. Ihanaa yhdessä oloa keskellä kaunista luontoa :)
Rasti-Kurikka on järjestänyt tänä syksynä polkujuoksutapahtumia, joihin kellä tahansa on mahdollisuus osallistua. Homma toimii "iltarastityylillä" - paikan päällä ilmoittaudutaan ja tietyn ajan sisällä pitää maastoon lähteä. Reitti vaihtoehtoja on lyhyt, noin 5km ja pitempi noin 10km. Reitin varrella on suunnistuksesta tutut rastiliput ja leimasimet, joissa leimaamalla saa reitiltä väliaikojakin. Halutessaan saa kartan mukaan, johon reitti on piirretty, mutta ilman karttaakin maastossa olisi selvinnyt, sen verran hyvin se oli merkitty. Itse tykkään pitää karttaa kädessä ja nähdä missä mennään.
Mä en ole aikaisemmissa päässyt käymään, mutta nyt lähdimme tyttöjen kesken, porukkamme nuorimmaisen vauhdin ehdoilla. 
Yhtäkkiseltään aamun 7 asteen pakkanen tuntui kylmältä, joten puettiin kunnolla aluskerrastosta lähtien. Toppaliivit laitoimme kaikki vielä kevyiden takkien päälle lämmittämään ja itse käsistä palelevana käsiin toppakintaat. Ei tullut kylmä, eikä liian kuumakaan, vaan oikein sopiva olo. Me valitsimme matkaksi 5 kilsan lenkin.
Juoksimme, kävelimme, pysähtelimme lukemaan karttaa ja ihailemaan luonnon kauneutta. Juttelimme mukavia ja kannustimme toisiamme jaksamaan loppuun asti. Iloisia kanssa juoksijoita tuli vastaan ja ohitteli nopeampana meitä. Ilokseni näin useamman tutunkin :)
Maalissa palkinnoksi annoimme toisillemme kunnon halaukset ja yhdessä menimme vielä syömään. Kartat otimme talteen ja suunnittelimme, että viimeistään kesällä mennään sama reitti uudestaan. Metsä näyttää silloin taas niin erilaiselta.
Olipa mukava lenkki ihanien tyttöjen kanssa, kiitos :)

Mukavaa ja reipasta alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Peurunka Rogaining 2016

Valmistelut ensimmäiseen rogaining -kisaan oli tehty. Edellisenä iltana lilluin kruittuiseksi lasten kanssa Kylpylä Peurungan aalloissa ja vesiliukamäessä. Yö nukuttiin koko sakki todella hyvin ja aamulla maistui aamupala. Edellisiltainen viileä tuuli oli aamuksi tyyntynyt alkaakseen taas kisan starttiin mennessä. Arvoin kovasti vaatteiden kanssa ja loppu viimein muuten oli aivan osuva asuvalinta, mutta pitkät kalsarit olisi voinut jättää päältä pois... Isoveli ajeli Peurungalle vasta lauantai aamulla ja olikin paikalla noin vartti ennen karttojen jakoa. Mua aina hermostuttaa kun aikataulu menee tiukalle, mutta hyvinhän tässä ehdittiin.
Isoveli ja mä kesittyneesti ;)
Laitettiin styroksi pöydälle, kartta styroksille ja suunnittelu sai alkaa. Aikaa olisi 4 tuntia hakea mahdollisimman monta rastia ja arvokkaita pisteitä. Meillä oli lankaa, jossa oli kartan mittakaavan mukaan kilometrin välein solmu. Nuppineulojen ja langan avulla pystyttiin helposti laskemaan kuinka pitkä matka ollaan reittiä suunniteltu. Yritettiin hyödyntää polut ja tiet mahdollisimman hyvin, mutta joitakin kohtia päätettiin painaa suoraan metsän läpi. Pari rastia katsottiin mahdollisuudeksi napsia lisäpisteitä ja myös pari rastia, jotka tarvittaessa jätetään väliin. 

Nuppineulat ja lankaa kartalla. Lopuksi reitti alleviiauskynällä piirtäen.
Kiva puheen sorina ja keskittyneitä joukkueita päät yhdessä suunnitteli omia ratojaan. Meillä meni tunti suunnittelussa. Sitten syötiin nopeasti jotain, vessakäynti ja loput varusteet niskaan ja ulos odottamaan lähtölupaa.
Reitin suunnittelua.
Kaikki neljän tunnin sarjalaiset lähtivät samaan aikaan. Heti pihasta porukka hajosi kahteen suuntaan. Me kurvattiin oikealle mäkeä ylös, hyvillä mielillä ja innokkana :) Tavoitteena oli pitää hyvää vauhtia poluilla ja teillä ja metsässä pysyä suunnassa. Keskivauhdiksi suunniteltiin noin 8min/km.
Lähtö.

Ensimmäinen viiden pisteen rasti oli helppo. Siitä jatkettiin melko yksin kahden pisteen rastille, joka ei ollutkaan kartan osoittamalla paikalla. Onneksemme rastia etsimässä oli jo toinen sekapari ja yhdessä löysimme sen nopeasti noin 50 metriä edempää. Tämän jälkeen meno maistui hyvältä ihania metsäpolkuja ja latupohjia pitkin ylä- ja alamäkeen. Kauniita maisemiakin ehti vilkuilla. Metsäosuudet olivat lähes poikkeuksetta todella hidaskulkuisia. Oli risukkoa, kivikkoa ja liukkaita sammalmättäitä. Tarkkana sai olla ja jalkaa sai nostaa tosissaan.
Alkumatkan ylämäessä.
Toisia kisailijoita tuli vastaan ja saattoi vain arvailla minkälaisia reitinvalintoja he olivat tehneet. Joitain nähtiin useammin ja toisia ei ollenkaan. Kahden tunnin taivaltamisen jälkeen olimme edenneet noin 15km. Teimme päätöksen jättää yksi rastin haku koukku tekemättä, ettei lopussa tulisi liian kiire. Muutenkin edessä olisi vielä kaksi tiukkaa nousua ja voimia oli säästettävä. Maantie juoksua oli paljon ja se tuntui ilkeältä suunnistuskengät jalassa. Oli tunne, että oikean jalan kantapäässä on hiertymä. Energiavajeeseen huitaisimme Tuplat ja juotavaa päälle.
Sammalmättäinen alamäki.
Isoveljellä alkoi kolmen tunnin kohdilla jalka painamaan. Nyt teki todella tiukkaa ehtiä tavoiteajassa maaliin. Oli jätettävä houkutteleva 10 pisteen rasti väliin ja tyydyttävä korvaavaan kahden pisteen rastiin. Mä yritin tsempata isoveljeä mahdollisimman positiivisesti ja aina sain vastauksen, että "tullaan tullaan sitä vauhtia kun pystyy!". Mä olin yllättävän hyvilä voimilla, enkä olisi uskonut että ollaan pysytty liikkeessä kohta neljä tuntia. Kun aikaa oli enää 15 minuuttia, tiesimme että ehdimme sittenkin tavoiteajassa maaliin. Aikamme oli 3 tuntia 58 min ja 7 sekuntia :D Tiukille se meni, mutta riitti. Aivan mahtava fiilis :D! Mun gps-kellon mukaan matkaa tuli 32,6km.
Maalissa!
Me voitettiin 4 tunnin sekasarja, JIHUU :D
Aika siistiä näin ensikertalaiselle!
Palkintojen jaossa.
Tykkäsin kovasti ja päätimme jo että ensi vuonna mennän uudestaan johonkin rogaining -kisaan. Mukavan haastavaa, hauskaa, rentoa ja kivaa yhdessä :)
Kiitos isoveljelle kun haastoit mukaan :D!

~Eija~