tiistai 28. heinäkuuta 2015

Metsään mennään!

Lasten kanssa on hurjan hauskaa liikkua metsässä.
Erityisesti metsä on paikka missä meidän lapset viihtyvät useita tunteja.
On sitten kyseessä patikointi laavulle makkaraa paistamaan, marjojen kerääminen tai suunnistaminen, on onni saada iloiset kaverit mukaan.

Tällä kertaa suuntasimme naapurikunnan iltarasteille :)



Lähellä kotiamme järjestetään useitakin iltarasteja naapurikunnissa, joten on hyvin mistä valita. 
Ykkös treenivaatteita ja kenkiä ei kannata metsään laittaa,mutta et myöskään tarvitse heti mitään erikois suunnistusvarusteita, tavalliset lenkkarit/kumpparit ja verkkarit riittää.
EMIT-leimasimen saat lainaan iltarastipaikalta.

Iltarasteilla on ratoja monenlaiselle kuntoilijalle ja kilpailijalle. 
Pienimmille lapsille löytyy rastireitti ja tukireitti.
Muut radat ovat eripituisia ja vaativuudeltaan helposta haastavampaan. 
Ensikertalaisia opastetaan radan valinnassa ja käytännön asioissa. 
Yksin ei tarvitse lähteä metsään, joten voi pyytää ystävän mukaan tai kysyä iltarastipaikalla, jos joku enemmän harrastanut pääsisi opastamaan mukaan metsään.

Illan rastireitti rata.

Arvuuttelimme lähtöpaikalle kävellessä kuinkahan monta rastia tällä kertaa rastireitillä on (viimeksi oli 4). Yllätys oli melkoinen, kun reitille oli saatu 10 rastia. Pieni epätoivo illan riittävyydestä kakkien rastien kiertämiseen hiipi pienten mieleen, mutta kannustin trion matkaan.


Rastireitti on turvallinen rata lapsille. Metsässä kulkee valkoinen siima, jonka varrelle rastit on laitettu. Siima on piirretty karttaan punaisella viivalla ja rastit numeroineen ympyrällä. 
Yleensä rata tukeutuu polkuverkostoon, jossa pientenkin lasten on helppo kulkea. 
Rastireitin voi kiertää koko matkan siimaa pitkin, mutta polut, ojat ja kuviorajat antavat mahdollisuuden oikaista, mikä on sallittua suunnistamisessa. 
Tärkeintä on leimata rasteilla oikeassa järjestyksessä.


Reitin varrella pysähtelemme usein katsomaan kartasta missä nyt ollaan. Kartasta helpoiten lapsi tunnistaa polut, ojat, kivet ja rakennukset. Yhdessä ihmettelemme miltä se suo luonnossa oikeasti näyttää, entä kuopan ja jyrkänteen karttamerkit. Lapset oppivat hämmästyttävän nopeasti!

Jokainen sai oman kartan ja käytössä oli EMIT-leimaus.


Lasten kanssa on parasta unohtaa kiire metsässä.
Aina on syytä olla aikaa tutkia kartan ja maaston lisäksi muurahaispesiä, erikoisia kiviä ja keppejä, ihastella maisemia ja jopa syödä eväitä. 
Meillä suomalaisilla on aivan mahtava luonto ympärillämme ja vapaa pääsy siitä nauttimaan.

Jee, rasti! Ja näitähän löytyi kaikki 10 :D!

Iltarasteja järjestetään vielä pitkälle syksyyn monissa kunnissa suunnistusseurojen toimesta. 
Pienellä karttamaksulla pääsee tutustumaan aivan huippu hienoon lajiin, jota itse olen harrastanut pienestä, noin viisi vuotiaasta asti. Toivon että joku lapsistani saa saman innostuksen tähän lajiin kuin itselläni kävi.


Ja tulipa todettua maaliin päästyämme suupielet äidillä ja lapsilla sinisinä, että mustikat ovat kypsiä. Seuraavaksi sitten siis sangot mukaan :D!

~Eija~

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tavoitteista

Paljon puhutaan tavoitteista ja motivaatiosta. Mikä sinua motivoi, mitä haluat saavuttaa, mitä olet valmis tekemään saavuttaaksesi tavoitteesi? Useimmat tavoitteista, jotka liittyvät liikuntaan, vaativat pitkäjänteistä työtä. Täytyy olla määrätietoinen ja ponnistella saavuttaakseen tavoitteensa. Usein matkalla kohti määränpäätä auttaa, kun luo itselleen mielikuvaa miltä sinusta tuntuu, kun saavutat tavoitteen. Tai jos tavoitteena on esimerkiksi painonpudotus, niin luo mielikuva miltä haluat näyttää esimerkiksi vuoden päästä. Pidä kuitenkin aina huoli, että tavoite on sinulle realistinen ja varmasti saavutettavissasi.

Matkalla tavoitteeseesi voi olla mutkia ja esteitä, ehkä jopa ihmisiä, jotka toivovat epäonnistumistasi, Mitä silloin teet saavuttaaksesi tavoitteesi. Mikä pitää sinut henkisesti niin vahvana, että onnistut? Näitä asioita kannattaa miettiä jo tavoitetta asettaessasi. Miten selviydyn heikkoina hetkinä, mitä sitten kun ei huvita lähteä lenkille ja tavoite on esimerkiksi juosta 10km muutaman viikon kuluttua. Miltä se sitten tuntuu, jos et saavuta tavoitettasi, mitä silloin tapahtuu?


Matkalla määränpäähän voi olla kivikkoistakin.



Itse asetin oman tavoitteeni tälle kesälle vuosi sitten. Olen muutamaan kertaan maininnut, että aloitin oman elämäntaparemonttini reilu vuosi sitten. Olen aiemminkin ollut liikunnallinen, mutta niin kuin monelle muullekin, niin kävi minullekin, että lasten myötä kaikki muu kuin itsestä huolehtiminen tuli tärkeämmäksi. No kun vyötärönympärys kasvoi tarpeeksi suureksi oli aika tarttua toimeen. Aloin liikkumaan ja syömään oiken ja onneksi tukenani oli personal trainer.

Kerran ajellessamme kotiin (elokuu 2014) kesäpaikastamme Jalasjärveltä sanoin miehelleni ääneen ensimmäisen kerran tavoitteeni liikunnan suhteen. "Ensi kesänä poljen tänne pyörällä" Mittasimme auton mittarilla matkan ja se on 42km. En ollut koskaan polkenut niin pitkää matkaa yhteen menoon. No syksyn, talven ja kevään aikana liikuin säännöllisesti, painoa tippui 15 kiloa ja lihaskuntoa ja kestävyyttä tuli lisää. Niinpä viime sunnuntaina 19.7.2015 olin valmis. Ilma ei ollut mitenkään kaunis, päivän aikana satoiin, mutta olin päätökseni tehnyt.



Edessä vielä kilometrikaupalla maantietä. Jaksaa jaksaa




Matka kulki kauniin Etelä-Pohjalaisen maaseudun halki. Luonnon tuoksut oli käsin kosketeltavissa. Sää oli kuin olikin pilvipouta koko matkan.



Takana jo suurin osa matkasta. Tästä kuitenkin vielä 14km määränpäähän. Tässä vaiheessa oli kuitenkin usko onnistumiseen jo korkealla. Tiesin, että tulen saavuttamaan tavoitteeni ja se tunne oli sanoinkuvaamaton! :)


Päättäväinen ilme, enää muutama kilometri.


Viimeinen mäki ylös. Hiekkatie ja lapsuuden maisemat. Tällä kertaa oli erityisen mukava päästä perille.  Aikaa meni lopulta 1;56;42. Olin tyytyväinen. Oma aikatavoitteeni oli alle 2,5 tuntia ja alitin sen reilusti. Ensi kerralla aion alittaa aikaisemman aikani. Nyt otin rauhallisesti, koska halusin, että voimani varmasti riittävät perille asti.


Ja mikä ihana palkinto perillä odottikaan. Vohveli, paljon tuoreita mansikoita ja raejuustoa. Nam! Tällä palautui vähän raskaammastakin liikunnasta. Tätä syödessä mietin jo uutta tavoitetta itselleni ;)

Omien tavoitteideni onnistumiseen olen saanut paljon tukea perheeltäni. Mieheni on kannustanut minua alusta asti. Hän näkee miten paljon paremmin koko perhe voi, kun äiti voi hyvin ;)

Nyt vain mietit oman tavoitteesi, työskentelet määrätietoisesti, et kompastu kivikkoihin ja lopulta saavutat haluamasi! Pystyt siihen kyllä!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Hymyä ja hikeä

Multi-sport 2015 raporttia pukkaa:
Ensinnäkin oli aivan huippu tapahtuma, hyvin järjestetty ja mahtavaa porukkaa kisaamassa ja reitin varrella kannustamassa. Joukkueemme, Tulee Myöhemmin, tavoitteena oli läpi pääsy ja hymyn säilyminen läpi kisa. Onnistuimme :D

Tapahtuman keskipisteenä toimi Ylistaron urheilukenttä.



Varusteet huoltopisteellä.

Alkuun oli kaikille kilpailijoille info, jossa käytiin rata lävitse. Saimme kartat, joihin oli merkattu reitti, rastit joilla piti leimata EMIT-leimauksella ja avuksi vielä osuudet ja tehtävien järjestys. Turvallisuussäännöt käytiin lävitse mm. kypärien käytöstä ja liikenteen joukossa liikkumisesta. Porukka oli hyvällä tuulella ja harvemmalla kasvolihaksia kiristi, ettei hyväntuulista naljailua olisi heitetty vastustajille.
Sarjoja oli Duo Open, Trio Lady ja Trio Open. Itse olin Trio Openissa kahden karpaasin kanssa.

Kartta mittakaavassa 1 : 25 000. Molemmin puolin oli matkaa.
Tulee Myöhemmin-tiimi; Saku, mä ja Arto




Harvemmalla joukkueella on tilanne, ettei tuntisi joukkuekavereitaan, eikä meilläkään varsinaisesti tämä tilanne ollut, mutta mä ja Saku tapasimme ensimmäistä kertaa reilu puolitoista tuntia ennen starttia. Viestitelty on ja pelkkää hyvää olin etukäteen kuullut karpaasista ja huhupuheet piti onneksi paikkansa :) Yhteishenki oli hyvä ja pääsimme heti samalle aaltopituudelle.

Startti tapahtui klo.12 yhteislähdöllä. Trioilla oli ensimmäisenä juoksu/potkulautailu 10km. Ideana, että yksi potkulautailee ja muut juoksee. Koin olevani vahvimmillani juoksussa, joten päätimme mun juoksevan koko matkan ja miehet vaihteli potkutteluvuoroa suurinpiirtein kilometrin välein. Juoksu osuus oli asfalttia, soratietä, metsäpolkua ja pururataa. Omat jalkani tykkäsivät ehdottomasti metsäosuudesta ja potkulauta lähti kantoon tuossa vaiheessa. Pururata osuus oli lyhyt, mutta sitäkin kuumempi auringon porottaessa. Potkulauta oli tässä vaiheessa vain hidaste,mutta ehdinpä huomata kypsyvät lakat reitin varrella :)
Aikaa meni vajaa 50min, hyvä me!

Juoksu/potkulauta osuudelta tulossa lajin vaihtoon.

Väliaikaleimaus.

Juoksun jälkeen siirryttiin suoraan rullaluisteluun. Nopeasti luistimet jalkaan, rannesuojat ja kypärä, sekä pari hörppyä juotavaa. Rullaluistelu osuus oli omalta kohdalta etukäteen arvoituksellisin ja olikin kenties meidän tiimin heikoin veto. Matka oli 12km. Jo urheilukentän pehmeä alusta oli viedä uskon mitä on edessä ja asfaltille päästyämme oli yhdellä sun toisella hankaluuksia löytää tasapaino. Ensimmäisen kerran tuli huokaus, että kyllä jalat jossain kohdassa loppuu... 
Moni meni ohi, mutta annettiin rullata omaan tahtiimme ja olihan se rennompaa kuin juoksu.

Loppusuoralla en koskaan anna periksi, vaikka se olisi Duo joukkue ;)

Väliaikaleimaus kentällä.

Sitten vihdoin ensimmäinen yllätystehtävä, joka oli urheilukentällä ja yleisö pystyi hyvin sitä seuraamaan. Ideana oli koota haloista torni joukkueen lyhimmän jäsenen hartian korkeudelle. Pinon päällä tuli pysyä täysi vesisangollinen vettä 3 sekunnin ajan. Mä kipaisin sangollisen vettä kentän toiselta laidalta vesiesteeltä ja miehet rakensivat ja rakensivatkin niin nopeasti, että joutuivat mua odottelemaan! Heti ekalla kerralla onnistui ja nopeasti.

Halkoja :)

Tarkkaa mutta takuuvarmaa työtä.

Jee, ei kaadu!

Ensimmäinen pyöräilyosuus edessä, 35km. Tavoitteena oli asfaltilla leppoinen 25km/t vauhti ja sorateillä ja metsässä mahdollisuuksien mukaan. Ei onnistuttu pitämään vauhtia toivotulla tavalla kramppaavien pohkeiden vuoksi, mutta eteenpäin mentiin. Karkea soraisella useamman kilometrin pätkällä pelkäsin oikeasti hybridi-pyöräni hajoavan. Ah sitä tunnetta kun pääsi tasaiselle ja se tärinä ja poukkoilu loppui! Lyhyt metsäosuus oli myös hyvin mielenkiintoinen kokemus ja mielessä kävi kunnon maastopyörän hommaaminen. Tasaisella taas tykkäsin kovasti ohuemmista ja rullaavista renkaista. Juotavaa kului, sillä oli todella kuuma ja soratiet pölysi.

Pyöräilyn puolessa välissä oli toinen yllätystehtävä. Virvelillä piti saada pallo muutaman metrin päässä kelluvan hularenkaan sisään. Yritys kertoja oli 5. Jos ei onnistuisi, edessä olisi muutaman sadan metrin sakkorinki juosten. Saku hoito homman kotiin toisella heitolla!




Kentällä jälleen väliaikaleimaus, pyörät parkkiin ja edessä olisi juosten pari sataa metriä melontaosuudelle. Epäonneksemme Sakun takarengas paukahti tässä vaiheessa rikki! Onneksi ei matkalla. Sisäkumissa oli kunnon reikä ja syyksi löytyi kunnon kuluma ulkokumissa. Varasisäkumi oli mutta ei ulkorengasta. Mun ja Arton tankatessa Saku näppäränä vaihtoi jo sisäkumin ja toisen joukkueen huoltajat lupasivat pumpata renkaan täyteen. Kiitos heille :)!

 Vesistötehtävässä mä sain huilaus vuoron, kun miehet meloi vauhdilla ja lepuuttivat jalkojaan. Alkuun pelkäsin koko paatin kaatuvan. Joo, osaan uida,mutta hirvittäisi silti joutua hyytävään Kyrönjoen syleilyyn. Yhteensä melomista oli 2,5km. 



Pelastusliivit päälle, kanootti vesille ja menoksi.


Alussa vähän pyörittiin että saatiin kanootti oikein päin ;)

Rannasta juosten takaisin kentälle ja edessä toinen pyöräilyosuus, 23km. Pohdittii miten Sakun pyörän rengas kestää. Emme tienneet saako napata joltain kannustajalta vaihtopyörän tilalle, mutta ei sellaista ollut juuri sillä hetkellä edes tarjollakaan. Päätettiin lähteä katsomaan kuinka pitkälle päästään. Viiden kilometrin kohdilla alkoi piskotella, pohkeita kramppasi, vauhti hiipui. Innostus tulevasta yllätystehtävästä jaksoi kannustaa. Edessä nimittäin oli jo etukäteen paljastettu tehtävä Kärkimäen ampumastadionilla :) 

Ammuttiin makuulta ja tuelta tauluihin! Viisi mustaa pientä taulua, kaukana ja viisi laukausta. Jokaisen joukkueen jäsenen tuli ampuminen suorittaa ja ohilaukauksista tulisi sakkorinkejä pyörällä. Mä sain aloittaa, koska olen vain kerran aikaisemmin hiukan vastaavalla ampunut ja olin varma ohilaukauksista. Joukkueeni ja katsojien ihmetykseksi kaikki tippui alas :D!! Huisin hauskaa!
Nopeasti päästiin siis tältäkin tehtävärastilta eteenpäin!

Sade tiheni, alkoi kastella ja kura lentää. Kentälle enää lyhyt matka ja takaa tuli trio ohi. Voi hitsi! Mutta kentälle päästiin, renkaat kesti ja loppu häämötti.




Pyörä parkkiin ja juosten kenttä ympäri viimeiselle yllätystehtävälle. 
Juostessa saimme pyöräilyssä ohittaneen trion kiinni ja tottakai ohi :) Edessä tiukka kirikamappailu!

Mutta keskittyminen pulmatehtävään, jossa oli kolme valkoista pölkkyä vasemmalla ja kolme maalaamatonta pölkkyä oikealla. Jokaisella oma lokeronsa ja keskellä yksi tyhjä. Piti saada pölkyt vaihtamaan paikkaan, niin että alun jälkeen samanväriset eivät saaneet olla vierekkäin ja siirtää sai yhtä pölkkyä kerrallaan viereiseen lokeroon tai yhden pölkyn yli vapaaseen lokeroon. 
Saimme heti ideasta kiinni ja teimme tehtävän ennätysajassa, 1min 35s! Jee!

Viimeisenä lajina vielä potkulauta viesti 3x800m.
Se vedettiin rennosti mutta reippasti, sillä rintarinnan kisannut toinen trio jäi pulmatehtävälle.

Jee, maalissa!

Maalissa sijalla 6. Trio openissa oli joukkueita 12, joten ei paha ensikertalaisilta!
 Kokonaisaika 5t 21min ja joitain sekuntteja.

Olen erittäin tyytväinen joukkuueeni suoritukseen. Parannettavaa jäi itse kullekin, joten ensi vuonna paremmalla peruskunnolla ja tsempillä seikkailemaan uudestaan! 
Onneksi Saku ja Arto olivat samaa mieltä.

~Eija~

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Miten valmistautua seikkailuun ja extriimiin...?

Huomenna luvassa jälleen allekirjoittaneelle jotain uutta ja jännittävää. Nimittäin Multisport seikkailukilpailu Ylistarossa! "Multi-Sport seikkailukilpailu lauantaina 18.7.2015. Kisaan on tulossa melkoisia muutoksia ja uudistumista. Mukaan on tulossa uusia lajeja ja lisää extriimiä. Järjestämme kilpailijoille uusia elämyksiä ja haasteita." Viittaus lainattu järjestäjien sivulta Seuraamassa olen ollut kisaa parinakin edellisenä vuonna ja nyt vihdoin pääsen itsekin mukaan. Luvassa juoksua, rullaluistelua, pyöräilyä ja melomista yhteensä 85 kilometriä. Osuuksien välissä yllätystehtäviä ja lopussa potkulautaviesti. Joukkueet ovat joko kolmi-tai kaksijäsenisiä. Itse olen saanut rinnalleni kaksi miestä, ensikertalaisia hekin.
Miten sitten tällaiseen koitokseen valmistaudutaan...? Perus pohjakunto on luoto talvella ja viimeiselle viikolle jäi rentoa pyöräilyä ja juoksua. Kiitos kesän kiiruut ja vesisateet, rullaluistimet eivät ole edes ehtineet jalkaan, mutta huomenna ehtii. Ei siis mikään paras valmistautuminen, mutta mennään sisulla sitten kun naiselta tai välineistä puhti loppuu. Viimeiselle illalle jäi varusteiden kokoaminen ja viimeinen tsekkaus.
Rullaluistimissa pienehköt rullat. Useita vuosia kun viimeksi kunnolla kilometrejä näillä kerätty, mutta kelvatkoon nyt.
Lenkkarit New Balancen 880V4, lenkille Squeezy tomato gel (toimii mulla) ja palautusjuoma maaliviivan jälkeen.
Kompressiosäärystimet, varasisäkumi ja juomapullo pyörään.
Pyöränä mulla on Nishikin hypridi 401. Oon tykännyt kovasti pyörästä, jota käytän eniten työmatkoillani.
Ensiapuvarusteet lupasin koota ja pussiin pakkasin; puhdistuspyyhkeitä, haavataitoksia, laastareita, teippiä ja kylmäpussin. Näiden varusteiden lisäksi karttateline, pyöränpumppu ja energiajuomaa on varustettu mukaan joukkue kaverieni toimesta. On luvattu sopivan lämmin, plus 20 astetta ja iltapäivällä sadekuurojen mahdollisuus. Tänään olen juonut normaalia enemmän vettä ja muuten menty suht normaalilla hiilaripitoisella ruualla. Nyt vaan kun saisi tulevan yön nukuttua hyvin,niin luvassa olisi mielenkiintoinen ja varmasti elämyksellinen seikkailu :) Viimeisen illan herkistelynä lasten kanssa trampoliinilla :D
~Eija~

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lasten kanssa treenailua :)

Monet ovat sitä mieltä, että treenaaminen ei onnistu kun on pieniä lapsia. Ei ole aikaa jne... syitä on monia. Itse olin vielä reilu vuosi sitten samaa mieltä. Ajattelin ettei liikkumisesta lasten kanssa mitään tule lukuun ottamatta muutamia vaunulenkkejä. Toki on totta, että nyt kun meillä kaikki lapset jo polkevat edes jonkin verran pyörää, on helpompi lähteä lenkille lasten kanssa. Niin tehtiin tänäänkin heti aamusta. Suunnaksi leikkikenttä ja koko kolmikko mukaan. Olen ollut juuri flunssassa ja tämä oli ensimmäinen juoksulenkkini flunssan jälkeen. Tavoitteita ei tälle lenkille asetettu, kunhan päästään leikkikentälle ja saadaan vähän hikeä äidille pintaan :)
Lapset polkivat niin lujaa, että täytyi tosissaan juosta välillä, että pysyy perässä. Lasten leikkiessä leikkikentällä äiti voi tehdä vaikka pienen kuntopiirin samalla. Tänään kuntopiiriini kuului mm. seuraavat liikkeet: Askelkyykkykävely. Tämä on yksi lempiliikkeistäni. Käytän tätä paljon muutenkin lenkkeillessäni. Sopiva matka on esim. lyhtypylväitten väli. Aluksi voit tehdä vaikka 10 askelta/ jalka. Pidä selkä suorana ja katse eteen päin.
Punnerrukset ja lankutus onnistuu missä vain. Punnerruksia tein 20 kpl ns. miesten tyylillä. Tässäkin huomaa kehityksen vuoden takaisesta. Vuosi sitten sain tehtyä hätinä 20 polvet maassa punnerrusta :) Lankutus kannattaa tehdä se aika minkä puhtaasti pystyy pitämään eli vartalo suorana, takapuoli alhaalla. Itselläni aika on noin 2 minuuttia.
Mäkivedot on hyvä keino sykkeen nostamiseen. Tämä leikkipaikan pihassa oleva mäki on niin lyhyt, että tein 10 mäkivetoa yhdellä kierroksella.
Yhden jalan kyykky on toinen lempiliikkeistäni. Takana oleva jalka pienellä korokkeella. Tee 15-20 kyykkyä/ jalka.
Nämä liikkeet voit toteuttaa missä vain. Mitään välineitä et tarvitse. Jos haluat lisätä haastetta esimerkiksi kyykkyihin, voit ottaa mukaan käsipainot tai kahvakuulan. Hauskoja treenejä kaikille :) Kun aikaisin treenaa niin jää aikaa muuhunkin.... Loppuilta menikin sitten kynsihuollon merkeissä :)
Marjut hakusanat: treeni, lapset mukana, kahvakuula, sunnuntai, vinkkejä treeniin, kotijumppa, lenkkeily, juoksu, vapaa-aika