Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

EnergiA talvijuoksutreenit

 Jos tämän vuoden kesä oli runsas sateinen, on mielestäni tämän vuoden syksy ollut harvinaisen sateeton ja lämmin. Yleensä näin syksyisin joutuu täällä hiekkatien varressa asuvana pesemään omia ja lasten vaatteita joka välissä, kun pultut ovat kurassa. Nyt en muista kuin yhden kerran tänä syksyna, kun esikoinen tuli kotiin koulusta housut kuraisena! Ulkoilusäät ovat olleet mielettömän hienot, joten viime päivien harmaat päivät eivät ainakaan omaa mieltäni ole latistaneet.

On kuitenkin vääjämätöntä, että ilmat viilenee, illalla tulee koko ajan aikaisemmin pimeää ja ei aikaakaan kun pakkanen yllättää autoilijat ja lenkkeilijät. Ulkoilut ja lenkille lähdöt ovatkin vaivalloisempia ja kun just nyt ei huvitakaan, siirretään lenkki huomiselle tai ylihuomiselle. Kaveri ei nyt pääsekään mukaan, joten jäänpä itsekin kotiin.

Mitäpä jos olisi porukka, joka säännöllisesti lähtee yhteislenkille, oli keli mikä tahansa ja lisämausteena lenkeillä olisi erilaisia harjoituksia, kuten lihaskuntoa ja koordinaatiota?
Kiinnostuitko? Jatka lukemista :D
EnergiA talvijuoksutreenien mainos.
Järjestän Ilmajoella EnergiA talvijuoksutreenit, jotka alkavat maanantaina 7.11. ja kestävät helmikuun loppu puolelle. Lenkit ovat suurin piirtein joka toinen viikko, osallistujien toiveet huomioiden. Yhteensä 8 kertaa. Lenkit kestävät noin tunnin ja jokaisella kerralla on jotain harjoitusta juoksun lomassa. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on, sen kuntoisena kuin on ja sen päivän fiiliksellä mikä sattuu olemaan. Voin lähes luvata, että jokainen palaa kotiin iloisempana ja energisempana kuin lähtiessään :)
Pimeää, mutta ei pelota.
Halukkaat pääsevät myös lisämaksusta juoksemaan tasotestin Kuortaneen Urheiluopistolle. Tasotestissä juostaan nousevalla vauhdilla sykettä nostaen Kuortanehallin sisäradalla joko 5x800m tai 6x1000m. Välissä otetaan sormen päästä verinäyte, josta määritellään laktaattiarvo.
Näiden perusteella saa henkilökohtaiset sykerajat eri harjoituksille ja vinkkejä kohti omia tavoitteita. Testi ei siis ole mikään kilpailu, vaan raportti itselle juuri sen päivän kunnosta. Tuloksia ei vertailla keskenään. Suosittelen kaikille juoksua harrastaville :)
Viime syksyn kurakossa...
Porukalla pakkaslenkillä.
Viime viikonlopun Ilkka-lehdessä oli mielestäni hyvä kirjoitus Johanna Manniselta. Otsikko oli "Ei matka tapa, vaan vauhti!". Asia jonka varmasti kaikki olemme joskus kuulleet. Kirjoituksessa nostettiin esille kouluissa vuosikymmeniä juostu cooperin testi. Testataan juoksukuntoa, mutta ei koskaan treenata sitä. Niinpä niin! Jospa ensin motivoitaisiin lapset juoksemaan ja porkkanana esimerkiksi oman cooperin testin tuloksen parantaminen. Tarvitseeko tuloksia vertailla toisiin ja näin laittaa paremmuusjärjestykseen (tosin mielestäni hyvä-parempi-paras järjestystä ei tarvitsisi laittaa muissakaan oppiaineissa...). Juoksussa, niin kuin kaikissa muissakin asioissa elämässä jokaisella on omat kykynsä ja tavoitteensa. Jokaisen tekemisellä on merkitystä, pääasia ettei yritystä latisteta.
Tänä syksynä koulujen opetussuunnitelman mukaan koululaisten esimerkiksi fyysistä kestävyyttä mitataan 20 metrin viivajuoksulla. Mielenkiintoista kuulla miten tämä otetaan vastaan.
Johnna Mannisen kirjoitus Ilkka-lehdessä.
Tervetuloa yhteisille EnergiA juoksulenkeille! Tarkemmat tiedustelut ja ilmoittautumiset -> eija.anne@gmail.com

Juoksuiloa kaikille :D!

~Eija~

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

EnergiaA matalilla ja korkeilla sykkeillä

Elokuun puolessa välissä alkoi EnergiA juoksutreenit Ilmajoella. Nyt ollaan jo puolessa välissä yhteisiä treenejä, joten on hyvä hiukan kertoa mitä meille kuuluu :)
Värikästä porukkaa :)
Mukaan lähti hyvä porukka hakemaan tuntumaa juoksuharrastukseen, sen jatkumiseen ja siinä kehittymiseen. Jokaisella on omat henkilökohtaiset lähtökohdat ja tavoitteet, eikä missään vaiheessa kilpailla toisiamme vastaan. On ollut ilo huomata, miten kaikki kannustavat toisiaan, jakavat onnistumisia ja kokemuksia vastoinkäymisistä sekä antavat omakohtaisia vinkkejä. Kaikki saavat jotain, myös minä ohjaajana olen oppinut paljon. 
Välillä otettu ihan rennosti ;)
Joka tapaamiskerta on menty tekniikkaa eri harjoituksin. Helpointa se on lämmittelyvaiheessa, kun kroppaa herätellään alkavaan treeniin. Jokaisella meillä on luontainen kyky juosta ja pienillä tekniikkakorjauksilla pystymme tuota taitoamme kehittämään ja parantamaan kohti rullaavampaa ja taloudellisempaan juoksuun. Muutokset tapahtuvat hitaasti ja vanhasta eroon pääseminen vie aikaa ja sille on annettava aikaa. Tekniikan hiomisella estämme myös vammoja, joita voi tulla niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin juoksijoille. Tärkeää on pitää ajatus mukana ja pikku hiljaa liike jää lihasmuistiin. 
Aloittelijan tai juoksuharrastajalla pitemmän tauon jälkeen into lenkkipolulle on kova. Usein innostuksissa tuleekin tehtyä virhe ampaisemalla heti liian kovaa ja liian paljon. Rauhallinen, nousujohteinen treenaaminen tuottaa toivotumpaa tulosta ja ehkäisee vammoja. Onkin hyvä aloittaa kävely-juoksu pätkillä ja vähitellen juoksu osuudet pitenee ja kävelyt lyhenee. 
Alkulämmittelyä luonnon keskellä.
Jokainen osallistuja sai juoksuohjelman, jota sovittaa oman elämänsä arkeen. Treeneissä menemme yhdessä kokeillen erilaisia juoksua tukevia harjoituksia, joista tähän mennessä on opeteltu tunnistamaan syke- ja rasitustasoja, kehonhuoltoa putkirullilla sekä voima ja nopeus harjoittelua erilaisin hypyin. Niin ja onhan osallistujat juosseet cooperintestinkin, joka oli jokaisella hieno onnistuminen ja paikkaava kokemus yläasteen ajoilta :)
Kuka ylhäällä ja kuka alhaalla, mutta kaikki liikkeessä.
Kroppa tottuu ja kehittyy juoksussa juoksemalla. Joten jos haluaa juoksuharrastuksesta pysyvää, suositellaan sitä tehtävän säännöllisesti. Missän nimessä pelkkä juokseminen ei kuitenkaan ole se avain onnistumiseen, vaan monipuolisuus takaa hyvän kehonhallinnan, kestävyyden ja ennaltaehkäisee vammoja. EnergiA juoksuryhmään osallistujat ovat yhteistreenien lisäksi käyneet ohjaamillani kahvakuulatunneilla Ilmajoen Neirossa ja Ahonkylässä. Kahvakuulatreeneissä on keskitytty pääsääntöisesti koko kropan treeniin, vaikka välillä on tehty täsmä iskuja mm pakaroille tai yläkropalle. 
Loikkatreenejä.
Syksyn kelit ovat olleet todella mahtavat ja kaikki treenit onkin toteutettu ulkona. Entisestään pimenevät illat ja viilenevät kelit asettavat omat haasteensa ulkona juoksemiseen, mutta eivät tee siitä mahdotonta. Sopivat juoksukengät ja sukat, tuulta ja vettä hiukan pitävät housut, hengittävä takki ja sen alla paita sekä tarvittaessa päähän huivi tai pipo ja käsiin hanskat, eikä mikään estä lähtemästä lenkille. Vielä turvallisemman ja miellyttävän lenkistä tekee tarvittavan tehokas lamppu käteen tai päähän ja kaveri vierelle. Kelpaa ainakin mulle :)
EnergiA juoksuryhmä jatkaa syksyn treenejä hyvällä fiiliksellä ja kerää energiaa kohti talvea. Meistä kuullaan vielä :D

~Eija~

tiistai 9. elokuuta 2016

Miksi kävellä kun voi juosta 😉

Ensi viikon maanantaina (15.8.) starttaa EnergiA juoksuryhmä.  Ja nyt viimeistään on aika ilmoittautua iloiseen porukkaan mukaan. Tapaamiset ovat maanantaisin klo.18-19 Ilmajoella. Täältä lisä infoa mistä on kyse :)
Osallistujat saavat tällä viikolla sähköpostitse "lukujärjestyksen", josta selviää mitä kullakin tapaamiskerralla on ohjelmassa. Sen verran paljastan teille kaikille, että ensimmäisellä kerralla aloitamme lämmittelyn merkityksestä ja tekniikka harjoituksista. Tarkoitus ei ole, että jokainen juoksee samalla tavalla ja tyylillä, vaan että jokainen löytää itselle sen parhaimman tekniikan juosta. Kaikilla meillä on luontainen kyky juosta, joten neisot ja pienet tekniikka muutokset tehdään pitkän ajan kuluessa. Tiettyihin tekniikka seikkoihin keskittymällä saavutamme taloudellisemman juoksun ja ennaltaehkäisemme vammoja.
Itse olen vuosia keskittynyt hartioihini ja käsiini. Muistan toisen täyden maratonini jälkeen olleeni todella kipeä! Jo maratonilla joku vieras kannustaja huusi loppu matkasta, että rentouta hartiat jaksaaksesi maaliin asti. En osannut ja seuraavat päivät olinkin kaulasta ja ranteista varpaisiin asti kipeä. Voihkin nukkuessanikin kun vaihdoin asentoa.
Enää ei ranteet ja kaula tule juostessa kipeäksi, mutta edelleen mun pitää väsyessäni muistutella itselleni, että pidän hartiat rentona.
Juoksuvammat ovat valtavan yleisiä, mutta aika monet niistä olisi estettävissä kiinnittämällä huomio oikeanlaiseen ja tarkoituksenmukaiseen harjoitteluun ja tekniikkaan. Yksi merkittävimmistä asioista on ennen jokaista lenkkiä ja treeniä lämmitellä kroppa sitä varten. Mitä lyhyempi ja nopeampi harjoitus on kyseessä, sitä pitempi ja perusteellisempi lämmittelyn tulisi olla. Pitkäkestoiselle ja hitaammalle harjoitukselle sopii lyhyempikin lämmittely.
Tulemme myös kiinnittämään huomiota juoksu varusteisiimme. Niistä merkittävimmät ovat tietysti kengät. Onneksemme ja epätoivoksemme valikoimaa on hyllytolkulla! Kokeilemalla se oma toimiva toveri löytyy. Mun jalalle on toiminut toistaiseksi parhaiten New Balance tossut. Edellisissä varpaat tuli päällikankaasta läpi (pari kertaa parsin niitä, että pystyin niillä vielä juoksemaan) ja näistä nykyisistä kuluu pohja puhki. Mulla menee suurin piirtein vuoden yhdet lenkkarit.
Vaikka tämän hetken lemppari lenkkareista pohjat alkavat pettämään, meinaan silti näillä tulevana lauantaina Helsinki City Maratonilla juosta. Ne istuvat jalkaani niin hyvin, eikä hiertymän hiertymää ole koskaan tullut, vaikka terävä kantapääni on näihinkin jo kunnon reiän sisäpehmusteisiin tehnyt. Mutta onhan se kiva taas alkaa katselemaan uusia kumppaneita ;)
Kärjet melko kuluneet ;)
Oma valmistautuminen HCM:lle on sujunut suunnitelmien mukaan, ilman tarkkaa ohjelmaa. Olen pyrkinyt juoksemaan omia maraton vauhtisia lenkkejä, sopivasti lihaskuntoa ja tämän viikon erityisesti keskityn kehonhuoltoon. Hyvillä fiiliksillä olen menossa. Nyt on luvattu plus 15astetta lämmintä ja ehkä vesisadetta. Hellettä en missään tapauksessa toivo, joten parempi ehkä näin.

Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut EnergiA juoksutreeneistä -> eija.anne@gmail.com.
Nähdään :D!

~Eija~

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Juoksuja teille ja mulle

Facebookissa jo ilmoittelin, että
  EnergiA juoksutreenien
aloituksen siirsin elokuulle, sillä heinäkuu osoittautui kovin kiireiseksi. Elokuussa onkin hyvä sauma aloittaa tai jatkaa juoksuharrastusta, kun kesän riennot, askareet ja kiireet ovat ohi ja useat meistä palaavat arkeen. Uusi aloitus päivä onkin
15.8.2016 klo.18-19
Juoksuryhmä kokoontuu 8 kertaa maanantaisin Ilmajoella.
Elokuussa tapaamme 15.8., 22.8. ja 29.8., syyskuussa 5.9., 19.9. ja 26.9. sekä lokakuussa 3.10. ja 10.10. Muutokset ovat mahdollisia ja ilmoitan niistä heti osallistujille.

Tapaamisissa on jokaisella kerralla oma teema ja harjoitus, jotka tehdään yhdessä. Harjoitusten tavoitteena on monipuolistaa, virkistää ja kehittää jokaisen henkilökohtaista juoksua ja omia tavoitteita. Yhdessä tekemällä saamme ryhmän tuen ja kannustuksen. Jokainen saa tulla juuri sellaisena kuin on.

Osallistuminen EnergiA juoksutreeneihin maksaa 130€.
Tämä sisältää kaikki 8 tapaamista, henkilökohtaisen ohjauksen sekä osallistumisen ohjaamiini kahvakuulatunneille Ilmajoen Neirossa ja Ahonkylässä (ajalla 15.8.-15.10.2016).

Tule siis rohkasti mukaan!
Ilmoittautumiset eija.anne@gmail.com

Täällä  pikkuisen lisää infoa ja aina voi kysyä allekirjoittaneelta :)
Minä HCM:lla vuonna 2014
Mulla on tapana juosta läpi vuoden, vaikka talvella ison osan liikkumisesta haukkaa myös hiihto. Juoksu on kuitenkin mielestäni parasta keväisin ja kesällä. Kesän valoisat illat ja yöt houkuttelevat lähtemään lenkille myöhäiseenkin kellonaikaan ja tietysti hieno homma, jos seuraavana aamuna ei tarvitse herätä töihin :) Juosta voi omaksi iloksi, toisten seurana tai tavoitteellisesti. Itseä motivoi jokin tavoite. Ja nyt olen itselleni seuraavan juoksutavoitteen asettanut ilmoittauduttuani tämän vuoden Helsinki City Maratonille :D Mulla ei ole mitään juoksuohjelmaa käytössä nyt, vaan treenailen pääsääntöisesti fiiliksen ja omien aikataulujen mukaan, joten tavoite HCM:llekin on kiva fiilistely juoksu. Tiedän jo, että kelloa tulen vilkuilemaan kaikesta huolimatta maratonin aikana ja takapiruna toivon jälleen alittavani 4 tunnin rajan. Mutta se vaatiikin sitten säännöllistä juoksua kesäilloissa ja minähän sitten juoksen :)
HCM:lta saa aina hienon muistomitalin ja tässä tämän vuoden, jota lähdetään tavoittelemaan.
Kivoja kesäisiä juoksu aamuja, päiviä, iltoja ja öitä kaikille!
Nähdään :D!

~Eija~

torstai 30. kesäkuuta 2016

EnergiaA juoksusta

EnergiA juoksutreenit alkaa :D!

Jos olet miettinyt juoksemisen aloittamista, mutta et vain pääse alkua pidemmälle...
Jos olet jo jonkun verran juoksulenkkejä tehnyt, mutta motivaatio jatkaa on hukassa...
Jos olet juossut jo enemmänkin, mutta kehitys on pysähtynyt...

...olisi nyt juuri sinulla mahdollisuus kokeilla saisitko kipinän juoksemiseen ja omat henkilökohtaiset tavoitteet lähemmäksi totta!
Metsässä juoksu tuo mukavaa vaihtelua maantien reunalla kirimiseen.
EnergiA juoksutreeneissä treenataan yhdessä pienessä ryhmässä jokaisella omat tavoitteet tähtäimessä. Voit tulla juuri sellaisena kuin olet ja tehdä oman treenisi päivän teeman mukaan. Emme kilpaile toisiamme vastaan, vaan tuemme toisiamme kehittyäksemme ja nauttiaksemme juoksemisesta. 
Pääteemana siis on JUOKSU ja toisena MONIPUOLISUUS
Tottakai juoksuharrastus on suurimmaksi osaksi sitä tasaisen tappavaa askeltamista tutuilla nurkilla tuttuun vauhtiin. Siitä ei pääse mihinkään, etteikö juoksemaan opi juoksemalla ja kroppa tarvitsee toistoja sopeutuakseen juoksun aiheuttamaan iskutukseen. Mutta miksei tekisi siitä hauskaa ja motivoivaa yhdessä hyvällä porukalla!
Ärsykkeitä ja koordinaatiota.
Yhteisissä treeneissä on muun muassa tekniikka- ja sykeharjoittelua, voima- ja oheistreenejä, kehonhuoltoa sekä ohjausta palautumiseen ja kehittymiseen.
Treeneissä kiinnitetään huomio tehokkaisiin ja palauttaviin viikkoihin, ärsykevaihteluihin ja kehonhallinnan parantamiseen. Juoksuharrastus sulautetaan mukaan kiireiseen arkeemme tuomaan hyvää oloa ja energiaa. 
EnergiA treeni ryhmä kokoontuu 8 kertaa maanantaisin kello 18-19 pääsääntöisesti Ilmajoella. Koko treeni paketti maksaa 130€, johon kuuluu kaikki treenikerrat ja henkilökohtaista opastusta. Ensimmäiset treenit ovat 4.7. joten ilmoittaudu heti! HUOM! aloitus muuttunut 15.8.!!
Venyttelyä ja kehonhuoltoa ei tule unohtaa.
Ohjaajana toimin minä, Eija. Olen harrastanut urheilua vuosia, päälajina suunnistus ja kohta 20 vuotta myös tavoitteellisesti juoksua. Erityisen lähellä sydäntä on kestävyysjuoksu, mutta nykyään olen löytänyt itseni myös lyhyemmiltä matkoilta. Luonto on aina ollut minulle tärkeä ja sen vuoksi pääosa treeneistäkin tehdään ulkosalla.
 Viime vuoden olen opiskellut Kuortaneen Urheiluopistolla liikunnan ammattilaiseksi ja personal traineriksi ja tämä vuosi on opettanut paljon ymmärtämään monipuolisesta, tavoitteellisesta ja energiaa antavasta treenaamisesta. Haluan välittää liikunnan tuomaa energiaa toisillekin ja parasta mitä voin nähdä, on kanssa treenaajien hikiset kasvot ja kaikkensa antaneet hymyt :)
EnergiA treeneistä voi kysyä lisää multa -> eija.anne@gmail.com.

Tervetuloa juoksemaan :D!

~Eija~

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannus taikoja

Juhannus tarkoittaa monelle useamman päivän vapaata, rentoutumista, lepoa, juhlia ja pään nollausta, kuka sen mitenkin sitten toetuttaa. Mulle se on valoisista öistä nauttimista ulkoillen, perheen ja ystävien kanssa olemista, hyvää ruokaa, saunomista ja uimista sekä töissä olemista (mun päätyöpaikan ovet kun ovat aina auki). Tämän vuoden juhannuksesta päällimmäisenä jäi mieleen mahtava keli, vaikka sataakin taisi jossain välissä ;) ja liikkumisen ilo!

Juhannuksen aloitin ystäväni Meijun kanssa "perinteisellä" (vuosi sitten oltiin ensimmäisen kerran) pitkällä pyörälenkillä. Porukamme kolmas polkija estyi ja vettäkin satoi reilusti ilta seitsemään asti, mutta lähdimme silti ja sadekin loppui suunnitellusti juuri kun reissu alkoi. Tavoitteena oli 100 km (viime vuonna reilu 120km), suuntana täältä Ilmajoelta Ylistaroon, Lapualle, Nurmoon ja Seinäjoen kautta kotiin. Keli oli hiostava, ei tuullut yhtään ja aurinkokin ehti pilkahdellen keskiyön tunneilla. Evästimme kolme kertaa reissun aikana ja teimme pysähdyksiä tarvittaessa. Näin pitkässä pyöräilyssä tällaisella harrastelijalla väsyy reidet ja puutuu takapuoli. Poljimme silti hyvävoimaisina ja tyytyväisinä kotiin asti. Aikaa meni 4 tuntia ja 50 minuuttia, tauot eivt ole tuossa mukana. Ei parempaa juhannuksen aloitusta yhtäkkiä tule mieleenkään. Ens vuonna sitten taas.
Ylistaron Malkakoskella 
Petomaisemaa yöllä Nurmossa
Perjantana jaloissa tuntui pitkä pyöräily, joten päätin ottaa ihan rennosti nurmikkoa leikaten ja tyttärieni kanssa käytiin lyhyellä lenkillä. Työt polki pyörällä ja minä kävely-hölkkäsin vierellä ja perässä.
Naapurissa käytiin nostamassa Suomen lippu salkoon ja nautittiin rennosta yhdessä olosta :)

 Niin ja sitten sitä tuli syötyä kunnolla joka päivä. Olin jo torstaina käynyt kaupassa hakemassa jääkaapin täyteen ruokaa. Meiltähän ei kesken pyhien kauppaan lähdetä ja vielä parempi jos pärjätään pyhien jälkeenkin pari päivää ilman kaupassa käyntiä ;)
Mun lempparia grillistä on broileri ja juurekset. Toki pari makkaraakin tuli herkuteltua ja jälkkäriksi useasti jäätelöä ja kesän ensimmäiset mansikat.
Me ei hevin luovuta kunnon hiiligrillistä ;)

Tietysti juhannukseen kuuluu myös sauna ja uiminen. Vesi kyllä tuntui hurjan kylmältä, mutta kunhan kastautua uskalsi, niin sitten sitä pystyi palan matkaa kunnolla uimaankin. Viileä vesi ja saunan lämpö teki hyvää väsyneille jaloille.

 Ei toki juhannusta ilman juoksulenkkejä. Lauantaina kävin lyhyen rauhallisen lenkin juoksemassa ja samalla testaamassa uutta Garminin sykemittariani :) Oon vähän sitä laatua, että ensin testataan ja sitten vasta luetaan ohjeet. No heh, matka taittui sitten maileissa ja taisin kerran lenkin aikana saada mittarin sammutettuakin. Mutta lenkki tuli joka tapauksessa tehtyä ja sykemittari testattua :)

Sunnuntaina oli hellepäivä, mutta Niinan ohjelmassa luki juoksu 21,1 km ja oli haastanut mua seuraksi lenkille. Johan toki lähden! Niina on kova kuntoinen triatlonisti ja tämän kesän päätavoitteena triatlonin täysmatka Kööpenhaminassa elokuussa. Ollaan muutaman kerran oltu yhdessä juoksulenkillä ja on aina mielenkiintoista kuulla määrätietoisen ja tavoitteellisen urheilijan treeneistä. Nyt mentiin Niinan aerobisella kynnyksellä tasan puoli maratonin verran. Helle tuntui kyllä heti ja mulla edelleen väsyneet jalat pyöräilystä. Välillä oli myötätuulta ja välillä vastatuulta. Kerran käytiin matkan varrella täyttämässä vesipullot ja taas matka jatkui. Mulla ja Niinalla on aivan erit sykkeet (oma maksimini kun on vain 167) ja mulla pysyi tämän lenkin ajan koko ajan 130 tietämissä. Aikaa meillä meni 2 tuntia ja 3 minuuttia. Lenkin jälkeen poljin pyörällä vielä kotiin ja kotona syömään ja taas saunaan :)
Garmin 220
Nyt maanantaina kropassa on oikein loistava fiilis kaikesta liikkumisesta, syömisestä ja rentoutumisesta. Tänään nukuttiin pitkään ja kohta taas lähden töihin. Muutama työvuoro vielä ja sitten mullakin alkaa kesäloma :D
Toivottavasti teilläkin on ollut mukava juhannus :)

~Eija~

maanantai 1. helmikuuta 2016

Ravinnosta hyvä olo

Hyvä paha ruoka. Mieliteot ja herkuttelut. Nii-in. Moni kokee syyllisyyttä syömisistään. Mutta miksi? Sehän on fakta, että elimistömme ei toimi mikäli emme saa riittävästi oikeanlaista ravintoa. Silloin kun mieliteot yllättävät olisi hyvä miettiä miksi ne yllättävät. Onko päivän aikana menty liian vähällä ravinnolla, joten illalla on kiljuva nälkä ja pakko saada nopeasti ja paljon ruokaa. Vai liittyykö mieliteot johonkin tilanteeseen, jossa olet tottunut itseäsi palkitsemaan ruualla?

Tarkkailemalla itseäsi ja omaa toimintaasi pääset parhaiten selville mikä syömisessäsi mättää. Jos verensokeritasosi pysyy tasaisena koko päivän eivät mieliteot yllätä iltasella.

Ota haltuusi 1 asia kerralla, äläkä koskaan laihduta nälkiinnyttämällä itseäsi. Laita ensin ruokailussasi kuntoon nämä kolme asiaa:

1. Riittäväsi vettä päivän aikana säännöllisesti nautittuna
2. Säännöllinen ateriarytmi
3. Riittävästi proteiinia

Säännöllisestä syömisestä voit huolehtia esimerkiksi erilaisten välipalasmoothieitten avulla.

Kun nämä asiat sinulla korjaantuvat saattaakin käydä niin, että paino tippuu melko helposti, koska mieliteot jäävät pois. Saat energiaa pitkin päivää, eikä elimistösi tarvitse enää käydä säästöliekillä.

                        Runsas lounas vähillä kaloreilla. Laihduttajankaan ei tarvitse nähdä nälkää :)

OIkeanlaisesta syömisestä saat lisää tietoa Ravinnosta hyvää oloa -ryhmässä, joka starttaa Marjutin johdolla 27.2. klo 11.00 Ilmajoella Ahonkylässä.
Tämä ryhmä sopii kaikille jotka ovat kiinnostuneita ravinnon merkityksestä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Ryhmässä keskustellaan ruuasta, siihen liittyvistä tunteista ja käyttäytymismalleista. Lisäksi valmistamme maistuvaa ruokaa, joka tukee sinun henkilökohtaista tavoitettasi. Ryhmän tuki auttaa onnistumaan tavoitteessasi :)

Ryhmä kokoontuu yhteensä kuusi kertaa ja hinta on 99e/osallistuja (sis alv 24%). Ilmoittautumiset ja lisätiedot metwotraining@gmail.com
Ota rohkeasti yhteyttä!

                                                                   Marjut