Näytetään tekstit, joissa on tunniste sm-kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sm-kisat. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. helmikuuta 2024

Osaisipa hiihtää lujaa

 Kisat uudessa ikäryhmässä, naiset 45, pääsin aloittamaan helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Laihialla, jossa järjestettiin hiihtosuunnistuskisat ja samalla jaettiin aluemestaruusmitalit henkkoht sprinttimatkalla ja parisprinttiviestissä. Pitkä kisatauko ja taitamattomuuteni suksien ja sauvojen kanssa aiheutti ihan tarpeetonta jännittämistä etukäteen. Lopulta kaikki meni hyvin ja tykkäsin. Kotiin tuomisina oli henkkoht kisasta hopeaa ja viestistä Katrin kanssa samoin hopeaa.

Hisu sprinttien järjestäjä seura oli Kouvolan suunnistajat.
Aluemestaruuskisaviikonlopun jälkeen olikin luonnollista seuraavana viikonloppuna osallistua suomenmestaruuskisoihin, heh heh. Toisen kerran elämässäni hiihtosuunnistuksen sm kisoissa. No oikeasti en olisi osallistunut, jos en olisi ollut kahden viikon talvilomallani. Joten oli kiva myös tehdä joku pikku reissu loman aikana, sillä kisat järjestettiin Kouvolassa, jonne Ilmajoelta on vajaan viiden tunnin ajomatka.
Kaveriksi reissuun sain nuorimman tyttäreni. Mulla on kolme lasta ja kahden vanhemman kanssa olen kisareissuilla kahdestaan ollut, mutta nuorimman kanssa oli vielä tekemättä. Tytär halusi tulla ihan huoltajaksi kisoihin, vaikka omakin sarja olisi sm kisan ulkopuolella ollut. Hyvä huoltaja olikin ja takki tuli hartioille aina kun mahdollisuus oli ja sain suksien ja karttatelineen kantoapua, hyvistä jutuista nyt puhumattakaan.
Meillä oli lähtö Ilmajoelta lauantai aamulla klo.04:15. Pakkasta oli kotona -27, matkalla kävi jopa -31 ja mietin, mikähän pakkasraja kisoilla on. Itselle on erittäin haastavaa tarjeta hiihtää kun lähestytään -20 astetta. Pikku hiljaa lämpötila kuitenkin koheni ja Lahden jälkeen oltiin jo -17 hujakoilla. Kylmää kyytiä olisi silti luvassa. Hiihdinkin sitten paksut trikoot ohuiden hiihtohousujen alla, ohut aluskerrastopaita + urheilupaita + ohut villapaita ja päällä seuratakki. Tuubihuivi ja hiihtopipo sekä tumput käsiin. 

Aamupäivällä oli ensimmäinen kisa ja mulla oli lähtövuoro ihan alkupäässä. Matka lyhintä reittiä oli vain reipas 2 kilometriä, mutta alustana oli kapeita ja jäisiä kelkalla ajettuja uria. Olisi tarvittu kunnon hartiavoimia lykkimään, mutta niitähän mulla ei ole. Kuitenkin oikein hyvä suoritus vain yhdellä uran ohi hiihdolla, aikaa meni 15minuuttia. Sijoitun sarjassani 8. ja meitä oli kuitenkin 20 ilmoittautunutta. Toki 2 minuuttia kärkeen ja se on paljon sprintti matkalla. Sormet eivät ehtineet reitillä lämmetä ja niitä pisteli kun maaliin pääsin.

Iltapäivällä oli toinen kisa ja näiden kahden kisan yhteistulokset ratkaisivat meillä ikäsarjalaisilla lopullisen suomenmestaruus sijoituksen. Iltapäivän reitti olikin jo paljon mukavampi, kun päästiin pururadan leveille luistelubaanoille. Rata oli todella helppo, kun puolet rasteista oli leveän baanan varrella, mutta mun etuna siinä oli se että sain jalkani hiihtoon mukaan. Nyt menikin mielestäni todella hyvin ja sijoituin 4., vain 14 sekuntia kärkeen. Lopullinen sijoitukseni oli 7. ja olen tyytyväinen. Nyt tarkenin paremmin.
Kuva: Salla Vahatalo
Lauantai iltana tyttären kanssa käytiin elokuvissa, syötiin pitsaa ja tyttären vielä katsoessa UMK-lähetystä tv:stä, mä jo nukahdin. Aikainen herätys, pitkä ajomatka ja kisat vaativat veronsa.
Meidän viestin lähtö oli klo.11.15 ja vaikka aurinko oli jo noussut ja lämmitti, vaihtoalueella varjossa oli melko kylmä.
Sunnuntai aamulla ei onneksi ollut aikainen herätys, mutta hyvissä ajoin menimme takaisin samaan kisakeskukseen kuin lauantaina ja edessä oli parisprinttiviesti. Mun parina oli Päivi ja meidän sarja on D80 (yhteisikä vähintään). Oli mukavan rento fiilis ennen kisaa, ainoastaan lähtö hiukan jännitti, ettei tulisi mitään kolarointia. Etukäteis spekulointina ajattelin, että voisimme olla sijoilla 5-7, kun sarjassamme oli 10 joukkuetta. Mutta aivan hyvin voisimme olla viimeisiäkin (mutta ei ensimmäisiä). Oli melkoisen vilpoinen aamu ja samalla vaatetuksella olin taas liikenteessä kuin edellisenäkin päivänä. 
Kuva: Salla Vahatalo
Lähdöstä selvisin kolaroimatta ja hiihto ylämäkeen nyt oli mitä oli - ei nättiä, mutta eteenpäin mentiin. Alkuun oli ruuhkaa, mutta kolmannen rastin jälkeen se alkoi helpottamaan. Oli kivaa hisuttelua, eikä merkittäviä virheitä tullut. Päivi jatkoi ja mä taas kolmannen osuuden, joka meni myös ihan kivasti. Olin jo huomannut, että meidän kanssa samoilla sekunneilla kisasi Pihkaniskat ja se antoi lisää puristusta touhuun. Sen tarkemmin emme sijoituksesta kisan aikana tienneet.

Päivi lähti vielä ankkuriosuudelle ja silloin kuulin, että olimme neljänsiä. Päivi piti hienosti sijan osuudellaan, vaikka Pihkaniskat hönki niskassa ja he jäivät vain kolme sekuntia meidän perään. Oltiin todella tyytyväisiä, sillä kisahan meni aivan yliodotusten. Pronssiin jäi kaksi minuuttia, enkä kyllä itse olisi pystynyt hiihtämään minuuttia kovempaan osuuksiani. Muutenkin huomasin, että mun iso heikkous on kovaa hiihtäminen. Viimeisten rastien loivassa alamäessä olisi voinut antaa mennä kovaa ja jalkaterien ja säärien tärinästä huolimatta olisi kropassa ollut vielä virtaa, mutta mä en vaan pysty hiihtämään lujaa. Tuntuu, ettei kovassa vauhdissa hiihto pysy hallinnassa ja pelkään kaatuvani tai sotkeutuvani sauvoihin.
Päivin kanssa vaihdossa.
Hiihtosuunnistus sm-kisareissu oli todella positiivinen kokemus. Vaikka mitaleja ei kotiin kannettu, jäi tosi iloinen ja onnistunut olo. Voisin joskus toistekin osallistua, ihan ehdottomasti.

~Eija~

maanantai 16. lokakuuta 2023

Harjua ylös ja alas

Kuukausi sitten kisattiin tämän vuoden viimeiset pyöräsuunnistuksen suomenmestaruuskisat Hämeenlinnassa, Ahvenistolla. Maasto oli polkurikasta ja aluetta halkova harju tarjosi nousumetrejä, jos kiertämisen sijaan päätti polkea harjun yli. Ja minähän poljin, tai siis juoksin pari kertaa ylös ja alas pohkeet soiden.

Reissussa olin tutusti Ninnin kanssa ja tänä vuonna olimme vielä molemmat D40 sarjassa mun ensi vuonna siirtyessä yhtä ikäsarjaa ylemmäs. Ennakkospekulointina sarjamme oli kovatasoinen ja itselle henkilökohtaisesti Ahveniston maasto oli pelottava kapeine polkuineen. Itselle paineita asetti lähteminen sarjamme viimeisenä, eli olin rankin pisteissä ykkönen.

D40 sm-tuuletukset. Hopeaa Leino Johanna, voittaja Dina ei ollut paikalla enää.
Lauantain henkilökohtainen kisa ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle kun kolmos rastille mentäessä menin hukkaan. Seisoskelin polulla, mutta en tiennyt missä olin. Ensin olin hermostua, mutta sitten sain itseni rauhoitettua ja kompassin avulla ja karttaa lukemalla paikallistin itseni ja rasti löytyi. Olin polkenut vanhaa, jo lähes umpeen mennyttä polkua ihan oikeaan suuntaan, mutta ko polkua ei kartalla ollut ja siksi tulin eri kohtaan seuraavalle polulle kuin olin olettanut. No tilanne pelastettu ja tuossa vaiheessa olin sijalla 6. 

Sitten matka jatkui aivan hyvällä otteella ja nostin sijoituksia ollen parilla rastivälillä kärjessäkin, mutta enimmäkseen kakkosena. Loppu puolella oli kaksi tarkkuutta vaativaa rastia, joiden kanssa menin maltilla ja se oli hidasta, mutta tiputti mua vain yhden sijan alaspäin ja lopulta voitin sm-pronssia. Mitali tuntui voitolta!
Voitettu sm-pronssi.
Yövyimme hotellissa Hämeenlinnassa ja sunnuntai aamulla takaisin samoihin maastoihin, mutta kisakeskus oli harjun toisella puolella Ahvenistonjärven rannalla. Etukäteen spekuloimme jälleen, että kovat ovat kanssakilpailijat, että jos mitaleille päästään, niin se on todella hyvin. 

Oli ennustettu kunnon vesisadetta aamupäivään ja alkoihan se tiputtaa vettä juuri ennen meidän sarjan, D80 (yhteisikä vähintään) lähtöä. Tänä vuonna tosiaan päätettiin kokeilla viestissä osuuksien vaihtoa, että mä aloitan, Ninni on toisella osuudella, mä kolmannella ja Ninni ankkuroi. Kahtena edellisenä vuonna ollaan oltu toiste päin ja on sattunut kaikenlaista. Mua jännittää tuo lähtö kolaroinnin pelossa. Koskaan lähdössä ei ole mulle sattunut mitään, toki niissä harvoin oon ollut, mutta jostain syystä pyörien sekamelskassa koen sen niin mahdollisena. Nytkin heti lähdössä kurvattiin jyrkästi vasemmalle kohti mäkeä. Pääsin siitä kyllä sukkelaan enkä taakseni vilkuillut.
Lähdön vesisateessa. Kuva:Ninni.
Ykköselle toki menin hiukan epävarmasti, mutta sen jälkeen pyörät alkoivat pyöriä ja rastit löytyä sopivaan tahtiin. Vettä satoi ja kura lensi, mutta sillä ei paljon ollut väliä. pari kertaa näin takana meidän sarjalaisia, mutta muuten menin aivan omaan rytmiin ja yllätyksekseni tulin vaihtoon minuutin verran kärjessä.

Ninnillä meni hyvin, kunnes lopussa tuli harmillinen sekoilu rastien kanssa ja pudottiin kolmansiksi, yli 7 minuuttia kärjen taakse. Vaihdossa huomasin, että Ninniä harmitti kunnolla, mutta ei ehtinyt jäädä kyselemään mitä oli tapahtunut. Mun kolmas osuus meni aivan ok. Maasto alkoi olemaan jo tuttu, mutta silti erityisesti yksi reitinvalinta meni mönkään, kun lähdin harjun kiertämisen sijaan kapuamaan rastille yläkautta. Oli kova polkea ylös. Isommin virheitä ei tullut ja pystyssäkin pysyin, vaikka polut alkoivat olla melkoista mutavelliä. Sain kärkeä yli minuutilla kiinni ja tulin vaihtoon kolmantena.
Läpimärkänä maalissa.
Ninnin ollessa ankkuriosuudella, kuulin että edestämme on yksi ennakkosuosikki joukkue hylätty väärän leiman vuoksi. Aukesi mahdollisuus jopa hopeaan. Ja hienosti Ninni maaliin tuli, mutta ilme oli paljon puhuva. Ninni ei ollut varma, oliko ekalla osuudella leimannut rastit oikeassa järjestyksessä, joten piti jännittää vielä leimantarkastukseen. Iloksemme kaikki oli oikein ja me voitettiin hopeaa, kolmannen kerran peräkanaa!
D80 SM-viesti hopeaa Ninnin kanssa.
Hopea oikeasti tuntui tosi hyvältä. Ja kisa osoitti, että vaikka tultiin ainakin omasta mielestä altavastaajina kisaan, pystyimme sittenkin iskemään kärkikahinoihin. Ilman virheitä mestaruuskin, jota metsästämme niin kauan kuin sen voitamma, olisi jälleen ollut mahdollista. Ja ehdottoman hienoa on se, että ikäsarjassamme on kovaa kisaa, sillä ilman sitä mitali kuin mitali ei välttämättä maistuisi yhtä hyvältä.
Kiitokset jälleen kerran Ninnille ikimuistoisesta kisareissusta 💗

~Eija~

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Reidet hapoilla SM-kisoissa

Pyöräsuunnistuksen sprintin ja pitkänmatkan Suomen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Jurvassa. Samoilla rasteilla pörräsi niin Suomen terävin kärki kuin me veteraani-ikäiset ja junioritkin. Meidän perheestä mun mukaan lähti 14 sarjalainen tyttäreni, joka pääsi osallistumaan 15 vuotiaiden sarjassa ensimmäistä kertaa SM kisoihin. Hienosti veti hyväksytyt suoritukset ja sai roppakaupalla kokemusta. Ketään ei päästetty helpolla, sillä monenmoista haastetta oli.

Oppia tuli jo ennen kisaa, kun lähtöjärjestys sarjassa ei ollutkaan odotetunlainen. Oon aina ymmärtänyt, että SM kisoissa mennään edellis vuoden rankin järjestyksen mukaan (parhaat pisteet kerännyt lähtee viimeisenä), mutta lähtöjärjestys määräytyykin kuluvan vuoden kisojen perusteella tiettyyn päivään mennessä. Nyt tuo päivä oli heinäkuun alussa ja sitä ennen oli mulla pari kisaa käytynä; Suomen cup Kurikassa ja aluemestaruuskisat Teuvalla. Joillakin meidän sarjalaisista ei kai ollut ainuttakaan kisaa alla ja täten mut rankattiinkin ilmoittautuneista ykköseksi. Mun harteille tulikin valtavat paineet, jotka kasasin aivan itse. Ei ole hetkeen hermostuttanut mikään kisa näin paljon kuin nyt. Näin aikuisena en edes ole jännittänyt enää niin valtavasti, mutta nyt sain oman ajatusmaailmani ihan sekaisin.

Lauantaina oli sprintti ja kaikessa sähäkyydessään ja rankkuudessaan tämä on kuitenkin mun lemppari, niin pyörällä kuin tossulla. Ennen lähtöä kädet ihan tärisi ja oli niin hermostunut olo. Hyvät verryttelyt oli alla. Sitten sitä mentiin.

Kuva: Päivi
D40 sarjassa lyhintä reittiä matka oli 5,9km. Alkuun poljettiin asutusalueen läpi ja sitten poluille. Pari polun ohiajoa tuli ja niissä kohdissa jarrut pohjaan ja korjaus liike. Lopussa pururadan ja frisbeegolfradan kiemuroissa tuli kahdelle rastille epävarmaa etenemistä, mutta isoilta virheiltä vältyin. Väliajoissa näkee, että vain reitin keskivaiheilla väärälle polulle poukkoilusta menetin merkittävästi sekunteja, mutta muuten eteneminen oli hyvää. Jalkoja hapotti ja keuhkot olivat kovilla. Loppuun asti painoin sen minkä pääsin. Ilokseni voitin sarjani 19 sekunnin erolla 😁 Meitä oli 7 osanottajaa, eli oikein mukava määrä tässä lajissa.
Ninni ja mä pitkänmatkan kärki.
Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka, eli ihan eri settiä kuin sprintti. Vauhtia sai tiputtaa, mutta matka ottaisi aikaa ja vaatisi vahvoja reisiä ihan toisella tavalla. Ei jännittänyt niin paljon kuin edellispäivänä, mutta oma jaksaminen mietitytti. Polkujuoksu satasesta oli vasta viikko ja kroppa ei varmasti ole vielä ihan palautunut. Mutta omaa parasta lähdettiin tekemään.

Alkuun oli lyhyitä rastivälejä ja koko reitin kinkkisin rastiväli oli ehdottomasti 3-4. Linnuntietä matka oli lyhyt, mutta kielletty tien ylitys pakotti kiertämään joko kaukaa yläkautta tai alakautta (katso kuva alla). Mä olin hämilläni mitä tehdä ja harkitsin ylhäältä tien ylitystä punaisen kieltoviivan loputtua. Siinä olisi kuitenkin tullut hyvä matka umpimetsässä könyämistä pyörää taluttaen ja valitsin kiertämisen polkuja pitkin ajaen alakautta ensimmäisen sallitun tien ylityksen kohdalta. Vitos rastin jälkeen oli pitkä siirtymä kartan toiselle reunalle ja tuossa vaiheessa alkoi olemaan jo melko hapokasta reisien osalta. Mielessä pyöri mahdolliset huonot reitinvalinnat alussa, mutta oli vaan yritettävä eteenpäin.

Kiersin rasteille mahdollisimman hyväpohjaisia polkuja pitkin, koska kokemusta on huonoista metsäoijoista ja pistepolku valinnoista. Ninni lähti mua kolme minuuttia aikaisemmin ja Ninnin selän näkeminen tsemppasi puskemaan vielä lisää. Kartan vaihdossa oltiin yhtäaikaa ja siitä seuraavalle rastille tehtiinkin eri reitinvalinta ja Ninni pääsi edelle. Hitsi me sitten mentiinkin lujaa, kun toinen yrittää karkuun ja toinen yrittää kiinni! Ihan parasta toistemme kannustamista 😅 Ja kummasti niitä voimia oli vielä molemmilla. Maaliin poljettiin peräkanaa ja mittariin tuli melkein 30 kilometriä ja aikaa meni puoltoista tuntia.
Paljon puhuttanut tien ylitys kohta.
Taas sai iloita, sillä mä tulin toiseksi ja Ninni pronssille. Mitalimme vielä kuitenkin kirkastuivat, kun sarjan voittaja hylättiin, sekä neljänneksi sijoittunut juuri tuon aikaisemmin mainitsemani tien ylityksen vuoksi. Siitä ei saanut tietä ylittää. Mielestäni karttaa lukemalla siitä saisi yli mennä, koska punainen kieltoviiva loppuu. Mutta kilpailuohjeissa lukee: 

"Pitkällä matkalla Kauhajoentien voi ylittää kolmesta kohtaa, jotka kuvattuna alla (ko kuvaa ei tässä postauksessa ole). Ensimmäisessä kuvassa tien ylitys suoraan tai ajo oranssin karttamerkin mukaan tien pientareella metsässä tulevan polun jatkona (ei saa vaihtaa tien puolta). Sallitut ja kielletyt ylitykset ovat valvottuja."  Suunta-Jurva

Kilpailuohjeen tekstikään ei ole niin selkeä. Tuosta voisi ymmärtää, että tien saa ylittää, mutta sitä ei saa aja vaihtaen tien puolta. Toki lukee, että tuo oranssi karttamerkki on polun jatke. Miksi tuo punainen viiva ei ole sitten piirretty tuohon sallittuun tien ylitykseen asti, vaan se on tuohon oranssiin karttamerkkiin asti. Eikö ratamestarilla tullut mieleen, että jotkut painavat myös umpimetsässä, sillä oikoa sai. Mielestäni todella kyseenalainen juttu. Ja tämän vuoksi pitkänmatkan mestaruus ei tuntunut niin hyvältä kuin sprintin. Ymmärrätte varmaan. Itse olin lukenut ohjeet luokattoman huonosti ennen kisoja, mutta onnekseni varmistelin sallittuja ylitys paikkoja pysähtymällä välillä lukemaan karttaa ja se, että välttelen turhan pitkiä metsä tunkkauksia.
Viikonlopun kartat ja kaulakorut.
Kotiin tuomisian nyt kuitenkin kaksi mestaruutta. Aika ihmeellistä ja tuntuu kyllä hyvältä. Omat suoritukset olivat kaikkine virheineen mun näköisiä  ja varmasti juuri sellaisia mihin just nyt pystyn. Varmuutta pyöräsuunnistamiseen on tullut aivan hurjan paljon viimeisten vuosien aikana, mutta kuitenkin jälleen kerran oppi paljon. Esimerkiksi, että lue kilpailuohjeet tosi tarkasti!
Töihin juoksu jalkaa.
Kisojen lomassa oon ollut myös töissä. Tämän mahdollisti se, että kisat järjestettiin Etelä-Pohjanmaalla, noin 50min ajomatkan päässä kotona. Perjantai illalla työvuoro loppui ilta ysiltä. Sprintistä porhalsin suoraan töihin kulkematta edes suihkun kautta ja kotiin pääsin puolen yön aikaan. Sunnuntaina kisojen jälkeen sentään ehdin käydä suihkussa ja syödä sekä ottaa miniunet kotona ja sitten yövuoroon. Tiukkaa työvuoro settiä on vielä keskiviikon myöhäiseen iltaan asti ja sitten vapaiden kautta pääsen viikon lomalle ja edessä on odotettu juoksuvaellus Alpeilla. Pakkailut on alkutekijöissään ja tyttären synttäritkin pitää vielä juhlia, joten hoppua riittää. Mutta tällaista tämä on. Mun näköistä elämää 😅

~Eija~

tiistai 23. toukokuuta 2023

Mtb 8h SM rogaining

SM rogaining kisat järjestettiin tänä vuonna toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Loviisassa. SM sarjoja olivat se oikea, kuninkaiden ja kuningattarien 24 tunnin tossusarja ja iloksemme myös 8 tunnin pyöräsarja, joka sopi meidän porukalle tänä vuonna paremmin. Suo, Säntti ja Pää -joukkue oli mukana Ninnin ja allekirjoittaneen voimin. Hanna kannusti kotoa käsin sormi paketissa.

Tavaroiden kasaaminen ja viimeinen tsekkaus.
Lauantaina ajelimme Loviisaan. Syötiin matkalla isosti ja perillä menimme suoraan majapaikkaan, jossa yritimme nukkua, ainakin nyt levätä muutaman tunnin. Pienen pätkän sain nukuttua, mutta kuuma huone viileään huoneilmaan tottuneelle oli hankalaa. Syötiin lisää, tehtiin lopulliset päätökset millä vaatteilla starttaamme ja pakkasimme loput tavarat liiveihin. Ilta puoli seitsemän lähdimme kisakeskukseen ja siellä heti pyörät kasaan, lamput ja karttatelineet paikoilleen ja varustepussit pyörän tankoihin. Infosta saatiin gps-laite ja vastaukset viime hetken kysymyksiin. Klo.20 saatiin kartat - joukkueen jokaiselle jäsenelle oma kartta ja lisäksi yksi suunnittelukartta.

Reittisuunnittelua, matkan ja ajan arvioimista.
Kisakeskuksena toimivan Tesjoen koulun sisätiloissa sai suunnitella reitit. Olimme päättäneet ottaa aivan rauhassa ja ajatuksella tämän suunnitteluvaiheen, joten  ensimmäisen vajaa puolituntia vain silmäilimme karttaa, merkkasimme iso pisteisimmät rastit ja viisoimme vaihtoehtoja retkemme suunnasta. Sitten tuli päätös hakea alkuun kartan lounaisnurkan, yhtä lukuun ottamatta kaikki joen vasemman puoleiset rastit. Jatkosta hahmottui periaatteessa kaksi vaihtoehtoa ja niistä valittiin lähempi, vaikkakin vähempi pisteinen. Loppuun muutaman rastin vaihtoehto. Langalla ja nuppineuloilla tehtiin karkea arvio kilometreistä ja sen perusteella kuinka kauan meillä milläkin osiolla menisi.
Oli yllättävän leppoisa, vaikkakin malttamaton olo lähteä matkaan. Lähtöalueelle asettuessamme huomasi suurimman osan osallistujista lähtevän vastakkaiseen suuntaan. Niin mielenkiintoista. Mutta sitten sitä lähdettiin. Meitä oli kolme joukkuetta, jotka lähtivät kohti etelää, mutta heti ensimmäisen rastin jälkeen nämä kaksi muuta lähtivät omille reiteilleen ja me jatkettiin yksin. Pohdimme, ollaanko tehty ihan pöhkö reittisuunnitelma. Toinenkin rasti napattiin nätisti, polulta pienen kävelymatkan päästä hakkuuaukon toiselta laidalta, järkyttävän ison kiven lohkareen juurelta. Meille alkoi selkeentyä, että vaikka kartta oli mittakaavaltaan 1:25 000 eikä tämän vuoksi siihen millään voinut merkitä kaikkia mitä maastossa oli, olisivat rastipisteet huomattavia. Kolmannen ja neljännen rastin haun yhteydessä huomasimme, että karttaan merkityt polut eivät kuitenkaan välttämättä ole niin hyviä ja selkeitä kuin voisi olettaa. Emme löytäneet näille rasteille johdattavia polkuja ja erityisesti neljättä rastia jouduimme hakemaan isolla kaarella. Lopulta siihen tuli onneksemme muutama muukin joukkue ja heidän peesissä rasti löytyi.

Puhuimme polkiessamme paljon, että pysyimme molemmat koko ajan kartalla. Kauniin auringon laskun jälkeen tuli pimeää ja valtavan kaunis kuu nousi taivaalle. Pariin otteeseen erehdyimme kuuta jonkun toisen lampuksi, kun metsässä askelsimme kohti rastia. Jokaiselle rastille piti jalkautua ja sen aikaa pyörät odottivat tien tai polun varrella. Jätimme aina lampun pyöriin päälle, että pimeässä osasimme tulla suoraan takaisin pyörille. Sehän nyt vielä olisi puuttunut, jos olisi pitänyt pyöriä etsiä. Keskenäinen juttelumme hiipui pimeässä yössä. Alkoi väsy painamaan. Muistuttelimme toisiamme ottamaan energiaa. Rämpiminen metsässä oli välillä aika rankkaa ja kiviä ja kivien lohkareita oli valtavasti. Kiviä oli oikeasti joka paikassa ja ne olivat sellaisia mummon mökin kokoisia.
Ennen lähtöä.
Olimme jo alussa tehneet yhden reittimuutoksen ja toisen isoimman kolmen jälkeen yöllä. Olimme arvioidusta ajastamme niin paljon edellä, että meillä oli mahdollisuus tehdä isojen pisteiden koukku kartan koillisnurkkaan. Tässä kohdassa itsellä vähän notkahti fiilis. Takana oli 5 ja puoli tuntia taivaltamista. Välillä oli tullut jo melko kylmä ja haasteeni ottaa tarpeeksi energiaa, ei ole kadonnut minnekään. Mussutin pitsaa ja hörpin energiajuomaa. Karkkia jälkkäriksi.

Aurinko alkoi kajostaa taivaanrannassa. Oli oikea ratkaisu koukata vielä nämä rastit, joilla pääsimme kolmesti kipuamaan melko korkealle ja aamuauringon valossa näkyi kauniit maisemat. Polutkin olivat pikkuisen selkeämmät tällä puolen karttaa. Tai sitten valo vaan auttoi niin paljon. Viimeiseltä rastilta lähdettäessä aikaa oli hyvin ehtiä 8 tunnin aikarajoissa maaliin, mutta puhtia ei enää ollut hakea lisää rasteja. Olisi pitänyt jaksaa painaa napsun verran kovempaa, mutta ei pystynyt tällä kertaa. 

Maalissa oltiin aikaan 7:42 ja kilometrejä kertyi 82,3. Pisteitä saatiin  kerättyä 236 ja tällä tuloksella sijoituimme 4. kokonaistuloksissa. Edellä oli vain kolme miesjoukkuetta, joista voittajat olivat ylivoimaisia yli 300 pisteellä, mutta vain 5 ja 8 pisteen päässä olivat toinen ja kolmas joukkue. Jälkiviisaana pienin reittimuutoksin ja yksi rasti vielä lisää, niin olisimme olleet toisia. Naisten sarjan voittajia olimme ylivoimaisesti 😀
Täältä löytyy kisan gps-seuranta. Näette paremmin kartan ja kiva katsoa millaisia reittejä muut joukkueet ovat menneet.
MTB 8h rogaining naisten suomenmestaruus!
Maaliin tulon jälkeen tuli todella kylmä, ihan tärisin. Kuivat vaatteet heti päälle, pyörät autoon ja kämpille kuumaan suihkuun. Käytiin aamupalalla ja sitten nukkumaan. Iltapäivällä lähdettiin kotiin hienot puiset koivunlehti mitalit kaulassa. Onpa muuten yksi hienoimmista mitaleista joita olen saanut.

Oli mukava, innostava ja opettavainen reissu jälleen kerran. Rogaining on mielenkiintoista ja ehdottomasti tätä pitää tehdä lisää. Yksi mukavimmista asioista on se, että tässä mennään aina joukkueena, joten näin yksilölajeja muuten harrastavana, tuntuu tämä yhdessä meneminen niin hyvältä. Ajatusten vaihto, toisen tsemppaaminen, tuen saaminen ja yhteinen kokemus.
Kiitos siis Ninnille 😍

~Eija~

lauantai 15. lokakuuta 2022

Polku-ultra ja erikoispitkä pyörällä

 Oon pitänyt teitä blogin lukijoita jännityksessä, mutta te, jotka seuraatte mua esimerkiksi instagramissa (@eijaannemi), tiedätte kuinka mun tuplakisaviikonloppu kaksi viikkoa sitten meni.

No molemmat kisat menivät hyvin, tavoitteet ja enemmänkin saavutin.

Ukko-Kolilla 💓
Pakkaillessa Kolille ja Vaarojen maratonin extreme, eli 65 kilometrin reissulle, olivat fiilikset melko vaisut. Jopa jonkin verran tympi lähteä. Tämä kuudes peräkkäinen osallistuminen Vaarojen maratonille poikkesi edellisistä reissusta hyvinkin paljon. Lähdin ajelemaan yli viiden tunnin ajomatkan päähän yksin, kun edellisillä kerroilla ovat mukana olleet mies ja ystävät Niina ja Harri. Miehet ovat menneet kalaan ja me naiset olemme juosseet ja viettäneet aikaamme muuten. Lisäksi mun tavoitteet reissulle olivat erilaiset kuin edellisinä vuosina. Viime vuonna piti vain päästä perusmatka (130km) läpi, että läpäisen UTTF (Ultra Trail Tour Finlandin). Sitä edellisenä olin korona kurimuksen jälkeen testaamassa itseäni jo perusmatkalla ja sitä edellisillä 65 kilometrin päivä ja yö kisoissa haastoin itseäni ja rajojani ja kaikkien yllätykseksi kiilasin kolmen parhaan joukkoon. Ensimmäinen mun Vaarojen maraton oli vuonna 2017, kun juoksin flunssatoipilaana 43 kilometriä. Se oli hieno juoksu, rankka, mutta olin niin täynnä iloa ja innostusta. Tänä vuonna tavoite oli löytää taas tuo ilo, ilman että pitää vääntää paha olo vatsassa, kramppaavia jalkoja tai huimaavaa oloa päässä vastaan. Omaa ennätystä (vuonna 2018 aika oli 8:42:07) ei lähdetty tavoittelemaan, vaikka se ajatuksena aina tuntuisi niin kivalta.
Pääsin onnellisesti Kolille ja heti kun pääsin bussikuljetuksella parkkikselta ylös Kolin huipulle, fiilis koheni. Kaikki ne ihmiset, ilmapiiri ja maisemat saivat hykertelemään onnesta. Vaikka tulin paikalle yksin, ei Kolilla tarvinnut olla yksin. Heti näkyi tuttuja, vaihdettiin kuulumisia ja tsempattiin. Katsoin perusmatkan lähdön, joka tapahtui perjantai illalla klo.18. Rehellisesti täytyy sanoa, että yhtään ei harmittanut etten ollut ryhmässä mukana. Tiedän melko tarkkaan millaista se on ja mitä se vaatii. Nyt ei olisi pystynyt. Pipoa nostin jokaiselle joka lähti matkaan.
Vaarojen Extreme varusteet ja eväät.
Mä hain oman kisamateriaalin kisakansliasta ja lähdin googlemapsin opastuksella mökille. Siellä olikin iloinen vastaanotto, kun Hanna ja Laura toivottivat tervetulleeksi. Fiilis koheni entisestään. Ilta kului syöden, jutellen, saunoen ja uiden sekä puiden juoksutaktiikkaa. Hanna ja Laura olivat ensimmäistä kertaa Vaaroilla, 43 kilometrin matkalla. Ennen nukkumaanmenoa katsoin kaikki varusteet valmiiksi, repun pakkasin juomia vaille valmiiksi ja yritin päästä nopeasti unen päästä kiinni. Arvasin, etten saa hyvin nukutuksi, koska alkoi jännittämään.
Aamulla kello herätti ennen puolta kuutta ja suunnitelmien mukaan heti ylös, jalkojen teippaus, vaatteet päälle, tavarat kasaan ja juoksuliiviin juomapullot. Söin suunnitelmien mukaan aamupalan ja hiivin ulos mökistä. Hannalla ja Lauralla oli herätys hiukan myöhemmin.

Ajelin takaisin etäparkkiin ja yhteisbussikyytillä Kolin huipulle. Silmäilin kännykällä missä perusmatkalaiset menevät ja erityisesti Tanjan meno kiinnosti. Ehdin Tanjan nähdä kun oli lähdössä toiselle kierrokselle. Rankkaa oli. Valitettavasti parikymmentä kilometriä myöhemmin Tanja joutui keskeyttämään. Ennen omaa starttia näin vielä Sarin ja toisen Sarin, jotka olivat myös 65 kilometrillä. Ja tottakai monia muita tuttuja tuli moikattua. Yöllä pyörinyt jännitys alkoi antamaan periksi ja tilalle tuli mukava rentous.
Pieni-Mäkrällä aamu hämärissä, kuva: Lauri Kontkanen
Lähtö tapahtui klo.07 lauantai aamulla. Heti lähdin omaa rentoa omaa vauhtia. Reitti oli tuttuakin tutumpaa polkua, sillä onhan täällä niin monta kertaa juostu, vaikka reitin alku onkin muuttunut viime vuonna. Alku on muutenkin melko helppoa, alamäkeä ja jopa tasaista juostavaa. Aamu oli vielä hämärä, mutta ilman lamppua näki oikein hyvin. Ensimmäinen kunnon nousu tuli Mäkrälle ja jaloissa tuntui hyvältä. Taattua "kiipeilyä" ja juurakko-kivikko-rallia luvassa.

Aloitin energian nauttimisen heti ekan 20 minuutin jälkeen. Eväänä oli tällä hetkellä suuhun sopivaa geeliä, karkkia, banaania ja nakkeja. Lötköpulloissa oli molemmissa urheilujuomaa ja kun ne sain juoduksi, otin loppu matkan pelkkää vettä. Pysyin hyvin energia aikataulussa, vaikka edelleen se on mulle haastavaa. Se määrä, minkä pitäisi saada joka tunti alas, on mun mielestä paljon. Ja erityisesti juostessa koen sen niin vaikeaksi. Onneksi nyt lähti sujumaan suht hyvin ja kroppa toimi mukavasti.

Puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen alkoi sataa tihuuttaa vettä. Kyllähän se kasteli ja teki maaston paikoin erittäin liukkaaksi. Useamman kerran olin vetää kunnon lipat, mutta pysyin kuitenkin pystyssä kiljahduksien saattelemana. Jossain kohdassa sade kuitenkin taukosi, sumu hälveni ja päivä kirkastui. Itse asiassa Ryläykselle noustessa aurinko pilkahteli puiden lomasta ja jopa häikäisi.

Eteläpää on eteläpää. Sen menin juurakko, mutka ja nousu kerrallaan. Taitoin matkaa Markon kanssa. Hänen kanssaan olen useasti ennenkin mennyt, vauhti osuu niin yksiin. Saman matkan naisia tuli oikealta ja vasemmalta ohi. Ensimmäisten kohdalla otti päähän, mutta parin seuraavan kohdalla keskityin omaan juoksuuni, ei haittaa. Puoleen väliin asti olin hiukan edellä omaa neljän vuoden takaista aikaani (sain tämän tiedon Ninniltä viestillä), mutta tiesin että loppu matkasta siihen en pysty, koska silloin lopun menin kovaa. Silloin meillä oli 2-4 sijoista kova kisa ja kisahurmoksessa kaasuttelin reippaalla vauhdilla ja kiilasinkin itseni toiseksi. Nyt tavoite oli juosta omaa juoksua ja pidättäydyin siihen.
Kuva: Touho Häkkinen
Väsy alkoi tuntua ja muistissa oli lopun loputtomat kaarrokset ennen loppu nousua. Mutta tulihan ne portaat ylös, portaat alas, jyrkkää polkua kohti sataman tietä ja satamasta ylös Kolille. vahvasti ylös vaan ja tuli hirmuisen mukava olo. Marko kysyi, koska mun lapset tulee vastaan. Tällä kertaa lapset eivät tulisi kannustaen vastaan, koska olin yksin matkassa. Ei kauaa ja joku huusi rinteessä mun nimeä. En millään tunnistanut ensin kuka siellä on. Lopulta näin että se oli Sari. Miten Sari oli siellä, vaikka oli samalla matkalla kuin mä!? Niin, no jotkut vaan juoksevat nopeampaa, sain vastaukseksi. Sari oli valitettavasti joutunut keskeyttämään 30 kilometrin kohdalla, mutta arvostin suuresti, että oli jaksanut tulla loppunousuun mua kannustamaan. Tuntui niin hyvältä ja hassulla tavalla vahvalta.

Vuoden 2022, Vaarojen Extreme kulki aikaan 9:16:32.
Naisten sarjan 7.
Lajin ja varusteiden vaihto.
Maalissa kokista, makkaraa ja tuttujen kanssa juttelua. Pian piti siirtyä sisälle, koska kylmä oli tulla nopeasti. Suihkussa seisoin pitkään, vaikka tiedän että näillä sähkön hinnoilla pitäisi käydä nopeasti suihkussa. Suihkujonokin alkoi kasvamaan, niin oli siirryttävä pukemaan. Iskä soitti ja laitoin pikaisesti pari viestiä, että maalissa ollaan ja kaikki meni hyvin, tyytyväinen olen. Kerättyäni kuraiset kamppeet, hain osallistumishintaan kuuluvan ruuan take away-rasiaan mukaan ja sitten oli lähdettävä ajamaan takaisin kotiin. Hissiä bussille odotellessa Hanna ja Laura tulivat maalin ja ehdin pikaisesti käydä heitä onnittelemassa hienosta vedosta Suomen rankimmassa polkumaastossa. Sitten kotimatka. Söin, kuuntelin äänikirjaa ja puhuin puhelimessa. Oikeastaan vasta Lapualla, reilu puoli tuntia ennen kotia alkoi todenteolla väsyttämään. Kotona olin puoli kaksitoista ja suoraan sänkyyn.

Aamulla ylös ja valmiiksi mietityt vaatteet päälle, aamupala ja menoksi. Mies oli nostanut mun pyörän jo valmiiksi autoon. Pian aamu yhdeksän jälkeen olin Kuortaneella. En antanut ajatustakaan sille, että kroppa on melko väsynyt niin fyysisesti kuin henkisesti ja että energiavarastot ovat tyhjät. Edessä olisi pyöräsuunnistuksen SM-erikoispitkät ja D40-sarjassa se tarkoitti reipasta 40 kilometriä.

Yhteislähdössä meidät ohjattiin omille paikoilleen. Kaksi minuuttia ennen lähtöä saatiin kartat ja 15 sekuntia ennen ne saatiin kääntää ja laittaa karttatelineisiin. Meidän sarjalla oli kolme A4-kokoista karttaa ja niiden asetteleminen pienempään telineeseen oli haastavaa taiteilua. Mulla meni kauan ja lähdinkin liikkeelle ehkä ihan viimeisten joukossa. Mutta sitten matkaan. Ninni ja Niina mun sarjasta olivat ihan vierellä ja meillä oli sama reitinvalinta ekalle ja tokalle rastille. Tokalla rastilla mun oli pakko asetella karttaa paremmin ja Ninni meni menojaan. Sen jälkeen näin Ninniä vain pari kertaa. Niinan kanssa kuitenkin mentiin melko samaa vauhtia, vaikka eri reitinvalintoja tulikin. Mä tein kisan huonoimman reitinvalinnan kolmoselle, mutta muut onnistui paremmin. Ja lopullisen eron Niinaan tein 9-10 välillä kun tein oijon metsän läpi eri kohdasta kuin hän. Mutta vasta toiseksi viimeiseltä rastilta tullessa Niinan nähdessäni tiesin, että olen Niinaa edellä. Tuossa kohdassa myös tiesin, että hopeaa tuli ja se pisti hymyilyttämään korviin asti.
SM erikoispitkän mitalistit; mä, Ninni ja Niina.
Tosiaan Ninni voitti ensimmäisen suomenmestaruuden (jihuu 💥), mä sain hopeaa ja Niina pronssia. Meitä oli viisi osanottajaa. Olin melko häkeltynyt ja äärettömän tyytyväinen, että sain huijattua itseni kahteen kovaan ja pitkään kisasuoritukseen peräkkäisinä päivinä. Ja että sain vielä suomenmestaruusmitalin! Yhtään ei harmita, että kävin ensiksi Kolilla juoksemassa, sillä sama lopputulos olisi melko varmasti ollut vaikka olisin levännyt koko lauantai päivän, sen verran ylivoimainen Ninni pyörällä oli (sellaiset 7 minuuttia). Oon niin iloinen myös Ninnin puolesta 😊 On niin ihanaa ollut saada ystävä mukaan, jonka kanssa on mukavaa jakaa näitä kokemuksia. Ja samalla puskemme toisiamme eteenpäin, parempiin suorituksiin.

Matkaa kertyi 42,5 kilometriä ja aikaa mulla meni 2:22 ja sekunnit päälle.
Jee, mitalit taas kaulaan!
Kisaviikonloppu huuman jälkeen iski odotetusti armoton nälkä ja väsy. Nälkä oli jo sunnuntain pyöräsuunnistuksessa, mutta tuntuu että nälkä jatkuu edelleen. En olisi jaksanut viikonloppua seuraavalla viikolla tehdä oikein mitään ja kroppakin tuli niin kipeäksi, että pitkästä aikaa kävelykin sattui. Väsystä huolimatta oli pakko vaan jatkaa arjen asioiden hoitamista. Nyt alan olemaan taas oma itseni, ainakin omasta mielestä. Onneksi lapsillakin on nyt viikon syysloma ja koulutyön osalta voimme huilata. Mutta oli rankka viikonloppu ja kilometrejä kertyi paljon niin jalan kuin pyörällä, mutta myös autolla. Vedin sen hyvin, mutta en voi kieltää etteikö se olisi tuntunut.

~Eija~

lauantai 20. elokuuta 2022

Mestaruus ja törmäys

 Viikko sitten Alajärven Valkealammella kisattiin pyöräsuunnistuksen suomenmestaruudet keskimatkalla ja pariviestissä. Mulla kotiin tuomisina oli keskimatkalta elämäni ensimmäinen henkilökohtainen suomenmestaruus ja viestistä melko katkera hopea sija. Palkintosija on aina aivan huippu juttu ja rehellisesti sanottuna mitaleja lähdin hakemaan, vaikkakin nippa nappa flunssasta ja enterorokosta tervehdyttyäni osallistuminen ei todellakaan ollut selvää, puhumattakaan siitä pystynkö kuinka painamaan pyörän selässä.

Mutta keskimatkan suoritukseeni olen erittäin tyytyväinen, henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen. Pääsin lähtemään sarjani viimeisenä, mikä tarkoittaa sitä, että mulla oli kilpailuun ilmoittautuneista eniten pisteitä. Pyöräsuunnistus harrastusta aloittaessani en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että joskus saan SM-kisoissa startata vastaavanlaisesta asemasta. Sanotaanko siis näin, että sinnikkyys ja virheiden kautta vastaanotettu oppi on mennyt osittain perille. Onnekseni lähtöpaikka ei mielestäni asettanut mulle minkäänlaisia paineita ja vaikka ennen lähtöä jännitti, pysyin melko rauhallisena.
kuva; Päivi
Valkealammen maastoissa oli viime vuonna pääsarjan ja nuorten pyöräsuunnistuksen MM-kisat, mutta niissä en luonnollisesti ollut. Kuitenkin näissä maastoissa oon hiihtosuunnistanut ja perheen kanssa käynyt hiihtämässä. Pyöräillyt en Valkealammella ole koskaan. Tiedossa oli raskaat hiekkapolut, ylä- ja alamäet ja kauniit neulastaipaleet. Omat spekulaatiot käytiin vanhaa karttaa silmäillessä, mutta lopullinen kisa väännettiin sitten itse kisassa.

Oma kisa lähti hyvin käyntiin ja ykköselle oli selvä reitti. Kakkoselle kiersin pururataa pitkin, jossa tuli nousua ja laskua jatkuvasti ja pohja oli melko pehmeä. Reidet vetivät jo ihan hapoille ja ajattelin, että nyt tuli niin hidas reitinvalinta. Olisi ollut suorempikin, vaikkakin mutkaisempi reitti. Kolmannelle rastille mennessä näin edellä lähteneen Niinan ja hiukan hämmästyin. Kahden rastivälin jälkeen pääsin puikkaamaan Niinan ohi, mutta kutos rastin jälkeen Niina tuli hetkellisesti ohi, kun mä räpelsin kartan vaihdon kanssa. Suunnistus sujui ja poljin sen minkä tämän hetkisellä kunnolla pystyin. Huohotin melkoisesti ja limaa nousi kurkkuun. Toiseksi viimeiselle rastille tuli suunnistuksellinen virhe, kun jostain syystä käännyin polulla väärään suuntaan ja jouduin tekemään reittisuunnitelmaan muutoksen. Tämä olikin sitten hidas väli, vaikka alkusähläyksen jälkeen kartalla pysyin koko ajan. Omaa täysiä sitten maaliin.
D40. Ninni, mä ja Niina.
Tuntui todella hienolta voittaa henkilökohtainen suomenmestaruus! Tällaisesta on vain haaveillut omissa ajatuksissaan. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi.

Sunnuntaina oli vuorossa pariviesti. D80-sarjaan osallistuin Ninnin kanssa, joka voitti keskimatkalla hopeaa. Paperillakin me oltiin siis hyvä tiimi ja asetettiin tavoitteeksi mitali, ihan ehdottomasti. Viime vuonna saimme viestissä hopeaa. 80 sarjassa joukkueen jäsenten yhteisiän pitää olla vähintään 80 vuotta ja molempien pitää olla vähintään 35 vuotiaita. Seuraava veteraanisarja on 100 ja sinne meillä vielä on useampi vuosi matkaa.

Ninni aloitti, kuten aikaisemmissakin viesteissä. Mua hiukan pelottaa alun ruuhkat, vaikka mulle ei ole koskaan mitään ruuhkassa tapahtunutkaan. Ninnille oli tullut virhe aloitusosuudella ja tuli sellainen puoltoista minuuttia kärjen perässä kolmantena. Tiedossa kuitenkin oli, että hajontareiteillä on melko suuret erot ja lopulliset sijat selviää maalilinjalla. Oma ensimmäinen osuus meni nappiin. Ei virheitä ja jaksoin hyvin polkea eteenpäin. Kuitenkin yllätyin, kun vaihtoon tulin kärjessä, sillä matkalla en ollut nähnyt ketään meidän sarjalaista. Ninnin toinen osuus meni hyvin ja piti hyvin kärkipaikan. Lähdin ankkuriosuudelle 38 sekunnin turvin. Kakkos rastille mennessä ajoin pienen polun ohi ja jouduin kääntymään. Tässä samassa kohdassa Ninnille oli tullut virhe ja hän oli "oikaissut" aukon yli, mutta se on aina hitaampi kuin polkua pitkin. Kääntyessäni oikealle polulle, takaa tuleva Jyvsäkylän pyöräkerhon viestinviejä tuli perään. Harmitti, mutta ei kun eteenpäin.

Neulaspolkua kohti rastia, alamäessä kovahko vauhti, puun väistö oikealle ja heti perään vasemmalle. Pyörän sarvi, mun oikea olkapää ja ohimo osuu puuhun ja lennän pöpelikköön. Silmissä heittää parin sekuntia, sitten pystyyn ja pyörä sivuun. Yritän nousta kypärä vintturassa pyörän päälle, mutta jokin hinkkaa takarenkaassa. Jyväskylä menee ohi. Silmäilen takarenkaaseen, eikä mitään heti osu silmään, mutta jokin hinkkaa. Painelen jarruja ja sillä pikku hiljaa pyörä lähtee taas pyörimään. Muistan ehkä nähneeni rastin mäen päällä, mutta mielikuvaa leimaamisesta ei ole. Isommalle polulle kädet täristen päästyäni mietin pitääkö kääntyä tekemään varmistusleimaus, mutta en käänny ja pakotan itseni keskittymään eteenpäin. Seuraava rastiväli menee hiukan sumussa, mutta rastia lähestyessä Jyväskylä tulee vastaan. Hetken päästä jyrkässä alamäessä, pehmeällä alustalla jarrutan molemmilla jarruilla liian napakasti, vaikka ei ole tarkoitus ja lennän sarvien yli. Oon yltäpäältä tomussa ja oon niin tuskastunut. Jälleen pyörän selkään ja yritän keskittyä. Periaatteessaa virheitä ei tule, mutta en ole enää ihan koossa. Ihmeen kaupalla näen edellä menevän ja saavutan koko ajan. Toka vipalta rastilta lähdettäessä tajuan, ettei hän huomaa mun tulevan takaa. Vielä pistän kaiken peliin. Jyväskylän viestinviejä leimaa viimeisellä rastilla juuri ennen mua ja nostaa toisen käden tuuletukseen. Mä ehdin aloittaa loppukirin ennen häntä, mutta sitten Jyväskylää varoitetaan että takaa tullaan. Ehdin lähes rinnalle, mutta häviän puolen renkaan verran.
SM pariviesti D80
Maalissa on pakko seistä hetki aikaa ihan rauhassa ja tasata hengitystä. Maailma pyörii ympärillä. On todella kuuma. Pettymys on valtava, sisäisesti tärisen ja hartioissa tuntuu jo orastava jomotus. Kypärässä on osumajälkiä, oikean käden pikkurilliä ja nimetöntä särkee. Pikku hiljaa maailma tasoittuu. Jossitellaan Ninnin kanssa. Tällä kertaa näin...jälleen. Viime vuonna Ninni teki myös virheen ja mä kolaroin (ei ollut mun vika). Ens vuonna muutetaan strategiaa. Periksi ei anneta. 
Ens vuonna isketään taas.
Selvisin törmäyksestä kuitenkin vähillä vammoilla. Pahimmat oireet fyysisesti oli hartioiden jumi, jota on edelleen lievänä. Päänsärkyä oli vain sunnuntaina. Sormista kyynärpäähän puudutteli pari päivää ja sitten helppasi. Reisissä on mustelmia, mutta ei pahoja ollenkaan.
Henkinen isku tuntuu vielä. Oon kelannut tapahtunutta paljon mielessä. Pari päivää tapahtuneen jälkeen kävin tyttäreni kanssa paikkaa katsomassa. Se oli tosi kaunista neulaspolkua. Vauhtia todennäköisesti oli taitoihin nähden liikaa. Puussa oli pieniä osumajälkiä. Tiedostan sen, että jännitän nyt alamäkiajoa. Nyt on vaan pakko mennä metsään ajamaan, että asia ei käy ylivoimaiseksi.

Palkintohyllylle tuli kaksi uutta suomenmestaruus mitalia. Tosi hienoa 😊

~Eija~

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Pronssia ja nokkospuskia

 Viime viikon perjantaina ajeltiin Ninnin kanssa Lahden maauimalan kautta Vierumäelle, jossa yöpyisimme seuraavat kaksi yötä. Uimassa en ole käynyt kuukausiin, koska se ei ole oikein mun lajini. Opin uuden nimityksen mun uintityylille; "mummorintaa" 😂. Sitä se todellakin on ja kyllä sain niskat kipeiksi kun yritin pitää hengitystiet auki. Upea ja kokemisen arvoinen paikka tuo maauimalan mäkihyppyrinteiden alla on.

Lahden maauimala.
Vierumäellä meillä oli eka yö sviitissä kun muita huoneita ei ollut vapaana. No kelpasihan se, tilaa oli, sauna ja tohvelitkin. Käytiin kevyt automatkasta palautteleva kävelylenkki upeilla poluilla. Ilta-aurinko oli juuri kauneimmillaan eivätkä hyttysetkään olleet vielä menneet nukkumaan.


Vierumäellä.
Yllättävän hyvin nukuin yön, sillä jännittäminen usein vaikuttaa mun unenlaatuun. Saatiin onneksi nukkua ja vetelehtiä aamulla melko pitkään, sillä kisassa lähtö oli vasta puolenpäivän jälkeen, lähempänä yhtä. Oli nimittäin pyöräsuunnistuksen SM-kisat Heinolassa, lauantaina sprintti ja sunnuntaina pitkä matka. Viime vuonna Ninnin kanssa saimme samoista kisoista molemmat mitalit ja nyt huumorilla, mutta kuitenkin tosissaan asetimme tavoitteeksi taas mitalit. 
Sprintissä. Kuva; Risto Orpana
Sprintti D40-sarjassa oli lyhintä reittiä noin kuusi kilometriä. Kaksi karttaa. Kakkos rastille tuli pieni virhe, mutta nopeahkosti korjasin ja pyörää taluttaen metsän läpi suoraan rastille. Seuraavat ihan jees. Kartan vaihto oli 6. rastilla ja sen jälkeen pieni epäröinti, mutta lopulta olikin hyvä reitinvalinta. 9. rastilta lähdettäessä ajattelin mennä crossiradan reunaa, mutta suljettu portti pysäytti vauhdin. Näin että kulkujälkiä oli portin reunoilla, mutta porttia ei punaisella viivalla ollut karttaan merkattu. En tiennyt saako siitä mennä ja tein täyskäännöksen ja jatkoin seuraavalle rastille pientä polkua pitkin. Vielä lopussa 12. rastille käännyin yhtä polkua liian aikaisin ja jouduin kääntyä takaisin.

Eli pientä haparointia oli, mutta kartalla pysyin hyvin ja jaksoin hyvin polkea. Suoritus riitti ilokseni pronssille 🙂
Pronssia 🙂
Illalla käytiin vielä 23 kilometrin palautteleva pyörälenkki Vierumäellä. Sain samalla hyvää treeniä ja opetusta Ninniltä maastopyöräilyssä. Vaikka melko hyvin uskallan keskiverto pyöräilijänä teknisillä poluilla polkea, olen auttamattoman varovainen tosi pyöräilijöihin verrattaessa. Pitäisi tehdä vaan enemmän maastolenkkejä pyörän kanssa ja pakottaa itsensä epämukavuusalueelle. Siinä tavoitetta.
Pronssi-mitali kuva.
Lauantain ruokailu meni hiukan turhan myöhälle,  mutta syöminen ja juominen auttoivat viemään juilivan päänsäryn pois. Sviitistä vaihdoimme toiseksi yöksi normihuoneeseen, joka oli sekin oikein sopiva.

Yön nukuin nyt huonommin ja aamulla oli aikaisempi herätys, koska lähdöt oli kympin jälkeen. Oli lämmin kuten lauantainakin. Pitkä matka olisi 23 kilometriä lyhintä reittiä, eli sellaiset pari tuntia siihen ehkä menisi. Vähän hirvitti ja jännitti taas kuinka sitä jaksaa keskittyä. 
Pitkän matkan kisassa. Kuva; Risto Orpana.
Lauantaina kartan mittakaava oli 1:7500 ja sunnuntaina 1:15000, eli pitkällä matkalla kartta oli selvästi pienemmällä. Kartta itsessään oli A3 ja haastava taitella karttatelineeseen.

Homma lähti ihan ok:sti liikkeelle kunnes 4-5 rastiväliä piti oikeasti pohtia mistä kierrän. Mitään selkeää yhtä ainoaa hyvää reitinvalintaa ei ollut. Lopulta tein S-kirjaimen muotoisen reitinvalinnan eikä sellainen kyllä koskaan kuulosta hyvältä. Reitille osui myös valtava nokkosmäki kun oikaisin yhden avonaisen mäen yli. Se oli aivan kamalaa! Nokkospuskat olivat isoja ja ne polttivat mun paljaat jalat polvien yläpuolelta nilkkoihin asti. Melkein itkin siitä kivusta. Se oli hidas kohta ja sen jälkeen meni tovi taas että pystyin keskittymään suunnistamiseen.
Pitkän matkan kisan vaikein väli, jolla ajauduin nokkospuskaan. Sormi näyttää kohdan.
Kartan vaihto oli 8. rastilla ja siellä näin mun perään kaksi minuuttia lähteneen Dinan. Siinä sitten mentiin peräkanaa, mitä nyt mä jäin aina metsäpätkillä taakse. Lopussa frisbeegolf-radoilla oli suuria vaikeuksia erottaa kartasta oleelliset asiat. Jouduin pysähtelemään useamman kerran ja silti vielä viimeiselle rastille tuli tyhmä koukku.

Suoritus riitti 4. sijaan, joka törttöilyt huomioon ottaen oli oikein hyvä sija. Ninni voitti pronssia, joten yhteinen tavoitteemme toteutui 🙂

Aikaa sunnuntain kisassa mulla meni 1:47 ja lopulta kilometrejä kertyi 26,5. Maaliin tullessa kurkku ja kaulan alue olivat aivan tulessa ja sattui niin kovaa. Olin vetänyt koko lenkin ilman juotavaa, mutta lupaan nyt hommata pyörääni juomatelineen ja sitten käyttääkin sitä. Muutenkin juteltiin Ninnin kanssa paljon energian saamisesta ennen ja jälkeen urheilusuorituksen ja tietysti sen aikana. Pitää laittaa asiat ihan paperille, josko sitten saisin homman toimimaan.
Pitkän matkan loppua.
Reissu oli taas niin mukava ja oli niin hienoa kun meitä YKV:läisiä oli muitakin 🙂 Sprintissä Teemu voitti hopeaa miesten pääsarjassa ja nuorissa Juuso pronssia. Hanna oli ekaa kertaa ikinä pyöräsuunnistuskisoissa ja sai hyvää kokemusta tuleviin kisoihin. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikella kivalla on varjopuolensa. Tulin kipeäksi...siitä myöhemmin lisää.

~Eija~

maanantai 16. toukokuuta 2022

SM-hopeaa

Eilen oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista, nimittäin suunnistuksen sprintin SM-kisat Jyväskylässä. Suunnistuksen suomenmestaruus kisojen tunnelmaan oon oppinut vasta pääsarja vuosieni jälkeen, sillä aikaisemmin mulle ei tullut mieleenkään että mä voisin sinne mennä. Seurakaverini Liisa istutti muhun ajatuksen, että kyllä mä voin. Metsäsuunnistuksessa taidot eivät ole riittäneet edes kymppisakkiin kuin ihan tosi tosi harvoin, mutta sprintti suunnistuksen kolme nelossijaa on laittanut kytemään muhun sisua ja ripauksen unelmaa.

Herätys ennen viittä ja jännityksestä täristen kohti Jyväskylää.

Mä kisaan veteraani-sarjoissa, eli ryhmä kakkosessa. Pääsarja ja nuoret on ryhmä ykköstä. Oon 42 vuotias, ihan kohta 43 vuotias, eli vielä kuulun sarjaan daamit 40. Kahden vuoden päästä vaihtuu sarjaksi daamit 45. Eilisissä kisoissa vanhin sarja oli 85 ja sitä vanhemmille. Ja meidän seurasta Eila 75 vuotta voitti hopeaa omassa sarjassaan. Toivon pystyväni itsekin olemaan tuossa iässä yhtä terävässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kokonaisuudessaan kisoissa oli sellaiset 1600 suunnistajaa.

Suunnistuskansaa

Valmistautuminen tähän kisaan sujui ihan kuin muihinkin kisoihin. Aikataulujen järjestelyä, terveenä pysymistä, kartan kanssa liikkumista, vetotreenejäkin (!) ja kaikenlainen ajatustyö. Mä olin viime viikon lomalla, mutta täytyy kyllä sanoa että ihan lomailuksi se ei mennyt kun koko viikko meni jännittämisessä. Nukuin melko huonosti ja mieli meni aallokossa ja vakuutellessa, että hyvin se menee ja jos ei mene, niin se ei haittaa (eikä oikeasti haittaakaan, vain harmittaa hetken). Koska menneinä vuosina osallistuessani sprinttiin, olen yleensä joka toinen kerta epäonnistunut, olisi nyt ollut vuorossa se epäonnistuminen. Hyvä tekosyy huonolle suoritukselle tai jopa osallistumisen perumiselle, olisi ollut viisaudenhampaan poistoleikkaus, joka oli ihan oikeasti suunniteltu viime viikolle. Meinasin olla kertomatta koko sprintistä lääkärille, mutta narahdin jo ennen kuin ehdin suutani avata. Lääkäri tiesi mut ja arvasi mulla edessä olevan useita kisoja. Lupasi palata asiaan sitten kisakauden ulkopuolella. Olin helpottunut, vaikka samalla mun hyvä tekosyy poistui.

Jyväskylään lähdin ajelemaan sunnuntai aamulla puoli kuudelta Heikki ja Jukka kyydissäni. Kaikilla oli karsinnan lähtökynnys ylitettävänä klo.09. Tarkoittaa sitä, että tuon jälkeen ei enää ole asiaa kisaan ja näin kaikki saavat tasapuolisen kisan. Lähtöalueelle ei kuulunut kuulutukset, ei nähnyt väliaikoja tai tuloksia, ei nähnyt vilaustakaan kartoista. Siellä odotettiin omaa lähtöaikaa jutellen tuttujen kanssa ja lämmitellen. Oli meinaan aika viileä tuuli.

Ja sitten sitä mentiin. Meidän sarjassa oli 33 osallistujaa, joten kaikki pääsisivät hyväksytyllä suorituksella finaalin. Tarkoitus oli mennä rennon reipasta ja varmistaa että hylkäystä ei tule. Se tarkoittaa että kaikki oikeat rastit on leimattu ja kielletyille alueille ei hipaisekaan jalallaan.

Mielestäni menin suunnitelman mukaan ja suunnistus sujui ihan ok:sti. Pari pientä epäröintiä, mutta reitinvalinnat oli ihan jees. Yllätyksekseni olin karsinnan jaetulla toisella sijalla. Olisi sittenkin voinut mennä vielä rauhallisemmin, vaikka fiilis jäi, että yksi vaihde vielä löytyy. Matka oli 2,1km ja aikaa mulla meni 10:29.
Karttapala finaalista.
Sitten taas odotellaan, että päästään finaaliin ja siihen ratkaisevaan kisaan. Syötävää, jutustelua ja karsinnan läpikäymistä. Aurinko alkoi paistamaan ja oli oikein lämminkin. Finaalin lähtökynnyksellä sai nyt odottaa kaksi tuntia omaa lähtöä. Jännitti, mutta jotenkin aamun karsinta oli pahimmat tykyttelyt laannuttanut.
Jalassa oli La Sportivan Akashat
Oli tiedossa, että finaali on haastavampi kuin karsinta ja näinhän se yleensä onkin. Piti vain keskittyä ja antaa mennä ne kohdat kun katu oli auki. Lähtö oli tuotu lähelle maalia, mikä kyllä yllätti. Tuli mukava kisafiilis, kun kuulutus raikasi ja kannustajat hurrasi maalisuoralla.

Ja sitten vaan matkaan. Ykköselle meinasi tulla hankaluus henkilöauton kanssa, kun se ajoi kovin hitaasti poikittaisella tiellä ja mun olisi pitänyt päästä sen ohi. Lopulta kurvasin edestä ja arvelin kuskin olevan melko kauhuissaan hullusta suunnistajasta. Rasti kerrallaan eteenpäin. Hirmuisen tarkkana piti olla ja meno tuntui kovin tempovalta, kun kurveissa ja käännöksissä, karttaa tihrustaessa ja varmistellessa mistä pääsee luvallisesti sujahtamaan, vauhti tippui ja taas kiihtyi. Pienessä ylämäessä puolen välin jälkeen väsy tuntui jaloissa. Piti painaa vaan eteenpäin.

Maalissa tuntui, että ei se ihan nappiin mennyt. Kaikki reitinvalinnat eivät olleet ihan parhaat, mutta siinä kiireessä ei vaan ehdi kaikkea huomaamaan ja päätöksen tehtyään on vaan mentävä. Yllätys oli iloinen, kun tulin toiseksi 😀
Palkintojen jako.
Karsinnassa kävisin voittajalle 6 sekuntia. Finaalissa eroa oli 4 sekuntia. Tavoite on yleensä aina hiukan parantaa finaaliin ja näinhän siinä sitten menikin. Kolmanneksi tullut oli mua takana 4 sekuntia ja neljänneksi tullut jäi sekunnin pronssista. Tätä on sprintti. Loppusuorakin on mentävä täysiä ja siinä musta tuntuikin että jalat loppuu alta.
Tämä oli mun ensimmäinen SM-mitali tossusuunnistuksesta. Arvostan tätä valtavasti. Tämä nousee ensimmäisen pyöräsuunnistus SM-mitalin, Nuts Ylläs-Pallas 105km:n voiton, Vaarojen maratonin matkojen ja viime vuoden Nuts Karhunkierroksen 166km:n voiton rinnalle. Oon niin iloinen!
Hopeaa!
Tarkoitus oli kirjoittaa ihan lyhyesti. Mutta tulikin pitkästi. Mutta onpa sitten mukava lueskella ja muistella kasikymppisenä ensimmäisen SM-hopeani tarinaa 😊
Kisoja edeltävänä päivänä juhlistettiin 20 vuotista sairaanhoitaja uraa silloisten opiskelijakavereideni kanssa.
~Eija~