Näytetään tekstit, joissa on tunniste sm-kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sm-kisat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sipoonkorvessa suunnistusta

Lapsilla oli viime viikolla odotettu syysloma ja heillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Itse olin alkuviikon tiiviisti töissä ja loppu viikosta vapaalla. Perjantaina tein lasten ja ystäväperheen kanssa retken Uumajaan. Mukava reissu oli ja onneksi pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka myöhälle se meni. Lauantai aamulla aloin pakkaamaan laukkuja uudestaan ja sen jälkeen piipahdin vielä Ylistarossa, jossa oli kevään juoksutapahtuman järjestelyiden tiimoilta tapaaminen. Kerron tästä tapahtumasta myöhemmin - pysykää ehdottomasti kuulolla 😊! Sitten nopsasti lounas suuhun ja lapset kimpsuineen kampsuineen autoon ja nenät kohti Etelä-Suomea. Loman päätökseksi oli vielä reissu ystävien luokse Klaukkalaan, jossa lapsilla olisi kavereita ja kummivanhempien seuraa ja minä pääsisin sunnuntaina Sipoonkorpeen suunnistamaan. Kaikille siis kivaa! Kiitos sinne Klaukkalaan!
Kisakeskuksessa.
Tämän vuoden viimeiset suunnistuksen SM-kisat olivat perinteiseen tapaan erikoispitkät. Viime vuonna myös olin erikoispitkillä Liisan kanssa ja nytkin me samat naamat siellä puhkuttiin innostuksesta. Keli oli kovin harmaa ja sadettakin oli iltapäivälle luvattu, mutta vasta ajellessani takaisin Klaukkalaan alkoi satelemaan. Lämpötila oli vajaa 10 astetta, eikä tuullut yhtään. Oikeastaan todella passeli keli.

Kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto Sipoossa. Näissä maisemissa on järjestetty Jukolan viesti 2012. Teloin silloin polveni toiseksi viimeisellä rastilla ja sen kanssa linkutin pari viikkoa ennenkuin se alkoi antamaan periksi. Mulla on näemmä jo vuosien ajan ollut taipumus koheltaa näiden polvieni kanssa 😏 Lisäksi olen kerran osallistunut Extreme Runille, vuonna 2015 Marjutin kanssa ja se oli juuri täällä. Tuosta reissusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kammottava Vantaan joen ylitys uiden/räpiköiden. Tuon jälkeen ei mua ole kyseessä olevalle tai samankaltaisille juoksuille saatu. Karsea muisto siitä liejuisesta vedestä, hyh! Muuten olikin sitten oikein mukava reissu 😄

Nyt kuitenkin oli luvassa erikoispitkää suunnistusta yhdellä Etelä-Suomen suosituimmista ulkoilureiteistä. D40-sarjan matkan pituus linnuntietä oli 12,4 kilometriä. Vertailuna kerrottakoon, että miesten pääsarjan matka oli 24,8 kilometriä ja naisten pääsarjalla 18,2 kilometriä. Ne on todella pitkiä ratoja suunnistuksessa. Miesten pääsarjan voittajalla meni aikaa yli kaksi ja puoli tuntia ja sarjan viimeinen hyväksytysti maaliin tullut käytti aikaa viisi tuntia. Naisten sarjan voittajalla meni 10 minuuttia yli kaksi tuntia. Nämä vain havainnollistamaan, että vaikka suunnistuksessa mennään lujaa metsässä, eivät kilometriajat ole yhtään verrannollisia maantiejuoksuun. Eikä reittiä koskaan mennä linnuntietä, vaan aina tulee enemmän tai vähemmän kiertoa.
A2 kokoinen kartta. Mun hanska havainnollistamana kartan kokoa.
Lähtöön oli vajaa kaksi kilometriä matkaa ja siinä ehti mukavasti lämmetä. Pääsarjoilla ja nuorten sarjoilla oli yhteislähdöt ja radalla perhoslenkit hajottamaan porukkaa. Meillä muilla oli väliaikalähdöt. Yllättävän vähän jännitti, olo oli rauhallinen. Metsässä menisi tovi. Kartta oli kuin lakana, A2-kokoinen. Haasteellinen taitella pienemmäksi aina rastiväli kerrallaan. Heti ykköselle oli pitkä väli, mutta enpä muuta odottanutkaan, sillä meillä oli vain 12 rastia. Mäki ylös ja polkuja mutkitellen matkaan. Kone lähti hyvin käyntiin, mutta heti jo ensimmäisellä rastivälillä huomasi, että joitain pienempiä polkuja on haastavaa havaita paljon kuljetulla ja syksyn lehtien peittämässä maastossa. Rastia lähestyessä tuttuun tapaan pientä epäröintiä ja hiukan kaarsin oikealta rastille. Seuraava oli lyhyempi väli ja se meni hyvin. Kolmoselle taas pitkä väli. Alkuun tein huonon reitin valinnan liikaa vasemmalta, kun suorempaa oikealta olisi ollut parempi. Sitten polkujolkottelua, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Polkuverkosto oli hiukan sekava ja ajauduinkin suoraan kalliolle, vaikka tarkoitus oli kaartaa vasemmalle tiheikön keskellä olevalle polulle ja nousta rastille jyrkänteiden jälkeen. Tajusin nousseeni kalliolle, mutta en ollut ihan varma missä kohdassa olin. Kompassilla varmistusta ja ikämiesten rastilla varmistin paikan. Oma rasti olikin sitten siinä ihan lähellä, 
Lähestyminen kolmoselle meni oikealta kalliolta.
Matka jatkui polkuja pitkin. Oli haasteellista tehdä reitinvalintoja, kun rastivälit olivat kovin pitkät. Metsän puolellakin juoksu oli melko helppoa, eikä omalle kohdalle osuneet muutamat tiheiköt olleet kovin pahoja. Nyrjäytin vasemman nilkkani alkupuoliskolla kahteen kertaan ja vaikka yleensä tunne nilkassa helpottaa nopeasti, nyt se jäikin toisen nyrjähdyksen jälkeen juilimaan. Jalan kasteleminen kylmässä suon tai ojan vedessä auttoi hyvin. Juosta onneksi pystyin.
4-5 rastiväli.
Väliaikojen mukaan toinen selvästi mun huono rastiväli oli neloselta vitoselle. Vaihtoehtoina oli kierto oikealta tai vasemmalta. Vasemmalta kaartavan reitin huonona puolena pidin sitä, että aluksi olisi pitänyt juosta metsän poikki. Lähdin siis oikealta. Kuitenkin tuo vasemman puolen reitti taisi olla hiukan nopeampi. Loput rastit menikin ihan hyvin. Mitä nyt rastilta 10 olisi voinut valita suoremman polkureitin, mutta pelkäsin meneväni niissä pian sekaisin, jotenkin varmempi tiekierto. Ei mitään ihmeellistä pyörimistä. Polkujolkottelu jatkui ja jatkui. Jotenkin jo aavistin, että jotkut eivät tällaisesta tykkää, vaan haluavat suunnistuskisoissa suunnistusta, polkujolkottelu ei siihen oikein sovi. Olen osittain samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti mulle sopii myös polkupätkät. Vaikka olen koko ikäni suunnistanut, on mulla huono maltti suunnistaa tarkasti. Jalat meinaa viedä ja suunnistus jää jalkoihin, ei meinaa ehtiä pysyä kartalla 😆 Mutta mä opettelen koko ajan. 
Maalissa!
Sanotaan, että suunnistuskisaa ei voiteta ensimmäisellä rastivälillä ja nyt omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän ja samalla alleviivata, että loppusuoralla kuitenkin vielä ratkaistaan sijoja. Viimeisellä rastilla olin sarjassani 12., mutta lopulta maalissa 10. 😁 Jaksoinkin koko matkan todella hyvin, yksi pykälä rauhallisemmalla vauhdilla menin, juuri sen vuoksi että ehtisin suunnistamaan. Joten loppusuoralla oli hyvin vielä ernergiaa ja nappasin edes yhden kärkiajan tähänkin kisaan.

Ja siis tavoitteeseen pääsin sijoittumalla kymppisakkiin! Aikaa kului 1:51:19 ja oman kellon gepsi näytti mun jolkotelleen polkuja 15,36 kilometriä. Eli sen mukaan olisi tullut sellaiset 3 kilometriä linnuntiestä kiertoa. Mahdollisesti pitää paikkansa.
Latasin jälleen kelloni tallentaman reitin kisasivujen reittihärveliin. Sinne pääsee tästä. Valitsette sarjan D40 ja mun nimen. Sitten lataa animaatio ja start/alkaa. Pallukan vauhtia saa nopeutettua nopeus+ painikkeesta. Alussa näyttää kuin olisin mennyt polun sivussa, mutta kyllä polulla olen juossut.
Gps-seuranta screeni.
Kisat oli hyvin järjestetty ja tykkäsin kyllä radastakin. Oli hienoja kallioita ja polkuja korvessa. Juomapisteitä oli ripoteltu metsään tiheästi, mutta itse en yhdessäkään pysähtynyt. Screeni kilpailukeskuksessa gps-seuranta pallukoiden seurantaan oli kiva, vaikka en sitä kuin hetken ehtinyt katsoa. Tällainen maalainen myös löysi kisakeskukseen kehä III:lta ja poiskin sieltä. Olen aika ylpeä itsestäni. On hienoa voida osallistua tällaisiin kisoihin yhdessä Suomen huippujen kanssa. Hieno laji etten sanoisi 😊

Nyt on pakko pari päivää hiukan huiloottaa vasenta nilkkaa, sillä nyrjähdys tuntuu edelleen. Mitään mustelmaa tai merkittävää turvotusta ei onneksi ole. Kuitenkin tälle viikolle on suunnitelmissa polkujuoksua ja viikonloppuna kauden päätös suunnistuskisat Jämillä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kokemusta sm-yöstä

Sain eilisiin SM-yösuunnistuskisoihin seuraksi 70-sarjassa kisailevat teräsnaiset ja ajelimme Jämsään, Himoksen rinteiden juurelle. Hiihtokeskuksen järven rannalla oli valtava lämmitetty teltta , joka toimi kisakeskuksena. Samaisessa teltassa vietetään jos jonkinmoiset juhlat ja tapahtumat ja tämän kisaviikonlopun jälkeen teltta pakataan talvivarastoon. Telttaan mahtui ravintola, muutamat kaupat ja kisojen järjestäjien, Jämsän Retkiveikkojen yhteistyökumppaneiden standit. Lisäksi meitä suunnistajia ja huoltajia oli satoja ja tietysti talkooväki. Aikasta mainiot olosuhteet illan viiletessä ja pimentyessä. Alkuviikosta ennustettu saderintama onneksi saapui vasta tänään sunnuntain puolella, joten olosuhteet teltan ulkopuolellakin olivat mainiot. 
Kisakeskuksen tunnelmaa.
 Olimme kisakeskuksessa ajoissa, sillä 70 sarjan naisten lähdöt olivat kilpailun alussa, yli kaksi tuntia ennen mun lähtöä. Mä kulutin aikaa teltassa kiertämällä silmäillen myyntipöydät, jutellessa tuttujen kanssa ja rollaamalla kännykän näyttöä. Hitaasti mutta varmasti aika kului ja ensimmäisiltä maaliin tulleilta kuuli, että tarkkana saa olla.
Kisanumero.
 Esilähtöön kiivettiin reilu kilometri tietä pitkin rinteen taakse. 25 minuuttia ennen omaa lähtöä pääsi varsinaiseen lähtöön, jonne oli vielä vajaa kilometri. Mukavan lämmin tuli, joten matkaa en pitänyt yhtään pahana. Se kuitenkin tuntui pahalta, että mun jälkeen ei muita enää metsään lähtenyt. Järjestäjät alkoivat kasata lähtöä pinoon. Pari nielaisua, lamppu päälle (jonka toimivuuden olin testannut jo useaan kertaan), kartta kouraan ja menoksi. 

Ekalle rastille vaihtoehtoina isompi tai pienempi polku, valitsin pienen vasemmalta. Polkua juostessa jo aavistelin, että en välttämättä osaa oikeasta kohdasta lähteä kääntämään rastille. En osannut, vaan juoksin vasemmalta rastin ohi polulle asti. Sieltä käännös takaisin ja ylhäältä ohi. Vanhempi mies tutki lampun valossa karttaansa ja lyhyen palaverin jälkeen totesimme hänen juuri tulleen sieltä minne mä olin menossa. Lopulta osuin rastille, mutta ei tämä hyvin lähtenyt. Vannotin itseäni ottamaan nyt tarkemmin. 

Yhden rastin välin verran tämä onnistui, sillä kakkos rasti löytyi hyvin, mutta kolmonen taas pahasti oikealta ohi. Ei oikein meinannut mistään saada kiinni. Lähdin kuitenkin tulosuuntaan takaisin päin ja sitten sattumalta rastin heijastin osui mun valokeilaan. Pian sain neuvoa vanhempaa miestä omalle rastilleen, mutta karttojen eri mittakaava aiheutti hankaluutta. Onneksi siihen tuli toinenkin mies ja he jäivät kahdestaan rastia haravoimaan. Mä suuntasin omalleni ja löysinkin sen hyvin. Neloselle oli lyhyt väli. Otin varman päälle suunnan. Oikealla viiletti miehiä ja heidän valonsa houkutteli muakin ja vinnasin omalta suunnaltani taas oikealta ohi. Nyt ekan kerran suututti. Palasin lähelle nelos rastia ja otin todella tarkasti suoraan vitoselle. Olisinpa heti mennyt yhtä tarkasti! Mutta todistinpa itselleni, että osaan tarkasti mennä jos vaan päätän niin ja pää kestää hitaan vauhdin. Monethan tsemppaa mua, että kyllä mun juoksivauhdilla pärjää, mutta suunnistaessa hyvä juoksukunto on joskus haitaksi kun jalat vie mutta pää ei ehdi suunnistaa.  
D40-sarjan kartta.
Alkumatka oli nyt mennyt joka toinen rasti pummaten. Kutos rastille otin varman päälle ja kiersin polkua pitkin. Hienosti löysin suoraan rastille. Seiskalle myös suunnalla suoraan ja sinne perässäni johdatin kaksi muutakin suunnistajaa. Sitten oli pitkä väli ja oli selvä että jolkottelen sen polkuja ja teitä pitkin vasemmalta. Ai että nautin menosta. Tämmöistä menoa sitten ensi viikolla Kolilla. Nousutkin juoksin, sillä päätin ottaa ne hyvästä treenistä. Viimeisetkin rastit osuivat sopivasti reitille. Lopussa tein kahdella rastivälillä sarjani parhaimmat ajat.

Vaikka meni huonosti, eikä tavoite mennä rauhallisesti ja tarkasti onnistunut, oli fiilis kuitenkin yllättävän hyvä. Mä selvisin pimeästä metsästä, en ollut viimeinen maaliin tulija (ihan mun edellä tuli miesten pääsarjan voittaja Akseli Ruohola maaliin) ja kaikesta harhailusta huolimatta pysyin rauhallisena. Yö oli lämmin, maasto hyvä ja radat haastavat.
Sijoitus oli 11. mikä oli kohtuullinen tällä suorituksella, mutta silti huono. Tavoite on aina päästä kymppisakkiin ja nyt se jäi 22 sekunnin päähän. Ei tullut menestystä, mutta hyvää kokemusta. Vahva fiilis on, että ensi vuonna olen jälleen mukana, ehdottomasti!

Uusi lamppu toimi todella hyvin ja sen lisäksi mulla oli ranteessa uusi Garmin Instinct, jonka voitin heinäkuussa Ylläksellä. Testasin, kuinka hyvin se piirtää reitin suunnistaessa, sillä Garmin Vivosportilla ei tullut luotettavaa viivaa. Pähkäilyn jälkeen sain kuin sainkin kartalle eilisen reitin ja reittihärvelissä näkyy nyt myunkin koukerot(-> valitse luokka D40 ja sieltä mun nimi. Sitten tarkastele reittejä). Ihan ei reitti osu poluille joilla menin, mutta en osaa sitä vielä korjata. Mutta idea näkyy. Hirmuisen mielenkiintoista ja jatkossa kyllä tulen palvelua käyttämään opin vuoksi.

Kotimatka kisoista sujui jutellen. Naisilla on niin monien vuosien suunnistuskisakokemus ja paljon tarinoita kerrottavana, että matka taittui joutuen. Ei tullut hirmuinen väsy, vaikka kotona olimme vasta vähän ennen puolta neljää. Tänään päivällä onkin sitten väsyttänyt. Pyykin pesua, pari päivää töitä ja sitten viimeiset herkistelyt kohti Kolia.

~Eija~

tiistai 24. syyskuuta 2019

Sekuntipeliä sprintissä

Suunnistuksen SM-sprinttikisaa olin odotellut malttamattomana ja toisaalta vatsan pohjaa kouraisevalla jännityksellä. Heinäkuisen yli 100 kilometrin polku-ultran jälkeisissä jalkaongelmissa ja -traumoissa hetkellisesti jo pelkäsin, onko edes mahdollista yhdistää pitkän matkan juoksua ja sprinttiä samaan itselle tärkeään kisakauteen. Lopulta kaksi kuukautta riitti toipumaan ultralta. Kepeät jalat "harjoitus" sprinttikisoissa ja oma ennätys cooperintestissä pönkitti itseluottamusta juoksukuntoon. Loppu olisi kiinni päästä. 

Onnistuin hyvin, sillä SM-kisoista daamit 40-sarjassa kotiin tuomisina oli neljäs sija 😊
SM-sprintti Forssan torilla.
Lauantaina SM-viestit oli kisattu Mynämäellä, jossa itse en ollut. Sen sijaan poljin ystäväni kanssa reilu 60 kilometriä tihkusateessa jalat melko märkinä. Pelkäsin että tulen kipeäksi ja retken jälkeen troppasin itseäni ja kääriydyin vilttiin ennenkuin oli aika lähteä esikoisen kanssa SM-sprintti reissuun. Heppu on ollut mun kaverina SM-sprinteissä vuonna 2017 ja tekee hyvää ottaa välillä ihan kahden keskistä aikaa. Ja nyt Heppu pääsi viettämään laatuaikaa pikkuserkkujensa luo Viialaan, jossa olimme yötä ja mä piipahdin sunnuntaina yksin Forssassa.

Keli oli todella viileä. Pakkasen puolella aamusta ja päivän aikana lämpötila nousi hätinä 6 astetta plussalle. Monta kerrosta vaatetta päälle. Karsinnan lähtökynnys piti ylittää klo.09.05 mennessä ja mulla oli lähtö vasta klo.10.38. Tärkeintä oli pitää itsensä lämpöisenä. Puoli tuntia ennen esilähtöön pääsyä aloin lämmitellä tehokkaammin ja vaatekerroksia sai kerros kerrokselta riisua pois. Tuntui aika hyvältä, vaikka jännitti. Karsinnassa ei tarvitse laittaa kaikkea peliin, riittää että saa hyväksytyn suorituksen ja mahtuu 30 parhaan joukkoon, että pääsee A-finaaliin, jossa kisataan SM-mitaleista. Meidän sarjaan oli ilmoittautunut 53.
Viimeinen rasti torin laidalla.
Oma jännittäminen näkyi siinä, että heti ekalle rastille kiersin talon vasemmalta puolelta, vaikka oikealta olisi ollut sujuvampi. Mutta kun on jo menossa, veisi suunnan korjaus liikaa aikaa. Tästä harmistuneena rastilta lähtö oli myös huono. Myös kolmoselle tyhmä rakennuksen kierto epähuomiossa. Seuraavat rastit ihan sujuvasti kunnes ysi rastille mielestäni kierto kirkon väärältä puolelta. Toki aika moni oli sen myös kiertänyt oikealta, kuten minäkin, mutta silti mulla ainakin tuli hidasteluja. Maaliin tullessa päällimmäinen ajatus oli, että ei mennyt hyvin. Juoksu kulki hyvin, mutta suunnistus ei sujunut vaikka rata lähtökohtaisesti oli melko helppo. Yllätyin, että karsinnan sijoitukseni oli 6.! Tällä suorituksella ajattelin auttamattomasti olevani kymppi sakin ulkopuolella, mutta en ollutkaan. Mieli koheni hurjasti.

Linnuntietä radan pituus oli 2,2 km ja aikaa mulla meni 10:51. Olin 49 sekuntia voittanutta hitaampi.
D40-sarjan karsinnan kartta.
Sitten olikin pitkä aika odotella iltapäivän finaalin lähtöjä. Syömistä, huilia ja karsinnan tulosten silmäilyä. Lopulta tuli hiukan kiire, että ehti finaalin lähtökynnykselle ennen klo.13.15. Oma lähtöaika oli vasta lähempänä kolmea. Nyt lähtökynnyksellä pääsi sisätiloihin, mutta siellä oli todella lämmin ja alkoi väsyttää. Ulkona pysyi paremmin virkeänä. Taas aloitin paremmat lämmittelyt puolta tuntia ennen esilähtöön pääsyä. Kropassa tuntui ihan hyvältä ja jotenkin pääkoppakin oli rauhallisempi. Ehti sitä silti kaikenlaista mielessä pyöriä.
Finaalissa tiukalla ilmeellä 😁
Karsinnassa rasteja oli 12 ja finaalissa 20. Tuntui isolta määrältä nuo finaalin rastit. Toki finaalissa matkakin oli pitempi, 2,9 km linnuntietä. Pitäisi keskittyä vain rastiväli kerrallaan ja lukea sen verran eteenpäin, että tietää heti minne päin lähtee rastilta.

Aivan hyvin se lähtikin liikkeelle helpohkoille alkupään rasteille. Nelos-vitos välillä piti karttaa tiirata tarkemmin ja vauhti hetkellisesti hidastui. Tuli epäkäytännöllinen S-muotoinen lenkki autotalleja kierrellessä, mutta ehkä se kuitenkin oli nopein reitti. 
Finaalin kartta.
Juoksu kulki ja suunnistus tuntui sujuvan, kunnes 9 rastille tuli todella tyhmä keskittymisvirhe! Rakennuksen sisäpihalle puikahdin kadulta ja näin rastin vasemmalla, mutta eihän se ollutkaan mun. Tarkistus kartasta ja tajusin että se ei ole tässä nurkalla vaan toisella nurkalla. Voi kurjuus! Uutta vauhtia vaan kinttuihin. Seuraavat napsahti hyvin, kunnes helpolle 13 rastille väliaikojen mukaan jopa 15 sekunnin virhe. Oikein jouduin pysähtymään, kun ihmettelin miksei rasti ole siinä missä itse olin. Mä olin puskan toisella puolella, enkä siksi nähnyt rastia. Ääneen sätin itseäni ja ratavalvoja puskan reunalla hymähti. 
Virheet 9. ja 13. rastille.
Vielä lopussa 17 rastilta lähdin typerästi tulosuuntaani, vaikka tottakai olisi pitänyt jatkaa rastin leimattua suoraan vasemman puoleiselle kadulle. Tämän ratkaisun huomasi tyttäreni kotona. Rastilta 18 lähdin huonosti, mutta sitten viimeiset pistelin täysiä.
Huonot lähdöt 17 ja 18 rasteilta.
Jälleen maaliin tullessa olo oli pettynyt. Kaksi isoa virhettä ja muutama pienempi. Oletin, että tuloslistalla putoan rymisten alaspäin. Harmitti toden teolla.
Yllätys oli melkoinen, kun tuloslista näyttikin mun tulleen neljänneksi 😃 Uskomatonta! Tuollaisella suorituksella! Vain yksi sekunti jäi pronssiin ja viisi hopeaan. Voittajaan jäi 53 sekuntia. Voi miten helpottunut, huojentunut ja iloinen mä olin. Tuo yksi sekunti voisi harmittaa kovastikin, mutta jo tämä sijoitus oli enemmän kuin osasin uneksia. Virheistä yksi pois ja olisin päässyt mitaleille. Tuo ajatus tuntuu hyvältä ja vielä joku kerta nuo sekunnit taistelen mun hyväksi! Ja tätä sprintti on, välillä niin pienestä kiinni suuntaan tai toiseen. Tykkään lajista suunnattomasti.
Palkintojen jaossa kuulin muidenkin naisten tehneen virheitä ja finaalin rata todella oli paljon haasteellisempi kuin karsinnan. Näinhän se kuuluukin olla ja suunnistuskisoissa on oikein että paremmus ratkaistaan suunnistamalla, vaikka ainahan sillä juoksukunnollakin on merkitystä.
SM-plaketti 4. sijasta.
Kolme parasta saivat SM-mitalit ja 4-6 sijat saivat plaketit. Olen niin onnellinen elämäni toisesta "jalka"suunnistuksen SM-plaketti sijasta!

~Eija~

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Aurinkoinen SM-pysu viikonloppu

Viime perjantaina töiden jälkeen Marjan kanssa Etelä-Suomeen päin ajellessa, en olisi voinut kuvitellakaan millainen viikonloppu on edessä. Olimme matkalla pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin Vihdin Ojakkalaan. Välietappina oli Ideapark-Lempäälän vaunuparkki, jossa yövyimme Marjan matkailuautossa. Ihmettelin jälleen kerran ääneen ,mitä ihmettä lähden tällaisiin kisoihin, joita en varsinaisesti ole edes harjoitellut kuluneen vuoden aikana. Mun pyöräsuunnistus harjoitukset ja kisat kun ovat laskettavissa yhden käden sormissa. Ystäväni tsemppasi viestillä, että mitään hävittävää ei ole ja se oli niin totta. 
Pyörä valmiina matkaan.
 Sain nukuttua hyvin ja aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kisakeskukseen jossa olimmekin ajoissa perillä. Tykkään, että on aikaa rauhassa katsoa paikat, hakea kisamateriaalit, tarkistaa varusteet ja tietysti jännittää. Pyöräsuunnistuksessa hyvinkin oleellinen asia on pyörä. Mulla olikin haastetta osata kiinnittää lesta paikoilleen, kun se kuljetuksen ajaksi otettiin irti. Onneksi saatiin apua ja nyt sen osaan! Karttateline paikalleen. Vaihteiden ja jarrujen tarkistus. Kaikki oli ok. Enkä olisi kyllä mitään osannut tehdä jos jotain olisi pyörässä ilmennyt.

Lauantaina oli sprinttikisa. Daamit 40 sarjassa se oli lyhintä polkureittiä 6,1 km. Lyhin ei kuitenkaan aina tarkoita sitä että se olisi nopein. Lähtöön oli matkaa 5 kilometriä pitkin asfalttia. Siinä sai rauhoiteltua levotonta mieltä. Lähdössä kutsuttiin 4 minuuttia ennen lähtöä viivalle. EmitTag nollaus, mallikartan silmäilyä ja minuutti ennen lähtöä sai karttanipun telineeseen pujoteltavaksi. Siinä ehti hetken silmäillä ensimmäiset rastivälit ja sitten matkaan. 
Sprintin kartta 1.
 Ykköselle katua pitkin ja pisto puiston puolelle rastille. Takaisin kadulle ja ja siirtyminen ylemmälle kadulle. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Kurvasin kadulta polulle joka vei rinnettä ylös. Olin kovin epävarma lähdinkö oikeasta kohdasta. Olin polkuviidakossa ja menin sekaisin! Ylös mäkeen ja sitten epäröin ja lähdin vasemmalle. Virhe! Tulin lähelle isoa tietä. Nopeasti käännös oikealle ja sormet ristissä toivoin löytäväni rastille. Jostain ihmeestä omalle rastilleni löysin. Mutta kyllä suututti! Nyt jälkeen päin karttaa tutkiessa oletan olleeni ihan oikealla polulla, mutta tein virheen kun hätäilin. Pyöräsuunnistus kartoissa on todella vähän karttamerkkejä maastosta. Isot kivet, jyrkänteet ja kumpareet puuttuu. Näitä kaipasin että olisin saanut varmistuksen missä kohdassa polkua menen. 

Kakkos rastin virheestä suivaannuin ja lähdin reippaasti polkemaan seuraaville rasteille. Suutuspäissäni poljin kaikki mahdolliset ylämäetkin. Rauhoituin suunnistamaan. Ja onneksi seuraavat rastivälit menikin ihan hyvin. Kartanvaihto oli kuudennella rastilla ja sen jälkeen olikin nopeat ja simppelit siirtymiset hiekkakuopan reunalle. 

Marjan kanssa oli etukäteen puhetta, että tuo kuoppa kannattaa kiertää vasemmalta. Kuitenkin itse kisassa me molemmat kierrettiin se oikealta. Rasti oli oikealta kierrettäessä paljon lähempänä ja suht hyvää alustaa, mutta rastia lähestyttäessä piti nousta hankalaa mäkeä ylös. Siinä kohdassa homma meni pyörän taluttamiseksi. Viimeiselle rastille pujottelu oli myös haastavaa. En oikein vieläkään tiedä miten se olisi pitänyt mennä. 

Maalissa olo oli harmistunut. Oli tunne , että ei sujunut, vaikka hyviäkin pätkiä oli. Vasta autolla tutkin tuloksia ja yllätyksekseni tulinkin neljänneksi! Voittajalle hävisin vajaa 3 minuuttia ja pronssista jäin reilu 40 sekuntia. Mun aika oli 27:27. Aika hurjaa. Mieli keikahti iloiseksi! 
Jännittävä suunnistaja. 
 Yövyimme caravan alueella ihan Nuuksion kansallispuiston tuntumassa. Tein kevyen juoksulenkin maastossa ja sitten palauteltiin järvessä ja saunassa. Oli ihanan lämmin keli. 

Hyvin nukutun yön jälkeen taas kisakeskukseen. Samat toimet kuin eilen. Jälleen myös jännitti. Lähtöön taas 5 kilometriä. Sunnuntaina oli pitkätmatkat ja meidän sarjassa se oli lyhintä polkureittiä 13,3 km. Tavoitteena oli tehdä rauhallisempaa suunnistusta ja polkea selvät välit omaa kovaa. Ennen lähtöä jo huomasin, että mun pyörässä jokin naksuu. En saanut syytä selville, ehkä jokin ruuvi on pyörässä löysällä, mutta pyörän käyttöön se ei vaikuttanut. Naksutus kuului koko matkan ajan. 
Metsässä rastit olivat tällaisia. 
 Suunnistus lähti ihan hyvin liikkeelle kunnes kolmannelle rastille tuli epäröintiä. Ei toki samanlainen kuin edellis päivän kakkos rastille. Pakotin itseni rauhoittumaan. Kuudennella rastilla oli jälleen kartan vaihto.
Pitkänmatkan kartta 1. 
 Kartan vaihdon jälkeen kiersin turhan polkukierron  kun olisi kannattanut mennä suoraan metsän poikki. Laskettelurinnettä olisi kannattanut mennä alas ja kiertää seiska rastille vasemmalta, mutta mä lähdinkin oikealta ja tein siellä yhden tyhmän polku koukun. Seuraavat välit meni ihan ok, mutta kyllä tuo mäkien nouseminen ylös alas väsytti niin reidet ja mun alaselkä kipeytyi, todennäköisesti sen vuoksi että se väsyi. Rastilla 13 oli viimeinen kartan vaihto. 

Taas mentiin hiekkakuopan reunalle. Mulle oli hiukan epäselvää karttamerkeissä, saiko tien ylittää muista kuin merkityistä alituskohdista, joten otin varman päälle ja kiersin alikulun kautta. Hiekkakuopan kiersin nyt vasemmalta. Viimeiselle rastille meno oli taas haastava ja kiire oli jo maaliin. Painoin ryteikön läpi ja siinä rytäkässä sääret saivat aikamoiset naarmut.  
Pitkänmatkan kartta 2.
 Maalissa oli helpottunut olo. Aikaa meni 58 minuuttia. Parhaani tein, mutta ei ollut suoritus virheetön. Tulostaululla oli mulle iloinen yllätys että olin kolmas! Voitin SM-pronssia! Voittajaan oli toki yli 6 minuuttia ja hopeaankin yli 5 minuuttia, mutta sitten muut jäivätkin mun taakse. Aivan huikea tunne! Tämä oli mun toinen SM-mitali ja ensimmäinen henkilökohtainen 🙂
Palkintojen jaossa. 
 Pyöräsuunnistus ei ole mikään massalaji, enemmänkin harrastajia saisi olla. Mun sarjassa oli lauantaina 11 osallistujaa ja sunnuntaina 10. 

Lajissa on merkitystä myös välineillä. Maastopyörä on mielestäni ihan ehdoton, mutta niissäkin on valtavasti eroja. Vaikka omani ennen kisoja oli huollettu erinomaisesti, ei se kuitenkaan ole ihan tähän lajiin tarkoitettu. Teräsrunko on raskas kun vertaa hiilikuiturunkoon. Mä en uskalla polkea lukkopolkimilla, mutta suurimmalla osalla sellaiset on. Mun pyörän säädöt ei taida olla ihan nappiin, sillä mun selkä väsyy pitemmissä pyöräilyissä. Kannustava tuomio muiden suusta oli, että annan tasoitusta pyörälläni. No yritän peitota sen sisukkuudellani. Ja jospa alan nyt säästämään uuteen ja kevyempään pyörään. 
SM-pronssia! 
Mutta olipa hieno viikonloppu!
Iso kiitos kuuluu Marjalle, jota ilman reissu olisi jäänyt tekemättä. Myös kiitos pyöräni huoltamisesta Juhalle ja Harrille.
Ja tietysti kiitos kotiin, että sain taas huidella pitkin metsiä rastien perässä 😊

~Eija~

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

SM-keskimatka käyrillä

Mulla alkoi kesäloma. Pakkasimmekin automme täyteen kaikkea mitä nyt viikon kotimaanreissussa voikin tarvita. On vaatetta lämpimään ja viileään keliin, uimiseen ja sateeseen. Liikkumiseen suunnistuskamaa ja rullaluistimia, muuhun luppoaikaan kirjoja ja pelejä. Reissumme kaksi ensimmäistä yötä päätimme retkeillä kirjaimellisesti ja mukana on teltat, makuualustat ja -pussit. Sanotaanko näin, että tilaa autoon jäi vain hengittämisen verran. 
 Rumavaaralla nukutun yön jälkeen ajelimme kohti Taivalkosken Mustavaaraa, jossa oli reissumme ensimmäinen kohde. Suunnistuksen SM-keskimatka kisattiin siellä. Meidän perheestä ainoastaan mä pääsin suunnistamaan, mutta sain jollain konstilla heidät kaikki mukaan kannustamaan. Reissaamiseen liittyvä yleinen härdelli vei niin paljon mun huomiota, että aika lungisti keskityin kisaan. Tästä sain kuullakin, mutta toisaalta ei ollut mitään etukäteis paineita menestyä. 
SM-keskimatkan kartta, D40
 Lähtöpaikalla kartan näkeminen sai mut hiukan mietteliääksi. Kartta oli käyriä ja soita täynnä. Vain yksittäiset ojat ja polut löytyi avuiksi. Huh, voisi tulla vaikeaa. 

Otinkin alun maltilla. Piti päästä kartalle ja keskittyä kunnolla. Suunnalla eteenpäin. Ja ihan ok:sti se lähti. Ykkönen hyvä, kakkonen epäröiden ja kolmonen taas hyvä. Neloselle kaarto vasemmalta ja pysähtyen piti varmistella. Seiskalle kunnon virhe. Luin käyrää väärin, mutta onneksi sain nopeahkosti kiinni. Loppu matka meni itsevarmemmin vaikka viimeisellä rastilla olin mennä halpaan ja leimata toisten viimeisellä rastilla. Onneksi olin tarkkana koodien kanssa. 
Maalissa sain kannustajil
 Tykkäsin kartasta, maadtosta ja suunnistuskin sujui kunhan vaan luotin itseeni. Vauhtia löytyy, jos vaan saisin suunnistuksen paremmin rullaamaan. 

Sijoitus naisten 40 sarjassa oli 11. Meitä oli kaikkiaan 40 osanottajaa, joten tähän suhteutettuna oon tyytyväinen. Hyvä fiilis jäi. Toki oma tavoite oli päästä kymppisakkiin ja virheettömällä suorituksella olisin siihen pystynytkin. Voittajalle toki hävisin kuutisen minuuttia. 
Tuloslista.
 Pirteiden matkalaisten kanssa jatkoin matkaa kohti seuraavaa kohdetta, joka on sunnuntaina alkava Kainuun Rastiviikko. Ajelimme siis etelään päin ja pysähdyimme Laahtasen järven rannalle. Kaunis paikka ja ihan yksin meidän. Kevyttä retkeilyä, iloista leirielämää ja laskeva ilta-aurinko. Kello on jo puolen yön ja teltoissamme hiljenee. 
Mutta vain hetkeksi. 
Yö laskeutuu Laahtasella.
~Eija~

maanantai 20. toukokuuta 2019

Huikea SM-kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna emittag sai vilkkua tiuhaan tahtiin kun viiletin sen kanssa menemään molempina päivinä. Sen verran napakkaa aikataulua ollut, että iltaisin on taas ollut aivan kuoleman väsynyt ja blogin kirjoittaminen on siirtynyt. Nytkin jo väsy painaa, mutta yritetään saada aivan mahtavan viikonlopun kokemukset jonkinlaisiksi sanoiksi tänne bittiavaruuteen.
Emittag ranteessa ja mallirasti kisakeskuksessa.
SM-pyöräsuunnistus viesti
Lauantaina aamulla klo.07.15 lopetin kahden peräkkäisen yövuoron valvomisen. Olisin voinut hyppiä kevyesti ilosta kotiin päin lähtiessä, sillä mulla alkoi viikon loma, mutta painoinkin kaasua silmät sirrillä, että ehdin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehdinkin nukkua kolmisen tuntia ja sitten aamupalalle. Onnekseni pyöräsuunnistuksen suomenmestaruus viestit oli laitettu alkamaan vasta puolen päivän jälkeen ja meidät nuorimmat ikänaiset ihan viimeisessä lähtöryhmässä. Aamupäivä lähtö olisi tarkoittanut kisa starttia suoraan valvotun yön jälkeen. Toinen merkittävä seikka oli se, että kisat oli meiltä vain 10 minuutin ajomatkan päässä. Eipä oikeastaan lähempänä voisi ollakaan.

Eikä tämä osallistuminen pyöräsuunnistuksen sm-kisoihin ihan simppeliä mulle ole muutenkaan, sillä pyörän hallinta maastossa ei ole mun vahvuus. Eikä kisakokemuksia ole vielä kuin nippa nappa toisen käden sormille. Tykkään kuitenkin lajista valtavasti ja haluan kehittyä siinä. Ja ehkäpä siksi kevättalvella Marja kysyikin mua pariksi viestiin. Olin heti valmis, kun Marja samalla siirtyi edustamaan seuraamme Ylistaron Kilpa-Veljiä. 
Vaihtoon menossa.
Tässä viestissä ikämme riitti nuorempiin ikänaisiin, eli D80 sarjaan. Meidän sarjassa oli neljä osuutta, eli molemmille kaksi. Marja kokeneempana pyöräsuunnistajana sai aloitusosuuden ja mä pääsisin sitten toiselle osuudelle väljemmillä urilla. Olin jo etukäteen kuullut, että kartan väritys on melko tumma ja rasteja ja rastiviivoja on siitä haastavaa nähdä. Ratoja kehuttiin nopeiksi, mutta haastaviksi. Jännitti etukäteen todella paljon. Hyväksytty suoritus, niin meillä olisi mitali mahdollisuudet. 
Vasemmalle vaihtoon ja oikealle maaliin.
Marja toi viestiä varmalla suorituksella, kakkos sijalla. Mulla ei ollut oikein tietoa tai tuntemusta kilpakumppaneista, eikä kilpailunumeroitakaan pyörän edestä oikein nähnyt, joten oli helppo lähteä suunnistamaan vain omaa suoritusta. Homma lähti ihan mukavasti liikkeelle. Poljettiin Seinäjoen Törnävän saaren kuvan kauniissa miljöössä pitkin poikin nurmikoita ja hiekkapolkuja. Koukattiin Törnävän sairaalan puolelle ja puskettiin läpi muutaman pusikon. Välillä vilkaisin renkaita, etteivät vaan puhkeaisi terävissä kivikoissa tai juurakoissa, sillä rengasta en vaihtaa osaisi. Sallitut tien ylitykset katsoin tarkasti ja selvät pitkät polku ja tie pätkät poljin niin reippaasti kuin pystyin. Pari huonoa reitin valintaa, mutta aivan kelpo suoritus. Olin nostanut meidät kärkeen.
Leimantarkistuksesta hyväksytysti läpi.
Oli todella lämmin ja juotavaa sai kiskoa odotellessa Marjaa kolmannelta osuudelta vaihtoon. Tässä vaiheessa en tiennyt sarjamme tilannetta mitenkään, mutta kun pääsin ankkuriosuudelle ja nappaamaan karttani telineestä, näin että muiden joukkueiden kartat olivat vielä telineessä. Kärjessä siis mentiin. Tuo ajatus tarkoituksella sivuun ja keskittyminen suoritukseen. Tämä toinen veto menikin sujuvammin ja nautin jokaisesta polkaisusta, vaikka yksi tyhmä väärälle polulle ajautuminen tulikin. Maaliin tullessa Marja oli vastassa ja lähes varma tieto siitä että me voitettiin!

Lopullisia tuloksia ja palkintojen jakoa sai odottaa kauan. Mutta kyllä me ne kultaiset SM-mitalit lopulta kaulaamme saimme. Marjalle se oli jo ties kuinka mones, mutta mulle se oli ihka ensimmäinen SM-mitali 😄 En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon tämä mulle merkitsee. Olen valtavan iloinen!
Voittajien on helppo hymyillä :)
Kiitos Marjalle!
Tällainen kokematon oppii konkarilta vaikka ja mitä!
Mun ensimmäinen SM-mitali!
SM-sprintti viesti
Sunnuntai aamulla piraji herätyskello ennen puolta kuutta. Olin nukkunut kuin tukki ja vieläkin olisi nukuttanut. Ylös kuitenkin ja aamupalalle. Tuttu tärisyttävä jännitys taas kropassa pakkailin loput tavarat suunnistusreppuuni ja lähdin kävellen ison tien varteen kyytiin noukittavaksi. Nyt oli edessä kisareissu Raumalle, vaikka lähempänä Seinäjoella olisi ollut SM-pyöräsuunnistuksen henkilökohtainen keskimatka. Olin kuitenkin jo aikaisemmin keväällä tehnyt päätöksen mahdollisuuksien mukaan osallistua ykkös vaihtoehtona SM-sprintti viestiin ja toisena olisi ollut nuo pysu-kisat. Sprintti viestiin koottiin joukkueet aluettain, eli Etelä-Pohjanmaalta koottiin seurojen yhteinen. Sinne oli haku ja näyttökisat. Mä pääsin 40-sarjaan, jossa osuudet olivat nainen-mies-mies. Kuitenkin pari päivää ennen kisaa, tuli tieto että meidän ankkuri onkin estynyt lähtemästä. Mua harmitti ihan vietävästi, sillä enää en voisi osallistua pysu kisoihinkaan. SM-kisoihin kun on tarkka viimeinen ilmoittautumispäivä ja siitä ei lipsuta, ei ole jälki-ilmoittautumis mahdollisuutta. No lopulta varamies löytyi. Hieno homma!
Kaikkien viimeinen rasti Rauman kadulla.
Etelä-Pohjanmaalta oli neljä joukkuetta matkassa. Ja materiaalia ja potentiaalia olisi vielä paremminkin, jos tiedotus toimisi paremmin. Iskukykyä löytyisi, jos vaan halukkuutta osallistua löytyisi. Toki tämä SM-kisa järjestettiin vasta toisen kerran ja viime vuodesta ohjeita oli muutettu. Saa nähdä mitä muutoksia ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin se huomioidaan, ettei suunnistuslajien sm-kisat osu päällekkäin, sillä en usko että olen ainut joka haluaisi osallistua molempiin.
Etelä-Pohjanmaan komiaa joukkoa!
Meitä oli kuitenkin hieno joukko matkassa ja mäkin pääsin ihan kyytiläisenä Kauhavalaisten mukana. Oltiin perillä ajoissa ja meidät suljettiin karanteeni alueelle, josta ei saanut poistua kuin vasta omalle osuudelleen eikä kännykkää saanut ensimmäisen lähdön jälkeen enää käyttää. Ensimmäisessä lähdössä oli yli 55 vuotiaat, sitten me yli 40 vuotiaat, seuraavaksi nuoret ja viimeisenä pääsarjat. Oli mukava oman suorituksen jälkeen päästä seuraamaan vielä toisten pinkomista pitkin Rauman vanhan kaupungin kujilla.

Mua jännitti jälleen aivan hirveästi. Aurinko porotti lähtöviivalla suoraan kasvoille. Kartat jaettiin käteen alaspäin minuutti ennen lähtöä. Polvet tutisi ja käsien tärinää rauhoitin puristamalla karttaa. Mielessä kävi ajatus, että miksi ihmeessä laitan itseni tällaiseen tilanteeseen. Jännitys oli aivan kamalaa, mutta onneksi lähtölaukaus tuli ajallaan ja kartan sai kääntää ja lähteä liikkeelle. Siinä menee hetki että löytää kartalta lähtöpaikan ja pääsee suunnittelemaan reittiä ensimmäiselle rastille. Ja sitten sitä lähtee pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsee. Se kaikki tärisevä ja lamaannuttavalta tuntuva jännitys laukeaa saman tien kun pääsee liikkeelle.
Ote sprinttikartasta.
Kaksi ensimmäistä rastia oli pientä hapuilua ja jälkikäteen karttaa katsoessa olisi voinut tehdä paremmatkin reitinvalinnat. Naisia tuli sikin sokin ja sieltä täältä rasteille. Kolmas ja neljäs rastiväli menivät jo paremmin ja sen jälkeen homma alkoi rullaamaan. Keskityin vain suunnistamiseen ja juoksu kulki mahtavasti. Naisia oli edelleen ympärillä, mutta nyt mentiin selvästi suoraviivaisemmin eteenpäin. Lähestyin toiseksi viimeistä rastia ja näin kameramiehen kuvaavan vauhdissa edessä, noin 10 metrin päässä juoksevaa naista. Siinä kohdassa tajusin että siinä menee kärki ja mä tulen toisena. Ihan takana tiesin tulevan ainakin kaksi naista, jotka olin ohittanut pari rastia aikaisemmin. Taakse ei kuitenkaan tullut mieleenkään vilkuilla. Viimeiselle rastille suunnistin ehkä hiukan huonolla reitinvalinnalla, mutta takana olevat pysyivät takana ja mä todella tulin toisena vaihtoon 😁 Kärjessä tullut ja minä pääsimme kuuluttajan haastatteluun, joka oli mun elämäni ensimmäinen kerta tämmöiseen haastatteluun. Olin todella otettu ja aivan hirmu tyytyväinen suoritukseeni. Taakse jäi todella hyviä suunnistajia! Meinasi ihan itkettää, mutta hymyilin vaan.
Vanhan Rauman kapeita katuja.
Tiedän, että oma juoksukunto on ihan kelvollinen tällä hetkellä ja ei ole ensimmäinen kerta kun tykitän suht kärkivauhtia, mutta on se vaan hienoa onnistua tällaisessa kisassa. Itselle niin merkityksellistä ja ikimuistoista. 

Juha-Matti pinkoi toisen osuuden mahtavasti tuoden viestiä sijalla kolme. Ainekset joukkueen menestykseen olivat olemassa, mutta vara-ankkurimme ei jo ennakkotietojen mukaankaan ollut ihan sprinttikunnossa. Lopullinen sija oli jaettu 14. Kuitenkin hyväksytty suoritus, mikä oli aivan ykköstavoite 👍
Näkymä terassilta maalisuoralle.
Hieno kisa Suomen huippusuunnistajien seurassa. Kaunis Rauma kujineen ja mukulakivineen. Ikimuistoisia henkilökohtaisia kokemuksia, joita on mukava muistella ja tuntea edelleen se karmaiseva jännitys, joka siivitti hyvään suoritukseen. Niin onnellinen tästä mahdollisuudesta osallistua tällaiseen!
Ihanan kauniit ja kamalat mukulakivet.
Sunnuntaina illalla huokaisin syvään helpotuksesta. Melko tiukka, väsyttävä ja jännittävä viikko oli takana. Edessä toki heti seuraava viikko uusine haasteineen ja jännityksineen, mutta mennään nyt vain päivä kerrallaan ja mutustellaan mitä on tullut koettua.

~Eija~

tiistai 16. lokakuuta 2018

Erikoispitkää ja aaltoja

Ilmoitin itseni Vaarojen maraton viikolla suunnistuksen SM-erikoispitkille, jotka olivat viikko Kolin reissun jälkeen. Mielessä vilahti, että tokkopa olen palautunut polku-ultralta ja kuinkahan mä kisapaikalle, Saloon asti jaksan ajella. Alku viikosta, jalkojen lihakset vielä arkoina, aloin kysellä jospa saisin jotenkin porukan yhteiskyytiin, mutta erikoispitkiä edellispäivän suunnistuksen Halikko-viesti sotki sopivan porukan löytämistä. Suurin osa siis meni jo lauantaina Saloon ja mä olisin vielä silloin töissä. Kuitenkin seurakaveri tarjosi yösijaa kotoaan Ulvilasta, puolesta välistä matkaa, joten ei jäänyt sunnuntai aamulle (yölle) niin ajamista. Joten lauantaina töiden jälkeen lähdin ajelemaan pimeässä Liisan luo ja suht ajoissa pääsimme nukkumaankin.
Aamu-usvassa.
Aamu valkeni sumuisena ja niin lämpöisenä. Viikonlopun sunnuntaille oli luvattu todella poikkeuksellista keliä, lähemmäs 20 astetta! Kahden tunnin ajomatka Saloon hurahti jutellessa ja kaunista tienoota ihaillessa. 

Itse suunnistuskisa tuli olemaan tavallaan yhden etapin päätös, sillä tämä oli mun viimeinen virallinen kisani sarjassa D35. Toki mahdollisesti vielä tässä sarjassa jossain kisassa olen, mutta ensi vuonna siirryn D40-sarjaan, kun ikä pyörähtää uudelle luvulle. Suunnistuksen pääsarjoissa voivat kisata ihan kaikki, mutta siihen virallisesti kuuluvat 21-34 vuotiaat. 35 vuodesta eteenpäin sarja vaihtuu aina viiden vuoden välein. Sarjan vaihtaminen tarkoittaa yleensä lyhyempiä ratoja, mutta taso pysyy yhtä kovana suhteessa itseen.

Vaikka ikääntyminen aiheuttaa omat isommat tai pienemmät kriiseilynsä, on kuitenkin kiva päästä seuraavaan sarjaan. D35-sarjassa kun on usein niin todella vähän osallistujia. Sunnuntain erikoispitkilläkin kyseessä oleva sarja oli pienimpiä. Meitä oli 21. Kotona asetin itselleni tavoitteen päästä kymppisakkiin, hyvällä suorituksella voisi pärjätä paremminkin. Ilman odotuksia ja paineita kuitenkin lähdin, vaikka asiaan kuuluva jännitys pyöri vatsanpohjassa koko aamun.
Erikoispitkän kartta pala.
Matkana meillä oli 11,2 kilometriä linnuntietä. Karttana oli valtava "lakana" , 4xA4 kokoinen! Mittakaava 1:10 000, eli yksi senttimetri vastaa 100 metriä luonnossa. Noin ison kartan käsitteleminen ja taitteleminen pienemmäksi vaati metsässä useamman pyörittelyn.

Alussa oli kaksi helppoa rastia ja kolmaskin tie kierrolla näytti helpolta, mutta menin sen sitten huolimattomuuksissani ryssimään, kun ajauduin liikaa vasemmalle. Nelos rastin otin rauhallisemmin ja se napsahtikin heti kohdalle, mutta sitten vitoselle heitin mulle tuttuun tapaan ihan liikaa oikealle. Siinä sitten pyörin ja ihmettelin ja yritin saada jostain kiinni. Lopulta se rasti löytyi ja kohti pahan näköistä tiheikkö rastia. Sekin meni ohi! Suututti, kun juoksu kyllä kulki eikä jalkoja painanut viikon takainen vaaroilla rymyäminen yhtään, mutta suunnistaa en sitten millään osannut! Päätin yrittää pysyä tosissani suunnassa ja rauhoittaa menoa. Saman sarjalaisiakin vilaji ympärillä, eikä tällaisella suorituksella kymppisakkiin kyllä päästä.

Yhteensä meillä oli 19 rasti ja kun kolme alkupään rastia oli mennyt ihan pipariksi, niin onneksi seiska rastista eteenpäin homma alkoi rullata. Välillä sain mennä ihan omassa rauhassa ja välillä ympärillä pyöri muitakin. Kartta oli hyvä ja maastosta tykkäsin. Oli nousua ja laskua, avokallioita ja sopivasti ojia ja soita. Kipuileva vasen jalkani sain kerran kunnon tällin kivikossa, mutta ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa harmia. Maaliin juoksentelin hyvävoimaisena ja hyvillä fiiliksillä. Aikaa kului yksi tunti ja 44 minuuttia ja oma kelloni näytti matkaa tulleen karvan verran alle 13 kilometriä. Pölläilyt lisäsi matkaa, sillä muutoin aika suoraan rastilta rastille suunnistin. Lopulta sijoitus 9. eli tavoitteeseen pääsin! Laskeskelin, että puhtaalla suorituksella olisi sijoitus voinut olla pari sijaa korkeammalla, mutta hyvä näin. Kisamakkarakioskin kautta autolle ja kotiin päin ajelemaan.
Maalissa.
Ulvilaan päin ajellessa tuli puheeksi, etten koskaan ole käynyt Yyterissä ja siitä se ajatus lähti, että piipahdetaas siellä äkkiä. Uskomattoman lämmin ja kirkas ilma ja mereltä päin puhaltava tuuli oli ihan parasta kauniilla hiekkarannalla. Jokunen uimarikin paikalla oli ja purjelautailijoita aalloissa. Todella kaunis paikka ja tänne on ehdottomasti tultava kesällä lasten kanssa.
Lokakuun auringossa.

Yyterin aaltoja.

Yyterin heikkadyynejä.
Liisa vei mut myös Kallon majakkasaarelle ihastelemaan veden silottamia kallioita. Odottelimme aina sitä seitsemättä aaltoa, joka olisi iso, saadaksemme hyvän kuvan aalloista. Paremmin kuitenkin kengät kastui aallon yltäessä pitkälle kallioille. Kaunis paikka, jossa voisi istuskella ajatuksissaan pitempäänkin.
Kallon kalliot.

Kuva: Liisa
Loppu viimein sunnuntain kisareissu oli oikein onnistunut, vaikka etukäteen moneen kertaan tuli mietittyä että mitä ihmettä mä nyt tuonne lähden. Suunnistuskausi on nyt paketissa ja muutenkin vaihdan hiukan kevyempään treenailuun hetkeksi, ihan tuon jalkanikin vuoksi. Marraskuun alussa on tarkoitus vielä mennä Komia Ilkanpolku-juoksu tapahtumaan juoksemaan 35 kilometriä, mutta siellä on enemmän sellainen oman viime vuoden ajan parantamis kuin kisaamis tavoite.

Aurinkoista ja iloista lokakuuta kaikille!

~Eija~