perjantai 14. kesäkuuta 2024

Repeileviä karttoja ja mitaleja

Kesälomalta tervehdys ✋

Ei ole tullut vain maattua auringossa tai sadepäivinä tuijoteltua Netflixiä, vaan kävinpä oikein SM kisoissa, kun pyöräsuunnistuksen sprintti ja pitkämatka kisattiin viime viikonloppuna Kankaanpäässä. Toukokuun puolella olin avannut pyöräsuunnistuskisakauteni Virroilla Suomencupin kisoissa, joissa tuli harmillista virhettä. Nämä pölläilyt kuitenkin laittoi mielen nöyräksi ja samalla vauhti antoi itsevarmuutta, että pyöräilykuntoa löytyy. SM kisoissa D45 sarjassa (ikä vähintään 45 vuotta tänä vuonna) oli mukavasti osallistujia, 12 ja se on hyvä määrä pyöräsuunnistuksessa. Kovatasoisia naisia, mutta tiesin että onnistuneella suorituksella mitali on mahdollinen.

Kuva: Kankaanpään Suunnistajta
Lauantaina sprintti kisa päästiin polkemaan aivan kelpo kelissä ja aivan ihanilla poluilla. Kartan A4 koko ja 1:7500 mittakaava oli ikänäön vaivaamalle suunnistajalle helpotus, vaikka isoimman virheen teinkin kun luin laavun paikan väärin kartalta. Tuon virheen lisäksi tuli kahdessa kohdassa selvä huono reitinvalinta, mutta ne oli sellaisia varman päälle ottamisia, että vältyin kauempaa kiertämällä ainakin tekemästä isompaa virhettä. Muuten sujui oikein kivasti ja pysyin kartalla.
Sprintti kartta.
Ilokseni voitin sm hopeaa 😊
Mitali merkitsi mulle tosi paljon, sillä kuten jo aiemmin kirjoitin, vastassani oli kovatasoisia naisia.
Sprintin mitalistit.
Kisojen jälkeen ajelin tyttären, joka myös oli pyöräsuunnistamassa, kanssa kotiin. Illalla pääsin Maija Vilkkumaan keikalle Ilmajoen Musiikkijuhlien Ilkanrantaan. Oli huippu keikka ja se kruunasi kivan päivän.

Aamulla aikaisin vähien unien jälkeen ylös ja takaisin Kankaanpäähän. Nyt pääsin Hannan kyydissä tuon puolentoista tunnin ajomatkan. Oli ennustettu melko reipasta vesisadetta ja niinhän se sade alkoikin kun perille päästiin. Oli homma pitää itsensä jotenkuten lämpöisenä ennen omaa lähtöä.
Kuva: Ninni
Meidän sarjan pitkä matkan kisassa matkaa lyhintä reittiä oli luvassa 24km. Odotin eilisen sprinttiin verrattuna selkeämpää ja pidempiä rastivälejä. No olihan siellä noitakin, mutta oli myös polkusyherikköä. Suunnistusta ja polkemista haastavammaksi kuitenkin osoittautui mun liian pieni karttateline ja sateen aiheuttama karttojen pehmeneminen ja repeily. Kartta ei siis mahtunut mun A4 kokoiseen karttatelineeseen ja yhteensä 6 kertaa jouduin ylimääräistä taitella karttaa että pystyin sitä lukemaan ja sen lisäksi tietystä kolme kertaa kartan vaihto. Hankalin oli rastiväli kartan toisesta reunasta toiseen reunaan. Ensin piti aukaista koko kartta ja tehdä päätös reitinvalinnasta, taitella kartta alku matkaan ja puolen välin jälkeen taitella loppu matka näkyviin. Tämä hidasti omaa matkan tekoa ja kerran karttaa käännellessä kadotin tarkan paikkani ja menin hetkellisesti poluista sekaisin. Oman sarjalaisen selän näkeminen edellä auttoi oikeaan suuntaan, mutta siinä kohdassa piti vain luottaa että hän tietää missä mennään.
Kuva: Kankaanpään Suunnistajat
Mun takaa kolme minuuttia lähtenyt Johanna sai mut ekan kartan viimeisellä rastilla kiinni. Sitten tultiinkin melko lailla samaan tahtiin, mitä nyt mä kääntelin niitä karttoja ja poljin Johannan sitten kiinni. Viimeisellä, kolmannella kartalla homma meni jo ihan jutusteluksi Johannan kanssa eikä sellaista parhainta kisavääntöä ollut. Aavistelin, että saatan sijoittua neljän joukkoon, mutta se riippuu niin paljon kuinka muilla menee.
Mä, Johanna ja Riikka. Kuva: Kankaanpään Suunnistajat.
Ilokseni tämä sateessa seikkailu riitti pronssiin, Johanna tuli hopealle. Riikka voitti molempina päivinä mestaruuden. Hurjan kovia ovat. Itselle tämä pronssi oli jälleen niin super juttu. Suunnistus ei ollut mitään parasta ja keli olosuhteet ja kartta ongelmat veivät sen parhaimman yrityksen, mutta ei se oikeastaan mua haittaa. Tämä oli nyt tällä kertaa tällainen kisa. Sen isomman karttatelineen nyt kuitenkin hommaan.
Tämän vuoden yksi tavoite oli voittaa viimeisten vuosien tapaan joku SM mitali, joten tämä tavoite toteutui tuplaten.
Kartat oli sunnuntain kisassa kovilla.
Pyörä on vieläkin pesemättä autotallissa...
Mutta nyt ajatukset on jo tulevassa viikonlopussa, kun Kauhavalla on Lakia-Jukola!!
Tänä vuonna ensimmäisen kerran vanhin tyttäreni pääsee suunnistamaan mukaan ja mä tuon viestin hänelle. Merkitsee mulle paljon. Suunnistamisen lisäksi oon ensimmäistä kertaa Jukolassa talkoissa. Eniten oon toivonut pääseväni Jukolan viestin aikaan metsään ja nyt mä oon siellä ensiapuryhmässä. Tulee niin hieno viikonloppu!

~Eija~

perjantai 31. toukokuuta 2024

Rukalla jälleen 55km

 Kuudetta kertaa osallistuin NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan tässä toukokuun lopussa. Vaikka viime vuonna meni 55km:n juoksu hyvin ja paransin omaa aikaani ko matkalla, olisin jättänyt reissun tältä vuodelta väliin, mutta tyttären toiveesta matkaan ilmoittauduimme viime vuoden puolella mukaan. Alkuun heti selittelyjä, sillä fiilis kohti Rukaa lähtiessä ei ollut ihan paras mahdollinen, koska monen monta täsmä treeniä oli tekemättä ja kevät oli ollut treenaamisen ulkopuolella äidin roolissa uuvuttava. Kuitenkin reissusta alkava oma kesäloma, lasten lähestyvä kesäloma ja Ninni matkaseuranamme kohotti tunnelmaa. Oma tavoite oli juosta omaa vauhtia, alku viime vuotta rauhallisemmin, tankata energiaa säännöllisesti ja nauttia juoksemisesta, sillä mitään vammoja ei kuitenkaan ollut.

Rukalle ajelimme torstaina ja pitkän ajomatkan palautteluna kävimme rauhallisesti kävellen Valtavaaralla ihailemassa maisemia. Tytär ei ole ennen käynyt Valtavaaralla, joten olihan sinne kavuttava. Valtavaaran mökillä treffasimme Hannan ja Johannan ja yhdessä sitten tultiin alas.

Perjantai päivä meni lepäillessä ja syödessä. Vähän jaloittelua ja venyttelyjä. Kisastarttiin bussi lähti viiden jälkeen ja hyppäsin sen kyytiin. Tänä vuonna bussiin ei päässytkään vain kävelemällä suoraan, vaan numerolappo skannaamalla tarkistettiin olitko oikeutettu kisalähtöön. Sähköisesti oli etukäteen pitänyt valita oma lähtöryhmä ja kisastarttiin piti perustella oletko oikeutettu siihen. Pääsin läpi.

Viikko oli ollut melko kuuma ja perjantai aamulla lähteneillä perusmatkalaisilla oli ollut sen kanssa ongelmia ja olivat joutuneet ottamaan lisänesteitä vesistöistä. Meidän 55km:n juoksijoiden lähtö oli illalla ja oli ennustettu jonkin verran sadetta. Jätin aurinkolasit pois ja tämä oli oikea ratkaisu, sillä Oulangan luontokeskukseen bussilla saavuttuamme, taivas oli pilvessä. Pitkät juoksutrikoot ja ohut pitkähihainen paita oli vaatevalintani. Juoksuliivistä löytyi lisäksi vaihto paita, takki, kahdet hanskat ja tuubihuivi.
kuva. Poppis Suomela
Sitten sitä mentiin. Osa lähti heti reipasta vauhtia, mutta mä hain oman sopivan vauhtini ja lähdin etenemään. Sykkeet pompsahti alussa normaalia korkeammalle ja tuntui että kovin hengästyin, mutta parin kilsan jälkeen olo rauhoittui. Jonkun aikaa menin parin miehen perässä, mutta heidän juoksurytminsä ei oikein sopinut omaani ja ohitin heidät. Sen jälkeen edessä olikin tyhjä polku aina ekaan huoltoon, basecampiin 31km:n paikkeille. Takana kuulin jonkun aina välillä juoksevan ja yhden miehen kanssa pari sanaa vaihdoin, kun puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen huomasin mun suklaiden jääneen hotellille. Laitoin Ninnille ääniviestin, että jos mahdollista, niin tuoda ne basecampiin. Pienesti sateli välillä, mutta ei paha ollenkaan.

Juoksu sujui oikein hyvin. Kilometrit taittuivat 5:30-6.30min välille, kovemmilla nousupätkillä vielä hitaampia. Hitain kilometri oli 12:10min. Energiaa otin 20 minuutin välein. Paristi löin kengän kärkeni kiveen tai juurakkoon, mutta pystyssä pysyin. Vatsa oli ok, mutta suolisto alkoi ilmoitella itsestään. Jouduin käydä puskassa, mutta ennen ekaa huoltoa tuntemukset palasi. Sinnittelin basecampiin, sillä tiesin että siellä on vessa. Ninni ja tytär olivat basecampissa vastassa ja heille annoin mun lötköpullot täytettäväksi ja itse suuntasin vessaan. Huhhuh kun helpotti. Ninni kertoi, että olen kuudentena. Sain suklaat mukaani ja näin kun huoltoon tuli toinen nainen, eli 7.

Matka jatkui ja tämä perästä tullut nainen porhalsi melko nopeasti ohi, annoin mennä. Kuitenkin vastaan tuli yksi nainen kävellen ja päättelin hänen joutuneen keskeyttämään. Eli olisinko nyt taas 6. ja ohittanut nainen 5. Sysäsin nämä ajatukset sivuun ja päätin pysyä tavoitteessani juosta omaa juoksua. Matkaa oli vielä jäljellä.
kuva: Ninni
Basecampin huollosta Konttaisen huoltoon on mun mielestä tylsin kohta. Vajaa 20 kilometriä. Nyt seurana oli tuo edelle juossut nainen, joka ei alun kiihdytyksen jälkeen päässytkään karkuun ja lisäksi mukana oli ns jojossa juokseva mies. Ylämäissä saavutin naista, mutta alamäissä hän oli vikkelämpi. Tasaisella mentiin melko tasatahtiin. Mun ei tarvinnut mitenkään sinnitellä ja keskityin vain omaan energian ottamiseen ja tarkkaan askeltamiseen ettei mitään kaatumisia tulisi.

Ninni ja tytär olivat yllättäen Konttaisella vastassa ja ihastelemassa auringonlaskua. Kuulin, että kuudentena ollaan. Nainen edessäni juoksi hiukan harhaan ja tuli juoksemaan taakseni ja annoin tilaa juosta alamäki omaan vauhtia. Hän sanoi, että vesi on loppu ja ilmeisesti sen vuoksi on hankalaa, en tiedä mitä vesien loppumisella tarkoitti. Mä kuitenkin tiesin, että huolto on mäen alla. Tässä kohdassa kisaminä heräsi ja tein päätöksen juosta Konttaisen huollon läpi ja yrittää lopun mäissä vetää kaulaa tai ainakin pitää nainen takanani.
Valtavaaralla kisaa edeltävänä päivänä.
Sitten sitä mentiin. Yleensä en vilkuile taakseni, mutta nyt katsoin useamman kerran. Ei näkynyt naista. Yhden miehen sain kiinni ja kohta hän meni taas ohi. Oma vauhtini pysyi melko tasaisena. Ylös poljin jaloilla minkä jaksoin, juoksun kaikki mahdolliset pätkät ja alamäet erityisen varovaisesti. Valtavaaran huippu ja mökki tulivat näkyviin nopeasti ja sitten tuli se olo, että nyt ei takaa enää ohi tulla ja lähdin rullailemaan ala.

Viimeiseen nousuun Rukalle lähtiessä näin edessäni poninhännän heiluvan. Yllätyin, että onko siellä joku naisjuoksija! Rauhoittelin itseäni, että et saa enää kiinni, ei haittaa, matkaa on niin vähän. Mutta mitä vielä, tuntui että saavutin joka askeleella. Aika pian pääsin rinnalle ja ohi. Hän jäi koko ajan, näytti olevan melko väsynyt. Mulle tuli valtava energia päälle ja hymyilytti ja vähän itketti. Viimeiseen alamäkeen ja kuulin kun Ninni ja tytär huusivat maalialueella. Vilkuilin kelloani, että taidan ehtiä alle kuusi ja puoli tuntia, vaikka se ei etukäteen minkäänlainen tavoite ollut.
kuva: Poppis Suomela
Maalissa olin ajassa 6:29:38, naisten sarjan 4. ja ikäsarjani ykkönen. Oma ennätysaikani ko matkalla.
Oman kellon mukaan matkaa tuli 56,97km
Olin todella tyytyväinen 😊
Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa. Juoksuliivi oli jälleen hiukan hinkannut ja vääränlainen kinesioteippi ei pysynyt kunnolla paikallaan. Suoliston oireilu oli uusi juttu, mutta onneksi siitä selviää puskassa. Maaliin tulo keskellä yötä on haastavaa nukkumisen vuoksi enkä saanut oikein yhteään nukutuksi. Kuitenkin seuraavat yöt korjasivat tilannetta.
Lauantaina tytär juoksi kolmannen kerran 13km matkan. Hyvin meni ja sijoittui alle 16 vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmanneksi ja kaikki naiset sarjassa 8. Omaan aikaansa ei ollut tyytyväinen, sillä viime vuonna oli parempi aika, mutta aina ei voi onnistua.

Loppujen lopuksi, vaikka etukäteis fiilis ei ollut ihan paras mahdollinen, reissu oli mukava ja ikimuistoinen jälleen kerran.

Kiitos Ninnille huoltamisesta ja matkaseurasta 💗

~Eija~

tiistai 21. toukokuuta 2024

SM sprintti keväässä

 Toissa viikolla kisattiin suunnistuksen SM-sprintti kisat Espoossa. Viime vuoden haastavan Lahden asuntokortteli sm-kisan jälkeen odotukset olivat hyvinkin nöyrät ja talven aikana olin saanut itseni psyykattua rentoon olotilaan. Kuitenkin kisaviikonlopun lähestyessä olin todella jännittynyt ja koin paineita. Yksistään kisasuoritus ei aiheuttanut sydämen tykytyksiä, vaan myös reissu itsessään, sillä olin menossa ihan yksin ilman autoa julkisilla lähes kotiovelta asti.

Toukokuun alussa Etelä-Suomessa oli jo vihreä kevät, kun Etelä-pohjanmaalla ei ollut vihreydestä vielä puhettakaan.
Perjantaina iltapäivällä poljin kotoa Ilmajoelta Seinäjoelle työpaikalle, jonne jätin pyörän lukolliseen pyöräparkkiin. Siitä kävellen junalle ja junalla Helsinkiin. Tämä osuus matkustamisesta oli vielä ihan jees, mutta Helsingin päässä piti löytää oikeaan metroon ja osata jäädä oikealla asemalla pois.

Olin viikolla nähnyt unia myöhästymisestä, niin junasta, metrosta ja kisoista. Hermostutti. Kännykässä oli pääkaupunkiseudun julkisten appi ja se osasi kyllä suoraan näyttää minne mennä ja mihin metroon hypätä kyytiin. Laskin kädet hioten asemia, kunnes oikea asema kuulutettiin ja hyppäsin kyydistä.
Samalla asemalla jäi vain kourallinen porukkaa mun lisäksi. Ne muut lähti toiselle ulko-ovelle, mä yksin toiselle. Vastaan tuli vartija ja yritin näyttää viattomalta tyypiltä, joka tiesi tasan tarkkaan minne mennä. Ketään muita ei näkynyt, ei siis ketään. Osasin ulos ja sielläkin ihan hiljaista, vain jokunen auto ajoi ohi ja jossain kauempana joku henkilö käveli. Googlemapsin avustuksella hotellille, joka olikin tuttu viime syksyltä, kun olin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaa edeltävän yön siellä yöpynyt. Huh, siis jotain tuttua.
Espoossa metroasemalla hissiportaissa ihan yksin.
Hotellille kirjautuminen meni ok ja huoneessani huokaisin helpotuksesta. Olin selviytynyt mallikkaasti maalta Etelä-Suomen sykkeeseen, vaikka Espoossa olikin melko rauhallinen meno. Iltalenkkinä tein kävellen kauppareissun ja vielä kevyt juoksu rantoja pitkin visusti varoen, etten edes vilkuillut ison tien toiselle puolelle, jossa oli seuraavan päivän kisamaasto.

Nukuin äärettömän huonosti. Edelleen näin unta myöhästymisestä. Aamu tuli ja tikkana ylös ja suunnitellusti vaatteet päälle, aamupalaa ja metrolle, jolla päätin siirtyä kisakeskukseen kävelyn sijaan. Olin siis ajatellut kävellä hotellilta kisakeskukseen, mutta kun saapuminen sujui näin hyvin, uskaltauduin jatkamaan. Osasin ja olin melkoisen ajoissa kisakeskuksessa, mutta olin helpottunut.
Viimeinen rasti.
Kaikesta talven aikana saavutetusta rauhallisuudesta näitä kisoja kohtaan ei ollut enää mitään jäljellä. Jännitin aivan valtavasti. Sarjassani D45 oli 64 ilmoittautunutta ja 40 pääsisi A-finaaliin. Olisin valtavan pettynyt, jos kaiken tämän jännittämisen jälkeen en selviytyisi A-finaaliin. Tiedostin, että omalla perus suorituksella ja vauhdilla ei pitäisi olla mitään ongelmia. Mutta sprintti on herkkä laji ja virhe voi tulla niin nopeasti.

Mutta karsinta meni omalta osalta aivan hyvin. Vauhdin osalta en laittanut kaikkia peliin, koska suunnistus sujui ihan ok ja vaikka 6-7 rastivälin olisin voinut valita paremmin, ei hätää ollut. Omassa karsintasarjassani olin 3. Kokemuksesta kuitenkin tiesi, että karsinta on yleensä melko perus sprinttiä ja finaalissa sitten kikkaillaan tai jotain siellä ainakin on, että parhaat erottuu hyvistä.
Karsinnan kartta ja punaisella viivalla näkyy mun reitti.
Oli pitkä odottelu kisojen välissä ja vielä lähtökynnyksellä ennen kuin oma vuoro vihdoin tuli. Ykköselle tuli pieni turha kaarros, mutta ei paha. Keskittyneesti pääsin jatkamaan ja juoksuun laitoin yhden vaihteen lisää. Tavoite oli pysyä koko ajan hyvin kartalla. Kunnes 9-10 rastivälillä tein harmillisen virheen. Reittisuunnitelma oli valmis, portaita ylös ja kurvaten oikealle ja vasemmalla. Portaiden jälkeen käänsin karttaa vastaamaan menosuuntaa ja tässä kohdassa käänsin huolimattomuuttani liikaa ja aloin lukea rastille 12. Eihän se sitten nappiin mennyt ja meni useampi sekunti pakittaa ajatuksissa ja miettiä mille rastille olinkaan menossa. Tässä tuli reipas 1 minuutin virhe. Suututti. Olisikin tämä riittänyt, mutta vielä 13-14 rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan, jolla hävisin toisen minuutin.
A-finaalissa kaksi isoa virhettä.
9-10 rastivälin virheen vuoksi putosin väliaikojen perusteella 3. sijalta 19.:sta. Nostin vielä 10. sijalle, mutta lopun reitinvalinta virhe pudotti sijalle 16. Tavoite oli päästä kymppisakkiin ja siellä oltaisiin oltu, jos... Mutta tämä on sprinttisuunnistuksen suola. Pitää pystyä nopeasti tekemään ratkaisut, keskittyä ja juosta. Tiedän, että pystyn siihen, kunhan hetki on oikea.

Harmittaa, mutta tiedostan myös, että monta hyvää naista jäi taakse ja monella muullakin tuli aivan varmasti virheitä. Periksi en anna ja ensi vuonna taas.

~Eija~

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Metsäsuunnistuskauden avaus

 Tänä vuonna on päässyt suunnistamaan jo hyvän aikaa, vaikka maassa on ollut lumi ja ulkona pakkasta, kiitos sisäsuunnistustapahtumien. Kuitenkin se on aina melko juhlavaa päästä talven jälkeen metsäsuunnistamaan ja tänä vuonna metsäkausi alkoi perinteisillä Lapuan Virkiän kevätkansallisilla toissa viikonloppuna. Virkiän kisojen perinteisiin kuuluu myös kolea ilma, eikä tästä poikettu tänäkään vuonna. Kaksi päiväisissä kisoissa lunta ja räntää tuli molempina päivinä ja oli vilpoinen tuuli ja vain muutama plus aste. Puinkin keliin kuuluvalla tavalla mm pitkät kalsarit, takin ja käteen hanskat. Oli oikein sopiva asustus.

Suunnistus oli kivaa. Lauantain keskimatkalla selvisin oikeastaan virheittä, kun menin omaa maltillista vauhtia. Itsellä vauhdin kasvaessa virheet lisääntyy, joten tällä ikää on pitänyt ottaa jo opiksi ja malttaa. Sunnuntaina toki tuli sitten isompi, useamman minuutin virhe yhdelle rastille. Kartalla näytti melko helpolta kivi rastilta keskellä tiheikköä ja lähellä oli kaksi polkua. En sitten kuitenkaan meinannut osua millään kohdille. Sapetti, kun monta kertaa joutui palaamaan polulle ottamaan vauhtia, mutta ei vaan osunut. Periksi ei anneta ja kaivoinkin sen rastin lopulta esiin. Ajattelin, että kokonaiskisan tilanne oli taputeltu tältä osin, mutta mitä vielä, sillä maaliin tultua näin saman sarjalaisia ja olivat myös juuri tulleet maaliin. Samaa rastia olivat pyörineet ja jäivät ajassa mun taakse. Naiset 45 sarjassa tuli voitto, eli oikein kiva kauden avaus.
Kuva; Sini Hietala
Viime viikolla arki-iltana kisattiin myös sprintin aluemestaruuksista. Tuntui melko aikaiselta ajankohdalta, mutta SM kisat on jo ensi viikolla, niin yleisesti ennen niitä on näitä pienempiä vastaavia kisoja, joissa onkin kiva treeni mielessä käydä.

Sprinttiä en kummemmin jännittänyt, ajattelin vaan tehdä sen hyvän treenin. Liian heppoisin mielin sitten lähdinkin matkaan ja jokin ajatuskatko tuli heti ykköselle ja luin rastivälin ihan väärin ja juoksin suoraan 5. rastille. En oikein ymmärrä mitä tapahtui ja siinä hävisin melkein minuutin. Loppu matkan, ja sprintissä matkat ovat lyhyitä, tässä kisassa linnuntietä 1,95km, vedin niin lujaa kuin pystyin, että saisin kurottua virhettä kiinni. Melkein onnistuin, mutta 13 sekuntia jäin voittajalle ja olin sarjassani toinen. Kuitenkin aluemestaruus tuli, koska voittaja oli alueemme ulkopuolelta. Melko paljon harmitti tuo pölläily, mutta toisaalta hyvä treeni tuli siinä mielessä, että pitää muistaa keskittyä. Juoksu tuntui helpolta, vaikka loskaisen kelin vuoksi oli pitänyt kaivaa vielä talvinastarit jalkaan.
Kuva; Teemu Antikainen 
Viime viikonloppuna suunnistus iloittelu jatkui, kun täällä omalla kotikunnassa järjestettiin FinnSpring suunnistuskisat. Lauantaina oli henkkoht kisa ja sunnuntaina viesti. Santavuoren maasto on haastavaa ja useampi vuosi sitten jossain aluemestaruuskisoissa oon siellä jossain mäessä pyörinyt ja kauan. Silloinkaan toki en luovuttanut ja maaliin jotenkin selvisin.

No nyt oli tavoite lähteä maltilla ja tarkasti, suunnistus edellä. Lauantain pitkämatka tarkoitti naiset 45 sarjassa 5,6km reissua linnuntietä. Ei tunnu pitkältä matkalta, mutta näin ne ikäsarjoissa matkat lyhenee. Suunnistus sujui todella hyvin ja vaikka joitain mikrokaarroksia tuli, en niitä laske omalla kohdalla virheeksi. Olin niin iloinen kun osuin pienipiirteisessä rinteessä suoraan rastille. Tuolla rastilla ääneen toiselle suunnistajalle totesinkin, että jee osuipa kohdalle hyvin. Oli hyvä suunnistus ja iloinen yllätys oli 3. sija tuloslistalla. Meitä oli 20.
Mä, Eero ja Hanski
Lauantaina oli Lapuan kisan vaatetukseen erona se, ettei mulla ollut takkia ja sunnuntaina keli lämpeni sen verran, että jätin hanskat pois. Suunnistustrikoiden alla toki oli vielä pitkät kalsarit ja jaloissa Sealskinzin sukat, joilla varpaat pysyvät melko kuivina, mutta ainakin lämpöisinä.

Meillä oli seuralta saatu kaksi joukkuetta avoimeen kuntosarjaan, jossa saa olla niin naisia kuin miehiä ja minkä ikäisiä tahansa. Mukavaa, että tällaiseen on nykyään mahdollisuus. Mulla oli kaverina Eero ja Hanski. Mä aloitin ja tykkäänkin eniten aloitus- ja ankkuriosuudesta. Suunnistus sujui jälleen mukavasti. Vaikka kartan halkova Ilkanpolku on mulle erittäin tuttu, tein parille rastille turhaa kaarrosta, mutta positiivista että tajusin nopeasti minne olin ajautunut ja kaarsin omaa rastia kohti. Seisoskeluja ei tullut.
Vedettiin hienosti maaliin ja lopullinen sijoitus oli 9. Matkaan lähti 32 joukkuetta. 

Tänään, vappuaattona on ollut vihdoin selvästi lämpöisempää. Tämä kolea alkukevät saa nyt jäädä taakse. Huomenna alkaa toukokuu 😍

~Eija~

torstai 11. huhtikuuta 2024

Kevään testijuoksuja

Ihanaa huhtikuuta kaikille ✋ Se on tosiaan jo niin kevät ja jälleen kerran aika voisi hidastaa menoaan, ihan madella.

Kevään juoksuvaatteet. Pitkät kalsarit on jo saanut jättää pois.
Pirkan hiihdon jälkeen kävin vielä muutaman kerran hiihtämässä ja sain talvelle 2023-24 kasaan 1066 hiihtokilometriä. Tonni oli tavoite, kun pääsi niin aikaisin, jo lokakuun puolella hiihtämään ja talvi oli upea. Yleensä maaliskuun puoleen väliin mennessä hiihtoniilous lopahtaa ja niin kävin nytkin. Läpi talven olen koko ajan myös juossut, mutta kyllä tuo lisääntyvä valon määrä ja juoksemaan lähtemisen helppous houkuttelee useammin lenkkarit jalassa ulkoilemaan. 
Maraton.
Juoksin äärettömän hyvät omat vk lenkit kuukauden sisään, kun maaliskuun lopussa osallistuin Ahonkylässä pienellä porukalla omatoimimaratonille ja viime viikolla Komian kirkon hölkän reiteillä testijuoksu mielessä 10km ja 5km omaa kovaa. Kaikki edellä mainitut juoksin yksin, myös Ahonkylässä, koska samaa vauhtia meneviä ei ollut.

Ahonkylän reittiä ei ole tarkistusmitattu, mutta oli tilastokelvollinen vaikkakin melkoisen ylimittainen. Oman kellon mukaan sileän maraton aikani oli 3:30:26, eli ehdottomasti oma ennätykseni, mutta virallisiin tilastoihin tuli 3:36:42, joka myös on oma ennätykseni, kelloni näyttäessä matkaksi 43,25km. 100 metriä vähemmän näytti mua reippaammin juosseen kello, joten uskon tuohon matkaan. Oli mukava juoksu sen kummemmin valmistautumatta ja koenkin, että ultrajuoksijana pitääkin pystyä maraton melko lyhyellä varoitusajalla juoksemaan. Viimeisen 10 kilometrin aikana huomasin, että hartiat kipeytyivät ja aivan kuin keskivartalon tuki antoi periksi. Tämän vuoksi oon nyt useampana päivänä viikossa hiukan prässännyt lisää keskivartaloa ja tehnyt täsmä treeniä myös yläkroppaan. Juuri nyt onkin käsivarsissa ja selässä lihasarkuutta eilisestä kuntosalijumppailusta. Ahonkylän maratonin jälkeisenä yönä lantionseutu oli todella kipeä ja seuraavana päivänä etureidet. Kova iskutus asfaltista osui.
Kympin juoksu.
Komian kirkon hölkkä juostiin viime sunnuntaina Ylistarossa ja olin jälleen kerran Päivin kanssa siinä päävastuussa. Hölkkä viikko oli kaunis kelien puolesta ja kävin kympin juoksemassa omaa reipasta ja hölkkää edeltävänä iltana vielä vitosen. Kilometrivauhdit testijuoksuissa osuivat melko samoihin, joten vitoselle pitäisi pystyä jokunen sekunti vauhdista kiristämään. Ja jos tai kun houkuttelisi päästä juoksemaan isommassa porukassa maantie puoliska, pitäisi vauhdista höylätä niitä sekunteja, että omaan enkkaan pääsisi. Omaan aikatauluun ei nyt vaan ihan lähitulevaisuudessa mahdu kova puoliskan kisa.

Nämä omat kovat juoksut ovat kuitenkin tehneet tosi hyvää juoksukunnolle ja huomaan pk lenkin tuntuvan selvästi kevyemmältä ja pitää aivan jarrutella, ettei vauhti lähde kiihtymään tarpeettoman kovaksi. Nyt kun urheilukenttien radat alkavat olemaan sulat ja kuivat, on tarkoitus muutaman kerran käydä siellä tekemässä vetoja ja näin hakea tarvittavaa vauhtia kevään suunnistuksen sprinttikisoihin. Ja ihan kohtahan alkaa tossusuunnistuskausi todenteolla, niin pääsee kunnon lajiharjoittelua tekemään.
Vitosen juoksu.
Mun Komian kirkon hölkän reittien juoksut osui upeisiin keleihin, mitä nyt kylmä pohjoisen puolen tuuli oli, niin itse hölkkä päivänä aamusta oli kerros lunta, joka suli loskaksi. Suureksi iloksemme kurjasta kelistä huolimatta paikalle tuli mukava joukko juoksijoita ja kannustajia ja saatiin pidettyä hyvä hölkkätapahtuma jälleen.
Tossu suunnistuskausi tosiaan kolkuttelee jo nurkan takana ja talven puolella on onneksi päässyt muutaman kerran jo kartan kanssa pyörimään, kun naapurikunnissa on järjestetty sisäsuunnistusta. Kartat ovat toki hyvin erilaisia kuin metsässä suunnistaessa, mutta mainiota kartanluku treeniä se on. Ja yllättävän vaikeaa, mutta hauskaa.
Sisäsuunnistusta Lapuan kaupungintalolla.

KKH reitiltä silloin, kun vielä paistoi aurinko.

Olihan hölkkä taas omanlaisensa rypistys.
Komian kirkon hölkkää on pääsääntöisesti tosi mukava järjestää ja kun ei tarvitse hommaa yksin pyörittää. Mulla ja Päivillä hommat on jakaantunut sovitusti ja osa sanattomasti, mutta saumattomasti ollaan kaikki saatu hoidettua. Tämä oli nyt neljäs vuosi, kun olimme päävastuussa. Pitää sanoa, että joka vuosi tulee jotain uutta pähkäiltävää tai ulkopuoliset toimijat tarvitsevat uusia selvityksiä tai viranhaltijapäätöksiä. Joinakin öinä hölkkä on tullut uniin ja hoidettavien hommien lista on ollut pitkä. Näin muutama päivä hölkän jälkeen on todella helpottunut ja kiitollinen olo. Parasta olivat jälleen kökkäläiset, juoksijat, kannustajat ja yhteistyökumppanit. Ja palaute on ollut mukavaa 😊
Ninnin ja Hannan kanssa pitkänä perjantaina mukavalla puolentoista tunnin lenkillä.
Juoksut jatkuu ja kunhan polut vielä lisää kuivuu, tulee mukaan enenevässä määrin myös metsän puolella menoa. Mäkitreeniä teen sen minkä ehdin, mutta en ota siitä nyt stressiä. Toukokuun lopussa on tulossa Nuts Karhunkierros 55km ja siellä toki tarvitaan tunkkausvoimaa lopun nousuissa, mutta tuskaillaan tekemättömiä treenejä sitten siellä.

~Eija~

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Kolmas kerta Pirkan hiihdossa

 Maaliskuun ensimmäinen sunnuntai vuonna 2004 hiihdin ensimmäisen kerran Pirkan hiihdossa täyden matkan, 90km. Silloin alla oli Madshus merkkiset perinteisen sukset, jotka oli silloinen työkaverini voidellut. Silloisen esimieheni järjestämällä porukalla mentiin. Muistaakseni meno oli tasaista, vaikka hiihtokilometrejä oli hätinä 100 alla. Maaliin tulin, mutta ajasta ei ole mitään muistikuvaa...tai no sellainen, että kauan meni, ehkä jotain 9 tai 10 tuntia.

Vuonna 2013 olin toisen kerran ja samalla matkalla. Silloin isäni oli kuskina ja huoltajana. Lunta tuprutti ja ladut olivat melkoisen pöperöt. Sukset olivat samat kuin 9 vuotta aikaisemmin. Ne oli huollettu oman paikkakunnan urheiluliikkeessä, jota ei enää ole olemassa. Treenihiihtokilometrejä en muista. Paransin aikaani, ehkä jonnekin 8 tunnin hujakoilla, mutta mitään varmaa tietoa ei tästä ole. 

Lähdössä muutama minuutti ennen aamu seiskaa.
Tänä vuonna olin kolmannen kerran viivalla, samalla 90km matkalla. Huoltajana ja kuskina oma mies. Sukset olivat neljä vuotta vanhat Rossignolin karvapohjasukset, jotka olin huollattanut ennen Kauhahiihtoa, joka oli pari viikkoa aikaisemmin. Treenihiihtokilometrejä alla oli jotain 850. Oma huoltaja matkan varrella mahdollisti sen, etten ottanut kantoon mitään muuta kuin kännykän siltä varalta jos pitää saada mies kiinni. Etukäteen oli todella vaikea arvioida miten kauan mulla menee. Jonkinlaista arviota yritin paperille hahmotella ja tavoite ajaksi asetin 8 tuntia, että ehtisin sitten vielä illalla toisaalle. Arvelutti miten jalkaholvit kestää, koska ne ovat pitkillä lenkeillä kipuilleet. Vaatetus mietitytti ja mulla olikin esimerkiksi kahdet vaihtohanskat tarvittaessa käytettäväksi. Lopulta en vaihtanut hanskoja, en paitaa enkä tuupihuivia.

Startti Niinisalosta oli klo.07, joten meillä oli melko aikainen lähtö Ilmajoelta. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa. Lähtöpaikan kisakeskuksessa oli hiukan hermostunut olo, kun vessajono oli pitkä ja miehet tulivat myös naisten jonoon, koska miesten puolella oli paljon pitempi jono. Kävellen siirtyminen lähtöpaikalle ja sitten odoteltiin. Jäin melko taakse, mutta ehkä tässä lähtöryhmittymisessä ei vielä mitään ratkaista. Niin ja kisaamaan en ollut lähtenyt, vaan hiihtämään pitkän treenin.
Lentokentän huollossa mustikkasopalla suupieliin väriä.
Kelihän oli tosi mainio, pikkuisen pakkasella ja edeltävät suojakelit oli kovettanut ladut luistaviksi. Heti alussa suksi lähti luistamaan hyvin ja lykin menemään. Tasatyöntöä pääsi pitkiä pätkiä ja tuntui kuin olisi alamäkeen menty. Ohitella joutui paljon, kun haki sitä omaa sopivaa vauhtia porukassa.

Joka huoltopisteellä, joita oli todella tiuhaan, otin juotavaa, mehua, urheilujuomaa tai mustikkasoppaa. Mieheltä sain suklaata ja reissulla menikin yli puolet Fazerin sinisestä suklaalevystä.

Oli todella kivaa ja nautin menosta. Tätä olin toivonutkin. Silti välillä jättäydyin jonkun porukan peesiin ja huilailin, mutta kun menohaluja tuntui olevan reippaampaa vauhtiin, ohitin ja jatkoin omia menojani. Puolen välin lentokentällä tuli häjyin paikka, kun puolipirkan hiihtäjät olivat juuri lähteneet edelleni. Olisi pitänyt hiihtää 5 minuuttia nopeammin, niin olisin ehtinyt heidän edelle. Siinä olikin sitten ohittelemista.

Latu oli pääosin todella hyvässä kunnossa. Muutamissa kohdissa, erityisesti metsäisillä pätkillä oli hintsusti lunta ja sai olla tarkkana jäätiköllä. Kökkäläiset lapioivat lunta tien ylitys paikoilla ja mehukupit ojennettiin käteen. Hiihtäjä sai vaan hiihtää.

Hämeenkyrön jälkeen oli kilometrin pätkä kun piti kantaa suksia. Mä juoksin tuon pätkän ja tässä kohdassa huomasin ohittavani yhden naisen. Kilpailija-minä nosti päätään, vaikka vakuuttelin itselleni että ei haittaa vaikka vielä ohitettu tulisi takaa ohi. Matkan edetessä ohitin vielä neljä naista lisää ja viimeisin oli vajaa 10 kilometriä ennen maalia ja tässä vaiheessa sisuunnuin, että nyt ei enää kukaan nainen tule takaa ohi. Väsytti jo, erityisesti käsivarsissa ja pakaroissa. Mutta jalkaholvit olivat kivuttomat, en ollut edes hoksannut sitä aikaisemmin matkalla.
Maalissa Ylöjärvellä.
Maaliin tulin reilusti arvioitua aikaani aikaisemmin, 6:18:29.
Kisaamaan en tullut, mutta kyllä tuntui niin makealta sijoittua kaikki naiset sarjassa 7. ja naiset 40vee sarjassa 3. Olihan siinä toki tunti kärkeen, mutta silti annan itselleni taputukset olalle.
Toistan itseäni, mutta oli mukavaa ja jaksoin todella hyvin. Keli, sukset ja talven aikana hiihdetyt kilometrit kantoivat. Aika näyttää milloin neljännen kerran Pirkan laduille lähden lykkimään, mutta omasta ajastani en ehkä enää pysty nipistämään.

~Eija~

maanantai 19. helmikuuta 2024

Hiihtopitkis Kauhahiihdossa

 Viime viikolla tuli pariin otteeseen ihan kunnolla lunta, niin paljon että omakotitalo asujalla oli taattu lihaskuntotreeni omassa pihassa. Iloksemme kerran naapuri kävi useamman pihan, mm meidän konevoimin siistimässä, mutta jäihän sitä hommaa vielä itsellekin. Kotihommien lisäksi loman jälkeen palasin töihin ja tottakai työmatkan kuljen pyörällä.

Työmatkapyöräily on toisinaan ihan kunnon treeniä.
Olinkin fyysisesti melko väsynyt raskaaseen polkemiseen osittain auraamattomilla ja muhjuisilla teillä ja välillä tuulikin osui ikävästi vastaan. Perjantaina hain perinteisen sukset perusteellisesta huollosta ja kävin niitä heti testaamassa sillä seurauksella, että lonkankoukistajat kipeytyivät.

Ei ehkä ollut paras valmistautuminen sunnuntain Kauhahiihtoon, mutta onneksi en ollut tänäkään vuonna lähdössä sinne kisamielessä.
Neljä vuotta (muistaakseni) vanhoihin karvapohja suksiin tehtiin kunnon huolto pohjia myöten.
Järjestyksessään 49. Kauhahiihto järjestettiin  Lauhanvuoren kansallispuistossa Kauhajoen ja Isojoen alueella. Tyylinä perinteinen. Viime vuonna olin hiihdossa ensimmäisen kerran ja tykkäsin. Koska tämä talvi on ollut niin hyväluminen ja olen päässyt mukavasti hiihtämään, tein jo melko aikaisessa vaiheessa päätöksen osallistua tänäkin vuonna. Haaveena oli parantaa Viime vuotista aikaani, mutta se ei olisi mikään elämää suurempi harmitus jos näin ei tapahtuisikaan.
Ennakkoon edullisemmalla hinnalla pystyi vielä ilmoittautumaan perjantaina ja näin tein, kun totesin pysyneeni terveenä ja vaikka fyysistä kuormaa tosiaan oli kropassa, en pyörtänyt ajatusta lähteä. Lopulta itse tapahtumapäivälle osui mielettömän kaunis talvikeli. Aamusta oli pakkasta paikoin -15, mutta se lauhtui -10 ja myöhemmin -5 hujakoilla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli uskomattoman kaunista. Hiihdon aikana en kaivanut kännykkääni taskusta, mutta painoin kauniit mäntymetsät kimaltelevine hankineen muistoihini.
Sarin kanssa lähdössä.
Sarin kanssa oltiin spekuloitu etukäteen varusteita, energioita ja aikatauluja. Lähdettiin peräkanaa ja vaikka hiihdimme omia vauhtejamme, koin että yhdessä hiihdimme. 

Niin ja itse hiihto, ~60km (mun kello näytti matkaksi 55,5km) meni hyvin. Etukäteen jännitin kuinka sormet tarkenee ja mitä jalkaterieni jalkaholvit pärjää, niistä kun on ollut kipuilua hiihtäessä. Lopulta lämpöisessä hanskat oli tosi hyvät ja niissä oli sen verran hyvin pitoa, että sain melko helposti napattua taskustani suklaata, jota mulla oli energiana. Juomapisteitä oli 60km matkalla 7, joten omia juomia en kantanut mukana. Saapuessa juomapisteelle, kysyttiin "mehua vai urheilujuomaa?" ja lämmin kuppi tuli käteen. Sanoisin erittäin hyväksi palveluksi.

Molempien jalkojen jalkaholvit tuntui hiihtäessä, mutta ei niin pahasti kuin viime vuonna. Oikean jalan lonkankoukistaja tosin vihoitteli, mutta loppuun asti sain hyvin potkittua vauhtia. Suksi oli hyvä ja mäet pääsin suorilla suksilla ylös. Nousut olivat vahvuuteni, mutta alamäissä aina miehet, jotka olin ylämäessä saavuttanut tai jopa ohittanut, tulivat ohi. Olisin kuulemma tarvinnut 35kg lisää painoa😁

Matkalla jo laskeskelin, että taidan parantaa aikaani. Viimeisellä 2 km:llä tajusin, että taidan pystyä hiihtämään alle 4 tuntiin. Ja näin tapahtui. Maaliin saavuin ajassa 3:57 (viime vuonna aikani oli 4:41).
Sijoituin naiset 40 sarjassa 2. Mitä nyt voittajalle jäin sellaiset 20 minuuttia, mutta eipä tuo sijoitus se tärkein ollut. Mukava arvontapalkinto (hylsysarja) ilahdutti kotona.

Pitää sanoa, että tosi hiihtäjät hiihtää aivan tolkuttoman kovaa vauhtia. Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella.
Oli todella kiva hiihto ja mukava onnistuminen. Avaimet onnistumiseen oli huolletut sukset ja hyvä keli, unohtamatta talven aikana hiihdettyjä kilometrejä.

Kahden viikon päästä on Pirkanhiihto 90km perinteisellä. Kauhahiihto antoi itseluottamusta, mutta keli voi olla taas ihan mitä vaan ja hiihtäjän pitää yrittää pysyä terveenä. Hiihtopohjat on tehty, joten nyt vaan sopivasti nautiskellen talvesta ja yrittää myös levätä.

~Eija~