maanantai 19. elokuuta 2019

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Viimeiset viikot ovat hurahtaneet kesäloman jälkeen työfiiliksiin sopeutumisessa ja suunnistuksen parissa. Toissa viikolla järjestin Sarin kanssa Ylistaron Kilpa-Veljien iltarastit Untamalassa. Iltarastien järjestäminen on yhdenlainen urakka ja kun sen tekee vain kerran vuodessa, tuntuu että ratojen piirrustus- ja tulospalveluohjelmat saa aina opetella uudestaan. Esimerkiksi vuonna 2017 tuli raavittua päätä ja puhkuttua osaamattomuuttani.
Jyrkänne rasti
Onneksi mulla ja Sarilla oli hyvin aikaa valmistella iltarasteja. Onni on myös oma iskä, joka tykkää suunnitella ratoja ja häneltä pyysinkin pisimpien A- ja B-ratojen suunnittelu apua. Sarin kanssa sitten suunniteltiin lyhyemmät lasten radat. Iloksemme saimme myös seuramme parilta muulta aktiivilta puhelimitse ja kädestä pitäen opastusta ratojen piirtämisessä ja tulostamisessa. Lisäksi seurassamme otetaan pikku hiljaa käyttöön rastilippu-palvelua online-tuloksien seurannassa ja siihen saimme myös opastusta. On muuten kätevä ja mukava ohjelma, josta näkyy useiden alueiden iltarastituloksia.
Kartta pinot valmiina suunnistajille.
Rastit vein metsään jo pari viikkoa ennen iltarasteja ja Sarin kanssa vedettiin siima ja vietiin rastireitin rastit edeltävällä viikolla. Rastien viemisessä menee aikaa, kun pitää oikea rastipiste tarkistaa välillä useammastakin suunnasta. Keli sattui kuitenkin ihan nappiin ja vaikka meni myöhään, nautin metsän hiljaisuudesta ja rauhasta. Normaalisti iltarastien ratoja ei koejuosta, mutta tällä kertaa ystäväni siskon perhe oli lomailemassa täälä päin ja he halusivat A-radan käydä kiertämässä. Sain heiltä varmistuksen, että rastit ovat karttaan merkityillä paikoilla ja muutenkin iskän suunnittelema rata oli hyvä.

Työläin ja tuskallisin osuus oli jälleen ratojen piirtely ja siihen liittyvät kikkailut. Tulostamiseen onneksi saimme tosiaan heti apua ja Sari teki hyviä muistiinpanoja, joita voimme sitten ensi vuonna ihmetellä että mitä ihmettä tuo nuoli ja tuo juttu tarkoittaa. Vaikka itse iltarastipäivänä jännitti kuinka koneet toimii ja tuleeko ketään, sujui kaikki kuitenkin oikein hyvin ja osanottajia oli mukavasti. Saimme kaikille tulokset, tulokset nettiin ja vielä päivän päätteeksi ja illan hämärtyessä haimme kaikki rastit ja siiman pois metsästä. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai palauttaa kaikki tarvikkeet varastolle ja lähteä kotiin. Ensi vuonna sitten taas.
Sari ja minä :)
Viikko sitten sunnuntaina pääsin järjestäjän roolista takaisin osanottajan rooliin, kun Vähäkyrössä kisattiin aluemestaruus viestit. Ehdin hyvin huoltaa ja kannustaa tyttäriäni heidän suunnistussuorituksissaan ennenkuin itse pääsin pääsarjassa ankkuriosuudelle. Olin jo kuullut että maasto on pienipiirteistä ja hiukan ehkä kartta suurpiirteinen. Ja olihan se sitä. Pientä hakua parille rastille, mutta ihan ok suoritus.

Kakkos rastille mennessä toki tuli todella typerä virhe. Luin kartasta suon, jyrkänteen ja kiven ja tähtäsin että tuolle kivelle menen. Siihen päästyäni rasti ei ollutkaan siinä! Kiersin kiven kaksi kertaa ja ihmettelin kun ei rastia näy. Kävin jyrkänteen päällä kaksi kertaa ja kerran suon reunassa. Lopulta tiirasin karttaa tarkemmin ja tarkistin rastimääritteistä, että mikäs se rastipiste muuten on. No sehän oli kiven takana oleva kumpare. Voi pöö! Ja siellähän se rasti oli, kivestä reilun viiden metrin päässä. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Seuraavien rastien rastipisteen muistin tarkistaa.
Maaliin ja tytöt kannustaa.
Ankkuroin joukkueemme sijalle 4., johon olin tyytyväinen. Harmillisen vähän vaan joukkueita saadaan aluemestaruuskisoihin. Nytkin pääsarjassa oli vain 6 ja voittaja joukkue oli ihan ylivoimainen. Veteraanisarjoissa oli vielä vähemmän osallistujia. Ja mun mielestä viestit ovat just parasta!
AM-viesti, ankkuriosuus.
Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa sprinttaamaan. Keskiviikkona oli Evijärvi-sprintti ihan kylän keskustassa. Keskellä karttaa halkoi tie, jonka sai ylittää vain kahdesta kohtaa ja suorituksen aikana se tuli ylitettyä neljä kertaa. Tietyt ylityspaikat tuovat paljon kiertoa ja nytkin sai todella juosta. Suunnistus kuitenkin sujui, vaikka radan loppu osassa paristi piti tarkemmin silmäillä karttaa reitin valitsemiseksi. Pohkeissa tuntui juoksu väsymisenä. Kahden kilometrin (linnuntietä) matkalle kiertoineen kului aikaa 12:24. 
Evijärvi sprintti.
Sprintti on hurjan kivaa ja pääsin siinä eilenkin kisaamaan, kun Kristiinankaupungissa järjestettiin alueemme aluemestaruus sprinttikisa. Vettä satoi koko ajan, välillä ihan kaatamalla. Ei siis mikään miellyttävin keli, mutta silti viivalle mennään.

Etukäteen oli luvattu pieniä katuja ja sisäpihoja, kaunista vanhaa kaupunkia. Sitähän se oli, mutta yllätyin miten vähän sisäpihoja lopulta oli käytössä. Muistissa on viime kevään SM-viestit Rauman vanhan kaupungin pikku kaduilla ja kujilla, joilla sai olla todella tarkkana. Eilen rata oli aika simppeli ja kovaa juoksuvauhtia sai pidettyä hyvin yllä. Jälleen paristi jouduin hidastamaan vauhtia, että pystyin varmistamaan reitin mistä olin menossa, mutta muuten sai antaa mennä. Vauhdissa ei aina meinaa kunnolla nähdä pieniä juttuja kartasta. Yhtä reitinvalintaa lukuunottamatta taisin mennä ihan optimireittiä. Jalat tuntuivat paljon paremmilta kuin keskiviikkona Evijärvellä, mutta nyt olinkin ehtinyt tehdä kehonhuoltoa paremmin. Matka oli 2,3km (linnuntietä) ja aikaa kului 9:49 ja tällä suorituksella aluemestaruus voitto D40-sarjassa.
Litimärkänä Kristiinankaupungin sateessa maalissa.
Ja olin muuten ihan litimärkä maaliin päästyäni! Jos ei kesän aikana lenkeillä ja kisoissa ole kastunut kuin kainaloista, niin viime viikolla kastelin itseni varpaista korviin kolmasti. Lenkkareita joutuu kuivattamaan useamman päivän, mutta onneksi kaapista löytyy kakkos lenkkareita.

Ja viime viikon kruunasi Suomen suunnistusjoukkueen hienot vedot MM-kisoissa Norjassa! Saaliina Venla Harjun pronssi keskimatkalta ja miesten hopea viestissä! Aivan mahtavaa!

Alkanut viikko eikä ensi viikkokaan tuo muutoksia siihen mitä lajia kisakalenterista löytyy, sillä tulevana sunnuntaina suunnistetaan suunnistuksen maakuntaviesti ja ensi viikolla pyöräsuunnistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

~Eija~

maanantai 5. elokuuta 2019

Sporttiporukan syksy 2019

Kesä on rallateltu menemään pitkin maita ja mantuja. Sen verran tuli ohjelmaa itselle keksittyä ettei tullut suunnitelmista huolimatta kesällä mitään ohjattua. No nyt kelien viiletessä on aika taas kokoontua yhdessä kohentamaan ja ylläpitämään lihaskuntoa Sporttiporukan henkeen. Pidetään tuttu päivä tiistai ja kello 18.30-19.30 ja Neiron koululla Ilmajoella. Aloitetaan 13.8.2019.

Mennään kuukausi kerrallaan omalla teemalla, mutta joka kerta vaihtuvalla treenillä. Oma liikunta taustasi voi olla ihan minkälainen tahansa, sillä pyrin suunnittelemaan erilaisia vaihtoehtoja erityisesti vaikeampiin liikkeisiin. Kuitenkaan vaikeaa ei ole, sillä esimerkiksi mitään rytmisiä juttuja emme tee eikä etukäteen tarvitse osata mitään erikois juttuja. Jokainen tulee tekemään omaa treeniä.
Ohjelmassa on elokuussa kahvakuulatreenit ulkona. Oma kahvakuula mukaan, eri kokoja kannattaa ottaa ja mulla on jokunen laina kuula saatavilla.

Syyskuun toiminnalliset treenit pitävät nimensä mukaan sisällään monenlaisia treenejä. Ehkä kuvaus kuntopiiri kertoo enemmän. Käytämme erilaisia välineitä ja omaa kehon painoa, teemme moninivelliikkeitä sekä harjoittelemme sekä tasapainoa että reaktiota. Näillä näkymin kaksi ensimmäistä kertaa olemme ulkona, mutta ilmoittelen jos siirrymmekin sisälle aikaisemmin.

Lokakuussa hyödynnämme parasta treenivälinettämme, eli oman kehomme painoa. Luvassa on niin pitoja kuin hiittiä, punnerrusta ja kyykkyjä.

Marraskuussa keskitytään voimaharjoitteluun. Hyödynnämme niin oman kehonpainoa kuin erilaisia vapaita painoja.

Joulukuussa treenaamme vielä yhden kerran ennen kuin rauhoitumme jouluun. Silloin jokainen ottaa mukaan villasukat ja lipsutellaan niillä liikuntasalin lattia kiiltäväksi.
Jokaisella kerralla aluksi lämmittelemme kroppaa. Päätreenin jälkeen palauttelemme ja teemme venyttelyjä vähintään 10 minuuttia, riippuen treenin luonteesta. Kovempi tehoisissa treeneissä työaika on lyhyempi ja palautumiselle annetaan enemmän aikaa. Mukaan tarvitset juotavaa ja halutessasi lisäksi oma jumppapatja ja sisäkengät saliin. Paljain jaloinkin salissa pystyy olemaan.

Sporttiporukan treenit ovat osa Rengon kyläseuran toimintaa.
Hinnasta sen verran, että yksi kerta on 5€ ja viiden kerran sarjalippu on 20€. Maksu paikan päällä käteisellä.
Ohjaajana toimin minä. Useampi vuosi on tullut ryhmää ohjattua ja tykkään tästä kovasti. Samalla on tutustunut oman kyläläisiin ja naapuri kyläläisiin, joita on ollut mukana mukavasti. Yritän keksiä uusiakin juttuja, mutta varmasti toistoakin tulee, toivottavasti kuitenkin saatte sen irti treeneistä mitä toivottekin. Palautetta saa antaa.

Tervetuloa 😊!

~Eija~

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Iltajuoksu Paukanevalla

Kävin torstaina ensimmäisen kerran ultran jälkeen tiellä juoksemassa kevyen kympin. Halusin testata jalkojani, erityisesti tuota rasittunutta oikeaa jalkaani. Kuuden kilometrin jälkeen lievää painetta alkoi polvessa tuntua ja seitsemän kilometrin jälkeen se muuttui kivuksi säteillen sääreen. Harmitti. Lenkin jälkeen tein venyttelyjä ja annoin kylmähoitoa polvelle. Myös haava-polveni kipuili. Haava itsessään on parantunut todella hyvin ja enää peukalon pään kokoinen arpi kiristää ihoa, mutta jotain kipua tuntuu polven sisälläkin. Tämäkin harmitti.

Kuitenkin perjantaina jalat tuntuivat taas paremmilta ja vaikka juoksijanpolvi-polvessa oli lievää painetta, päätin lähteä illalla juoksemaan kovan kympin Komia Paukaneva Night Trailille. Olen ollut tässä tapahtumassa kahtena edellisenäkin vuotena ja se on kyllä aina ollut ihanan kamalaa raastoa, mutta juoksun jälkeen on ollut aina niin hyvä fiilis. Epäilytti kyllä, eikä hetkittäin olisi yhtään huvittanut. Lähdin silti.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Paukanevalla ollaan usein retkeilty lasten kanssa ja siellä on kiva käydä juoksemassakin. Suurin osa 10,2 kilometrin reitistä kulkee pitkospuita pitkin. Leveällä puupaanalla pääsee ohittelemaankin, mutta kapealla normi pitkospuilla ohittelu on lähes mahdotonta. Joten oma sopiva paikka letkassa haetaan heti alussa vajaan kilometrin matkalla. Tuo ensimmäinen kilometri juostaan aina kovaa. Oma keskittyminen meni pitkospuita tuijotellessa, joten ensimmäisen kilometrin kilometrivauhtia en saanut bongattua, mutta kovalta se tuntui. Sen jälkeen se lähtee rullaamaan omalla painollaan. Miesten kärki meni menojaan ja naisten kahden kärjen annoin myös mennä menojaan, sen verran kovaa porukkaa oli. Naisiin kyllä säilyi näköyhteys aina näkötornille asti, sitten ero kasvoi niin suureksi etten enää silmäkulmasta heitä nähnyt.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Näkötornin jälkeen tulee pieni kierros purtsilla ja sitten takaisin samaa pitkospuuta. Tämä on haasteellisin kohta, kun vastaan tulee muita juoksijoita ja pitkospuut ovat niin kapeat. Nyt lisäksi pitkospuut olivat osittain todella huonossa kunnossa ja juoksijoita oli yli 200. Väistellessä oma rytmi meni hetkeksi ihan sekaisin. Useamman kerran piti hypätä sivupuille loikkimaan, sillä vaikka suurin osa vastaantulevista antoi tietä (kiitos), niin silti pelkäsin törmäystä. Tässä kohdassa vauhti hidastui, vaikka sykkeet nousi. Väistelemisen jälkeen oma rytmi pikku hiljaa palautui.
Kuva; KomiaFlow
Metsäisellä lenkillä vauhti ja puhti hetkellisesti tippui. Juoksijanpolvi-jalassa tuli pari vihlaisua polveen ja vasemmassakin jalassa jotain kiristeli. Jännitti kuinka polvi vielä loppu matkalla ehtii kipeytyä ja pitääkö kiriä ettei kukaan tulisi takaa ohi. Pitkospuilla taas sain sopivaa vauhtia päälle ja päätin ettei takaa ohi tulla. 6 kilometrin juoksijat ilmeisesi kuulivat raskaan askellukseni ja hengitykseni jo kaukaa ja antoivat tietä (kiitos). Ilman mitään loppukiriä ehdin maaliin ajassa 43:28 ja naisten sarjan kolmas 😊 Voittajalle jäin tasan kolme minuuttia. Viime vuoden ajasta jäin 27 sekuntia. Mutta jotenkin tuntui että silloin jouduin puristamaan enemmän. Toki silloin oli kova loppukiri, mikä vei mehut lopussa. 
Voittaja Marie Sippus oli palauttelemassa, mutta Sari Anttonen ja minä ehdimme palkintojenjakoon. Kuva; KomiaFlow
Olin todella tyytyväinen juoksuun. Ja olin todella iloinen ettei jalka sitten pahemmin kipeytynyt. Ehkä tuo kovempi vauhti säikäytti koko jalan. Vastaavaa juoksua ei olisi omin päin tullut tähän väliin tehtyä, joten hyvä vauhtikestävyys treeni tästä tuli. Muutenkin pitää pikku hiljaa hermottaa kroppaa hitaasta ja pitkäkestoisesta juoksusta nopeampiin ja lyhyempiin pyrähdyksiin. Toiveissa olisi pystyä tänä syksynä sprinttaamaan vielä lujaa.
Muistolaatta.
Kiitos järjestäjille 😊
Syksy lähestyy.
Mun 40 vuotis juhlavuoden kisatilanne on muuten melko hyvällä mallilla; tällä hetkellä 33 kisa starttia takana. Jos ei mitään sairastumisia ja loukkaantumisia tule, niin 40 heilahtaa täyteen helposti. Mutta startti kerrallaan eteenpäin.

~Eija~

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.
Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.
Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!
Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.
Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 
Kolmannen päivän kartta.
Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!
Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!
Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 
Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.
Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 
Mun kovan onnen polvet 😅
Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Palautumisen tuskallisuus

Yli 100 kilometrin polku-ultrasta on kulunut reipas viikko ja tämä aika on kulunut hyvinkin vaihtelevissa fiiliksissä. Ensinnäkin olen ollut valtavan iloinen sisukkaasta Lapin vedostani ja niihin tunnelmiin on tullut palattua useasti. Toisaalta kuitenkin tällaiselle malttamattomalle ihmiselle maltillinen palautuminen on haasteellista. Ultrasta jo parin päivän jälkeen mieli teki kevyelle lenkille, mutta pahastikin kipeytynyt polvi ei mahdollistanut tätä ollenkaan. Kun kaikki muu lihassärky oli viidentenä palautumispäivänä jo täysin helpottanut, vasemman käden olkapää ja oikean jalan polvi olivat edelleen merkittävästi kipeät. Ehkä olivat olleet koko ajan yhtä kipeät, mutta muiden matkan aiheuttamien kolotusten hävittyä korostuivat. Taivuin jopa lääkärillä käymään. Diagnoosina lievä solisluun luksaatio ja juoksijanpolvi. 
Melomassa Seinäjoessa.
Diagnoosit osuivat varmasti nappiin, ainakin oireet ovat kuin oppikirjoista. Olkapään seutu paranee konservatiivisella hoidolla, kättä normaalisti kivun sallimissa rajoissa käyttäen. Vielä ei ostospusseja, kastelukannua tai kahvakuulaa pysty kädellä kantamaan ilman irvistystä aiheuttavaa kipua. No jalka vaatiikin sitten maltillista ja sinnikästä huoltoa ja tulevaisuudessa entistä tarkempaa ja tunnollisempaa vahvistamista. 

Juoksijanpolvi siis on rasitusvamma. Siinä polven ulkosyrjälle, reiden alaosaan ja suoliluu-sääri-jännekimppuun kohdistuu kiristystä ja jopa hankausta. Normaalisti hankausta suojaa polven ulkosivulla oleva limapussi, mutta pitkä rasitus, altistava juoksuasento ja -maasto sekä lihasepätasapaino voivat aiheuttaa että suojaus pettää ja kudokset ärsyyntyvät. 

Itse epäilen omalla kohdalla laiminlyötyä kehonhuoltoa ja tästä johtuen kireät reidet ja erityisesti takaketju. Tämä on todettu aikaisemminkin hierojalla ja vaikka niitä on käsitelty, pitäisi se olla säännöllisempää. Toisena syynä ylipäätänsä ovat itselle kovat kilometrit takana ja kun pitkästi ei huvita jäädä palauttelemaan. Eli syy löytyy peilistä.
Yksi musta varpaankynsi ja muut rannalla.
No nyt on kuitenkin palauteltu! Juoksemassa en käynyt viime viikolla ollenkaan. Ihan sen vuoksi kun ei kivun vuoksi voinut. Jopa kävelyssä ja kävelyn jälkeen pyöräillessä paineen tunne polven ulkosyrjässä oli merkittävä. Onpa sitten ollut mahdollisuus käydä muun muassa melomassa, minkä olkapää kesti hyvin, lasten kanssa uimassa ja marjastamassa. 

Jalkojen rullailun aloitin heti dignoosin varmistuttua ja voi apua kun se ottaa kipeää. Oikea jalka on niin paljon arempi kuin vasen ja kyllä mä sitten sitä oonkin kiusanut. Ilman helteitäkin hiki nousee otsalle rullaillessa. Myös kylmähoitoa olen jaloille antanut ja sen tuntuu toimivan todella hyvin.
Viime viikolla ontuvaa kävelyä.
Juttelin asiantuntevan fysioterapeutin kanssa vaivastani ja teimme alustavan kuntoutussuunnitelman. Ensiksi lyhyen ajan sisällä useampi täsmä hieronta jaloille ja jos ei kahden viikon päästä ole helpottanut, kokeillaan akupunktioneuloja. Tämä suunnitelma siis sen perusteella että uskon (ja toivon!) että syy on lihasperäinen. Sain nopeasti ajan Avun Paikan Heidille. Selvää kireys ero näkyi jaloissa ja annoin luvan käyttää voimaa tarpeen mukaan. Yllättävän tyynesti pystyin paikallani olemaan. Hieronnan jälkeen kylmä suihku jalalle, tein sen itseasiassa vielä kolme kertaa loppu päivän aikana. Ilokseni polvi on selvästi parempi ja kesti kivuitta pyöräilyn sekä lyhyet kävelymatkat. Seuraavan ajan sain maanantaille ja tässä välissä jatkan rullailua ja kevyttä liikkumista, mitä nyt edessä on tällä viikolla kolmet suunnistuskisat helteessä. Joku ehkä jättäisi kisat väliin, mutta mä yritän mennä ihan rauhallisesti suunnistus edellä.
Palan matkaa oon päässyt jo juoksemaankin!
Vaikka tosiaan välillä on kovastikin harmittanut ja mietityttänyt miten rasitusvamman kanssa käydään, niin toivoa on ja kyllä täältä vielä noustaan!

~Eija~

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Retki Pallakselta Äkäslompoloon 105km

Tämän vuoden yksi merkittävimmistä urheilullisista tavoitteista oli päästä lähdöstä maaliin yli 100 kilometrin juoksussa. Jo viime vuoden puolella päätin tämän juoksun olevan Lapissa NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisa. Siellä oli sopivasti uutena matkana hiukan päälle 100 kilometriä oleva 105 kilometrin matka. Olisi voinut olla myös toisin, sillä viime syksynä olin jo napin painalluksen päässä varata perheelleni lentoliput Islantiin ja juosta siellä 55 kilometrin kisa juuri samaan ajankohtaan, mutta tällä kertaa Lapin kilometrit ratkaisivat.

Nyt jo tiedämme, että pääsin Lapissa maaliin asti, voitin 😊!
Tässä on muutama päivä huilattu ja käyty juoksua ajatuksissa ja ystävien kanssa kerraten läpi. Jospa tänään jaksan "juosta" lenkin uudestaan ja kirjoittaa ajatuksia ylös, itsellekin muistiin.
Lapolle kirjoitin huoltojen välit ja näin pätkin matkan osiin.
Meillä oli kämppä puolen kilometrin päässä kisakeskuksesta ja maalista. Todella kätevää. Torstaina malttamattomana jonotin kisamateriaalit, vaikka ne olisi ehtinyt kyllä perjantainakin hakea. Iloinen yllätys oli saada gps-seuranta. Mulle oli tärkeää, että tiedän perheen ja kisaa seuraavien ystävien tietävän missä meen. Tuntui hyvältä jälkikäteen kuulla kuinka moni tuttu oli menoani seurannut ja jännittänyt. Kannustuksella on todella suuri merkitys. Kiitos.

Kisan lähtö perjantaina puolilta öin vaati sen, että hommaan piti valmistautua kuin yövuoroon. Tein kevyen juoksulenkin lähistön purtsilla, otin parin tunnin päiväunet ja söin unien jälkeen runsaan aamupalan. Bussikyyti Pallakselle lähti maalialueelta ja sinne käpsyttelin hyvissä ajoin muiden joukkoon. Ketään en tuntenut, jokunen naama somesta oli tuttu, mutta en jutellut kenellekään. Omissa ajatuksissa olemista, aivan ok mulle.

Pallaksella heti suuntasin lyhyeen vessajonoon. Kiersin hotellin läpi ihastellen maisemia. Loppu ajan odottelin lähtöä eteisessä, jossa oli hiukan lämpöisempää kuin ulkona. Maija Oravamäki tuli 55 kilometrin matkalta pirteänä voittajana maaliin. Muutama sana vaihdettiin. Hiukan kateellisena huokaisin, että hänellä retki oli tehty ja pääsi huilaamaan. Tuossa vaiheessa 105 kilometriä tuntui taas niin pitkältä! Olin kirjoittanut itselleni pienelle lapulle muistiin huoltojen välit ja retken pätkin näiden mukaan. Ensimmäinen väli huoltoon olisi vajaa 21 kilometriä, ei siis paha ollenkaan. Hienoa tästä tulisi. Pääsisipä pian matkaan. Fiilis nousi ja lopulta ryhmityttiin lähtöön. Jäin tietoisesti etualalle, että en jäisi kapeilla poluilla heti pitkien letkojen taakse.
Lähtö Pallaksella. Kuva @aapolaiho
Vihdoin päästiin matkaan. Ensin hotellin asfaltti pihan poikki, pätkä tietä ja sitten poluille. Pian polku kapenikin sen verran, että meno muuttui jonojuoksuksi. Siinä vielä haettiin omaa sopivaa kohtaa, mutta sopivalla vauhdilla homma lähti etenemään. Edessä oli useampi nainen, jos oikein laskin niin juoksin tuossa vaiheessa kuudentena. Melko teknistä pätkää oli heti alussa. Paljon kiviä ja juurakoita. Jostain syystä kompuroin todella paljon, löin varpaitani mihin milloinkin ja olin kaatua. En mielestäni ollut väsynyt, mutta olisiko sitten reipas vauhti asettanut haasteensa.

Lommoltunturille nousussa letkan vauhti hidastui merkittävästi. Koin kävelyvauhdin ylämäkeen liian hitaaksi ja päätin ohittaa porukkaa ja hakea oman vauhtista kohtaa. Toki minäkin kävelin jyrkemmät mäet, mutta loivemmat nousut tässä vaiheessa oli vielä mukava juosta. Lopulta eteen jäi kaksi naista, jotka pitivät selvästi reippaampaa vauhtia kuin muut. He pysyivät koko ajan näköetäisyydellä, taakseni en vilkuillut. Myöhemmin toinen nainen pysähtyi korjaamaan kengännauhojaan ja menin ohi. Toisen ohitin ennen ensimmäistä huoltoa, kun hän juoksi polulta sivuun ja mä löysin heti oikealle reitille. En hakenut johtopaikkaa, mutta yhtäkkiä ajauduin siihen. Hiukan harmitti että hyvä vetoapu katosi edestä, mutta ajattelin että ehkä vain hetkeksi. Eiköhän sieltä takaa tulla.
Lähdössä Pallaskerolle päin.
Ennen ensimmäistä huoltoa kompuroinnin tuloksena olin kerran jo kaatunut. Heitin ihan oikean kuperkeikan. Takana tullut miesjuoksija kysyi heti kävikö pahasti. Oma reaktio oli, että ei missään nimessä käynyt kuinkaan ja ylös vaan ja meno jatkui. Mutta kyllähän se tuntui. Lonkkaan ja kämmeniin nyt ainakin sattui. Juuri tuolla hetkellä ei edes ollut hanskoja kädessä. Repussa banaani meni puoliksi ihan mössöksi. Keräilin itseäni ja yritin terästäytyä.

Ensimmäisessä huollossa Rauhalassa otin vain sipsejä ja suklaata ja jatkoin heti matkaani. Vilkaisin taakseni ja ihan takanani tuli toinen nainen. Päätin pitää oman vauhtini, hiukan käsijarru päällä voimia säästellen. Huollon jälkeinen pitempi asfalti pätkä oli raastava. KK 86 jälkeen satunnaisesti vaivannut oikean polven kipu paheni. Tieltä metsään päästyäni päätin ottaa särkylääkkeen, jos se vaikka auttaisi. Tässä vaiheessa pääsin myös juoksemaan ihan yksin, mitä olin etukäteen toivonutkin. Omissa ajatuksissa yritin nostaa jalkaa tarpeeksi ylös, keskittyä tähän hetkeen, nauttia että olen nyt täällä. Keroille nousut olivat kaiken sen kauneuden arvoisia! Aurinko, joka ei laskenut ollenkaan, valaisi ja lämmitti koko yön. Hetken taivaanranta oli ihan punainen ja värjäsi myös kalliot punaisiksi. Vilkuilin maisemia ja talletin niitä muistiini. Teki mieli pysähtyä, ottaa kuvia ja sisäistää nuo maisemat ihan rauhassa. Nyt ei kuitenkaan ehtinyt. Kisa-minä nosti pahasti päätään. Kaaduin vielä kaksi kertaa vasemmalle kyljelleni. Onneksi hanskat olivat käsissä, sillä nyt niihinkin tuli kunnon jäljet.
Yöauringon maalaama Kellostapuli. Kuva Tero.
Söin ja join tasaisesti 20-30 minuutin välein. Parhaiten maistuivat banaani, mustikkakeitto, Dexalin geelit, energia karkit, suklaa ja smoothiet. Laimeaa urheilujuomaa oli toisessa lötköpullossa ja toisessa oli vettä. Pari kertaa vatsa jotain ihmetteli, mutta nämä tuntemukset menivät nopeasti ohi. Niin ja elämäni ensimmäisen kerran kävin kisan aikana pissalla puskassa! Sekin oli jossain kohdassa alkumatkaa, kun yksin taivalsin. Toista kertaa ei tarvinnut käydä.

Ohitin 160 kilometrin matkaajia, muuten menin yksin Peurakaltion drop bag huoltoon asti. Tässä vaiheessa matkaa oli takana 46 kilometriä ja kello oli aamulla puoli kuusi. Aloitin juoksemisen paksummalla pitkähihaisella juoksupaidalla ja sen päällä oli vielä lyhythihainen paita. Vaihdoin tilalle ohuemman juoksupaidan. Vaihdoin myös toiset hanskat. Liivistä tyhjäsin roskat, täytin juomapullot ja suuhun laitoin muistaakseni lisää banaania ja suolakurkkua. Istuskelemaan en jäänyt, vaan tarkoitus oli tehdä nopea huolto ja jatkaa matkaa. Kun lähdin kolmen muun 105 kilometrin matkalla olevan miehen kanssa jatkamaan matkaa, huoltoon ei muita naisia ollut vielä tullut.

Seuraava vajaan 20 kilometrin pätkä miesten kanssa oli hyvä. Toki kaaduin tällä välillä vielä kerran, mutta se tapahtui pehmeälle mättäälle. Miesten vauhti oli suht sopivaa. Välillä joku meni nopeampaa ja joku hetkellisesti jäi ja mä jäin Kukastunturin laskussa pahasti, mutta sain miehet taas kiinni tasaisemmalla pätkällä. Tässä vaiheessa polven kivun vuoksi alamäet olivat todella kivuliaita. Yleensä alamäet ovat mun vahvuus, mutta nyt iskukyky niissä oli ihan poissa. Onneksi polvi kesti melko hyvin nousut ja tasaisella pystyin juoksemaan. Toisen särkylääkkeen otin aamusta. Vaikutus oli melko olematon, mutta ehkä terävintä kipua hiukan leikkasi. Mielessä kävi pelko, kuinka se kestää maaliin asti. Polvessa kun oli tunne kuin se voisi poksahtaa minä hetkenä hyvänsä. Kipu säteili alas ulkosäärtä ja hiukan puuduttikin jalkaa. Hammasta purren silti eteenpäin. Tietoisesti siirsin kivun tuntemusta sivuun ja keskityin vain astumaan jalalla huolellisesti.
Gps-pallukka menossa Yllästä jo alas päin.
Kesänkijärvelle tulo oli helpottavaa, vaikka samalla järkyttävät Ylläksen ja Pahankurun nousut lähestyivät. Varkaankurun pitkät nousevat pitkospuut olivat ihanat. Samassa paikassa olin perheen kanssa pari päivää sitten retkeilemässä. Tämä on niin ihana paikka. Puron solina ja ne kaikki luonnon kukat. Huilasin tämän pätkän kävellen pitkospuut reippaasti ylös ja söin. Kotamajalla ensimmäisen kerran kuulin jotain väliaikoja kuinka lähellä takana tullaan. Sanottiin, että vajan 10 minuutin päässä on seuraava. Todellisuudessa lähin nainen taisi olla vain 200-300 metrin päässä! Hän ilmeisesti oli juossut nuo pitkospuut. Jälkeenpäin ajateltuna, onneksi en tiennyt että takana oltiin niin lähellä. Todellisesta tilanteesta tietämättömänä jatkoin omaa vauhtiani, nyt juosten hissukseen eteenpäin. Lasku Ylläksen kylkeä huoltoon on vaikea sen jyrkkyyden ja kivirakan vuoksi. Muistin tämän pätkän parin vuoden takaa kun olin juoksemassa Ylläksellä 30 kilometriä. Silloin kaaduin alamäessä kun pohkeet kramppasivat. Tällä kertaa jaloissa ei koko matkan aikana ollut minkäänlaisia kramppi tuntemuksia.

Ylläksen huollossa olin kymmeneltä. Muita naisia ei näkynyt. Mulle kerrottiin että perässä tullaan 13 minuutin päässä. Täytin vesipullot toisen kerran - hienoa, olin saanut juoduksi jo 2 litraa. Kahmaisin sipsejä ja suolakurkkuja mukaani ja lähdin kävellen Ylläksen nousuun. Askel kerrallaan, ei saanut ajatella kuinka monta askelta vielä ylös, vain askel kerrallaan. Reittilipulta reittilipulle. Nousu meni lopulta yllättävän hyvin itseä tsemppaamalla, mutta kyllä se niin rankka oli kuin muistinkin. Ylhäällä puhalsi kylmä tuuli. Maisemat olivat upeat. Kävelin palautellen jalkoja noususta ja annoin pään pyöriä. Sitten hitaaseen juoksuun ja kamalaan alamäkeen, joka oli tietä. Alamäki oli todella jyrkkä ja polveen sattui. Jo aikaisemmin matkalla oli suusta päässyt toisten korvien ulottumattomissa ärräpäitä ja nyt niitä tuli muutama lisää. Pelkäsin polven poksahtavan minä hetkenä hyvänsä. Jouduin jarruttelemaan ja lopulta hetken kävelemään. Ei tyypillistä mulle yhtään alamäessä.
Pirunkuru. Kuva @ltollriera
Perhe oli vastassa Kellokkaan huollossa. Olin kuvitellut tämän hetken olevan erilainen, positiivisempi, mutta olin aika rikki polven kivun vuoksi. Arvion mukaan takana tultiin 9 minuutin päässä. Otin sipsejä ja jatkoin kävellen. Kuulin, kun tytär ihmetteli ääneen miksi en juokse. Oli siis pakko laittaa juoksuksi. Takaisin metsään päästyä itketti, mutta jatkoin hidasta juoksua askel kerrallaan. Kesänkijärven reunassa kulkeva polku oli helppoa tasaista baanaa. Sain pidettyä juoksun tapaista yllä. Keräsin voimia Pirunkurulle. Se olisi viimeinen nousu. Nyt oli vain pysyttävä liikkeessä. Ja voi armoton kun Pirunkuru lopulta edessä kohosi. Alkuun juurakoita ja puita kunnes muuttui täysin kivirakaksi. Otin käsillä kiinni kivistä ja puskin ylös päin. Pari kertaa pysähdyin puhaltamaan ja vilkuilin taakseni. Ketään ei näkynyt. Katsoin kyllä kellosta kuinka kauan mulla tuohon nousuun meni, mutta en enää muista sitä aikaa. Mutta kun ylös pääsin ja tasaisemman pätkän jälkeen lähdin alas päin, alkoi fiilis kohota. Nyt oli tunne, että mä hoidan tämän ja kukaan ei tule enää ohi!
Kilometri maaliin. Kuva Eeva.
Tasainen neulaspolkulasku oli pitkä. Polvi antoi mun juosta. Pienetkin nousut kuitenkin heitin kävelyksi. Vielä yhden 160 kilometrin juoksijan ohitin ja tuumasin, että enää ei pitäisi olla pitkä. Kilometri ennen maalia oli tuttuja kannustamassa. Kiitos Eeva ja Jani. En paljon hymyillyt, en siis yhtään, kun tuntui ettei matka lopu ikinä. Onneksi puhuivat totta, että loppu on alamäkeä. Maalikaari näkyi melko kauas asfalttipätkän päähän. Vihdoin taas alkoi hymyilyttämään, taisin nauraa ääneenkin. Unohtui väsy ja polvi. Ylävitoset lapsille ja maaliin.
Ai että mikä ilon tunne 😁
Maalissa haastatteluun. En tarkkaan muista mitä kysyttiin 😅
Mun aika oli 12:55:29, eli juuri alle 13 tuntia pääsin.
Toiseksi tullut Karvinen oli 18 minuutin päässä ja kolmanneksi tullut Tulppo melkein 40 minuutin päässä. Lopun nousuissa revin tuota eroa, joten yllättäen nousut olivat tällä kertaa mun vahvuus. Itselle merkityksellistä oli se mitä pään sisällä kävin läpi. Välillä oli melko rankkaakin, mutta missään vaiheessa en kuitenkaan ollut lähelläkään keskeyttää. Ainoastaan tuo polvi asetti pelon, kuinka tässä käy. Kokemus oli kuitenkin erittäin vahvistava. Voitto oli jotain sellaista, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta mistä olin joskus unelmoinut. Tällaisessa porukassa arvostan suoritustani ja olen ikionnellinen että pääsin tämän kokemaan.
105km kolmen kärki. Kuva @aapolaiho
Kroppa oli melko sekaisin juoksun jälkeen. Oli lievää huimausta ja häjyä oloa. Pikku hiljaa kuitenkin ruoka alkoi upota. Väsy oli kova mutta elimistön adrenaliinit ja endorfiinit eivät antaneet unta. Ennen palkintojen jakoa, joka oli ilta kello kymmeneltä, olin hiukan torkkunut ja hörppinyt kokista. Onneksi seuraavan yön nukuin kuin tukki ja sitä seuraavatkin olen nukkunut. Jopa päiväunia olen ottanut.

Lihaksiston palautuminen on vielä ihan kesken, mutta mielestäni aika hyvällä mallilla. Suurimmat huolet ovat tällä hetkellä tuo oikea polvi, joka on edelleen melko kipeä ja vasemman käden olkapää jonka loukkasin kaatuessani. Särkylääkkeitä en ole ottanut, vaan kevyellä liikkumisella ja suolakääreillä olen paikkoja toistaiseksi hoitanut. Viime yönä kyllä heräsin kerran polven kipuun, kun en millään meinannut löytää kivutonta asentoa. Toivon todella, ettei mitään vakavempaa polveen ole tullut.
Mahtavat palkinnot! Tärkein on tuo puupokaali, jonka saa vain juoksemalla.
Kiitos kaikille teille mukana juosseille, niin Lapin poluilla kuin ajatuksissa vierellä kulkeneille. Olen otettu miten moni on onnistumisestani iloinnut.

Jälkikolotuksista ja ruhjeista huolimatta välillä pitää nipistää itseään - tapahtuiko tämä todella mulle 😄
Jee!
~Eija~

torstai 11. heinäkuuta 2019

Äkäslompoloon

Tänään saavuimme Äkäslompoloon koko meidän perhe. Pientä vastarintaa oli havaittavissa jälleen reissuun lähtiessä. Taitaa Kainuun viikon reissu painaa vielä kaikilla. No eipä tarvitse kenenkään sitten tulla sanomaan, ettei me koskaan käydä missään, sillä tämän vuoden kesäloman alku ainakin on reissattu. Vaikkakin reissut painottuu pitkiin automatkoihin ja perillä "aina" kannustetaan äitiä kisoissa, niin eiköhän aika kultaa muistot ja lapset vanhempina muistelevat näitä ilolla...toivottavasti 😆

No on sitä itsekin hiukan väsynyt ollut nämä muutamat päivät mitä on kotona ehtinyt Kainuun ja Multi-sport kisan jälkeen olla. On tullut aamuisin nukuttua pitkään ja illalla touhattua myöhään. Latautumista puutarhatöissä ja iltarasteilla käyntiä. Mirjan käsittelyssä kävin jäsenkorjauksessa, josko se auttaisi lieviin jalkojen kolotuksiin ja ennaltaehkäisisi uusia. Ainakin jalat saatiin yhtä pitkiksi ja olo hyvinkin rentoutuneeksi.

Mutta nyt asiaan, nimittäin huomenna perjantaina puolenyön aikaan Pallaksella pamahtaa ja 105 kilometrin matkan valinneet saavat luvan aloittaa urakkansa. Minä muiden mukana. Muutaman vuoden kutkuttanut haave juosta 100 kilometriä poluilla on kohta toteuttamista vaille täyttynyt. NUTS Pallas-Ylläs viikonloppu on täällä! 

Ensimmäisen ja viimeisimmän kosketuksen Ylläksen poluille otin vuonna 2017 kun olin juoksemassa Nuts Ylläs 30km. Se oli hieno kokemus ja olin myyty niin Lapille kuin erämaapoluille. 
Lapin Kansa-lehdessä juttua.
 Hetta-Pallas-Ylläs alueella juostaan nyt NUTS-organisaation toimesta seitsemännen kerran. Tälle vuodelle on tehty reitteihin isoja muutoksia. Ennen kaikkien matkojen lähtö oli Ylläksen rinteiltä, mutta nyt pääkisakeskus on Äkäslompolossa, jonka lähistöllä 37 kilometrin matka kiertää. 55 kilometrin matkalaisten lähtöpaikka on Hetta ja maali Pallas. Meidän 105 kilometrin juoksijoiden lähtö on Pallaksella ja maali Äkäslompolossa, mutta käymme koukkaamassa Ylläksen rinteillä. 160 kilometrin matkalaiset tekevät saman matkan kuin me, mutta lähtö on Hetassa. Odotettavissa on kaikilla matkoilla nousua ja laskua, kivirakkka, upeita maisemia, ötököitä ja todennäköisesti tunneskaalan koko kirjo. 
Kisavaatteita ja tarvikkeita liiviin.
Varusteet ovat valmiina. Pakollisia varusteita 105 kilometrin matkalle olivat muun muassa juomapullot (tai juomarakko) yhteensä 1,5 litraa, avaruuslakana ja pilli, pitkähihainen urheilupaita, 10 000 vesipilarin takki, hanskat ja energiaa. Myös kuppi ja elastinen sidos tulee olla mukana. Matkalle, reilun 40 kilometrin kohdalle on mahdollisuus kuljettaa oma drob bag. Sinne laitan kuivan vaihtopaidan ja hanskat, pitkät ja lyhyet sukat (ihan vain varoiksi) sekä lisää energiaa juoksuliiviin lisättäväksi. 
Eväitä. 
Evääksi lähtee tuttuja herkkuja 😋
Vaikka kevään Karhunkierroksen 83 kilometrillä salmiakki ja suklaa eivät uponneet, lähtee niitä kuitenkin mukaan. Jos ei matkalla maistu, niin yleensä juoksun jälkeen seuraavan parin päivän ajan kyllä.
Myös suolapähkinöitä, Dexalin geelejä ja urheilujuomaa sekä mustikkakeittoa tulee liivin taskuihin. Energiakarkkeja ja smoothieta vaihtelun vuoksi.
Maali Äkäslompolossa. Vielä melko hiljaista. 
Kohta kusamateriaalien haku. Vielä kevyttä jaloittelua pitkän ajomatkan jälkeen ja toivottavasti hyvät unet ensi yönä.

Jännittää 🙂

~Eija~

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Fiinit Fröökynät Multi-Sportissa

Nippa nappa olin Kainuun rastiviikolta palautunut kun edessä oli jo seuraava kesän yksi kivoimmista kisoista. Viime lauantaina nimittäin kisattiin jälleen Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämä Multi-Sport seikkailukilpailu. Mulle tämä oli viides kerta mukana ja jälleen uudella joukkueella, Niinan ja Sannan kanssa. Alun perin me olimme nimeltään SuoraKolmio, mutta kuukautta ennen kisaa nimi vaihtuikin Fiini Fröökynäksi sponsorimme mukaan. Saatiin huippu hienot joukkue paidat ja opastusta treenivaatteita fiinimpien asukokonaisuuksien valinnassa.
Kuva @ykvmultisport
Itse kisa käytiin Ylistarossa ja kisakeskuksena toimi urheilukenttä. Jokaisella joukkueella oli oma merkitty pilttuunsa, jonne kisavarusteet tämmättiin. Tunti ennen lähtöä oli kisainfo, jossa käytiin läpi käytännön asioita kisan kulusta ja turvallisuus asiat kerrattiin. Lämmittelyinä otatimme itsestämme joukkue kuvia hyppimällä ja juoksemalla. Hauskaa oli ja lämminkin meinasi tulla, mutta sen verran viileä heinäkuinen tuuli puhalsi, että ennen lähtöä kiskaisin pitkähihaisen paidan alle. Lopulta se oli aivan hyvä ratkaisu, vaikka kisan aikana selkä kastuikin.

Heti kärkeen jokaiselle joukkueelle oli jaettu musta muovipussi, jossa oli tehtävä ratkaistavaksi ja ensimmäinen kartta. Sovimme, että mä nappaan kartan ja silmäilen jo sitä ja terävämpi päiset Sanna ja Niina pähkäilee. Tehtävänä oli laskea sanan MELONTA summa, kun A-kirjain on 1, B-kirjain on 2 jne. Oikean vastauksen saimme toisella yrittämällä ja pääsimme ensimmäisten joukossa matkaan.

Alkuun oli pyöräilyosuus 38 kilometriä. Pyörätietä, hiekkatietä ja teknistä metsäpolkua. Matkan varrella oli rasteja, jotka piti leimata. Mulla oli pyörässä karttateline ja huolehdin suunnistamisesta. Toisen rastin jälkeen piti kääntää karttaa ja rastin jälkeen tielle tultaessa luin karttaa hetken kuin olisimme tulleet jo kolmos rastilta. Ajoimme palan matkaa harhaan. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni melko nopeasti, mutta silti kartan lukuvirhe pisti vihaksi. Jälkeen päin kuulin, ettemme todellakaan olleet ainoat jotka olivat kyseisessä kohdassa olleet hetken ulalla.
Kuva @ykvmultisport
Ensimmäinen yllätystehtävä oli Kyrönjoen yli kahlaaminen. Jännitän aina näitä vesistö tehtäviä mutta tämä oli aivan mukava ja virkisti oikein hyvin polkemisesta kuumenevia jalkoja. Tarkkana sai toki olla mutaisille kiville astellessa, mutta pystyssä pysyttiin koko porukka.
Kuva: Mervi
Pyöräilyn jälkeen kurvattiin takaisin urheilukentälle vaihtamaan rullaluistimet jalkaan. Mä olin edellisenä iltana huoltanut omat rullaluistimeni googlen opastuksella. Ehkä rullat hivenen paremmin rullasi, mutta voisihan tämänkin hiukan paremmin hoitaa. Odotin, että tämä olisi tosi rankka pätkä, mutta yllätyksekseni jaksoin hyvin. Kesäkuun yhteistreeneissä jo harjoittelimme letkassa rullaluistelua ja se toimi kyllä ihan hyvin, kunhan ei kärjessä puskenut liian kovaa. Meillä ei ollut köyttä tai muuta sellaista apunarua mukana, mutta tarvittaessa toisen repusta sai hiukan pidettyä kiinni ja väsyneimmät jalat saivat pientä apua. 
Rullaluistimet jalkaan.
10 kilometrin rullaluistelun jälkeen kentälle tullessa taas leimattiin rastilla ja vaihdettiin takaisin pyörän selkään.
Urheilukentällä leimaus.
Jos ensimmäinen pyöräily pätkä oli mulle tuntematonta riettiä, niin toinen pätkä oli tutumpaa, sillä huristelimme myös lapsuuden kotini ohi. Ennen sitä kuitenkin käytiin ampumassa ampumaradalla. Taitavia ampujia olemme, mutta tällä kertaa mulle ja Sannalle tuli yhdet ohilaukaukset. Se tarkoitti kahta sakkorinkiä, joka onneksi oli ihan lyhyt kierros. Jaloille teki ihan terää monen kilometrin pyöräilyn jälkeen hiukan juosta.
Kuva @ninnin_energianurkkaus
Pyöräilimme Ylistaron Mäkipohdon ravikeskukseen. Matkalla pohdimme mikä tehtävä siellä mahtaisi olla. Ehkä jotain hevosiin liittyvää, jotain juoksemista... Lopulta tehtävä oli vetää ravikärryjä yhden kierroksen, eli kilometrin verran. Kärryt olivat kevyet, mutta se kilometri tuntui todella pitkältä. Hauska tehtävä kuitenkin.
Kuva @ykvmultisport
Polkien jälleen urheilukentälle ja sieltä juosten 2,5 kilometriä melonta paikalle. Meloen piti käydä viisi rastia leimaamassa. Tätäkin olimme harjoitelleet ja valmiiksi miettineet paikat, mutta matkan taittuessa suunnitelmat laitettiin uusiksi. Sanna sai paikan istua keskellä ja opastaa mua ja Niinaa melomisessa. Ensimmäinen rastin leimaus oli mennä ihan karille, mutta seuraavat neljä sujui loistavasti. Takana kovalla rytinällä tuleva joukkue ei saanut meitä kiinni, vaikka kovasti odotimme heidän juuri melonnassa meidät saavuttavan.
Rauhassa kanoottiin.
Kaksi kilometriä melontaa meni hyvin. Ei kastuttu ja vaikka mutkittelimme, niin rasteille lähestyminen tosiaan meni hienosti.
Melomassa.
Juoksu takaisin urheilukentälle ja vielä loppuun juuttisäkillä hyppelyä. Jalkoja hapotti jo ihan kiitettävästi, mutta fiinisti meidän joukkue loikki viimeisetkin loikat ja kirmattiin maaliin.
Pussihyppelyä :)
Olimme lopulta Trio Lady sarjassa ihan ylivoimaiset, sillä voitimme lähes tunnilla toiseksi tulleet. Yhteensä matkaa tuli 77 kilometriä ja aikaa kului 4:31. 
Maalissa :)
Trio Open sarjan voittajat käyttivät aikaa 3:43. Kova taso oli tänäkin vuonna tuossa Open sarjassa. Parhaimmalla joukkueella oon siellä yltänyt neljännelle sijalle kolme vuotta sitten.
Oli todella hauska ja innostava seikkailukisa jälleen. Kiitokset Ylistaron Kilpa-Veljien järjestelyporukalla! Ison työn olitte tehneet. Arvostan!

Meidän joukkue oli aivan mahtava, joten kiitos Sanna ja Niina panoksestanne. Tätä olisi kiva tehdä lisääkin ja olemme jo tutkailleetkin muitakin seikkailukisoja. Katsotaan nyt saadaanko aikatauluihin joku sopimaan.
Palkinnoksi Fiskarsin oksasakset.
~Eija~