Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venlojen ja Jukolan viesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venlojen ja Jukolan viesti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Elämyksiä ja ärsytystä Kangasalla

Tämän vuoden Venlojen ja Jukolan viestiin Kangasalle en lähtenyt yksin, vaan sain mukaani tärkeimmät kannustajani ja tukijani; lapset ja miehen. Heidän lopullinen mukaan lähteminen oli lähes täysin kelistä kiinni, sillä vuoden 2016 Lappee-Jukolan kaltaiseen keliin en perhettäni olisi mukaan kiskonut. Nyt onneksi lupailtiin poutaa ja melko lämmintä keliä. Reilun parin tunnin ajomatka taittui rattoisasti muun muassa ´koska ollaan perillä`-kysymyksin, mutta perille löysimme ja pääsimme kantamaan ja työntämään tavaroitamme pellolle.
Yö Kangasalla
Se perinteinen ja elämyksellisin yöpymismuoto jukolassa on ehdottomasti teltta. Teltta-alueet ovat valtavia ja seurat varaavat omat paikkansa etukäteen. Meidän viiden hengen perheemme varautui yhteen yöhön kahdella teltalla, viidellä makuupussilla ja alustoilla sekä tietysti tyynyillä. Tarkasti kahden päivän vaatteet (sunnuntaille kevyemmin kun oli luvattu tosi lämmintä) ja mulle suunnistusvaatteet kertaa kaksi. Ruokaa yhden kylmälaukun verran ja pussillinen kuivamuonaa ja vesipullot. Suunnittelimme käyvämme kerran lauantaina kisakeskuksessa syömässä ja niin teimmekin.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatetta oli just sopivasti ja ruoka riitti tarkasti. Lapset kantoivat osan tavaroista ja heille varatut kaksi pyörää ja yksi potkulauta helpottivat suuresti liikkumista.
Pala teltta-aluetta
Jukolassa on jo vuosien ajan huomioitu perheen pienimmätkin, esimerkiksi joinain vuosina on ollut lapsiperheille autojen parkkeeraaminen lähemmäs kisakeskusta, on muksulaa, lapsiperheiden ruokalinjastoja ja muuta ohjelmaa. Muina vuosina kun meidän lapset ovat olleet mukana, olemme olleet asuntoautolla liikkeellä, mutta nyt kun nuorin on jo kohta 8 vuotias, sujuu telttamajoitus myös näppärästi. Äkkiä lapset oppivat löytämään meidän teltat teltta-alueen telttamerestä ja kulkemaan omin päin kisakeskuksesta teltoille. Muuten ihmispaljoudessa oli oltava silmätarkkana, ettei pitkäksi aikaa kukaan kadonnut. Meidän lapset keksivät melko näppärästi touhaamista melkein paikassa kuin paikassa. Nytkin lasten korkuiset heinikot olivat ihan paras juoksentelu paikka, kun rauhallinen kävely kulkuväylillä oli niin tylsää.
Lasten korkuista heinikkoa
Kun tämä tärkein, eli lapsilla kaikki hyvin oli kunnossa, pääsi nauttimaan myös itse pääasiasta, eli Jukolan tunnelmasta. Lauantaina iltapäivällä klo.14 pääsivät venlat matkaan. Me pääsimme hyvään paikkaan, ihan kärkijoukkueiden lähtöviivalle todistamaan lähdön sähköistä tunnelmaa. Lähtö tapahtui kapealta hiekkatieltä. En tiedä miltä aloittajista tuntui, mutta katsojana lähtö näytti sujuvan ihan sutjakkaasti. 
Venlojen viestin lähtö.
Mulla oli seuramme ykkös joukkueen ankkuriosuus, linnuntietä 7,9 kilometriä. Viime vuoden 396. sijan parantamisen asetin tavoitteeksi. Edellisten osuuksien vaihtosijat pyörivät 550 paikkeilla. Sen verran ehdimme vaihtaa tuntemuksia, että maasto on haastava ja on kivikkoa. Ennen omalle osuudelleni lähtöä pääsin vaihtoalueelta hyvin seuraamaan voittajan tuloa maaliin. Voittaja oli norjalainen suunnistusseura Fredrikstad SK.
Mun sydämen muotoinen venlojen viestin ankkuriosuuden rata.
Mukava oli lopulta lähteä itsekin metsään. K-rastille oli pitkä, noin kilometrin verran matkaa,mutta siinä ehti hiukan tutustua karttaan ja tehdä ensimmäisille rasteille reitinvalintaa. Toki mukavalla rennolla askeleella tein ykkös rastille heti typerän kaarroksen oikealta. Tarkemmin suunnistaen jatkoin matkaa. Toisen kaarroksen tein juomarastin jälkeen kasi rastille ja tämä meni ihan huolimattomuuden piikkiin, kun ajattelin vain nousevani mäelle ja leimata, mutta nousinkin liikaan vasemmalle. Tämän jälkeen taas sujui rutiinilla. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessä kuului jo maalialueen kuulutus ja siellä oli 400. joukkue tulossa maaliin. Tavoite 400 sakkiin jäi saavuttamatta. Vajaa kolme minuuttia joukkueemme yhteisajasta pois ja olisimme tuon tavoitteen saavuttaneet. Nyt lopullinen sijoituksemme oli 420. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Aikaa mulla meni 1:06.
Venlojen viestissä tulossa maaliin.
Vaikka hiukan tuo sijoitus jäi harmitamaan, oli joukkueemme suoritus silti hyvä. Omaa suoritusta läpi käydessä positiivista oli virheistä huolimatta kelpo suunnistus ja juoksuvauhdin ylläpito. Ankkuriosuuden sijoitukseni oli 204. ja nostin kuitenkin 124 sijaa. Kartta oli hyvä ja ratakin ihana sydämen muotoinen. Kerran heitin kunnon voltin mättäällä, jolloin löin oikean sääreni jonnekin ja kartta lensi levälleen. Jalassa on arka kohta, mutta ei kuitenkaan mitään mustelmaa tai ihorikkoa tullut.
Perhe oli vastassa maalissa, näin olin toivonutkin. Kävin pesulla ja sitten syömään. Puimme lisää vaatetta teltoilla ja suuntasimme shoppailemaan. Mukaan tarttui kahdet suunnistuskengät (itselle ja tyttärelle), energiageelejä (mulle) ja ulkoiluhousut (miehelle) sekä pehmikset koko perheelle.

Pian piti lähteä hakemaan hyvää paikkaa josta seurata jukolan lähtöä. Paikka, jossa olimme venlojen viestin lähtöä seuraamassa oli niin ruuhkainen, että suosista siirryimme viimeisten rastien tuntumaan, jossa oli screeni ja pieni rako lähtöviitoitukselle. Siinä sitten kulutettiin aikaa hieromalla toistemme hartioita ja keksimällä jotain juttua, kunnes kello 23 lähtölupa annettiin hornettien ylilennolla kuten venlojen viestissäkin. Muutamassa minuutissa valomeri katosi metsään ja me suuntasimme teltoille. Poikkeuksellisesti en jäänyt seuraamaan viestiä, vaan kömmin yhdessä lasten kanssa makuupusseihin odottamaan unta. Kovin katkonaista se uni oli teltan ulkopuolelta kuuluvien äänien ja kovahkon alustan vuoksi, mutta torkahdellut olen. Hetkellisesti yöllä oli aika kylmä, mutta kun kello aamulla ennen seitsemää herätti lämmitti aurinko jo mukavasti.
Jukolan viestin lähtö.
Jukolan viestin voittajajoukkue, Stora Tuna OK oli jo tullut maaliin. Meidän seuran kolmos joukkueesta viidennen osuuden viejä oli vielä metsässä. Mä aloin kiristelemään suunnistuskenkien nauhoja ja suuntasin kisakeskukseen. Ankkuriosuuden yhteislähtö oli klo.09 ja puoli tuntia meidän perään vielä muiden osuuksien, jotka eivät ole päässeet matkaan. Aurinko lämmitti todella paljon, joten luvassa oli kuumahko vajaan 13 kilometrin lenkki.
Pala jukolan ankkuriosuuden karttaa ja rei´itetty emit-lipuke.
Oon ollu jukolan yhteislähdössä kolmesti ennenkin ja ihan ensimmäisellä kerralla muistan oikein peljänneeni sitä sonni laumaa, mikä ympäriltä samaan aikaan lähti. Sen jälkeen ei lähdöissä ole peljättänyt, mutta tällä kertaa ärsytti se valtava ruuhka. Jouduin lähtemään todella takaa ja ohittamaan ei alkusuoralla päässyt. Eikä tilanne helpottanut metsään päästyäkään. K-rastia en edes nähnyt, sen verran paljon oli edessä pitkiä selkiä. Siinä ruuhkassa, letkan jatkona jälleen ykkös rastia vasemmalta ohi. Sitten vastavirtaan rastille ja takaisin tulosuuntaan. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen, pääsi taas paremmin kartalle ja ideasta kiinni, mutta odotuksista huolimatta se ruuhka ei helpottanut missään vaiheessa. Joitain pätkiä pääsi menemään reippaammin, mutta muuten ihan sumpussa. Tiheiköissä ja risukoissa tuli oksaa naamalle, kivikkoiset alamäet mentiin ihan madellen ja kun jonkun ohi pääsi, oli edessä uusi selkä. Ei ole ehkä koskaan ärsyttänyt yhtä paljon. 
Jukolan viestissä maalissa.
Energiat riitti hyvin, suunnistuskin alun kaarron jälkeen sujui, mitä nyt pari rastin väliä jolkottelin vain letkan perässä kun ärsytti koko letkajenkkailu. 6 minuuttia yli kahden tunnin suunnistaminen oli ihan ok suoritus, mutta kahden tunnin alitus olisi ollut mahdollinen. Se jäi harmittamaan. Nostin joukkueen sijoitusta 121 pykälää sijalle 1090. Tavoite 1000 sakkiin jäi melko kauas.
Jälkispekuloinnit kartan kanssa.
Erityisesti jukolan viestin aikana ärsytti maastokin ja ehkä juuri maaston haastavuuden vuoksi oli niin ruuhkaista ja letkajuoksua. Kartta oli hyvä ja radat mielestäni mukavat. Kisakeskus oli kompakti ja toiminnot toimivat mielestäni hyvin. Lasten kanssa kaikki meni pikku väsymisistä huolimatta hyvin ja vaikka jonotusaika auton parkista pois kesti todella kauan, pääsi sen jälkeen sutjakkaasti lähtemään kotiin päin.

Suunnistuksellisesti kuitenkin jotain jäi hampaan koloon. Ja tätä täytyy vielä itsekseen pyöritellä ja sitten jatkaa eteenpäin.

~Eija~

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.
Lepokallion lenkillä
Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.
Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.
Suunnistusviestiharjoitus.
Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.
Askeleita.
Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 
Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.
Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!
Peesailua.
Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.
Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Suppa-Jukola

Lahti-Hollolan Venlojen (41. kerta) ja Jukolan (70. kerta) viestit tarjosivat taas ihan parasta, mikä tarkoittaa hyviä ohjeita ja opasteita joihin pystyi tutustumaan jo etukäteen kotisohvalta, toimiva kilpailukeskus ja tilaa suurelle ihmis määrälle, huippu suunnistus radat ja maastot sekä mahtava tunnelma. Itselle tärkeää on myös olla samanhenkisten, vaikkakin hyvin erilaistenkin ihmisten seurassa, samalla viivalla maailman huippusuunnistajien ja ensikertalaisten kanssa. En tullut pettymään.
Jukolan pääportti
Lauantai aamulla klo.07 lähti yhteiskuljetus Lapualta. Omalla autollakin kisapaikalle olisi ollut suhteellisen helppo ajella, mutta koen bussikyydityksen vaivattomammaksi, varsinkin kun olin yksin liikeenteessä. Ja vaikka menomatka pirteänä olisi ollut ihan jees, olisi kotiin päin ajeleminen ollut suuri riski. Sillä mä olin menossa nauttimaan suunnistamisesta ja jukolan yöstä koko rahalla 😏

Vuonna 1987, kun samalla alueella järjestettiin viimeksi Jukola, en siellä suunnistamassa vielä ollut (vaikka harrastukseen hurahtanut jo olinkin). Silloin metsästä hyväksytyllä suorituksella maaliin asti pääsi 989 joukkuetta, kun tänä vuonna sen teki 1644 joukkuetta. Keskeyttäneitä ja hylättyjä joukkueita oli kymmeniä. 
Vuonna 1987 oli pihtileimasimet käytössä.
Bussilla pääsimme ihan leiriytymisalueen viereen, toki ei oman seurani vaan lapualaisten. Tomuisen kilpailukeskuksessa, tuulisuojateltta alueelta löytyi numerolapot ja oman seuran porukkaa. Siitä jatkoin vielä toiselle puolen kilpailukeskusta pystyttämään telttaani monien satojen kaltaistensa joukkoon. Alustana oli puolukka ja mustikka mättäitä mäntymetsässä. Potkin muutaman kävyn ja oksan sivuun ja seuraavan vuorokauden huoltopisteeni oli valmis. Oli valtavan kuuma, mutta onneksi puut varjostivat teltta-aluetta.
Jukolan telttakylää
Venlojen viestin lähtö oli klo.14. Vaikka lähtö baanaa K-rastille oli kasteltu, pölisevän tomun määrä oli valtava. Heti lähdön jälkeen ehdin yleisörastille kannustamaan seuramme aloittajia. Tänä vuonna saimme kaksi joukkuetta kokoon, toivottavasti ensi vuonna taas kolme. Hienosti aloittivat ja sitten mäkin lähdin teltalle vaihtamaan vaatteita. Joukkueeni toisen osuuden viejän väliaikoja ei online-tuloksissa näkynyt ja meillä heräsi pelko että jotain on tapahtunut. Lopulta kun lähdöstä oli tunti kulunut, lähdin kysymään ensiavusta ettei siellä tiedetä mitään. Ei tiedetty ja päätin seuraavaksi mennä lurkkimaan onko kolmannen osuuden suunnistaja vielä odottelemassa, kunnes Mervi huikkasi varjosta. Kaikki oli ok ja kolmannen osuuden viejä oli jo metsässä. Helpotus oli suuri. Emitin kanssa oli ollut jotain Mervistä johtumatonta ongelmaa. 
Venlojen lähtö.
Elisa tuli hyvin ja mä pääsin sijalta 529 ankkuriosuudelleni. Olin jo kuullut, että peloteltu suppa-maasto ei ole niin paha ja ajattelin että mennään silti tarkasti suunnistaen. Porukkaa oli paljon metsässä ja uria oli syntynyt jo paljon. Kartta ja maasto oli hyvin luettavissa alku pätkällä ja suunnistus lähti hyvin kulkemaan. Pian kuitenkin päästiin koukeroisemmalle alueelle ja siinä saikin olla tarkkana. Vauhti hidastui ja letkoja syntyi. Juoksuhaluja olisi ollut, mutta pidin käsijarrua päällä, etten vaan pummaisi. Varmuuden vuoksi tein yhden isohkon polkukierronkin kuin että olisin pitkän välin yrittänyt lukea koko ajan käyriä. Polkujolkottelut on aina lepoa päälle. Parille rastille pientä epäröintiä tuli ja toiseksi viimeiselle rastille mentäessä sekosin poluissa. Loppu suoran painelin napsien pari selkää ja lopullinen sijoitus 396. Ei aivan sitä mitä olin tavoitteeksi asettanut, mutta tyytyväinen olen että alle 400 päästiin 😊 Kaikkiaan 1518 venlojen joukkuetta pääsi hyväksytysti maaliin. Venlojen ankkuriosuus oli 7,9 kilometriä ja mun omalla gbs:llä matkaa kertyi 8,7km. Aikaa kului 1 tuntia ja 10 minuuttia.
Venlojen ankkuriosuudelta maalissa.
Pesulla tuli ihanan lämmintä vettä (ei ole ihan päivänselvä asia suunnistuskisoissa). Saunaan tai paljuun en mennyt, sillä enemmänkin mielessä oli ruoka. Söin kunnolla, omia eväitäni jotka olivat pysyneet kylminä kotoa pakatun kylmäkallen kanssa ja jatkoin veden juomista. Vesipisteitä oli näppärän lähellä ja se oli ihanan kylmää. Lähdin tapaamaan Tour De Jukola-joukkuetta, jonka 3.osuuden olin luvannut suunnistaa. Kaikka joukkueen jäsenet olivat mulle entuudestaan tuntemattomia. Mukavaa porukkaa oli ja hyvällä asenteella kaikki olivat matkassa.

Lähdin jo hakemaan hyviä paikkoja Jukolan viestin lähtöä katsomaan, tuntia ennen h-hetkeä. Satuin näkemään Minna Kaupin, joka on Suomen menestynein suunnistaja ja valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2010. Muutama sananen vaihdettiin viikonlopusta ja napattiinpa yhteiskuvakin 😊 Olipa valtavan iloinen ja positiivinen persoona.
Mä ja Minna Kauppi

Aurinko laskee kisakeskuksessa.
Aurinko laski pikku hiljaa ja ilma alkoi viilenemään. Porukkaa alkoi kertymään aitojen reunoille odottamaan klo.23 tapahtuvaa Jukolan lähtöä. Se on aina tunnelmallinen hetki. Viime vuonna itsekin olin tuossa joukossa. Tanner tömisten valonauha katosi metsään. Mä treffasin isoveljeni ja hänen vaimonsa ja sitten hiippailin telttaan tarkoituksena yrittää hetken nukkua...
Jukolan lähtö.
Seurailin hieman hermostuksissani jukola joukkueiden menoa, joissa olin luvannut suunnistaa., harrasteporukan 3. osuus ja suunnistusseurani kakkos joukkueen 6.osuus. Ei mulle ollut tullut aikaisemmin mieleenkään, etten ehtisi molempia hoitaa, kunnes Mervi aikaisemmin viikolla heitti mahdollisuuden että voi mennä tiukillekin. Seurani aloittaja aloitti hyvin ja harrasteporukan aloittajalla meni melkein tunti pitempään. Todella alkoi hermostuttamaan. Päivällä olin Elisan kanssa sopinut, että jos alkaa näyttää että mulla menee tiukille, Elisa nappaa 6. osuuden numeron mun teltasta ja lähtee heittämään lenkin. Tämä hiukan helpotti oloa.

Kun Tour de Jukolan joukkueen kakkonen oli ollut melkein tunnin metsässä, nousin ylös. Laitoin jo lampun päähäni, mutta ulkona oli todella valoisaa. Otin lampun pois ja päätin lähteä ilman sitä metsään. Vaihtoalueelle mentäessä laskeskelin kuinka monella on lamppu ja kuinka monella ei - suurinpiirtein 1/4 ei ollut lamppua. Päätin pärjätä ilman. Oli lämmin kesäyö ja vähän yli klo.03 pääsin osuudelleni. Samaa juntua kuin venlojen viestissä lähdin kohti ykköstä ja homma lähti pyörimään. Yllättävän rauhassa sai mennä, enkä pahemmin vilkuillut toisten osuusnumeroita vaan tein omaa työtäni. Jotkut pitävät pahana ja jopa omaa suoritusta häiritsevänä joidenkin jatkuvan rastikoodien kyselyn. Itseä se ei haittaa yhtään, vaan oikeastaan siinä sivussa on kiva kuulla onko jollain toisella sama rasti. Saa itselle varmuuden, että oikeassa suunnassa ollaan. Pari epäröintiä rastille osumisessa oli, mutta ei pahoja. Kauneinta oli kun aurinko nousi ja lähes sokaisi yhdellä tiekierrolla. Oli valtavan lämmin, käki kukkui, tomu pöllysi ja ympärillä oli hyvällä fiiliksellä muitakin menijöitä. Suppia tuli ja meni, tiheikköjä ja hakkuuaukkoja. Kartanluku sujui, vaikka tiedän että juuri siinä mulla olisi paljon parannettavaa. On se käsittämätöntä missä vauhdissa nuo huiput lukee karttaa ja maastoa!
Yö oli valoisa ja tunnelmallinen.
12,8 kilometriä keskellä yötä, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 15,6km. Aikaa kului 1 tunti ja 52 minuuttia. Oma tavoite oli alle 2 tuntia ja siinä onnistuin loistavasti. Maaliin tullessa fiilis oli mahtava. Naama harmaana tomusta hölkkäilin teltalle heti katsomaan missä vaiheessa seuran kakkos joukkue menee. Olin valmistautunut nopeaan vaatteiden vaihtoon, tankkaukseen ja tarvittaessa heti lähtemään takaisin vaihtoalueelle. Osaltaan olin helpottunut että joukkue oli vasta nelos osuudella. Toisaalta kroppa veti tehot ihan alas. Vaihdoin kuivat vaatteet ja aloin syömään. Tuli hirveän kylmä, tärisin aivan ja siksi käperryin makuupussiin. Vilkuilin jatkuvasti tilannetta ja laskeskelin voinko yrittää nukkua. Ei, siihen ei olisi aikaa. 
Jukolan 3. osuudelta maalissa.
Kello lähestyi aamu seitsemää ja oli aika kuoriutua lämpöisestä makuupussista. Rehellisesti sanottuna tässä kohtaa ei olisi huvittanut yhtään. Olin ihan tööt eikä tehnyt mieli syödä enää mitään. Ulkona aurinko oli jo kunnolla noussut ja ilma oli lämmennyt yöstä. Kävin vessassa ja lähdin kävelemään vaihtoalueelle. Aidan reunalla seisoskelin ja odottelin Severiä. Olo oli todella surkea ja vatsa oli kummallinen. Noin klo.07.45 pääsin metsään. Jo K-rastille juostessa tunsin kuinka veto oli ihan poissa. Tutuksi käynyttä baanaa kohti ykkös rastia, joka toki jokaisella kerralla oli eri rasti.

Nyt löntystely vanhempienkin pihkaniskojen perässä riitti mulle. Ei tehnyt mieli lähteä kaasuttelemaan ohi, kun ei vaan jaksanut. Vatsa ei ollut oma itsensä. Itselle poikkeuksellisesti pysähtelin useammallakin juomarastilla juomaan vettä ja urheilujuomaa. Ei se varsinaisesti vatsaa normalisoinut mutta ei pahentanutkaan. Rastit kutoselta kymppiin oli lyhyitä, mutta koin ne vaikeiksi. En pummannut, mutta menin hitaasti. Uria tuli ja meni joka suuntaan, joten niistä ei ollut yhtään apua. Rastiväli kerrallaan reitin selvitin ja maaliin tulin lopen uupuneena. Maalikontista piti ottaa tukea, sen verran heitti päässä ja kävely takaisin teltalle oli väsynyttä. 10,8 kilometrin matkaan meni aikaa 1 tunti ja 50 minuuttia, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 13,43 km. Kuiviksi menneet suunnistuskengät olivat tehneet molempiin kantapäihin rakot ja yhdessä varpaassakin oli. Olisi pitänyt kastella ne yöllä kunnolla. Ainuttakaan kosteaa suota kun en metsässä kohdannut.
Jukolan 6. osuudelta maalissa.
Otin pitkät suihkut, mutta jätin saunan taas väliin. Istuin kauan aikaa auringossa kuivatellen itseäni. Join vettä, sillä jano oli valtava. Ruokaa ei tehnyt mieli, joten pakotin itseni syömään eväitäni loppuun. Tavaroiden ja teltan pakkaaminen oli työlästä. Välillä piti istua kun niin huippasi. Puhti oli ihan poissa. Kannoin kaikki kantamukseni taas toiselle puolelle kilpailukeskusta. Matkalla näin isoveljeni, joka tuli ankkuriosuudelta hyvillä fiiliksillä maaliin. Odottelin bussia toista tuntia varjossa, silmät kiinni. Äitikin siinä soitti. Lopulta bussissa silmät kiinni ja huonossa asennossa torkkumista kohti kotia.
Rasteja supissa ja tiheikössä.
Koko sunnuntai päivän olin ihan poikki. Yli kymmenen tunnin yöunet kirkasti ajatusta, mutta mitään erikoista en jaksanut tehdä. Kolmea karttaa tutkiessani, en ihan varma ole joka rastivälistä kuinka olen mennyt. Vaikea siis piirtää kunnolla reittiä. Linnuntietä 31,5 kilometriä ja todellisuudessa 37,7 kilometriä suunnistamista ja aikaa tähän meni yhteensä 4 tuntia ja 52 minuuttia. Nyt annan itselleni hiukan lepoa, viimeinen kesäloma viikkokin tässä pyörähti käyntiin.

Ensi vuotta taas odotellessa, kuinkahan monta osuutta silloin...

~Eija~

perjantai 15. kesäkuuta 2018

"Herkistelyä" Venlojen ja jukolanviesti viikolla

Viime viikonlopun pyöräsuunnistus vetojen jälkeen oli mukava laskeutua taas kotihommiin ja lasten kanssa touhaamiseen. Olisi hiukan rauhoituttava, sillä viikonloppuna olisi kesän yksi kohokohta, kun on Venlojen ja Jukolanviestit. Maanantaina tein lasten kanssa pitkän pyörälenkin, reilu 30 kilometriä. Sopivasti pysähdyksiä, juotavaa ja syötävää sekä mukavaa yhdessä tekemistä, niin 6 vuotiaskin jaksoi hienosti koko matkan. Keli oli aivan mahtavan lämmin, mutta ei kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Mulle lenkki oli palauttavan kevyttä. Lapset uskalsivat uimaankin, mutta mä vilvoittelin vain varpaita.
Lapset 💗

Tyttären varpaat hiekassa.

Näkökulmia putarhasta.
Vähän viileämmässä kelissä tiistaina tein juoksulenkin ja keskiviikkona pitkän reippaan, lähes 13 kilometriä Niinan kanssa sauvakävellen. Harvemmin tulee kävelylenkkejä tehtyä ja lenkin alkuun jalanpohjat väsyivätkin. Hyvä lenkki oli, vaikka lopussa huomasin mun kännykän pudonneen vyöremmistä! Koskaan ei ole avaimet, pienet juomapullot saatikka isohko kännykkä remmistä pudonnut. Pieni paniikki meinasi iskeä päälle, kun ei sitä löytynyt kuvan otto paikalta, jossa juoksimme alamäen, eikä moneen kilometriin kun luvatta ajoimme autolla purtsilla (ketään lenkkeilijää ei onneksi tullut vastaan!). Lopulta löytyi lenkkimme loppu päästä, noin kaksi kilometriä ennen pysähdystämme. Joku ystävällinen ihminen oli sen laittanut valotolppaa vasten ja sen näki siitä kyllä sitten kaukaa. Olin todella helpottanut 😌
Lenkki maisemia.
Tuon tapahtuneen jälkeen olen viikon muilla lenkeillä tarkasti laittanut kännykän remmiin ja tiuhaan varmistanut että se on mukana. Torstaina nimittäin lähdin taas Cyclin yhteislenkille ja tietysti rauhallisen porukan mukaan. Taas kierreltiin Seinäjoen ja Ilmajoen metsissä 23 kilometriä ja lisäksi siirtymät kuljin pyörällä, joten kilometrejä polkien kertyi 56. Jaksoin tosi hyvin ja soratie osuuksilla otin kunnon vauhdit. 
Maastolenkillä.
Tänään perjantaina on ollut pakko ottaa rauhallisemmin, sillä sauvakävelylenkki tuntuu edelleen pakaroissa ja pyöräilyn tärinä ja sarvista puristaminen aiheutti mulle vasemman käden puutumisen tunteen. Inhottava tuo käsi, kun koko ajan nipistelee. Toimintakyky on normaali. 

Akkuja pitäisi nyt ladata ja ens yö pitäisi saada nukkua kunnolla. Tänä vuonna Venlojen ja Jukolanviestit suunnistetaan Lahti-Hollolassa, jossa on luvassa etelä-pohjalaiselle outoa suppamaastoa, eli kuoppia kuoppien perään. En ole päässyt harjoittelemaan tyyppi maastossa, joten valmistavat harjoitukset on pitänyt tehdä pääkopassa. 

Yksin ei tarvitse metsässä taivaltaa, vaan viestiosuuksia on 19773, joista mä olen luvannut hoitaa kolme 😀 Venloissa ankkuriosuus ~8km, Jukolassa 3. osuus 12,8km ja 6.osuus 10,8km. Linnuntietä siis 31,5km suunnistettavaa, todellisuudessa kilometrejä kertyy jonkin verran enemmän, riippuen kuinka paljon kiertoa tulee. Venlojen lähtö on klo.14 ja Jukolan klo.23. Venlojen ankkuriosuudelle pääsen lähtemään oman arvioni mukaan puoli kuuteen mennessä. Jukolan 3. osuudelle ehkä yöllä kolmen tietämissä ja 6. osuudelle aamun valjetessa, toivottavasti ennen yhteislähtöä sunnuntaina klo.9.20. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ei siis nukuta.
Akut täyteen.
Pakkailut ovat hyvällä mallilla, fiilikset on odottavat ja suunnitelmat on selvät. Jos itse et paikalle pääse, lähettää Yle tunnelmia suorana lähetyksenä. Online tuloksiin pääset tuosta. Pitäkää peukkuja 👍

~Eija~

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Jukola 2017 - oma ihmiskokeeni

Perjantai illan rauhallinen kävelylenkki ystävän kanssa lapsuusmaisemissa oli todella hyvä rauhoittuminen kiireisien päivien jälkeen Jukola viikonloppua vasten. Nukkumaan mennessä oli rauhallinen olo ja sain unen päästä nopeasti kiinni. Kuitenkin olisi nukuttanut vielä kun kello soi 04.20. Vaatteet päälle, rinkka selkään ja odottelemaan kyytiä tienposkeen. Matka Joensuuhun on pitkä täältä Suomen toiselta laidalta, mutta siinä se meni torkkuessa ja somessa roikkuessa. 
Mun kompanssi kokoelma, joista vas puoleisin on kirpparilöytö.
Koin pientä hermostuneisuutta ja tietysti jännitystä, sillä mulla oli edessä vuorokauden sisään kolme osuutta, linnuntietä 32 kilometriä. Haasteellinen maasto arvelutti ja pyrin iskostamaan päähäni, että suoritukseni vetäisin mieluiten hiljaa ja tarkasti kuin lujaa ja toheloiden. Oli keskityttävä pitämään itsensä ehjänä, että saan kaikki lupaamani osuudet läpi vietyä. Uskotteko, että hermostutti?! Mietin, onko musta tähän, mutta päätin ottaa tämän omana ihmiskokeenani, testata mielenkiintoisella tavalla kestävyyskuntoani ja samalla kuinka pää pysyy mukana. Olin etukäteen miettinyt miten syön ja juon tämän vuorokauden aikana, ettei energiavaje pääse vaikuttamaan suoritukseen. Helteinen keli vaati juomaan runsaasti ja mähän join - lauantai päivän aikana tuli juotua yli 4 litraa.
Venlojen viestin lähtö.
Joensuu-Jukolan kilpailukeskus oli ihan Enon keskustassa, kirjaston ja koulukeskuksen pihapiirissä. Teltta-alue oli asutuskeskuksen lomassa, meidän seuramme ihanan pehmoisella ruohopellolla, vajaan puolen kilometrin päässä kisakeskuksesta. Vaikka oltiin niin lähellä, ei kuulutus yhtään häirinnyt teltalla nukkumista. Henkilöautoilla tulleilla oli melko pitkät matkat kilpailukeskukseen käveltävänä, mutta me pääsimme bussilla ihan viereen. Kelistä ja sijainnista johtuen missään ei ollut kuraa (no metsässä oli) eikä jalat väsyneet ramppaamisesta. Muutenkin itse säästelin jalkojani ja liikuin vain välttämättömät matkat naisten lähdön katsomaan, seurateltaltalta numerolappojen haku, varusteiden vaihto omalla teltalla, repun vieminen seurateltalle ja viestin seuraamista ennen omia lähtöjä. 
Kilpailukeskuksessa viestiä oli näppärä seurata screeneiltä.
Omasta suunnistusseurastani olimme saaneet kolme naisjoukkuetta Venlojen viestiin ja joukkueiden kokoajana yritin nähdä jokaisen viestin viejän edes pikaisesti ennen tai jälkeen suorituksen. Naisilla oli hyvä fiilis päällä ja vaikka enemmän tai vähemmän hakemista ja väsähtämistä oli kuumassa kelissä ollut, oli eniten tyytyväisiä ja onnistuneita suorituksia. Olin niin tyytyväinen jokaiseen, kiitos teille naiset :D!

Itsellä oli ykkös joukkueen ankkuriosuus. Aikaisemmilta viestinviejiltä jo kuulin, että maasto todella on hankala ja porukkaa on paljon. Pidin pääni, että rauhassa menen, eikä lähde hapottamaan jalkoja. Viitoitus asutuskeskuksesta K-rastille, jolta varsinainen suunnistus alkaa, oli pitkä. Sitten sitä mentiin. Mulla on riskinä alussa hermostuksissa ryssiä alkupään rastit, mutta nyt ne napsahti nätisti kohdalle ja pääsi mukavaan vauhtiin. Juoksu kulki, tiheiköistä pääsi hyvin menemään eikä kunnon mäki nousuja osunut kuin pari kohdalle. Loppu puolella oli pientä varovaisuutta ja hidasta rasteille lähestymistä, mutta mulle suht ok:sti kuitenkin. Pitkän loppusuoran päästelin alle 4 ja puolen minuutin kilometrivauhtia :) Olin todella tyytyväinen aikaani 8 kilometrin matkalla, 1 tunti 11 min. Gps-kelloni mukaan matkaa tuli yli 9 kilometriä. Virheitä joitain minuutteja. Osuusajoissa olin 157. sijalla yli 1200 suunnistajasta, aika hyvin :) Oli tosi mukava hipsiä suihkuun ja sen jälkeen syömään.
Niin ja sitten taas valmistautumaan seuraavaan koitokseen...
Oman joukkueen viestinviejän etenimisen seuraaminen onnistui Online-palvelussa.

Meidän seuran naisenergiaa teltta-alueella :)
Pesulta tullessa päälavalla oli juhlallisuudet menossa ja eturivissä fiilisteli myös presidenttimme Sauli Niinistö puolisoineen. Myös Mari Laukkasen ja Kaisa Mäkäräisen näin, mutta kuvat jäi heistä ottamatta. Hienoa, että suomalaiset, arvostetut ihmiset kunnioittavat tällaisia tapahtumia läsnäolollaan.
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio Jukolassa.
Mä huilailin teltalla, yritin pitää kasvavaa jännitystä hallinnassa. Edessä oli Jukolan viestin aloitusosuus suunnistusseurani kolmosjoukkueessa. Kerran aikaisemmin, kaksi vuotta sitten olin Jukolan viestin ankkuriosuudella yhteislähdössä ja se oli pelottavaa kun useita satoja miehiä (ja tietysti meitä naisia) lähti tanner tömisten metsään. Silloin pelkäsin jääväni jalkoihin ja sitä rynnimistä kesti pari rastin väliä metsässäkin. Tällä kertaa lähtöalueella pieni naisten porukka lyöttäytyi juttelemaan ennen omille paikoille sijoittumista. Oi että se helpotti, kun kuuli muillakin olevan samoja pelkoja ja jännitystä. Tiesi, ettei todellakaan ole yksin. 

Eikä se lähtökiihdytys kapealla asfalttitiellä niin paha ollutkaan. Tilaa oli juosta rauhallisen rennosti ja oikeastaan vasta K-rastin jälkeen  metsässä oli ruuhkaa, koska tiheikkö vaan oli sen verran hidasta  pätkää. Mulla tuli jo kilometri täyteen K-rastille juostessa. Ensimmäiselle rastille oli pitkä väli ja niin sai näppärästi paremmin tilaa metsään. Mä ajauduin tyhmästi letkaan, joka lähti metsän puolelle aivan liian aikaisin, eikä käyttänyt polkua paremmin hyväksi. Oma virhe, mutta ei siinä korjaamaan viitsinyt lähteä ja samaan tavoitteeseen siinä päästiin, vaikka ehkä vähän hitaammin. Siinä sitä sitten taas mentiin ja keskittyminen pysyi hyvin suunnistamisessa. Venlojen osuus ei ollut vienyt jalkoja hapoille ja jalat olivat sopivan kevyet ja juoksu kulki. Välillä letkassa käveltiin ja tiheiköissä oksat raapi naamaa. Puolessa välissä lenkkiä oltiin päästy kartan toiselle reunalle ja seuraava rastiväli olikin sitten sieltä reunalta aivan toiselle reunalle asti, sellainen lähes 4 kilometrin siivu! En ennen moista ole kokenut, mutta nytpä se oli siinä. Yhden naisen ja yhden miehen kanssa siinä ääneen pohdittiin kolmea erilaista reittivaihtoehtoa ja lopulta päädyttiin kunnon koukkaukseen oikealta, mutta se olikin sitten lähes koko matkan tietä ja polkua. Mulle se oli lepoa. Kun oli aika mennä metsään naista ei enää näkynytkään missään, mutta miehen kanssa yhdessä lähdettiin tiheikköön kiipeämään jyrkkää rinnettä ylös. Valomereen törmäsimme mäen päällä, kun iso porukka tuli suoraan metsän läpi. Siinä oli hankalia rinnerasteja tiheikössä, mutta jotenkin ne vaan sieltä löytyivät. Kovin pimeää ei koko aikana tullut, mutta tiheiköissä lamppu ei ollut yhtään turha. Vaihtoon tulin 13 kilometrin lenkiltä mulle hyvässä ajassa 2 tuntia ja 2 minuuttia. Sain viedä seuraavan kartan isoveljelleni, mikä oli yksi kohokohdista viestissä :) Oman gps-kellon mukaan matkaa tuli sellaiset  vajaa 16 kilometriä.

Nyt vasemman kantapään takaosassa tuntui kipua kävellessä ja vasemman jalan pakarassa syvällä tuntui vanha kipu. Ei pahana, mutta tuntui kuitenkin. Suoritukseen tyytyväisenä tallustelin pesupaikalle ja sieltä taas syömään ja sitten teltalle yrittämään nukkumista, sillä aamusta oli edessä vielä kolmas veto, mulle ennestään tuntemattoman harrasteporukan 6. osuudella.
Kohta mennään tuonne, metsään.
Nukkumisesta ei oikein meinannut tulla mitään. Havaihduin usein teltan ulkopuolelta kuuluviin ääniin ja vilkuilin onlinesta harrasteporukan etenemistä yöntunteina. Vahvasti näytti siltä, että yhteislähdössä olisin, joten väänsin kännykän herättämään klo.07 ja hoksasin lopulta laittaa korvatulpatkin korviin ja vihdoin pääsin uneen. Ei siinä kuitenkaan tullut nukutuksi hätinä kahta tuntiakaan ja puoli seitsemältä pomppasin ylös kun teltassa oli niin järjettömän kuuma. Taas söin, join ja kävin bajamajassa. Päätin hissukseen vaihdella vaatteita, pakata tavarani, että telttakamulleni jäisi vain teltan pakkaaminen sillä aikaa kun mä olen metsässä (lopulta Heli oli kantanut mun tavaratkin bussille, kiitos!) ja lähdin fiilistelemään vielä jukolan kisakeskuksen tunnelmia. Näin ystäväni Sannan ja Karon yhteislähdössä ja odotteluaika kului nopeaa. Sitten olikin taas aika mennä. Nyt tungos oli paljon valtavampi kuin aloitusosuudella, joten hitaasti lähdettiin. Jalat eivät enää olleet niin kevyet, mutta kantapään ja pakaran tuntemukset eivät haitanneet etenemistä. Kaksi ekaa rastia noukin nätisti, mutta sitten tulikin sellainen samaistamisvirhe polkujen kanssa, että helpolle kolmos rastille tuli arviolta 10 minuutin huti. Suututti! Onneksi seuraava väli oli helppo polkuväli ja pääsin siinä hiukan nollaamaan päätäni. Haparointia tuli muutamille myöhemmillekin rasteille. Suunnistus kärsi kun väsymys painoi fyysisesti, mutta erityisesti vähäisen unen vuoksi. Etenin koko ajan sellaista sopivaa vauhtia, mitä nyt letkoissa pääsin, mutta keveys oli poissa. Viimeisen mäen päällä, ennen helppoa pururata juoksua maaliin, mättäiköllä makasi mies kartta kourassa. Kysyin onko kaikki ok ja meinasi, että huilaa hetken. Sanoi että pärjää kyllä, mutta tovin siinä mietiin onko näin. Omassa väsymyksessäni unohdin heti miehen rintanumeron, että olisin voinut myöhemmin tarkistaa pääsikö maaliin asti, mutta toivottavasti kaikki on hänellä hyvin. 

Kuudennen osuuden 11 kilometrin matka taittui aikaan 2 tuntia 2 minuuttia ja gps-kelloni mukaan yli 13 kilometriä matkaa. Olihan se rankka maasto - ainakin näin kolme kertaa vedettynä. Kaikki joukkueeni pääsivät hyväksytysti viestin läpi ja hienoja suorituksia tuli monilla. Mulle oli tärkeää saada suunnistusseurani joukkueet kokonaisina maaliin, jos vain pystyin asiassa auttamaan ja oli ihanaa olla myös auttamassa tuntematonta perhejoukkuetta heidän viestin läpiviemisessä. 
Viikonlopun "lakanat" muistona :)
Kokemus oli huikea; kolme suunnistusosuutta vuorokauden sisään, linnuntietä 32 kilometriä ja gps-kelloni mukaan 39,8 kilometriä kuljettua matkaa. Aikaa tähän kului 5 tuntia ja 15 minuuttia. Fysiikka, energia ja tahto riitti loppuun asti, vaikka väsymys painoi ja suunnistus kärsi lopussa. Viimeisen kerran pesupaikalta kilpailukeskuksen läpi kohti bussia kävellessäni koin ansaittua ylpeyttä suorituksestani ja ihanaa kihelmöintiä jaloissa kovan suorituksen jälkeen. Aivan paras tunne, joka onkin ehkä yksi iso tekijä mikä saa mut tällaisiin hullutuksiin ja ihmiskokeisiin ryhtymään. 

Mun suoritukset eivät olleet ainoa asia, mikä teki tästä vuorokaudesta merkityksellisen mulle itselle. Vaan kaikki ne kohtaamiset ja yhteenkuuluvuuden tunne. Paikalla oli ystäviä, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä, oli seurakavereita joiden kanssa silloin tällöin nähdään, oli vanhoja tuttuja vuosien takaa ja sitten teitä tuntemattomia joiden kanssa ei välttämättä edes esitelty, mutta juttelimme kuin vanhat tutut. Jokainen kohtaaminen oli mukava ja lämmin. Kiitos teille :D

Nyt olen nukkunut valtavaa univelkaa pois. Nukkuisin varmaan vielä pari vuorokautta jos saisin valita, mutta parempi vain yrittää päästä normaaliin rytmiin (niin, heti kun juhannusviikon yövuorot töissä on taas valvottu..). Kropassa on ihana rentous ja oletettavasti kovista suunnistuskengistä johtuen jalkapohjissa lievä arkuus. Yksi pieni rakko tuli vasemman jalan kantapäähän ja naarmuja jalkoihin, mutta muuten olen ehjä.

Kiitän ja kuittaan, oli mahtava Jukola :D!

~Eija~

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kohta Joensuussa

No nyt se on jo lähempänä kuin nurkan takana, nimittäin Venlojen 40. ja Jukolan 69. viestit. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Joensuussa, tarkemmin Enossa. Kisamaastona on yhtenäinen laaja Harpatinvaara, joka kohoaa 110 metriä Pielisjoen pinnasta. Luvassa on järjestäjien kertoman mukaan suunnistuksellisesti ja fyysisesti haasteellinen maasto. On kallioista, kuusi- ja mäntymetsää sekä kivikkoja, selvästi vauhdikkaampia ja hitaampia pätkiä. Näillä taustatiedoilla lähdetään kokeilemaan kuinka hyvä se oma kestävyyskunto on ja pysyykö pää, eli suunnistus mukana. 

Mulla on luvassa useampi startti, naisena kun mulla on mahdollisuus osallistua molempiin viesteihin ja sitten on vielä seura- ja harrastejoukkueet. H-hetkeen asti joukkueiden kokoonkursijana saa jännittää pysyvätkö kaikki terveenä ja ettei mitään loukkaantumisia satu. Särkymävaraa ei oikein ole, kun varanaiset ja -miehet on jo käytössä. Valitettavasti osuuksiakin on jouduttu sumplimaan viime hetkiin asti, kun itsekin tykkään mieluiten tietää hyvissä ajoin mikä on mun paikkani. Mutta viestikisat ovat tällaisia ja onneksi monelta sitä heittäytymiskykyä löytyy :)
Iltavuorosta kotiin pitkin metsäteitä.
Pahemmin ei rauhoittumaan ole ehtinyt, vaan töissä on ollut melko kiireistä ja kotonakin vaikka mitä to do-listalla. Pakkaamiset jäävät ihan viime hetkille, joten toivottavasti ei jää mitään oleellista kotiin... Eilen iltavuoron jälkeen juoksin vielä rauhallisella vauhdilla kotiin. Ilta kymmeneltä aurinko paistoi vielä kauniisti ja tarkeni vähillä vaatteilla. Toivottavasti viikonlopun keli pysyy yhtä mukavana, vaikka hellettä en toivokaan. Joka tapauksessa illalla pitäisi päästä ajoissa nukkumaan, koska huomenna aamulla on aikainen ylös nousu ja bussikyyti Joensuuhun. Mukavaa kutkutusta jo jalkapohjissa ;)
Piiiitkä varjo ilta kymmeneltä.
Nyt kamat kasaan ja seikkailu voi 16 500:n muun suunnistajan kanssa alkaa :D
Palaan asiaan!

~Eija~

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ei lattea Jukola ollenkaan!

Perjantaina illalla touhukkaan päivän jälkeen pakkailin viimeisiä tavaroita Lappee-Jukolaa varten. Oli luvattu järkyttävää tuulta ja sadetta vuorokaudeksi koko Suomeen Lappia lukuunottamatta. Pakko oli siis pakata kumpparitkin, sadeviittoja pari kappaletta (molempiin odotuksiin vaihdossa), kuivia vaihtovaatteita tarpeeksi ja tietty ruokaa. Vielä oli niin rauhallista ja tyyntä, joten voiko oikeasti tulla luvattu myräkkä... Viestittelin ystäväni kanssa vielä ennen nukkumaan menoa ja tajusin, että mulla on alle 5 tuntia aikaa nukkua, kunnes kello herättää, joten nuku nyt jo! Yhteiskyydin huonoja puolia on se, kun matkaa taitetaan niin kauan, mutta pari päivää myöhemmin olin oikein tyytyväinen linja-auto ratkaisuun, kun henkilöautoja jumittui kuraan peltoparkkipaikoilla.

Kello 03.45 herätys pirahti ja mä olin tikkana pystyssä. Jes nyt lähdetään! Tuttu kaurapuuro marjoilla ja raejuustolla naamariin ja teetä kyytipojaksi ja kohti linja-auton lähtöpaikkaa. Oli lämmin ja valoisa yö, aurinko pilkahti taivaanrannassa pilviharson takaa. Siis voiko oikeasti tulla joku myrsky, kun nyt oli niin kaunista?!? Voi, olisinpa aamuihminen ja voisin kokea tällaiset rauhalliset ja tyynet hetket lenkkeillen. Lomalla pitää yrittää...edes kerran tai kaksi.
Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla klo.04.30
Matka kohti Lappeenrantaa taittui torkkuen (hahaa, olin tajunnut ottaa korvatulpat mukaan!!), lukien ja pari kertaa pysähdyttiin jaloittelu tauoille. Leppoisaa ja mukavaa menoa :) Ja jossain kohdassa torkkuessani oli se sade ja tuulikin alkanut. Puut kumartelivat tuulen mahdille ja sadekuurot iskivät linja-auton ikkunaan. No katsotaan nyt...
Paikan päällä purkauduttiin linja-autosta ulos, omat tavarat kantoon ja kohti kisakeskusta. Heti tuli taas sadekuuro niskaan ja ei kun sadeviittaa kaivamaan. Tasaisena virtana marssimme ja fiilis oli mainio :) 
Meidän seuran telttapaikat oli todella hyvässä paikassa, aivan kisakeskuksessa. En muista montaa kertaa näin hyvää tilannetta olleen. Heti paikalle päästyä taioin teltan kokoon ja tavarat sateelta suojaan. Sadekuuroja tuli vähän väliä ja sittensaattoi olla muutamien minuuttien tauko. Tuuli puhalsi puuskissa ja pelko hiipi, kuinka mun pikku teltta pysyy kasassa, kun se taipui lähes kasaan tuulen voimasta. Yritin ankkuroida sen parhaalla mahdollisella tavalla pehmeään peltoon.

Ampaisin shoppailemaan, sillä olin bongannut etukäteen Garminin sykemittarin hyvän Jukola tarjouksen ja ilokseni mulle ei myyty eioota, vaan sain omani! Jee :D! Toistaiseksi sulloin aarteeni laukkuun ja päätin tutustua siihen paremmalla aikaa sitten kotona.
Mun Lappee-Jukolan yksiö :)
Venlojen viestin lähtö tapahtui klo.14. Juuri ennen lähtöpamausta alkoi taas satamaan. Kaikkialla oli vain harmaata, mutta muuten kaikkien läsnäolleiden ilmeet olivat iloisia :) Nämä valtavat massalähdöt ovat aina todella hienoja. Kaikkia jännittää sopivasti, kaikilla on samat lähtökohdat ja mahdollisuudet, samoja rasteja niin huippu suunnistajilla kuin ensikertalaisilla. Metsässä autetaan jos joku apua tarvitsee, vaikka kyseessä kisa onkin. Luontoa kunnioitetaan ja yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni.
Venlojen viestin lähtökiihdytys.
Jäin seuraamaan viestin etenemistä isoilta screeneiltä, sillä vaikka vettä satoi edelleen, kylmä ei ollut yhtään. Oman joukkueen aloittajakin sielä vilahti hyvissä asemissa. 


Teltassa kävin vaihtamassa vaatteet ja vielä evästämässä. Jee, kohta mennään :)
Numerolapot ennen...
Lähdin katsomaan pianko olisi mun vuoro. Niin katsojat kuin vaihdossa odottavat kilpailijat pystyvät erillisessä paikassa olevilta koneilta katsomaan, missä oman joukkueen viestinviejä menee. Kävin katsomassa omaani ja tulkitsin tilanteen väärin ja meninkin aivan liian aikaisin vaihtoalueelle. Toisen osuuden viestinviejä tuli vasta vaihtoon ja mäkin olin jo vaihtoalueella. No sieltä ei pois voi enää tulla, joten siellä oltiin. No onneki edelleenkään ei ollut kylmä ja päätin sitten tyynenä seurata kisaa ja pitää itseni lämpöisenä. Aika meni nopeasti ja vihdoin pääsin matkaan.

Heti alkuun oli suurehko tiheikkö edessä ja siitä meni kapea juntu suoraan läpi. Voi että oli hidasta ja mä niin inhoan tiheikköjä! Mutta siellä oltiin ja eteenpäin vaan. Ensimmäistä rastia lähestyttiin ja tarvitsi vain nousta mäki ylös ja se olisi siinä. Silmäilin jo seuraavaa väliä ja hups, ei se rasti tässä ollutkaan. Ympärillä pyöri useita naisia ja ainakin kolme eriä rastimääritettä kuulin. Meni pasmat ihan sekaisin ja yritin jostain saada kiinni. Sitten sitä sinkoili sinne tänne ja jotenkin se oma sitten löytyikin. Suuntavaisto oli mennyt pyöriessä ihan sekaisin ja lähdin kohti kakkos rastia ihan väärään suuntaan. Menin ehkä 30 metriä kun tajusin, että kaikki ei nyt täsmää ja kompassista tarkistus ja suunnan nopea korjausliike. Naisia pyöri ympärillä sinne ja tänne, eikä se kakkos rastikaan heti napsahtanut kohdalle. Taas pyörittiin piiritanssia ja hermot oli mennä omaan pölläälyyn. Olihan alku ja kun olin niin etukäteen päättänyt että yhtään en pummaa! Joopa joo!

Oli pakko koota itsensä ja keskittyä suunnistamiseen. Ja kyllähän se siitä sitten lähtikin seuraavien rastien löytyessä selvästi näppärämmin, itsevarmuus parani ja fiilis samalla. Tiheikköjä osui mun radalle mun mielestä paljon ja siellä vauhti hidastui mateluksi, kun ei päässyt ohi edellä olevista ei sitten millään. Satunnaisesti pääsi kunnolla menemään omaa vauhtia rennosti. Lopussa tuli enää yksi pieni rastin ohi juoksu, mutta muuten meni aivan sujuvasti. Maaliin tulin ok aikaan, mutta tiheikköjä lukuunottamatta nopeassa maastossa, olisi pitänyt pystyä 10 minuuttia parempaan aikaan. Helposti tuo aika kului virheisiin.
..ja numerolappo jälkeen kisan. Ei jäänyt muistoksi ei :(
Pian maaliin tulon jälkeen tuli ekan kerran kylmä, kun oli läpimärkä, vauhti vaihtui kävelyksi ja oli nälkä. Yritin hölkkäillä teltalle, mutta pohkeet ja etusääret kramppasivat, joten ei onnistunut. Märät vaatteet heti pois ja kuivaa päälle ja sitten tuli tunne, etten taidakaan tarjeta mennä pesupaikalle. Kääriydyin kaikkiin lämpöisiin vaatteisiin, makuupussiin, mutustin eväitä enkä liikkunut hetkeen minnekään. Odotin vaan että lämpenen. Viestittelin veljeni ja ystävieni kanssa, jotka olivat seuranneet menoani netin välityksellä. Hekin olivat huomanneet alun pummaamiseni.

Jossain kohdassa torkahtelin, vaihdoin asentoa ja kuuntelin kuulutuksesta Venlojen viestin palkintojen jakoa (Halden SK Norjasta voitti), hyvää musaa ja muuta höpinää. Ei tehnyt mieli nousta makuupussista ollenkaan. Ihanaa, kun oli taas lämmin.

Klo.23 oli Jukolan viestin lähtö. Vaikka majapaikkamme oli niin etulikeinen, päätin tällä kertaa kuunnella lähdön makuupussissa maaten. Itsellä olisi muutaman tunnin päästä vielä 14 kilometrin osuus juostavana, joten oli parasta yrittää vain levätä ja vetää suolaa sipsien muodossa kramppeja estääkseni. Torkahtelin taas ja jännitin, heräänkö aloittajan puhelin soittoon kun on tullut maaliin. Sitten voisin alkaa valmistautumaan omaan koitokseeni.

Johan toki soittoon heräsin. Aloittajalla oli mennyt hyvin ja oli arvioinut osuusaikansa just tarkkaan oikein. Ponkaisin pystyyn ja taas söin. Odottelin vielä puoli tuntia venytellen ja itseäni tsempaten, puin märät vaatteet päälle (en sitten tajunnut ottaa toisia suunnistusvaatteita mukaan!) ja lähdn vessan kautta vaihtoalueelle. Ei ollut kylmä, mutta tuuli puhalsi edelleen todella voimakkaasti ja vettä satoi taukoamatta. Verryttelin ja seurasin kisaa. Oli hienoa olla just tässä, otsalamppu päässä ja odottaa omaa pitkää yöosuutta. Toivoin vain että edellisen osuuden viestinviejä tulisi niin ajoissa, että saan edes hetken kokea pimeää yötä. Hullua, mutta se merkkas mulle paljon! Ja tulihan se sieltä! Sadeviitta pois päältä, kartta käteen, lamppu naps päälle ja menoksi. 
Jukolan viestin lähtö, Kuva järjestäjien sivuilta.
Ensimmäinen oli pitkä rastiväli ja taas sen saman tiheikön läpi kuin venlojen viestissä. Nyt osasin ottaa sen rennosti ja ketterästi puikkelehtien oksien lomitse. Olo oli rento ja aivan huipussaan. En kokenut paineita lainkaan, vaan tiesin, että voin rauhassa nauttia. Rastit löytyivät mukavasti ja matka taittui mukavan rennosti. Yksi rasti kerrallaan etenin, sillä tiedän sen olevan omalla kohdallani se paras keino keskittyä juuri käsillä olevaan rastiväliin kun matka on pitkä. Parilla väärällä hajonnalla kävin, mutta niiltä pääsin nopeasti eteenpäin. Reilun puolen tunnin jälkeen sai lampunsammuttaa kokonaan ja metässä näki jo hyvin. Jaksoin ohitella raavaita miehiä, eikä jalat krampannut. Tunnin kohdalla otin energiageelin, toinen jäi ottamatta kokonaan, mutta hyvin jaksoin loppuun asti. Vaihtoon oli huippu hienoa tulla ja vielä reilusti asettamani aikatavoitteen alle  :D!

Meidän joukkueet veti hyvin! Venloissa nostin 100 sijaa, vaikka ilman pölläälyä olisi luku ollut vielä kauniinpi. Jukolan osuudellani nostin 152 sijaa. Tyytyväinen saa olla.
 Jukola osuuden jälkeen hiippailin taas teltalle. Vaihdoin kuivat päälle, puin kaikki lämpöiset vaatteet, söin ja kääriydyin makuupussiin. Mua ei täältä saa pois, kun vasta joskus lähempänä puoltapäivää. Torkuin ja välillä havahduin kuuntelemaan kuulutusta. Voittaja tuli maaliin (KooVee, Suomesta!) ja musiikki raikasi. Klo.09 oli uusinta yhteislähtö vielä vuoroaan odottaville viestinviejille. Edelleen satoi vettä, mutta tuuli oli selvästi hiukan jo himmannut voimaansa. Edelleen oli lämmin. Kävin seuraamassa läpijuoksussa menijöitä ja ilokseni bongasin kaksi sitkeää tuttua naista juoksemassa toista kymmentä senttiä paksussa kurassa. Kuraa oli joka puolella, mitä muutakaan voi odottaa kun kisakeskus on pellolla ja sataa toistavuorokautta vettä! Mua se ei haitannut, onneksi lapset olivat kuivina ja puhtaina kotona.
Karttojen tutkimista auringon paisteessa :)
 Edessä oli vielä monen tunnin kotimatka, mikä taittui taas torkkuen, kirjaa lukien ja pari kertaa taas pysähdyttiin jaloittelemaan.
Tänään on pyykkikone pyörinyt, oon tutkinut karttoja ja reittejäni, venytellyt puutarhatöitä tehden ja pohtinut oliko se keli sittenkään niin paha. Ei ollut! Olipa hieno, ikumuistoinen Venlojen ja Jukolan viesti! Niin ja telttakin läpäisi ensi koettelemuksensa pysymällä tolpillaan ja ehjänä.
 Kiitos :)!
En vieläkään oo täysin varma miten venlojen viestissä tuon ekan rastivälin menin!
Ens vuonna Joensuuhun!

~Eija~