Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venlojen ja Jukolan viesti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Venlojen ja Jukolan viesti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Kolmasti Porvoon Venloissa ja Jukolassa

Tänä vuonna Venlojen ja Jukolan viestit suunnistettiin Porvoossa helteisenä kesäkuun viikonloppuna. Viime vuonna nämä festarit jäivät multa väliin kulkutaudin vuoksi, joten tälle vuodelle odotukset olivat korkeat ja into vielä massiivisempi. Seuramme, Ylistaron Kilpa-Veljien naiset olivat Venloissa kolmen joukkueen voimin ja Jukolassa miehet ja mä yhden ja puolen joukkueen voimin. Jo kuukausia sitten olin tehnyt päätöksen osallistua sekä venloihin että jukolaan, mutta muutama päivä ennen viikonloppua tein avoimen päätöksen suunnistaa jukolassa kaksi osuutta, koska kakkos joukkueessa oli niin paljon peruuntumisia.

Jukolan telttamaisemaa.

Mun kavereiksi, huoltajiksi ja kannustajiksi lähtivät tyttäret. Ajelimme jo perjantaina Etelä-Pohjanmaalta Etelä-Suomeen ystävien luokse, jossa on aina niin kotoinen, tai itseasiassa hyvin vieraanvarainen vastaanotto monessa mielessä. Meitä oli paikalla saman henkisiä, suunnistukseen jo lapsena hurahtaneita naisia ja heidän lapsiaan. Oli mukavaa fiilistellä tulevaa, muistella menneitä ja vaihtaa muutenkin kuulumisia.


Lauantaina oli sitten onneksi lyhyt ajo Porvooseen ja etukäteen varoitellut ruuhkat olivat meidän osalta aivan olemattomat. Päästiin sutjakkaasti peltoparkkiin ja alle kilometri oli meille varatulle telttaalueelle. Pystytettiin ensimmäisenä teltta ja sitten hakemaan seuran materiaalit infosta ja silmäilemään kisakeskus, lähtö- ja vaihtoalueet sekä seuratelttamme paikka. Oli todella lämmin ja kuuluttaja muistutteli runsaasta juomisesta ja punkkitarkastuksista.
Lauantai iltapäivä ja Venlojen viestin aloitusosuus.
Klo.14 oli Venlojen viestin lähtö ja mä olin valinnut itselleni aloitusosuuden, joka ankkuroinnin lisäksi on mun lemppariosuuksia. Lähdöissä riittää aina säpinää ja tänä vuonna myös pölyn määrä oli jotain niin valtavaa. Silmiä siristellen ja köhien metsän puolelle, jossa pöly pikku hiljaa tasoittui, mutta ei hälventynyt kokonaan. Suunnistus lähti aivan hyvin sujumaan 1513 muun naissuunnistajan seurassa. Yksin ei ollut missään vaiheessa 6,7km matkalla (linnuntietä), mutta oli äärimmäisen tärkeää pysyä koko ajan kartalla, koska metsässä on paljon rasteja eikä peesaamisen riski kannata. Maasto oli kivikkoista, korkeuskäyrää löytyi ja muutamia metsätie halkoi karttaa. Tiheikköjä ja soita osui kohdalle myös, mutta nopeasti pusikkoihin aukeni juostavaa uraa ja kuivat kosteikot kannattelivat hyvin.

Pidin yllä omaa reipasta vauhtia ilman että suunnistus kärsisi. Reissulla tulikin vain kaksi kaarrosta rastille, mutta en niitä varsinaisesti virheiksi laske. Ainoallekaan hajontarastille en ajautunut ja kahdelle suunnistajalle opastin missä menemme. Viimeiselle rastille tultiin jyrkkää metsäistä rinnettä alas ja sitten kaikki peliin vielä loppusuoralla, jolla sainkin vielä muutaman selän ohitettua. Vaihtosija oli 192. johon olin osittain yllättynyt, sillä porukkaa on todella paljon, mutta toisaalta virheitä ei tullut. Olin ensimmäisellä väliaikarastilla 328. ja siitä nostin sijaani koko ajan paremmaksi. Aikaa kului 58:26 ja jäin kärjestä 12 ja puoli minuuttia. Todellinen kuljettu matka oli 7,82km.

Menneinä vuosina oon ollut kolmasti seuramme naisten joukkueessa joka on sijoittunut lopputuloksissa 200 parhaan joukkoon. Kaksi vuotta sitten kulkutaudin rajoittaessa osallistujia Rovaniemellä tulin ekalta osuudelta vaihtosijalla 123. ja lopullisissa tuloksissa olimme 199. Paras sijoitus on ollut muistaakseni 183. Tänä vuonna lopullinen sijoituksemme oli 345. Lähtönumeromme oli 521, joten hyvin paransimme.
Venlojen viestin aloitusosuudelta vaihtoon. Kuva; Jukolan viesti.
Venlojen viestin jälkeen suihkuun pesemään kaikki tomu pois ja sen jälkeen syömään. Tyttöjen kanssa mentiin kannustamaan seuramme naissuunnistajia vaihtoon ja maaliin ja sen jälkeen teltalle lepäilemään. Unen päästä en saanut kiinni, mutta vakaatasossakin hetken loikoilu teki hyvää.

Kellon lähestyessä ilta kymppiä, puin taas suunnistuskamat päälle ja lampun päähän. Edessä oli tälle viikonlopulle toinen massalähtö, kun Jukolan viestin lähtö olisi klo.23. Oon ollut ennenkin Jukolan lähdössä ja se on kyllä niin upea kokemus. Suorituspaineita ei ole, läpi tulen aivan varmasti jos ei nyt sitten jotain loukkaantumista satu. Lähtöpaikkani oli kaukana takana lähtönumeron ollessa 1382 ja joukkueita oli yhteensä 1704.
Lauantai ilta ja Jukolan viestin aloitusosuus.
Nyt pölyn määrä oli aivan valtava ja otsalampun napsauttaessani päälle, ei eteensä oikeastaan nähnyt kengän kärkiä pidemmälle. Hiekka narskui suussa ja yskitti. Pölyä oli pitkästi metsänkin puolella, mutta sentään näkyvyys parani hyväksi. Ensimmäiselle rastille oli pitkä matka, kartan taittelukin oli hankalaa ja oikeastaan mahdotonta, joten pala kerrallaan lähdin kohti rastia. Sinne osuttiin suoraan, mutta siihen mennessä oli jo juostu hiukan vajaa 4km. Porukkaa oli jälleen koko ajan ympärillä ja lamppujen valokeiloista näki missä joku porukka kävi leimaamassa ja tiesi itse jatkaa eteenpäin, tai kurvata myös leimaamaan. Suunnistus sujui aivan hyvin, kunnes 5. rastille tuli huti. Rastia lähestyessä joku mies kyseli mille rastille oon menossa ja selvisi, että sama on. Mukaan tuli joku kolmaskin, mutta taakseni en varsinaisesti vilkuillut. Olin mielestäni ihan kartalla, kunnes ajauduin johonkin tiheikköön ja vaikka tässä vaiheessa luulin vielä tietäväni missä oon, ihmettelin ettei siinä mennyt mitään uraa. Lamppuja näkyi oikealla ja vasemmalla, mutta ei suoraan edessä. Nousimme jyrkkää mäkeä ylös ja oikealla olin näkeväni aukkoa. Sain itseni kartalle ja sitten muiden valot vinnasi rastille, joka ei ollutkaan oma. Siihen tuli tuttu viime kesän Kainuutraililta ja hän oli jo hetken siinä pyörinyt. Ei oikein saatu mistään kiinni ja porukkaa pyöri ympärillä. Siihen tuli sellainen gps:llä nätti kahdeksikko, kunnes osuin "pimeälle" rastille, eli juuri sillä hetkellä ketään ei tuolla rastilla ollut. Myöhemmin omaa gps viiva tutkaillessa olin kuin olinkin menossa kohti omaa rastiani, mutta muiden suunnistajien valot veti väärään suuntaan. Tuli monen minuutin virhe.

Tästä kuitenkin tarkempana eteenpäin ja loput rastit löytyivät oikein hyvin. Muutaman ennestään tuntemattoman suunnistajan kanssa mentiin samaan tahtiin ja hajontarasteilla erkaannuttiin kunnes taas nähtiin. Tällä jukolan aloitusosuudella oli hurjan paljon koodien huikkijoita ja selvästi vain perässä juoksijoita. Itse en koodeja huiki, enkä vastaa jos ei suoraan multa kysytä. Tottakai se rauhoittaa, jos kuulee oman rastin koodia, mutta silti oon siellä suunnistamassa, en peesaamassa muita.

Linnuntietä 12,8km ja Eijan reittejä 14,7km meni tuota yhtä pummia ja paria muuta kaarrosta lukuun ottamatta mukavasti ja vaihtoon tulin ajassa 2:15, sijalla 961, vajaa 56 minuuttia kärkeen. Yösuunnistamisessa on se oma hohtonsa ja nytkin oli niin hykerryttävä fiilis juosta maalisuoraa vaihtoon.
Sunnuntai aamu ja Jukolan viestin ankkuriosuus.
Kello oli siis lähempänä puolta kahta yöllä, kun uninen tyttäreni tuli vastaan ja toi mun vaihtovaatepussin. Mä käännyin pesupaikalle, tytär lähti takaisin nukkumaan ja vanhempi tytär oli jossain kaveriensa kanssa. Nukkumaan pääsin kahden jälkeen kun olin ensin vähän heittänyt jotain suuhuni. Jossain kohdassa aamuyöllä vanhempi tytär tuli myös teltalle ja oon siihen hiukan havahtunut, mutta yllättävän hyvin sain nukutuksi. Aamulla klo.07 kello oli taas herättämässä ja kampesin itseni ylös, jälleen suunnistusvaatteet päälle ja ruokaa suuhun. Vuorokauden sisään kolmas massalähtö olisi klo.09, kun Jukolan viestin ankkurien uusinta yhteislähtö olisi. Olin päättänyt tehdä hyvän treenin suunnistamalla vielä kakkos joukkueen ankkuriosuuden. Joukkueemme oli keskeyttänyt, vaikka etukäteen tosiaan oli jo tiedossa, että läpi se ei mene useamman poisjäännin vuoksi.

Menin ajoissa lähtöalueelle, mutta olisi ollut järkevää ottaa syötävää, sillä mun ehti jopa hiukan tulla nälkä siinä odotellessa. Yöllä sopivaksi laskenut lämpötila lähti jälleen nousuun ja kuuma päivä oli taas tiedossa. lähtö oli jälleen pölyinen ja nyt lähdettiin taas tutusti metsän läpi kohti metsätietä ja sen toiselle puolelle. Ekalle rastille tuli kaarros oikealta ja se näky mikä rastilla odotti, oli jotain uskomatonta! Rastipisteellä oli valtava kuhina, kun sadat suunnistajat yrittivät päästä leimaamaan. Kaikilla ankkuriosuuden suunnistajilla oli sama ensimmäinen rasti. Pienenä naisena pääsin suhteellisen nopeasti leimasimelle ja leimaamaan, mutta jotkut kehuivat jonottaneensa viisi minuuttia.

Rasti kerrallaan napsin rasteja, nautiskelin ja keskityin pysymään kartalla. Juomapisteitä oli matkan varrella jokunen ja jokaisella join urheilujuomaa ja kaadoin päälle vettä. Joillakin juomapisteilläkin oli jonoksi asti porukkaa, mutta omatoimisena kiersin pöydän toiselle puolelle ja kaadoin itselleni juotavaa vapaasta kannusta. Etelä pään rastit olivat ihan uusia, mutta lähempänä kilpailukeskusta oli tuttujakin rasteja, mutta tulosuunta niille oli lähes poikkeuksetta eri. Vatsan kasvavasta murinasta ja loppu puolen nipistelystä huolimatta energiat riittivät melko hyvin ja tyytyväisenä pääsin urakkani maaliin.
Maalissa. Kuva; Hanski.
Linnuntietä ankkuriosuus oli 15,2 ja Eijan reittejä tuli 17,44km. Osuusaika oli 2:43. Olin aivan järkyttävän likainen, sillä pölyä oli joka paikassa. Oli ihanaa päästä kolmannen kerran jukolasuihkuun.
Jukolanviestin kartat olivat valtavia. Kuvassa vierellä A4 koon paperi.
Edessä oli enää teltan pakkaaminen, siirtyminen autolle ja kotiin päin. Nyt kuitenkin jumituttiin ruuhkaan melkein tunniksi. Väljemmille teille päästyämme etsimme lähimmän Kotipitsan, sillä oli aivan järkyttävä nälkä. Kotona oltiin klo.20 jälkeen, kun tyttöjen toiveesta matkalla piipahdettiin tekokukkaostoksilla Tampereen Ikeassa.
Kartat ovat edelleen meidän olohuoneessa levällään.
Oli niin hienoa! Jotenkin elin niin koko sydämestäni tämän vuoden jukolaa. Ensi vuonna sitten Kauhavalle ja sinne meiltä onkin reilun tunnin ajomatka vain.

~Eija~

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Napapiiri-Jukola

 Jihuu! Viime viikonloppuna oli kauan odotettu Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Alkujaan tämän olisi pitänyt olla yöttömän yön Jukola, että Jukola osuuksillakaan ei tarvitse välttämättä lamppua, mutta viestiviikonlopun siirryttyä kesäkuulta elokuulle homma meni ihan muuksi. Nyt jopa Venlojen viestin viimeisen osuuden nautiskelijoille suositeltiin varoiksi lamppua mukaan. Ajankohta muutenkin asetti monelle omat haasteensa ja osallistujamäärät romahtivat. Tästä löytyi facebookin suunnistajat ryhmästä hyvää numerotietoa;

Rovaniemellä venlat ja jukolat ilmoittautuneita joukkueita oli yhteensä 2220 (vuonna 2019 Kangasalla 3685). Matkaan lähti yhteensä 1734 joukkuetta (Kangasalla 3642). Ilmoittautuneita joukkueita jätti lähtemättä matkaan 486. Maaliin pääsi Venloissa 692 joukkuetta ja Jukolassa 750 joukkuetta.

Jukolassa vihdoinkin!
Aikaisemmin kesällä oma fiilis Jukolaan lähtemisestä oli hiukan vaisu. Väsytti ajatus reissusta kauas hiukan tiukalla aikataululla. Ajankohdan lähestyessä fiilikset kuitenkin koheni ja lopulta olinkin aivan innoissani. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, että osallistun vain Venlojen viestiin ja Jukola osuudet saa tällä kertaa jäädä väliin, ihan sen vuoksi että ehdin ajoissa kotiin. Kuitenkin reissaaminen usean tunnin päähän vain yhden suunnistus urakan vuoksi herätti ajatuksen tuplata Venloissa. Tähän mahdollisti se, että sain suunnistusseurani ykkösjoukkueessa aloitusosuuden (reipas 7 kilometriä linnuntietä). Ehtisin siis myös kolmannelle tai neljännelle osuudellekin. Niistä ehdottomasti kolmas osuus (9,1 kilometriä linnuntietä), mikä oli pisin ja silti ehtisin vielä ihan hyvin kotimatkalle. Tällainen osuus mulle tarjoutui tuttujen joukkueessa ja täten sain auttaa heidän porukan hyväksytyllä suorituksella maaliin.

YKV 1 joukkueen aloittajana.
Sarin kanssa taitettiin matkat Rovaniemelle mennen tullen yöjunalla. Ei varattu älyttömän kalliita hyttipaikkoja, vaan normi penkeillä nuokuttiin päät vinossa. Asenteella mentiin. Mennen tullen juna oli reilusti yli toistatuntia myöhässä.
Kuva; Juuso Valtteri Kivimäki.
Oli mielettömän hienoa olla pitkästä aikaa lähdössä. Ei varsinaisesti jännittänyt, olin vaan niin innoissani. Ympärillä oli hyvin tilaa ja koko lähtö oli hallittu, vaikka kuvista saattaa näyttää ruuhkaiselta. Ainoastaan K-rastin kieppeillä hetkellisesti oli ruuhkaa ja osa puikkasi kielletyn nauhan ali metsään. Nopeasti tuli tilaa ja sitten sitä mentiinkin.
Kuva; Napapiiri-Jukola 2021
Kolmelle rastille tuli pientä virhettä. Lopun hätäilyt harmitti, koska siinä sijoja tippui ihan silmissä. Muutenkin koko suunnistuksen ajan oli pieni kiireen tuntu päällä. Juoksu kulki, mutta suunnistus jäikin sitten jalkoihin ja tästä johtui osa virheistäkin. Silti tykkäsin ja tulin omalla ennätys vaihtosijalla vaihtoon, 123. Jos olisin saanut virheet pois, olisi ollut mahdollisuudet 100 sakkiin. Olisihan se ollut hienoa, sellainen kerran elämässä kokemus. Mitä siitä, vaikka jengiä jäi kotiin.
Venlojen viestin 3. osuuden karttapalaa.
Koko meidän joukkue suoriutui hienosti ja lopullinen sijamme oli 199. 

Ehdin vaihtaa vaatteet ja syödä ja sitten takaisin vaihtopuomille. Toisella vedolla sain otettua rauhallisemmin. En turhia repinyt. Aloitusosuutta enemmän oli märkiä soita ja tiheikköjä, rasteja oli välillä todella tiheään. Pieniä virheitä jälleen, mutta tällä kertaa enemmän meni väsyn piikkiin. Nostin joukkueen sijoitusta 160 sijaa. Silti olimme kaukana kärjestä, itse asiassa kaukana 100 sakistakin. Veto meni sarjaan "rakkaudesta lajiin".
Raviradalla oli tilaa.
Kaikki toimi hienosti Napapiiri-Jukolassa. Korona turvallisuus oli mietitty hyvin ja maskeja pidettiin vaikka ulkotiloissa oltiinkin. Suihkussa tuli ihanan lämmintä vettä. Roskia ei taaksemme jätetty, teltta-alueella oli rauhallista ja sovussa oltiin. Hiukan harmitti jättää väliin jukolan yö, mutta jospa  ensi vuonna sitten taas. Erityisesti Jukolan pitkä yöosuus, mikä on yleensä kolmas osuus olisi ollut mahtava. Siellä oli sellainen viiden kilometrin rastiväli, jossa siirryttiin jättisuuren kartan yläreunasta alareunaan.

Kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuin lähes koko sunnuntai päivän. Sitten alkoikin kolme yövuoroa töissä. Yhden vapaan jälkeen taas iltavuoroa ja tänään oli vuorossa Etelä-Pohjanmaan suunnistuksen maakuntaviesti. Siellä olin tyttärieni kanssa ja vedimme kyllä kaikki oikein mallikkaasti. Meidän naisten joukkueen ankkuroin 6. raskaalta tuntuvilla jaloilla. Mutta olipa raskas maastokin, joten laitetaan sen piikkiin.
Jukolan kaikki rastit-kartta ja Venlojen pisimmän radan kartta. Tennispallo havainnollistamassa Jukola"lakanan" kokoa.

~Eija~

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Elämyksiä ja ärsytystä Kangasalla

Tämän vuoden Venlojen ja Jukolan viestiin Kangasalle en lähtenyt yksin, vaan sain mukaani tärkeimmät kannustajani ja tukijani; lapset ja miehen. Heidän lopullinen mukaan lähteminen oli lähes täysin kelistä kiinni, sillä vuoden 2016 Lappee-Jukolan kaltaiseen keliin en perhettäni olisi mukaan kiskonut. Nyt onneksi lupailtiin poutaa ja melko lämmintä keliä. Reilun parin tunnin ajomatka taittui rattoisasti muun muassa ´koska ollaan perillä`-kysymyksin, mutta perille löysimme ja pääsimme kantamaan ja työntämään tavaroitamme pellolle.
Yö Kangasalla
Se perinteinen ja elämyksellisin yöpymismuoto jukolassa on ehdottomasti teltta. Teltta-alueet ovat valtavia ja seurat varaavat omat paikkansa etukäteen. Meidän viiden hengen perheemme varautui yhteen yöhön kahdella teltalla, viidellä makuupussilla ja alustoilla sekä tietysti tyynyillä. Tarkasti kahden päivän vaatteet (sunnuntaille kevyemmin kun oli luvattu tosi lämmintä) ja mulle suunnistusvaatteet kertaa kaksi. Ruokaa yhden kylmälaukun verran ja pussillinen kuivamuonaa ja vesipullot. Suunnittelimme käyvämme kerran lauantaina kisakeskuksessa syömässä ja niin teimmekin.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatetta oli just sopivasti ja ruoka riitti tarkasti. Lapset kantoivat osan tavaroista ja heille varatut kaksi pyörää ja yksi potkulauta helpottivat suuresti liikkumista.
Pala teltta-aluetta
Jukolassa on jo vuosien ajan huomioitu perheen pienimmätkin, esimerkiksi joinain vuosina on ollut lapsiperheille autojen parkkeeraaminen lähemmäs kisakeskusta, on muksulaa, lapsiperheiden ruokalinjastoja ja muuta ohjelmaa. Muina vuosina kun meidän lapset ovat olleet mukana, olemme olleet asuntoautolla liikkeellä, mutta nyt kun nuorin on jo kohta 8 vuotias, sujuu telttamajoitus myös näppärästi. Äkkiä lapset oppivat löytämään meidän teltat teltta-alueen telttamerestä ja kulkemaan omin päin kisakeskuksesta teltoille. Muuten ihmispaljoudessa oli oltava silmätarkkana, ettei pitkäksi aikaa kukaan kadonnut. Meidän lapset keksivät melko näppärästi touhaamista melkein paikassa kuin paikassa. Nytkin lasten korkuiset heinikot olivat ihan paras juoksentelu paikka, kun rauhallinen kävely kulkuväylillä oli niin tylsää.
Lasten korkuista heinikkoa
Kun tämä tärkein, eli lapsilla kaikki hyvin oli kunnossa, pääsi nauttimaan myös itse pääasiasta, eli Jukolan tunnelmasta. Lauantaina iltapäivällä klo.14 pääsivät venlat matkaan. Me pääsimme hyvään paikkaan, ihan kärkijoukkueiden lähtöviivalle todistamaan lähdön sähköistä tunnelmaa. Lähtö tapahtui kapealta hiekkatieltä. En tiedä miltä aloittajista tuntui, mutta katsojana lähtö näytti sujuvan ihan sutjakkaasti. 
Venlojen viestin lähtö.
Mulla oli seuramme ykkös joukkueen ankkuriosuus, linnuntietä 7,9 kilometriä. Viime vuoden 396. sijan parantamisen asetin tavoitteeksi. Edellisten osuuksien vaihtosijat pyörivät 550 paikkeilla. Sen verran ehdimme vaihtaa tuntemuksia, että maasto on haastava ja on kivikkoa. Ennen omalle osuudelleni lähtöä pääsin vaihtoalueelta hyvin seuraamaan voittajan tuloa maaliin. Voittaja oli norjalainen suunnistusseura Fredrikstad SK.
Mun sydämen muotoinen venlojen viestin ankkuriosuuden rata.
Mukava oli lopulta lähteä itsekin metsään. K-rastille oli pitkä, noin kilometrin verran matkaa,mutta siinä ehti hiukan tutustua karttaan ja tehdä ensimmäisille rasteille reitinvalintaa. Toki mukavalla rennolla askeleella tein ykkös rastille heti typerän kaarroksen oikealta. Tarkemmin suunnistaen jatkoin matkaa. Toisen kaarroksen tein juomarastin jälkeen kasi rastille ja tämä meni ihan huolimattomuuden piikkiin, kun ajattelin vain nousevani mäelle ja leimata, mutta nousinkin liikaan vasemmalle. Tämän jälkeen taas sujui rutiinilla. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessä kuului jo maalialueen kuulutus ja siellä oli 400. joukkue tulossa maaliin. Tavoite 400 sakkiin jäi saavuttamatta. Vajaa kolme minuuttia joukkueemme yhteisajasta pois ja olisimme tuon tavoitteen saavuttaneet. Nyt lopullinen sijoituksemme oli 420. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Aikaa mulla meni 1:06.
Venlojen viestissä tulossa maaliin.
Vaikka hiukan tuo sijoitus jäi harmitamaan, oli joukkueemme suoritus silti hyvä. Omaa suoritusta läpi käydessä positiivista oli virheistä huolimatta kelpo suunnistus ja juoksuvauhdin ylläpito. Ankkuriosuuden sijoitukseni oli 204. ja nostin kuitenkin 124 sijaa. Kartta oli hyvä ja ratakin ihana sydämen muotoinen. Kerran heitin kunnon voltin mättäällä, jolloin löin oikean sääreni jonnekin ja kartta lensi levälleen. Jalassa on arka kohta, mutta ei kuitenkaan mitään mustelmaa tai ihorikkoa tullut.
Perhe oli vastassa maalissa, näin olin toivonutkin. Kävin pesulla ja sitten syömään. Puimme lisää vaatetta teltoilla ja suuntasimme shoppailemaan. Mukaan tarttui kahdet suunnistuskengät (itselle ja tyttärelle), energiageelejä (mulle) ja ulkoiluhousut (miehelle) sekä pehmikset koko perheelle.

Pian piti lähteä hakemaan hyvää paikkaa josta seurata jukolan lähtöä. Paikka, jossa olimme venlojen viestin lähtöä seuraamassa oli niin ruuhkainen, että suosista siirryimme viimeisten rastien tuntumaan, jossa oli screeni ja pieni rako lähtöviitoitukselle. Siinä sitten kulutettiin aikaa hieromalla toistemme hartioita ja keksimällä jotain juttua, kunnes kello 23 lähtölupa annettiin hornettien ylilennolla kuten venlojen viestissäkin. Muutamassa minuutissa valomeri katosi metsään ja me suuntasimme teltoille. Poikkeuksellisesti en jäänyt seuraamaan viestiä, vaan kömmin yhdessä lasten kanssa makuupusseihin odottamaan unta. Kovin katkonaista se uni oli teltan ulkopuolelta kuuluvien äänien ja kovahkon alustan vuoksi, mutta torkahdellut olen. Hetkellisesti yöllä oli aika kylmä, mutta kun kello aamulla ennen seitsemää herätti lämmitti aurinko jo mukavasti.
Jukolan viestin lähtö.
Jukolan viestin voittajajoukkue, Stora Tuna OK oli jo tullut maaliin. Meidän seuran kolmos joukkueesta viidennen osuuden viejä oli vielä metsässä. Mä aloin kiristelemään suunnistuskenkien nauhoja ja suuntasin kisakeskukseen. Ankkuriosuuden yhteislähtö oli klo.09 ja puoli tuntia meidän perään vielä muiden osuuksien, jotka eivät ole päässeet matkaan. Aurinko lämmitti todella paljon, joten luvassa oli kuumahko vajaan 13 kilometrin lenkki.
Pala jukolan ankkuriosuuden karttaa ja rei´itetty emit-lipuke.
Oon ollu jukolan yhteislähdössä kolmesti ennenkin ja ihan ensimmäisellä kerralla muistan oikein peljänneeni sitä sonni laumaa, mikä ympäriltä samaan aikaan lähti. Sen jälkeen ei lähdöissä ole peljättänyt, mutta tällä kertaa ärsytti se valtava ruuhka. Jouduin lähtemään todella takaa ja ohittamaan ei alkusuoralla päässyt. Eikä tilanne helpottanut metsään päästyäkään. K-rastia en edes nähnyt, sen verran paljon oli edessä pitkiä selkiä. Siinä ruuhkassa, letkan jatkona jälleen ykkös rastia vasemmalta ohi. Sitten vastavirtaan rastille ja takaisin tulosuuntaan. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen, pääsi taas paremmin kartalle ja ideasta kiinni, mutta odotuksista huolimatta se ruuhka ei helpottanut missään vaiheessa. Joitain pätkiä pääsi menemään reippaammin, mutta muuten ihan sumpussa. Tiheiköissä ja risukoissa tuli oksaa naamalle, kivikkoiset alamäet mentiin ihan madellen ja kun jonkun ohi pääsi, oli edessä uusi selkä. Ei ole ehkä koskaan ärsyttänyt yhtä paljon. 
Jukolan viestissä maalissa.
Energiat riitti hyvin, suunnistuskin alun kaarron jälkeen sujui, mitä nyt pari rastin väliä jolkottelin vain letkan perässä kun ärsytti koko letkajenkkailu. 6 minuuttia yli kahden tunnin suunnistaminen oli ihan ok suoritus, mutta kahden tunnin alitus olisi ollut mahdollinen. Se jäi harmittamaan. Nostin joukkueen sijoitusta 121 pykälää sijalle 1090. Tavoite 1000 sakkiin jäi melko kauas.
Jälkispekuloinnit kartan kanssa.
Erityisesti jukolan viestin aikana ärsytti maastokin ja ehkä juuri maaston haastavuuden vuoksi oli niin ruuhkaista ja letkajuoksua. Kartta oli hyvä ja radat mielestäni mukavat. Kisakeskus oli kompakti ja toiminnot toimivat mielestäni hyvin. Lasten kanssa kaikki meni pikku väsymisistä huolimatta hyvin ja vaikka jonotusaika auton parkista pois kesti todella kauan, pääsi sen jälkeen sutjakkaasti lähtemään kotiin päin.

Suunnistuksellisesti kuitenkin jotain jäi hampaan koloon. Ja tätä täytyy vielä itsekseen pyöritellä ja sitten jatkaa eteenpäin.

~Eija~

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.
Lepokallion lenkillä
Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.
Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.
Suunnistusviestiharjoitus.
Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.
Askeleita.
Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 
Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.
Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!
Peesailua.
Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.
Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Suppa-Jukola

Lahti-Hollolan Venlojen (41. kerta) ja Jukolan (70. kerta) viestit tarjosivat taas ihan parasta, mikä tarkoittaa hyviä ohjeita ja opasteita joihin pystyi tutustumaan jo etukäteen kotisohvalta, toimiva kilpailukeskus ja tilaa suurelle ihmis määrälle, huippu suunnistus radat ja maastot sekä mahtava tunnelma. Itselle tärkeää on myös olla samanhenkisten, vaikkakin hyvin erilaistenkin ihmisten seurassa, samalla viivalla maailman huippusuunnistajien ja ensikertalaisten kanssa. En tullut pettymään.
Jukolan pääportti
Lauantai aamulla klo.07 lähti yhteiskuljetus Lapualta. Omalla autollakin kisapaikalle olisi ollut suhteellisen helppo ajella, mutta koen bussikyydityksen vaivattomammaksi, varsinkin kun olin yksin liikeenteessä. Ja vaikka menomatka pirteänä olisi ollut ihan jees, olisi kotiin päin ajeleminen ollut suuri riski. Sillä mä olin menossa nauttimaan suunnistamisesta ja jukolan yöstä koko rahalla 😏

Vuonna 1987, kun samalla alueella järjestettiin viimeksi Jukola, en siellä suunnistamassa vielä ollut (vaikka harrastukseen hurahtanut jo olinkin). Silloin metsästä hyväksytyllä suorituksella maaliin asti pääsi 989 joukkuetta, kun tänä vuonna sen teki 1644 joukkuetta. Keskeyttäneitä ja hylättyjä joukkueita oli kymmeniä. 
Vuonna 1987 oli pihtileimasimet käytössä.
Bussilla pääsimme ihan leiriytymisalueen viereen, toki ei oman seurani vaan lapualaisten. Tomuisen kilpailukeskuksessa, tuulisuojateltta alueelta löytyi numerolapot ja oman seuran porukkaa. Siitä jatkoin vielä toiselle puolen kilpailukeskusta pystyttämään telttaani monien satojen kaltaistensa joukkoon. Alustana oli puolukka ja mustikka mättäitä mäntymetsässä. Potkin muutaman kävyn ja oksan sivuun ja seuraavan vuorokauden huoltopisteeni oli valmis. Oli valtavan kuuma, mutta onneksi puut varjostivat teltta-aluetta.
Jukolan telttakylää
Venlojen viestin lähtö oli klo.14. Vaikka lähtö baanaa K-rastille oli kasteltu, pölisevän tomun määrä oli valtava. Heti lähdön jälkeen ehdin yleisörastille kannustamaan seuramme aloittajia. Tänä vuonna saimme kaksi joukkuetta kokoon, toivottavasti ensi vuonna taas kolme. Hienosti aloittivat ja sitten mäkin lähdin teltalle vaihtamaan vaatteita. Joukkueeni toisen osuuden viejän väliaikoja ei online-tuloksissa näkynyt ja meillä heräsi pelko että jotain on tapahtunut. Lopulta kun lähdöstä oli tunti kulunut, lähdin kysymään ensiavusta ettei siellä tiedetä mitään. Ei tiedetty ja päätin seuraavaksi mennä lurkkimaan onko kolmannen osuuden suunnistaja vielä odottelemassa, kunnes Mervi huikkasi varjosta. Kaikki oli ok ja kolmannen osuuden viejä oli jo metsässä. Helpotus oli suuri. Emitin kanssa oli ollut jotain Mervistä johtumatonta ongelmaa. 
Venlojen lähtö.
Elisa tuli hyvin ja mä pääsin sijalta 529 ankkuriosuudelleni. Olin jo kuullut, että peloteltu suppa-maasto ei ole niin paha ja ajattelin että mennään silti tarkasti suunnistaen. Porukkaa oli paljon metsässä ja uria oli syntynyt jo paljon. Kartta ja maasto oli hyvin luettavissa alku pätkällä ja suunnistus lähti hyvin kulkemaan. Pian kuitenkin päästiin koukeroisemmalle alueelle ja siinä saikin olla tarkkana. Vauhti hidastui ja letkoja syntyi. Juoksuhaluja olisi ollut, mutta pidin käsijarrua päällä, etten vaan pummaisi. Varmuuden vuoksi tein yhden isohkon polkukierronkin kuin että olisin pitkän välin yrittänyt lukea koko ajan käyriä. Polkujolkottelut on aina lepoa päälle. Parille rastille pientä epäröintiä tuli ja toiseksi viimeiselle rastille mentäessä sekosin poluissa. Loppu suoran painelin napsien pari selkää ja lopullinen sijoitus 396. Ei aivan sitä mitä olin tavoitteeksi asettanut, mutta tyytyväinen olen että alle 400 päästiin 😊 Kaikkiaan 1518 venlojen joukkuetta pääsi hyväksytysti maaliin. Venlojen ankkuriosuus oli 7,9 kilometriä ja mun omalla gbs:llä matkaa kertyi 8,7km. Aikaa kului 1 tuntia ja 10 minuuttia.
Venlojen ankkuriosuudelta maalissa.
Pesulla tuli ihanan lämmintä vettä (ei ole ihan päivänselvä asia suunnistuskisoissa). Saunaan tai paljuun en mennyt, sillä enemmänkin mielessä oli ruoka. Söin kunnolla, omia eväitäni jotka olivat pysyneet kylminä kotoa pakatun kylmäkallen kanssa ja jatkoin veden juomista. Vesipisteitä oli näppärän lähellä ja se oli ihanan kylmää. Lähdin tapaamaan Tour De Jukola-joukkuetta, jonka 3.osuuden olin luvannut suunnistaa. Kaikka joukkueen jäsenet olivat mulle entuudestaan tuntemattomia. Mukavaa porukkaa oli ja hyvällä asenteella kaikki olivat matkassa.

Lähdin jo hakemaan hyviä paikkoja Jukolan viestin lähtöä katsomaan, tuntia ennen h-hetkeä. Satuin näkemään Minna Kaupin, joka on Suomen menestynein suunnistaja ja valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2010. Muutama sananen vaihdettiin viikonlopusta ja napattiinpa yhteiskuvakin 😊 Olipa valtavan iloinen ja positiivinen persoona.
Mä ja Minna Kauppi

Aurinko laskee kisakeskuksessa.
Aurinko laski pikku hiljaa ja ilma alkoi viilenemään. Porukkaa alkoi kertymään aitojen reunoille odottamaan klo.23 tapahtuvaa Jukolan lähtöä. Se on aina tunnelmallinen hetki. Viime vuonna itsekin olin tuossa joukossa. Tanner tömisten valonauha katosi metsään. Mä treffasin isoveljeni ja hänen vaimonsa ja sitten hiippailin telttaan tarkoituksena yrittää hetken nukkua...
Jukolan lähtö.
Seurailin hieman hermostuksissani jukola joukkueiden menoa, joissa olin luvannut suunnistaa., harrasteporukan 3. osuus ja suunnistusseurani kakkos joukkueen 6.osuus. Ei mulle ollut tullut aikaisemmin mieleenkään, etten ehtisi molempia hoitaa, kunnes Mervi aikaisemmin viikolla heitti mahdollisuuden että voi mennä tiukillekin. Seurani aloittaja aloitti hyvin ja harrasteporukan aloittajalla meni melkein tunti pitempään. Todella alkoi hermostuttamaan. Päivällä olin Elisan kanssa sopinut, että jos alkaa näyttää että mulla menee tiukille, Elisa nappaa 6. osuuden numeron mun teltasta ja lähtee heittämään lenkin. Tämä hiukan helpotti oloa.

Kun Tour de Jukolan joukkueen kakkonen oli ollut melkein tunnin metsässä, nousin ylös. Laitoin jo lampun päähäni, mutta ulkona oli todella valoisaa. Otin lampun pois ja päätin lähteä ilman sitä metsään. Vaihtoalueelle mentäessä laskeskelin kuinka monella on lamppu ja kuinka monella ei - suurinpiirtein 1/4 ei ollut lamppua. Päätin pärjätä ilman. Oli lämmin kesäyö ja vähän yli klo.03 pääsin osuudelleni. Samaa juntua kuin venlojen viestissä lähdin kohti ykköstä ja homma lähti pyörimään. Yllättävän rauhassa sai mennä, enkä pahemmin vilkuillut toisten osuusnumeroita vaan tein omaa työtäni. Jotkut pitävät pahana ja jopa omaa suoritusta häiritsevänä joidenkin jatkuvan rastikoodien kyselyn. Itseä se ei haittaa yhtään, vaan oikeastaan siinä sivussa on kiva kuulla onko jollain toisella sama rasti. Saa itselle varmuuden, että oikeassa suunnassa ollaan. Pari epäröintiä rastille osumisessa oli, mutta ei pahoja. Kauneinta oli kun aurinko nousi ja lähes sokaisi yhdellä tiekierrolla. Oli valtavan lämmin, käki kukkui, tomu pöllysi ja ympärillä oli hyvällä fiiliksellä muitakin menijöitä. Suppia tuli ja meni, tiheikköjä ja hakkuuaukkoja. Kartanluku sujui, vaikka tiedän että juuri siinä mulla olisi paljon parannettavaa. On se käsittämätöntä missä vauhdissa nuo huiput lukee karttaa ja maastoa!
Yö oli valoisa ja tunnelmallinen.
12,8 kilometriä keskellä yötä, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 15,6km. Aikaa kului 1 tunti ja 52 minuuttia. Oma tavoite oli alle 2 tuntia ja siinä onnistuin loistavasti. Maaliin tullessa fiilis oli mahtava. Naama harmaana tomusta hölkkäilin teltalle heti katsomaan missä vaiheessa seuran kakkos joukkue menee. Olin valmistautunut nopeaan vaatteiden vaihtoon, tankkaukseen ja tarvittaessa heti lähtemään takaisin vaihtoalueelle. Osaltaan olin helpottunut että joukkue oli vasta nelos osuudella. Toisaalta kroppa veti tehot ihan alas. Vaihdoin kuivat vaatteet ja aloin syömään. Tuli hirveän kylmä, tärisin aivan ja siksi käperryin makuupussiin. Vilkuilin jatkuvasti tilannetta ja laskeskelin voinko yrittää nukkua. Ei, siihen ei olisi aikaa. 
Jukolan 3. osuudelta maalissa.
Kello lähestyi aamu seitsemää ja oli aika kuoriutua lämpöisestä makuupussista. Rehellisesti sanottuna tässä kohtaa ei olisi huvittanut yhtään. Olin ihan tööt eikä tehnyt mieli syödä enää mitään. Ulkona aurinko oli jo kunnolla noussut ja ilma oli lämmennyt yöstä. Kävin vessassa ja lähdin kävelemään vaihtoalueelle. Aidan reunalla seisoskelin ja odottelin Severiä. Olo oli todella surkea ja vatsa oli kummallinen. Noin klo.07.45 pääsin metsään. Jo K-rastille juostessa tunsin kuinka veto oli ihan poissa. Tutuksi käynyttä baanaa kohti ykkös rastia, joka toki jokaisella kerralla oli eri rasti.

Nyt löntystely vanhempienkin pihkaniskojen perässä riitti mulle. Ei tehnyt mieli lähteä kaasuttelemaan ohi, kun ei vaan jaksanut. Vatsa ei ollut oma itsensä. Itselle poikkeuksellisesti pysähtelin useammallakin juomarastilla juomaan vettä ja urheilujuomaa. Ei se varsinaisesti vatsaa normalisoinut mutta ei pahentanutkaan. Rastit kutoselta kymppiin oli lyhyitä, mutta koin ne vaikeiksi. En pummannut, mutta menin hitaasti. Uria tuli ja meni joka suuntaan, joten niistä ei ollut yhtään apua. Rastiväli kerrallaan reitin selvitin ja maaliin tulin lopen uupuneena. Maalikontista piti ottaa tukea, sen verran heitti päässä ja kävely takaisin teltalle oli väsynyttä. 10,8 kilometrin matkaan meni aikaa 1 tunti ja 50 minuuttia, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 13,43 km. Kuiviksi menneet suunnistuskengät olivat tehneet molempiin kantapäihin rakot ja yhdessä varpaassakin oli. Olisi pitänyt kastella ne yöllä kunnolla. Ainuttakaan kosteaa suota kun en metsässä kohdannut.
Jukolan 6. osuudelta maalissa.
Otin pitkät suihkut, mutta jätin saunan taas väliin. Istuin kauan aikaa auringossa kuivatellen itseäni. Join vettä, sillä jano oli valtava. Ruokaa ei tehnyt mieli, joten pakotin itseni syömään eväitäni loppuun. Tavaroiden ja teltan pakkaaminen oli työlästä. Välillä piti istua kun niin huippasi. Puhti oli ihan poissa. Kannoin kaikki kantamukseni taas toiselle puolelle kilpailukeskusta. Matkalla näin isoveljeni, joka tuli ankkuriosuudelta hyvillä fiiliksillä maaliin. Odottelin bussia toista tuntia varjossa, silmät kiinni. Äitikin siinä soitti. Lopulta bussissa silmät kiinni ja huonossa asennossa torkkumista kohti kotia.
Rasteja supissa ja tiheikössä.
Koko sunnuntai päivän olin ihan poikki. Yli kymmenen tunnin yöunet kirkasti ajatusta, mutta mitään erikoista en jaksanut tehdä. Kolmea karttaa tutkiessani, en ihan varma ole joka rastivälistä kuinka olen mennyt. Vaikea siis piirtää kunnolla reittiä. Linnuntietä 31,5 kilometriä ja todellisuudessa 37,7 kilometriä suunnistamista ja aikaa tähän meni yhteensä 4 tuntia ja 52 minuuttia. Nyt annan itselleni hiukan lepoa, viimeinen kesäloma viikkokin tässä pyörähti käyntiin.

Ensi vuotta taas odotellessa, kuinkahan monta osuutta silloin...

~Eija~

perjantai 15. kesäkuuta 2018

"Herkistelyä" Venlojen ja jukolanviesti viikolla

Viime viikonlopun pyöräsuunnistus vetojen jälkeen oli mukava laskeutua taas kotihommiin ja lasten kanssa touhaamiseen. Olisi hiukan rauhoituttava, sillä viikonloppuna olisi kesän yksi kohokohta, kun on Venlojen ja Jukolanviestit. Maanantaina tein lasten kanssa pitkän pyörälenkin, reilu 30 kilometriä. Sopivasti pysähdyksiä, juotavaa ja syötävää sekä mukavaa yhdessä tekemistä, niin 6 vuotiaskin jaksoi hienosti koko matkan. Keli oli aivan mahtavan lämmin, mutta ei kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Mulle lenkki oli palauttavan kevyttä. Lapset uskalsivat uimaankin, mutta mä vilvoittelin vain varpaita.
Lapset 💗

Tyttären varpaat hiekassa.

Näkökulmia putarhasta.
Vähän viileämmässä kelissä tiistaina tein juoksulenkin ja keskiviikkona pitkän reippaan, lähes 13 kilometriä Niinan kanssa sauvakävellen. Harvemmin tulee kävelylenkkejä tehtyä ja lenkin alkuun jalanpohjat väsyivätkin. Hyvä lenkki oli, vaikka lopussa huomasin mun kännykän pudonneen vyöremmistä! Koskaan ei ole avaimet, pienet juomapullot saatikka isohko kännykkä remmistä pudonnut. Pieni paniikki meinasi iskeä päälle, kun ei sitä löytynyt kuvan otto paikalta, jossa juoksimme alamäen, eikä moneen kilometriin kun luvatta ajoimme autolla purtsilla (ketään lenkkeilijää ei onneksi tullut vastaan!). Lopulta löytyi lenkkimme loppu päästä, noin kaksi kilometriä ennen pysähdystämme. Joku ystävällinen ihminen oli sen laittanut valotolppaa vasten ja sen näki siitä kyllä sitten kaukaa. Olin todella helpottanut 😌
Lenkki maisemia.
Tuon tapahtuneen jälkeen olen viikon muilla lenkeillä tarkasti laittanut kännykän remmiin ja tiuhaan varmistanut että se on mukana. Torstaina nimittäin lähdin taas Cyclin yhteislenkille ja tietysti rauhallisen porukan mukaan. Taas kierreltiin Seinäjoen ja Ilmajoen metsissä 23 kilometriä ja lisäksi siirtymät kuljin pyörällä, joten kilometrejä polkien kertyi 56. Jaksoin tosi hyvin ja soratie osuuksilla otin kunnon vauhdit. 
Maastolenkillä.
Tänään perjantaina on ollut pakko ottaa rauhallisemmin, sillä sauvakävelylenkki tuntuu edelleen pakaroissa ja pyöräilyn tärinä ja sarvista puristaminen aiheutti mulle vasemman käden puutumisen tunteen. Inhottava tuo käsi, kun koko ajan nipistelee. Toimintakyky on normaali. 

Akkuja pitäisi nyt ladata ja ens yö pitäisi saada nukkua kunnolla. Tänä vuonna Venlojen ja Jukolanviestit suunnistetaan Lahti-Hollolassa, jossa on luvassa etelä-pohjalaiselle outoa suppamaastoa, eli kuoppia kuoppien perään. En ole päässyt harjoittelemaan tyyppi maastossa, joten valmistavat harjoitukset on pitänyt tehdä pääkopassa. 

Yksin ei tarvitse metsässä taivaltaa, vaan viestiosuuksia on 19773, joista mä olen luvannut hoitaa kolme 😀 Venloissa ankkuriosuus ~8km, Jukolassa 3. osuus 12,8km ja 6.osuus 10,8km. Linnuntietä siis 31,5km suunnistettavaa, todellisuudessa kilometrejä kertyy jonkin verran enemmän, riippuen kuinka paljon kiertoa tulee. Venlojen lähtö on klo.14 ja Jukolan klo.23. Venlojen ankkuriosuudelle pääsen lähtemään oman arvioni mukaan puoli kuuteen mennessä. Jukolan 3. osuudelle ehkä yöllä kolmen tietämissä ja 6. osuudelle aamun valjetessa, toivottavasti ennen yhteislähtöä sunnuntaina klo.9.20. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ei siis nukuta.
Akut täyteen.
Pakkailut ovat hyvällä mallilla, fiilikset on odottavat ja suunnitelmat on selvät. Jos itse et paikalle pääse, lähettää Yle tunnelmia suorana lähetyksenä. Online tuloksiin pääset tuosta. Pitäkää peukkuja 👍

~Eija~