lauantai 28. lokakuuta 2017

Lokakuun lumilla

Torstai aamulla ihana valkeus oli saapunut luontoon. Hetkessä tuli niin kaunista! Lopulta myöhemmin illalla ehdin tekemään lumitöitäkin, joista todella tykkään. Perjantaina oli ihan unelma talvipäivä; lunta kunnolla, aurinko paistoi ja just sopivaa pikku pakkasta. Ei voinut olla sisällä vaan hiukan taas pihan turhaa siistimistä silläkin uhalla, että lauantaille oli luvattu koko päiväksi vesi sadetta...
Parasta talvea!
Ja sitä vettä on tänään sitten tullutkin :( Ei kuitenkaan aivan niin paljon kuin alkujaan ennustettiin, mutta lumet ovat joka tapauksessa kadonneet silmissä ja sohjo lentää teillä. Mä kuitenkin suuntasin keliä uhmaten kohti Jämiä, sillä luvassa oli suunnistuskauden päätöskisat, suunnistusmaratoniksi nimetty tapahtuma, jossa matkat ovat erikoispitkät, kuntosarjoissa ihan 25 kilometriin asti. Mä jahkailujen jälkeen ilmoitin itseni ikäluokkani kilpasarjaan, 12,6km linnuntietä.

Varusteita jouduin miettimään normaalia enemmän. Normi suunnistuskengillä tulee kylmä märässä lumessa joten päädyin talvilenkkareihini Icebugeihin, joissa on nastat pohjassa. Mulla nilkat, kaula ja kädet eivät siedä kylmää, joten jalkaan tuli pitkät kompressiosukat ja säärystimet, kaulalle paidan ja takin korkea kaulus ja käsiin ohuet hanskat. Sateen vuoksi kahden ohuen pitkähihaisen paidan päälle laitoin Salomonin vettä ja tuulta pitävän juoksutakin ja jalkoihin kahdet capri-pituiset juoksutrikoot. Lopulta vaatetus osui ihan nappiin. Ei tullut liian kuuma, mutta pysyin sopivan lämpöisenä 5. rastin jälkeen varpaiden välissä litisevästä vedestä huolimatta.
Varusteet katsottuna.
Kaikki sarjat lähtivät yhteislähdöllä tasan klo.11. Sarjoissa oli hajontoja, joten omaa suoritusta sai lähteä tekemään. Lumikerroksen vuoksi Jämin runsaat polut eivät erottuneet maastosta kovin helpolla ja sen huomasi heti ensimmäiselle rastille suunnatessa. Ja vaikka maasto on polkujen ulkopuolellakin mieluisaa kangasmaastoa, teki lumi siitä nyt raskasta. Kakkoselle sitten teinkin ihmeellisen koukun lukiessani polkuja väärin. Tai itse asiassa menin sellaisesta kohdasta jossa ei edes ollut polkua, pelkkä suunnistajien tekemä juntu. Ja myöhemin tuli toinenkin polkuhässäkkä eteen, enkä siinä oikein pysynyt laskuissa. Mutta mitäs noista, matka eteni kuitenkin, koukkauksineen kaikkineen ;)

Joillain väleillä meno oli kuin polkujuoksua, sen verran uralla kulkemista se oli. Kompassilla vain tarkisti meneekö tämä ura omalle rastille päin ja ei kun jolkotella. Tykkäsin kuitenkin ja olipa ikimuistoinen reissu. Kilometrejä kertyi 14,6 ja aikaa meni puoltoista tuntia. Sarjassani tulin 3. 
Maalissa lähes läpimärkänä.
Nopsasti otin märät vaatteet pois päältä, lämmin suihku ja kuivat treenivaatteet päälle. Eväitä ja hetken huili. Ja koska olin Jämillä, ulkona satoi vettä, tulevan talven lumista ei tiedä, mulla on vapaapäivä ja niin edelleen, vaihdoin jalkaan hiihtomonot ja kävin lykkimässä hiihtoputkessa 30km vapaalla. Hiihtobaana ei nyt ihan parhaassa kunnossa ollut ja lopussa kroppa alkoi olemaan jo ihan finaalissa, mutta sisulla lykin pyöreät kilometrit kasaan :D Hiihtokausi siis avattu!
Jämin hiihtoputkessa.
Hurjan hyvä ja antoisa päivä takana. Nyt väsyttää ja kroppa saa hetken huilata, oikein tunnin pitempään, sillä tulevana yönä siirretään kelloja ;)!

~Eija~

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Talven odotusta

Hyytävä tuuli osuu terassin katteisiin ja saa melkoista ulinaa aikaan. Ensimmäinen talvimyrsky lumineen kaikkineen tekee tuloaan Ruotsin puolelta. Lasten kanssa vuorotellen ollaan käyty ikkunoiden kaihtimien välistä kurkkimassa joko lunta sataa, mutta vasta hetki sitten bongasin ensimmäiset hiutaleet. Meillä siis odotetaan talvea ja sitä LUNTA! Lasten suunnitelmissa on rakentaa lumiukko ja -linna, mulla on haaveena päästä hiihtämään. Tulevanakaan talvena en pääse lapin hangille, joten ollaan ihan taivaalta ja sahanpurujen alta tulevien lumien varassa. Tulisipa vaan kunnon talvi...
Toivottavasti kohta tässä kohtaa purtsilla hiihdetään ;)
Vaikka lunta tuliskin, ei juokseminen kuitenkaan jää talvella viikko-ohjelmasta pois. Vähintään kerran viikossa teen juoksulenkin ja muut mielelläni hiihtäisin. Lasten kanssa mennään hiukan rauhallisemmin pertsaa ja yksin sitten kelistä ja fiiliksestä riippuen pertsaa tai luistelua. Hiihtäen on todella hyvä tehdä talvella pitkikset ja juoksusta poiketen saa käsivarret, hartiat ja keskivartalon paremmin hommiin. Oma tekniikka ei aivan nappiin mene, varsinkaan luistelu, mutta hiki ja hyvä mieli tulee, joten treenailen sitä tekniikkaa sitten siinä sivussa.
Luontotaidetta.
Mutta ettei hiihtämisestä nyt vielä ennen aikojaan innostu, pidetään juoksua yllä ja kerätään kilometrejä sieltä. Mulla on suunnitelmissa marraskuussa kokeilla ensimmäistä kertaa "marras-putkea". Ja tämä siis liittyy juoksemiseen. Sen idea on, että joka päivä juostaan vähintään 25 minuuttia. Kuulostaa helpolta, mutta vaatii säätämistä ja todennäköisesti joinain päivinä kovaa tsemppaamista ja päättäväisyyttä. Tuossa vajaassa puolessa tunnissa ehtii rallatella sen 5 kilometriä, mutta mulla on tarkoitus vetää suurin osa päivistä oikein rauhallista pk-vauhtia, alle 5 kilometriä tai tuplaten, triplaten tai miten nyt kulkee ja ehtii.

No miksi? joku varmaan kysyy... No, kerään hyvät kilometrit näin loppu vuodesta, saan paljon rauhallisia juoksukilometrejä, jotka on harjoittelun perusta ja testaan miten kroppa ja pää kestää tällaista haastetta. Tuun kyllä pitämään teitä ajan tasalla tässä yhdenlaisessa ihmiskokeessani. Niin, enkä mä tätä ole keksinyt, vaan ihan somesta napannut usean vuoden ajalta. Nyt vaan ensimmäisen kerran koen mahdollisuutena siihen itsekin osallistua.
Hetken pysähdys venytellen ja sitten taas juoksu jatkuu.
Ja oli se keli mikä tahansa, niin kyllä sinne ulos lenkille voi mennä. Tänään tuo kylmä tuuli on vinkunut koko päivän, mutta niin vaan juoksuryhmän kanssa loikittiin tummenevaan iltaan. Ennen starttia kaikilla oli pikkuinen vilu päällä, mutta hetken päästä enää parilla nipisteli sormista ja varpaista. Matkaa jatkettiin eikä kohta enää kellään ollut kylmä. Viileällä ilmalla kuitenkin on tärkeää muistaa, että lyhytkin pysähdys paikallaan ja kylmä tulee nopeasti, joten liikkeessä on hyvä olla koko ajan ja lenkin jälkeen vaihtaa kuivat vaatteet heti päälle.
Juoksuryhmän kanssa.
Hyviä lenkkejä, juosten tai hiihtäen ihan jokaiselle :)

~Eija~

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Huilia nevalla

Vaarojen Maraton kokemusta olen pureskellut ja pyöritellyt, makustellut itsekseni ja kerrannut niiden kanssa, jotka vain ovat sattuneet asiasta kysymään. Päivä päivältä olen tyytyväisempi että starttasin ja suoriuduin matkasta olosuhteisiin nähden hyvin. Vältyin jalkojen lihaskrampeilta, johon luulen suolaisen juomani vaikuttaneen ja tämä yhdessä sopivan rauhallisen vauhdin, merkittäviä lihaskipuja ei juoksun jälkeen tullut. Varpaat eivät ole nätit, mutta kaikki taitavat säilyä kynsineen kaikkineen. Eikä Vaarojen Maratonia ja Kolia vielä täysin naulattu mun kohdalta ja fiilis on, että sinne vielä palataan ja nipistetään ajasta siivu pois. 
Paukanevan esteettömällä reitillä.
Vaarojen Maratonin myötä tämän vuoden suunniteltu kisakausi kuitenkin saatiin päätökseen. Startteja on ollut useita, on ollut ikimustoisia onnistumisia mutta myös sydäntä raastavia epäonnistumisia. Elokuun lopussa henkinen kantti, itseluottamus omaan tekemiseen petti pahasti epäonnistumisen vuoksi ja vaikka fyysinen kunto flunssasta huolimatta oli hyvä, homma takkusi syyskuussa. Tulipa henkilökohtaisesti koettua, että vaikka kunto olisi lähes terästä, pitää pää pysyä mukana. Nyt juuri koen selvää väsymistä kisoihin ja jännittämiseen, joten on huojentavaa antaa itsensä nyt hetki huilata. Toki ainakin pari starttia vielä tähän syksyyn tulee, mutta ne ovat sellaisia ilman paineita, ilman erityisiä tavoitteita kisoja. Muun muassa olen miettinyt osallistumista suunnistusmaraton-kisaan Jämillä ja Komiaflown Ilkanpolku -polkujuoksu Kurikan ja Ilmajoen maastoissa. Ja saa nyt nähdä mitä muuta mahdollisesti tulee keksittyä, mutta menen jos mieli tekee.
Tiukahkon työviikon jälkeen tänään sunnuntaina sain muutamaksi päiväksi heittää työkengät kaappiin ja edessä on yhteistä aikaa lasten kanssa, heillä kun alkoi syysloma. Tulevan viikon aikana ei ole mitään liikunta ohjauksiakaan, joten huilia on luvassa monessa mielessä ja tulee varmasti monelle tarpeeseen. Mä ja lapset lähdimmekin sitten kauniin aurinkoisen päivän innoittamina retkelle.
Pitkospuita lähs silmän kantamattomiin.
Heinäkuun lopussa Seinäjoen Paukanevalla juostiin KOMIA Paukaneva Night Trail ja jo silloin ajattelin, että tänne pitää lasten kanssa tulla. Itsekin olin tuolla kauniilla nevalla käynyt useita vuosia sitten ja pitkospuu reitistö oli muuttunut vuosien aikana valtavasti. Jo parkkipaikalla kävi selväksi, että pitkospuilla olisi porukkaa. Tuttujakin nähtiin ja nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja evästä laitettiin lämpenemään jatkuvasti. Ihanaa, kun ihmiset olivat lähteneet luontoon.

Reitille pääsee kätevästi Seinäjoen pohjoisen ohikulkutien, valtatie 18 varrelta. Levähdyspaikalle saa auton parkkiin ja infokatoksesta löytyy selkeä kartta mitä tutkailla.  
Mun rakkaat personal trainerit :)
Lapset tykkäsivät valtavasti kilometritolkulla jatkuvista pitkospuista, näköalapaikoista ja kanssa retkeilijöiden koirista. Hetkellisiä väsymyksiä lapsilla tuli, mutta kohta taas näkyi jotain mielenkiintoista ja taas laitettiin juoksuksi. Mulle suo on aina ollut hiljaisuuden ja rauhoittumisen paikka. Se on niin kaunis kaikessa karuudessaan ja rankkuudessaan. Suunnistaessa suot sitten kiertääkin jos vain suinkin se on mahdollista ja järkevää.
Näköala lintutornilta.

Yövuorojen jälkeen niin virkeenä...
Reipas 9 kilometriä retkeiltiin, yhdellä makkara evästystauolla. Mukavaa oli ja hiukan jo seuraavaakin retkeä suunniteltiin. Ihana lasten loman aloitus :)
Aurinko lähti jo laskemaan kun ehdimme takaisin autolle ja kotiin saunan lämmitys puuhiin. Huomenna aamulla nukutaan pitkään, ilman herätyskelloa :)
Auringonlaskuun.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla loma on ja muillekin oikein onnistuvaa alkavaa viikkoa :)!

~Eija~

tiistai 10. lokakuuta 2017

Maraton Kolin vaaroilla

Viimeinen nukuttu yö ennen vuoden 2017 Vaarojen Maratonin 42,5 kilometrin starttia ei varsinaisesti muuttanut oloani suuntaan eikä toiseen, joten juoksun takiahan tänne olin tullut ja voi sitä harmituksen määrää jos en starttaisikaan. Ja kyllähän minä matkaan lähdin, vaikka ääni oli lähes poissa, lima pyöri kurkussa ja aiheutti yskän puuskia. Hyväksyin tosi asian, että rauhallisesti lähdetään, rauhallisesti jatketaan ja jos olo käy huonoksi, yritän käyttää järkeäni ja tarvittaessa keskeyttää, vaikka tiedän että se ei olisi mulle helppoa. Maraton matkalle oli useampikin lähtöryhmä; kuuma alle 5 tunnin tavoiteaikaan juoksevat, 5-6 tuntia, 6-7 tuntia ja yli 7 tuntia. Mä arvelin pystyväni 5-6 tunnin väliin, mutta päätös mennä rauhallisesti laittoi harkitsemaan myös yli 6 tunnin ryhmää. Niina tuuppasi mut 5-6 tunnin ryhmään, joten sinne sitten hiippailin.
Maisemia Ukko-Kolilta. (kuva Niina)
Yllättävän vähän jännitti. Hermostutti kuitenkin, oli hiukan vilu ja mietiin pitääkö vielä käydä vessassa. Tuttuja kasvoja somesta bongailin, tutkailin kanssa juoksijoiden vaatetusta, kenkiä ja varusteita. Hermostuneisuutta, jännitystä ja malttamattomuutta huokui muistakin. Kohta päästäisiin lähtemään kuuman ryhmän perään.
Vähän ennen lähtöä.
Mun varusteet olivat Inovin polkujuoksukengät, Lentzin polvipituiset kompressiosukat, suunnistustrikoot, pitkähihainen tekninen paita, Salomonin ohuen ohut juoksutakki, ohuet hanskat, kaksi tuubihuivia kaulassa ja yks päässä. Juotavat ja eväät kulkivat Salomonin juoksuliivissä.
Kohta mennään!
Ja sitten sitä lähdettiin. Alkuun vauhti oli todella hidasta, välillä muutamia kävelyaskelia. En lähtenyt hötkyilemään yhtään. Lettipäisen naisen perässä juoksentelin pari ensimmäistä kilometriä, kunnes alamäessä painelin ohi ja lähdin peesailemaan seuraavaa sopivan vauhtista juoksijaa. Heti alusta alkaen menin ylämäet kävellen vahvasti ylös, tasaisella kevyttä juoksua ja alamäet rullaillen ja ohitellen. Varsinaisesti en jarrutellut, mutta en myöskään painanut kaasua. Ensimmäinen kunnon nousu Mäkrälle tuli ja meni - tykkäsin, olihan sen jälkeen laskua ;)
Heippa, nähdään maalissa.
Kymppiin meni helposti ja oli mukavaa. Peesattavat vaihtuivat ja jutusteltua tuli niitä näitä. Kiviniemen vesistön ylitys paikalle saavuin kaksin mukavan miehen kanssa. Veneet olivat juuri toisella rannalla ja mä haastoin miehen hyppäämään mun kanssa lossiin. Vaijeria kiskomisessa auttoivat toimitsijat ja yhtäkkiä oltiin toisella rannalla ja siitä pian ensimmäisellä huollolla. Mä kiskaisin huollon ohi pysähtymättä, sillä olin laskenut että pärjään omilla juomillani koko matkan. Juotavaa oli 1,5 litraa ja tuskin saisin niitäkään kaikkia juotua. Lisäksi eväänä oli suolapähkinöitä, suklaata ja salmiakkia. Laitoin Niinalle viestin "Kaikki hyvin. 18km takana".

 Retken puolivälin saavutin hyvissä voimin ja iloisena, meno maistui, happi kulki ja oli kivaa. Hanskat olin riisunut jo aikoja sitten, mutta suunnitelmasta poiketen pidin juoksutakin päällä. Tunsin kyllä kuinka märkä paita takin alla oli, mutta juuri sen vuoksi en uskaltanut takkia pois ottaa ettei sitten tulisi kylmä. Oikeastaan näin oli oikein hyvä. Jalat olivat jo ihan märät ja kuraiset polviin asti. 
Kivikoissa sai olla tarkkana, juurakoiden yli piti vaan nostaa jalkaa ja pitkospuilla sipsutella, sillä ne olivat extra liukkaat. Alamäissä uskalsin antaa mennä, vaikka pari kaatumista sainkin todistaa. Itse pysyin pystyssä ihmeen kaupalla.

Paljon olen juttuja Ryläyksen, 323 metriin noususta kuullut ja sitä siinä matkatessa kovasti odotin. Tuli nousu ja tuli toinenkin, mutta sitten taas laskettiin, kunnes taas noustiin. Alamäissä ehti sopivasti palautua taas seuraavaan nousuun. Kun huippu lopulta tuli vastaan, olin hiukan hölmistynyt. Odotin jotain tosi rankkaa, mutta Ryläys tulikin sitten noustua ihan huomaamatta. Ei sillä, etteikö jo tuntunut, mutta ei se mua vielä katkaissut. Peiponpellon huoltoon rallattelin alamäkeen erään miehen kanssa jutellessa. Hän oli lähtenyt 10 minuuttia aikaisemmassa ryhmässä. Mä huokailin haaveillen viimeisestä noususta Kolille ja hän tuumasi, että ennen sitä oli vielä pari muutakin nousua...ei hitsi, niinhän taisi ollakin... Huollon juoksin taas läpi ja siinähän se seuraava mäki heti sitten olikin. Retki-sarjan naisen kanssa puuskutettiin ylös päin, ei tässä enää pitkästi ole.
Väsytti jo ihan hirveesti! (kuva Juha Saastamoinen)
Pikku hiljaa väsy alkoi hiipiä kroppaan. Napsin aina, lyhyelläkin tasaisella evästä suuhun, sillä jo 20 kilometrin jälkeen vatsasta oli aina välillä kuulunut kurinaa. Juotua olin saanut litran verran, jihuu. Ylämäissä piti ottaa kunnolla tukea reisistä, tasaisilla pätkillä yritin pitää juoksun tapaista yllä ja alamäissä pystyin edelleen rallatella menemään. Mutta 35 kilometrin jälkeen aloin laskea kilometrejä maaliin. Odotin ja toivoin sataman tien pian tulevan, koska sitten olisi enää se 2 kilometrin loppu nousu maaliin. Voi että mä odotin sitä, sillä siitäkin olin kuullut niin paljon juttuja! Mutta ei sitä vaan kuulunut eikä näkynyt. Vain lisää kuraa, märkiä polun mutkia, nousuja ja laskuja. Sain mennä aika yksin, mistä kyllä nautiin. Jokunen mies pääsi ohi ja mä annoin mennä.
Kuva Juha Saastamoinen
Lopulta se lyhyt hiekkatiepätkä tuli! Päätin juosta sen pätkän, vaikka jaloissa painoi matka ja konkreettisesti valtavat mutakokkareet. Viimeiseen nousuun lähtiessä laitoin Niinalle viestin "Huh. Satamasta lähdin nousemaan". Silmäilin kelloa, että se on nyt siinä ja siinä ehdinkö alle 6 tunnin maaliin. Yritettävä on! Askel kerrallaan eteenpäin ja olin niin onnellinen että olin juuri tässä. Kohta olisin maalissa. Vielä pienen pätkän pystyin hiukan tasaisemmalla pätkällä juosta, kunnes viitta kertoi "500 metriä maaliin". Jyrkkä nousu edessä. Huimasi, enkä pystynyt ketään kannustajaa katsomaan silmiin saati mitään vastaamaan. Ihanaa kuitenkin että olitte siinä. Puuskutin reisiini nojaten ylös päin. "200 metriä maaliin". Mutka ja pakotin itseni juoksemaan maaliin. Voi onni mikä fiilis :D 
Maalissa!
Lopullinen aika oli 5 tuntia ja 58 minuuttia. Naisissa sija 18. (kaikkiaan naisia oli maraton matkalla 160). Olen sijaan ja juoksuun todella tyytyväinen. Hiukan tuli huono olo maalissa kotijuustoa pureskellessa, mutta suihkun jälkeen lihakeitto ja salaatti maistuivat jo kohtuu hyvin. Molempien jalkojen pikkuvarpaat saivat hiertymät ja etuvarpaat ovat arat. Muita vaarojen vammoja ei tullut, ei fyysisiä saatikka henkisiä. Useampi kanssa juoksija kertoi kokemuksella tämän vuoden reitin olleen todella raskas märkyyden vuoksi. Keli itse juoksupäivänä oli aivan täydellinen; sateeton, plus 7 astetta, tuuleton ja aurinkokin paristi pilkahti.
Märkää ja kuraa.
Retkestä on nyt kulunut jo muutama päivä, eikä kropassa ole minkäänlaisia kipuja (noita varpaiden hiertymiä lukuunottamatta). Alkuviikon jumpat oon pystynyt ongelmitta ohjaamaan, eikä mun liikkumisesta huomaa yhtään että olen lauantaina juossut elämäni 8. maratonin ja ensimmäisen polkumaratonin. Taisin mennä oikeasti tarpeeksi hiljaa, niin hiljaa, että vaaroille vielä palataan aikaa parantamaan ;)
Pielisen rauhoittavia laineita.
Kiitän kaikkia ihanista tsempeistä ennen juoksua ja onnitteluista juoksun jälkeen. Itselle tämä oli odotettu reissu ja vaikka en ihan täydessä juoksukunnossa ollut, mä tein sen silti. Mulle tärkeä juttu ja oli ilo jakaa se teille. Tavoitelkaa unelmia ja lähtekää rohkeasti niitä kohti.

Erityis kiitos huoltojoukoilleni Kolilla miehelleni sekä Niinalle ja Harrille :)
Sekä vanhemmilleni lasten huolehtimisesta reissumme aikana!

p.s. Ensi vuoden toukokuussa musta tulee polku-ultrajuoksija -> ilmoittautuminen NUTS Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalle on kuitattu :D!

~Eija~

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ennen starttia

Terveiset Kolin vaaroilta, Suomen kansallismaisemista, Pielisen rannalta. Vaikka aurinkokin on pilkahdellut, on sää kuitenkin ollut pääsääntöisesti melko pilvinen ja sumusateinen. Silti miehet ovat päässeet kalaan ja me naiset haukattiin happea pitkällä kävelylenkillä. Samalla testailin kuntoani huomisen maratonia silmällä pitäen. 
Sammalmatto metsässä, kaunista. 
Olo kun ei ole ollut mikään paras. Viime sunnuntaina alkoi kolme päivää kestänyt kurkkukipu, johon tuli lisänä kuiva yskä keskiviikkona. Limaa on noussut, mutta nuhaa ei ole, eikä varsinaisesti ole tukkoinen olokaan. Eilen meni sitten ääni. Toivoin selkeää olon kohenemista, mutta ei sitä ole tapahtunut. Onneksi ei kuitenkaan pahenemistakaan. Ja yskä on jo helpottanut, että se on tämä käheä ääni mikä pistää kirjaimellisesti korvaan. Haluan lähteä vaaroja valloittamaan, mutta kovasti olen pohtinut onko se järkevää, olenko terve vai sairas. Ratkaisu on pian tehtävä. 
Pielinen
 Eilinen päivä meni autossa istuessa, joten tänään kroppa todella kaipasi liikuntaa. Hyvällä suuntavaistolla ja sporttrackerin kartan avulla askelsimme kohti Ukko-Kolia. Pehmoista pururadan pohjaa, Kolin satamaan ja sieltä iloksemme bongasimme VM-reittimerkkejä. Tästä se viimeinen nousu huomenna lähtee, Vaarojen Maratonilla. Mukava, kutkuttava ajatus. 
Viimeistä nousua kohti maalia. 
 Nousu olikin aikamoinen! Ihanaa, kapeaa, pudonneiden lehtien peittämää polkua puuskuttaen ylös asti. Ilma oli sopivan kosteaa, keuhkot tykkäsivät. 

Kolin rinteillä.
Hurjat 130 kilometriä matkakseen valinneet lähtivät tänä iltana klo.20 matkaan, pimeään yönselkään. Niinan kanssa käytiin lähtö katsomassa. Ei voi muuta kuin onnea ja varjelusta toivottaa.

Mä hain samalla oman numerolapponi. Tarkoitus on huomenna lauantaina startata klo.09 jälkeen. Aikatavoitetta höllään, lähden kokemaan jotain uutta ja toivottavasti pääsen ehjänä maaliin. Ennen huomista toivon hyvät yöunet ja ääneni takaisin...
Saako jo jännittää 😆?

~Eija~

tiistai 3. lokakuuta 2017

Illan treenien suunnittelua

Tänään tiistaina pidetään taas hauskaa Neiron koulun liikuntasalissa kuminauhatreenin merkeissä :) Tämä päivä mulla alkoikin sitten tunnin suunnittelulla, sillä eipä sinne energiaa puhkuvien osallistujien eteen voi ilman valmistautumista mennä. Oli se sitten mikä tahansa ohjaus, aina suunnittelen, melko tarkkaankin mitä tulen ohjaamaan. Toisinaan joudun lennossa muuttamaan jotain juttua ja joskus mietin valmiiksi myös varasuunnitelman, jos esimerkiksi epäilen ettei aikatauluni välttämättä tule pitämään paikkaansa. 

Pyrin suunnittelemaan monipuolisia, koko kropalle kohdistuvia liikkeitä, vaikka nyt syyskuun kyykky painotteisten treenien jälkeen luvassa onkin lokakuussa punnerrukset. Jos punnerrukset ovat hiukan hakusessa, ei tarvitse kuitenkaan säikähtää tämän illan treeniä, sillä aloitamme maltillisesti tekniikka edellä.
Tuntien sisältöön, uusiin ja vaihteleviin liikkeisiin sekä rytmityksiin haen koko ajan ideoita netistä, lehdistä, televisiosta ja pidän vain korvani höröllään. Harvoin ehdin toisten ohjaamille tunneille, mutta silloin kun pääsen, pyrin sieltäkin nappaamaan hyviä vinkkejä. Vaihtoehtoja löytyy valtavasti ja sieltä sitten onkii ne itselle miellyttävät jutut. Mä en tee oikeastaan koskaan esimerkiksi musiikin tahtiin, vaan mun ohjaamien tuntien taustalla vain soi jokin musiikki, nykyään Spotifysta satunnaistoistolla sopivaa treenimusaa. Vesijumppaa joskus yritin musiikin tahtiin suunnitella, mutta se oli niin vaikeaa. Kuortaneella koulussa meillä oli jonkin verran oppitunteja rytmiikasta ja musiikin tahtiin ohjaamisesta, mutta silloinkin olin ihan äimänä.
Villasukkatreenitkin on tulossa myöhemmin syksyllä.
Pelkkä liikeiden miettiminen ei onnistu, vaan mä yleensä testaan suunnitellut liikkeet kotosalla. Ihan alkuaikoina kun ohjasin ensimmäisiä kahvakuulatunteja, menin koko ohjelman läpi tarkastaen myös ajan kulun. Nykyään tuo ajan arviointi onnistuu jo paremmin, joten ihan koko ohjelmaa ei tarvitse kellottaa. Joten jotain kehitystäkin on tapahtunut ;)
Mm. etusoutua tänään luvassa.
Ja vaikka Kuortaneella koulussa opetettiin myös opettelemaan tunti ulkoa, en mä sitä niin tee. Kirjoitan melko tarkasti itselleni ylös ja näin helpotan rajallisen muistini taakkaa. Ohjatesa paperi yleensä lojuu siinä jossain jalkojeni juuressa ja siitä nopeasti aina katseella haen missä mennään. Näitä erilaisia treeniohjelmia onkin kertynyt jo aikamoinen nippu ja niitä on joskus mukavaa silmäillä. Niistä on myös hyvä tarkistaa mitä esimerkiksi viime kuminauhatreeneissä teimme, ettei aivan samanlaista tuntia tulisi. 
Ohjelma on valmis ja lämmin tuli :)
Kyllähän tähän aikaa saa kuulumaan, sillä yhden tunnin ohjauksen suunnitteluun liike kokeiluineen menee helposti tunti. Mukavaahan tämä on, vaikka joskus kiireessä hiukan stressaavaa (tänään ei ollut :)). Mielenkiinnolla odotan osallistujien fiiliksiä taas tunnin jälkeen - osuiko ja upposiko treeni vai tuliko huti! Kasvot kertovat aika paljon ja niitä pitkin tuntia seuraan :)

Tervetuloa Neiron koulun liikuntasaliin klo.18.30-19.30. 
Kertamaksu 5€
(14 riittää kuminauhat)

~Eija~

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ajatuksia ennen Vaaroja

Viimeisen viikon päivien laskenta kohti Kolin Vaaroja on jo käynnissä. Tuntuu, että tämän vuoden mun odotetuin retki Vaarojen Maratonin 43 kilometrille tulee kuitenkin liian nopeasti - loppujen lopuksi. Ehkä se on jännitystä, mutta paras vire tuntuu olevan hakusessa ja epäilen omia mahdollisuuksiani. Elo-syyskuun vaihteen flunssa hidasti vauhtia ja treeneissä tuli notkahdus. Heinäkuun alkupuolelta tähän päivään mennessä yhtä viikkoa lukuunottamatta joka viikko on ollut yhdet tai kahdet kisat, suunnistaen tai juosten. Varsinaiset treenit ovat tämänkin takia jääneet vähälle. Järkevää tai ei, mutta startteja on ollut useita. Sen verran kisailu kuitenkin on koulinut, että huomaan jännittämiseni järkevöityneen - ennen lähtöä pystyn syömään normi aamupalan, vessassa ei tarvitse hypätä ja on ihanaa olla ihan tyyni. Kuitenkin uskon tulevana viikonloppuna ennen starttia hyppiväni seinille, jos vaan lähtöviivalle pääsen...

Sillä nyt on toista päivää kurkku kipeä. Tänään taivuin ottamaan jo yhden särkylääkkeenkin päänsärkyyn. Oon napsinut valkosipulitabletteja joka välissä, c-vitamiinia ja hunajaa purkista sekä varjellut itseäni saamasta kylmää (se on hankalaa, kun palelen niin helposti..). Justhan mä kuukausi sitten olin flunssassa, joten nyt on ihan väärä aika! Mä siis taistelen vastaan!
Aamuaurinko kotinurkilla.
Kesällä tuli useammin käytyä poluilla juoksemassa, mutta syyskuussa en käynyt kertaakaan. Toki kartan ja kompassin kanssa useastikin oon metsässä mennyt, mutta varsinaiset polkutreenit siis jäivät syyskiireiden jalkoihin. En toki tästä ole huolissani, enemmänkin väliin jääneistä mäkinousuista ja -laskuista. Ylläksellä sain jo esimakua mitä se nouseminen ja laskeutuminen voivat olla ja juuri tähän oli tarkoitus täsmäiskeä, mutta mutta... Tasaisia ja rauhallisia kotinurkkien lenkkejä oon tehnyt ja mielikuvaharjoittelulla valmistautunut tulevaan.
Karua profiilikäyrää.
Reitin profiilikuva antaa jonkinlaisen kuvan mitä tuleman pitää. Ryläyksen noususta olen kuullut jos jonkinmoisia stooreja ja itsellä erityisesti pisti silmään tuo viimeinen nousu maaliin. Huh huh! Taktiikkana on kävellä mäet omaan tahtiin ylös, mäen päällä silmäillä maisemia ja alas tulla tarkasti askel kerrallaan turhia jarruttelematta. Pitää syödä heti alusta asti, 20 minuutin välein jotain purtavaa suuhun ja vesi-suolahörppyjä tiheämminkin. Tavoite on saada juotua edes se 1,5 litraa. Omaa aikaa on voinut arvailla laskemalla sileän maraton ajan puoltoista kertaisesti. No tänä vuonna en ole maratonia juossut, joten arvailuilla vain mennään. 

Lähdemme Kolille neljän hengen aikuisten porukalla. Ystäväni Niina olisi saanut osallistumisen 14 kilometrin matkalle, mutta valitettavasti joutuu jättämään juoksemisen väliin. Ihanaa kuitenkin, että lähtee mun huoltajaksi, miehet kun meinaavat kalastaa aamusta iltaan. Mukava reissu tulossa, meni juoksu kuinka tahansa (tai no ehkä sen verran väliä, että omin jaloin maaliin haluan päästä!) :)

Nyt alkoi jo jännittää...ei ole siis kissa karvoistaan päässyt... ;)

~Eija~