Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Retki Virkatielle Seitsemiseen

Vuosi sitten juhlin 40-vuotis syntymäpäivääni perheen ja ystävien kanssa. Tänä vuonna karkasin yhden ystäväni kanssa metsään. Meillä oli retki Seitsemisen Kansallispuistoon, joka sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella. Tammikuussa 2019 olimme perheen kesken näillä poluilla retkeilemässä. Jutun tuosta retkestä löydät täältä. Silloin maisema oli kovin toisenlainen ja siksi nyt tuntuikin kuin olisi tullut ihan uuteen paikkaan.
Treffasin Sannan lauantai iltapäivällä Seitsemisen luontokeskuksessa, jonka parkkipaikka kertoi että jokunen muukin oli tullut viettämään toukokuun viimeistä viikonloppua metsään. Kantamusten perusteella pystyi päättelemään onko ihan vain päiväretkellä vai aikomuksena olla yötä. Me toivoimme rauhaa ja aikaa jutella muutaman kuukauden kuulumiset keskenämme. Liikkeelle päästyämme saimmekin olla ihan rauhassa. Jokunen tuli vastaan, mutta jutuillemme salakuuntelijoita ei ympärille jäänyt.
Me kiersimme Virkatien, joka on 26 kilometriä pitkä. Ensimmäisenä päivänä kävelimme 16 kilometriä parin pysähdyksen taktiikalla. Kurkkua kuivasi sekä taukoamaton puhuminen että lämmin ilma. Järkytys oli todeta, että hyttysiä oli valtava määrä, mutta hyttysmyrkkyä ei ollut tullut kummallekaan mukaan. Pysähtyessä oli siis etsittävä aurinkoinen paikka, sillä aurinkorasvaa kyllä oli mukana, tai toisena vaihtoehtona oli pysyä vain liikkeessä.
Päästyämme illalla Liesijärven leiriytymispaikalle hiukan järkytyimme kuinka paljon siellä oli porukkaa. Telttoja ja rippumattoja oli laskelmiemme mukaan 35. Yhdessä teltassa keskimäärin oli kaksi yöpyjää, joten karkealla laskennalla meitä oli reilusti yli 50. Onneksi tilaa oli paljon ja mekin löysimme rauhallisen, kävyttömän ja vielä järvi maisemalla olevan paikan teltallemme. Aika luksusta. Keiteltiin iltateet, nautiskeltiin syntymäpäiväkakku palat ja piilouduttiin hyttysiltä telttaan jatkamaan juttua. Ennen puolta yötä maltettiin ruveta nukkumaan.
Majapaikkamme järvinäköalalla.
En ole hetkeen nukkunut noin hyvin ulkona! Toki alla olleet yövuorot saattoi vaikuttaa ja Sannalta lainaamani ilmapatja oli miellyttävän pehmeä. Kylmä ei ollut ollut ja korvatulpilla sain teltan ulkopuolelta tulevat äänet katkaistua pois. Sanna kertoi, että linnut olivat laulaneet koko yön.
Syötiin aamupala ja pakattiin tavarat leiriytymispaikalta viimeisten joukossa.
Aamupalaa

Matkamme jatkui neulaspolkuja pitkin, ohitimme joitain pieniä järviä ja Pitkäjärven rannalla täytimme vesipullot ruokaa varten kaivovedellä. Suoraan juotavaksi tuo vesi ei sopinut, mutta keitettynä ruuan mukana kyllä. Oli todella lämmin, lähes kuuma ja juomavettä oli säännösteltävä.
Pitkäjärven rannalla.

Iso Kivijärven rannalla keitettiin vielä myöhäinen lounas. Ai että voi ruoka maistua hyvältä retkeillessä. Meille perinteeksi taitaa olla tullut pasta, pavut ja aurinkokuivatut tomaatit. Niin hyvää ja helppoa valmistaa trangialla. Reissulle oltiin varattu yhteiset ruuat. 

Takaisin parkkipaikalla oltiin sunnuntai iltapäivällä. Tuntia vaille vuorokauden reissu, mutta tuntui kuin olisimme olleet pitempäänkin. Vettä lukuunottamatta tavaraa oli just hyvin. No sitä hyttysmyrkkyä myös olisi voinut olla. Ensi kertaan mennessä pitää hommata jostain pienempään tilaan menevä pyyheliina ja mun oma tosi pieneen menevä ilmapatja. Niin, sillä tämä ei todellakaan jäänyt meidän viimeiseksi retkeksi. Ja tuonne Seitsemiseen voisi joku kerta lähteä juoksemaankin.

Kiitos Sannalle ihanasta seurasta :)

~Eija~

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Lomaviikon reipas 166 km maaliin asti

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla, meiltä Ilmajoelta reippaan tunnin ajomatkan päässä. Ei siis kaukana, mutta en muista olleeni rotkoja aikaisemmin ihastelemassa. Nyt lomaviikko ja peruuntuneet viikonloppu menot mahdollistivat perheretken tähän mennessä kevään kauneimpana ja lämpimimpänä päivänä. Eväät siis reppuun, lapset autoon ja mukaan vaihtopaita ja sukat, sillä pitihän mun päästä myös Torisevatrailin reittiä juoksemaan.
Alainen Toriseva järvi
Ystäväni Niina suositteli kiertämään merkityn luontopolun vastakarvaan ja tällöin parhaimmat maisemat olisivat lopussa. Auto jätettiin Alainen järven läheiselle parkkikselle. Käveleskelimme kahvimajalle, joka toki ei auki ollut. Sieltä kallioilta jo aukesi näkymä jylhään rotkomaisemaan. Opasteet polulle löytyivät vessan takaa ja heti bongasin jo trailinkin merkkejä, hienoa.
Metsäpuro.
Heinä- ja sorametsäteitä, neulaspolkua vanhassa metsässä, puron vartta harjun pohjalla ja valitettavasti myös pitkähköltä tuntuva pikitie pätkä. Jo ensimmäisellä kilometrillä kaikilta lähti takit päältä ja lopulta lapsilta myös pitkähihaiset paidat. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin. Kerran jo tytöt kahlasviat polvia myöden joessa virkistykseksi. Nuorin myös pulahti Torisevan kylmään veteen taukopaikalla, joita luontopolun varrella oli kaksi. Me valitsimme nuotiopaikan joka oli ihan Alainen järven etelä päässä. Siisti paikka, polttopuitakin oli ja saimme olla ihan omalla porukalla kun yksi pariskunta lähti juuri ennen meitä pois. 
Näkymä etelästä päin rotkoille.
Parhaat maisemat ja sydämen tykytykset todella säästyivät loppuun. Pääsimme kiipeämään rotkojen päälle ja mä olin sydän syrjällä nappaamassa lasten paidan helmoista kiinni etteivät vaan putoaisi. Lapsia ei huimannut, saati pelottanut.
Joka tapauksessa kaunis luonnon luomaama paikka, vaikka ihmisen tekemä valtatie ja sen aiheuttama meteli häiritsi kokonaisuutta. Kanssa ihmiset poluilla olivat iloisia, eikä meitä siellä ruuhkaksi asti ollut. Rotkojen päällä oli selvästi teknisempää polkua, kun muualla pääsi suht helppoa alustaa. Märkää tai liukasta ei ollut. Merkinnät olivat punaisia maalijälkiä puissa ja tolpissa sekä kunnon viittoja.
Luontopolku on 6,5 kilometriä pitkä. Leppoisan kävelyn jälkeen mä lähdin vielä juosten kiertämään Torisevatrailin 10,5 kilometrin lenkkiä. Somesta olin lukenut että maastoon on kympin lisäksi merkitty 3,5 ja 5 kilometrin reitit. Löytyi myös vihko, johon sai kirjoittaa puumerkkinsä ja matkan minkä kiersi.

Lähdin Kahvimajalta ja nyt toiseen kiertosuuntaan kuin olimme luontopolun kiertäneet. Rotkojen jälkeen reitti kaarsi heti vasemmalle menemättä ollenkaan pikitiellä - hieno homma. Mukavaa metsätietä, kapeaa polkua ja pian olinkin jo raviradalla, josta kisareitti virallisesti lähtee. Raviradalla en kuitenkaan nähnyt yhden yhtä reittmerkkiä, enkä tiennyt kuuluuko rata kiertää, joten kiersin sen ja lähdin samaa polkua kuin olin tullutkin. Metsän puolella merkinnät olivat taas hyvät eikä reitiltä voinut eksyä. Kolmasti tuli eteen juomapisteen lähestymis ilmoitus, mutta tänä lauantaina ei juottajia paikalla näkynyt. Kurkkua kyllä kuivasi mutta virkistystä sai vain jalat kun ylitti märkää kosteikkoa. Mukavasti oli nousua ja vastapainona alamäkiä, kivikkoa, mutta myös ihanaa neulaspolkua. 

Lähtö parkkikselta ja mahdollisesti raviradan kiertäminen toivat lisämatkaa sen verran, että mittari ranteessa näytti matkaksi 11,7 km. Autolla pikaiset naaman ja jalkojen pesut, vaatteiden vaihto ja puoli litraa juotavaa. Sitten kotimatkalle.
Kotona nautimme tovin jos toisen ihanasta illasta terassilla. Lopulta oli aika lähteä vielä päivän toiselle lenkille, että ei sunnuntaille jäisi liikaa hommia. Saunalenkkinä kiersin kotikulmilla 10,6 kilometriä, joten lauantai päivän kokonaissaldoksi tuli 22,3 kilometriä. 
Launtain lenkit juostu.
Tänään sunnuntai aamulla, ja lomaviikkoni viimmeisenä päivänä laitoin oikein kellon herättämään, mutta heräsin kuitenkin ennen sen soimista. Lähdin Seinäjoelle Ninnin seuraksi juoksemaan tasavauhtisen 20 kilometrin lenkin. Ja sehän me juostiin lämpenevässä aamupäivässä ja joissain kohdissa vastatuulen kiusaamina. Mukava lenkki ja päätös lomaviikon juoksuille. Kiitos Ninni seurasta :)! 
Lopulliset juoksukilometrit oli 167,3. Mun ennätys viikkokilometrit, jihuu! Ja eniten iloitsen siitä, että kroppa kesti ja jaksoi juoksemisen todella hyvin. Ilman lomaa, ilman lasten menemistä taas kouluun, ilman huippu kelejä ja ilman omaa päättäväisyyttä tavoite olisi jäänyt kauas.
166km "maalissa" Seinäjoella.
Erityisesti eilen lauantaina oli hiukan haikea olo, kun oikeasti olisi pitänyt oman arvion mukaan alkuillasta olla  NUTS Karhunkierroksen perusmatkan maalissa. Henkisesti koen, että olisin ollut siihen valmis ja kulunut viikko vahvisti fiilistä, että mahdollisesti kroppakin siihen olisi pystynyt. Onhan se eri asia taivaltaa 166 kilometriä yhteen putkeen ja sitä kokemusta lähden sitten vuoden päästä hakemaan. Nyt Rukalla on vielä valtavasti lunta. Matka olisi ollut rankka, ikimuistoinen, kipeä, iloa, taistelua ja toivottavasti mahdollisimman monella maaliin pääsyä. Kuitenkin toivon, että ensi vuonna olisi paremmat olosuhteet, eli lunta ihan vain maltillisesti.

Loma loppuu. Huomenna töihin  ja sitä se on koko viikko. Onneksi loppu viikosta taas kivaa retkeilyä tiedossa. Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa kaikille!

~Eija~

P.S. Muistelin aikaisemmin että viime vuonna oli niin hieno keli NUTS Karhunkierroksella. No, paluu blogin postaukseen KK 83km matkalle muistuttaa, ettei se aivan niin ollut. Kylmähän siellä oli ja satoi ja yhdessä kuvassa takana näkyy kasa luntakin! Aika todella kultaa muistot ;)

perjantai 22. toukokuuta 2020

Juoksuretki Lauhanvuorella

Tänään perjantaina oli lomaviikon ehkä odotetuin juoksuretki, kun Sarin kanssa lähdettiin Isojoelle Lauhanvuoren kansallispuistoon. Mulle osa poluista oli viime toukokuun Antin maastomaratonilta tuttuja, mutta Sarille paikka oli ihan uusi. Nyt valitsimme lähtöpaikaksi Lauhansarven luontomatkailukeskuksen. Netistä tulostamamme kartan ja talon seinässä olevan kartan mukaan yritimme löytää haluamamme lähtöpaikan, mutta se tuottikin vaikeuksia. Lähtöportti löytyi, mutta polkua ei erottanut heinien joukosta. Lopulta alun kaksi kilometriä taitoimme hiekkatietä ja myöhemmin pääsimme odotetuilla poluille ja kunnolla matkaan.
Pirunpelto
Lauhanvuoren kierros on 23,3 kilometriä pitkä ympyräreitti ja halutessaan pystyy suunnittelemaan lyhyemmän tai pitemmän reitin. Pyörilläkin siellä pääsee aika kivasti kulkemaan ja pyöräilijöitä siellä jokunen patikoijien ja yhden toisen polkujuoksijan lisäksi näkyikin. Me pidettiin vauhti maltillisena, että pystyimme samalla päivittämään useamman viikon kuulumiset ja että näimme mahdollisimman paljon ympärille. 
Kirkas metsälampi.
Lauhanvuoren luonto on monipuolista. Kaunista kangasmaastoa, kuusi- ja talousmetsää, pitkospuita soiden yli, pulppuavia lähteitä ja puroja sekä valtava pirunpelto. Spitaalijärven taukopaikalla oli paljon porukkaa evästämässä ja sinne pääseekin helposti läheiseltä parkkipaikalta. En tiedä mistä järvi on moisen nimen saanut, mutta kertomusten mukaan sieltä on aikanaan viety vettä Venäjän ruhtinaalle, koska vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia.
Spitaalijärvi

Spitaalijärven jälkeen lähdettiin hissuksiin kiipeämään kohti Lauhavuoren huippua (231m). Siellä on näkötorni josta näkyisi aika kivasti pikkuisen kauemmas, mutta tietysti se oli vielä lukittu. Tarvitsee siis joskus toiste tulla uudestaan jos onnistuisi silloin päästä vielä korkeammalle. 
Paikka paikoin aivan hyvät opasteet.
Lauhanvuorelta laskeuduttiin taas maltillisesti alaspäin, kohti Kaivo- ja Ahvenlammia. Sitten kierrettiinkin tovi uudehkoa aidan viertä, joka on peuroja varten. Aidatulla alueella kasvatetaan luontoon palautettavia metsäpeuroja. Peuroja emme toki nähneet.
Loppu puolella reittiä polku pieneni jälleen ja pitkospuut olivat paikoin todella huono kuntoisia. Kaadetun talousmetsän reunalla sai olla tarkkana ettei kompuroi oksiin ja muihin risuihin. Kuitenkin loppu oli merkattu alkua selvästi paremmin ja löysimme "maalikaarelle" ongelmitta.

Kilometrejä kertyi 23,5 ja aikaa kului kolmisen tuntia. Lyhyillä tauoilla laitoin kellon hetkeksi pysähdyksiin. Lämmin päivä sai taas juomaan litran verran vettä ja lisäenergiana meni suklaata, energiapatukka ja energiamarmeladia. Lähdimme matkaan lyhythihaisilla paidoilla ja se oli ihan nappi valinta, sillä kylmä ei tullut. Ihana kevät keli meille toukokuun sankareille.
"Maalissa"
Kiitos Sarille seurasta! Matka taittui hetkessä.

~Eija~

tiistai 30. lokakuuta 2018

Back to Koli

Suomen poikki ajaminen ratkiriemukkaassa seurassa ja paluu kolmen viikon jälkeen Kolille oli odotettu reissu. Vaikka nyt parkkipaikalla ja Kolin hotellin pihassa oli kovinkin rauhallista, ei ollut punaista mattoa tai maalikaarta, saatikka enää syksyn ruskaa, oli kuitenkin jälleen hento kerros lunta, tärkeitä ihmisiä ympärillä ja pieni kihelmöinti vatsanpohjassa. Oli viikonloppu kun tulisin ystävieni kanssa kokemaan Kolin kansallispuiston tunnelman, kiireettömyyttä ja omiin muistoihin palaamista. Ystäväni jo autossa kysyivät Vaarojen maraton ultrajuoksustani ja sain jakaa makupaloja matkastani heidän kanssaan koko viikonlopun ajan.
Ukko-Koli 347m
Perjantaina iltapäivällä pääsimme perille ja ennen auringon laskua kiirehdimme ylös Ukko-Kolille, jonka korkeus on 347 metriä. Vaarojen maraton reissuilla en ole ehtinyt huipulla käydä. Maisemat olivat mahtavat, vaikka nopeasti aurinko laski ja hämärän ja pimeän rajamailla löysimme takaisin autolle. 
Maisemia Ukko-Kolilta.
Mökki majoituksemme oli hyvä. Kaikki oleellinen löytyi mitä naisporukka tarvitsee. Ikkunasta näkyi Pielinen, jonka aalloissa kävin lauantai illalla pulahtamassa. Saunomisen ja lautapelin pelaamisen jälkeen maltoimme mennä suhteellisen ajoissa nukkumaan. Seuraavalle päivälle oli suunnitelma patikoida max 20km, lähtöpaikka oli päätetty ja se, että taksi saa tulla hakemaan meidät sitten jostain minne päätämme lenkkimme. Olin toki ottanut maastopyöränikin mukaan, jos olisin heittänyt naiset lähtöpaikalle ja vienyt auton valmiiksi jonnekin odottamaan ja sitten pyöräillyt lähtöpaikalle. Päädyimme lopulta kuitenkin taksiin. 
Pielisen rannalla
Aamulla kunnon aamupala, mikä oli molempina aamuina valmiiksi katettu ja mä vain ilmestyin pöytään (kiitos 😊). Pakkasimme reppumme; eväät, vara- ja taukovaatteet, lamppu, varavirtaa ja kartta. Ehdin käydä Pielisen rannalla hetken haistelemassa aamua. Ihanaa olla täällä. Tuulessa oli lupaus hienosta päivästä. 

Ajoimme Havukanaholle. Muistot tulvahti mieleen; tästä niityltä juoksin, fiilis oli mahtava, takana oli vasta reilu 5km. Pääsimme heti nousujen makuun ja riisuimme yhdet vaatekerrokset pois. Kiipeäminen palkittiin upeilla maisemilla Pieliselle ja sen yli. 
Havukanaholta lähtö
Pidimme vauhdin rauhallisena. Viiden naisen porukassa juttua riitti. Sua kuunneltiin, sait kuunnella, jaoimme nämä nousut ja maisemat, juuri tämän hetken. 
Kuvaamista Jauholanvaaralla 213m
Jauholanvaaralla pysähdyimme retkemme lähinnä virallista osuutta toteuttamaan, vaikka sekin meni enemmän nauraessa. Toimittaja Päivi nimittäin kuvasi mua eestä ja sivulta ja mä yritin olla ihan rentona luonnollisesti. Juttu ilmestynee marraskuussa paikallislehdessä. Jännittää minkä kuvan Päivi sieltä valitsee ja ennen kaikkea mitä kivaa teksti tulee sisältämään. 
Niin reippaana :)
Laskeuduimme Herajärven kierroksen itäpuolen vaaroilta alemmas ja puiden lomasta ilmestyi tyyni, kuvankaunis Pitkälampi. Aurinkokin ilahdutti meitä valaisemalla vastarannan havupuut ja heinikon. Kaunis paikka, jonka olin juostessa ihan sivuuttanut. Pysähdyimme hetkeksi ja se jäi muistoihin ikuisesti. 
Pitkälampi
Olimme välillä pysähtyneet hörppimään juotavaa, mutta retkemme pääateria nautittiin Laukkalassa. Kokosin trangian ja sinne tulet. Keittelimme Sannan suunnitteleman ateriamme, joka sisälsi porkkana-kaura-pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kikherneitä. Ai että oli hyvää. 
Evästystä Lakkalassa
Lyhyemmätkin pysähdykset aiheuttavat nopeasti sen, että tulee vilu. Pitempi ruokailupysähdys aiheutti syvemmän vilun, joten jatkoimme evästämisen jälkeen taukovaatteet päällä matkaa. Myöhemmin, viimeistään seuraavan nousun jälkeen taas vähennettiin. 
Vetolossilla Sikosalmella ennen Kiviniemeä
Yksi odotetuin paikka oli Sikosalmen ylitys. Tämän ylitin vuosi sitten ollessani Vaarojen maratonilla 43 kilometrin matkalla. Muistan olleeni lautalla jonkun miehen kanssa. Paljaisiin käsiin kylmä muovinen vaijeri oli karun tuntuinen. Nyt kädet pysyivätkin lämpöisinä.

Pääsimme Kiviniemeen, jossa kolme viikkoa aikaisemmin täytin vesipulloni kiireesti ja jatkoin ripeästi matkaa. Silloin kanssakilpailijat hengittivät niskaan ja mun kilpailuvietti nosti päätään. Nyt sain hengitellä raikasta, pikkuisen plussan puolella olevaa ilmaa ilman kirimistä. Matkamme jatkui hyvä voimaisina kohti Kolinvaaraa.
Kolinvaara 185m
Luonnsuojelualue oli jäänyt itäpuolelle ja Herajärven länsipuolella välillä ylitettiin hakkuuaukkoja ja talousmetsää. Aurinko lämmitti reisiä ja alhaalla solassakin riitti vielä valoa. Ryläykselle olisi enää reilu 10 kilometriä, tämä naisporukka jaksaisi sinne ja sieltä tielle. Kypsyttelin ajatusta päässäni ja letkauttelin naisille heidän reaktioitaan seuraillen.

Saavuimme Kolinvaaralta tielle. Kello oli varttia vaille neljä. Arviolta kaksi tuntia menisi seuraavalle tielle Ryläyksen kautta, josta taksin olisi meidät helppo hakea. Pimeä tulisi ja meistä vain kahdella olisi lamppu mukana, mutta kyllä me niillä pärjättäisiin. Voisimme oikaista pikku tietä pitkin melko lähelle Ryläystä. Tähän ei vielä haluaisi lopettaa.

Eikä lopetettu vaan lähes yksimielisesti päätettiin jatkaa ja pistää tiepätkällä hiukan ripeämpi vauhti. Aurinko laski hurjaa vauhtia. Tie muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi, pujottelimme varvikon läpi ja viimeinen 100 metriä suunnistettiin metsän läpi merkatulle polulle. Nousimme ylös Ryläykselle. Vaara, josta paljon Vaarojen maratonin tarinoissa puhutaan, mutta sen mahti ei ollut mulle vielä täysin auennut. Nyt kiipesimme nopsasti näköalatorniin. Aurinko painui horisontin taakse ja ehdimme juuri nähdä taianomaisen maiseman ympärillämme. Kaunista ja hiljaista.
Ryläys 323m
Pitkäksi aikaa ei voinut pysähtyä, sillä hämärä syveni. Vartin kävelyn jälkeen oli jo todella haasteellista astella jyrkkää ja mutaista rinnettä alaspäin. Viritimme valot ja seikkailumme sai mielestäni just hienon lisän. Kuitenkin tiesin, että yhtään nyrjähtänyttä nilkkaa tai totaalista väsähtämistä en halua, sillä koin olleeni se yllyttäjä tälle vaaran huiputukselle. Esitin rohkeaa ja tsemppasin "hyvin menee naiset" -huudahduksilla, mitkä lähinnä taisi huvittaa toisia.
Päästyämme Ryläyksen parkkipaikalle olo oli onnellinen - me tehtiin se! Kilometrejä kertyi noin 25 ja kaikki jaksettiin todella hyvin! Oon niin ylpeä ystävistäni ja sen ääneen monta kertaa sanoinkin. Tilasimme taksin, poseerasimme viimeiset otokset ja flossattiin lämpimikseksemme. 
Maalissa Ryläyksen parkkipaikalla
Loppu ilta piti sisällään pitsan syömistä, saunan löylyjä ja väsyneiden naisten kikatusta myöhälle yöhön. Saimme yhden extra tunninkin kun yöllä siirryttiin talviaikaan.

Aamusta heitin banaanin suuhun ja lähdin heittämään maastolenkin pyörällä. Olin menopelin tänne asti vetänyt, niin pitihän tilaisuus hyödyntää. Vajaan tunnin lenkki ja mökille kunnon aamupalalle. Pakkailut, mökin siivous ja auton nokka kohti Kuopiota, jossa pydähdyimme vielä syömään rauhassa.
Aamulenkki 11km.

Ravintola Ehtan Ehta-burgeriannos 👌
Ihana viikonloppu ihanien ystävien kanssa.
Kiitos kaikesta Päivi, Sanna, Mervi ja Marjo 💜
Kiitos Koli kauneudestasi.

~Eija~

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Legoja ja kotimetsä

Jukolan jälkeinen, mun viiden viikon mittaisen kesälomani viimeinen viikko oli pyhitetty lepoviikoksi. Onhan tässä kaksi kuukauttaa kisattu kahta viikonloppua lukuunottamatta joka viikko! Tekee hyvää niin pääkopalle kuin kropalle olla hetki jännittämättä. Oon niin kova jännittämään, että kisan starttia edeltävä olo on niin karsea ja toisaalta kuitenkin se kuuluu niin asiaan. Ja jännityksen määrä voi vaihdella eri kisoissa valtavasti. Eikä pieneltä jännitykseltä säästytty tälläkään viikolla, kun perheenä teimme kovasti odotetun reissun Tanskan Legolandiaan. Lasten jännitys on malttamattomuutta, "koska ollaan perillä" ja "eiiii, näin pitkä jono" -fiiliksiä. Itsellä, kokemattomalla lentokenttä liikkujalla ja tosi huonoa englantia puhuvalla, jännitys näkyy keskittyneenä katseena saapuvat ja lähtevät lennot -tauluissa ajatuksen välillä karatessa miettimään tuliko kaikki mukaan. Mutta kaikki siis meni hyvin ja reissu oli menestys 😅
Legolandia, Billund.
 Meillä oli Helsingistä suorat lennot Tanskan Billundiin, joka sijaitsee Etelä-Tanskassa Jyllannin niemimaalla. Billundissa legoja on joka puolella, ihan joka puolella ja niiden vuoksi sinne matkustetaankin. Lentokenttä oli sopivan kokoinen ja vaikka arvioimmekin alakanttiin majapaikkamme etäisyyden lentokentältä, oli etäisyydet silti inhimmilliset emmekä käyttäneet kohteessa kertaakaan autoa tai taksia. Käveltyä siis tulikin paljon, mutta hyvät kengät jalassa, sopiva vaatetus ja positiivinen mieli, niin eipä se ongelmaksi muodostunut.

Majoituimme Lalandiassa, erittäin viihtyisässä ja sopivan modernissa paritalossa. Joko naapuriasunnon asukkaat olivat harvoin samaan aikaan paikalla tai todella hiljaisia, sillä mitään hälyä ei sieltä kuulunut. Asunnossa oli 6 sänkyä (+pinnasänky jota meidän perhe ei enää tarvitse) kolmessa makuuhuoneessa, kylpyhuone ja poreallas sekä koko huoneiston pituinen tupakeittiö kaikkine varustuksineen. Lakanat ja pyyheliinat toimme omat. Ruokakaupasta ostimme aamu- ja iltapalavärkit ja muutoin kävimme kerran vuorokaudessa muualla syömässä. 
Legolandian Atlantis oli yksi lasten ehdoton suosikki paikka.
 No itse Legolandia...aivan mahtava paikka! Meidän 11, 8 ja 6 vuotiaat olivat juuri kohde yleisöä! Tekemistä ja näkemistä riitti kaikille, myös meille aikuisille. Jokainen löysi oman lempparijuttunsa ja niiden parissa vietettiin sitten enemmän aikaa. Välillä jalkaannuimme kahteen porukkaan, että jokainen ehti kokeilla ja ihailla oman kiinnostuksen kohdettaan. Monet suosittelevat olemaan Legolandiassa kaksi päivää, mutta me päädyimme yhteen. Ja seitsemän tunnin kävelemisen, laitteissa pyörimisen ja rakennelmien ihastelemisen jälkeen olimme tyytyväisiä ja väsyneitä. Ajankohtana kesäkuu oli aivan loistava, sillä jonoja ei ollut lähes nimeksikään ja keli oli just passeli, alle 20 astetta lämmintä vaikkakin oli melko kova tuuli.
Legoista oli rakennettu vaikka mitä esim nuo kirahvit.
Legolandia päivän jälkeen vesileikimme lähemmes 5 tuntia Lalandiassa olevassa kylpylässä, Aquadomessa, joka kuului asunnon hintaan. Hieno paikka sekin! Isossa altaassa aaltoja kunnon meri henkeen, huimia vesiliukumäkiä, vesiratoja ja porealtaita. Löytyi sieltä saunakin, jossa kävimme välillä lämmittelemässä.

Yhden rauhallisen 5 kilometrin juoksulenkin kävin Lalandian mökkikylän ympäri juoksemassa, ihan kokeilemassa miltä jaloissa tuntuu jukolan viikonlopun jälkeen. No eihän se kevyttä ollut ja erityisesti oikea jalka oli kuin puupölkky. Jumissa on paikat ja katsotaan nyt helpottaako normi liikkumisella ja huoltamisella vai marssinko hierottavaksi. Nyt olisi kyllä sopiva tauko kisoista, niin voisi antaa runnoa kunnolla lihaskireydet auki, vaikka kipeää se tekee. 

Sopivasti Suomeen palasimme perinteiseen juhannuskeliin - vettä satoi ja lämpöasteita nippa nappa 10. No ei se meitä haitannut, sillä parasta reissussa on kotiin paluu 😊 Pyykkikone pyörimään, sauna lämpöiseksi, uimaan ja grillailua. On se oma koti aina paras paikka!
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eilen, kun sadettakaan ei enää ollut luvattu, halusin lähteä pienelle lenkille metsään. Poljin naapuri kylän koululle, pyörä parkkiin ja lukkoon ja Ilkanpolun patikkareittiä juoksemaan. Metsä oli kostea muutaman päivän sateen jäljiltä, linnut lauloivat ja oli niin ihanan rauhallista. Asiaan kuuluvasti sain kengät kasteltua, pari kertaa löin varpaani kunnolla kiveen tai puun juurakkoon mutta pystyssä pysyin. Hirven jätöksien kasoja oli muutamat ja mietin mistähän puskasta mua tarkkaillaan. Pelottanut ei, miksi pelottaisi. 
Ilkanpolulla.
Metsän hiljaisuus on niin ihanaa. Pitkospuut, märät suot, kapean polun yli painuvat puun oksat, pusikosta lentoon lehahtavat linnut ja solisevat purot. Ilkanpolku on tästä kohtaa melko tasaista ja helppokulkuista, hyvää fiilistely ja kevyttä lenkkipolkua. Ei taaskaan olisi tehnyt mieli lopettaa, niin hyvä fiilis taas tuli. Jospa tänään uudestaan.
Lenkin jälkeen huippu fiilis!
~Eija~

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta


Tätä metsää rakastan: 
naavapartakuusia 
suopursusoita 
kivikkorinteitä 
neulaspolkuja. 
Rakastan iltaan hiljenneenä 
kevään lauluja helisevänä 
myrskyssä kohisevana. 
Tätä karua 
hoitamatonta. 
Keloineen pahkoineen 
lahorastaineen. 
Tätä metsää rakastan. 
Tätä maata. 
- Maaria Leinonen
Tänään on Suomen, kotimaamme 100 vuotissyntymäpäivä. Tähän juhlapäivään ovat suomalaiset valmistautuneet koko vuoden ajan erilaisin muistamisin, tempauksin ja juhlallisuuksin. Illan Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa kuuluu monille perinteeseen. Tuntematon Sotilas -elokuva tulee televisiosta, kynttiläkulkueet kunnioittavat Suomen itsenäisyydestä taistelleita ja seppeleet lasketaan sankarihautausmaille Maamme-laulun kajahtaessa. Rauhoittavaa hetkeksi pysähtyä miettimään mitä kaikki tämä on vaatinut ja mitä minä voin jatkossa tehdä itsenäisyyden hyväksi. 
Mulle itselle itsenäisyys merkitsee esimerkiksi vapautta, turvallisuutta ja tervettä ylpeyttä.

Meillä on vapaus tehdä omat valintamme ja me kannamme myös niistä vastuun. Valintoja voi tehdä järjellä tai sydämellä ja parhaimpiin ratkaisuihin pääsee kun nämä yhdistää.

Meidän on turvallista kulkea ja olla Suomessa, tai ainakin näin pitäisi olla. Rakastan sitä tunnetta kun voin teillä, toreilla ja metsissä kulkea ilman pelkoa (mitä nyt joskus metsämiehiä olen säikäitellyt ja säikähtänyt). Usein multa on kysytty enkö pelkää kulkea yksin pimeällä tai metsässä susien, karhujen tms vuoksi - en todellakaan pelkää. Jos jotain pelkään, on ne ihmisten enemmän tai vähemmän opetetut irrallaan olevat lemmikit tai arvaamattomat ihmiset, joista jälkimmäisiä ei kohdalleni toistaiseksi ole vastaan tullut..

Meillä suomalaisilla on oma historiamme ja sen kautta muovaantuneet kulttuurit ja perinteet. Näiden kautta olemme rakentaneet terveen itsetunnon ja kansallisen ylpeyden. Se ei tarkoita itsekkyyttä, kylmyyttä, pienen piirin pyöritystä tai mä ensin-asennetta, vaan kunnioitusta omalle taustallemme ja hyväksyntää muiden tehdä omalla tavallaan sen horjuttamatta omaa itseämme. 
Itsenäisyys on todella tärkeää. Kunpa suomalaiset olisivat siitä onnellisia ja ylpeitä. Toivottavasti ymmärrämme sen arvon jo nyt ja vaalimme sitä. Ainakin viime kuukausien keskustelujen ja lööppien aiheiden perusteella meillä taitaa olla asiat todella hyvin ja joillekin niin itsestään selvyyksiä.

Pidetään yhtä ja toistemme puolta. Varjellaan sitä hyvää mitä meillä on eikä häpeillä sitä. Suojellaan arvokasta luontoamme, kirkkaita vesiä ja vehreitä metsiä. Herätään jokaiseen aamuun ilolla, otetaan se uutena mahdollisuutena onnistumisille. Pidetään rakkaista ja lähimmäisistä huolta, kysytään mitä kuuluu ja kuunnellaan.
Luistelukausi avattu :)
Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille!

~Eija~