Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. lokakuuta 2018

Back to Koli

Suomen poikki ajaminen ratkiriemukkaassa seurassa ja paluu kolmen viikon jälkeen Kolille oli odotettu reissu. Vaikka nyt parkkipaikalla ja Kolin hotellin pihassa oli kovinkin rauhallista, ei ollut punaista mattoa tai maalikaarta, saatikka enää syksyn ruskaa, oli kuitenkin jälleen hento kerros lunta, tärkeitä ihmisiä ympärillä ja pieni kihelmöinti vatsanpohjassa. Oli viikonloppu kun tulisin ystävieni kanssa kokemaan Kolin kansallispuiston tunnelman, kiireettömyyttä ja omiin muistoihin palaamista. Ystäväni jo autossa kysyivät Vaarojen maraton ultrajuoksustani ja sain jakaa makupaloja matkastani heidän kanssaan koko viikonlopun ajan.
Ukko-Koli 347m
Perjantaina iltapäivällä pääsimme perille ja ennen auringon laskua kiirehdimme ylös Ukko-Kolille, jonka korkeus on 347 metriä. Vaarojen maraton reissuilla en ole ehtinyt huipulla käydä. Maisemat olivat mahtavat, vaikka nopeasti aurinko laski ja hämärän ja pimeän rajamailla löysimme takaisin autolle. 
Maisemia Ukko-Kolilta.
Mökki majoituksemme oli hyvä. Kaikki oleellinen löytyi mitä naisporukka tarvitsee. Ikkunasta näkyi Pielinen, jonka aalloissa kävin lauantai illalla pulahtamassa. Saunomisen ja lautapelin pelaamisen jälkeen maltoimme mennä suhteellisen ajoissa nukkumaan. Seuraavalle päivälle oli suunnitelma patikoida max 20km, lähtöpaikka oli päätetty ja se, että taksi saa tulla hakemaan meidät sitten jostain minne päätämme lenkkimme. Olin toki ottanut maastopyöränikin mukaan, jos olisin heittänyt naiset lähtöpaikalle ja vienyt auton valmiiksi jonnekin odottamaan ja sitten pyöräillyt lähtöpaikalle. Päädyimme lopulta kuitenkin taksiin. 
Pielisen rannalla
Aamulla kunnon aamupala, mikä oli molempina aamuina valmiiksi katettu ja mä vain ilmestyin pöytään (kiitos 😊). Pakkasimme reppumme; eväät, vara- ja taukovaatteet, lamppu, varavirtaa ja kartta. Ehdin käydä Pielisen rannalla hetken haistelemassa aamua. Ihanaa olla täällä. Tuulessa oli lupaus hienosta päivästä. 

Ajoimme Havukanaholle. Muistot tulvahti mieleen; tästä niityltä juoksin, fiilis oli mahtava, takana oli vasta reilu 5km. Pääsimme heti nousujen makuun ja riisuimme yhdet vaatekerrokset pois. Kiipeäminen palkittiin upeilla maisemilla Pieliselle ja sen yli. 
Havukanaholta lähtö
Pidimme vauhdin rauhallisena. Viiden naisen porukassa juttua riitti. Sua kuunneltiin, sait kuunnella, jaoimme nämä nousut ja maisemat, juuri tämän hetken. 
Kuvaamista Jauholanvaaralla 213m
Jauholanvaaralla pysähdyimme retkemme lähinnä virallista osuutta toteuttamaan, vaikka sekin meni enemmän nauraessa. Toimittaja Päivi nimittäin kuvasi mua eestä ja sivulta ja mä yritin olla ihan rentona luonnollisesti. Juttu ilmestynee marraskuussa paikallislehdessä. Jännittää minkä kuvan Päivi sieltä valitsee ja ennen kaikkea mitä kivaa teksti tulee sisältämään. 
Niin reippaana :)
Laskeuduimme Herajärven kierroksen itäpuolen vaaroilta alemmas ja puiden lomasta ilmestyi tyyni, kuvankaunis Pitkälampi. Aurinkokin ilahdutti meitä valaisemalla vastarannan havupuut ja heinikon. Kaunis paikka, jonka olin juostessa ihan sivuuttanut. Pysähdyimme hetkeksi ja se jäi muistoihin ikuisesti. 
Pitkälampi
Olimme välillä pysähtyneet hörppimään juotavaa, mutta retkemme pääateria nautittiin Laukkalassa. Kokosin trangian ja sinne tulet. Keittelimme Sannan suunnitteleman ateriamme, joka sisälsi porkkana-kaura-pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kikherneitä. Ai että oli hyvää. 
Evästystä Lakkalassa
Lyhyemmätkin pysähdykset aiheuttavat nopeasti sen, että tulee vilu. Pitempi ruokailupysähdys aiheutti syvemmän vilun, joten jatkoimme evästämisen jälkeen taukovaatteet päällä matkaa. Myöhemmin, viimeistään seuraavan nousun jälkeen taas vähennettiin. 
Vetolossilla Sikosalmella ennen Kiviniemeä
Yksi odotetuin paikka oli Sikosalmen ylitys. Tämän ylitin vuosi sitten ollessani Vaarojen maratonilla 43 kilometrin matkalla. Muistan olleeni lautalla jonkun miehen kanssa. Paljaisiin käsiin kylmä muovinen vaijeri oli karun tuntuinen. Nyt kädet pysyivätkin lämpöisinä.

Pääsimme Kiviniemeen, jossa kolme viikkoa aikaisemmin täytin vesipulloni kiireesti ja jatkoin ripeästi matkaa. Silloin kanssakilpailijat hengittivät niskaan ja mun kilpailuvietti nosti päätään. Nyt sain hengitellä raikasta, pikkuisen plussan puolella olevaa ilmaa ilman kirimistä. Matkamme jatkui hyvä voimaisina kohti Kolinvaaraa.
Kolinvaara 185m
Luonnsuojelualue oli jäänyt itäpuolelle ja Herajärven länsipuolella välillä ylitettiin hakkuuaukkoja ja talousmetsää. Aurinko lämmitti reisiä ja alhaalla solassakin riitti vielä valoa. Ryläykselle olisi enää reilu 10 kilometriä, tämä naisporukka jaksaisi sinne ja sieltä tielle. Kypsyttelin ajatusta päässäni ja letkauttelin naisille heidän reaktioitaan seuraillen.

Saavuimme Kolinvaaralta tielle. Kello oli varttia vaille neljä. Arviolta kaksi tuntia menisi seuraavalle tielle Ryläyksen kautta, josta taksin olisi meidät helppo hakea. Pimeä tulisi ja meistä vain kahdella olisi lamppu mukana, mutta kyllä me niillä pärjättäisiin. Voisimme oikaista pikku tietä pitkin melko lähelle Ryläystä. Tähän ei vielä haluaisi lopettaa.

Eikä lopetettu vaan lähes yksimielisesti päätettiin jatkaa ja pistää tiepätkällä hiukan ripeämpi vauhti. Aurinko laski hurjaa vauhtia. Tie muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi, pujottelimme varvikon läpi ja viimeinen 100 metriä suunnistettiin metsän läpi merkatulle polulle. Nousimme ylös Ryläykselle. Vaara, josta paljon Vaarojen maratonin tarinoissa puhutaan, mutta sen mahti ei ollut mulle vielä täysin auennut. Nyt kiipesimme nopsasti näköalatorniin. Aurinko painui horisontin taakse ja ehdimme juuri nähdä taianomaisen maiseman ympärillämme. Kaunista ja hiljaista.
Ryläys 323m
Pitkäksi aikaa ei voinut pysähtyä, sillä hämärä syveni. Vartin kävelyn jälkeen oli jo todella haasteellista astella jyrkkää ja mutaista rinnettä alaspäin. Viritimme valot ja seikkailumme sai mielestäni just hienon lisän. Kuitenkin tiesin, että yhtään nyrjähtänyttä nilkkaa tai totaalista väsähtämistä en halua, sillä koin olleeni se yllyttäjä tälle vaaran huiputukselle. Esitin rohkeaa ja tsemppasin "hyvin menee naiset" -huudahduksilla, mitkä lähinnä taisi huvittaa toisia.
Päästyämme Ryläyksen parkkipaikalle olo oli onnellinen - me tehtiin se! Kilometrejä kertyi noin 25 ja kaikki jaksettiin todella hyvin! Oon niin ylpeä ystävistäni ja sen ääneen monta kertaa sanoinkin. Tilasimme taksin, poseerasimme viimeiset otokset ja flossattiin lämpimikseksemme. 
Maalissa Ryläyksen parkkipaikalla
Loppu ilta piti sisällään pitsan syömistä, saunan löylyjä ja väsyneiden naisten kikatusta myöhälle yöhön. Saimme yhden extra tunninkin kun yöllä siirryttiin talviaikaan.

Aamusta heitin banaanin suuhun ja lähdin heittämään maastolenkin pyörällä. Olin menopelin tänne asti vetänyt, niin pitihän tilaisuus hyödyntää. Vajaan tunnin lenkki ja mökille kunnon aamupalalle. Pakkailut, mökin siivous ja auton nokka kohti Kuopiota, jossa pydähdyimme vielä syömään rauhassa.
Aamulenkki 11km.

Ravintola Ehtan Ehta-burgeriannos 👌
Ihana viikonloppu ihanien ystävien kanssa.
Kiitos kaikesta Päivi, Sanna, Mervi ja Marjo 💜
Kiitos Koli kauneudestasi.

~Eija~

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Legoja ja kotimetsä

Jukolan jälkeinen, mun viiden viikon mittaisen kesälomani viimeinen viikko oli pyhitetty lepoviikoksi. Onhan tässä kaksi kuukauttaa kisattu kahta viikonloppua lukuunottamatta joka viikko! Tekee hyvää niin pääkopalle kuin kropalle olla hetki jännittämättä. Oon niin kova jännittämään, että kisan starttia edeltävä olo on niin karsea ja toisaalta kuitenkin se kuuluu niin asiaan. Ja jännityksen määrä voi vaihdella eri kisoissa valtavasti. Eikä pieneltä jännitykseltä säästytty tälläkään viikolla, kun perheenä teimme kovasti odotetun reissun Tanskan Legolandiaan. Lasten jännitys on malttamattomuutta, "koska ollaan perillä" ja "eiiii, näin pitkä jono" -fiiliksiä. Itsellä, kokemattomalla lentokenttä liikkujalla ja tosi huonoa englantia puhuvalla, jännitys näkyy keskittyneenä katseena saapuvat ja lähtevät lennot -tauluissa ajatuksen välillä karatessa miettimään tuliko kaikki mukaan. Mutta kaikki siis meni hyvin ja reissu oli menestys 😅
Legolandia, Billund.
 Meillä oli Helsingistä suorat lennot Tanskan Billundiin, joka sijaitsee Etelä-Tanskassa Jyllannin niemimaalla. Billundissa legoja on joka puolella, ihan joka puolella ja niiden vuoksi sinne matkustetaankin. Lentokenttä oli sopivan kokoinen ja vaikka arvioimmekin alakanttiin majapaikkamme etäisyyden lentokentältä, oli etäisyydet silti inhimmilliset emmekä käyttäneet kohteessa kertaakaan autoa tai taksia. Käveltyä siis tulikin paljon, mutta hyvät kengät jalassa, sopiva vaatetus ja positiivinen mieli, niin eipä se ongelmaksi muodostunut.

Majoituimme Lalandiassa, erittäin viihtyisässä ja sopivan modernissa paritalossa. Joko naapuriasunnon asukkaat olivat harvoin samaan aikaan paikalla tai todella hiljaisia, sillä mitään hälyä ei sieltä kuulunut. Asunnossa oli 6 sänkyä (+pinnasänky jota meidän perhe ei enää tarvitse) kolmessa makuuhuoneessa, kylpyhuone ja poreallas sekä koko huoneiston pituinen tupakeittiö kaikkine varustuksineen. Lakanat ja pyyheliinat toimme omat. Ruokakaupasta ostimme aamu- ja iltapalavärkit ja muutoin kävimme kerran vuorokaudessa muualla syömässä. 
Legolandian Atlantis oli yksi lasten ehdoton suosikki paikka.
 No itse Legolandia...aivan mahtava paikka! Meidän 11, 8 ja 6 vuotiaat olivat juuri kohde yleisöä! Tekemistä ja näkemistä riitti kaikille, myös meille aikuisille. Jokainen löysi oman lempparijuttunsa ja niiden parissa vietettiin sitten enemmän aikaa. Välillä jalkaannuimme kahteen porukkaan, että jokainen ehti kokeilla ja ihailla oman kiinnostuksen kohdettaan. Monet suosittelevat olemaan Legolandiassa kaksi päivää, mutta me päädyimme yhteen. Ja seitsemän tunnin kävelemisen, laitteissa pyörimisen ja rakennelmien ihastelemisen jälkeen olimme tyytyväisiä ja väsyneitä. Ajankohtana kesäkuu oli aivan loistava, sillä jonoja ei ollut lähes nimeksikään ja keli oli just passeli, alle 20 astetta lämmintä vaikkakin oli melko kova tuuli.
Legoista oli rakennettu vaikka mitä esim nuo kirahvit.
Legolandia päivän jälkeen vesileikimme lähemmes 5 tuntia Lalandiassa olevassa kylpylässä, Aquadomessa, joka kuului asunnon hintaan. Hieno paikka sekin! Isossa altaassa aaltoja kunnon meri henkeen, huimia vesiliukumäkiä, vesiratoja ja porealtaita. Löytyi sieltä saunakin, jossa kävimme välillä lämmittelemässä.

Yhden rauhallisen 5 kilometrin juoksulenkin kävin Lalandian mökkikylän ympäri juoksemassa, ihan kokeilemassa miltä jaloissa tuntuu jukolan viikonlopun jälkeen. No eihän se kevyttä ollut ja erityisesti oikea jalka oli kuin puupölkky. Jumissa on paikat ja katsotaan nyt helpottaako normi liikkumisella ja huoltamisella vai marssinko hierottavaksi. Nyt olisi kyllä sopiva tauko kisoista, niin voisi antaa runnoa kunnolla lihaskireydet auki, vaikka kipeää se tekee. 

Sopivasti Suomeen palasimme perinteiseen juhannuskeliin - vettä satoi ja lämpöasteita nippa nappa 10. No ei se meitä haitannut, sillä parasta reissussa on kotiin paluu 😊 Pyykkikone pyörimään, sauna lämpöiseksi, uimaan ja grillailua. On se oma koti aina paras paikka!
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eilen, kun sadettakaan ei enää ollut luvattu, halusin lähteä pienelle lenkille metsään. Poljin naapuri kylän koululle, pyörä parkkiin ja lukkoon ja Ilkanpolun patikkareittiä juoksemaan. Metsä oli kostea muutaman päivän sateen jäljiltä, linnut lauloivat ja oli niin ihanan rauhallista. Asiaan kuuluvasti sain kengät kasteltua, pari kertaa löin varpaani kunnolla kiveen tai puun juurakkoon mutta pystyssä pysyin. Hirven jätöksien kasoja oli muutamat ja mietin mistähän puskasta mua tarkkaillaan. Pelottanut ei, miksi pelottaisi. 
Ilkanpolulla.
Metsän hiljaisuus on niin ihanaa. Pitkospuut, märät suot, kapean polun yli painuvat puun oksat, pusikosta lentoon lehahtavat linnut ja solisevat purot. Ilkanpolku on tästä kohtaa melko tasaista ja helppokulkuista, hyvää fiilistely ja kevyttä lenkkipolkua. Ei taaskaan olisi tehnyt mieli lopettaa, niin hyvä fiilis taas tuli. Jospa tänään uudestaan.
Lenkin jälkeen huippu fiilis!
~Eija~

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta


Tätä metsää rakastan: 
naavapartakuusia 
suopursusoita 
kivikkorinteitä 
neulaspolkuja. 
Rakastan iltaan hiljenneenä 
kevään lauluja helisevänä 
myrskyssä kohisevana. 
Tätä karua 
hoitamatonta. 
Keloineen pahkoineen 
lahorastaineen. 
Tätä metsää rakastan. 
Tätä maata. 
- Maaria Leinonen
Tänään on Suomen, kotimaamme 100 vuotissyntymäpäivä. Tähän juhlapäivään ovat suomalaiset valmistautuneet koko vuoden ajan erilaisin muistamisin, tempauksin ja juhlallisuuksin. Illan Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa kuuluu monille perinteeseen. Tuntematon Sotilas -elokuva tulee televisiosta, kynttiläkulkueet kunnioittavat Suomen itsenäisyydestä taistelleita ja seppeleet lasketaan sankarihautausmaille Maamme-laulun kajahtaessa. Rauhoittavaa hetkeksi pysähtyä miettimään mitä kaikki tämä on vaatinut ja mitä minä voin jatkossa tehdä itsenäisyyden hyväksi. 
Mulle itselle itsenäisyys merkitsee esimerkiksi vapautta, turvallisuutta ja tervettä ylpeyttä.

Meillä on vapaus tehdä omat valintamme ja me kannamme myös niistä vastuun. Valintoja voi tehdä järjellä tai sydämellä ja parhaimpiin ratkaisuihin pääsee kun nämä yhdistää.

Meidän on turvallista kulkea ja olla Suomessa, tai ainakin näin pitäisi olla. Rakastan sitä tunnetta kun voin teillä, toreilla ja metsissä kulkea ilman pelkoa (mitä nyt joskus metsämiehiä olen säikäitellyt ja säikähtänyt). Usein multa on kysytty enkö pelkää kulkea yksin pimeällä tai metsässä susien, karhujen tms vuoksi - en todellakaan pelkää. Jos jotain pelkään, on ne ihmisten enemmän tai vähemmän opetetut irrallaan olevat lemmikit tai arvaamattomat ihmiset, joista jälkimmäisiä ei kohdalleni toistaiseksi ole vastaan tullut..

Meillä suomalaisilla on oma historiamme ja sen kautta muovaantuneet kulttuurit ja perinteet. Näiden kautta olemme rakentaneet terveen itsetunnon ja kansallisen ylpeyden. Se ei tarkoita itsekkyyttä, kylmyyttä, pienen piirin pyöritystä tai mä ensin-asennetta, vaan kunnioitusta omalle taustallemme ja hyväksyntää muiden tehdä omalla tavallaan sen horjuttamatta omaa itseämme. 
Itsenäisyys on todella tärkeää. Kunpa suomalaiset olisivat siitä onnellisia ja ylpeitä. Toivottavasti ymmärrämme sen arvon jo nyt ja vaalimme sitä. Ainakin viime kuukausien keskustelujen ja lööppien aiheiden perusteella meillä taitaa olla asiat todella hyvin ja joillekin niin itsestään selvyyksiä.

Pidetään yhtä ja toistemme puolta. Varjellaan sitä hyvää mitä meillä on eikä häpeillä sitä. Suojellaan arvokasta luontoamme, kirkkaita vesiä ja vehreitä metsiä. Herätään jokaiseen aamuun ilolla, otetaan se uutena mahdollisuutena onnistumisille. Pidetään rakkaista ja lähimmäisistä huolta, kysytään mitä kuuluu ja kuunnellaan.
Luistelukausi avattu :)
Hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää kaikille meille suomalaisille!

~Eija~

lauantai 18. marraskuuta 2017

Retkellä Merenkurkun saaristossa

On sen verran harvoin vapaita viikonloppuja sen varsinaisessa merkityksessä, että sellaisen kohdalle osuessa pitää se käyttää mieluisasti. Suunnittelin sitten meidän perheelle mahdollisimman mukavan lauantai päivän, jossa jokaiselle olisi jotain. Se tuli koostumaan arkiaamuja pitemmistä unista ja heti aamupalalta liikkeelle lähtevästä autosta, jonka nokka osoitti Vaasaan ja sen ohi Raippaluotoon. Siellä retkeiltäisiin nauttien merellisestä tunnelmasta luonnon keskellä, eväitä, juoksupyrähdyksiä ja maisemia. (Se sisälsi myös kinastelevia ja keskenään kisaavia lapsia sekä hiukan palelevia sormia ja varpaita.) Tämän jälkeen lapsille yllätyksenä oli vesipeuhua Tropiclandiassa ja sen jälkeen vielä syömään ennen kotiin paluuta.
Kalasataman venemajat Svedjehamnissa.
Pääsimmekin liikkeelle ihan suunnitelmien mukaan ja marraskuinen valo saatteli meidät kohti Suomen aurinkoisinta kaupunkia :) Ajoimme huikean kauniin Raippaluodon sillan yli, josta maisemat oliva mahtavat auringon paisteessa. Muistan kuin lapsuudessa lossilla kuljettiin tuo sillan kohta tuttavien luokse Raippaluotoon. Ajoimme aina Svedjehamnin kalasatamalle asti. Pakkasta oli juuri sopivasti 3 astetta, että lammikot ja polkujen kurakot olivat jäässä. Eikä liikkuvaisi lapsia pidätellyt mikään yli puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen, joten lähes juoksujalkaa sitä lähdettiin kiertämään Bodvattnetin luontopolkua.
Vesistön rannalla oli lisää venevajoja kalastustarvikkeineen.
Vaasan edustalla oleva Merenkurkun saaristo on maailmanperintöaluetta. Siellä on hurjan paljon eri kokoisia saaria, joihin parhaiten pääsisi tutustumaan kesällä veneilemällä ja talvella vaikka hiihtäen, mutta myös kävellen pääsee kokemaan kovinkin kivikkoisen rannikon. Saaristossa on yksi maailman suurin maankohoamisnopeus, joka on mm. aiheutunut jääkauden jäätikön sulamisesta. Välillä lasten kanssa hypittiinkin poluilla kiveltä kivelle, välttäen maakosketusta. Matka taittui mukavasti ja lämmin tuli.
Hiljaisuus.
Ennen kuin kiersimme koko Bodvattnetin koukkasimme  eväinemme Yttre Långggrundin laavulle. Pariin kohtaan oli pitkospuut erittäin huonossa kunnossa ja jouduimme "barkouraamaan" hiukan polun sivusta välttäen pahimmat märät paikat. Laavulla oli mukavan rauhallista, saatiin olla ihan omalla porukalla. Hyvä, erittäin siisti ja kaunis eväspaikka. Joutsenet ääntelivät ja kurkottelivat takapuolet pystyssä evästä vesistön pohjasta ihan näköetäisyydellä
Joutsenia näkyy valkoisina möykkyinä taustalla.
Tässä rauhassa olisi viihtynyt pitempäänkin ja lapsilla riitti virtaa. Se on niin ihmeellistä miten nuo pienet ihmiset keksivät touhattavaa ja leikittävää paikassa kuin paikassa. Ja toisaalta tuollaisessa luonnon helmessä se ei kyllä ole vaikeaa aikuisellekaan.
Kivikko polkua.
Toista tuntia evästystä ja huilia patikoinnista ja sitten oli aika lähteä takaisin. Samaa polkua tultin takaisin päin, mutta maisemat näyttivät kuin uusilta. Vajaan puolentoista kilometrin jälkeen vaellusreitti laavulta yhdistyi Bodvattnetin luontopolkuun ja otimme kohteeksi edessä näkyvän näköalatornin. 
Luonnon taidetta.
Lasten lempipuuhaa oli kokeilla kestääkö lammikkojen jäät.
Kokonaisuudessaan retkelle kertyi kilometrejä 8,5, jonka 10, 7 ja 6 vuotiaat jaksoivat hyvin kävellä. Välillä pysähdyttiin ihastelemaan luonnon taideteoksia, valikoimaan sopivinta heinää tai oksaa taikasauvaksi. Välillä juostiin kuvitteellisia vihollisia karkuun, maleksittiin kun ei ollut oma vuoro mennä ensimmäisenä tai luisteltiin jäätyneissä lammikoissa. Näköalatornin maisemat kruunasivat retken. 

Vasta hetken autolla ajon jälkeen kerroimme, että sitten mennään kylpylään uimaan :) Riemulla ei ollut rajaa. Ja olihan se rentouttavaa poreissa, aalloissa ja höyrysaunassa.
Näkymä näköalatornista.
Suosittelen kaikille Merenkurkun saaristoa retkikohteena. Merenkurkun saaristo -linkistä löytyy lisää informaatiota. Me ainakin tulemme tänne kesällä uudestaan :)

~Eija~

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Huilia nevalla

Vaarojen Maraton kokemusta olen pureskellut ja pyöritellyt, makustellut itsekseni ja kerrannut niiden kanssa, jotka vain ovat sattuneet asiasta kysymään. Päivä päivältä olen tyytyväisempi että starttasin ja suoriuduin matkasta olosuhteisiin nähden hyvin. Vältyin jalkojen lihaskrampeilta, johon luulen suolaisen juomani vaikuttaneen ja tämä yhdessä sopivan rauhallisen vauhdin, merkittäviä lihaskipuja ei juoksun jälkeen tullut. Varpaat eivät ole nätit, mutta kaikki taitavat säilyä kynsineen kaikkineen. Eikä Vaarojen Maratonia ja Kolia vielä täysin naulattu mun kohdalta ja fiilis on, että sinne vielä palataan ja nipistetään ajasta siivu pois. 
Paukanevan esteettömällä reitillä.
Vaarojen Maratonin myötä tämän vuoden suunniteltu kisakausi kuitenkin saatiin päätökseen. Startteja on ollut useita, on ollut ikimustoisia onnistumisia mutta myös sydäntä raastavia epäonnistumisia. Elokuun lopussa henkinen kantti, itseluottamus omaan tekemiseen petti pahasti epäonnistumisen vuoksi ja vaikka fyysinen kunto flunssasta huolimatta oli hyvä, homma takkusi syyskuussa. Tulipa henkilökohtaisesti koettua, että vaikka kunto olisi lähes terästä, pitää pää pysyä mukana. Nyt juuri koen selvää väsymistä kisoihin ja jännittämiseen, joten on huojentavaa antaa itsensä nyt hetki huilata. Toki ainakin pari starttia vielä tähän syksyyn tulee, mutta ne ovat sellaisia ilman paineita, ilman erityisiä tavoitteita kisoja. Muun muassa olen miettinyt osallistumista suunnistusmaraton-kisaan Jämillä ja Komiaflown Ilkanpolku -polkujuoksu Kurikan ja Ilmajoen maastoissa. Ja saa nyt nähdä mitä muuta mahdollisesti tulee keksittyä, mutta menen jos mieli tekee.
Tiukahkon työviikon jälkeen tänään sunnuntaina sain muutamaksi päiväksi heittää työkengät kaappiin ja edessä on yhteistä aikaa lasten kanssa, heillä kun alkoi syysloma. Tulevan viikon aikana ei ole mitään liikunta ohjauksiakaan, joten huilia on luvassa monessa mielessä ja tulee varmasti monelle tarpeeseen. Mä ja lapset lähdimmekin sitten kauniin aurinkoisen päivän innoittamina retkelle.
Pitkospuita lähs silmän kantamattomiin.
Heinäkuun lopussa Seinäjoen Paukanevalla juostiin KOMIA Paukaneva Night Trail ja jo silloin ajattelin, että tänne pitää lasten kanssa tulla. Itsekin olin tuolla kauniilla nevalla käynyt useita vuosia sitten ja pitkospuu reitistö oli muuttunut vuosien aikana valtavasti. Jo parkkipaikalla kävi selväksi, että pitkospuilla olisi porukkaa. Tuttujakin nähtiin ja nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja evästä laitettiin lämpenemään jatkuvasti. Ihanaa, kun ihmiset olivat lähteneet luontoon.

Reitille pääsee kätevästi Seinäjoen pohjoisen ohikulkutien, valtatie 18 varrelta. Levähdyspaikalle saa auton parkkiin ja infokatoksesta löytyy selkeä kartta mitä tutkailla.  
Mun rakkaat personal trainerit :)
Lapset tykkäsivät valtavasti kilometritolkulla jatkuvista pitkospuista, näköalapaikoista ja kanssa retkeilijöiden koirista. Hetkellisiä väsymyksiä lapsilla tuli, mutta kohta taas näkyi jotain mielenkiintoista ja taas laitettiin juoksuksi. Mulle suo on aina ollut hiljaisuuden ja rauhoittumisen paikka. Se on niin kaunis kaikessa karuudessaan ja rankkuudessaan. Suunnistaessa suot sitten kiertääkin jos vain suinkin se on mahdollista ja järkevää.
Näköala lintutornilta.

Yövuorojen jälkeen niin virkeenä...
Reipas 9 kilometriä retkeiltiin, yhdellä makkara evästystauolla. Mukavaa oli ja hiukan jo seuraavaakin retkeä suunniteltiin. Ihana lasten loman aloitus :)
Aurinko lähti jo laskemaan kun ehdimme takaisin autolle ja kotiin saunan lämmitys puuhiin. Huomenna aamulla nukutaan pitkään, ilman herätyskelloa :)
Auringonlaskuun.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla loma on ja muillekin oikein onnistuvaa alkavaa viikkoa :)!

~Eija~

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Suovoimaa

Eilinen sade, tihkusta isompaan piskoon oli just passeli keli suotreeneille :) Suohan on pehmeä alusta ja täten lempeä askellukselle ja kuitenkin ihanan upottava, jotta joutuu tekemään selvästi enemmän töitä päästäkseen eteenpäin kuin kovalla tiellä. Reisillä nostellaan jalkoja yli mättäiden, keskivartalolla pidetään yllä tasapainoa ja kädet rytmittävät liikettä. Sauvat kädessä saa vielä enemmän tehoja yläkroppaan. Jalat kastuu, niiden kuuluu kastua, mutta voi ihanaa sitä tunnetta kun ei haittaa enää yhtään että varpaiden välissä loiskuu ;)
Sain seurakseni ihania ystäviäni, joiden kanssa on ennenkin treenailtu yhdessä. Mä olin käynyt etukäteen silmäilemässä suon, tarkistamassa ettei käärmeitä näy ja suunnittelin treenin. Teimme 5 minuutin juoksun/kävelyn x 5 ja juoksujen välissä 3 minuutin tauko. Sade taukosi juoksumme ajaksi, mutta kostea ilma ja reipas meno nostatti kunnon kosteuden kropalle. Parhaimmillaan jalka upposi nilkkaa myöden suopursuihin.

Soilla liikkuminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei luontoa, tässä treenissä arvokasta suota saa tärvellä tai tahallaan tuhota. Suon eläimiä, erityisesti pesiviä lintuja ei saa häiritä. Isommat eläimet, karhut, hirvet ja kauriit kyllä väistävät juoksijaa ja todennäköisesti ihmeissään pällistelivät kauempaa, että mitä kummaa tuolla tapahtuu. Hirven jätöksiä löytyi meidänkin reitiltä. Säännöllisille ja järjestetyille suotreeneille tulee olla metsänomistajan lupa.
Heh, yhteinen hyppykuva ;)

Märkää, mutta ei haittaa enää yhtään :D
Ai että mä nautin metsässä olemisesta! Oon aina tykännyt soista, siitä hiljaisuudetsa, karuudesta, kauneudesta ja tuoksuista. Tällä kertaa siellä sai hetken viettää ystävien kanssa. Treenin jälkeen käveleskelimme läpi metsän takaisin ihmisten ilmoille, kengät vedestä lotisten ja silmät loistaen. Suolla palasi rauha ja hiljaisuus.
Me ystävät hyppäsimme lampeen pesemään iholle tarttuneet suomoskat ja saunan lämmössä rentouduimme kuulumisia vaihdellen. Ja tottakai iltaan kuului kunnon iltapala ennen nukkumaan menoa.
Kiitos teille jokaiselle mukavasta illasta <3
Nam, iltapalaa.
Mulla yrittää flunssa päälle :( Jo viikko sitten kurkku oli pari päivää kipeä ja oli lievää tukkoisuutta. Nyt taas limaa nousee ja on hiukan toisen asialla. Taistelen kuitenkin kaikin mahdollisin tietämäni keinoin vastaan ja toivon, että pystyssä pysytään. Tulevana viikonloppuna nimittäin on taas suunnistajan juhannus, joulu ja vappu, nimittäin Jukolan- ja Venlojenviestit Joensuussa. Mulla on luvassa Venlojen viestissä ankkuriosuus, mutta Jukolan viestissä vielä auki mille osuudelle pääsen. Kahtena viime vuonna olen mahtunut suunnistusseurani Jukolajoukkueisiin, mutta nyt miehiä löytyikin täydet joukkueet ja mä jäin varalle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että mua ei tarvita ja silti haluan Jukolassakin juosta, joten oon tarjonnut itseäni toiseen joukkueeseen. Katsotaan kuinka käy.

~Eija~