Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kanssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten kanssa. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. kesäkuuta 2023

Oulangalta Rukalle, NUTS kk 55km

 En tänäkään vuonna jäänyt pois toukokuun lopun NUTS Karhunkierros tapahtumasta, vaikka viime vuoden 83km:n reissun jälkeen sellainen fiilis olikin. 13 vuotias tyttäreni halusi viime vuoden tapaan päästä juoksemaan tapahtumassa 13km:n lenkille, joten tottakai itsekin starttaisin jollekin matkalle. Oikeastaan oli helppoa päätyä 55km:n matkalle. Vuonna 2018 juoksin tuon saman matkan aikaan 6:52 ja mieleen on jäänyt todella hyvä fiilis, olihan se ensimmäinen ultramatkani. Tänä vuonna tavoitteena oli saada jälleen mukava juoksu ja katsoa mihin se riittää.

Rukalle ajelin tyttären kanssa torstaina ja iltalenkkinä kävimme verryttelemässä 13 kilometrin kisan reitillä. Sää mahdollisti upeat maisemat Rukan laskettelurinteiltä.
55 kilometrin lähtöön Oulangan luontokeskukseen oli bussikuljetus Rukan keskustasta perjantai illalla. Juoksemaan lähdettiin yötä vasten klo.18. Mulle tuo yöllä juokseminen ei tunnu hankalalta, mutta aina mietityttää kuinka kylmä tulee ja miten saa levättyä ja nukuttua ennen starttia. Tällä kertaa sain päivällä pienet unet otettua ja muutenkin otettiin oikein rennosti. Pyrin juomaan kunnolla ja ajoissa juoksuliivin pakkaus. En tiedä mitä oikeastaan jännitin, mutta lähdön hetken lähestyessä tuttu tunne kroppaan tuli.
Kuva: Rami Valonen
Lähdin rauhallisesti liikkeelle. Kuitenkin ensimmäisellä kilometrillä pienessä tungoksessa kerran kompuroin portaissa ja jouduin käsillä ottamaan vastaan. Ei vammoja, mutta ärsytti moinen sähellys heti alussa. Melko nopeasti pääsin juoksemaan sopiva vauhtiseen letkaan. Juoksin yhden miehen perässä ja kuulin kuinka takana tuli useampi. Hetken päästä leveällä polulla takaa tulikin yksi mies ja kolme naista ohi. Lähdin heidän kyytiin ja seuraavat kilometrit olivatkin sitten melko vauhdikkaita, pikkuisen päälle 5 minuuttia kilometri. Ajattelin, että nyt mennään melko reippaasti, että kuinkahan jaksan. Tuo alku pätkä kuitenkin on todella helppoa, juostavaa pätkää, joten rullailin menemään.

15 kilometrin paikkeilla astuin huonosti vasemmalla jalalla ja ikävä vihlaisu tuli nilkkaan. Jouduin oikein varomaan sillä astumista muutaman sadan metrin pätkän ja sen jälkeen tietyssä nilkan asennossa tuntui. Jalka kuitenkin kesti juoksun, joten eteenpäin vaan. 17 kilometrin kohdalla loivassa alamäessä sitten kaaduin rähmälleni. Käsillä otin vastaan ja vasen reisi ja kyynärvarsi tömähtivät myös maahan. Vasempaan kämmeneen tuli pieni repaleinen haava, joka vuoti alkuun ja säti ilkeästi. Tässä vaiheessa päätin hidastaa vauhtia ja antaa muiden mennä. En halunnut pilata reissua kompuroimalla. Ja vahvistus tälle oli muutama sata metriä edempänä, kun nitkautin vielä oikean jalan nilkankin. Sadattelin itselleni, rauhoitin lisää menoa ja tankkasin kunnolla energiaa.
Kuva: Rami Valonen
Energian ottaminen oli sujunut hyvin. 20 minuutin välein jotain suuhun. Joka toisella kerralla pelkästään juotavaa, urheilujuomaa ja joka toisella syötävää. Eväinä oli mm. High5-energiageelejä joista osa sisälsi kofeiinia, banaania, suklainen proteiinijuoma, karkkia ja hedelmäsosetta.

Merkittävin energia matalapaine osui neljän tunnin juoksemisen kohdille. Otin sitten vaan reilummin syötävää ja juotavaa ja hetken päästä taas mieli virkistyi. Viimeisissä nousuissa kohti Valtavaaraa ja Rukan viimeistä nousua, olisi ollut viisasta tehdä sama, sillä maalin lähestyminen ja se kun laskeskelin pystyväni parantamaan vuoden 2018 aikaani, en enää keskittynyt syömiseen. Onneksi mitään romahdusta ei kuitenkaan tullut.
Valtavaaralla. Kuva: Samuli Tiainen
Juoksu kulki hyvin, ajatukset pysyivät melko kirkkaina ja tyyninä. Maalissa olin aikaan 6:37 ja paransin selvästi omaa aikaani. Sijoitus oli naisissa 8. ja kaikkiaan meitä oli 284. Olin todella tyytyväinen 😀

Maalikaaren ali juoksin yöllä puoli yhden jälkeen. Varsinaisesti ei kylmä juostessa tullut, mutta hanskat oli pitänyt käsiin laittaa. Liivissä olisi ollut takki ja vaihto tuubihuivi, mutta niitä ei tarvittu. Kylmä tuli vasta kun tyttären kanssa käveltiin muutaman sadan metrin matka majoitukseen. Kuuma suihku ja vähän syötävää ja sitten sänkyyn. Nukuttua en kuitenkaan kunnolla saanut, kuten en koskaan heti juoksun jälkeen. Tuli huono olo ja päätä särki. Koko loppu yö menikin sitten aina välillä kävellessä ja jääkaapilla, kun hain lisää juotavaa ja syötävää. Vasta aamupäivän puolella oon kunnolla nukkunut.
Molemmille muistomitalit kaulaan.
Karhunkierroksen kisareitiltä on paljon muistoja, niin hyviä kuin raastavia mielen ja kropan kamppailua. Viime vuonna 83 km reissulla energioiden ottamisessa oli ongelmia ja reissusta tuli rankka. Perusmatkalla kaksi vuotta sitten...no se oli perusmatka, 166km ja juoksin voittajana maaliin. Sillä reissulla tuli käytyä monenlaisia fiiliksiä läpi. Nyt ilokseni sain mukavan juoksun, jossa kuitenkin sain sopivasti haastaa itseäni fyysisesti.

Rukan reissun kuitenkin kruunasi tyttäreni, joka asetti itselleen kovat tavoitteet lauantain 13 km matkalle, jolla oli viime vuonnakin. Mä yritin hillitä tavoitteita, että parin minuutin aika parannus on jo tosi hyvä ja jos 10-20 parhaan joukkoon juokset, niin se on hyvä. Neiti kuitenkin teki niin kuin itse halusi ja paransi omaa aikaansa 13 minuutilla ja tuli naisten sarjassa toiseksi! Oli piinaavan jännittävää seurata juoksua ja odotella vain maalissa. Pelkäsin, että neiti kaatuu haastavissa alamäissä, mutta mitä vielä. Ennakkoluulottomasti antoi tulla vaan ja saikin kanssajuoksijoilta kehuja hienosta alamäki tekniikasta. Olin todella iloinen neidin puolesta 😍

Sitten ajeltiinkin kotiin, jossa oltiin lauantai-sunnuntai välisenä yönä kahden jälkeen. Heti päät tyynyyn ja aamulla klo.10 oltiin jo Lapualla suunnistuksen Lakeudenviestissä. Siellä molemmilla suunnistus sujui ihan ok ja vaikka jaloissa painoi, oli juoksukin ihan kelvollista. Viikonlopun jälkeen tulikin monta päivää kestänyt väsymys, kuten huomaa miten pitkälle tämän postauksenkin kirjoittaminen on mennyt.

Mutta hieno reissu oli taas.

~Eija~

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Talviloma 2022

Viime viikolla meidän perhe vietti yhteistä talvilomaa Äkäslompolossa, Ylläksen kupeessa. Ollaan vietetty lomaviikko kerran aikaisemmin talvella ja kolmasti kesällä samassa paikassa, joten paikat alkavat olemaan melko tuttuja. Kuitenkin meillä oli vielä hiihtämättömiä latureittejä ja paikkoja, joihin retkeillä ja edelleen niitä jäi. Kuitenkin on kiva käydä myös tutuissa ja muistorikkaissa paikoissa vuodesta toiseen ja näitä ovat meidän perheelle esimerkiksi Kukastunturi ja Pirunkuru. 

Lomaviikko meni nopeasti ja nyt ollaan jo oltu viikko taas arjessa kiinni. Mutta kuvien kautta on ihana palata tuohon rentoon loma-aikaan.
Kukastunturin kauneutta.

Kukastunturilla.
Meidän perheellä kertyi viikon aikana yhteensä vajaa 700 kilometriä hiihtoa, josta mun osuus oli 304 kilometriä. Tuli sellainen lievä hiihtohulluus, kun oli vaan niin välttämätöntä päästä ladulle kaksikin kertaa päivässä. Kahdesti tehtiin 30 kilometrin hiihtoretket koko perheellä ja kerran hiihtelin yksin Äkäslompolosta Leville. Tuosta omasta noin 100 kilometrin hiihtoretkestä kirjoittelen oman postauksen vielä myöhemmin. Kotiin palattua hiihto innostus on laantunut ja oon tainnut käydä vain pari kertaa suksilla. Mulla on jo kevät mielessä ja haaveilen sulista teistä.
Karhukodalla paussin paikka.
Kelit olivat melko hyvät. Alku lomasta oli pikkuisen plussalla ja aurinko möllötti ohuen pilviharson takaa. Tiistaina oli lumisadetta ja se oli mun mielestä hyvä päivä mennä lasten kanssa laskettelemaan, koska lumisateella hiihtäminen ei ole niin jees kun ladut menee umpeen ja luisto kärsii. Olihan se aika erikoinen kokemus laskea Ylläksen huipulta kun ei nähnyt kuin 5 metriä eteensä. Osa mäistä oli mulle turhan pelottavia, mutta lapsilla ei näyttänyt olevan hätää.
Pirunkuru on ihan ehdoton paikka Ylläksellä.

Kahdesti retkeiltiin jalan. Kiivettiin Pirunkurua Kesänkitunturille ja pulkat mukana Kuertunturille. Polut olivat hyvässä kunnossa. Hyvän leveät ja pohjat olivat kovat. Kerran ehdin käydä juoksemassa ja kyllä vaan oli helppoa juosta tampatuilla poluilla. Kesällä nuo polut ovat teknisempiä johtuen pyörähtelevistä kivistä, liukkaista juurakoista ja pohkeet sotkevista maa-aineksista.
Iltahiihto kaksin laskevan auringon kanssa.

Ylläksen huipulla lumisateessa.

Näkymä Kellokkaalta Ylläksen suuntaan.

Kyttäsimme revontulia ja jotain näimmekin.
Iltaisin oli niin väsynyt kaikesta siitä ulkoilun määrästä, että valvottua ei tullut. No parina iltana singahdettiin ulos bongaamaan revontulia ja iloksemme yhtenä iltana suhteellisen komeita nähtiinkin. En vain osaa niitä kuvata kännykälläni, joten kuvat eivät vastaa sitä mitä todellisuudessa näimme. Revontulet olivat kuitenkin yksi toive lomallemme ja niiden bongailu on jatkunut kotonakin.

Kuertunturilla. Pulkkakyydillä alas.
Ihana loma oli. Seuraavaa taas odotellessa keskitytään arjen tähtihetkiin. Ja yritän pitää ajatukset poissa jomottelevasta viisaudenhampaastani. Antibioottikuuri on päällä ja odottelen leikkausaikaa. Se tietää sitten taas hetken urheilutaukoa. Eikä nytkään tee mieli tehdä vetoja tai ladata tankoon maksimeja, sillä siitä jomotus vain pahenee.

~Eija~

maanantai 31. tammikuuta 2022

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.
Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.
Välillä palmun katveessa matolla juoksua.
UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.
Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.
Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.
Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.
Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.
Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu
Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!
Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kesäkuu oli ja meni

 Muistan kesäloman fiiliksen, rauhalliset aamut, hiukan pitempään valvotut illat, päiviä kun ei ole mitään sovittua ja päivät jolloin ehtii tehdä vaikka mitä. Kesälomalla ehti lukea, retkeillä, tehdä kyykkytreeniä kukkapenkin vierellä, syödä jäätelöä ja pyöräillä lasten kanssa.

Kesäkuun illassa geokätköilemässä lasten kanssa.
Nyt on takana jo 9 työvuoroa tämän vuoden kesälomani jälkeen. On ollut herättävää nähdä lomaansa vielä odottavia työkavereita. Itsellä on akut ladattuna, mutta vierellä töitä tekevällä kollegalla ei välttämättä. Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä ja kyllä jokainen on niin lomansa ansainnut. Olisinhan minäkin vielä voinut vapailla viivähtää, mutta ei se töihin paluu niin paha asia ollut. Ja kohta on pitkä viikon vapaa edessä. Sitä ennen on kaksi tiukkaa työviikkoa.

Kesäillan lenkit ovat ihan parhaita.
Töihin palattua, on tullut huristeltua ihan ennätysaikoja työmatkoja pyörällä metsäteitä pitkin. Pari kertaa olen juostenkin töissä käynyt, autolla en kertaakaan. Voimatreenillä oon käynyt pari kertaa sitten Rukan reissun. Tavoitteena oli herätellä kroppaa, mutta niin ettei lihakset kipeydy. Onnistuin. Pitkiä juoksulenkkejä ei ole kesäkuun kalenteriin mahtunut, eikä mäkitreeniä. Tuleviin koitoksiin mennään sitten vanhoilla pohjilla ja mahdollisuuksien mukaan palautuneella kropalla. Ensi viikolla tähän aikaan olemme Ylläksellä. Kunhan nyt pysytään terveinä.
Voimatreenillä T2M-salilla.
Ensi viikolla on NUTS Ylläs Pallas. Mä en oikein osaa sanoa mitä siitä ajattelen. Toukokuun Rukan Karhunkierrokselle oli niin kovat odotukset ja panokset, että nyt en oikein osaa koota ajatuksia. Kiireet töissä ja siihen oravanpyörään hyppääminen on vienyt ajatuksia ja keskittymistä. Tuo ei välttämättä ole huono asia ja onneksi ensi viikolla on monta vapaapäivää ennen starttia, niin ehkä saa pääkopankin kasaan.
Juhannuksena pyörärasteilla Jalasjärvellä tyttären kanssa.
Monet ovat kysyneet kuinka oon palautunut Karhunkierrokselta.
Mä uskon, että kroppa ei ole vielä täysin entisellään. Näin arjessa ja perustreeneissä ei huomaa mitään erikoista, sykkeet on ok ja kulku tuntuu suht normaalilta. Mutta miltä tuntuu Lapissa ensimmäisen 30 kilsan aikana, miltä tuntuu 60 kilsassa, entä Ylläksen rinteen nousussa...en tiedä. Se jopa taas pelottaa. On niin suuri halu päästä retki taas maaliin asti, ehjänä ja itsensä sopivasti likoon laittaneena. Alustavat ennustukset ennustaa hellettä juoksun ajalle. On siis pakkoa ottaa järki mukaan. Juoksun jälkeisenäkin päivänä pitää pystyä omin jaloin liikkumaan.
Perinteisillä iltarasteilla Ilmajoella nuorimman tyttären kanssa.
Vuotta 2021 on menty nyt puoli vuotta.
Juoksukilometrejä on kertynyt 1381 kilometriä, suunnistusta 73 kilometriä, pyöräilyä 1494 kilometriä ja kävelyä 321 kilometriä, sekä monen monta tuntia kaikkea muuta liikkumista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle puoliskalle.

~Eija~

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Salamajärven kansallispuiston talvi

 Meidän perhe on retkeillyt aina, mutta tänä vuonna vielä enemmän. Helenalta bongasin vuoden alussa retkihaasteen, jossa oli 52 erilaista retkiaihetta. Niitä olemme toteuttaneet mielikuvitustakin käyttäen. Joulun välipäivinä oli tarkoitus piipahtaa isoveljeni luona Jyväskylässä, mutta se ei nyt onnistunutkaan, joten oli keksittävä muuta. Joka tapauksessa jonkinlainen "maisemanvaihdosretki" oli tehtävä ja lopulta päädyimme Salamajärven kansallispuistoon Keski-Pohjanmaalle, Perhon ja Kivijärven alueelle.

Paikka on meille erittäin tuttu, sillä mieheni on käynyt alueen koirajärvillä vuosia kalassa kaikkina vuodenaikoina. Kalastusluvallisille lammille istutetaan taimenta ja kirjolohta. Ennen lasten syntymää olin mäkin monena vuonna mukana. Oon ollut veneessä soutamassa kalojen perässä, retkeillyt poluilla ja nauttinut paikan hiljaisuudesta. Harvemmin toki mustan aukon reunalla oon kyykkinyt. Nyt on ollut monen vuoden tauko viime vierailustani, joten oli kiva palata näihin maisemiin pitkästä aikaa.

Iso Koirajärven rannalla.
Majoituimme Koirasalmen kämppään, jossa saimme olla koko reilun vuorokauden vierailumme ajan ihan yksin. Paikkaa ylläpitävä pariskunta asuu kämpän toisessa päässä, mutta heitä ei paljon näkynyt. Kuitenkin sauna lämpeni tilauksestamme ja kaikki toimi muutenkin kuin unelma. Kämppä on siisti, lämmin, keittiö täysin varusteltu ja saunaa saa erikoismaininnan. Saunominen ja pulahdus pieneen Koirajärveen on yhtä hemmottelua. Oli jo vuosia sitten ja on edelleen.
Lumisuihkussa.
Meidän reissun päätavoite oli ulkoilla paljon ja olla yhdessä. Mies tietysti nappasi myös pilkkivehkeet mukaan ja kantoikin sitten mukanaan kalaa kotiin 😊

Ensimmäisenä reissupäivänä olimme heränneet ajoissa kotona ja hämärässä lähdimme jo ajamaan. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä. Pieni välipala kaikille ja sitten heti liikkeelle. Lunta oli Koirasalmella selvästi enemmän kuin meillä kotona, joten muutimme suunnitelemaamme reittiä lyhyemmäksi. Kävelimme Ahvenlammelle ja eväiden nauttimisen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin. Retken pituudeksi tuli reipas 9 kilometriä.
Vanhoja kauniita mäntyjä.
Reitti oli tasainen, välillä kovinkin kivikkoinen ja lumisilla pitkospuilla käveleminen oli hankalaa. Jalka lipsahti aikaajoin sivuun, mutta onneksi kastuneilta jaloilta vältyttiin. Lumiset puut olivat kauniita ja useamman lumisuihkun saimme niskaan naurujen kera. 
Ahvenlammen rannalla nuotio, lapset jäällä.

Sarilta saadut jouluherkut jälkkärinä, nam 😋
Päästyämme takaisin kämpälle, mä vaihdoin kevyempää päälle ja nastalenkkarit jalkaan ja pinkaisin lamppu päässä keikkuen takaisin metsään. Lähdin kiertämään Isoa Koirajärveä ja koukkasin Pyydyskosken ja Heikinjärven kautta. Palan matkaa polku näkyi todella heikosti, eikä siitä ollut kukaan kulkenut samana päivänä. Kuitenkin Pyydyskoskella oli porukkaa ja sen jälkeen polku olikin taas hyvin tallaantunut ja vauhtia sai taas nostettua. Heikinjärven jälkeen oli kahdet jäljet kohti Koirajärveä. En varsinaisesti pelännyt missään vaiheessa eksyväni, koska koko ajan tiesin että voin aina palata omia jälkiä seuraten takaisin. Kaksi kertaa kaaduin pehmeään lumeen, kun jalka lipsahti pitkospuulta sivuun. Oli tunnelmallista ja niin vapaata juosta pimeässä metsässä ihan yksin. Tuntui etuoikeutetulta.
Polkulenkillä lamppuna Lumonite Air 1500.
Nukuimme yön hyvin, koko perhe samassa huoneessa ja hyvin mahduimme. Mies lompsi ulos aamulla hämärän turvin ja mä ja lapset otettiin hiukan hitaampi aamu. Pakkasimme reppuun keksejä ja suklaata sekä kaakaota termariin ja patistin jengimme taas liikkeelle. Lähdimme Metsäperäläisen taipaleelle.
Maasto oli samanlaista kuin edellispäivänä. Paljon soita, vanhoja mäntymetsiä isoine puineen ja pirunpeltoineen. Aurinko ei tänään pilkahtanut, mutta muuten oli ihana päästä liikkumaan päivän valossa. Loppua kohden sai tsempata lapsia eteenpäin, sen verran alkoi kahden päivän retkeilyt lumessa painamaan jaloissa. Vajaa 7 kilometriä tuli matkaa. Hyvää treeniä ja valmistautumista ensi kesän perhevaellukselle tämä kuitenkin oli.
Pitkospuita yli pirunpellon.

"Hyvät eväät-retki"

Retrotakilla taas matkassa.
Eräällä suolla on mun ihan lempparipaikka jo vuosien takaa. Siellä on vanha suoniittyaitta, Siellä on aivan hiljaista, vain tuulen kuiskaus kuuluu, jos lapset hetken vaan malttaa olla ihan hiljaa.
Keskellä suota kaunis aitta.
Kahden retken ja yhden yön reissu teki todella hyvää ja se toimi hyvänä arjen katkaisijana. Talvi ei todellakaan ole mikään este patikkapoluille, varsinkaan kun lunta ei ole paljon. Tarvittaessa jalkaan voisi heittää sukset ja yhdet metsäsuksien jäljet polkujen varrella nähtiinkin.

Meillä jäi 20 retken aihetta tältä vuodelta tekemättä, mutta nyt jo mielenkiinnolla odotan mitä ensi vuoden retkihaaste aiheina mahtaa olla 😊

~Eija~

lauantai 12. joulukuuta 2020

Retkeilyä Nuijapolulla

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus osallistua tyttärien kanssa suunnistajien ja kestävyysjuoksijoiden leirille Kuortaneella, mutta korona ryökäle pilasi tämänkin. Lauantaille ei ilmaantunut mitään muuta erikoista, joten suuntasimme omalla perheellä jälleen metsään retkeilemään. Monet polut ja laavut on lähitienoolla jo kierretty, mutta hetken googlailun jälkeen löysimme lisää karttoja naapurikunnasta, Kurikasta. Oon näillä poluilla jonkin verran juossut porukoissa, mutta nyt pääsimme hyödyntämään niitä rauhallisemmassa vauhdissa. Täältä löytyi muun muassa Nuijapolun kartta, jonka pohjalta suunnittelimme oman retkemme.

Kartta ei ollut ihan niin tarkka kuin suunnistajana toivoisin, mutta parin risteyksen ja yhteisen pohtimisen jälkeen pysyimme kuin pysyimmekin oikealla reitillä. Osa opasteista oli melko vanhoja ja piilossa, mutta jotkut taas oikein priima kunnossa. 
Löysin ihanan retrotakin kaapista :D

Pirunpesä

Palan matkaa myös pitkospuita pitkin.

Jätettiin arvoituksellisia jälkiä taaksemme ;)
Asteen pakkanen, pieni sumu ja tuuleton keli oli just hyvä. Aurinko ei suostunut edes käväisemään paikalla. Reippaan viiden kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme evästämään Morajärven laavulle. Mukana oli omat polttopuut, mutta paikalta löytyi myös järeitä pöllejä pilkottavaksi. Oli hieno ja siisti laavu, vaikka järveä emme kyllä nähneet.
Morajärven laavulla

Vajaa 8 kilometriä tuli retkelle mittaa ja juuri ennen pimeän tuloa päästiin takaisin autolle. Mukava retki oli jälleen, eikä nähty kuin kaksi pyöräilijää metsässä. Tänne tullaan toistekin ja miehen kanssa oli puhetta, että voitaisiin lähteä juoksemaan tuonne, niin polkujen risteykset ja käännökset tulisi vielä paremmin tutuiksi. Ihanaa, että läheltä löytyy polkuja, rauhallista metsää ja sinne on kaikilla ihan vapaa pääsy. Tämä voittaa huvipuistot ja ostoskeskukset 6-0.
Illalla vielä pulahdus, itse asiassa kolme pulahdusta avannossa. Mukava päivä ja nyt niin valmiina nukkumaan.

~Eija~

maanantai 19. lokakuuta 2020

Syyslomaretkiä

 Viime viikko oli lasten syyslomaviikko ja se oli samalla itsellekin kuin lomaa, kun ei tarvinnut patistaa läksyjen tekoon tai kokeisiin lukemiseen. Mä kun en pysty olla sekaantumatta lasten koulunkäyntiin, stressaa kaikki kokeet ja projektit välillä yli oman sietokyvyn. Lasten loman aikana saatiin nukkua pitkään, leivottua pitkästä aikaa ja retkeiltyä yhdessä. Tavattiin myös ystäviä ja mä sain oikein hyvän toisen lepoviikon ultran jälkeen. Keskellä viikkoa olin tiukat työvuorot töissä ja sitten oli aikaa olla lasten kanssa.

Näkyvä Kauhalammin kierroksen näkötornista aamu-usvassa.

Perjantaina lähdimme Kauhajoelle Kauhalammin kierros kiertämään. Paikka on Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoa ja paikka ei ollut tuttu ennestään, mutta olin todella positiivisesti yllättynyt. Reipas 5 kilometrin reitti oli todella kaunis keskellä soita ja Kauhalammi kierrettiin hyväkuntoisia pitkospuita pitkin. Itse rakastan soita, vaikka suunnistaessa ne pyrinkin kiertämään 😆 Hyvät opasteet, näkötorni, pitkä pätkä esteetöntä sorapolkua, kaivot ja useampi siisti taukopaikka ja vessat olivat priimaa. Uimaankin pääsisi monessa kohtaa. Lintujen bongailijoille Kauhalammi on upea paikka.

Niin kaunista suota.

Ihania pitkospuita soilla.
Meidän lapset ovat tottuneet jo pitkiinkin retkiin ja tylsiinkin talousmetsä pätkiin, mutta Kauhalammilla oli koko ajan kaunista katseltavaa, joten pitkästymään ei kukaan päässyt. Kelikin kirkastui aamun usvasta auringon paisteeksi. Pohjoispään parkkipaikalle tullessamme siellä oli vasta yksi auto. Salomaan taukopaikalla, jossa oli ihan uusi laavu, olimme ensimmäiset, mutta pian siellä oli kuutisen muutakin eri kokoista retkeilyporukkaa. Hyvin kuitenkin mahduimme tämän hetken suositukset huomioon ottaen ja kaksi tulenteko paikkaa helpotti myös asiaa. Meillä oli tällä kertaa trangiaeväät ja nuotiota emme tarvinneet. Takaisin parkkipaikalle tultuamme, oli siellä reilusti yli toistakymmentä autoa. Kaunis ilma ja loma oli saanut monet muutkin perheet luontoon.
Mun retkikumppanit 💗

Kauhalammi
Lauantaina retkeilimme ystävän ja lasten kanssa Ylistarossa meidän omalla laavulla isäni metsässä. Siellä ei kilometrejä paljon kertynyt, mutta sitäkin enemmän ulkoilua. Nyt oli eväänä makkarat, tikkupullaa ja tietysti vaahtokarkkeja. Aktiviteettina oli muun muassa patsas- ja sardiinihippaa. Oli muuten todella tehokasta sykettä nostavaa juosta kumpparit jalassa kosteassa metsässä ja sammaleiden luistaessa jalan alla. Meillä oli tosi hauskaa ja vaikka luvattiin sadetta, ei sitä tullut.
Vuoden ankeimmat kuukaudet päällä, mutta eteenpäin mennään.

Herkkuja nuotiolla.
Eilen sunnuntaina saimme ensilumen - aivan ihanaa! Meidän pihaan ilmestyi välittömästi lumipupuja, -kyläläisiä ja -lyhtyjä. Mä lipsuttelin  kesärenkailla ennen töihin menoa Kurikkaan suunnistamaan ja olihan se pienen tauon jälkeen taas niin kivaa, vaikka varpaisiin tuli melkoisen kylmä. Ensi kerralla Sealkinz-sukat jalkaan!

Oma suunnistuskisakausi tältä vuodelta on naulattu kiinni. Lauantaina olisi ollut SM-erikoispitkät, mutta päätin jo viikkoja sitten etten sinne lähde. Oon tyytyväinen etten lähtenyt, sillä ei kroppa ihan ole vielä ultralta palautunut. Juoksuvauhdit lenkillä on jo löytynyt, mutta ensimmäisten kilometrien fiilis on melko raskas. Jaloissa on kireyksiä ja tällä viikolla menen yläkropan hierontaan, kun tuntuu sieltäkin jumittavan. Tarkoitus on ottaa rennosti, käydä viimeisillä omatoimirasteilla lähistöllä ja Komia Ilkanpolulla juoksemassa marraskuun alussa. Sitten jos pian pääsisi hiihtämään ja ottaa pari kuukautta tosi kevyesti juosten, mutta joukkoon muutama kunnon pitkä lenkki. Katsotaan miten onnistuu.
Suunnistaminen onnistuu, vaikka vähän lunta satelikin.
~Eija~