keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Monot hyllylle ja lenkkarit jalkaan

Maaliskuussa talvi antoi edelleen parastaan. Lunta riitti, ladut olivat priimaa ja valon määrä lisääntyi päivä päivältä. Ai että mä rakastan kevättä ja paras osa siitä on vielä edessä.
Tuli hiihdeltyä aina kun mahdollista ja sain tälle talvelle ennätys hiihtokilometrit, kun viime viikon lauantai aamulla sain kasaan 1001 kilometriä. Tämä oli mun ensimmäinen (mutta tuskin viimeinen) talvi, kun sain tuhat täyteen. Ajattelin että sitten joskus eläkkeellä on aikaa. Kuitenkin hyvä lumitilanne ja pitkään kestänyt talvi, sekä se että lapset eivät ole enää niin pieniä, mahdollisti hiihtämisen. Maaliskuussa hiihdin 368km.
Viimeisen hiihtolenkin jälkeen olin kuitenkin jo niin valmis putsaamaan sukset ja nostamaan monot kaappiin. Menojalkaa vipatti juoksemaan. Asfaltti osuudet ovat sulaneet ja ovat kuivat. Hiekoitussoraa toki on ja pöly valtavaa, mutta kylläpä on ihana taas juoksu pitävällä alustalla.

Viime viikonloppuna Komian Kirkon Omatoimihölkän reitillä juoksin reippaamman vitosen (keskivauhti 4:37) ja se tuntui helpohkolta. Lisäksi kymppiä tuli kierrettyä niin Sarin kuin 11 vuotiaan tyttäreni kanssa, joka juoksi hienosti reitin alle tuntiin. Sunnuntaina aamusta olin Ninnin seurana Seinäjoki-Nurmo alueella 27 kilsan pitkiksellä ja illalla vielä hölkän puoliskan reitin kiersin (keskivauhti 5:01). 
Poluilla kävin maaliskuussa vain kolme kertaa ja tällä viikolla oli niin märkää ja raskasta, että kilometrivauhti painui päälle 7min. Vielä päälle mäkinousuja ja olin ihan puhki. 

Maaliskuun loppuun sain kivan loppukirin juoksukilometrien osalta, vaikka ei niitä paljon tullut, yhteensä 212. Kuun lopun vauhdittelut ja rämpimiset lumisohjossa tuntuu erityisesti lonkankoukistajissa ja pohkeissa. Vastapainona sitten kehonhuoltoa monella tavalla.
Sain kivan tittelin; Ylistaron Kilpa-Veljien pääseuran vuoden 2020 Ansioitunut urheiluhenkilö.

Oli yllätys, mutta oikein mukava yllätys. Olen otettu. Tämä oli sellainen kerran elämässä juttu. Toivottavasti tulevaisuudessakin osaan toimia nimityksen mukaan. 
Ihanaa, että huomenna alkaa huhtikuu, vaikka huominen aprillipäivä ei oo mun lemppari. Mutta eiköhän se siinä nopeasti mene niinkuin kaikki muutkin päivät.

Aurinkoista ja leppoista Pääsiäisen aikaa kaikille!

~Eija~




lauantai 27. maaliskuuta 2021

Nasta kokemukset

 Viime syksynä ostin uudet nastalliset talvijuoksukengät. Jo pitkään olin tiennyt, että ne tulee olemaan VJ Sportin, tutummin Sarvan Xero 5W. Olin kuullut niistä niin paljon hyvää ja mulla itsellä on saman valmistajan suunnistuskengät ja ne ovat olleet hyvät mun jalkaan. Iso plussa oli se, että VJ Sport on suomalainen yritys.

Mä oon juossut nyt monet talvet nastoilla, enkä ole kokenut että se olisi aiheuttanut ongelmia, päinvastoin oon pystynyt suht rennosti antaa mennä pelkäämättä kaatumista. Näin keväällä tiet alkavat olemaan jo sulat ja kuraiset eikä nastoja enää tarvitse, mutta lumiset polut ovat muuttuneet paikoin kovin jäisiksi. Poluille valitsen vielä alle  nastat, mutta tällä vauhdilla ehkä jo parin viikon päästä talvikengät saa pestä ja laittaa lepäämään.

Mun nastallisilta kengiltä vaadin kestävyyttä, sopivasti joustoa ja sen että nastat pysyy myös metsän puolella kengässä kiinni. Mun edelliset, Icebugin nastalenkkareiden plussaa oli kosteuden kestävä pinta ja hyvä istuvuus jalkaan. Nastat pitikin hyvin jäällä, mutta jo ensimmisenä talvena niitä irtosi useampi. Lopussa yli puolet oli lähtenyt irti ja sitten meni jo päällykangaskin rikki. Kaivellessa blogia yllätyin, kuinka monta talvea ötököillä juoksinkin.

Sarvoissa ovat pysyneet kaikki nastat kiinni ensimmäisen talven. Murtumia ei näy. Kangas on pysynyt ehjänä. Sarvat ovat ehdottomasti kevyemmät kuin icebugit, mutta kangas on ohuempi ja sukat kastuvat heti lumessa.
Sarvat vasemmalla ja vuonna 2016 ostetut Icebugit oikealla.
Tänä viikonloppuna juostaan kuitenkin sulalla asfaltilla. Ylistarossa on Komian Kirkon Omatoimihölkkä ja reitit merkattuna sunnuntai iltaan asti. Lisää infoa löytyy ykv-suunnistus nettisivuilta ja Facebookissta.
Sulat tiet Ylistarossa.
~Eija~

P.S. Postauksessa esitellyt kengät olet itse ostanut ja maksanut.
Hölkässä kuitenkin olen vahvasti mukana kilpailunjohtajan roolissa :)

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Omatoimikilometrejä

Onhan ollut mahtava hiihtotalvi! Hyvällä onnella saamme vielä hiihdellä parikin viikkoa ja sitten lumet voisivat sulaa parissa päivässä pois. No tuskin siinä ihan niin käy ja jos kävisi olisivat tulvat turhan kovat. Tuleehan se kevät rauhallisemmallakin vauhdilla. Kevätaurinko ainakin on jo täällä ja jokunen pisama löytyy poskilta. 

Rauhankangas.
Pari viikkoa sitten olin Sarin kanssa hiihtoretkellä Jurvan ja Kurikan suunnalla. Tarkoitus oli hiihtää ainakin 50 kilometriä, sillä samana päivän hiihdettiin MM-kisoissa miesten 50 kilometriä. No keli ei sitten ihan ollut meidän puolella, kun viimeisen vuorokauden aikana oli satanut reipas toistakymmentä senttimetriä uutta lunta ja oli kova tuuli. Jurvan päässä ladut oli ajettu aamupäivällä, mutta aukeilla paikoilla tuuli peitti ladut ja aika nopeasti meidän jäljetkin. Päästiin suunnitellun reitin puoleen väliin asti ja sitten oli pakko kääntyä, koska homma olisi mennyt ihan umpuhankihiihdoksi. Tehtiin sitten Jurvan päässä hiukan lisälenkkiä ja saatiin kasaan reipas 35 kilometriä ja neljä tuntia. Oli kuitenkin aivan loistava pitkä lenkki loistavassa seurassa.

Sarin kanssa kirpeässä pakkasessa.
Monella tulee tänä talvena ennätysmäärä hiihtokilometrejä, myös mulla. On ollut myös ihanaa huomata kuinka jotkut ovat innostuneet hiihtämään ja yleensä laduilla vastaan tulee leveästi hymyileviä kasvoja. Paljon on tullut hiihdeltyä yksin, mutta ihana on ollut saada usein seuraakin.

Huomenna lauantaina Ylistaron Kärkimäessä on "Tuhannen kilometrin hiihtotavoite". Omatoimi periaatteella kuka tahansa voi käydä hiihtämässä Kärkimäessä haluamansa määrän ja yhdessä tavoitellaan tuhatta kilometriä kasaan. Täältä löytyy tarkempaa infoa ja ohjeet minne voi suorituksensa ilmoittaa.

Muakin innostaisi kovasti lähteä lykkimään kilometrejä yhteiseen tavoitteeseen, mutta saa nähdä irtoanko ladulle yövuoron jälkeisessä "pöllyssä".
Myös viikon päästä viikonloppuna on omatoimi tapahtuma Ylistarossa, sillä silloin voi käydä juoksemassa Komian Kirkon Hölkän reittejä. Itse hölkkä tapahtuma jouduttiin vallitsevien koronarajoitusten ja suositusten vuoksi jälleen kerran perumaan. Toiveissa on järjestää hölkkä myöhemmin tänä vuonna, kuten viime vuonna elokuussa, mutta aika näyttää onnistuuko se. Uskotaan kuitenkin parempaan ja pysytään liikkeessä yksin ja turvaväleillä yhdessä.

Komian Kirkon Hölkän reittien kartat löytyy täältä. Käyn reitit viikonlopuksi merkkaamassa, joten ei tarvitse pelkän kartan kanssa juosta.

Kivaa ulkoiluviikonloppua kaikille!

~Eija~