Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~

Veekoota ja kotirataultra

 Joensuun Sisu6h kisasta kropan palautuminen on ottanut oman aikansa. Olin yllättynyt miten kauan jalkojen lihakset olivat todella kipeät ja ensimmäinen vk (vauhtikestävyys) treeni viikko ultran jälkeen mietitytti etukäteen. Sain sen tehtyä, myös seuraavan ja sitä seuraavan, itse asiassa ihan kaikki treenit. Jalat olivat kuitenkin raskaat ja oikean jalan lonkankoukistaja vihoitteli. Sykkeet herkästi pompsahtivat ylös rauhallisemmassakin juoksuvauhdissa, mikä kyllä kertoi että palautuminen oli vaiheessa. Liikkuminen eri vauhdeilla ja juoksun rinnalla vesijuoksua ja hiihtoa on kuitenkin tehnyt hyvää ja onnistumisen tuntemuksia on ollut paljon. Oon noudattanut mulle laadittua juoksuohjelmaa melko tarkasti ja lisäksi ohjelman ulkopuolelta on tullut esimerkiksi rauhallista sauvakävelyä. Ennen Joensuuta nukuin jotenkin levottomasti ja HRV oli kovin laskusuunnassa. Kisan jälkeen asia korjaantui, mitä nyt joku yö on mennyt huonommin. Tulkitsin tämän kaiken niin, että taisin vaan jännittää alitajuisesti kisaa tosi paljon.

Jäätikköä

No millaisia juoksutreenejä mulla on ollut. Esimerkiksi viime viikolla 10 x 4min vk2 vedot tein kuntosalin juoksumatolla, kun juuri tuolle päivälle osui lumisade, joka satoi paikoin hyvinkin liukkaiden teiden päälle. En halunnut lähteä lipsuttelemaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että musta olisi tullut nirso lenkkikelien suhteen! Ehei, sillä eilen kun Etelä-Pohjanmaan yli pyyhkäisi kunnon räntäsadekuuro, ohjelman mukaan menin poluille juoksemaan 5 x10min vk vedot. Oli todella märkää, yli puolet matkasta lähes umpihankea (joku oli rompostanut polkua jokunen päivä sitten), puita oli kaatunut tai taipunut polun päälle, oli pimeää ja liukasta. Rehellisesti sanottuna ei olisi huvittanut lähteä työpäivän jälkeen ja fiiliksen jaoin muutamalle ystävälle viestillä ja sitten vaan lähdin. Kyllähän se touhu nauratti ja likomärkänä palasin kotiin ja kuumaan suihkuun. Fiilis oli kuitenkin huippu tehdyn treenin jälkeen ja vaikka vauhti siellä sohjossa ei ollut kehuttava, sain kuitenkin sykkeet just eikä melkeen vk:lle. 

Liukulumikenkäilemässä ehti ihailla metsää.

Viime sunnuntaina oli ohjelmassa 50km pk (peruskestävyys) lenkki, joka osui todennäköisesti ihan tarkoituksella omatoimi kotirataultra päivään. Tämän idea on juosta itse valitsemassa paikassa tammikuun viimeisenä sunnuntaina 50km. Toinen kerta on sitten helmikuun viimeinen sunnuntai. Sen voi pätkiä osiin tai juosta kaikki kerralla joko maantiellä tai vaikka juoksumatolla. Tämä pitkis oli ehkä odotetuin treeni tässä Joensuun jälkeisessä kolmen viikon setissä. Kaveriksi sain Hannan ja Ninnin. Hanna juoksi ja Ninni pyöräili ja huolsi meitä 30km. Puuttuvat 20km tuli mulla Ilmajoelta Seinäjoelle ja takaisin juostessa. Meille osui todella kaunis, alkukeväältä tuntuva keli. Haettiin alle mahdollisimman sulia pyöräteitä ja leppoisaa tuulta.

Lenkki oli tosi kiva, vaikka loppu puolella syke meinasi väkisin karata. Kuitenkin lenkin keskisyke jäi pk2 puolelle. Oikea lonkankoukistaja alkoi jälleen vihoitella ja nyt olenkin sitä päivittäin venytellyt. Mutta tykkäsin ja näitä oletan saavani ohjelmaan lisääkin kunhan kevät etenee.

50km pitkiksellä Hannan ja Ninnin kanssa. Kuva; Ninni

Tammikuu on ollut melko kehno talvikuukausi. Mua ei haittaa yhtään, että ei ole kovia pakkasia, mutta jäätiköt ja loska ei oo mun mieleen, ei taida olla kenenkään. Hiukan harmittaa, että hiihtäminen jää tosi vähälle ja kun tässä oli kielto mennä Seinäjoen ensilumenladulle tulevien SM hiihtosuunnistuskisojen vuoksi, jonne ajattelin lähietuisesti osallistua, niin kunnolliset hiihtoladut on ollut vähissä. Ensilumenlatu on ainut paikka jossa olisi takuuvarmasti lunta. No hiihtosuunnistuskisat siirrettiin kuukaudella eteenpäin ja ainakin nyt toistaiseksi saa taas hiihtää ensilumenladulla, mutta poluille ei saa mennä. Tämä on nyt tällainen talvi, että lunta on vähän, mutta mäpä keskityn juoksemaan.

~Eija~

Eka ultra radalla

Joensuuhun on Ilmajoelta pitkä matka, viisi ja puoli tuntia ajoa. Navigaattori sanoi, että 100km seuraavaan käännökseen, huhhuh. Ninnin kanssa jutellessa matka kuitenkin taittui vääjäämättömästi, mä toinen poski puutuneena hammaslääkärikäynnin jälkeen. Viime hetken tuntemukset ja jännitykset oli hyvä kakistaa ulos ja käytiin läpi miten oon suunnitellut juosta ja miten toivon Ninnin mua huoltavan. Oltiin matkalla Sisu6h juoksuun.

Nukuin levottomasti, huoneessa oli liian kuuma ja juoksu pyöri mielessä. Illalla oli kaikki laitettu valmiiksi, joten saimme kuitenkin nukkua (siis pyöriä sängyssä) niin pitkään kuin mahdollista ja Joensuun hallille oli huoneistosta pieni kävelymatka. Ulkona oli kylmä tuuli, joten oli ihanaa pujahtaa sisälle halliin. Jännitti ihan kaikki, ennestään tuntematon paikka, paljon uusia kasvoja, epävarmuus osaanko toimia oikein ja tapaisin Sallan ja Tomin. 

Tietysti kaikki esivalmistelut meni hyvin. Sain kisanumeroni, löydettiin Tomin vinkkaama paikka huoltopaikalle, löydettiin vessat, kiersin kerran radan ympäri ja tunnistin pari tuttua kasvoa somesta. Salla ja Tomi olivat odotetusti niin mukavia.

Sitten oli aika kiristää lenkkarien nauhat ja seurata muiden esimerkkiä ja asettua lähtöviivalle.

Kello 09 lähtö tapahtui ja hiukan jäin tutkailemaan miten homma lähtee käyntiin. Heti sai kuitenkin alkaa ohittelemaan muita juoksijoita. Eli hitaimmilla oli sisäradan oikeus, rinnakkain ei saanut juosta ja huoltaminen tapahtui sisäradan puolelta. Tiedossa oli, että välillä joutuu ohittamaan tosi kaukaakin, kun edessä on isompi porukka jossa joku ohittaa toista ja sitten vielä kolmas ohittaa näitä kahta ja sitten tuut vielä sä. Mahdollisimman läheltä ohitin toisia ja heti takaisin sisäradalle jos mahdollista. Havaitsin, että jotkut näyttivät kädellä kun lähtivät ohittamaan ja tämä oli fiksua, sillä näin takaa vielä kovempaa tuleva näki tulevan ohituksen ja pystyi oman ohituksen tekemään vielä kauempaa.

Mullahan oli siis tavoite. Itse olin asettanut tavoitteeksi juosta vähintään 65km, mutta Tomi heittikin muutama päivä ennen kisaa porkkanaksi naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen tavoittelun. Pitäisi juosta reipas 69 kilometriä. Itse en ollut mitään tällaisia tilastoja tutkinut, en edes tiennyt että sellaisia ylläpidetään. Voisinko pystyä - kyllä voisin. Sain tavoitevauhdin ja kierrosajan. Itselleni pyöristin kilometrit tasan 70, sillä koen että matka on helpompi lähteä taittamaan tietyt kilometrit silmissä.

Huoltopöydät oli ihan radan vieressä, josta olisi itsekin energiat voinut ottaa, mutta huoltajan tarjoilemina homma toimi vikkelämmin.

Kierrosaika tuli olla 1:41. Väliaikamaton kohdalla näki aina edellisen kierroksen ajan, kokonaiskilometrit ja oman sijoituksen. Mä tuijotin alussa vain ja ainoastaan kierrosaikaa, joka tasaisesti oli 1:36-1:38. Juoksu tuntui todella helpolta ja hyssyttelin haluja juosta kovempaa, nyt ei saisi hosua sillä 6 tuntia on kuitenkin pitkä aika.

Energiaa otin 20 minuutin välein, välillä hiukan pidemmällä välillä, sillä puolen litran juomapullon tyhjentäminen oli mulle parempi hoitaa useamman kierroksen aikana kuin kerralla kaikki. Juomana oli Tailwindia ja kiinteänä energiana Noshtin Jolloksia. Hiukan jouduin röyhtäilemään, mutta muuten vatsa otti valtavan hyvin energiat vastaan eikä vatsan kanssa tullut minkäänlaisia ongelmia. Olin tästä äärettömän tyytyväinen, kun energian ottaminen on ollut mulle yhdenlainen ongelma.

Alkaa jo tuntua.

Suurin piirtein kahden ja puolen tunnin juoksemisen jälkeen etureisissä alkoi tuntua kipua. Ne väsyivät oudosti. Muualla ei tuntunut mitään erityistä. Kolmen tunnin kohdalla vaihdettiin kiertosuuntaa ja muutaman kierroksen ajan tuntui hassulta juosta toisin päin, mutta sitten sitä ei enää huomannut. Vauhti oli hidastunut hiukan, mutta ei mitään huolestuttavaa. Alussa vauhti oli 4:56min/km ja kolmen ja puolen tunnin kohdalla 5:00min/km.

Jollos odottaa.

Ajatuksena juosta kuusi tuntia sisärataa ympäri, kuulostaa niin tylsältä. Mutta sitä se ei ollut. Musiikki raikasi koko ajan ja siitä sai hirmu hyvän tsempin. Et juossut oikeastaan ollenkaan yksin, kun koko ajan näit muitakin ja Ninni vilahti joka kierroksella. Juostessa sain kannustusta Tomilta, Marikalta ja Suvilta, jotka siis myös olivat juoksemassa ja radan varrelta tietysti Ninniltä, Sallalta ja joiltain joita ei tuntenut.

Sitten alkoi juoksu painamaan. Takana oli neljä ja puoli tuntia ja kipuja alkoi tuntua muuallakin jaloissa, mutta etureidet kaikista pahiten. Joutui käskyttämään jalkoja, että askelta vaan eteenpäin. Silmiä ja huulia kuivasi. Kostealla pyyhelinnalla pyyhin kasvoja ja niskaa. Vauhti hidastui, kierrosajat alkoivat painua 1:44, välillä sain nostettua vauhdin 1:41. Laskeskelin hätäisesti päässäni, että ehdinkö ja montako kilometriä vielä. Ninni kannusti, että pidä tämä vauhti, niin ehdit kyllä. Yritin sitten näin, askeltaa vain eteenpäin. Järjestäjien huoltopöydästä otin merisuolaa suuhun sulamaan. Muuten jatkoin suunnitelman mukaan energian ottamista omasta huollosta. Ensimmäinen tavoite juosta 65km tuli täyteen. Puoli tuntia ennen kuuden tunnin täyttymistä pohkeet antoivat varoituksen krampeista. Pieniä tiukkauksia tuli jos hiukankin yritti kiristää vauhtia tai askelsi huolimattomasti. 

6 tuntia täynnä ja siihen se jäi.

Sitten kuulutettiin, että olen tehnyt 6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen!! Toinen tavoite siis täyttyi, mutta mä jahtasin sitä 70 kilometrin rajapyykkiä ja mikä fiilis, kun viimeisellä täydellä kierroksella mun kohdalla taululla luki 70,1km!! Siitä viimeisiä sekunteja vielä eteenpäin ja virallinen tulos oli 70,437km!

Ai että oli huippu fiilis! Jäin paikalleni istumaan ja Ninni tuli siihen, Tomi kävi onnittelemassa ja järjestäjien toimesta tuli kirjekuori käteen, sillä voitin naisten sarjan. Tomi voitti miesten sarjan (80km!!), vaikka kärsi pahoista lihaskrampeista.

Mä ja valmentajani Tomi. Kuva: Kontionjuoksuvalmennus

Olin niin iloinen, onnellinen ja helpottunut. Onnistuin tavoitteessani!

Olin saanut hyvän ohjelman ja sopivan porkkanan Tomilta. Huoltajana Ninni oli aivan lyömätön sillä hänhän osaa lukea mua kuin avointa kirjaa ja näki kyllä kun teki tiukkaa ja sain napakkaa kannustusta. Isot kiitokset siis Tomille ja Ninnille!

Ninni laski mun nauttimat energiat;

nesteitä 3,5 litraa

hiilaria jolloksista 120g + hiilaria urheilujuomasta 175g eli yhteensä 295g.

Mulle tosi hyvin.

Kysyin Ninniltä millaista oli olla huoltajana kuuden tunnin juoksukoitoksessa ja tässä ajatuksia:

"Myös mulla oli ensimmäinen kerta rataultraa katsomassa ja huoltamassa. Järjestelyt oli selkeät. Huoltajan tehtävänä oli vain ojennella juomat ja syömiset oman pöydän luota, ja kannustaa sai toki muualtakin. Mikäs siinä seurailla eri juoksutekniikoita, ja päivän aikana juoksijoiden ilmeiden muuttumista. :D

Ensimmäiset tunnit oli ihan ilo katsoa menoa, kun Eijalla sujui kaikki hyvin ja sen näki myös kasvoista. Energiaa meni tasaisesti ja sovitusti, ja olin siihen tosi tyytyväinen. Iloa aiheutti myös Eijan käskyt energiasta, että mitä seuraavaksi 20min päästä. Se oli ennenkuulumatonta, ja niin hienoa! :D Vähän nimittäin jännitti, että miten energia uppoaa varsinkin juoksun lopussa, kun aiemmin oon nähnyt siinä isoja ongelmia.

Viimeisellä kolmanneksella näki, että alkaa kropassa tuntumaan, ja sitten aattelin, että mun tehtävä on vaan huolehtia, ettei energian ottaminen lopahda ja tietenkin kannustaa. Ensin käskeä, ettei yhtään anna vauhdin kanssa periksi, ja myöhemmin olla lempeämpi ja kannustaa, että vauhti kyllä riittää ja 70km menee rikki. Niin ylpeä Eijan hienosta onnistumisesta juoksun ja energioiden suhteen, saati Suomen ennätyksestä! Hieno päivä kaikin puolin, ja itse en kyllä aio radalla ultraa juosta. ;)"

Meidän omakuva ;)

Muutama päivä on kulunut Joensuun reissusta ja olen leijunut metrin verran ilmassa. Onnistuminen on tuntunut niin voimakkaalta, kun hommassa on ollut muitakin mukana. Kisaviikolla kellon hrv oli laskenut rajusti sillä nukuin levottomasti ja mulle poikkeuksellisesti heräilin öisin. Hiilaritankkaus teki olon turvonneeksi, mutta siitä ei ollut tietoakaan juoksupäivänä. Juoksun jälkeisen yön nukuin huonosti, koska joka kerta vaihtaessani asentoa hiukan havahduin lihaskipujen vuoksi, mutta hrv lähti kuitenkin heti nousuun ja viimeisimmät yöt kotona olen nukkunut kuin normaalistikin. Jalat tulivat pitkästä aikaa todella kipeiksi ja vielä tänään keskiviikkonakin, neljää päivää juoksun jälkeen, ei ole kivutonta mennä kyykkyyn. Kova juoksualusta oli raaka etureisille. Shortsien vyötärö oli hinkannut selkään pienen ihorikon ja oikean jalan iso- ja etuvarpaan väliin tuli pieni rakko (mahdollisesti sukka oli ollut krutussa), mutta muuten kinesioteippaukset ja rasvaukset osuivat oikeisiin kohtiin.

Kyllä, voisin juosta radalla toistekin, mutta nyt harjoittelussa pienen levon jälkeen vaihtuu keskittyminen poluille ja ratajuoksu jää hautumaan.

6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätystä pidän nyt hallussani ainakin hetken aikaa, jee :)!

~Eija~

Kuvat Ninniltä

Uusi vuosi ja uusia kokemuksia

 Hyvää alkanutta vuotta 2025!!

Tulee olemaan mielenkiintoinen, haastava ja innostava urheilu vuosi. Vuoden kohokohta tulee tietysti olemaan NUTS300 heinäkuussa, mutta haluan jo nauttia matkasta sinne ja tehdä kaikkea muutakin.

Jo tulevana viikonloppuna pääsen mukaan johonkin sellaiseen, missä en aikaisemmin ole ollut. Nimittäin Sisu6h -juoksu juostaan lauantaina Joensuussa ja lokakuussa nappasin viimeisen paikan lähtölistalta (80 osallistujaa). Kyseessä on siis kuuden tunnin juoksukisa Joensuun sisähallissa 325 metrin pituisella radalla. Jep, sitä rataa sitten juostaan ensin kolme tuntia myötäpäivään ja sitten vaihdetaan suuntaa ja toiset kolme tuntia vastapäivään. Tarkoitus on juosta niin "pitkälle" tai siis niin paljon rataa ympäri kuin mahdollista. Tällainen sisähallijuoksu tarjoaa optimit olosuhteet, sillä ei ole vastatuulta, mutta ei toki myötätuultakaan, ei ole nousuja, mutta ei laskujakaan, alusta on tasainen eikä tarvitse kantaa energioita mukana. Niin ja saa juosta shortseissa ja t-paidassa keskellä talvea! Vuosi tai kaksi sitten en olisi kuvitellutkaan että osallistuisin tällaiseen, mutta niin sitä ihmisen mieli muuttuu ja innostuin tästä hyvänä treeninä pääkopalle ja hyvä pitkä lenkkihän se on. Toki voi olla, että tulen tekemään joitain ensikertalaisen virheitä, mutta onneksi tämä ei ole vakavaa.

Revontulet Ilmajoella vuoden 2025 ekan päivän iltana.

Juoksuvalmennuksen alettua marraskuun alussa, on nämä ensimmäisen kahden kuukauden treenit tähdänneet kohti tätä Sisua, jossa tarvitaan tietysti sitä peruskuntoa, mutta vauhtikestävyyttäkin on treenattu. Kovimmat treenit ovat ehdottomasti olleet kiihtyvä 10km maksimialueelle asti ja 20min vauhtikestävyys vedot. Etukäteen nuo treenit aivan hirvitti, että kuinka saan ne tehtyä, mutta hitsi vie ne oon saanut vedettyä ja fiilis on ollut niin mahtava niiden jälkeen. Tietysti mukana on ollut paljon peruskuntolenkkejä ja lepopäiviä sekä hiilaritankkauspäiviä. Kyllä, oon hiilaripäivinä pyrkinyt syömään runsaammin ihan perusruokaa ja joka aterialla myös leipää ja lisäksi mehua, pullaa ja karkkia. Kuulostaa kivalta, mutta loppujen lopuksi yllättävän rankkaa ja olo noina päivinä on tuntunut hiukan tuhdilta. Mielenkiintoista nähdä lauantaina Sisu6h:n juoksussa miten tankkaus tuntuu itse suorituksen aikana.

Pakkaslenkeillä on ollut rapsakkaa.

Tänä vuonna juoksu tulee haukkaamaan niin paljon ajastani, että esimerkiksi hiihtäminen tulee jäämään todella vähäiseksi. Yritän kuitenkin silloin tällöin käydä, koska sekin on niin kivaa. Kuukauden päästä itse asiassa olisi hiihtosuunnistuksen suomenmestaruuskisat tässä meitä ihan lähellä Seinäjoella ja sinne huvittaisi osallistua. Mun hiihtokilometreillä tuskin on mitään merkitystä mun menestykseen ko kisassa, joten en ota siitä stressiä. Todennäköisesti pitkät hiihtotapahtumat jätän tänä vuonna väliin.

Keväästä syksyyn sitten suunnistetaan aina kun ehtii. Aluemestaruuskisoissa nyt ainakin ja SM-kisat katson tapaus kerrallaan. Kesä-heinäkuun taitteessa lähdemme Kainuun rastiviikolle, jossa tossusuunnistuksen lisäksi osallistun pyöräsuunnistuksen kilpailuihin myös. Kaikkiin pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin haluaisin taas osallistua, mutta NUTS300:n jälkeen saattaa olla kropan hermotus loppu kesän jonkun aikaa sekaisin, niin sen mukaan mennään. En halua pelätä, etten pysyisi pyörän selässä. Tavoitteena on kuitenkin olla viimeistään syyskuussa taas toimintakunnossa, sillä haaveena on osallistua Ninnin ja Hannan kanssa Lost In Kainuu-seikkailukisaan.

Botniahalli Mustasaaressa.

Todellakin, hieno vuosi tulossa, tai hienot on ainakin suunnitelmat 😁 Ainahan voi sattua jotain odottamatonta, se on elämää. Sen mukaan sitten muutetaan suunnitelmia.

Kuitenkin nyt näyttäisi siltä, että huomenna pääsen lähtemään kohti Joensuuta. Meillä on koko muu perhe sairastellut ja mä oon pysynyt terveenä, mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Ninni lähtee Joensuuhun mun huoltajaksi, siis ojentamaan lötköpulloja ja syötävää. Ninniltä takuuvarmasti kuulen kommenttia jos juoksu lösähtää ja tarvitsen tsemppiä. Tavoitteita oon asettanut, myös valmentajalta Tomilta tuli kommenttia ja katsotaan pääsenkö lähellekään vai mennäänkö heittämällä yli.

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~

Piuhojen päässä

 Odotettu käynti Tampereen urheilulääkäriasemalla juoksun kynnystestiin jännitti etukäteen. Jouduin flunssan vuoksi kerran siirtämään omaa testiaikaani, mutta pääsin paria viikkoa aikaisemmin ennen omaa testiäni seuraamaan kun Ninni teki saman testin. Joten tiesin sentään mitä on suorassa maksimitestissä mahdollisesti luvassa - lähes oksennus.

Sprimoetria.

Ennen juoksumatolle astumista halutessaan sai Inbody kehonkoostumusmittauksen ja spirometria tutkimuksen, joka kertoo keuhkojen tilavuudesta ja ilman virtauksesta keuhkoputkissa. Halusin ehdottomasti nämä katsoa, kun mahdollisuus oli. Kehonkoostumusmittaus oli odotetunlainen ja spirometriakin hyvä. Vajaa pari viikkoa vaivannut yskiminen ei siis vaikuttanut tuloksiin.

Otettiin sekä lepo- että rasitus EKG.

Lisäksi mitattiin verenpaine ja otettiin lepo EKG. Verenpaine oli normaalia korkeampi. Mahdollisesti jännittäminen vaikutti. 

Sitten päästiin juoksumatolle, joka oli asetettu 0,6% kulmaan. EKG piuhat jäi paikoilleen ja naamalle sai maskin. Varoiksi vielä valjaisiin kiinni, että ei lennä peräseinään jos kovassa vauhdissa sekoaa jalkoihinsa ja kaatuu. Etukäteen oli haastateltu harrastuksista, normaalista harjoittelusta, juoksuvauhdeista ja tavoitteista. Näiden perusteella asetettiin henkilökohtaiset aloitusvauhdit. Tavoite on että testissä juostaan 20-30 minuuttia. Mulla oli mukana Kuortaneen Urheiluopistolla tehtyjen laktaatti juoksutestien tulokset, joista viimeisin oli vuonna 2016. Nämä oli hyvänä pohjana arvioimaan mihin tähdätään. Toki testi oli melko erilainen, vaikka tavoite oli sama, eli selvittää sykerajat harjoitteluun.

Ja sitten juostiin.

Suorassa maksimitestissä mitataan hengityskaasut ja laktaatit. 3 minuuttia on aina yksi vauhti ja sitä nostetaan aina 1km/tunti. Mulla aloitettiin 8 km/tunnissa vauhdilla ja sain heti alkaa juoksemaan. Rauhalliselta se vielä tuntui, kuten 9 km/tunnissakin, mutta 10 km/tunnissa vauhdissa jo aloin lämmetä ja sormen päästä otettava verinäyte laktaattia varten alkoi tulla paremmin. Mulla on niin usein sormet tosi kylmät. Kuulin 3 minuutin välein sykkeeni ja laktaattiarvon. Ikkunan reunalla oli sekuntikello, josta näin ajan kuluvan ja tällä olikin iso merkitys kun vauhdit nousivat korkeiksi.

Viimeisen 3 minuuttia juoksin 16km/tunnissa, eli 3:45min/km vauhtia. Jaksoin sen juuri ja juuri loppuun, mutta testi loppui siihen. Juoksin 27 minuuttia. Pääkoppa olisi halunnut vielä aloittaa seuraavan 3 minuuttisen, mutta hengitys oli jo maksimissa ja jaloissa tuntui voimakas väsy. En olisi enää missään nimessä jaksanut kokonaista 3 minuuttia, en ehkä edes yhtä minuuttia. Testintekijä totesi, että kyllä mä omaan maksimiini pääsin ja eteenpäin räpiköiminen ei olisi ollut merkittävä.

Juoksun jälkeen oli vielä 10 minuuttia palauttelua kävellen ja laktaattien mittaus loppuun asti. Ja heti sai ensiarvion tuloksista ja muutaman päivän päästä sähköpostiin tuli tarkemmat.

Tavoitteeni testistä täyttyivät. Sain just tämän hetken hyvinkin omanapaisen tietopläjäyksen ja vahvistuksen missä mennään. Tiesin jo etukäteen, että tykkään, niin kuin varmaan suurin osa meistä, juosta mukavuusalueellani, joka on pk2 alarajoilla. Tämähän on ihan jees, mutta osa pitkistä lenkeistä pitäisi mennä vieläkin matalammilla sykkeillä. Testin alkuun hengitystiheys oli hiukan korkealla, kuten laktaatitkin. Usein lenkin alussa huomaankin, että hengästyn heti, mutta tämä rauhoittuu kun lenkki etenee vaikka vauhti pysyisi vakiona tai jopa nopeutuisi. Sykerajat on todella lähellä kahdeksan vuoden takaisia, mutta vauhdit ovat paremmat. Tunne oli, että oon paremmassa kunnossa kuin edellisessä testissä ja tämä tunne piti paikkansa. Maksimisyke on alle 170, näin se vaan on. 

Sykerajat oon nyt ottanut käyttöön juoksuohjelman mukaisiin treeneihin. Hiukan enemmän se on nyt kellon vilkuilua, kun aikaisemmin oon mennyt enemmänkin tuntemusten mukaan. Ensimmäisissä vk vedoissa on ollut haastetta nostaa sykettä, mutta harjoitukset jatkuvat ja ehkä aikanaan saan itsestäni tarpeeksi irti.

Juoksuohjelmasta ja suunnitelmista tuun kertomaan pian lisää.

~Eija~

Kesä 2024

 Voiko jo sanoa, että ulkona tuoksuu syksy, vaikka lämpötila näyttää kesälukemia, hyttysiä pyörii ympärillä ja kesäkukat kukkii. Syksyn puolesta puhuvat kellastuvat koivun lehdet, omenoiden painosta taipuvat oksat, puimurit pelloilla, hirvikärpäset ja pimenevät illat. Joo, enemmän tuli juttuja syksyyn, se on ihan just täällä.

Sateenkaari kesän alussa.

Mulla on toki vielä yksi kesälomaviikko edessä, joten ihan vielä en suostu kääntämään vuodenaikaa syksyyn. Itse asiassa tuli palattua kännykän kuvagalleriaan ja plarattua miten tämä kesä menikään. Oli ikimuistoisia hetkiä, rauhallisia pysähtymisiä, joka solulla elämistä ja nauttimista sekä iloa. Valitettavasti myös kiire, riittämättömyys, murehtiminen ja suru olivat läsnä. Pariin otteeseen toivoin, että kesä olisi nopeasti ohi, niin väsynyt välillä olin. Mutta syvemmissä vesissä välillä kahlaaminen antaa näkökulmaa, kunhan sieltä pääsee rannalle.

Joskus lenkeillä maltoin pysähtyä hengittelemään hetkeen.

Aina sitä ajattelee, että kesällä juoksen ja pyöräilen paljon, kun on niin valoisaa ja lämmintä. Tulihan sitä jonkin verran tehtyä, mutta tunnit ja kilometrit jäivät melko maltillisiksi. En ole hellejuoksija, joten kuumina päivinä lenkit olisi pitänyt ajoittaa aikaisiin aamuihin tai iltoihin, mutta jos oli mahdollisuus nukkua, niin nukuin, koska tarvitsen unta. Sain kuitenkin tehdyksi joitain sellaisia asioita, mitä on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Esimerkiksi nuorimmaiseni kanssa nukuttiin yksi yö laavullamme. Laavun olen mieheni kanssa rakentanut yli 20 vuotta sitten isäni metsään Ylistaroon. Meillä oli ikimuistoinen ilta yöttömässä yössä. Käytiin iltauinnilla läheisellä louhoksella, grillattiin lämpöiset leivät nuotiolla, luettiin kirjoja ja juteltiin. Yö nukuttiin valtavan hyvin. Oli yksi parhaimmista jutuista tänä kesänä 💗

Uin kesällä aina kun mahdollista. Muutamien minuuttien pulahdus teki aina hyvää.

Mun lempipaikka, laavu iskän metsässä.

Toinen kauan suunnitelmissa ollut juttu oli pyöräillä ystäväni Helenan mökille Virroille. Se oli meiltä Ilmajoelta reipas 90 kilometriä suuntaansa. Ja perillä Helena odotti valmiine ruokineen ja sitten lämmitettiin sauna ja uitiin ja saunottiin pitkän kaavan mukaan. Olin yön mökillä ja aamulla lähdin polkemaan takaisin kotiin. Oli ihanaa, joten kiitos Helena 💗

Matkalla Virroille.

Puutarhasta.

Puutarhassa puuhailu on mulle palautumista, rentoutumista, äänikirjan kuuntelua tai omissa ajatuksissa sukeltelua. Tänä kesänä saatiin miehen kanssa kaksi retuperällä olevaa murheenkryyniä hoidettua kuntoon ja siitä tuli hurjan hyvä fiilis. Kuitenkin puutarhan hoito kävi tänä kesänä hetkittäin työstä, kun yritti pitää sen kunnossa loppu kesän juhlien vuoksi. Itse näki joka puolella rikkaruohoja ja siistimistä vaativia kasoja. Muu perhe huoltomaalasi ja kärräsi multaa, kun mä kesäloman loputtua painoin töissä pitkää päivää ja vielä livahdin pitkillä vapaapäivillä Alpeille.

Niin, Alppireissu Chamonixin maisemiin oli aikataulullisesti haastavaan hetkeen, mutta tarvitsin sitä kyllä juuri siihen. Myös tämä reissu nousee ikimuistoisiin hetkiin tältä kesältä. Hirveä jännitys miten osaan yksin matkustaa ulkomaille ja siitä selviäminen ja ystävien ja kummitytön kanssa lomailu upeissa maisemissa oli ihanaa. Alppituulien hengittely teki hyvää ja onnistuin pysähtymään hetkeen.

Coldplayn keikka oli VAU!

Sitten elokuun alussa tilanne tiivistyi, kun aika oli kortilla. Vuotta aikaisemmin onnistuttiin saamaan liput Coldplayn keikalle ja vaikka stressi puski päälle, keikalle lähdettiin. Samalla viikolla oli tyttären rippijuhlat ja mulla pitkiä työvuoroja. Alun perin haettiin ykkös ja kakkos vaihtoehtoina ihan toisille ripareille, mutta kolmas vaihtoehto osui meidän kohdalle. Stressiä tosiaan pukkasi ja tuolla viikolla omat liikkumiset jäi minimiin ja Garmin näytti korkeaa stressiä ja huonosti nukuttuja öitä.

Mutta Coldplayn keikka oli upea ja meillä oli tyttären kanssa mukava reissu 💗 Ihanaa, että äiti hyväksytään kaveriksi, eikä vain maksajan ominaisuudessa.

Ja rippijuhlat meni hyvin, oli ihana päivä. Murehdin etukäteen kuinka tarjottavat riittää ja maistuuko ne miltään. Kaikki riitti ja oli hyvää. 

Rippijuhlien jälkeinen viikko oli hyvä. Sain nukuttua taas paremmin, ehdin liikkua, töissä pystyin keskittymään ja sellainen jatkuva hoppu oli poissa. Sopivan lämpöiset kelit hellivät ja vapaapäivinä sain tehtyä kesän kutomistyön loppuun, niin ja ehdin istua sohvalla ja katsella olympiakisoja. Nyt nousee taas uutta painetta, kun vajaan kahden viikon päästä on lasten suunnistuskisat joissa olen elämäni ensimmäisen kerran ratamestarina. Homma on sinänsä hanskassa, mutta ei sitten kumminkaan. No pysyn rauhallisena ja tiedän saavani apuja jos en pystykään. Todennäköisesti kaikki menee hyvin, vaikka jännitysmomentteja riittää.

Jännityksestä puheen ollen, ensi viikonloppuna on tämän kauden viimeiset pyöräsuunnistuksen SM kisat. Keskimatka ja viesti kisataan Harjavallassa. Mukavasti on osallistujia ja ehkä kohta alkaa jännittämään, mutta toistaiseksi oon rauhallisilla fiiliksillä lähdössä viivalle.

~Eija~

Kevään testijuoksuja

Ihanaa huhtikuuta kaikille ✋ Se on tosiaan jo niin kevät ja jälleen kerran aika voisi hidastaa menoaan, ihan madella.

Kevään juoksuvaatteet. Pitkät kalsarit on jo saanut jättää pois.

Pirkan hiihdon jälkeen kävin vielä muutaman kerran hiihtämässä ja sain talvelle 2023-24 kasaan 1066 hiihtokilometriä. Tonni oli tavoite, kun pääsi niin aikaisin, jo lokakuun puolella hiihtämään ja talvi oli upea. Yleensä maaliskuun puoleen väliin mennessä hiihtoniilous lopahtaa ja niin kävin nytkin. Läpi talven olen koko ajan myös juossut, mutta kyllä tuo lisääntyvä valon määrä ja juoksemaan lähtemisen helppous houkuttelee useammin lenkkarit jalassa ulkoilemaan. 

Maraton.

Juoksin äärettömän hyvät omat vk lenkit kuukauden sisään, kun maaliskuun lopussa osallistuin Ahonkylässä pienellä porukalla omatoimimaratonille ja viime viikolla Komian kirkon hölkän reiteillä testijuoksu mielessä 10km ja 5km omaa kovaa. Kaikki edellä mainitut juoksin yksin, myös Ahonkylässä, koska samaa vauhtia meneviä ei ollut.

Ahonkylän reittiä ei ole tarkistusmitattu, mutta oli tilastokelvollinen vaikkakin melkoisen ylimittainen. Oman kellon mukaan sileän maraton aikani oli 3:30:26, eli ehdottomasti oma ennätykseni, mutta virallisiin tilastoihin tuli 3:36:42, joka myös on oma ennätykseni, kelloni näyttäessä matkaksi 43,25km. 100 metriä vähemmän näytti mua reippaammin juosseen kello, joten uskon tuohon matkaan. Oli mukava juoksu sen kummemmin valmistautumatta ja koenkin, että ultrajuoksijana pitääkin pystyä maraton melko lyhyellä varoitusajalla juoksemaan. Viimeisen 10 kilometrin aikana huomasin, että hartiat kipeytyivät ja aivan kuin keskivartalon tuki antoi periksi. Tämän vuoksi oon nyt useampana päivänä viikossa hiukan prässännyt lisää keskivartaloa ja tehnyt täsmä treeniä myös yläkroppaan. Juuri nyt onkin käsivarsissa ja selässä lihasarkuutta eilisestä kuntosalijumppailusta. Ahonkylän maratonin jälkeisenä yönä lantionseutu oli todella kipeä ja seuraavana päivänä etureidet. Kova iskutus asfaltista osui.

Kympin juoksu.

Komian kirkon hölkkä juostiin viime sunnuntaina Ylistarossa ja olin jälleen kerran Päivin kanssa siinä päävastuussa. Hölkkä viikko oli kaunis kelien puolesta ja kävin kympin juoksemassa omaa reipasta ja hölkkää edeltävänä iltana vielä vitosen. Kilometrivauhdit testijuoksuissa osuivat melko samoihin, joten vitoselle pitäisi pystyä jokunen sekunti vauhdista kiristämään. Ja jos tai kun houkuttelisi päästä juoksemaan isommassa porukassa maantie puoliska, pitäisi vauhdista höylätä niitä sekunteja, että omaan enkkaan pääsisi. Omaan aikatauluun ei nyt vaan ihan lähitulevaisuudessa mahdu kova puoliskan kisa.

Nämä omat kovat juoksut ovat kuitenkin tehneet tosi hyvää juoksukunnolle ja huomaan pk lenkin tuntuvan selvästi kevyemmältä ja pitää aivan jarrutella, ettei vauhti lähde kiihtymään tarpeettoman kovaksi. Nyt kun urheilukenttien radat alkavat olemaan sulat ja kuivat, on tarkoitus muutaman kerran käydä siellä tekemässä vetoja ja näin hakea tarvittavaa vauhtia kevään suunnistuksen sprinttikisoihin. Ja ihan kohtahan alkaa tossusuunnistuskausi todenteolla, niin pääsee kunnon lajiharjoittelua tekemään.

Vitosen juoksu.

Mun Komian kirkon hölkän reittien juoksut osui upeisiin keleihin, mitä nyt kylmä pohjoisen puolen tuuli oli, niin itse hölkkä päivänä aamusta oli kerros lunta, joka suli loskaksi. Suureksi iloksemme kurjasta kelistä huolimatta paikalle tuli mukava joukko juoksijoita ja kannustajia ja saatiin pidettyä hyvä hölkkätapahtuma jälleen.

Tossu suunnistuskausi tosiaan kolkuttelee jo nurkan takana ja talven puolella on onneksi päässyt muutaman kerran jo kartan kanssa pyörimään, kun naapurikunnissa on järjestetty sisäsuunnistusta. Kartat ovat toki hyvin erilaisia kuin metsässä suunnistaessa, mutta mainiota kartanluku treeniä se on. Ja yllättävän vaikeaa, mutta hauskaa.

Sisäsuunnistusta Lapuan kaupungintalolla.

KKH reitiltä silloin, kun vielä paistoi aurinko.

Olihan hölkkä taas omanlaisensa rypistys.

Komian kirkon hölkkää on pääsääntöisesti tosi mukava järjestää ja kun ei tarvitse hommaa yksin pyörittää. Mulla ja Päivillä hommat on jakaantunut sovitusti ja osa sanattomasti, mutta saumattomasti ollaan kaikki saatu hoidettua. Tämä oli nyt neljäs vuosi, kun olimme päävastuussa. Pitää sanoa, että joka vuosi tulee jotain uutta pähkäiltävää tai ulkopuoliset toimijat tarvitsevat uusia selvityksiä tai viranhaltijapäätöksiä. Joinakin öinä hölkkä on tullut uniin ja hoidettavien hommien lista on ollut pitkä. Näin muutama päivä hölkän jälkeen on todella helpottunut ja kiitollinen olo. Parasta olivat jälleen kökkäläiset, juoksijat, kannustajat ja yhteistyökumppanit. Ja palaute on ollut mukavaa 😊

Ninnin ja Hannan kanssa pitkänä perjantaina mukavalla puolentoista tunnin lenkillä.

Juoksut jatkuu ja kunhan polut vielä lisää kuivuu, tulee mukaan enenevässä määrin myös metsän puolella menoa. Mäkitreeniä teen sen minkä ehdin, mutta en ota siitä nyt stressiä. Toukokuun lopussa on tulossa Nuts Karhunkierros 55km ja siellä toki tarvitaan tunkkausvoimaa lopun nousuissa, mutta tuskaillaan tekemättömiä treenejä sitten siellä.

~Eija~