Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. tammikuuta 2024

Jäätävä vuoden aloitus

 Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille!

Onhan ollut kylmä vuoden alku, sillä Etelä-Pohjanmaalla on paukutellut pakkaset viisi päivää -30 asteessa läpi vuorokauden. Mekin pakon sanelemina laitoimme kotona yölämmityksen päälle, mutta siitäkin huolimatta on saanut heittää puita tulipesiin ja kulkea villavaatteet päällä. Mä en tykkää paukku paukkasista, yksi tai kaksi päivää menee, mutta tämä ei ole enää kivaa. Joutuu jännittämään miten talo kestää moisen rutistuksen ja käynnistyykö auto, eikä ulkona liikkuminen ole ihan riskitöntä.
Hyvää pakara treeniä tuo potkukelkkailu.
Vuosi onkin alkanut mm potkukelkkailemalla rauhallisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Samalla on kokeillut millä vaatetuksella itse pärjää ja miltä keuhkoissa tuntuu. Herkimmät paikat mulla ovat ehdottomasti alussa sormet ja myöhemmin reidet ja varpaat.  
Niin kaunista.
Ja vaikka keli on raaka, on ulkona kuitenkin uskomattoman kaunista, kun aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Kuvia on pitänyt pysähtyä ottamaan nopeasti ennen kuin sormet jäätyy. Aurinko on kuitenkin lupaus lähenevästä keväästä, kyllä se aikanaan sieltä tulee.
Kerrospukeutumista.
Pitkien vapaiden jälkeen oli kuitenkin lopulta töihinkin palattava ja mietin miten ihmeessä matkani taitan. Pyöräillä en vain tarkene eikä auto välttämättä lähde käyntiin, ainakaan työpaikan parkkipaikalta, kun ei ole lämmitys tolppaa. Lopulta päädyin juoksemaa.

Nyt olin jo testannut millä vaatetuksella potkukelkkaillessa tarkenen, joten uskoin onnistuvani juoksuvaatteissakin. Eka työvuoro oli aamuvuoro, joten herätys oli klo.05 ja matkaan lähdin ennen puolta kuutta. Pukemiseen meni oikeasti ainakin 10 minuuttia. Äänikirja korville ja tyttären laskettelulasit silmille. Oli todella kaunis kuunsirppi ja teki mieli ottaa siitä kuva, mutta en viitsinyt heti kaivaa puhelinta esille. Kolmen kilometrin jälkeen lasit alkoivat huurtua ja lopulta kolmisen kilometriä ennen työpaikkaa ne oli pakko riisua kokonaan pois, koska en oikeastaan enää nähnyt niiden läpi mitään. Suojasivat siis hyvin silmiä, mutta jostain rakosesta pääsi hengitysilmaa sisälle. 
Tarkenin todella hyvin ja oikeastaan olin ihan hiki märkä työpaikalle reilun tunnin juiksemisen jälkeen. Oli virkeä olo ja työpäivä sujui kivasti. Kotiin päin pääsin juoksemaan auringon laskiessa taivaanrantaan. Oli niin kaunista ja rauhallista ja oli tosi kiva fiilis. Olin kyllä melko kuurapää, kun kotiin pääsin.

Pakkasista huolimatta oon siis päässyt kevyesti liikkumaan ja oikeastaan on ollut hyvä vuoden startti. Itselleni asetin pieniä lihaskunto haasteita, kuten haluaisin jaksaa vetää 10 leukaa ja pyrin kiinnittämään huomiota syömiseeni, sillä yleensä syön aivan liian vähän.

Talven aikana haluan hiihtää paljon ja tähtäimessä on osallistua retkimielessä helmikuussa Kauha-hiihtoon 60km ja maaliskuun alussa Pirkan hiihtoon 90km. Tälle talvelle viime vuoden puolella sain hiihtokilometrejä kasaan jo 460, mikä on ihan ennätys kauden aloitus.

Juoksun pidän viikottaisessa ohjelmassa läpi vuoden. Nyt talvella pakkasissa pidetään rauhallista tahtia ja kevättä kohti ja toukokuun suunnistuksen sprinttikisoja silmällä pitäen nostetaan sitten sopivasti vauhteja. Toukokuun lopussa on osallistuminen NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrille ja sinne tavoite on juosta mukava juoksu. Kesällä on sitten pyöräsuunnistuskisoja ja tietysti tossusuunnistusta. Syyskuun alussa tähtäimessä on Lost In Kainuu seikkailukisa ja sitä varten tavoite on treenata mm melontaa rutkasti enemmän.

Urheilun lisäksi alkaneelle vuodelle on luvassa lasten kanssa touhailuja, perhejuhlia, ehkä jotain matkustelua, vaikka pääosin varmasti urheiluun liittyen ja lisäksi töitä ja kotihommia.

~Eija~

sunnuntai 13. elokuuta 2023

Aostanlaakso 2023 osa 2.

Aostanlaakson juoksuvaelluksen toiseen päivään herättiin Rifugio Deffeyesin alppimajassa aikaisin alppistartti ajatuksella. Klo.04.30 oltiin aamupalalla ja tarkoitus oli lähteä otsalamput päässä liikkeelle viideltä, mutta ulkona jytisteli ukkonen ja vettä satoi. Edellisenä iltana oppaamme Janne oli sääennustuksia tarkkaan tutkinutkin ja tiedossa oli sateinen päivä. Alkuperäiseen suunnitelmaan tehtiin siis muutoksia jo edellisenä iltana ja aamulla lähtöä myöhäistettiin tunnilla. Alppimajan isäntä toi pöytään lisää kahvia ja me istuttiin odottamaan.

Alppistartti kuivui semialppistartiksi.
Yö oli ollut meille kaikille hankala. Oikein kukaan ei ollut saanut hyvin nukuttua ja näin oli usein, ettei ensimmäinen yö korkealla ilman alassa ja isossa huoneessa vieraiden ihmisten joukossa ollut hyvä. Vähäisistä unista huolimatta oma olo tuntui melko hyvältä, koska innostus oli ihan tapissaan.

Klo.06.00 päivä oli sen verran kirkastunut, että lamppuja ei enää tarvinnut. Sade oli lakannut ja ukkonen oli selvästi siirtynyt sivummalle. Meillä olisi kolmisen tuntia aikaa liikkua harjanteen yli ja mahdollisesti ehtiä hyvän matkaa seuraavan saderintaman alta pois. Joten matkaan sadekamppeet suurimmalla osalla päällä.
Tumma sadepilvi nousee.
Lähdettiin loivaan kiviseen ylämäkeen tikuttelemaan. Kauaa ei mennyt kun alkoi piskotella. Taakse jäävien vuorien takaa näkyi seuraava lähestyvä tumma pilvirintama. Tuo rintama lähestyi kovaa vauhtia ja lopulta jouduimme hakeutumaan kivenlohkareiden suojaan. Sade yltyi ja ukkonen jylisi vuorten välissä. Olihan se komean näköistä ja hurjan kuuloista. Nopeasti meinasi kylmä tulla siellä kiven alla istuskellessa, koska alun nousussa oli pieni lämpö kroppaan ehtinyt tulla.
Kallion kolossa suojassa.
Päästiin kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa ja huiputimme Passo Alton (2860mpy). Siellä ei kauaa  sumuisia maisemia ihasteltu, vaan lähdettiin reippaalla tahdilla alaspäin ja seuraavaa lähestyvää ukkosrintamaa pakoon.
Passo Alto huiputettu tihkusateessa.
Alaspäin tullessa porukka osittain hajosi. Etuporukka, jossa itsekin juoksin, odotteli aina välillä porukkaa kasaan, mutta jatkoimme eteenpäin ennen kuin häntäpää oli saanut meitä kiinni. Itse olin kuullut Jannen ohjeen, että mennään alas puiden suojaan asti. Lopulta jäimme odottamaan ensimmäisten puiden jälkeen takaa tulevia. Häntäpäätä ei edelleenkään näkynyt ja Jannen ohjeella reittiä muutettiin ja jatkettiin kohti jotain maatilaa, jossa pääsisi sateelta suojaan. 

Maatila löytyi, mutta se oli yksityinen nykyään, joten jäimme puiden suojaan litimärkinä välttelemään lisää kastumiselta. Janne ja pari muuta lähti vastaan häntäpäätä, että saataisiin koko porukka kasaan. Kylmä alkoi hiipiä joka paikkaan. Oli pakko hyppiä, heilua ja keikkua. Oli todella kurja olo, mutta samaan aikaan hilpeän hauska. Lopulta kaikki olivat kasassa, joitakin harmitti enemmänkin ja osa porukasta oli mennyt harhaan koska eivät tienneet mihin me olimme menneet. No me toimimme ohjeiden mukaan hakeutumalla nopeasti suojaan ukkoselta.

Onneksi tunnelma siitä keveni, kun lähdettiin paukuttamaan rempseää vauhtia 2000 laskumetriä alas La Salleen. Oli hirmuinen nälkä ja pujahdettiin heti ensimmäiseen kauppaan hakemaan lisää evästä ja viereiseen kahvilaan lämpöisille juomille ja leiville. Olimme melkoinen näky vettä valuvine vaatteinemme.
Villeneuven "kirppari".
Reittimuutoksen vuoksi meidän piti tehdä bussi siirtymä Villeneuveen, jossa lounastimme reissussa legendaariseksi nousseessa pizzaputka Mimmossa. Muita asiakkaita ei ollut ja rohkeimmat kokeilivat kovassa energiavajeessa testata nutellapitsaa. Tästä tulikin reissumme eräänlainen puheenaiheiden hitti.

Lounaamme aikana sade oli vihdoin lakannut ja jopa aurinko pilkahteli. Me ripottelimme märkiä vaatteita bussikatoksen viereiselle aidalle kuivumaan ja tunnelma oli taas ihan huipussaan. Näin se elämä heittelee fiiliksiä suuntaan ja toiseen. Tästä jatkettiin vielä bussilla Valgrisenchen alppikylään.
Useita hylättyjä kivistä muurattuja taloja ja majoja näkyi siellä täällä. Aina sitä miettii, millaista elämää niissä on aikoja sitten eletty.
Lopulta päästiin taas vaeltamisen makuun, kun kuljimme laakson pohjaa ja lopulta 600 verttimetriä nousimme seuraavan yön alppimajaamme Rifugio Bezzille (2284mpy).
Pitemmästi tasaista pätkää ennen illan viimeistä nousua.

Päivälle tuli isoista reittimuutoksista huolimatta reipas 28 kilometriä ja 1200 nousumetriä. Laskuakin tuli ihan kiitettävästi ja etureisissä tuntui vielä kahden edellisenkin päivän alamäki rallattelut. Lisäksi mun erityisherkät kantapäät vinkuivat. Erityisesti vasemmassa kantapäässä ja kehräsluun alla oli ilkeät ihorikot. Niihin olin rakkolaastarit laittanut jo ekana päivänä, mutta edellispäivän helteessä ja tämän päivän vesisateessa eivät laastarit pysyneet paikoillaan. Majapaikassa kuljinkin sitten ilman sukkia, että iho pääsisi hengittämään.

Päivällinen kaikille majassa yöpyjille oli tutusti klo.19. Valtava puheensorina täytti jälleen ruokasalin. Väsyneenä päivän kulkemisesta itse henkilökohtaisesti toivoisin hiljaisempaa ympäristöä, kun nyt ei edes oman pöydän toisesta päässä käytyä keskustelua kuullut. Päivällisen aikana ulkona kävi kova puhuri ja hetkellisesti maisema peittyi valkoiseksi, kun taivaalta tuli peukalon pään kokoisia rakeita.  
Täällä nukuimme jälleen isossa, vaikkakin ainakin kolme kertaa pienemmässä huoneessa kuin edellisenä yönä. Ja nyt nukuinkin paljon paremmin kuin edellisenä yönä ja aamulla ulkona paistoi aurinko eikä edellisillan rakeista ollut muistona kuin hiukan kostea maa.
Rifugio Bezzi alppimaja.

Valoisalla lähdettiin liikkeelle.
Kolmannen päivän ja seuraavan päivän tapahtumat ja paikat sekoittuvat muistoissa. Kuvia ja karttoja on pitänyt katsella tarkkaan, että osaisi jonkinlaisen selonteon tehdä missä oltiin ja mitä fiiliksiä pyöri päässä. Ne menevät silti edelleen sekaisin.
Kuitenkin aamulla oli rauhallisempi liikkeelle lähtö. Aamupala oli hitusen parempi kuin ensimmäisellä alppimajalla ja yritin syödä mahdollisimman tukevasti varastamatta toisten leipiä. Laitoin jalkoihin uudet rakkolaastarit ja teippasin niiden päältä vielä kinesioteipillä. Peukut pystyssä, että ne pysyisivät paikalla. Askeltaminen rikkinäisillä kantapäillä oli kivuliasta, mutta pienesti hammasta purren eteenpäin ja niinhän siinä kävi, että hetken matkan jälkeen kroppa lämpeni ja jalkaterien tuntemukset turtuivat ja pystyi etenemään nauttien tärkeimmästä, eli matkanteosta ja maisemista.
Aamupäivän maisemat olivat karut, kun lähestyttiin jäätikköä, jonka nimeä en muista. Soralta siirryttiin isompi lohkareiselle polun tapaiselle, jossa itse polkukin hetkellisesti katosi. Kiiparoitiin melko vaativasta pikku pätkästä alas ja päästiin pari kertaa lumellekin. Koko reissulla ei kuitenkaan tarvittu jäärautoja, koska tällekin päivälle tuli reittimuutoksia ja yksi korkeahko huiputus jätettiin väliin. Nollaraja meni jossain 2800 metrin korkeudessa ja huipulle olisi pitänyt mennä ylemmäs kallioista alustaa. Edellispäivän sateet todennäköisesti oli jäätynyt kallioon ja siihen ei purisi edes raudat. Turvallisuus edellä mentiin. Tässä kohdassa kuitenkin harmitti oikeasti. Harmitti oma tuuri, että nyt kun mä olen täällä, päättää keli heittää räpäskää naamaan. 
Jonnekin kuitenkin päästiin tiukan ylöspäin tunkkaamisen jälkeen ja muun muassa Col Basse Dere (3082mpy) tultiin ylös viileässä tuulessa. Iloinen ryhmäkuva taas merkkipaalun ympärillä.

Col Basse dere.
Sitten tulee pätkä, etten tarkemmin muista mitä korkeuksia huiputettiin tai mitä fiiliksiä tai ajatuksia päässä pyöri. Sitä taidettiin vain mennä peräkanaa, välillä pysähdyttiin hetkeksi evästämään ja huilaamaan. Kuvien perusteella kauniita maisemia oli silmän kantamattomiin ja oli vaikea valita niistä, mitä tänne laittaa.
Yksi haave reissulla oli päästä pulahtamaan alppilammessa ja tänään se toteutui ja vielä kahdesti. Lampien paikkoja en muista. Vesi oli kirkasta ja viileää, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kylmää verrattuna Suomen vesistöihin. Omille jaloille viileä kastautuminen tuntui tekevän hyvää, mielestä puhumattakaan. Ensimmäisessä, kovin matalassa lammessa vain kastauduttiin alkkarit päällä ja myöhemmin lähempänä seuraavan yöpymispaikkaa uitiin pitemmästi. Siellä useampi meidän porukasta innostui mukaan.
Pikainen pulahdus alppilammessa Hannan ja Terhin kanssa.

Edessä näkyvässäkin alppilammessa kävimme uimassa.
Kolmanneksi yöksi tultiin Rifugio Savoiaan (2534mpy). Täällä saimme nukkua pienemmissä huoneissa. Omassani meitä oli vain neljä ja se toi mukavaa rauhaa iltatoimissa, nukkumisesta puhumattakaan. Kinesioteipit olivat pysyneet hyvin kantapäissä ja jätin ne paikoilleen. Vaihtaisin ne sitten seuraavana iltana uusiin. Uimisesta kastuneet vaatteet mietitytti, kuinka ehtivät kuivua aamuun mennessä. Niitä levittelin huoneessa minne pystyi.
Juoksuvaelluksen iloa.
~Eija~

torstai 3. elokuuta 2023

Aostanlaako 2023 osa 1.

 Aostanlaakso juoksuvaellus 2023

Milanoon saavuimme lentäen lauantaina 22.7. aamupäivällä. Reipas kaksi tuntia ajettiin pikkubussilla Courmayeriin ja majoituttiin Hotel Edelweissin muutaman vuosikymmenen takaiseen sisustustunnelmaan. Kaikki oleellinen oli ja vierellä kohoavat vuoret sai huokailemaan ilosta. Koko juoksuvaellus porukkamme, 12 osallistujaa sekä kaksi Alppimentoriet opastamme olivat kasassa ja suuntasimme ensimmäiselle yhteiselle lounaalle, pitsalle.

Siinä se on, Mont Blanc!
Syömisen jälkeen ohjelmassa oli reissumme prologi, jossa huiputtaisimme vieressä komeilevan Mont Chetifin (2342 mpy). Hissillä noustiin rinnettä palan matkaa ylös ja huipulle käveltiin 490 nousumetrin verran. Homma kävi selväksi heti, että ylöspäin kävellään, sauvat tukena ja juoda kannattaa tiheästi omaan tahtiin. Porukasssa edettiin hyvinkin erilaisilla tahdeilla, mutta välillä pysähdyttiin odottamaan kaikki yhteen läjään. Tasaisella pääsi ottamaan juoksuaskelia ja olihan siellä huipulla hienoa.
Ihan parasta oli tajuta, että taustalla kohosi upea ja uljas Mont Blanc (4809mpy), joka on Alppien korkein huippu. Se kauneus veti ihan sanattomaksi ja olisin voinut tuijotella näkymää vielä pitkään. Onhan se jotain ihan käsittämättömän upeaa, erityisesti tällaiselle aakeiden laakeiden peltojen keskellä kasvaneelle.
Minä ja Mont Blanc 😍
Takaisin alaspäin tulikin sitten kiire, että ehdittiin viimeiseen alaspäin menevään hissiin. Mukavasti etureidet sai kihelmöimään, hiki tuli ja innostus kasvoi. Sydän oli pakahtua siihen tunteeseen, että vihdoin olemme täällä. Prologille tuli pituutta 5,5km plus kävelyt kylässä. Illalla käytiin vielä paikallisessa burgeripaikassa myöhäisellä päivällisellä. Tai no meille suomalaisille se on melko myöhään, klo.19 jälkeen, mutta Italiassa se on ihan normaali aika.
Meidän juoksuvaellus porukka ja Mont Blanc!
Sunnuntai aamulla alkoi juoksuvaelluksemme ensimmäinen päivä.
12 litran reppuun olin pakannut sukkia 4kpl, alkkareita 4kpl, yksi t-paita, yhdet shortsit, irtohihat, 2kpl tuubihuiveja, sadetakki, sadehousut, kevyet hanskat, sadehanskat, jääraudat, lamppu, varavirtalähde ja johdot, huulirasva, hammasharja- ja tahna, perusvoide, pieni harja, ripsiväri, pieni hiuslakkapullo, kinesioteippiä, laastaria, haavan puhdistusliinoja, haavataitoksia ja liimasidosta, juomapullot (yhteensä 1 litra) ja alppimajoille silkkimakuupussi, pitkähihainen paita ja trikoot sekä pyyheliina. Vyölle tuli paikka sauvoille ja kameralle. Lisäksi mukana oli tietysti lähtiessä olleet vaatteet ja kengissä gaiterit estämään pikku kivien pääsyn kenkiin ja silmillä aurinkolasit. Kaikki mahtui mukaan ja yllättävän hyvin ne kulki muhkuraiselta näyttävässä repussa mukana. Olin varautunut että reppu hinkkaa, mutta koko reissulla ei tarvinnut teipin palaa laittaa selkään, muualle kylläkin...
Hotellilta lähdettiin kävelemään kohti ensimmäistä rinnettä ja tulevia colleja, vuorten harjuja. Teki mieli hyppiä ilosta ja ehkä vähän hypinkin. Ensimmäisellä ruohikkoisella rinteellä oli kuuma, todella kuuma. Vapaana kuljeskelevat lehmät olivat pelottavia. Lehmien kaulassa kilkattavat isot lehmänkellot varoittivat kyllä jo kauas niiden lähestymisen.
Pidettiin sopivissa väleissä taukoa. Istuttiin keskellä kaunista niittyä ja katseltiin näkymää Mont Blancille. Tähän voisi jäädä ja hengitellä vaan. Mutta jatkoimme matkaa.

Col 'd Arp saavutettu.
Tunkkasimme noin 1300 nousumetriä ylös Col 'd Arp harjanteelle (2571mpy) ja sieltä rullailtiin ihanaa niittypolkua alas La Thuilen kylään lounaalle. Etureisissä tuntui edellispäivän prologi.
Rullaillen alas.

La Thuillen kylään lounaalle.
Kylässä täytettiin juomapullot ja vatsat täynnä jatkettiin matkaa kylän läpi kohti seuraavaa nousua. Jäätelöt napattiin Bar Delle Cascatesta ja sen jälkeen nopea piipahdus prima Cascata del Rutor vesiputouksella. Matka ylöspäin jatkui sauvoja leveähköön polkuun nakuttaen. oli valtavan kuuma ja puut antoivat vielä viilentävää varjoa.
Komea vesiputous alajuoksuun päin.

Taukopaikan maisemat 😍
Hyviä uimpaikkoja ei ollut ollut oikein tarjolla, kunnes pieni puron suvanne ilmestyi ja meistä muutama kävi virkistäytymässä. Kyllä teki hyvää ja vesi tuntui yhtä viileältä kuin Suomessakin, joten ei paha ollenkaan. Märillä vaatteilla eteenpäin jatkaminen ei tuntunut helteessä huonolta ollenkaan.
Pulahdus vuoristopuron pienessä lammessa.
Nousimme Rifugio Deffeyesiin (2494 mpy) ensimmäiseen alppimajapaikkaamme. Täällä olisimme ensimmäisen yömme. Alppimajassa nukuimme kaikki yhdessä isossa huoneessa, jossa oli arviolta 40 vuodepaikkaa. Suihkussa, jossa tuli lämmintä vettä, kävimme pikaisesti yksi kerrallaan. Vessoja sentään oli useampi. Illalla kello.19 oli koko alppimajan yöpyjille yhteinen päivällinen. Ruokailuista ja ruuista on tarkoitus tehdä aikanaan oma postaus, joten jätetään tässä kohdassa tarkempi ruoka analysointi väliin. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että nälkä oli usein ja ruokaa upposi.
Deffeyesin alppimaja näkyy jo!

Juoksuvaatteet kuivumassa Alpeilla.
Kilometrejä kertyi 30. Liikkeellä oltiin kuusi tuntia, tauoille aina pysäytin kellon. Nousumetrejä kertyi 2580 ja laskua 1210 metriä. Mun keskisyke oli 119 ja meidän keskivauhti oli 12min/km.

Menimme aikaisin sänkyihin, koska oli väsy ja seuraavalle aamulle oli suunniteltu aikainen alppistartti. Korvatulpat korviin ja silmät kiinni. Kropassa oli adrenaliinia eikä se uni oikein tahtonut tulla. Kelloa tuli vilkuiltua ja kyljen vaihdokset yritti tehdä varovaisesti, ettei alapedissä nukkuva häiriintyisi. Pelotti, millainen seuraavasta päivästä tulisi, jos en saa nukuttua.

Jatkuu seuraavassa postauksessa...

~Eija~

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Pallas-Ylläksen yötön yö

Pitempi vapaapätkä (yövuorojen jälkeinen "nukkumapäivä" plus neljä päivää) Ylläksellä heinäkuun alussa oli odotettu reissu tyttären ja Ninnin kanssa. Suoraan mun yövuoron jälkeen lähdimme ajamaan ja matkan aikana maltoin torkkua pari tuntia, muuten meni jutellessa ja piipahdettiin myös Candy Worldissa Haaparannan puolella. Kyllä karkit maistui - kunpa maistuisi juostessakin. Yövyimme Äkäslompolon puolella oikein mukavassa pyöröhirsi rivitalossa, jossa jokaiselle oli oma makuuhuone. Pitkän ajomatkan jälkeen jaloittelimme Ylläksen huipulle kiikkumaan ja paluumatkalla kastuimme ja ehti tulla todella kylmäkin. Oli kuitenkin niin hienoa taas olla täällä! Paljon muistoja perheen kanssa kesällä ja talvella ja lisäksi ihania ja raastaviakin juoksumuistoja. 

Ylläksen huipulla kiikkumassa.
Reissun päätarkoitus oli NUTS YlläsPallas polkujuoksutapahtuma, jossa mä ja tytär juoksimme. Ninni oli lomalla ja treenasi ja onnekseni huolsi mua mun juoksun aikana. Ennen juoksu urakkaa ehdimme kuitenkin yhdessä liikkua ja rentoutua. Oltiin ensimmäiselle vapaapäivälle vuokrattu maastopyörät, tyttärelle sähköpyörä ja huristelimme kolme ja puoli tuntia pitkin poikin upeissa ja hetkittäin melko teknisilläkin poluilla ja latupohjilla. Oli hienoa ja vaikka keli oli hiukan pilvinen, säästyimme kylmältä ja sateelta. Lopussa tuli todella hiki, kun tuli kiire palauttamaan pyörät. 
Kukastunturilla.
Toisena vapaapäivänä aamusta kävin Ninnin kanssa kevyen juoksulenkin Kesänkijärven ympäri. Oli edellispäivää lämpöisempi ja selkeämpi keli. Muuten perjantai päivä meni syödessä ja juodessa ja otin kahteen otteeseen lyhyet päikkärit. Olo oli hyvä ja odottava. Myöhään illalla, yöllä, puolenyön aikaan olisi Pallakselta lähtö ja 100 kilometrin taivalluksen jälkeen lauantaina iltapäivällä pitäisi olla maalissa. Oon juossut samaisen matkan neljä vuotta sitten, vaikka silloin tuo matka ilmoitettiin olevan 105km. Vuonna 2019 vaivana oli inhottava juoksijanpolvi, mutta nyt tällaisesta ei olisi mitään vaivaa. Odotin ja oletin matkan taittuvan helpommissa merkeissä, mutta kuinka väärässä olinkaan!
Kuva: Rami Valonen
Bussikuljetuksella pääsin Pallakselle ja siellä tutut rutiinit. Vessassa käynti, banaani vielä suuhun ja viimeiset varusteiden tsekkaukset. Ilma tuntui viileältä ja onnekseni olin valinnut jalkaan pitkät trikoot ja Ninniltä sain lainaan irtohihat t-paidan kaveriksi. Takilla olisi ollut turhan kuuma ja pitkähihaisen paidan säästin kuivana pahaan paikkaan jos aivan meno hiipuu. Ötökkää parveili lähtöalueella, mutta onneksi siinä ei tarvinnut kauaa seisoskella. Päästiin matkaan ja heti kivuttiin reipas 300 metriä Laukukerolle ja Taivaskerolle. Nousun kannatti ottaa ihan rauhallisesti ja ihailla nousujen jälkeistä näkymää. Kaikki oli hyvin, hiukan vatsassa painoi. Vedin sauvavyötä alemmas lantiolle. Energiaa aloin nauttimaan tuttuun tapaan 20 minuutin välein. 5 kilometrin jälkeen helpossa alamäessä kaaduin ja kynsin kunnolla maata käsillä, vasemmalla kyynärpäällä ja reidellä. Kyllä otti päähän ja ennen niin vahva alamäkijuoksuni sai jälleen uuden kolauksen. Rauhoitin vauhtia lisää ja tutkailin vammoja. Reittä ja lonkkaa pakotti ja kyynärpää tihkutti hiukan verta. Henrik tuli takaa vierelle ja sain siitä hyvän peesin Pallaksen ekaan huoltoon asti. Tarvetta juomapullojen täytölle ei ollut. Henrik jäi ottamaan kiven kengästä pois, mä jatkoin suoraan matkaa.

Nyt vasta alkoi  reissu kohti Äkäslompoloa, kun tuo ylimääräinen kiekka Taivaskerolle oli tehty. Tämä alun 8km koukku oli lisälenkki Ylläksen pään kansallispuiston huoltotöiden vuoksi. Pallakselta Rauhalan huoltoon on 20 kilometriä ja se on melko pusikkoinen ja juurakkoinen. Ei ole mun lemppari. Vatsa tuntui koko ajan hankalammalta, oli jotenkin turvoksissa ja sitä alkoi pistellä. Pyrin kuitenkin jatkamaan energian ottamista, mutta olo oli kurjahko. Henrik sai kiinni ja siinä mentiin useamman miehen porukassa helppoa vauhtia. Rauhalassa vastassa oli huoltovalmiudessa Liisa ja Riitta. Mä sujahdin heti vessaan, josko vatsa antaisi periksi ja täytin juomapullot vedellä. Nappasin kourallisen sipsejä ja kävellen jatkoin matkaa. Sipsit maistuivat yllättävän hyviltä ja kävely pätkä oli hyvä tähän välin. Muutaman kilometrin asfalttisiirtymä oli helppoa juostavaa, vaikka loivaan ylämäkeen koko ajan. Oikean jalan kantapäässä hinkkasi ilkeästi.

Pahtavuoman huoltoon matka taittui jotenkuten. Ei ole oikein tarkkoja muistikuvia. Odottelin josko Henrik taas saa kiinni, mutta lopulta maalissa kuulin että oli keskeyttänyt. Aurinko paistoi täydeltä terältä, vaikka oli yö. Se on aika upea kokemus. Pahtavuomalla ei tarvinnut tehdä mitään vaan jatkoin heti matkaa. Tiedostin, että energiaa uppoaa liian vähän. Olo oli jälleen hankala. Jalat toimi ongelmitta, mutta vatsaa pisteli. Aloin odottaa malttamattomana Peurakaltion huoltoa, joka olisi reissun puoli välissä ja Ninni olisi siellä. Kipuaminen Äkäskerolla oli rankka, mutta maisema laskeutuessa alaspäin oli jotain niin kaunista. Teki mieli pysähtyä ottamaan kuva ja aivan hyvin olisin voinutkin, sen verran vauhti oli jo hidastunut.
Kuva: Rami Valonen
Peurakaltioon päästiin ja oli ihanaa nähdä Ninni. Kerroin huoleni, että ei mene hyvin. Olin tavoiteajastani ja hyvästä juoksufiiliksestä kaukana. Tyhjäsin roskat taskuista ja sitten kiskoin kengät ja sukat jalasta. Sukkaan oli tullut kantapäähän reikä, joten ei ihmekään että hinkkasi. Laitoin uudet rakkolaastarit ja puhtaat sukat. Lisäksi vaihdoin pitkien housujen tilalle shortsit ja kuivan t-paidan. Söin muutamia haukkauksia pitsaa ja ah niin ihanaa kokista. Omia energioita liivin taskuihin ja kuppiin mukaan suolakurkkuja ja sipsejä. Huolto oli mulle normaalia pitempi, mutta se oli todella järkevää. Jatkaessani matkaa tuntui paremmalta niin kantapäässä kuin yleisessä olossa. Juoksu rullasi mukavasti helpolla polulla. Sain juttuseuraa miehestä, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Mentiin hyvä tovi ja seurassa piipahtivat myös jokunen perusmatkan menijä. Pikku hiljaa vatsa alkoi taas kipuilla ja tuli huono olo. Voi kunpa hyvä juoksu olisi vielä jatkunut. Ninni oli tullut pyörällä lenkillään 66 kilometrin paikkeille. Huikkasin, että taas tuntuu häjyltä, mutta eteenpäin mennään. Siitä ei sitten kauaa mennytkään, kun yhtäkkiä tuli tunne että tulee oksennus ja sitten se tuli. Kaikki mansikkamehukeitto jota olin hörppinyt viimeisen 15 minuutin aikana tuli ulos. En ole koskaan aikaisemmin joutunut juostessa oksentamaan, vaikka kerran olen Kolilla Vaarojen maratonin punaisella matolla kyökkinyt. Oksentaminen helpotti oloa vatsassa, mutta pienessä paniikissa mietin mitä teen nyt. Kaikki mukana oleva energia jo ajatuksenkin tasolla yökötti. Tämä karkkipäivä ei nyt sujunut. Jatkoin kävellen matkaa ja juoksuseuralleni huikkasin että jatkaa omaa hyvää menoasi, huolehdin kyllä itsestäni.

Kävi selväksi, että loppu reissusta tulee tuskallista selviytymistä. Matka Ylläsjärven huoltoon oli pitkä, todella pitkä. Lisäksi aurinko porotti kuumana. Onneksi olin keventänyt vaatetusta Peurakaltiossa. Hörpin vettä ja urheilujuomaa, mutta se oli todella vähäistä. Pepsi huollossa olisi mun viimeinen toivo.
Maaliin jäljellä pari kilometriä. Kuva; Ninni
Vihdoin Ylläsjärvellä. Kulautin kunnolla hapotonta Pepsiä kurkusta alas ja se tuntui niin ihanalta. Ninni tarjoili meetvurstirieskaa, mutta pystyin ottamaan vain yhden haukkauksen. Oli niin surkea ja valtavan pettynyt olo. Kastelin pään ja sain toiseen lötköpulloon pepsiä, josko sillä selviäisi eteenpäin. Nimittäin edessä oli Ylläksen päälle kiipeäminen. Lähdin kävellen matkaan. Hörpin pulloista pieniä siemauksia ja yritin syödä leipää. Kummastakaan ei oikein tullut mitään.

Selvisin Ylläksen päälle. Tasaisella etenin juoksun tyyppistä matala askelista hyssyä. Yritin välttää vatsan turhaa pomppimista, sillä se teki vatsaan inhottavan olon. Alamäessä hiukan juoksi ja sitten kävelin. Huoltotie Ylläksen päältä on todella jyrkkä ja vain odotin että pääsisin hiukan tasaisemmalle ja viimeiseen huoltoon Kellokkaalle. Sinne saavuttaessa tiesin kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta jääräpäisenä tiesin jatkavani matkaa maaliin asti. Itku tuli huonosta olosta ja valtavasta pettymyksestä. Hidasta taaperrusta eteenpäin, lopulta raastava Pirunkuru ylös ja sen jälkeen vielä loputtomalta tuntuva 10km alamäki Äkäslompoloon asti. Tässä kohdassa tytärkin juoksi lentävällä askeleella 15km reitillä ohi. Olisin halunnut ja tavoite olikin olla ottamassa tytärtä maaliin, mutta nyt tässä meni toisin päin.

Ja kyllä, maaliin pääsin. Juoksin viimeisen kilometrin maaliin asti. Kello näytti matkaksi 107 kilometriä ja aikaa meni 15:57. Sijoitus oli 9./71. Huimasi ja hapotti koko kroppaa. Hartiat lysyssä mökille, jossa puhaltelin pitkään lattialla ja vain hengittelin.
Pikku hiljaa aloin nesteyttämään itseäni ja kokeilla syömistä. Kaikki pysyi sisällä. Loppu illan aina välillä tuli huonovointisuus aalto päälle ja sitten taas helpotti. Tytärkin oli alkuun omasta suorituksestaan allapäin, kunnes tuloksista selvisi, että oli voittanut alle 16 vuotiaiden sarjan ja lähdimme vielä hakemaan palkintoa kilpailukeskuksesta.

Olihan taas reissu, oppimatka. Viikossa ei harmitus ole haihtunut. Palautuminen etenee ihan hyvässä tahdissa ja kertaalleen oon jo käynyt juosten töissä. Jalat pelaa ja ruoka maistuu. En tiedä mitä juoksun saralla seuraavaksi, mutta kyllähän matkalla mielessä pyöri monesti, että mut on nyt näillä ultrilla nähty. Aika näyttää oliko tarina todella tässä.

Kiitos Ninnille ja tyttärelle 💗
Kiitokset kaikille tsemppaajille ja teille jotka kyselitte vointiani 💗

~Eija~

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Kohti Aostanlaaksoa

Vuodelle 2023 en asettanut mitään isoja kilpailullisia tavoitteita, koska menneinä vuosina olen saavuttanut niin monia sellaisia, joista osasta en osannut edes haaveilla. Tänä vuonna onkin enemmän elämyksellisten haaveiden toteuttamista ja joukossa on uusia ja tuttujen turvallisten tapahtumien tunnelmaa. Yksi iso haave on ollut päästä hyvässä ja turvallisessa ryhmässä Alpeille seikkailemaan. Rohkeus ja sujuvan kielitaidon puute ei riitä lähtemään yksin ulkomaille.

Suomessa mm Alppimentorit, Anna ja Janne järjestävät ryhmiä vuoristomaisemiin. Heidän Aostanlaakson juoksuvaellus ryhmään ilmoittauduin viime vuoden lokakuussa. Kaveriksi sain Hannan.

3D kartta reissumme kohteesta.
Aostanlaakson reissu on heinäkuun lopussa ja sain kuin sainkin yhden kesälomaviikon siihen sopimaan, kiitos työkaverin joustamisen. Lennämme Milanoon ja sieltä bussilla maateitse Courmayeuriin, josta juoksuvaelluksemme lähtee. Juoksemme kuuden päivän ajan huiputtaen mm Monte Emeliuksen ja Taou Plancin, jotka ovat yli 3000 metrissä. Arviolta matkaa kertyy 175km ja 13 500 nousumetriä. Mont Plancille, Alppien korkeimmalle huipulle (4 800m) emme nouse, mutta on luvattu, että tulemme sen etäältä näkemään. Mulla on unelma joskus päästä Mont Blancille, mutta se on sitten toinen reissu joskus.
Nuuksiossa tammikuussa 2023
Ryhmämme valmistautumiseen on kuulunut yhteislenkit etelä Suomen "Alpeilla" Nuuksion kansallispuistossa. Tammikuussa meillä oli ensimmäinen, kun näimme ryhmän muut osallistujat ja teimme lyhyen lenkin lumisilla poluilla. Tuli paljon infoa, hankittavien tavaroiden lista piteni ja innostus reissuun kasvoi. Kuvat edellisiltä reissulta kasvatti nälkää nähdä nuo maisemat omin silmin, kokea vuoriston ilma keuhkoissa ja tuntea vuoristolampien puhdas vesi iholla.
Nuuksiossa maaliskuussa 2023
Helmikuun yhteistreeni peruuntui järjestäjien taholta, mutta maaliskuussa järjestettiin sitten kahden päivän yhteistreenit. Ryhmässämme on 12 ja mentorimme Anna ja Janne. Paikalle pääsi vain puolet, mutta itse toki tykkään olla pienemmässä ryhmässä kuin kovin isossa. Tutustumista se toki haittaa.

Meillä oli sekä lauantaina että sunnuntaina kolmen tunnin kalliorymyämistä Nuuksiossa. Lauantaina oli kalliot lumettomia, mutta yön aikana satoi kunnon kerros lunta ja jotkut testasivat kenkiin kiinnitettäviä jäärautoja. Itse menin talvinastareilla ja ne toimi paremmin kuin raudat, jotka keräsivät komeat kerrokset suojalunta. Molempina päivinä saatiin rauhallisella tahdilla tonnin verran nousumetrejä.
Kuva: Janne
Mentiin todella jyrkkiä ja märkyyden vuoksi liukkaita rinteitä ylös ja alas. Yhteen nousuun tuli sellaiset 50-60 nousumetriä, joten aivan saman verran kuin kotona Joupiskallakin. Vitsinä oli Jannen lohkaisu, että kaikki mäet ovat ihan juostavissa. No nelivedolla mentiin useampikin kohta. Reissussa Italiassa tulee olemaan pätkiä, kun köyttä on vuoren rinteellä tukena. Pitkää tiukkaa alamäkeä on luvassa ja vastapainoksi pisimmillään on arviolta tonnin yhtenäistä nousumetriä. Sää sanelee sen, pääsemmekö suunnitellun reitin kulkemaan, vai joudutaanko muuttamaan reittiä. Mä toivon kirkasta keliä ja mukavaa lämpötilaa, ei missään tapauksessa hellettä. Ja sitten jos sataa koko viikon, niin sitten mennään nautiskellen sadetakin hupun alta vilkuillen.
Yöllä satoi lunta ja maisema hetkellisesti kirkastui. Kuva: Janne
 Reissua varten on joutunut päivittämään varustevarastoaan. Ei ole mitään halpaa hommaa ja aikaakin on saanut ihan kiitettävästi kulumaan, kun on surffaillut erinäisissä nettikaupoissa. Nyt on kuitenkin juoksusadehousut, jääpiikit, kuivapussia ja uusi juoksureppu ostettu. Toivon, että pystyn hyödyntämään varusteita joskus toistekin. Käyn varusteita läpi jossain toisessa postauksessa lähempänä reissu.
Kuva: Janne
Alku vuoden innostuksen jälkeen on hiukan fiilis tasaantunut. Ei toki itse reissua kohtaan, mutta yhteistreenien peruuntuminen ja siirtäminen toiseen ajan kohtaan hyvin lyhyellä ajalla harmitti yllättävän paljon. Toukokuun ja kesäkuun yhteistreeneihinkään en pääse, koska toukokuulle oli jo työvuorot suunniteltu ja kesäkuussa päällekkäin osuu juhlat ja pyöräsuunnistusta. Eli isosti odottamani mentorointi maastossa ja porukalla tekeminen typistyi kahteen erilliseen kertaan. Nyt toki teen omalla aikataululla ja itseäni mentoroimalla treeniä ja säästyn matkustamiselta etelä Suomeen. Kotosalla saan onneksi kavereita mukaan keräämään nousumetrejä ja aina on hyviä äänikirjoja ja podcasteja mitä kuunnella.
Ilmajoella huhtikuussa 2023.
Just nyt parasta on kevät 💗
Huhtikuun lopusta kesäkuun alkuun aika voisi madella, sillä haluaisin nautiskella joka ikisestä valoisasta aamusta ja kirkkaasta illasta. Lempeä aurinko kasvoilla ja maasta puskeva kevään vihreä ruohonkorsi saa mut hymyilemään. Katupölyn tainnuttava kevätsade innostaa lähtemään kevyelle lenkille ja lupaus, että syksyyn on vielä pitkä matka, tekee olon levolliseksi. Just nyt eletään mun ehdottomasta lemppari vuodenaikaa.
Nautinnollista kevättä ihan jokaiselle!

~Eija~