Näytetään tekstit, joissa on tunniste sprintti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sprintti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuosi 2022

Vuoden 2022 alussa oli hiukan epävarma olo mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. UTTF edellisenä vuotena oli vienyt mehut. Nyt jälkeen päin postauksia ja kännykän kuva-albumia rullatessa läpi, voi todeta, että vuoteen mahtui kuitenkin taas kaikenlaista.

Itselle henkilökohtaisesti tärkein onnistuminen oli suunnistuksen SM-sprintin hopea sarjassa D40. Kaikesta jännittämisestä huolimatta onnistuin ja haave tossusuunnistuksen SM-mitalista toteutui. Pystyn vieläkin muistamaan sen tunteen. Pieni asia muille, mutta itselle niin merkityksellinen.

Ensimmäinen tossu suunnistuksen SM mitali.
Myös pyöräsuunnistuksessa, jossa osallistujia toki on paljon vähemmän kuin tossusuunnistuksessa, sain veteraanisarjassa SM-mitaleja, ensimmäisen henkilökohtaisen kultaisenkin keskimatkalla. Lisäksi hopeaa tuli erikoispitkillä ja pronssia sprintissä.

Pyöräsuunnistuksen kisareissut ovat olleet mukavia Ninnin kanssa. On niin paljon mukavampaa ja opettavaisempaa jakaa kokemuksia sellaisen kanssa, joka elää ja hengittää samaa juttua. 

Kolikon kääntöpuolena kuluneen vuoden kurjimmat asiat kuitenkin liittyvät osittain ja suoraan pyöräsuunnistukseen. Nimittäin kesäkuun Heinolan sprintti- ja pitkänmatkan reissulla sairastuin koronaan ja tartutin sen myös Ninniin. Ja sitten elokuussa Alajärvellä viestissä ankkuriosuudella ajoin puuta päin ja näin hetken tähtiä. Kädet täristen jatkoin matkaani ja vedin vielä kerran sarvien yli pehmoisella pururadalla. Olo oli niin lyöty ja itketti, sillä pää oli ihan pyörällä ja olin tyrinyt meidän johtoaseman. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta kuitenkin nousin vielä loppukiriin ja hävisin puolen renkaan mitalla viestikullan.
Nämä muistot riipaisevat edelleen.

Pyöräsuunnistus koukuttaa.

Kaikkea onnistumista ei mitata mitaleissa tai voitoissa, vaan myös hienoissa kokemuksissa ja yhdessä tekemisessä ja toisenlaisissa onnistumisissa. Yksi ehdoton elämys tänä vuonna oli Lost in Kainuu, extremely lost yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa. Seikkailimme kisan 24 tunnin sarjassa ainoana naisjoukkueena. Yhteensä seikkailuun kului 26 ja puoli tuntia. Oli hieno reissu, ihan kaikessa mielessä. Jopa sen löytymättömän rastin ympärillä pyöriminen oli just paikallaan. En unohda sitäkään koskaan ja nyt koen sen positiivisena asiana.

Meidän seikkailusta Ninni koosti huikean hienon videon. Video löytyy täältä -> Lost in Kainuu: Suo, Säntti ja Pää. Videota katsellessa tulee niin hieno fiilis. Kiitos naiset 💓
Lost In Kainuu, Extremely Lost Suo, Säntti ja Pää.
Kuva; Anni Heikkinen
Polkujuoksun puolella mitään suuria tavoitteita ei tänä vuonna ollut. Nuts Karhunkierrokselle toukokuun lopussa menin, koska en osannut poiskaan olla. 83 kilometrin reissu oli jälleen rankka. Energioiden kanssa oli ongelmia. Naisten neljäntenä selvisin maaliin, jossa vastassa olivat tyttäreni ja vanhempani sekä Ninni, joka koko yön huolsi mua. Jälleen kiitos Ninnille.

Itse hyppäsin huoltajaksi tyttärelleni, kun hän osallistui 13 kilometrin uutuus matkalle. 12 vuotias tyttäreni juoksi kolmanneksi ja tämä äiti oli äärettömän ylpeä.
Lievästi sairastetun koronan jälkeen ensimmäinen kisa oli Kainuu Traililla 55km. Koskaan aikaisemmin en Hossan kansallispuistossa olllut ollut, mutta polut, vesistöt ja maisemat todellakin lumosivat ensikertalaisen. Oli kaunista ja juoksukin meni aivan ok, kuumasta kelistä huolimatta.
Nuts Karhunkierros, 83km lähtö. Kuva; Reijo.
Lokakuun alussa juoksin Vaarojen maratonilla ihan hyvän 65 kilometrin retken. On haasteellista jättää haastamatta itseään kunnon kisaan toisia vastaan. Tai no kropan puolesta helppo, mutta ei pääkopan. Jäi kuitenkin hyvä fiilis reissusta ja oli hienoa olla ihan hyvävoimainen juoksun jälkeen.
Kainuu trail. kuva; Hannu Huttu
Hossan polkujuoksun jälkeen jatkoimme koko perheen lomailua Kainuun Rastiviikoilla Puolangalla ja Luhtakankaalla. Ohjelmassa oli niin tossu- kuin pyöräsuunnistusta. Oli mukava koko perheen lomaviikkoa. Tiukasti kisastartteja joka päivä, mutta ei tiukalla väännöllä.
Kainuun Rastiviikolla
Kainuun loman jälkeen kaiken säätämisen jälkeen sain suunnitellulle Norjan reissulle kaveriksi iskäni. Meidän reissusta voi lukea osa yksi ja osa kaksi. Siitä tuli unohtumaton reissu ja yksi parhaimmista asioista mitä olen iskäni kanssa saanut tehdä. Iskälle kiitos, että lähdit ennakkoluulottomasti mukaan ja annoit mun ajaa hurjastella kapeilla norjalaisilla teillä ja tunneleissa. Hyvin vedettiin 😁
Iskän kanssa Norjassa. Bergsbotn.
Vuoden aikana tuli osallistuttua myös useisiin suunnistuskisoihin, joissa mukana kulkivat tyttäret. Hiihdeltyä tuli mulle hyvät kilometrit, mutta juoksukilometrit jäivät edellisvuotta vähäisemmiksi. Poljin työmatkat pyörällä samaan työpaikkaan, jonne 20 vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuttuani menin. Pidän työstäni ja todistetusti monivuorotyön kanssa onnistuu urheilla.
Sairaanhoitaja opiskelija 2000-luvun alussa.
kuva: Leenan arkistoista
Lukuina vuosina 2022 näyttää tältä;
- juoksu 1816km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto. Lisäksi kilometrejä tuli seikkailukisassa, mutta niitä ei ole tässä.)
- suunnistus 198km
- pyöräily 3689km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)
- kävely 693km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily, retkeily ja geokätköily)
- hiihto 1006km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)
Lisäksi paljon hyötyliikuntaa, täsmä voima- ja liikkuvuustreeniä sekä yksittäisiä lajikokeiluja, kun mahdollisuus on ollut tehdä.

Kiitos vuosi 2022!
Kiitos teille blogin lukijat!
Hyvää vuotta 2023!

~Eija~

maanantai 16. toukokuuta 2022

SM-hopeaa

Eilen oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista, nimittäin suunnistuksen sprintin SM-kisat Jyväskylässä. Suunnistuksen suomenmestaruus kisojen tunnelmaan oon oppinut vasta pääsarja vuosieni jälkeen, sillä aikaisemmin mulle ei tullut mieleenkään että mä voisin sinne mennä. Seurakaverini Liisa istutti muhun ajatuksen, että kyllä mä voin. Metsäsuunnistuksessa taidot eivät ole riittäneet edes kymppisakkiin kuin ihan tosi tosi harvoin, mutta sprintti suunnistuksen kolme nelossijaa on laittanut kytemään muhun sisua ja ripauksen unelmaa.

Herätys ennen viittä ja jännityksestä täristen kohti Jyväskylää.

Mä kisaan veteraani-sarjoissa, eli ryhmä kakkosessa. Pääsarja ja nuoret on ryhmä ykköstä. Oon 42 vuotias, ihan kohta 43 vuotias, eli vielä kuulun sarjaan daamit 40. Kahden vuoden päästä vaihtuu sarjaksi daamit 45. Eilisissä kisoissa vanhin sarja oli 85 ja sitä vanhemmille. Ja meidän seurasta Eila 75 vuotta voitti hopeaa omassa sarjassaan. Toivon pystyväni itsekin olemaan tuossa iässä yhtä terävässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kokonaisuudessaan kisoissa oli sellaiset 1600 suunnistajaa.

Suunnistuskansaa

Valmistautuminen tähän kisaan sujui ihan kuin muihinkin kisoihin. Aikataulujen järjestelyä, terveenä pysymistä, kartan kanssa liikkumista, vetotreenejäkin (!) ja kaikenlainen ajatustyö. Mä olin viime viikon lomalla, mutta täytyy kyllä sanoa että ihan lomailuksi se ei mennyt kun koko viikko meni jännittämisessä. Nukuin melko huonosti ja mieli meni aallokossa ja vakuutellessa, että hyvin se menee ja jos ei mene, niin se ei haittaa (eikä oikeasti haittaakaan, vain harmittaa hetken). Koska menneinä vuosina osallistuessani sprinttiin, olen yleensä joka toinen kerta epäonnistunut, olisi nyt ollut vuorossa se epäonnistuminen. Hyvä tekosyy huonolle suoritukselle tai jopa osallistumisen perumiselle, olisi ollut viisaudenhampaan poistoleikkaus, joka oli ihan oikeasti suunniteltu viime viikolle. Meinasin olla kertomatta koko sprintistä lääkärille, mutta narahdin jo ennen kuin ehdin suutani avata. Lääkäri tiesi mut ja arvasi mulla edessä olevan useita kisoja. Lupasi palata asiaan sitten kisakauden ulkopuolella. Olin helpottunut, vaikka samalla mun hyvä tekosyy poistui.

Jyväskylään lähdin ajelemaan sunnuntai aamulla puoli kuudelta Heikki ja Jukka kyydissäni. Kaikilla oli karsinnan lähtökynnys ylitettävänä klo.09. Tarkoittaa sitä, että tuon jälkeen ei enää ole asiaa kisaan ja näin kaikki saavat tasapuolisen kisan. Lähtöalueelle ei kuulunut kuulutukset, ei nähnyt väliaikoja tai tuloksia, ei nähnyt vilaustakaan kartoista. Siellä odotettiin omaa lähtöaikaa jutellen tuttujen kanssa ja lämmitellen. Oli meinaan aika viileä tuuli.

Ja sitten sitä mentiin. Meidän sarjassa oli 33 osallistujaa, joten kaikki pääsisivät hyväksytyllä suorituksella finaalin. Tarkoitus oli mennä rennon reipasta ja varmistaa että hylkäystä ei tule. Se tarkoittaa että kaikki oikeat rastit on leimattu ja kielletyille alueille ei hipaisekaan jalallaan.

Mielestäni menin suunnitelman mukaan ja suunnistus sujui ihan ok:sti. Pari pientä epäröintiä, mutta reitinvalinnat oli ihan jees. Yllätyksekseni olin karsinnan jaetulla toisella sijalla. Olisi sittenkin voinut mennä vielä rauhallisemmin, vaikka fiilis jäi, että yksi vaihde vielä löytyy. Matka oli 2,1km ja aikaa mulla meni 10:29.
Karttapala finaalista.
Sitten taas odotellaan, että päästään finaaliin ja siihen ratkaisevaan kisaan. Syötävää, jutustelua ja karsinnan läpikäymistä. Aurinko alkoi paistamaan ja oli oikein lämminkin. Finaalin lähtökynnyksellä sai nyt odottaa kaksi tuntia omaa lähtöä. Jännitti, mutta jotenkin aamun karsinta oli pahimmat tykyttelyt laannuttanut.
Jalassa oli La Sportivan Akashat
Oli tiedossa, että finaali on haastavampi kuin karsinta ja näinhän se yleensä onkin. Piti vain keskittyä ja antaa mennä ne kohdat kun katu oli auki. Lähtö oli tuotu lähelle maalia, mikä kyllä yllätti. Tuli mukava kisafiilis, kun kuulutus raikasi ja kannustajat hurrasi maalisuoralla.

Ja sitten vaan matkaan. Ykköselle meinasi tulla hankaluus henkilöauton kanssa, kun se ajoi kovin hitaasti poikittaisella tiellä ja mun olisi pitänyt päästä sen ohi. Lopulta kurvasin edestä ja arvelin kuskin olevan melko kauhuissaan hullusta suunnistajasta. Rasti kerrallaan eteenpäin. Hirmuisen tarkkana piti olla ja meno tuntui kovin tempovalta, kun kurveissa ja käännöksissä, karttaa tihrustaessa ja varmistellessa mistä pääsee luvallisesti sujahtamaan, vauhti tippui ja taas kiihtyi. Pienessä ylämäessä puolen välin jälkeen väsy tuntui jaloissa. Piti painaa vaan eteenpäin.

Maalissa tuntui, että ei se ihan nappiin mennyt. Kaikki reitinvalinnat eivät olleet ihan parhaat, mutta siinä kiireessä ei vaan ehdi kaikkea huomaamaan ja päätöksen tehtyään on vaan mentävä. Yllätys oli iloinen, kun tulin toiseksi 😀
Palkintojen jako.
Karsinnassa kävisin voittajalle 6 sekuntia. Finaalissa eroa oli 4 sekuntia. Tavoite on yleensä aina hiukan parantaa finaaliin ja näinhän siinä sitten menikin. Kolmanneksi tullut oli mua takana 4 sekuntia ja neljänneksi tullut jäi sekunnin pronssista. Tätä on sprintti. Loppusuorakin on mentävä täysiä ja siinä musta tuntuikin että jalat loppuu alta.
Tämä oli mun ensimmäinen SM-mitali tossusuunnistuksesta. Arvostan tätä valtavasti. Tämä nousee ensimmäisen pyöräsuunnistus SM-mitalin, Nuts Ylläs-Pallas 105km:n voiton, Vaarojen maratonin matkojen ja viime vuoden Nuts Karhunkierroksen 166km:n voiton rinnalle. Oon niin iloinen!
Hopeaa!
Tarkoitus oli kirjoittaa ihan lyhyesti. Mutta tulikin pitkästi. Mutta onpa sitten mukava lueskella ja muistella kasikymppisenä ensimmäisen SM-hopeani tarinaa 😊
Kisoja edeltävänä päivänä juhlistettiin 20 vuotista sairaanhoitaja uraa silloisten opiskelijakavereideni kanssa.
~Eija~

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Sprintti pettymys

 Tämä postaus on tosi lyhyt. Voisin jopa jättää kokonaan kirjoittamatta. Miksi vääntää puukkoa haavassa. Nukuttu yökään ei kohentanut fiilistä. Harmittaa (ja muutama rumasana tähän perään...). En halua selitellä, mutta kuitenkin jonkinlainen itsetutkiskelu on paikallaan. Odotinko liikaa, oletinko olemattomia, enkö vain osaa? Harmittaa lisää.

Lenkkareilla mennään sprintissä.
Eilen oli suunnistuksen SM-sprintit Salossa. Kisa oli yksi odotetuimmista tälle vuodelle, kun korona pilasi UTTF yritykseni. Toki olen satsannut tänä vuonna myös pyöräsuunnistukseen ja viikossa ajatusten suuntaaminen MTBO:sta sprintti moodiin ei ollut ihan helpointa. Se on melko yllättävää, miten raskaalta jalat tuntuvat monien maastokilometrien jälkeen siirryttäessä juoksemaan. Tuntuu, ettei pääsee oikein millään eteenpäin. Onnekseni ehdin viikon aikana käydä juoksemassa ja juoksutuntuma löytyi.

Tänä vuonna sprintissä ei ollut meillä ikätyypeillä karsintaa ollenkaan (penteleen korona!) ja se harmitti jo etukäteen. Vaikka kaksi starttia samana päivän kuulostaa raskaammalta, niin koen karsinnan kuitenkin sprintissä auttavan kroppaa heräämään ja virittäytymään sprinttiin. Varsinkin itse olisin sitä kaivannut, kun viime sprintistä oli puolitoista kuukautta. Sprintissä kaiken A ja O on se, että tekee nopeat ja hyvät reitinvalinnat, ei mene kielletyille alueille ja juoksee lujaa. Salossa onnistuin kahdessa jälkimmäisessä, mutta ensimmäinen petti ja pahasti.

Pala mun sprinttiradasta.
Nyt tulee se seli seli-osio. Mulla tuli armoton kiire lähtöön. Oltiin kisojen parkkipaikalla vartin yli yksi. Sieltä hopi hopi vauhtia kaksi kilometriä kisakeskukseen, jossa olin klo.13.30. Numerolappo paitaan, takki ja housut veks, emit, kompassi ja rastimääritekotelo messiin ja klo.13.34 juosten vajaa kaksi kilometriä lähtöön. Lähdössä olin kolme minuuttia ennen kuin mut huudettiin lähtöviivalle. Lämmittely tuli hoidettua, mutta olin kaikkea muuta kuin keskittynyt. Yritin karttasangon vieressä rauhoittaa itseni ja rastimääritteitä silmäillessä nähdä jo sieluni silmissä rastien paikat.

Heti helpolle ykköselle virhe, kakkonen ok, kolmonen ruiskaisten vaan, neloselle ja vitoselle jo paremmin. Kutoselle pitkä väli ja sen jälkeen pientä sekoilua. Ysille iso virhe ja 12. rastille mennessä olin ensin mennä 13. rastille. En tiennyt miten on järkevintä sujahtaa viimeiselle rastille ja se menikin jälkispekulointina penkin alle. Heti maalissa ihan surkea olo, sillä pommiin meni. Rastiväliajat puhuivat karua kieltään. Ykkösellä oon ollut 37. Kutos rastille mennessä olin nostanut itseni hienosti 3. sijalle, mutta sitten menin taas ryssimään ja lopulta putosin sijalle 13. Pahimmat virheet kun laskee yhteen, saa kasaan minuutin. Ei niin optimista reitinvalinnoista saisi lisää, mutta niitä en laske. Tuon minuutin kun olisi saanut pois, olisin päässyt tavoitteeseeni, eli reilusti kymppisakkiin. Siihen mulla olisi oikeasti ollut täydet mahdollisuudet. Ja nyt kun menin homman ryssimään, harmittaa niin vietävästi.
Leuka rintaan ja kohti uusia haasteita.
Keräsin kimpsut ja kampsut ja lähdin takaisin kotiin. Menihän se kaunis aurinkoinen syyspäivä näinkin. Ensi vuonna uusi yritys tässä suunnistuksen herkimmässä lajissa, josta tykkään ihan valtavasti.

~Eija~

lauantai 8. elokuuta 2020

Loma alkoi

 Loma alkoi tämän viikon maanantaina, vihdoinkin. Kesä kaikkine töineen ja kärpäsineen väsytti mut melkoisesti. Ennen loman alkua mulla oli muutama päivä vapaata ja sain jo hiukan nukkua. Liikkuminen auttaa mulla kohentamaan fiilistä, joten missään nimessä en sohvalle päivä tolkulla jää makaamaan. Tiedossa myös oli että erityisesti alkuloma tulee olemaan kiireinen. 

Vapaapäivänä kävin Jurvan Pässilässä vuoden 2001 Nikkari-Jukolan omatoimi uusintajuoksussa. 19 vuotta sitten juoksin Ylistaron Kilpa-Veljien Venlojen ykkös joukkueen toisen osuuden, joka oli 5,6 kilometriä pitkä. Valitsin siis saman osuuden ja tarkoitus voittaa oma aika.

Raskaahkosti nousi jalka alkuun, mutta kyllä siitä kroppa alkoi lämmetä ja hiki nokkua pitkin kasvoja. Tuli virhe 7. rastille ja viimeisillä rasteilla piti nostaa vauhtia ihan tosissaan, että sai voitettua itsensä. Voitin lopulta 16 sekunnilla. Olipa kivaa. Nikkari-Jukolan reitit ovat suunnistettavissa elokuun loppuun asti. Tsekkaa asiasta Suunta-Jurvan sivuilta.

Viime lauantaina oli koko päivän vähän ärsyttävä olo, kun tiesi että illalla pitäisi juosta lujaa. Mietin, että jaksanko, huvittaako, tarvitseeko. Olin voittanut osallistumisoikeuden Komia Paukaneva Night trailille viime vuonna sijoittumalla silloin naisissa kolmanneksi. No lähdin silti, vaikka olo tuntui vetämättömältä. Tuttuja oli taas kiva nähdä ja tutustua uusiin ihmisiin. 

Paukanevalla taktiikka on juosta ensimmäinen kilometri kovaa, että pääsee itselle sopivan vauhtiseen kohtaan letkasta ennen pitkospuita. Eka kilometri meni aikaan 3:53. Seuraavat 4:05-4:36 välille. Puolen välin purtsipätkällä jalat tuntui aivan imeytyvän pehmeään alustaan, mutta pitkospuilla taas kulki. Viimeiset kilometrit annoin jalkojen vaan rullata ja olin ajattelematta kuinka kamalaa tämä oli. 10,2km pitkospuilla aikaan 42:45, oma reittirnnätys ja naisten sarjan toinen. Kyllä se juoksu sittenkin irtosi.

Kuva Komiaflow
Sunnuntaina retkeiltiin perheen kanssa Kauhajoen Katikankanjonilla. Todella kaunis paikka, rauhallista, hieno laavu ja mukavasti nousuja ja laskuja. Kannettiin koko retken ajan sadetakkeja mukana, mutta pisarakaan ei satanut. 
Ensimmäisenä virallisena lomapäivänä oli opas hommia YKV:n lasten suunnistusharjoituksissa. Alkuun satoi lähes kaatamalla tunnin, kunnes ilta-aurinko alkoi paistaa. Kastumisesta huolimatta lapsia ja nuoria oli mukavasti paikalla ja aika hurahti hetkessä.
Lasten harjoitukseen kuuluu myös reitin piirtäminen. 
AM-sprintti kartan palaa.
Toisena lomapäivänä lisää suunnistusta, mitäs muutakaan. Aluemestaruus sprintti oli vuorossa Kauhajoella. Sprintti on niin kivaa ja nyt oli radat saatu mukavan haastaviksi. Reitti vaihtoehtoja oli ja vauhdissa ei aina osunut nappiin. Ykköselle virhe. Rastimääritteissä rasti oli merkitty sisänurkkaan, joten juoksin aidan sisälle, mutta rasti näkyikin aidan toisella puolella. Kauheaa vauhtia takaisin. Sisänurkka olikin tarkoittanut aidan ja rakennuksen sisänurkkaan. Otti päähän. Muuten sujui mukavasti, vaikka vasta kotona karttaa tutkiessa huomasin kasi rastille lyhyemmän reitin valinnan kuin olin tehnyt. Sarjan voitto kuitenkin. Tällainen suoritus ei kuitenkaan kestä päivän valoa syksyn SM-kisoja, joten psyykkinen treeni jatkukoon.

Eilen perjantaina meni koko päivä YKV suunnistusjaoston järjestämän Komian Kirkon Hölkän puuhailuissa. Tapahtuma oli ensimmäinen kilpailu, jossa olin kilpailunjohtaja. On ollut opettavaista ja ilman Päiviä ja jaoston jäsenten kivijalkaa ei olisi onnistunut. Oli kova ja kuuma päivä, mutta kaikki taisi mennä hyvin. Kirjoittelen hölkästä lisää joskus myöhemmin.
Komian Kirkon Hölkän startti

Sillä tällä hetkellä istuskelen Nurmijärvellä varjossa, juon vettä ja odottelen. Reilun tunnin päästä pääsen pyörän ja kartan kanssa metsään. On pyöräsuunnistuksen SM-kisaviikonloppu. Pitäkää peukkuja että pyörä ja nainen selviää taas ehjänä maaliin.


~Eija~

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Väsynyttä menoa

Viime viikon sunnuntaina oli vielä heinäkuulle tyypillisen lämmin, jopa kuuma keli. Siihen osui suunnistuksen kansalliset tuplasprintit Seinäjoella, meille siis etulikiinen paikka. Tyttärien kanssa olin menossa mukana. Nuorimmainen, silloin vielä 8 vuotias (täytti tällä viikolla 9 vuotta) jännitti kovasti, koska tämä oli hänen ensimmäinen kilpailu ilman siimaa. Hänellä meni aamupäivän kisa ihan hyvin, mutta iltapäivällä tuli iso virhe josta kuitenkin selvisi aikuisen kanssasuunnistajan avustuksella (kiitos tälle henkilölle). 10 vee tyttärellä taas tuli aamupäivällä virhe, mutta iltapäivällä meni paremmin.

Mä lähes rakastan sprinttiä, erityisesti kun nykyään nämä juostaan ns kaupunkiympäristössä. Metsässä tuskin pystyisin samaan vauhtiin ja tarkkuuteen. Naiset 40 sarjassa oli ilahduttavasti osanottajiakin, joten oli ihan oikeaa kisan tuntua. Ennen aamupäivän starttia kroppa ja erityisesti jalat tuntuivat löysiltä. Rennot verryttelyt herätteli sopivasti kroppaa. Törnävän ammattikoulun pihaan oli viritelty kivasti lapyrinttia ja rata meni ristiin rastiin. Pitemmällä välillä siirryttiin kohti kilpailukeskusta ja lopussa neljä hassuhkoa rastia ihan lähekkäin. Pieniä virheitä tuli ja suorituksen jälkeen reittiä tutkiessa jonkun välin olisi voinut mennä toisinkin. Kuitenkin ihan ok suoritus.

Parin tunnin odottelun jälkeen iltapäivä startti oli Törnävän sairaalan nurkilta. Siellä puikkelehdittiin rakennusten väleissä, aika simppeleitä reittejä. Todella pitkällä välillä siirryttiin takaisin Törnävän saareen. Tässä kohdassa jaloissa tuntui aikaisempi startti ja kuumuus. Nyt ei mitään mainittavia virheitä tullut ja olihan tuo rata aika helppo. Sarjan voitto ja sen kunniaksi tyttärien kanssa nopea pulahdus järveen.
Aamupäivän karttapala.
Eilen perjantaina keli oli kaikkea muuta kuin heinäkuinen. Asteita oli hätinä 12 ja vähän väliä heitti piskoja ja tuuli. Oli oikeasti kylmä. Vuorossa oli suunnistuksen AM-keskimatka Kauhavalla. Jälleen tyttärien kanssa olin liikkeellä. Meiltä oli noin tunnin ajomatka Kauhavalle ja ilman tyttärien juttelua olisin varmaan nukahtanut rattiin. Väsytti ihan kamalasti. Ennen omaa starttia ehdin huoltaa tytöt lähtöön ja kannustaa maaliin. 10 vee voitti 12TR, mutta 9vee oli oikaissut rastireitillä liikaa ja neljäs rasti oli jäänyt väliin. Siinä nieleskeltiin kaikki kyyneleitä. Eihän se helppo rata ollut lapsilla maastossa, jossa ei pahemmin polkuja ollut. Onneksi lapsien suoritusta ei kuitenkaan hylätä, mutta kyllä 10 minuutin aikasakko pudottaa tuloslistalla viimeiseksi. 
Lyhyillä lämmittelyillä starttasin omalle reitille. Tiistaina tehty kova jalkatreeni tuntui edelleen pahasti jaloissa, mutta yllättävän vähän se menoa haittasi metsässä. Päin vastoin ravasin vähän turhankin aivottomana Kukkuran mäkeä ristiin rastiin. Jo aikaisemmin mainitsemani kamala väsy painoi päällä, mikä toki hiukan hälveni raittiissa ilmassa. Alku lähti ihan ok, mutta kakkoselta lähdin väärässä kulmassa kohti kolmosta. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle rinteeseen. Oon tullut lähelle nelosta ja siitä korjannut oikealle, mutta vielä tovi meni ennen kuin sain itseni kartalle. En oikein voinut uskoa että menin niin sivuun, mutta aika roiskaisemalla rastilta lähdinkin, joten tässä tulos. Kyllä mua suututti. Lähdin kirimään virhettä kiinni, mutta se tyssäsi kutoselle mennessä kun taas huolimattomasti lähdin vain sinne päin. Nyt reilusti oikealta ohi kivikkoiseen rinteeseen. Siinä pyörin parin muunkin ikänaisen kanssa ja lopulta saimme kiinni yhdellä rastilla. Sitten loput rastit leuka rinnassa keräillen ja maaliin. 
Iso virhe kakkoselta kolmoselle...
Ei ollut mun päivä. Tunnistan sen, että en pystynyt keskittymään, eikä suunnistus lähtenyt sujumaan missään vaiheessa. Kauhea kiire oli päällimmäisenä fiiliksenä. Oon hirveän pettynyt omaan suoritukseeni. Yhteensä virhettä tuli ainakin 8 minuuttia, ehkä enemmänkin. Hyvä muistutus taas itselle, että pakottaa itsensä keskittymään siihen suunnistamiseen, vaikka kuinka jalat veisi.

Tämän hetken fiilikset eivät ole kovin korkealla. Suurin syy on tämä armoton väsy. Mä olen ollut koko kesän töissä ja edelleen 4 työvuoroa, joista kaksi on 14 tunnin pituisia, erottaa muta neljän viikon kesälomasta. Mulla ei ole ollut yhtään pitempää vapaa pätkää heinäkuussa, vaan kahden päivän vapailla on menty. Vapailla oon käynyt kisoissa (ihanaa kun kisoja vihdoin taas on kalenterissa!) ja viimeksi tällä viikolla vapaat meni tyttären synttäreitä järjestellessä ja juhliessa. Heinäkuun aikana on ollut 9 aikaista aamuheräämistä, 5 pitkää päivää (14 tuntia) ja 4 yövuoroa. Pelkkiä iltavuoroja oli vain 3. Vapaille jäädään usein iltavuorosta, joten se yhtenäinen vapaa-aika kaventuu entisestään.
Rauhallisen koronakevään jälkeen meillä on ollut kiireinen kesä ja korona rajoitteet vaikuttaa meillä vielä vahvasti, ihan työvuorosuunnitteluun asti ja tämä jos mikä haukkaa sitä henkilökohtaista hyvinvointia. Arkena kasista neljään tekevät eivät näe tässä varmaan mitään ongelmaa, mutta mä olen todella väsynyt. Kesäkuu vielä meni, mutta nyt jotenkin loman lähestyessä virta loppuu. Ja kun se ei ole yksistään tuo työ ja kisat mitkä nakertaa jaksamista, vaan taustalla on muutakin, että aivot käy kierroksilla lähes jatkuvasti. Nukun pääsääntöisesti yöni (tai päivät yövuorojen jälkeen) hyvin, mutta pää ja kroppaa tarvitsisi lepoa hereillä ollessakin.

Lomajakson ensimmäinen viikko ei tule tuomaan vielä lepoa muuten kuin että saan sentään mahdollisesti nukkua aamuisin pitkään. Muuten se viikko on suunnistusta ja hölkkää täynnä. Mutta seuraavilla viikoilla aion ottaa päivän tai kaksi, että heitän jalat kohti kattoa tai puiden latvoja, jos säät sallii, ja olla köllötellä vaan. Osaankohan 😁

~Eija~

tiistai 24. syyskuuta 2019

Sekuntipeliä sprintissä

Suunnistuksen SM-sprinttikisaa olin odotellut malttamattomana ja toisaalta vatsan pohjaa kouraisevalla jännityksellä. Heinäkuisen yli 100 kilometrin polku-ultran jälkeisissä jalkaongelmissa ja -traumoissa hetkellisesti jo pelkäsin, onko edes mahdollista yhdistää pitkän matkan juoksua ja sprinttiä samaan itselle tärkeään kisakauteen. Lopulta kaksi kuukautta riitti toipumaan ultralta. Kepeät jalat "harjoitus" sprinttikisoissa ja oma ennätys cooperintestissä pönkitti itseluottamusta juoksukuntoon. Loppu olisi kiinni päästä. 

Onnistuin hyvin, sillä SM-kisoista daamit 40-sarjassa kotiin tuomisina oli neljäs sija 😊
SM-sprintti Forssan torilla.
Lauantaina SM-viestit oli kisattu Mynämäellä, jossa itse en ollut. Sen sijaan poljin ystäväni kanssa reilu 60 kilometriä tihkusateessa jalat melko märkinä. Pelkäsin että tulen kipeäksi ja retken jälkeen troppasin itseäni ja kääriydyin vilttiin ennenkuin oli aika lähteä esikoisen kanssa SM-sprintti reissuun. Heppu on ollut mun kaverina SM-sprinteissä vuonna 2017 ja tekee hyvää ottaa välillä ihan kahden keskistä aikaa. Ja nyt Heppu pääsi viettämään laatuaikaa pikkuserkkujensa luo Viialaan, jossa olimme yötä ja mä piipahdin sunnuntaina yksin Forssassa.

Keli oli todella viileä. Pakkasen puolella aamusta ja päivän aikana lämpötila nousi hätinä 6 astetta plussalle. Monta kerrosta vaatetta päälle. Karsinnan lähtökynnys piti ylittää klo.09.05 mennessä ja mulla oli lähtö vasta klo.10.38. Tärkeintä oli pitää itsensä lämpöisenä. Puoli tuntia ennen esilähtöön pääsyä aloin lämmitellä tehokkaammin ja vaatekerroksia sai kerros kerrokselta riisua pois. Tuntui aika hyvältä, vaikka jännitti. Karsinnassa ei tarvitse laittaa kaikkea peliin, riittää että saa hyväksytyn suorituksen ja mahtuu 30 parhaan joukkoon, että pääsee A-finaaliin, jossa kisataan SM-mitaleista. Meidän sarjaan oli ilmoittautunut 53.
Viimeinen rasti torin laidalla.
Oma jännittäminen näkyi siinä, että heti ekalle rastille kiersin talon vasemmalta puolelta, vaikka oikealta olisi ollut sujuvampi. Mutta kun on jo menossa, veisi suunnan korjaus liikaa aikaa. Tästä harmistuneena rastilta lähtö oli myös huono. Myös kolmoselle tyhmä rakennuksen kierto epähuomiossa. Seuraavat rastit ihan sujuvasti kunnes ysi rastille mielestäni kierto kirkon väärältä puolelta. Toki aika moni oli sen myös kiertänyt oikealta, kuten minäkin, mutta silti mulla ainakin tuli hidasteluja. Maaliin tullessa päällimmäinen ajatus oli, että ei mennyt hyvin. Juoksu kulki hyvin, mutta suunnistus ei sujunut vaikka rata lähtökohtaisesti oli melko helppo. Yllätyin, että karsinnan sijoitukseni oli 6.! Tällä suorituksella ajattelin auttamattomasti olevani kymppi sakin ulkopuolella, mutta en ollutkaan. Mieli koheni hurjasti.

Linnuntietä radan pituus oli 2,2 km ja aikaa mulla meni 10:51. Olin 49 sekuntia voittanutta hitaampi.
D40-sarjan karsinnan kartta.
Sitten olikin pitkä aika odotella iltapäivän finaalin lähtöjä. Syömistä, huilia ja karsinnan tulosten silmäilyä. Lopulta tuli hiukan kiire, että ehti finaalin lähtökynnykselle ennen klo.13.15. Oma lähtöaika oli vasta lähempänä kolmea. Nyt lähtökynnyksellä pääsi sisätiloihin, mutta siellä oli todella lämmin ja alkoi väsyttää. Ulkona pysyi paremmin virkeänä. Taas aloitin paremmat lämmittelyt puolta tuntia ennen esilähtöön pääsyä. Kropassa tuntui ihan hyvältä ja jotenkin pääkoppakin oli rauhallisempi. Ehti sitä silti kaikenlaista mielessä pyöriä.
Finaalissa tiukalla ilmeellä 😁
Karsinnassa rasteja oli 12 ja finaalissa 20. Tuntui isolta määrältä nuo finaalin rastit. Toki finaalissa matkakin oli pitempi, 2,9 km linnuntietä. Pitäisi keskittyä vain rastiväli kerrallaan ja lukea sen verran eteenpäin, että tietää heti minne päin lähtee rastilta.

Aivan hyvin se lähtikin liikkeelle helpohkoille alkupään rasteille. Nelos-vitos välillä piti karttaa tiirata tarkemmin ja vauhti hetkellisesti hidastui. Tuli epäkäytännöllinen S-muotoinen lenkki autotalleja kierrellessä, mutta ehkä se kuitenkin oli nopein reitti. 
Finaalin kartta.
Juoksu kulki ja suunnistus tuntui sujuvan, kunnes 9 rastille tuli todella tyhmä keskittymisvirhe! Rakennuksen sisäpihalle puikahdin kadulta ja näin rastin vasemmalla, mutta eihän se ollutkaan mun. Tarkistus kartasta ja tajusin että se ei ole tässä nurkalla vaan toisella nurkalla. Voi kurjuus! Uutta vauhtia vaan kinttuihin. Seuraavat napsahti hyvin, kunnes helpolle 13 rastille väliaikojen mukaan jopa 15 sekunnin virhe. Oikein jouduin pysähtymään, kun ihmettelin miksei rasti ole siinä missä itse olin. Mä olin puskan toisella puolella, enkä siksi nähnyt rastia. Ääneen sätin itseäni ja ratavalvoja puskan reunalla hymähti. 
Virheet 9. ja 13. rastille.
Vielä lopussa 17 rastilta lähdin typerästi tulosuuntaani, vaikka tottakai olisi pitänyt jatkaa rastin leimattua suoraan vasemman puoleiselle kadulle. Tämän ratkaisun huomasi tyttäreni kotona. Rastilta 18 lähdin huonosti, mutta sitten viimeiset pistelin täysiä.
Huonot lähdöt 17 ja 18 rasteilta.
Jälleen maaliin tullessa olo oli pettynyt. Kaksi isoa virhettä ja muutama pienempi. Oletin, että tuloslistalla putoan rymisten alaspäin. Harmitti toden teolla.
Yllätys oli melkoinen, kun tuloslista näyttikin mun tulleen neljänneksi 😃 Uskomatonta! Tuollaisella suorituksella! Vain yksi sekunti jäi pronssiin ja viisi hopeaan. Voittajaan jäi 53 sekuntia. Voi miten helpottunut, huojentunut ja iloinen mä olin. Tuo yksi sekunti voisi harmittaa kovastikin, mutta jo tämä sijoitus oli enemmän kuin osasin uneksia. Virheistä yksi pois ja olisin päässyt mitaleille. Tuo ajatus tuntuu hyvältä ja vielä joku kerta nuo sekunnit taistelen mun hyväksi! Ja tätä sprintti on, välillä niin pienestä kiinni suuntaan tai toiseen. Tykkään lajista suunnattomasti.
Palkintojen jaossa kuulin muidenkin naisten tehneen virheitä ja finaalin rata todella oli paljon haasteellisempi kuin karsinnan. Näinhän se kuuluukin olla ja suunnistuskisoissa on oikein että paremmus ratkaistaan suunnistamalla, vaikka ainahan sillä juoksukunnollakin on merkitystä.
SM-plaketti 4. sijasta.
Kolme parasta saivat SM-mitalit ja 4-6 sijat saivat plaketit. Olen niin onnellinen elämäni toisesta "jalka"suunnistuksen SM-plaketti sijasta!

~Eija~

maanantai 19. elokuuta 2019

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Viimeiset viikot ovat hurahtaneet kesäloman jälkeen työfiiliksiin sopeutumisessa ja suunnistuksen parissa. Toissa viikolla järjestin Sarin kanssa Ylistaron Kilpa-Veljien iltarastit Untamalassa. Iltarastien järjestäminen on yhdenlainen urakka ja kun sen tekee vain kerran vuodessa, tuntuu että ratojen piirrustus- ja tulospalveluohjelmat saa aina opetella uudestaan. Esimerkiksi vuonna 2017 tuli raavittua päätä ja puhkuttua osaamattomuuttani.
Jyrkänne rasti
Onneksi mulla ja Sarilla oli hyvin aikaa valmistella iltarasteja. Onni on myös oma iskä, joka tykkää suunnitella ratoja ja häneltä pyysinkin pisimpien A- ja B-ratojen suunnittelu apua. Sarin kanssa sitten suunniteltiin lyhyemmät lasten radat. Iloksemme saimme myös seuramme parilta muulta aktiivilta puhelimitse ja kädestä pitäen opastusta ratojen piirtämisessä ja tulostamisessa. Lisäksi seurassamme otetaan pikku hiljaa käyttöön rastilippu-palvelua online-tuloksien seurannassa ja siihen saimme myös opastusta. On muuten kätevä ja mukava ohjelma, josta näkyy useiden alueiden iltarastituloksia.
Kartta pinot valmiina suunnistajille.
Rastit vein metsään jo pari viikkoa ennen iltarasteja ja Sarin kanssa vedettiin siima ja vietiin rastireitin rastit edeltävällä viikolla. Rastien viemisessä menee aikaa, kun pitää oikea rastipiste tarkistaa välillä useammastakin suunnasta. Keli sattui kuitenkin ihan nappiin ja vaikka meni myöhään, nautin metsän hiljaisuudesta ja rauhasta. Normaalisti iltarastien ratoja ei koejuosta, mutta tällä kertaa ystäväni siskon perhe oli lomailemassa täälä päin ja he halusivat A-radan käydä kiertämässä. Sain heiltä varmistuksen, että rastit ovat karttaan merkityillä paikoilla ja muutenkin iskän suunnittelema rata oli hyvä.

Työläin ja tuskallisin osuus oli jälleen ratojen piirtely ja siihen liittyvät kikkailut. Tulostamiseen onneksi saimme tosiaan heti apua ja Sari teki hyviä muistiinpanoja, joita voimme sitten ensi vuonna ihmetellä että mitä ihmettä tuo nuoli ja tuo juttu tarkoittaa. Vaikka itse iltarastipäivänä jännitti kuinka koneet toimii ja tuleeko ketään, sujui kaikki kuitenkin oikein hyvin ja osanottajia oli mukavasti. Saimme kaikille tulokset, tulokset nettiin ja vielä päivän päätteeksi ja illan hämärtyessä haimme kaikki rastit ja siiman pois metsästä. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai palauttaa kaikki tarvikkeet varastolle ja lähteä kotiin. Ensi vuonna sitten taas.
Sari ja minä :)
Viikko sitten sunnuntaina pääsin järjestäjän roolista takaisin osanottajan rooliin, kun Vähäkyrössä kisattiin aluemestaruus viestit. Ehdin hyvin huoltaa ja kannustaa tyttäriäni heidän suunnistussuorituksissaan ennenkuin itse pääsin pääsarjassa ankkuriosuudelle. Olin jo kuullut että maasto on pienipiirteistä ja hiukan ehkä kartta suurpiirteinen. Ja olihan se sitä. Pientä hakua parille rastille, mutta ihan ok suoritus.

Kakkos rastille mennessä toki tuli todella typerä virhe. Luin kartasta suon, jyrkänteen ja kiven ja tähtäsin että tuolle kivelle menen. Siihen päästyäni rasti ei ollutkaan siinä! Kiersin kiven kaksi kertaa ja ihmettelin kun ei rastia näy. Kävin jyrkänteen päällä kaksi kertaa ja kerran suon reunassa. Lopulta tiirasin karttaa tarkemmin ja tarkistin rastimääritteistä, että mikäs se rastipiste muuten on. No sehän oli kiven takana oleva kumpare. Voi pöö! Ja siellähän se rasti oli, kivestä reilun viiden metrin päässä. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Seuraavien rastien rastipisteen muistin tarkistaa.
Maaliin ja tytöt kannustaa.
Ankkuroin joukkueemme sijalle 4., johon olin tyytyväinen. Harmillisen vähän vaan joukkueita saadaan aluemestaruuskisoihin. Nytkin pääsarjassa oli vain 6 ja voittaja joukkue oli ihan ylivoimainen. Veteraanisarjoissa oli vielä vähemmän osallistujia. Ja mun mielestä viestit ovat just parasta!
AM-viesti, ankkuriosuus.
Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa sprinttaamaan. Keskiviikkona oli Evijärvi-sprintti ihan kylän keskustassa. Keskellä karttaa halkoi tie, jonka sai ylittää vain kahdesta kohtaa ja suorituksen aikana se tuli ylitettyä neljä kertaa. Tietyt ylityspaikat tuovat paljon kiertoa ja nytkin sai todella juosta. Suunnistus kuitenkin sujui, vaikka radan loppu osassa paristi piti tarkemmin silmäillä karttaa reitin valitsemiseksi. Pohkeissa tuntui juoksu väsymisenä. Kahden kilometrin (linnuntietä) matkalle kiertoineen kului aikaa 12:24. 
Evijärvi sprintti.
Sprintti on hurjan kivaa ja pääsin siinä eilenkin kisaamaan, kun Kristiinankaupungissa järjestettiin alueemme aluemestaruus sprinttikisa. Vettä satoi koko ajan, välillä ihan kaatamalla. Ei siis mikään miellyttävin keli, mutta silti viivalle mennään.

Etukäteen oli luvattu pieniä katuja ja sisäpihoja, kaunista vanhaa kaupunkia. Sitähän se oli, mutta yllätyin miten vähän sisäpihoja lopulta oli käytössä. Muistissa on viime kevään SM-viestit Rauman vanhan kaupungin pikku kaduilla ja kujilla, joilla sai olla todella tarkkana. Eilen rata oli aika simppeli ja kovaa juoksuvauhtia sai pidettyä hyvin yllä. Jälleen paristi jouduin hidastamaan vauhtia, että pystyin varmistamaan reitin mistä olin menossa, mutta muuten sai antaa mennä. Vauhdissa ei aina meinaa kunnolla nähdä pieniä juttuja kartasta. Yhtä reitinvalintaa lukuunottamatta taisin mennä ihan optimireittiä. Jalat tuntuivat paljon paremmilta kuin keskiviikkona Evijärvellä, mutta nyt olinkin ehtinyt tehdä kehonhuoltoa paremmin. Matka oli 2,3km (linnuntietä) ja aikaa kului 9:49 ja tällä suorituksella aluemestaruus voitto D40-sarjassa.
Litimärkänä Kristiinankaupungin sateessa maalissa.
Ja olin muuten ihan litimärkä maaliin päästyäni! Jos ei kesän aikana lenkeillä ja kisoissa ole kastunut kuin kainaloista, niin viime viikolla kastelin itseni varpaista korviin kolmasti. Lenkkareita joutuu kuivattamaan useamman päivän, mutta onneksi kaapista löytyy kakkos lenkkareita.

Ja viime viikon kruunasi Suomen suunnistusjoukkueen hienot vedot MM-kisoissa Norjassa! Saaliina Venla Harjun pronssi keskimatkalta ja miesten hopea viestissä! Aivan mahtavaa!

Alkanut viikko eikä ensi viikkokaan tuo muutoksia siihen mitä lajia kisakalenterista löytyy, sillä tulevana sunnuntaina suunnistetaan suunnistuksen maakuntaviesti ja ensi viikolla pyöräsuunnistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

~Eija~

maanantai 20. toukokuuta 2019

Huikea SM-kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna emittag sai vilkkua tiuhaan tahtiin kun viiletin sen kanssa menemään molempina päivinä. Sen verran napakkaa aikataulua ollut, että iltaisin on taas ollut aivan kuoleman väsynyt ja blogin kirjoittaminen on siirtynyt. Nytkin jo väsy painaa, mutta yritetään saada aivan mahtavan viikonlopun kokemukset jonkinlaisiksi sanoiksi tänne bittiavaruuteen.
Emittag ranteessa ja mallirasti kisakeskuksessa.
SM-pyöräsuunnistus viesti
Lauantaina aamulla klo.07.15 lopetin kahden peräkkäisen yövuoron valvomisen. Olisin voinut hyppiä kevyesti ilosta kotiin päin lähtiessä, sillä mulla alkoi viikon loma, mutta painoinkin kaasua silmät sirrillä, että ehdin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehdinkin nukkua kolmisen tuntia ja sitten aamupalalle. Onnekseni pyöräsuunnistuksen suomenmestaruus viestit oli laitettu alkamaan vasta puolen päivän jälkeen ja meidät nuorimmat ikänaiset ihan viimeisessä lähtöryhmässä. Aamupäivä lähtö olisi tarkoittanut kisa starttia suoraan valvotun yön jälkeen. Toinen merkittävä seikka oli se, että kisat oli meiltä vain 10 minuutin ajomatkan päässä. Eipä oikeastaan lähempänä voisi ollakaan.

Eikä tämä osallistuminen pyöräsuunnistuksen sm-kisoihin ihan simppeliä mulle ole muutenkaan, sillä pyörän hallinta maastossa ei ole mun vahvuus. Eikä kisakokemuksia ole vielä kuin nippa nappa toisen käden sormille. Tykkään kuitenkin lajista valtavasti ja haluan kehittyä siinä. Ja ehkäpä siksi kevättalvella Marja kysyikin mua pariksi viestiin. Olin heti valmis, kun Marja samalla siirtyi edustamaan seuraamme Ylistaron Kilpa-Veljiä. 
Vaihtoon menossa.
Tässä viestissä ikämme riitti nuorempiin ikänaisiin, eli D80 sarjaan. Meidän sarjassa oli neljä osuutta, eli molemmille kaksi. Marja kokeneempana pyöräsuunnistajana sai aloitusosuuden ja mä pääsisin sitten toiselle osuudelle väljemmillä urilla. Olin jo etukäteen kuullut, että kartan väritys on melko tumma ja rasteja ja rastiviivoja on siitä haastavaa nähdä. Ratoja kehuttiin nopeiksi, mutta haastaviksi. Jännitti etukäteen todella paljon. Hyväksytty suoritus, niin meillä olisi mitali mahdollisuudet. 
Vasemmalle vaihtoon ja oikealle maaliin.
Marja toi viestiä varmalla suorituksella, kakkos sijalla. Mulla ei ollut oikein tietoa tai tuntemusta kilpakumppaneista, eikä kilpailunumeroitakaan pyörän edestä oikein nähnyt, joten oli helppo lähteä suunnistamaan vain omaa suoritusta. Homma lähti ihan mukavasti liikkeelle. Poljettiin Seinäjoen Törnävän saaren kuvan kauniissa miljöössä pitkin poikin nurmikoita ja hiekkapolkuja. Koukattiin Törnävän sairaalan puolelle ja puskettiin läpi muutaman pusikon. Välillä vilkaisin renkaita, etteivät vaan puhkeaisi terävissä kivikoissa tai juurakoissa, sillä rengasta en vaihtaa osaisi. Sallitut tien ylitykset katsoin tarkasti ja selvät pitkät polku ja tie pätkät poljin niin reippaasti kuin pystyin. Pari huonoa reitin valintaa, mutta aivan kelpo suoritus. Olin nostanut meidät kärkeen.
Leimantarkistuksesta hyväksytysti läpi.
Oli todella lämmin ja juotavaa sai kiskoa odotellessa Marjaa kolmannelta osuudelta vaihtoon. Tässä vaiheessa en tiennyt sarjamme tilannetta mitenkään, mutta kun pääsin ankkuriosuudelle ja nappaamaan karttani telineestä, näin että muiden joukkueiden kartat olivat vielä telineessä. Kärjessä siis mentiin. Tuo ajatus tarkoituksella sivuun ja keskittyminen suoritukseen. Tämä toinen veto menikin sujuvammin ja nautin jokaisesta polkaisusta, vaikka yksi tyhmä väärälle polulle ajautuminen tulikin. Maaliin tullessa Marja oli vastassa ja lähes varma tieto siitä että me voitettiin!

Lopullisia tuloksia ja palkintojen jakoa sai odottaa kauan. Mutta kyllä me ne kultaiset SM-mitalit lopulta kaulaamme saimme. Marjalle se oli jo ties kuinka mones, mutta mulle se oli ihka ensimmäinen SM-mitali 😄 En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon tämä mulle merkitsee. Olen valtavan iloinen!
Voittajien on helppo hymyillä :)
Kiitos Marjalle!
Tällainen kokematon oppii konkarilta vaikka ja mitä!
Mun ensimmäinen SM-mitali!
SM-sprintti viesti
Sunnuntai aamulla piraji herätyskello ennen puolta kuutta. Olin nukkunut kuin tukki ja vieläkin olisi nukuttanut. Ylös kuitenkin ja aamupalalle. Tuttu tärisyttävä jännitys taas kropassa pakkailin loput tavarat suunnistusreppuuni ja lähdin kävellen ison tien varteen kyytiin noukittavaksi. Nyt oli edessä kisareissu Raumalle, vaikka lähempänä Seinäjoella olisi ollut SM-pyöräsuunnistuksen henkilökohtainen keskimatka. Olin kuitenkin jo aikaisemmin keväällä tehnyt päätöksen mahdollisuuksien mukaan osallistua ykkös vaihtoehtona SM-sprintti viestiin ja toisena olisi ollut nuo pysu-kisat. Sprintti viestiin koottiin joukkueet aluettain, eli Etelä-Pohjanmaalta koottiin seurojen yhteinen. Sinne oli haku ja näyttökisat. Mä pääsin 40-sarjaan, jossa osuudet olivat nainen-mies-mies. Kuitenkin pari päivää ennen kisaa, tuli tieto että meidän ankkuri onkin estynyt lähtemästä. Mua harmitti ihan vietävästi, sillä enää en voisi osallistua pysu kisoihinkaan. SM-kisoihin kun on tarkka viimeinen ilmoittautumispäivä ja siitä ei lipsuta, ei ole jälki-ilmoittautumis mahdollisuutta. No lopulta varamies löytyi. Hieno homma!
Kaikkien viimeinen rasti Rauman kadulla.
Etelä-Pohjanmaalta oli neljä joukkuetta matkassa. Ja materiaalia ja potentiaalia olisi vielä paremminkin, jos tiedotus toimisi paremmin. Iskukykyä löytyisi, jos vaan halukkuutta osallistua löytyisi. Toki tämä SM-kisa järjestettiin vasta toisen kerran ja viime vuodesta ohjeita oli muutettu. Saa nähdä mitä muutoksia ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin se huomioidaan, ettei suunnistuslajien sm-kisat osu päällekkäin, sillä en usko että olen ainut joka haluaisi osallistua molempiin.
Etelä-Pohjanmaan komiaa joukkoa!
Meitä oli kuitenkin hieno joukko matkassa ja mäkin pääsin ihan kyytiläisenä Kauhavalaisten mukana. Oltiin perillä ajoissa ja meidät suljettiin karanteeni alueelle, josta ei saanut poistua kuin vasta omalle osuudelleen eikä kännykkää saanut ensimmäisen lähdön jälkeen enää käyttää. Ensimmäisessä lähdössä oli yli 55 vuotiaat, sitten me yli 40 vuotiaat, seuraavaksi nuoret ja viimeisenä pääsarjat. Oli mukava oman suorituksen jälkeen päästä seuraamaan vielä toisten pinkomista pitkin Rauman vanhan kaupungin kujilla.

Mua jännitti jälleen aivan hirveästi. Aurinko porotti lähtöviivalla suoraan kasvoille. Kartat jaettiin käteen alaspäin minuutti ennen lähtöä. Polvet tutisi ja käsien tärinää rauhoitin puristamalla karttaa. Mielessä kävi ajatus, että miksi ihmeessä laitan itseni tällaiseen tilanteeseen. Jännitys oli aivan kamalaa, mutta onneksi lähtölaukaus tuli ajallaan ja kartan sai kääntää ja lähteä liikkeelle. Siinä menee hetki että löytää kartalta lähtöpaikan ja pääsee suunnittelemaan reittiä ensimmäiselle rastille. Ja sitten sitä lähtee pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsee. Se kaikki tärisevä ja lamaannuttavalta tuntuva jännitys laukeaa saman tien kun pääsee liikkeelle.
Ote sprinttikartasta.
Kaksi ensimmäistä rastia oli pientä hapuilua ja jälkikäteen karttaa katsoessa olisi voinut tehdä paremmatkin reitinvalinnat. Naisia tuli sikin sokin ja sieltä täältä rasteille. Kolmas ja neljäs rastiväli menivät jo paremmin ja sen jälkeen homma alkoi rullaamaan. Keskityin vain suunnistamiseen ja juoksu kulki mahtavasti. Naisia oli edelleen ympärillä, mutta nyt mentiin selvästi suoraviivaisemmin eteenpäin. Lähestyin toiseksi viimeistä rastia ja näin kameramiehen kuvaavan vauhdissa edessä, noin 10 metrin päässä juoksevaa naista. Siinä kohdassa tajusin että siinä menee kärki ja mä tulen toisena. Ihan takana tiesin tulevan ainakin kaksi naista, jotka olin ohittanut pari rastia aikaisemmin. Taakse ei kuitenkaan tullut mieleenkään vilkuilla. Viimeiselle rastille suunnistin ehkä hiukan huonolla reitinvalinnalla, mutta takana olevat pysyivät takana ja mä todella tulin toisena vaihtoon 😁 Kärjessä tullut ja minä pääsimme kuuluttajan haastatteluun, joka oli mun elämäni ensimmäinen kerta tämmöiseen haastatteluun. Olin todella otettu ja aivan hirmu tyytyväinen suoritukseeni. Taakse jäi todella hyviä suunnistajia! Meinasi ihan itkettää, mutta hymyilin vaan.
Vanhan Rauman kapeita katuja.
Tiedän, että oma juoksukunto on ihan kelvollinen tällä hetkellä ja ei ole ensimmäinen kerta kun tykitän suht kärkivauhtia, mutta on se vaan hienoa onnistua tällaisessa kisassa. Itselle niin merkityksellistä ja ikimuistoista. 

Juha-Matti pinkoi toisen osuuden mahtavasti tuoden viestiä sijalla kolme. Ainekset joukkueen menestykseen olivat olemassa, mutta vara-ankkurimme ei jo ennakkotietojen mukaankaan ollut ihan sprinttikunnossa. Lopullinen sija oli jaettu 14. Kuitenkin hyväksytty suoritus, mikä oli aivan ykköstavoite 👍
Näkymä terassilta maalisuoralle.
Hieno kisa Suomen huippusuunnistajien seurassa. Kaunis Rauma kujineen ja mukulakivineen. Ikimuistoisia henkilökohtaisia kokemuksia, joita on mukava muistella ja tuntea edelleen se karmaiseva jännitys, joka siivitti hyvään suoritukseen. Niin onnellinen tästä mahdollisuudesta osallistua tällaiseen!
Ihanan kauniit ja kamalat mukulakivet.
Sunnuntaina illalla huokaisin syvään helpotuksesta. Melko tiukka, väsyttävä ja jännittävä viikko oli takana. Edessä toki heti seuraava viikko uusine haasteineen ja jännityksineen, mutta mennään nyt vain päivä kerrallaan ja mutustellaan mitä on tullut koettua.

~Eija~