keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kesäkuu oli ja meni

 Muistan kesäloman fiiliksen, rauhalliset aamut, hiukan pitempään valvotut illat, päiviä kun ei ole mitään sovittua ja päivät jolloin ehtii tehdä vaikka mitä. Kesälomalla ehti lukea, retkeillä, tehdä kyykkytreeniä kukkapenkin vierellä, syödä jäätelöä ja pyöräillä lasten kanssa.

Kesäkuun illassa geokätköilemässä lasten kanssa.
Nyt on takana jo 9 työvuoroa tämän vuoden kesälomani jälkeen. On ollut herättävää nähdä lomaansa vielä odottavia työkavereita. Itsellä on akut ladattuna, mutta vierellä töitä tekevällä kollegalla ei välttämättä. Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä ja kyllä jokainen on niin lomansa ansainnut. Olisinhan minäkin vielä voinut vapailla viivähtää, mutta ei se töihin paluu niin paha asia ollut. Ja kohta on pitkä viikon vapaa edessä. Sitä ennen on kaksi tiukkaa työviikkoa.

Kesäillan lenkit ovat ihan parhaita.
Töihin palattua, on tullut huristeltua ihan ennätysaikoja työmatkoja pyörällä metsäteitä pitkin. Pari kertaa olen juostenkin töissä käynyt, autolla en kertaakaan. Voimatreenillä oon käynyt pari kertaa sitten Rukan reissun. Tavoitteena oli herätellä kroppaa, mutta niin ettei lihakset kipeydy. Onnistuin. Pitkiä juoksulenkkejä ei ole kesäkuun kalenteriin mahtunut, eikä mäkitreeniä. Tuleviin koitoksiin mennään sitten vanhoilla pohjilla ja mahdollisuuksien mukaan palautuneella kropalla. Ensi viikolla tähän aikaan olemme Ylläksellä. Kunhan nyt pysytään terveinä.
Voimatreenillä T2M-salilla.
Ensi viikolla on NUTS Ylläs Pallas. Mä en oikein osaa sanoa mitä siitä ajattelen. Toukokuun Rukan Karhunkierrokselle oli niin kovat odotukset ja panokset, että nyt en oikein osaa koota ajatuksia. Kiireet töissä ja siihen oravanpyörään hyppääminen on vienyt ajatuksia ja keskittymistä. Tuo ei välttämättä ole huono asia ja onneksi ensi viikolla on monta vapaapäivää ennen starttia, niin ehkä saa pääkopankin kasaan.
Juhannuksena pyörärasteilla Jalasjärvellä tyttären kanssa.
Monet ovat kysyneet kuinka oon palautunut Karhunkierrokselta.
Mä uskon, että kroppa ei ole vielä täysin entisellään. Näin arjessa ja perustreeneissä ei huomaa mitään erikoista, sykkeet on ok ja kulku tuntuu suht normaalilta. Mutta miltä tuntuu Lapissa ensimmäisen 30 kilsan aikana, miltä tuntuu 60 kilsassa, entä Ylläksen rinteen nousussa...en tiedä. Se jopa taas pelottaa. On niin suuri halu päästä retki taas maaliin asti, ehjänä ja itsensä sopivasti likoon laittaneena. Alustavat ennustukset ennustaa hellettä juoksun ajalle. On siis pakkoa ottaa järki mukaan. Juoksun jälkeisenäkin päivänä pitää pystyä omin jaloin liikkumaan.
Perinteisillä iltarasteilla Ilmajoella nuorimman tyttären kanssa.
Vuotta 2021 on menty nyt puoli vuotta.
Juoksukilometrejä on kertynyt 1381 kilometriä, suunnistusta 73 kilometriä, pyöräilyä 1494 kilometriä ja kävelyä 321 kilometriä, sekä monen monta tuntia kaikkea muuta liikkumista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle puoliskalle.

~Eija~

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Salamajärven kansallispuiston kesä

Tällä viikolla, kesälomani viimeisellä viikolla, oli kalenterissa merkintä "yön yli -retki" Niinan kanssa. Valitsimme kohteeksi meitä lähellä ja mulle osittain tutun Salamajärven kansallispuiston. Mieheni käy näillä kulmilla usein kalastamassa ja meidän perhe vietti täällä viime joulukuussa pari ihanaa talvista retkeilypäivää. Päiväretkeilyä tulee harrastettua ja iltapalalle lähiluontoon lähdettyä useinkin, mutta rutiinia yöksi metsään lähtemisessä ei ole. Otettiin sitten sellainen harjoittelu retki, mahdollisimman vähillä tavaroilla ja kantamuksilla, mutta silti eri juttuja testaillen.

Valmiina retkelle.
Lähdimme kantamuksiemme kanssa liikkeelle Huttukankaan parkkipaikalta, jonne jätimme auton. Lämmittelimme kantamalla tavaramme noin puolentoista kilometrin päähän Heikinjärven laavulle. Paikkoja teltalle oli hiukan huonosti, mutta siihen juurakoiden ja kivien lomaan pystytimme majamme, heitimme rinkat sisälle ja heitimme selkään kevyemmät kantamukset ja lähdimme ensimmäisen päivän taipaleelle.

Pirunpeltoa.

Niin vehreää.
Meillä molemmilla oli Salomonin juoksuliivit, jonne mahtuu hyvin tavaraa. Nyt mukaan lähti molemmilla litran verran juotavaa. Sitten oli pähkinöitä, energiakarkkeja, proteiinijuomaa ja suklaata. Lisäksi taskuissa oli purkit hyttysmyrkkyä, koska tänä kesänä ötököitä on ollut törkeän paljon. Sen verran reipas tuuli oli, että mitään merkittävää seuruetta emme peräämme saaneet.
Iso Koirajärvi.
Kiersimme Vaatimen kierroksen, mikä on lähes kokonaan kansallispuiston alueella. 

"Kansallispuisto on luonnonsuojelualue, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta niihin sisältyy usein kansallismaisemia, luonnonnähtävyyksiä ja virkistyspalveluja." Wikipedia

Ison Koirajärven ympäristö on melko kivikkoista ja hidasta maastoa. Ahvenlammen evästyspaussin jälkeen pääsimme kilometrien pituiselle neulaspolulle, jossa otimme palan matkaa juoksuksi. Oli aikasta ihanaa polkua.

Alueella on valtavasti pirunpeltoa, eli isohkoja kivilohkare peltoja. Myös soita on paljon. Molempia näitä halkoo pitkospuita, joita oli melko paljon uusittukin viime vuosina. Tuorehko puun tuoksu sekoittui kauniisti kukkivien suopursujen tuoksuun. Oon aina tykännyt soista. Niillä on yleensä niin rauhoittavan hiljaista.
Keskellä suota. Oli muuten melko märkä.
19 kilometrin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme leiripaikkaamme ja pistimme heti trangialla veden kiehumaan ja retkieväät tekeytymään. Ruokana oli pastaa olemattomalla määrällä proteiinia, ruislastuja, viinirypäleitä ja välipalakeksejä. Kyllä ruoka kuin ruoka maistuu vaan niin hyvältä metsässä, nälkäisenä.
Ekan päivän päivällinen.
Syömisen jälkeen ei käyty vielä levolle, vaan heitettiin vielä iltalenkki Heikinjärvennevan näköalatornille. Oli kaunis näköala isolle suoalueelle. Mitään erityisiä eläimiä emme nähneet, mutta leikimme ajatuksella miten toimisimme jos edessämme tallustelisi karhu tai susi tai jokin muu melko pelottavaksi luokiteltu villieläin. Ehdottomasti olisi ollut kiva nähdä jokin, edes metsäpeura, mutta ei tällä kertaa. Toki pidimme niin paljon ääntä, että ehkä me tulimme joillekin nähdyiksi.
Heikinjärvenneva näkötornista.

Iltapala nuotiolla.
Iltalenkki oli reipas 5 kilometriä, joten yhteensä ensimmäisen päivän kilometreiksi tuli 24,3.

Alueella ei ollut metsäpalovaroitusta, joten uskalsimme kyhätä nuotion hetkeksi ja lämmittää iltapalaksi banaani-suklaa herkut. Sitten olikin mukava vetäytyä telttaan hetken unille. Kello nimittäin laitettiin piippaamaan puoli kolme. Haaveena oli käydä kävelemässä keskellä yötä ja napsia vuoden luontokuvat. Kello herätti, vilkaisimme teltan ovelta ulos, yhteistuumin totesimme ettei ole erityisesti kuvattavaa ja käperryimme takaisin makuupusseihin. Se niistä yöllisistä luontokuvista, onneksi päivällä olimme jo napsineet useamman kauniin otoksen.

Yllättävän hyvin sai yön nukuttua. Asentoa on joutunut vaihtamaan usein, kun meidän keskellä oli pitkähkö juuri ja jalkopäässä parikin kiveä. Tyynyn virkaa hoitaneet takki ja ohuen ohut pyyhe veti hartiat ihan jumiin, Yöllä tuuli melko kovaa ja teltan heilumiseen havahduin pari kertaa. Yöllä oli ilmeisesti hetken satanutkin. Kylmä ei ollut. Aamulla heräsimme suht kivaan keliin. Tuuli edelleen, mutta maltillisesti.
Ilta-aurinko.
Aamupalaksi meillä oli pikapuurot ja lasten sosetta, teetä ja välipalakeksejä. Tavarat kasaan, teltta nippuun ja kävely autolle. Siirryimme Koirasalmen parkkipaikalle, jossa oli melko paljon muitakin autoja.

Lähdimme kiertämään Vasan kierroksen ja Pahapuron lenkin. Jälkimmäinen koukkaa myös luonnonpuistoalueelle.

"Luonnonpuistot ovat tieteellisiin tarkoituksiin perustettuja luonnonsuojelualueita. Luonnonsuojelun ohella ne palvelevat tutkimusta ja opetusta. Luonnonpuistot ovat luonnontilaisia vertailualoja tutkittaessa luonnon omaa muutosta. Luonnonpuistot sijaitsevat valtion mailla ja ne perustetaan lailla tai asetuksella." Wikipedia

Tuolla reitillä on yksi mun lempparipaikoista; niittylato keskellä suota. Tässä tulee pysähdyttyä aina kuuntelemaan hiljaisuutta.
Niittylato.
Toiselle päivälle kilometrejä kertyi reipas 9 ja jalkojen liottelun jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Oli ihana reissu ystävän kanssa. Kuvattiin paljon, juteltiin paljon, naurettiin, ei itketty eikä riidelty. Keli oli just hyvä, epäilyistä huolimatta tultiin juttuun hyttysten kanssa eikä muutenkaan sattunut mitään haavereita.

Sellainen retkityyny pitää hommata ja on mietittävä kannattaisiko minikokoon menevä retkipatjakin ostaa. Riippumatto yöpyminen pitää joskus kokeilla. Riippumattohan multa jo löytyy, mutta en ole sitä vielä kertaakaan kokeillut. Siinä ei ole ötökkäverkkoa, joten ei toimi ihan sellaisenaan.
Takana on neljän viikon kesäloma. Se on mennyt nopeasti, niin kuin aina. Paljon oon silti taas ehtinyt tehdä ja kokea, päivääkään en vaihtaisi pois. Kello on ollut herättämässä paria aamua lukuunottamatta, sillä en tykkää että päivä menee sivu suun. Viimeisenä lomapäivänä on ollut taas touhua. Ei meinaa ehtiä nukkumaan, mutta aamulla on hirmu aikainen herätys, joten nyt kone kiinni ja sänkyyn.

~Eija~

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Rapainen Multi-Sport 2021

 YKV Multi-Sport kisattiin viime lauantaina (12.6.2021) Ylistarossa. Edeltävän viikon aurinko paistaa porotti ja kelit olivat helteiset. Viikonlopun lähestyessä lännestä ennustettu iso saderintama ei toiveista huolimatta hidastanut tai laantunut. Se vyöryi päälle just lauantai aamupäivälle ja taukosi vasta iltasella. Niin että tämän vuoden Multi-Sport tullaan muistamaan rankasta vesisateesta ja sen lieveilmiöistä; kurasta, hiekasta ja läpimäristä vaatteista.

SuoraKolmion Sanna, Hanna ja mä.
Meidän SuoraKolmio-joukkue oli liikkeellä samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Tavoitteena oli mennä kovaa ja tarkasti, hoitaa yllätystehtävät tyylikkäästi ja tuulettaa maalissa voittoa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin sujuvasti kuin voisi toivoa.

Koko kisa alkoi pulmatehtävällä, jossa piti selvittää munalukon neljä numeroa. Siinä pointtina oli esimerkiksi että porkkanat eivät ole hedelmiä, piti tietää koska tullaan täysi ikäisiksi ja missä kuussa on Suomen Itsenäisyyspäivä, piti hoksata nostaa päätään kohti Ekovillan ja Minimanin mainoksia päin ja viimeisenä hoitaa helppo laskutehtävä kiireessä oikein. Me ei onnistuttu. Päästiin sitten viimeisten joukossa lähtemään urheilukentältä pyörillä liikkeelle.

Pyöräilyä oli yhteensä noin 55km.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport
Pieni paniikkihan siinä oli päällä, kun piti saada edellä meneviä kiinni. Mä kartturina yritin tutkailla kartalta minne me ollaan menossa. Alkumatkasta sähläsin vetoköyden kanssa ja se pyörähti mun pyörän takakeskiöön. Jarrut pohjaan, kun säikähdin että saattaa tapahtua jotain pahempaakin. Siinä meni muutama minuutti kun taiteiltiin köysi irti ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ohitetut joukkueet olivat porhaltaneet uudestaan meidän ohi.

Oli pakko yrittää rauhoittaa menoa. Alku oli nyt ollut melkoista sähläämistä. Vettä tuli taivaan täydeltä, naama oli ravassa ja karttatelinettä sai pyyhkiä että näki lukea karttaa. Tuntui että poljettiin ihan hirmuisen kauan. Hiekkatiet olivat älyttömän raskaita, pienemmillä metsäpoluilla eteneminen oli hidasta, oli liukasta eikä asfalttia saatu alle sitten millään. Polkemisen rytmin katkaisi lyhyt polkujuoksulenkki, mikä oli oikein kiva. Vaihdoin pyöräilykengät normilenkkareihin ja juoksin Hannan ja Sannan kiinni. Siinä oli muitakin Trio Lady joukkueita ja Trio Open joukkueita useampi. Olimme ehkä kolmantena tai neljäntenä oman arvion mukaan. 

Polkeminen jatkui. Rapa vaan lisääntyi alaselässä ja hampaiden välissä rouskui hiekka. Parin tunnin etenemisen jälkeen hoksasin, että en ollut hörppyäkään ottanut juotavaa. Aloin imemään urheilujuomaa lötköpulloista, muuta energiaa ei ehtinyt edes ajatella.

Ai että joku voi olla kaunis 😂
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport
Tuli vielä toinenekin juoksupätkä, lisää polkemista ja sitten vihdoinkin pääsimme tekemään jotain muutakin. Edessä oli vesistötehtävä. Hommana oli uida lammessa olevan rastipoijun ympäri, yksi joukkueen jäsen kerrallaan. Mukana piti kulkea iso uimarengas. Vastaavanlainen tehtävä on ollut ennenkin ja muistelin siinä ääneen, että kuinkas se olikaan nopein tapa edetä. Edellis kerralla taisin olla renkaan sisällä ja se oli hidasta, vaan piti mennä makaamaan koko renkaan päälle. Se toimi, vaikka lyhyenä mun oli vaikea ylettyä käsillä samalla kauhomaan kun potkuttelin jaloilla. Vesi oli lämmintä ja puhdistuipa siinä samalla hiukan vaatteet, kuraantuakseen taas kun lähdettiin pyörillä jatkamaan matkaa.
Uimarenkaalla polskuttelua vesistötehtävässä.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport
Vesistötehtävällä kuulimme, että olemme ensimmäinen Trio Lady. Emme tätä ihan uskoneet. Olimme tehneet pari polun/tien ohi ajoa, mutta kääntyneet melko nopeasti kun virhe oli tullut. Kenties toiset olivat tehneet isompia virheitä, muuta selitystä emme keksineet. Lievä hämmennys oli päällä, mutta ei auttanut kuin jatkaa omaa menoa. Vesistöltä lähtiessä yksi Trio Lady joukkue oli tullut juuri paikalle. Meillä oli ainakin 10 minuutin keula.

Paluumatkalla kohti kenttää oli vielä suunnistustehtävä ja sen viimeisellä rastilla palapeli-tehtävä. Siinä oli mahdollisuus käydä katsomassa oikeaa ratkaisua 175 metrin päässä ja mä lähdin sinne naisten jäädessä sovittelemaan paloja. En ehtinyt hätinä puoleen väliin, kun naiset huusivat että tuu takaisin, palapeli on ratkaistu. Näppäriä olivat.
Rullaluistelua 10,5km.
Vihdoin pyöräily oli takana. Ihan hirvitti millaista meteliä pyörä piti. Hiekkaa oli ihan joka paikassa. Urheilukentälle palatessa vihdoin saimme varmistuksen, että kärjessä tullaan. Vaihdettiin rullaluistimet jalkaan. Luistelu oli liukasta ja jalat olivat melko puhki pyöräilyn jälkeen. Ensimmäisen kilometrin aikana mietin kuinka tuun tästä selviämään. Alaselkää alkoi heti vihlomaan, enkä pystynyt olemaan tuulen halkojana kärjessä. Jättäydyin viimeiseksi ja sinnittelin siellä. Hanna veti meidän porukkaa ja vahvasti vetikin. Oli rankkaa, hirmu rankkaa ja kerran meinasin kaatuakin, mutta onneksi pysyin pystyssä. Olin niin onnellinen kun kurvasimme takaisin kentälle.
Jalat jo painaa.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport
Edessä oli reilun kilometrin juoksu melontaan. Juoksu oli laahaavaa ja jalat painoivat tonnin. Mulle toki oli pieni huili edessä, koska olimme sopineet että Hanna ja Sanna meloo ja mä suunnistan/hoidan tehtävän. Joessa piti leimata kaksi rastia ja sitten takaisin rantaan. Istuessa alkoi loppua kohden tulla kylmä, mutta silti en rooliani vaihtaisi, sillä naiset osaavat tuon melomisen ihan nappiin.
Rapapyllyt 😁
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Melominen sujui Hannalta ja Sannalta. Mä olin vain kyydissä.
Melonnasta juostiin sama matka takaisin urheilukentälle ja sielä oli vielä viimeinen yllätystehtävä. Ekoammunnassa jokaisen piti ampua ja yrittää saada viisi osumaa tauluun. Itse osuin vain yhteen ja meidän koko joukkue sai viisi osumaa. Tällä suorituksella jouduimme kiertämään kaksi sakkorinkiä, mikä ei tässä vaiheessa tuntunut enää ollenkaan pahalta.
Trio Lady sarjan voittajina juoksimme maaliin 🏁
Maalissa!
Aikaa kului 5:24:15
Voitimme lopulta lähes 45 minuutilla.
Jälkeenpäin kuulimme, että muutkin olivat tehneet virheitä, melko isojakin pummeja pyöräillessä. Tarkkaa emme kuitenkaan tiedä missä vaiheessa olemme siirtyneet kärkeen, ilmeisesti melko alussa jo.
Trio Ladyt kolmen kärki (vasemmalta); Kaksi Ässää ja Ämmä, me SuoraKolmio sekä Ilmajoen Likat
Olipa ikimuistoinen reissu! Oli hauskaa, välillä melko surkeaa sähläämistä, huippu onnistumisia ja itsensä likoon laittamista. Oli siistiä olla Hannan ja Sannan kanssa seikkailemassa. Joukkueessa toimiessa oppii aina jotain niin itsestä kuin kavereista.

Kiitos järjestäjille ja kannustajille!
Ei teilläkään ihan helpoin homma ollut touhata sateessa.

~Eija~

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Märkä kisa tulossa

 Viikko on mennyt nauttiessa hyvinkin lämpöisestä kelistä. Ohjelmassa on ollut edelleen kevyttä liikkumista, puutarhatöitä, hyttysten hätistelyä ja virkistäviä pulahduksia luonnon vesissä. Oon pitkästä aikaa ehtinyt paremmin lukea kirjoja ja nauttia hetkittäin jouten olostakin.

Kisafiilistä oon yrittänyt nostaa, sillä huomenna lauantaina on Ykv Multi-sport. Samalla joukkueella mennään kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Porukkamme nimi on kuitenkin tänä vuonna Suorakolmio. Yhteisiä treenejä ei pahemmin ehditty tänä vuonna tehdä, johtuen Multi-sportin aikaisemmasta ajankohdasta. Menneinä vuosina kisa on käyty vasta heinäkuussa, mutta tänä vuonna nyt jo kesäkuussa. Onneksi tänä vuonna kesäkuun alku on ollut lämmin, joten kelien puolesta tuntuu kuin olisi heinäkuu ja vesistötehtävää ajatellen vedet saattavat olla hiukan jo lämmenneet.

Tavaraa kasaan.
Tavarat ovat kasassa. Triossa tarvitsemme pyörät, rullaluistimet, ensiapu tarvikkeita, kypärät, emit ja energiaa. Lisäksi karttateline pyörään, juotavaa, pyörän renkaan paikkaus/vaihtotarvikkeet, lenkkarit juoksuosuudelle ja mitä nyt muuta haluaa mukana kantaa. Huoltopilttuuseen vaihtovaatetta, pumppu ja lisää syötävää. En nyt keksi mitä muuta voisi tarvita. Alle hyvät yöunet, sitten kunnon aamupala ja ennen starttia vielä vessakäynti ja pikalounas.

Tänään ei ole vielä tietoakaan sateesta tai kylmästä
Tänään oli taas hurjan kaunis ja lämmin kesäpäivä. Mutta huomenna tietysti sataa vettä... Vettä on ennustettu tulevan ihan koko päivän. Lämpötila laskee tästä päivästä yli kymmenen astetta. No siksipä valitsin kisavaatteiksi itselleni pitkähihaista paitaa ja housua ja jopa hanskat. En toki olisi hellekisaa halunnut, mutta tuo sade tuntuu vähän kurjalta. Aika usein Multi-sportissa on ollut ennemmin viileä kuin lämmin keli. 
Sateista lauantaita luvataan.
No tällä mennään. Kaikille keli on sama. Varmasti tulee taas kivaa, kunhan päästään vauhtiin.

~Eija~

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Pureskelua ja palauttelua

 Se on reilu viikko NUTS Karhunkierrokselta ja tuntuu että siitä olisi jo pitemmästikin aikaa, vaikka toisaalta retki tuntuu vahvasti kropassa edelleen. Lapset olivat vielä viime viikon koulussa, joten mä lomalaisena sain olla päivät ihan rauhassa ja sulatella kaikkea. Reissulta on pätkiä, joista en muista oikein mitään erikoista ja on taipaleita, jotka palaavat yhä uudestaan mieleen. Enää en tavoita niitä fiiliksiä, kun tuntui tosi raskaalta vaan päinvastoin iho saattaa mennä kananlihalle kun mieleen palaa hyvinkin tunteikkaat hetket. Oon onnellinen, että mun vatsa kesti ja imeytti kaiken energian hyvin ja vaikka jalat olivat melko loppu kun takana oli 3/4 matkaa, sisulla jatkoin ja kestin sen kivun ja väsymyksen. Erityisen onnellinen olen kaikista kannustajistani, niin paikan päällä kuin kauempana. Olen otettu jälleen miten vahvasti elitte juoksussa mukana. Sanoin en osaa kuvailla, miten paljon arvostan sitä.

"Mä oon susta todella ylpeä ja niin on moni muukin! Niin upeasti sinä tavallinen ilmajokinen naikkonen siellä vedät!! Upeesti kulkee!! Nyt vaan syöt sitä mikä uppoo!" Ninni klo.04.28

Ilkka-Pohjalainen 31.5.2021
Sain myös yllättävän paljon huomiota lehdissä ja somessa. Tähän tietysti vaikutti ennakoiva juttu Ilkka-Pohjalaisessa, jonka haastatteluun suostuin, vaikka mulle ei luvattu kertoa kuka tai mistä mut oli vinkattu. Paikallisesti on hieno tuoda esille tällaisen tavallisen äiti-ihmisen touhuja, jospa se kannustaa muitakin unelmoimaan ja rohkeasti kokeilemaan. Ei satamailista juostu pelkästään lahjoilla ja sattumuksilla, vaan kyllä mä olen vuosia tehnyt töitä, unelmoinut ja epäröinytkin. Ja vielä yhden unelman jahtaaminen jatkuu, kun tavoite on läpäistä UTTF.

NUTS Ylläs-Pallakselle on vajaa viisi viikkoa aikaa! Aivan järjettömän vähän aikaa. Nyt tärkeintä on palautua Rukalta mahdollisimman hyvin ja paljon, vaikka tiedän jo nyt, että Ylläksellä startataan merkittävästi väsyneemmällä kropalla. Viime viikko meni todella rauhaksiin. Alku viikosta kävin kävelemässä ja lanatulla hiekkatiellä käveleminenkin oli jotenkin niin kömpelöä. Päivä päivältä hermotus skarppasi ja lihakset kesti ottaa kevyttä iskua vastaan. Jalkaterät olivat pari päivää turvoksissa ja molempien jalkojen etuvarpaat olivat arat. Noihin varpaisiin tuli kunnon vesikellot ja niitä muutaman kerran puhkaisin. Kynnet tulee lähtemään irti, mutta lopulta oletettua myöhemmin kuin ensin ajattelin. Pyrin pitämään vamma-alueet puhtaana, ettei mitään tulehduksia tule, kun nyt päälle vyöryi tämä mukava lämpöaaltokin. Kaikenlaiset kengät mahtuu jalkaan, muun muassa keskiviikko illalla varovaisesti sovittelin suunnistuskengät alle.

AM-partiossa. Kuva J. Heittola.
Viime viikon keskiviikkona oli suunnistuksen aluemestaruus partiokisa. Tässä kisassa yhdessä partiossa on aina kolme suunnistajaa, jotka jakavat kaikki rastit kartalta keskenään ja sitten kukin käy leimaamassa omansa. Parasta on, jos kaikki osuu kokoontumisrastille suht yhtä aikaa ja siitä jatketaan yhdessä muutaman yhteisen rastin kautta maaliin.

Polku-ultran jälkeisenä päivänä ensin ajattelin, että musta ei ehkä ole partiokisaan ja tuumin jo ketä kysyn mun paikalle, mutta odottelin kuitenkin nuo muutamat välipäivät ja koin pystyväni lähteä. Lähdössä heti jaettiin rastit, johon meillä (Hanna, Maarit ja mä) meni noin 5 minuuttia. Lähdin omille rasteilleni ihan hissuksiin. Jalat tuntuivat niin tyhjiltä, mutta muuten juokseminen tuntui yllättävänkin luontevalta. Päätin keskittyä vain rauhalliseen suunnistamiseen ja vauhti asettuisi sen mukaan. Aivan hyvin meni. Maarit oli kokoontumisrastilla odotellut minuutin ja me odoteltiin Hannaa vielä 7 minuuttia ja päästiin naisten pääsarjassa ekoina kohti maalia. Meidän sitten pitikin laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että saataisiin pidettyä takaa lähestyvä joukkua perässä. Loppusuoralla vetivät sitten kuitenkin ohi, mutta kakkossija oli silti hieno suoritus ja oma rauhallinen meno tuntui ihan mukavalta kropassa.
Meidän trio; Hanna, mä ja Maarit
Väsy on ollut ja nälkäkin. Päikkäreitä on tullut otettua ja niin perus ruokaa kuin herkkuja on tullut syötyä lähes kaksin käsin. Torstaina kävin poluilla kevyesti juoksemassa ja olipa kiva saada kesken lenkin seuraa Johannasta, some-tutusta. Johanna oli myös ollut Rukalla juoksemassa, joten juttua riitti ja lenkki eteni ihan huomaamatta. Oli ihana juosta, vaikka etureidet muistuttivat muutaman päivän takaisesta retkestä. Samaten kun kävin Hannan kanssa rullaluistelemassa, lähettivät ensimmäisenä reidet sos-viestejä, että hapottaa hapottaa. Mutta rullaluistelukausikin oli vaan avattava, sillä ens lauantaina olisi taas YKV Multisport ja mä oon sinne menossa Hannan ja Sannan kanssa. Yleensä tämä Multisport on ollut vasta heinäkuussa, joten mun on jotenkin vaikea edelleenkin ymmärtää, että se on nyt, ihan muutaman päivän päästä. Jatkan nyt vaan syömistä, nukkumista ja kevyttä liikkumista, niin ehkä sitä lähtöviivalle itsensä saa.
Rullaluistelukausi avattu helteessä.
Lomalaisen kelit on nyt ollut ja onneksi vasta nyt, ettei tällaisia helteitä kuitenkaan Rukalle osunut. Lasten kesäloman alun iloksi käytiin retkeilemässä Vaasassa Yxgärdenin pienessä puutarhassa ja mun lapsuuden maisemissa Vanhan Vaasan Marian kirkon raunioilla. Ajettiin myös ohi vanhan kotitalon, josta on niin paljon ihania muistoja.
Yxgärdenin puutarha, Vaasa.

Vanhan Vaasan Marin kirkon kellotapuli.
Viime lauantaina puin mekkoa päälle ja jalkaan sain kuin sainkin juhlakengät, sillä juhlimme vanhimman kummilapseni ylioppilaslakkia. Oli ihana päivä. Loppu päivästä varpaita puristi ja ahdisti, mutta olisin voinut jatkaa päivää vielä tovin jos toisenkin. Juhlat ovat ihania ja on kiva hääriä siellä taustalla mukana. 
~Eija~