Saavuimme Lemmenjoelle, majoitukseemme Lemmenjoen Lumoon sunnuntai illalla. Olin saanut jättää drop bagini ja haettua numerolapponi järjestäjiltä ilmoitettu aikataulua nopeammin, että pääsimme aikaisemmin majoitukseen. Tämä oli niin ystävällisesti tehty järjestäjiltä. Äkäslompolosta olisi ollut maanantai aamulla yhteisbussikyyti Njurkulahteen, mutta me tosiaan olimme päättäneet tulla jo edellisenä iltana lähdön lähettyville ja näin tuli mahdollisuus pitempiin uniin aamusta. Majoitus oli päärakennuksen yläkerrassa, jossa oli helteistä johtuen kuuma. Viriteltiin tuulettimet meidän huoneeseen ja käytiin joessa virkistäytymässä. Leirintäalueen yhteisessä keittiössä syötiin iltapala.
Tritrailroadtrip Ninnin triathlon kisan jälkeen ja tuntien ajamisen jälkeen oli siirtynyt seuraavaan vaiheeseen.
 |
| Lemmenjoella. |
 |
| Vielä viimeiset levot ennen lähtöä. |
Nukuin yön ihan ok. Kuumuus häiritsi ja kyllä jo jännittikin. Aamupala, jonka olimme tilanneet jo etukäteen, oli kello 9 jälkeen ja olikin todella hyvä. Sai syödä rauhassa ja hengitellä. Jännitys alkoi kohota hurjaa vauhtia. Join vielä runsaasti elektrolyyttijuomaa ja hyppäsin vessassa. Vämpläsin vielä tavaroita ja mietin onko varmasti kaikki oleellinen mukana. Teipattiin mun selkä kinesioteipillä juoksurepun hiertymien estämiseksi. Viimeisiä sometuksia ja herkistyin niistä kaikista viesteistä joita sain aivan valtavasti. Tuntui äärettömän hyvältä, että niin moni eli jutussa mukana ja sitten tuli tunne, että mitä jos epäonnistun ja aiheutan pettymyksen. Pelotti mitä kaikkea voi olla edessä ja toisaalta olin innoissani lähdössä matkaan.
 |
| Gps laitetta hakemassa. kuva; Ninni |
Ninnin silmin;
"Startti Lemmenjoella klo 12 maanantaina 14.7.2025. Luvattu hellekeliä. Matkalla kolme huoltopistettä, joihin etukäteen Eija luovuttanut drop bagit, ja niiden sisältö käytiin yhdessä etukäteen läpi. Jokaista huoltoa ennen ja jälkeen huoltaja saa saattaa ja huoltaa 1km matkan. Pääsin mukaan venekyytiin, ja kannustamaan juoksijoita Ravadaköngäkselle 15km kohtaan. Maksoin vielä kuskille paluumatkasta, niin ei tarvinnut huitoa ötököitä 15 kilsaa."
 |
| Jännittää. kuva:Ninni |
 |
| Lähdössä Kirsi, Petra ja mä. kuva; Ninni |
Lähtöpaikalla oli tuttua kuhinaa, malttamatonta porukkaa ja napsittiin viimeisiä kuvia. Hermostutti. Kirsin ja Petran kanssa vielä kuva. Petran kanssa oli pari vuotta sitten alettu puhumaan, että mennäänkö tälle hullulle matkalle. Kypsyteltiin ajatusta ja viime kesänä lyötiin homma lukkoon. Oli ajatus, että mennään alun merkkaamattomat polut ja navigoitavat poluttomat alueet yhdessä, mutta Petra oli ehdottanut mun menevän esimerkiksi just Kirsin mukaan, kun meillä oli enemmän sama vauhti. En olisi halunnut jättää Petraa yksin, mutta Petra vakuutti että varmasti löytää oman vauhtista seuraa. Onneksi näin kävikin.
Viimeinen halaus Ninnin kanssa. Syvään hengittelyä ja itkun pidättelyä. Tuntui niin uskomattomalta olla tässä lähtöviivalla. Olinko nyt ihan tosissani?!? Ja sitten voidaanko jo lähteä?
Lopulta lähtölupa annettiin meille 54 osallistujalle ja ampaistiin liikkeelle. Hymyilytti ja itketti. Jalat tuntui hirmu raskailta ja reppu painoi. Kellokin, johon oli ladattu reittikartta, alkoi heti ensimmäisten kilometrien aikana temppuilla ja heitti mut pois useampaan kertaan. Lievää paniikkia, että mitäs nyt. Pitää vain pysyä porukan mukana, koska en tiedä minne muuten mennä. Lopulta kun sain navigoinnin taas jotenkin toimimaan, luulin että se näyttää vain nuolta. Mutta kyllä se toimi, kun lopulta ymmärsin viivat oikein.
 |
| Lähtö on tapahtunut. kuva; Rami Valonen |
Ensimmäinen etappi kulki Lemmenjoelta Njurkulahdelta vaellusreittiä pitkin Morgamojan kultalaan ja kullankaivuualueiden ja Suomen erämaisempien alueiden läpi Postijoen ja Vaskolopolan kautta Kalmakaltioon. Yhteensä 88km.
 |
| Joen ylitys noin 7km kohdalla. kuva; Rami Valonen |
 |
| Ravadaköngäs. kuva; Ninni |
 |
| Karhu-Korhosen kirjasto Jäkäläpään tunturilla. |
Kun jalat lopulta vertyivät juoksufiilikseen, kaikki tuntui olevan ihan hyvin. Meitä oli isohko 8-10 juoksijan porukka, joka eteni mulle oikein sopivaa vauhtia. Joen ylityksessä löin molemmat sääreni penkkiin ja sain heti ihorikot ja turvotusta, mutta ei se juoksua haitannut. Ravadakönkäällä näin Ninnin ja täydensimme juomapulloja. Samalla viilennettiin laittamalla vettä naamalle ja niskaan, sillä oli todella kuuma, ehkä lähemmäs 30 astetta. Alun varjoisessa metsässä se oli ollut vielä ihan ok, mutta puuttomilla alueilla kuumuus alkoi tuntua.
Poluton taival alkoi pienen joenuoman ylityksen jälkeen suoraan heinittyneeseen penkkaan. Sen huomasi kyllä selvästi. Se paljon puhuttu rämeikkö alkoi siis nyt. Meitä oli edelleen se 8 juoksijan porukka ja siinä oli muutama todella hyvä navigoija, joten pysyttelin vain perässä ja pyrin pitämään huolen tasaisesta juomisesta ja energian ottamisesta. Poluton pätkä oli kivikkoa, risukkoa, suota ja heinikkoa. Kengätkin kastiovat useamman kerran ja kertaalleen vedin ojassa kumoon kastellen itseni puoliksi. Suo alue oli kuulemma kuitenkin tänä vuonna melko kuiva. Aurinko porotti. Niin ja sitten ne ötökät!! Niitä oli paljon, kokeneempien kertoman mukaan edellisvuosia selvästi eniten. Mulla oli kunnon hyönteismyrkkyä mukana ja sitä suihkuttelin tiheään jalkoihin, niskaan ja käsivarsiin. Säästyinkin puremilta ja pistoksilta todella hyvin, kun joillakin oli takareidet aivan syötynä. Ötökkähattua pidin jonkun aikaa, mutta se oli todella kömpelö, kun verkon takaa ei nähnyt kunnolla jalkoihin ja se oli kuuma. Matka tuntui niin loputtoman pitkältä. Välillä jo luulimme, me kokemattomat tuolla reitillä, että nyt tultiin taas polulle, mutta ei sittenkään. Vasta lähdöstä 10 tunnin taivaltamisen jälkeen päästiin takaisin mönkijäuralla ja pystyi taas kunnolla juoksemaankin.
 |
| Polutonta taipaletta noin 30km. |
 |
| Ensimmäisen yön auringonlasku. |
 |
| Kirsin kanssa. kuva; Rami Valonen |
Oli ihanaa, kun tiesi huollon lähestyvän. Joitain kilometrejä ennen huoltoa Mika oli viisannut kaukana näkyvää mastoa, että tuonne menemme. Silloin se tosiaan oli ollut vielä kaukana, mutta sitten se olikin yhtäkkiä siinä edessä ja Ninni tuli pyörällä hiekkatietä vastaan.
 |
| kuva; Rami Valonen |
Ninnin silmin;
Huolto Kalmankaltio 88km
"Pitkän poluttomankin erämaan jälkeen Eija tuli huoltoon klo 1.30 hyvissä voimissa päivän helteestä huolimatta. Ihana nähdä, että sama porukka oli kasassa kuin 63km sitten. On ollut seuraa! Tyhjäsin repun, ja täytin nesteillä ja energialla. Kehuin Eijaa, että energiat oli uponnu tosi hyvin! Alaselän sekä jalkojen teippailua. Huoltoon meni n. 1,5h ja matka jatkui. Tän jälkeen ite menin pakun perälle, ja lopulta sain nukuttua vajaa 4h."
 |
| Klo 03 yöllä Kirsin kanssa lähdettiin jatkamaan matkaa Kalmankaltiosta. kuva; Rami Valonen |
Matka jatkui sen verran viileässä yössä, että päälle puin pitempää pulttua ja sukan vartta sekä irtohihat käsiin. Oli tarkoitus ottaa lyhyet shortsit reppuun ja vaihdan kun lämpenee, mutta ne unohtui. Kirsin kanssa lähdettiin eteenpäin, mutta tiuhaan vilkuilin taakseni, että huollossa vielä vessaan poikennut Mika tulisi mukaamme. Mikalle reissu oli jo kolmas kerta (ekalla kerralla keskeytys ja toisella maaliin), joten kokemusta oli paljon ja koin sen tärkeänä. Mika saikin meidät pian kiinni ja jatkettiin kolmisin. Edessä oli reissun pisin etappi 118km. Mikan ohjeilla ylitettiin kolme pientä jokea/uomaa paljain jaloin ja vältettiin kastelemasta kenkiä.
 |
| kuva; Rami Valonen |
Yön kääntyessä aamuun ja aamun päivään lämpötila nousi jälleen korkealle. Mahdollisesti lähelle +30. Tuulen virettä toivoi ja tunturien päällä sitä yleensä olikin. Välillä tuulettomat pätkät suorassa auringonvalossa olivat aivan hirveitä. Paljon ei pysähdelty ojien ylitysten jälkeisten jalkojen kuivaamisien lisäksi, mutta lopulta Valkamapään päällä Mika sanoi pysähtyvänsä tekemään jalkahuollon. Tässä kohtaa katsoin Kirsin selkää, että lähdenkö jatkamaan hänen vauhtiaan ilman pysähdystä vai putsaanko omat kenkäni, joissa hiukan hiekkaa tuntui olevan. Pysähdyin ja tämän jälkeen en enää Kirsiä sitten nähnytkään (paitsi Hetan huollossa nukkumassa). Olipa ihana hetkeksi istahtaa täydessä hiljaisuudessa, ei edes ötökät tässä pyörineet. Oltiin reittimme yhdessä käännöspaikassa, sillä tästä lähdettiin ns etelään päin ja kohti maalia.
 |
| Ensimmäinen kunnon jalkahuolto Valkamapään huipulla. |
Mulla alkoi puskemaan huono olo päälle. Sain koko ajan hitaammin ja hitaammin ruokaa alas, yhtä patukkaa söin yli kaksi tuntia. Nestettä meni jotenkuten, mutta aivan liian vähän. Pohdittiinkin, että kuinka paljon nestettä pitäisikään juoda että se olisi tällaisessa kelissä ja rasituksessa tarpeeksi. Se on aika paljon. Soitin Ninnillekin, että nyt vauhti hidastuu, että ei mitään hätää, mutta hidastuu.
Ninnin silmin;
"Siirtyminen Hettaan ja ajan kuluttamista, nimittäin näkisin Eijan vasta, kun on juossut 100km Kalmankaltiosta. Klo 17.45 soi puhelin, Eija soittaa, että ei hätää, mutta hänellä kestää nyt. On syönyt yhtä patukkaa viimeisen 2h ajan, ja oksettaa. On niin kuuma!! Tsemppaan tulemaan rauhassa, sekä juomaan ja ottamaan suolaa."
Mikan kanssa taivallettiin hitaasti mutta varmasti. Matka tuntui niin pitkältä. Mikalla oli hyvä olo, mutta mahdollisesti jalkaterissä oli jo jotain ikäviä tuntemuksia. En muista enää tarkkaan oliko se tässä vaiheessa vai myöhemmin. Välillä mentiin pitkiä aikoja hiljaisuudessa ja välillä juteltiin. Odotin malttamattomana pikitietä, josta olisi enää 18 kilometriä Hetan huoltoon ja näkisin taas Ninnin. Mulla meni ötököihin niin totaalisesti hermo, että piti jo pahoitella seurassa olleilta ärtyneisyyttäni. Olin hirveän väsynyt. Lopulta Ninni oli kannustamassa pikitien aloituksessa ja teki mieli jo tuulettaa. Mika jäi siistimään kengät ja mä jatkoin tarmokkaasti tamppaamaan pikitietä. Olin ajatellut, että juoksisin joka toisen kilometrin, mutta lopulta juoksin vain yhden ja loput kävelin. Ne oli valtavan pitkät 18 kilometriä ja mun tuli jäätävän kylmä ennen kuin pääsin Hetan huoltoon.
Ninnin silmin;
Huolto Hetta 206km
"Kävin kannustamassa Vuontisjärvellä ennen 18km maantiepätkää. Huoltoon n. klo 24 saapuessa Eija oli kylmissään, ja suihkun jälkeen kova horkka päällä. Seisoin suihkussa vieressä varmuuden vuoksi, kun kaikenlaista tajunnan menetyksistä lähtien olin kuullut edellisistä vuosista. Sanoin tyhjätessä repusta roskia, että energiaa pitäisi ottaa enemmän. Tulee hankaluuksia muuteen maaliin pääsemisessä. Eija sai puuroa syötyä ja sanoi jatkavansa unien jälkeen syömistä. Sovittiin, että nukkuu 4h.
Itse laitoin hänen varusteet valmiiksi, ja nukuin pakussa 2h. Oli kamala mennä herättämään, kun olis ollu kiva antaa toisen nukkua. Meni aika pitkään, että oikeasti oli hereillä ja jaksoi jutella (useampi mukillinen cocista tehosi). Ensihoitaja teippaili jalat, ja Eija ei ollu tainnut hikoilla niin paljon, koska selän teippausta ei tarvinnu uusia. Ruoka tahtoi vähän tökkiä, ja olisin halunnu hänen syövän enemmän. Matkaan 6h myöhemmin noin klo 6. Ruuan jälkeen aina hyvä lähteä kävellen matkaan, että se ei nousisi ylös. Eija sanoi, että hän tulee tämän maaliin, ettei toista kertaa tarvi lähteä! 
"
Ai että miten ihanaa oli nukkua. Nukkuminen on aivan ihanaa. Ohuehko koulun jumppapatja alla ei haitannut yhtään kun peittona oli tyttärien peitto ja pään alla tyynynliina. Uni ei ollut levollisimmasta päästä ja näinkin kaikenlaisia unia, mutta en painajaisunia. Muistan varmaan ikuisesti miten lempeästi Ninni tuli herättämään koskettamalla mun oikeaa käsivartta. Olin ilmeisen tööt pitkän aikaa ja olo oli pahoinvoivampi kuin nukkumaan mennessä. Pakolla söin lasagnea ja join kokista. Nuori ensihoitaja paikkaili mun jalkoja. Kantapäiden hiertymät teipattiin uudestaan ja muutamassa varpaassa ollut vesirakkula puhkaistiin. Tuli kyllä napakat ja hyvän tuntuiset teippaukset.
 |
| Hetan jalkahoitolassa. kuva; Ninni |
Ninnin silmin;
"Lähdin ajamaan Pallakselle, ja ennen aamu-uniania keskiviikkoaamuna klo 9 muistuttelin tekstarilla (tulevat hänen kelloon näkyviin), että aloittaa viilentämisen ajoissa eli nyt. Klo 12 muistuttelin viestillä samasta asiasta sekä nesteen ja energian ottamisesta. Sain vastaukseksi, että oli oksentanu juuri ihan kaiken ulos. Hetan huollon unien jälkeisestä lasagnesta lähtien. Käskin ottaa suolaa ja juoda paljon, ettei reissu jää kesken. Klo 14.30 muistuttelen jälleen viestillä ja vastaili, ettei oo enää oksentanu ja saa juotua ihan ok. Nämä muistuttelut, koska tiesin nyt olevan jo neste- ja energiavajetta vuorokauden ajalta, ja jos oksettaa, niin hän ei energiaa ota."
 |
| Pyhäkerolla. |
Lähdin Hetasta yksin eteenpäin, 55km Pallakselle. Meidän porukka oli jo hajaantunut eri pituisten nukkumisten ja huoltamisen vuoksi. Mika lähti hiukan ennen mua hitaasti juosten. Kirsi oli jo mennyt menojaan ja monta muuta jäi vielä nukkumaan. Hetan jälkeen liikkuminen jäi lähes kokonaan kävelyksi. Pieniä pätkiä juoksin alkumatkasta, mutta jotenkin varovaisesti piti ottaa. Röyhtäilin valtavasti ja huollossa syödyn lasagnen maku nousi suuhun. Jatkoin juomista ja energian ottamista, mutta huomasin että homma pökkää. Noin 30 kilometriä Hetasta ja päätin ottaa suola tabletin, mutta kuivahkossa suussa tabletti tarttui kurkkuun ja aiheutti oksennusrefleksin. Sain vielä muutaman minuutin pidäteltyä oksennusta, mutta sitten se tuli ja tulikin voimalla. Kaikki, siis ihan kaikki mitä olin Hetan huollossa heräämisen jälkeen ja liikkeelle lähdön jälkeen suuhun laittanut, tuli ulos. Tuli pieni paniikki päälle, että mitä nyt, tähänkö tämä jää. Rauhoittelin itseni, hengittelin vain taas. Paine vatsassa helpotti suunnattomasti. Tiesin, että ilman juomista ja syömistä en voi olla, joten pieniä hörppyjä oloa tunnustellen jatkoin matkaa. Pakotin itseni ottaman kaksi suolatablettia ja sain kuin sainkin ne jotenkin suussa pureskellen nieltyä. Olo hiukan koheni ja tiesin että matka jatkuu. Juomisen lisäksi en kuitenkaan enää syötävää saanut alas sitten millään. Ja taas puski kamala kuumuus päälle.
Sain Mikan kiinni jossain Pallaksen kivikkopoluilla. Mikalla oli suuria vaikeuksia jalkapohjien kanssa ja vauhti oli hidastunut huomattavasti. Pidettiin yhdessä lyhyt evästauko, jolla mä toki vain hörpin vettä. Geeli oli tarkoitus ottaa, mutta ei vaan napannut. Lähdin jatkamaan ja vilkuilin taakseni, että tuleehan se Mika sieltä. Tuli, mutta jäi koko ajan kauemmaksi.
Sauvakävelin kivikkopolkuja, löin niin monta kertaa varpaani kiviin ja voihkin kivusta. Odotin vaan että pääsisin Pallaksen huoltoon, jossa Ninni olisi taas vastassa. Haluaisin hiukan nukkua, niin ja käydä suihkussa ja yrittää vähän syödä. Matkaa oli enää niin vähän.
 |
| Pallaksella. kuva; Rami Valonen |
Juuri ennen kuin Pallaksen hotelli näkyi, kuulin dronen pärinää ja näin sen lentelevän lähellä. Tiesin Ramin siis olevan jossain lähellä kuvaamassa. En sitten kaivellut omaa kännykkääni esiin kuvatakseni maisemia, en olisi varmaan edes jaksanut. Alkoi kuitenkin hymyilyttämään, että täällä oli muitakin ja mä liikuin edelleen. Ihan kohta olisin huollossa, ihan kohta. Sorapolulla alas kohti Pallasta vaihdoin hetkellisesti juoksuksikin, sillä jostain syvältä nousi virtaa ja intoa. Kuitenkin tiukka alamäki hakkasi niin varpaisiin, että oli vielä vaihdettava kävelyksi, mutta juoksin sentään edes pienen matkan.
 |
| kuva; Rami Valonen |
 |
| Pallaksella huollossa. kuva; Ninni |
 |
| Loistavasti teipatut jalta. kuva; Ninni |
Ninnin silmin;
Huolto Pallas 261km
"Keskiviikko klo 20 jälkeen koitti Pallaksen huolto. Suihkumahdollisuus, joten sen Eija hyödynsi, jälleen olin vieressä. Hetan nuori ensihoitaja oli teipannu Eijan jalat niin hyvin, että ei tarvinnu teippailla uusiksi. Puuroa toivoi, mutta kesken jäi. Ei vaan uponnu. Voi hitto! Tyhjäsin repun ja totesin siellä olevan lähes kaikki energiat, mitä olin pakannut Hetassa matkaan mukaan. Ei oo totta! Tää oli todella huono juttu! Jälkeenpäin Eija sanoi, että hän oli miettiny laittavansa roskiin osan energiasta, etten näkisi kuinka vähän on ottanu enegiaa. 
30min unien jälkeen oli ihan kamalaa herättää toinen. Edelleenkään ei energia uponnut, ja maha meni sekaisin, mikä ei todellakaan oo Eijalle tyypillistä. Neste- ja energiavaje oli iso.
Eija olisi lähteny matkaan shortseilla, mutta ennen kylmän tulemista olisi hyvä olla lämmintä päällä. Kuunteli. Edessä pitkät 65km, mutta toisaalta kylmä yö edessä. Hyvät ja huonot puolet tuossakin, kun on energiavajeessa. Klo 22 huollosta matka jatkui.
Lähdin mökille Äkäslompoloon, joka oli varattu ke-la. Vielä kuitenkin Rauhalaan yöllä klo 3 tsekkaamaan Eijan vointi. Puskassa ramppaaminen oli jatkunut. Oli jo viileää, ja Eija sanoi, ettei jaksa kaivaa hanskoja. (Mä en voinut sitä tehdä, koska ei ollut huoltopiste.) Laitoin vielä tekstarin perään, että laita ne hanskat, kun on 4 astetta lämmintä. Oli laittanut, ja samoin housut.
Hirvitti mennä nukkumaan, mutta oli melkein pakko. En voi vaan seurata gps-palloa. Annoin olla puhelimessa äänet, että herään puhelimen soimiseen (Eijan, järjestäjän jne). Laskeskelin, että voisin nukkua 5h, mutta heräsin ennen kellon soittoa 4h unien jälkeen. Suunta Peurakaltioon tsekkaamaan Eijan vointi."
 |
| Lommoltunturilla yöttömässä yössä. |
Pallaksen huolto päättyi katastrofaaliseen tilanteeseen, kun ripuloin oikein kunnolla. Se tuli kun heräsin 30min unilta. Olin odottanut, että voisin oksentaa, mutta että ripuloin! Ei mulla ollut koskaan käynyt näin ja olin kuitenkin reissulla jo kahdesti ihan normaalisti saanut käytyä vessassa asialla. Sain ripulilääkettä huollossa ja kolme tablettia vielä mukaan. Join puolisen litraa elektrolyyttijuomaa ja ajattelin näiden auttavan asiaan. Mutta kauaa ei tarvinnut metsässä taivaltaa kun sai hypätä ekan, toisen ja tusina kertaa polulta metsän puolelle. Ja tätä jatkui koko reilun 60 kilometrin ajan maaliin asti. Niin, maaliin tosiaan pääsin, mutta menin tosi huonoon kuntoon.
Aamuyöstä olin niin väsynyt, että meinasin nukahtaa kävellessä. Yritin laulaa, mutta unohdin laulun sanat. Hyräilin jotain päästäni ja juttelin itselleni. Huijasin ottamaan energiaa, että saan pysähtyä sitä syömään ja samalla laittaa silmät kiinni. Aina kun lähti uudestaan liikkeelle, huimasi ja oli niin epätodellinen olo. Aina joskus töissä yövuorossa on ollut äärettömän väsynyt, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen väsyyn, mitä koin lähestyessäni Yllästä.
 |
| Oli niin kaunista. Äärettömän väsyneenä vain hengittelin ja tarrasin tästä hetkestä kiinni. |
Niin kylmän yön jälkeen lämpötila taas nousi ja capripituisilla trikoilla mun oli niin kuuma. Laahustin eteenpäin.
Ninnin silmin;
"Klo 9.30 Eija tulee polkua pitkin. Kannustan ja huikkaan, että on ihan vinossa. Puhe on hidasta, kertoo kuinka on huono olo ja puskassa ramppaaminen on jatkunu. Lisäksi väsy on kova. Vaihdetaan vielä muutama sana, ja tsemppaan matkaan. Jos tämä olisi joku muu kisa, niin vetäisin sivuun. Mutta en voisi tehdä sitä nyt, kun maaliin on 17km. Eikä suostuisi siihen mitenkään. Oltiin mietitty etukäteen, että mikä on syy keskeyttää. Maali menee kiinni vasta la iltana, niin aikaahan olisi levätä ja toipua tarvittaessa.
Seuraan jatkuvasti gps-palloa ja viestitellään Eijan miehen kanssa. Kun pallo on pitkään paikallaan, niin mietin onko tajuttomana jossain puskassa. Ja huojennus aina kun pallo eteni. Hengissä.
Menen vastaan vajaan 2km päähän. Uskallan tulla sieltä asti perässä, kun useaa muutakin on saateltu pitemmästi kuin kilsa maaliin. Itken ajaessa perässä pyörällä ja katson Eijan etenemistä, aivan hullun vaarallista touhua tämä. En näytä Eijalle itkuani. Sanon kuitenkin, että maalissa tiputukseen ja olin valmis pitämään pääni ja sanomaan, että tämä on huoltajan päätös. Mutta olikin samaa mieltä. Tiesin, että tietää itsekin olevan nyt niin huonossa kunnossa. Keskustellaan vielä siitäkin, että voiko juosta maalisuoran. Sanoin, että tuossa kunnossa ei yhtään juoksuaskelta tai max 5m. Ei toki kuunnellu mua."
 |
| Maaliin 2km. Ylläs taustalla. kuva; Ninni |
Lähestyessäni kotamajaa ja Kukastunturia alkaa vastaan tulemaan muita ulkoilijoita, pääosin pyörillä. Jotkut katsovat pitkään, jotkut kannustavat, suurin osa on ihan hiljaa. Kotamajan kohdalla kellosta loppuu virta ja kaivan kännykän esiin etsiäkseni oikean reitin. En meinaa millään ymmärtää missä olen ja minne mennä. Kaksi naista pysähtyy auttamaan, mutta lopulta itse pääsen kartalle. Ovat huolissaan mun voinnista, mutta vakuutan että kyllä tämä tästä. Myöhemmin yksi nainen pysähtyy vierelle pyörän kanssa juttelemaan. Juttelee niin energisesti, sillä hän taitaa huomata miten lopussa olen. Varmasti haluaa että pysyn tolpillani. Vakuutan jälleen, että mä pärjään ja maali on muutaman kiven heiton päässä. Opastan myös yhtä koiran ulkoiluttajaa Navettagalleriaan. Edelleen hyppään vähän väliä metsän puolelle. Aurinko polttaa ja tuntuu että iho aivan kiehuu.
Olen äärettömän onnellinen kun näen Ninnin pyörällä vastassa. Itken ilman kyyneleitä. En oikein jaksa sanoa mitään. Kilometri ennen maalia tulee Nuts:n talkoolainen vastaan. Ninni ilmoittaa, että mä tarvitsen ensiavun apua maaliin tullessa. Olin ajatellut ja suunnitellut maaliin tulon toisenlaiseksi, kuin mitä se nyt on. Jaksan hiukan nostaa käsiä ja vastaanottaa mitalin kaulaan, mutta sitten se on siinä. Sentään pidin jääräpäisesti pääni ja juoksin maaliviivan yli.
 |
| Ninni pesi mun vaatteetkin. |
 |
| Mun tuki ja turva Nuts300:lla ja myös arjessa, Ninni 💓 |
Ninnin silmin;
Maali Äkäslompolo 326km 17.7. klo 13.35
"Aivan käsittämättömän sisukas nainen! 
Niin helpottunut oon, kun tää oli ohi. Ei tarvi enää pelätä. Joskus oon Eijalle sanonutkin, että sisua on ehkä välillä liikaakiin. Tiputusmahdollisuutta ei ollut, mutta nesteytysjuomaa pullollinen ja kaksi pulloa mukaan. Tunti maaliin tulosta, niin lähdettiin mökille. Ajoin auton mökin pihaan, heitin ostamani mehujäät pakkaseen ja olin vajaan minuutin poissa. Eija nukahti siinä välissä autoon. Huolto jatkui vielä juomisen ja syömisen huolehtimisella, suihkun vahtimisella, teippien irroittamisella, vaatteiden pesulla ja yleensäkin voinnin seuraamisella.
Niin ylpeä rakkaasta ystävästä! Tavoite eli maali saavutettu. Oli lisäksi naisten 2. ja kokonaiskisan 7. Kertoo vauhdista, vaikka Pallaksen jälkeen eteneminen oli lähinnä kävelyä. Oli upeaa olla tällä matkalla mukana mahdollistamassa yhtä unelmaa. 
" 
Maaliin tulon jälkeen olemme Äkäslompolossa vielä kaksi yötä ja päädyimme jäämään lauantai illan palkintojenjakoon, sillä onhan se niin ainutkertainen hetki. Olin todella väsynyt, mutta ymmärsin nukkumisien välissä juoda ja syödä. Ei onneksi oksettanut. Toki vuorokausi maaliin tulon jälkeen alan ripuloimaan uudestaan ja huvittavaa näin jälkikäteen, että kämpässämme oli myös viemäri ongelma samaan aikaan ja siinä oli hiukan tuskan hiki päällä kun vikaa selvitettiin. Onneksi syy löytyi (ulkoa jostain pääsulakkeesta tms) ja viemärikin alkoi vetämään.
Hanna saapui myös Äkäslompoloon omaan 66km juoksuun. Mä en jaksanut tai pystynyt lähteä huoltamaan, mutta Ninni lähti käymään vielä sielläkin. Live lähetystä seurattiin sitten kämpillä, kun Hanna tuli maaliin 6. Aivan mielettömän hyvä juoksu. Emme laittaneet korvatulppia korviin, että kuulemme kun Hanna tulee kämpille ja päästiin heti kuulemaan fiilikset.
Jalat olivat valtavan turvoksissa ja iho arka. Hetassa tehdyt teippaukset ja vähäinen loppu matkan hikoiluni piti teipit paikallaan ja säästyin isommilta jalkojen ihovaurioilta. Jokunen rakko ja hiertymä, mutta kokeneempien kertoman mukaan mulla oli tosi hyvässä kunnossa jalat. Ninnin läpsyillä kuljin, kun omat ei mahtunut jalkaan. Kävely oli hidasta, mutta Selvä Pyyn terassilla käytiin juttelemassa muiden kanssa. Oli ihana treffata Kirsi ja Petra juoksun jälkeen. Olimme voittajakolmikko!
 |
| Vuorokausi maaliintulon jälkeen finisher-kuvat. |
 |
| Tomi on ollut sekä mun että Kirsin valmentaja. |
 |
| Nuts300 naisten kärkikolmikko; mä, Kirsi ja Petra. kuva; Ninni |
Oli oikea päätös jäädä palkintojenjakoon. Oli ihana olla siellä yhdessä Kirsin ja Petran kanssa. Juuri heidän kanssaan. 326 kilometriä. Kirsi voitti huikealla ajalla 61:57, mä olin toinen 73:38 ja Petra kolmas 79:43. Upeita naisia!
Lopulta 40 pääsi maaliin. Harmillisesti Mika, jonka kanssa pitkään taivalsin jäi Pallaksen huoltoon. Kuulin, että jalat olivat pahasti rikki. Harmittaa Mikan puolesta. Kiitokset Mikalle niistä kaikista kilometreistä joita yhdessä kuljettiin.
 |
| Tritrailroadtripin mun, Ninnin ja Hannan mitalit. |
On vielä paljon käsiteltävää reissusta, mutta päivä päivältä asiat ovat loksahdelleet paikalleen. Ekat päivät meni vähän sumussa, huojennuksessa ja vähän järkytyksessäkin. Saatoin oman kroppani niin tilttiin ja vasta jälkikäteen tajusin mitä huolta aiheutin Ninnille, kotiväelle ja monille monille reissuani seuraaville. En halua aiheuttaa huolta. Itku oli äärettömän herkässä enkä voi kieltää ettenkö tätäkin kirjoittaessa herkisty. Kokemus oli hyvinkin ravisuttava enkä osaa pukea sitä kunnolla sanoiksi. Risteilevät tunteet onnellisuudesta suruun, onnistumisesta pettymykseen, huojennuksesta pelkoon ja miten paljon mua kaikki kannatteli ja erityisesti Ninni, joka oli niin korvaamaton. Oma jääräpäisyys ja ehkä kova peruskunto vei mut yli maaliviivan, mutta te tsemppaajat kannattelitte koko matkan. Iso kiitos.
Tämä Nuts300 oli pitkä projekti. Nautin suunnattomasti treenata ja Tomi teki innostavia ja eteenpäin vieviä treeniohjelmia. Ohjelmassa huomioitiin mun monivuorotyö ja kaikki muut kissanristiäiset ja mun päähänpistot. Olin elämäni kunnossa ja tiedän että tein kaiken niin hyvin kuin pystyin. En kadu pätkääkään että lähdin ja koin kaiken sen minkä koin. Saavutin suurimman osan tavoitteista, vaikka en halunnut vetää niin äärirajoilleni. Pääkoppa ei pehmentynyt, päinvastoin se koveni. En ole lähdössä enää uudestaan tälle matkalle, enkä vielä tiedä mitä seuraavaksi. Mutta jotain kuitenkin, ihan varmasti.
~Eija~
