Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Eka puolivuotta vuonna 2020

Vuosi 2020 on nyt puolivälissä. 
Juoksukilometrejä on kertynyt tämän vuoden puolella 1342 ja tunteja näihin kilometreihin on kulunut noin 128. Oon juossut asfaltilla, hiekkateillä, purtsilla ja poluilla. Yksin, kaverin kanssa tai isommassa porukassa ohjaajana. On menty rauhallisesti nautiskellen ja omaa kovaa keuhkot vinkuen. Suunnistuskilometrejä lasten kanssa ja yksin on kertynyt tähän mennessä 89. 

Niin sanotusti paras juoksukuukausi oli toukokuu, kun kelit olivat ihan parhaat ja kalenteri oli tyhjentynyt kaikista kisoista. Yllättäen heikoin juoksu kuukausi on ollut kesäkuu, erityisesti tämä loppu kuukausi. Helteiden vuoksi en ole pystynyt juoksemaan tai sitten lenkit olisi pitänyt tehdä hyvin myöhään illalla tai aikaisin aamulla tai jopa keskellä yötä. Valoa riittäisi, mutta uni ei riitä jos en yritä nukkua öisin silloin kun mulla on siihen mahdollisuus. Vuoden juoksukilometri tavoite on kuitenkin erittäin todennäköisesti saavutettavissa, sillä 2020 kilometriä ei ole kaukana, kun aikaa juosta on jäljellä vielä toinen kuusi kuukautta. Juoksun tilalla on tullut pyöräiltyä paljon, pääasiassa Augmentin maastopyörällä.
Yhden iltamyöhäisen iltalenkin maisemaa.
Tässä kesäkuussa pääsin kerran starttaamaan virallisessa juoksukisassakin, kun Simpsiö trail run juostiin viime viikolla Lapualla. Normaalisti tämä polkujuoksukisa juostaan toukokuussa ja silloin en sinne ehdi, koska muut kisat ja menot täyttää kalenterin. Nyt juoksu oli siirretty tänne kesäkuun loppuun ja mulle sattui vapaa ilta. Tyttären kanssa ilmoittauduttiin etukäteen, arvaamatta että kyseessä olevalle päivälle osui 30 asteen helle. Tällaisessa helteessä juokseminen on mulle aivan kamalaa. Jos mun ja 10 vee tyttären nimet eivät olisi olleet jo lähtölistassa, emme olisi juoksemaan lähteneet. Nyt kuitenkin asetuttiin lähtöviivalle. Tyttärellä oli 5,5 kilometrin rinki ja mulla sama rinki kaksi kertaa.

Olihan se rankkaa. Kurkku oli alkuun ihan kuiva ja keuhkoissa tuntui kamalalta. Ampaisin sopivaan peesiin, mutta luikahdin hetken päästä ohi, koska oma tekniikka teknisemmällä alustalla näytti olevan nopeampi. Itselle poikkeuksellisesti juomapisteillä nappasin vettä ja yritin saada sitä osumaan suuhun. Eka kierros meni ihan kelpo vauhtia ja olin naisten sarjan kärjessä, mutta lähellä takana oltiin. Hiukan odottelin koska ohi tullaan. Ei sieltä kuitenkaan tultu, enkä toisella kierroksella enää takaa-ajajia nähnyt. Pökkäsin kerran jalkani juurakkoon tai kiveen ja olin kaatua. Samassa oikean jalan pohje ilmoitteli kramppi herkkyydestä. Piti ottaa viimeiset kilometrit varovasti ja hidastin vauhtia tarkoituksella. Loppusuoralla molemmat pohkeet vetivät kramppiin ja nilkuttelin maaliin. Oli järkyttävän kuuma. Loppuaika oli 56:14. Onneksi tyttärelläkin meni hyvin ja selvisi hienosti maaliin.
Tulipa tehtyä hyvä vauhtitreeni, vaikka olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Nyt olen nauttinut, kun kesäkuun viimeiset päivät ovat olleet hiukan viileämmät ja on satanut. Lämpöisestä kyllä tykkään, mutta en vaan kestä päivä tolkulla jatkuvia helteitä. Tänään työvuoroputken ja lyhyiden päikkärien jälkeen, parin vapaapäivän alussa juoksu Niinan luo ja yhdessä leppoinen kävelylenkki ja sitten takaisin juosten kotiin, oli just hyvä, noin +17 asteessa. Eikä mennyt edes yöjuoksuksi
Heinäkuussa pääseekin jo ihan tosissaan kisaamaan. Tällä viikolla on suunnistus- ja Multisportkisaa, seuraavilla viikoilla lisää suunnistusta ja sopivissa väleissä juostaan poluilla jos kelit vaan sen sallii. Mun kesälomaan on vielä kuukausi, joten työt haittaa vielä hetken harrastamista ja ihan joka starttiin en pääse. Elokuun lomalla olen menossa lähes koko ajan ja syyskuu vaatiikin taas hurjasti sovittelua työvuorojen ja kisojen kanssa. Jos vaan kroppa pysyy toimintakunnossa eikä mikään korona tai muu sellainen taas sekoita tätä pakkaa, on luvassa tälle vuotta vielä monta jännää paikkaa ja uuvuttavaa kilometriä. Hassua että tästä nauttii niin paljon, että ei millään malttaisi odottaa 😁

Sopivaa keliä ja kevyitä kilometrejä jokaisen heinäkuuhun!

~Eija~

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Virtuaaliultra kotipoluilla

Lauantaina oli juoksupäivä, tarkemmin #nutsvirtualrace. Kaksi viikkoa sitten olisi oikeasti ollut NUTS Karhunkierros, mutta sitä siirrettiin tälle viikonlopulle (tiedätte kyllä miksi) ja sitten toukokuun alussa vielä tämäkin peruttiin (samasta syystä kuin siirtokin 😔). No Nutsin porukka järkkäsi kuitenkin näppärästi yhteisöllisen juoksutapahtuman, kukin omilla poluilla, kuka missäkin.
Numerolappukin, vaikka ei se matkassa mukana ollut.
Mä ilmoittauduin 55 kilometrin matkalle. Punnitsin tovin 83 kilometriä, mutta lauantai aamulla lopettamani yövuorot kallisti valitsemaan hillitymmät kilometrit. Tämä olikin aivan oikea päätös. Nukuin yövuoron jälkeen yli puolen päivän, söin normaalin aamupalan, hidastelin ja vetkuttelin, kunnes täytin lötköpullot vedellä, pakkasin yhteensä viisi energiamarmeladia ja yhden energiapatukan juoksuliivin taskuun ja lähdin matkaan. Sen kummemmin en reissua varten tankkaillut. Jos 100 mailin matkaa ajattelee ensi vuonna taivaltavansa, on jo nyt pystyttävä normi syömisellä lyhyemmät matkat kulkemaan, ajattelen mä.
Sateen raikastama metsä.
Sade oli lakannut ja tuuli kävi alkumatkasta myötäisesti. Ensimmäiset vajaa kaksi tuntia kuuntelin rästissä olevia Juoksumania podcasteja (suositttelen kuuntelemaan!) ja askeleet rullasivat aivan huomaamatta. Reilun neljän kilometrin jälkeen alusta oli muuttunut asfaltilta metsäteiksi ja koko ajan kapeni pienemmiksi poluiksi. Pieni suunnitelma päässä oli reitistä, mutta huomasin välillä tulevani hiukan eri kohtaan kuin olin ajatellut. Se ei haitannut, sillä polut vievät aina jonnekin ja aina jostain kohdasta sain itseni taas kiinni ja kartalle. 
Podcastien loputtua heitin nappikset reppuun ja annoin ajatusten seilata tuttuun tapaan. Energiaa ja juotavaa napsin puolen tunnin välein. Aurinkokin pilkisteli, kunnes 29 kilometrin kohdalla alkoi sataa. 10 minuutissa olin ihan läpimärkä. Vettä tuli välillä ihan kaatamalla ja isompien puiden latvassa myrskutuuli riepotteli. Vettä tuli tunnin verran ja vähän ennen maratonin täyttymistä se lakkasi. Aika näytti 42,2 kilometrin kohdalla 4:09:15. Sormiin oli todella kylmä ja kaipasin kuivia hanskoja, mutta eihän niitä mulla ollut. Jumppailin sormia ja aloin laskea kilometrejä kotiin. 
Kotona päin näkyi sinistä kirkasta taivasta. Mikä ilo kun aurinko pilkisti pilvien takaa ja lämpö alkoi palata kroppaan. Pakaroissa ja oikean jalan isovarpaassa oli jotain häikkää, väsymistä. Viimeisillä polkupätkillä tuli lyötyä varpaansa ilkeästi juurakkoon tai kiveen. Pystyssä sentään pysyin.
Viimeiset 7 kilometriä oli taas kovaa asfalttia. Oli pakko kierrellä ja kaarrella kohti kotia, että sai kilometrit täyteen. Tulin sopivasti maaliin, meidän lammen rannalle, jossa muu perhe oli juuri menossa saunaan ja uimaan. Mä hilppaisin, tai paremminkin raahauduin riisumaan märät ja kuraiset vaatteet, join lasten yhden kokiksen kaapista ja liityin iloiseen seuraan palauttelemaan.

Olipa taas retki, josta ensimmäiset 30 kilometriä kulkivat tosi hyvin, mutta kyllä sade loppu matkalle kangisti menoa aikalailla. Jokunen hiertymä taas tuli, vaikka kaikki varusteet ja vaatteet on ennenkin testattu, mutta kastuessaan taisivat ne aiheuttaa. Vettä jäi yli puoli litraa, sillä vesisateessa kylmissään jäi juomiset todella vähiin. Muuten energiat riitti oikein hyvin. Aika jees olo ja niin tyytyväinen, että vaikka ei se ihan helppoa koko matkan ollut, vedin silti maaliin asti, suunnitelmien mukaan.
Maalissa!

Matka 55km, aika 5:20:21.
Sunnuntai päivä meni kotihommissa, muun muassa lapiointia ja siivoilua. Myöhään illalla käytiin koko perhe iltapalalla metsässä. Ihanaa että on kesä!

~Eija~

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Lomaviikon reipas 166 km maaliin asti

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla, meiltä Ilmajoelta reippaan tunnin ajomatkan päässä. Ei siis kaukana, mutta en muista olleeni rotkoja aikaisemmin ihastelemassa. Nyt lomaviikko ja peruuntuneet viikonloppu menot mahdollistivat perheretken tähän mennessä kevään kauneimpana ja lämpimimpänä päivänä. Eväät siis reppuun, lapset autoon ja mukaan vaihtopaita ja sukat, sillä pitihän mun päästä myös Torisevatrailin reittiä juoksemaan.
Alainen Toriseva järvi
Ystäväni Niina suositteli kiertämään merkityn luontopolun vastakarvaan ja tällöin parhaimmat maisemat olisivat lopussa. Auto jätettiin Alainen järven läheiselle parkkikselle. Käveleskelimme kahvimajalle, joka toki ei auki ollut. Sieltä kallioilta jo aukesi näkymä jylhään rotkomaisemaan. Opasteet polulle löytyivät vessan takaa ja heti bongasin jo trailinkin merkkejä, hienoa.
Metsäpuro.
Heinä- ja sorametsäteitä, neulaspolkua vanhassa metsässä, puron vartta harjun pohjalla ja valitettavasti myös pitkähköltä tuntuva pikitie pätkä. Jo ensimmäisellä kilometrillä kaikilta lähti takit päältä ja lopulta lapsilta myös pitkähihaiset paidat. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin. Kerran jo tytöt kahlasviat polvia myöden joessa virkistykseksi. Nuorin myös pulahti Torisevan kylmään veteen taukopaikalla, joita luontopolun varrella oli kaksi. Me valitsimme nuotiopaikan joka oli ihan Alainen järven etelä päässä. Siisti paikka, polttopuitakin oli ja saimme olla ihan omalla porukalla kun yksi pariskunta lähti juuri ennen meitä pois. 
Näkymä etelästä päin rotkoille.
Parhaat maisemat ja sydämen tykytykset todella säästyivät loppuun. Pääsimme kiipeämään rotkojen päälle ja mä olin sydän syrjällä nappaamassa lasten paidan helmoista kiinni etteivät vaan putoaisi. Lapsia ei huimannut, saati pelottanut.
Joka tapauksessa kaunis luonnon luomaama paikka, vaikka ihmisen tekemä valtatie ja sen aiheuttama meteli häiritsi kokonaisuutta. Kanssa ihmiset poluilla olivat iloisia, eikä meitä siellä ruuhkaksi asti ollut. Rotkojen päällä oli selvästi teknisempää polkua, kun muualla pääsi suht helppoa alustaa. Märkää tai liukasta ei ollut. Merkinnät olivat punaisia maalijälkiä puissa ja tolpissa sekä kunnon viittoja.
Luontopolku on 6,5 kilometriä pitkä. Leppoisan kävelyn jälkeen mä lähdin vielä juosten kiertämään Torisevatrailin 10,5 kilometrin lenkkiä. Somesta olin lukenut että maastoon on kympin lisäksi merkitty 3,5 ja 5 kilometrin reitit. Löytyi myös vihko, johon sai kirjoittaa puumerkkinsä ja matkan minkä kiersi.

Lähdin Kahvimajalta ja nyt toiseen kiertosuuntaan kuin olimme luontopolun kiertäneet. Rotkojen jälkeen reitti kaarsi heti vasemmalle menemättä ollenkaan pikitiellä - hieno homma. Mukavaa metsätietä, kapeaa polkua ja pian olinkin jo raviradalla, josta kisareitti virallisesti lähtee. Raviradalla en kuitenkaan nähnyt yhden yhtä reittmerkkiä, enkä tiennyt kuuluuko rata kiertää, joten kiersin sen ja lähdin samaa polkua kuin olin tullutkin. Metsän puolella merkinnät olivat taas hyvät eikä reitiltä voinut eksyä. Kolmasti tuli eteen juomapisteen lähestymis ilmoitus, mutta tänä lauantaina ei juottajia paikalla näkynyt. Kurkkua kyllä kuivasi mutta virkistystä sai vain jalat kun ylitti märkää kosteikkoa. Mukavasti oli nousua ja vastapainona alamäkiä, kivikkoa, mutta myös ihanaa neulaspolkua. 

Lähtö parkkikselta ja mahdollisesti raviradan kiertäminen toivat lisämatkaa sen verran, että mittari ranteessa näytti matkaksi 11,7 km. Autolla pikaiset naaman ja jalkojen pesut, vaatteiden vaihto ja puoli litraa juotavaa. Sitten kotimatkalle.
Kotona nautimme tovin jos toisen ihanasta illasta terassilla. Lopulta oli aika lähteä vielä päivän toiselle lenkille, että ei sunnuntaille jäisi liikaa hommia. Saunalenkkinä kiersin kotikulmilla 10,6 kilometriä, joten lauantai päivän kokonaissaldoksi tuli 22,3 kilometriä. 
Launtain lenkit juostu.
Tänään sunnuntai aamulla, ja lomaviikkoni viimmeisenä päivänä laitoin oikein kellon herättämään, mutta heräsin kuitenkin ennen sen soimista. Lähdin Seinäjoelle Ninnin seuraksi juoksemaan tasavauhtisen 20 kilometrin lenkin. Ja sehän me juostiin lämpenevässä aamupäivässä ja joissain kohdissa vastatuulen kiusaamina. Mukava lenkki ja päätös lomaviikon juoksuille. Kiitos Ninni seurasta :)! 
Lopulliset juoksukilometrit oli 167,3. Mun ennätys viikkokilometrit, jihuu! Ja eniten iloitsen siitä, että kroppa kesti ja jaksoi juoksemisen todella hyvin. Ilman lomaa, ilman lasten menemistä taas kouluun, ilman huippu kelejä ja ilman omaa päättäväisyyttä tavoite olisi jäänyt kauas.
166km "maalissa" Seinäjoella.
Erityisesti eilen lauantaina oli hiukan haikea olo, kun oikeasti olisi pitänyt oman arvion mukaan alkuillasta olla  NUTS Karhunkierroksen perusmatkan maalissa. Henkisesti koen, että olisin ollut siihen valmis ja kulunut viikko vahvisti fiilistä, että mahdollisesti kroppakin siihen olisi pystynyt. Onhan se eri asia taivaltaa 166 kilometriä yhteen putkeen ja sitä kokemusta lähden sitten vuoden päästä hakemaan. Nyt Rukalla on vielä valtavasti lunta. Matka olisi ollut rankka, ikimuistoinen, kipeä, iloa, taistelua ja toivottavasti mahdollisimman monella maaliin pääsyä. Kuitenkin toivon, että ensi vuonna olisi paremmat olosuhteet, eli lunta ihan vain maltillisesti.

Loma loppuu. Huomenna töihin  ja sitä se on koko viikko. Onneksi loppu viikosta taas kivaa retkeilyä tiedossa. Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa kaikille!

~Eija~

P.S. Muistelin aikaisemmin että viime vuonna oli niin hieno keli NUTS Karhunkierroksella. No, paluu blogin postaukseen KK 83km matkalle muistuttaa, ettei se aivan niin ollut. Kylmähän siellä oli ja satoi ja yhdessä kuvassa takana näkyy kasa luntakin! Aika todella kultaa muistot ;)

perjantai 22. toukokuuta 2020

Juoksuretki Lauhanvuorella

Tänään perjantaina oli lomaviikon ehkä odotetuin juoksuretki, kun Sarin kanssa lähdettiin Isojoelle Lauhanvuoren kansallispuistoon. Mulle osa poluista oli viime toukokuun Antin maastomaratonilta tuttuja, mutta Sarille paikka oli ihan uusi. Nyt valitsimme lähtöpaikaksi Lauhansarven luontomatkailukeskuksen. Netistä tulostamamme kartan ja talon seinässä olevan kartan mukaan yritimme löytää haluamamme lähtöpaikan, mutta se tuottikin vaikeuksia. Lähtöportti löytyi, mutta polkua ei erottanut heinien joukosta. Lopulta alun kaksi kilometriä taitoimme hiekkatietä ja myöhemmin pääsimme odotetuilla poluille ja kunnolla matkaan.
Pirunpelto
Lauhanvuoren kierros on 23,3 kilometriä pitkä ympyräreitti ja halutessaan pystyy suunnittelemaan lyhyemmän tai pitemmän reitin. Pyörilläkin siellä pääsee aika kivasti kulkemaan ja pyöräilijöitä siellä jokunen patikoijien ja yhden toisen polkujuoksijan lisäksi näkyikin. Me pidettiin vauhti maltillisena, että pystyimme samalla päivittämään useamman viikon kuulumiset ja että näimme mahdollisimman paljon ympärille. 
Kirkas metsälampi.
Lauhanvuoren luonto on monipuolista. Kaunista kangasmaastoa, kuusi- ja talousmetsää, pitkospuita soiden yli, pulppuavia lähteitä ja puroja sekä valtava pirunpelto. Spitaalijärven taukopaikalla oli paljon porukkaa evästämässä ja sinne pääseekin helposti läheiseltä parkkipaikalta. En tiedä mistä järvi on moisen nimen saanut, mutta kertomusten mukaan sieltä on aikanaan viety vettä Venäjän ruhtinaalle, koska vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia.
Spitaalijärvi

Spitaalijärven jälkeen lähdettiin hissuksiin kiipeämään kohti Lauhavuoren huippua (231m). Siellä on näkötorni josta näkyisi aika kivasti pikkuisen kauemmas, mutta tietysti se oli vielä lukittu. Tarvitsee siis joskus toiste tulla uudestaan jos onnistuisi silloin päästä vielä korkeammalle. 
Paikka paikoin aivan hyvät opasteet.
Lauhanvuorelta laskeuduttiin taas maltillisesti alaspäin, kohti Kaivo- ja Ahvenlammia. Sitten kierrettiinkin tovi uudehkoa aidan viertä, joka on peuroja varten. Aidatulla alueella kasvatetaan luontoon palautettavia metsäpeuroja. Peuroja emme toki nähneet.
Loppu puolella reittiä polku pieneni jälleen ja pitkospuut olivat paikoin todella huono kuntoisia. Kaadetun talousmetsän reunalla sai olla tarkkana ettei kompuroi oksiin ja muihin risuihin. Kuitenkin loppu oli merkattu alkua selvästi paremmin ja löysimme "maalikaarelle" ongelmitta.

Kilometrejä kertyi 23,5 ja aikaa kului kolmisen tuntia. Lyhyillä tauoilla laitoin kellon hetkeksi pysähdyksiin. Lämmin päivä sai taas juomaan litran verran vettä ja lisäenergiana meni suklaata, energiapatukka ja energiamarmeladia. Lähdimme matkaan lyhythihaisilla paidoilla ja se oli ihan nappi valinta, sillä kylmä ei tullut. Ihana kevät keli meille toukokuun sankareille.
"Maalissa"
Kiitos Sarille seurasta! Matka taittui hetkessä.

~Eija~

torstai 21. toukokuuta 2020

Kukkia, rasteja ja juoksukilometrejä

Kahden 30 kilometrin juoksupäivän jälkeen oli hyvä pitää kevyempi päivä ja keskiviikkona juoksinkin vain 14,5km. Etukäteen jo osasin odottaa, että tämä keskiviikon lenkki tulee olemaan ehkä viikon hankalin, koska en oikein saanut siihen mitään kunnon tähtäintä. Ajatukset olivat muualla, ne pyöri kehää parin asian ympärillä, mikä teki olosta rauhattoman. Ennen lenkkiä oli hoidettava pari asiaa kaupungilla ja päätin heti pukea trikoot ja lenkkarit jalkaan ja juosta harhailu lenkkini samalla reissulla. Lenkki tuli juostua aurinkoisessa, mutta kovin kylmässä tuulessa.
Vihdoin uskalsin jokusen kesäkukankin ostaa.
Jo torstaina hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen sekä ainakin yhden asian selkiydyttyä olo oli rauhallisempi. Lähdettiin koko perhe heti aamupalalta Seinäjoelle suunnistamaan ja pokemon-jahtiin. Suunnistaessa todellisia kilometrejä kertyi yli 12 ja aikaa kului yli kaksi tuntia, mutta näitä ei luonnollisesti juoksukilometreihin lasketa, sillä suunnistus on suunnistusta ja juoksu on juoksua. Mies tätä vähän ihmetteli, kun molemmissa nyt kuitenkin metsässä juostaan, mutta näin mä tämän ajattelen. En vuositasollakaan laske suunnistuskilometrejä juoksukilometreiksi. Ja suunnistuksessa kilometrit merkitään linnuntietä ja todelliset kilometrit on sitten ihan muuta. Mun tapani ja sillä selvä :)
Suunnistus on ihan parasta.
Pikaisen syömisen jälkeen pyynnöstäni perhe jätti mut kotimatkalla Tuomikylän koululle ja lähdin siitä vielä Helatorstain juoksulenkilleni. Tänään oli luvassa polkujuoksua hyvinkin tutuilla poluilla. Tuomikylästä Palonkylään, siellä vajaan 6 kilometrin Ränkimäenkierros, jossa tarkoituksella nostin vauhtia reippaammaksi ja sitten takaisin samaa reittiä. Tuomikylän koululta juoksin vielä pienen koukun kanssa kotiin. Torstain 25,5 kilometrin lenkillä tuli todella kuuma ja vettä sain juotua litran. Lisäenergiaa ei tarvinnut ottaa, sillä sen verran hyvin edeltävästi syöty ruoka tuuppi eteenpäin.
Kevään eka ilman takkia :)
Ilta on mennyt tekemättä mitään. Tai no saunassa ja uimassa on käyty ja tankattu huomisen retkelle, josta sitten huomenna lisää. Hyvin tuntuu kroppa ja jalat toimivan. Kummempia väsymyksiä tai lihassärkyjä ei tunnu. Juokseminen eri paikoissa ja alustoilla on ihan ehdotonta, muuten alkaisi tympimään. On tämä vaan hauskaa.
Tällä hetkellä kilometrit ovat 101,50/166.

~Eija~

maanantai 4. toukokuuta 2020

Tavoitteet uusiksi

Tänä vuonna tavoitteena oli yrittää päästä läpi UTTF (polkujuoksukiertue Suomessa), johon kuuluvat NUTS Karhunkierros 166km, NUTS Ylläs-Pallas 160km ja Vaarojen maraton 130km. Joitain vuosia sitten en olisi voinut kuvitellakaan että nämä matkat olisivat mulle mahdollisia, mutta ajan kuluessa olen alkanut uskomaan että mä voisin pystyä siihen. Ei sitä tiedä jos ei yritä. Viime vuosi oli mun juhlavuosi, koska täytin 40 vuotta ja sen kunniaksi tahkosin paljon kisoissa, tavoitteena vähintään 40 kisaa. Yhteensä niitä kertyi 46. Mukana oli muun muassa elämäni ensimmäinen yli 100 kilometrin polkujuoksu. Viime vuosi oli muutenkin aivan huippu, hymyssä suin voin sitä muistella.

Onneksi siis synnyin vuonna 1979, sillä tänä vuonna, kun korona levisi maailmalla, ei 40 kisaan osallistuminen olisikaan ollut ihan helppo homma. Vaikka virtuaalikisat, joita vallitseva tilanne on synnyttänyt, ovat ihan kivoja, ei ne silti ole oikeita kisoja. Kotimaisemissa kovinkin tutuiksi käyneet tiet, polut ja metsätaipaleet eivät anna aivan samaa sykähdyttävää fiilistä, kuin esimerkiksi yöttömässä yössä kipuaminen lapin tuntureilla. Kiitollinen toki olen että ulkona liikkua saa, mutta kyllä paljon jää ikimuistoisia hetkiä tänä vuonna kokematta. Nimittäin sekä NUTS Karhunkierros että NUTS Ylläs-Pallas on peruttu. Heinäkuun loppuun asti suositellaan kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat peruutettavaksi. Kalenterista on siirtynyt ensi vuoteen myös Jukolan- ja Venlojen viestit, rastiviikot ja monet muuta juoksutapahtumat. Kaikille tapahtumillehan ei löydy ajankohtaa syksyyn, joten on järkevääkin että osa on suosista siirretty ensi vuoteen. Joka tapauksessa syksystä voi tulla kovinkin kiireinen, jos tapahtumia vihdoin taas saadaan järjestettyä.
Maaliintulo 55km:ltä Rukalla vuonna 2018.
 Varmasti suurien yleisötapahtumien peruminen on järkevää ja ymmärrän että tällä hillitään viruksen hallitsematonta leviämistä. Näin nyt vaan on toimittava, mutta kyllä kirpaisi siirtää osallistumiset ja samalla siirtää tämän vuoden tavoite ensi vuoteen. Harmitti tosi kovaa, sillä olin vielä elätellyt järjestäjien antamaa toivoa, että pitkät matkat olisikin viranomaisten luvalla saatu järjestää. Päätöstä ei kai ole vieläkään tehty, tai ainakaan siitä ei ole informoitu, mutta mulla ei ollut enää aikaa odotella. Kämpän varaus oli siirrettävä ensi vuoteen ja työvuorojen suunnittelussa piti tietää tarvitsenko uudessa ajankohdassa useamman päivän vapaata vai en. No en tarvitse nyt. Helpottui elämä sen osalta. 

Rukan reissu olisi ollut kaveriporukalla ja Ylläksen reissu perheen kesken. Nyt pitääkin sitten suunnitella muita reissuja ja pidentää omia lenkkejä kotikulmilla. Suunniteltiin jo perheen kesken telttareissuja ja ystävän kanssa on haaveiltu yhteisestä patikointi retkestä. Nyt on sitten aika laittaa niitä toteutukseen. Erilainen kesä on kaikilla edessä, mutta hyvä siitä tulee aivan varmasti. Pitää vaan asennoitua toisella tavalla.
Gps-pallukoita viime vuonna Ylläksellä.
Ensi harmituksen jälkeen fiilis on jo kohentunut. Paljon on tullut muisteltua edellis vuosien hienoja kokemuksia. Ehkä tämä kevyempi kisavuosi on oikein paikallaan ja ensi vuonna onkin sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa kestävyyskunnossa. Itselle on niin paljon näytettävää. Vielä on auki voidaanko Vaarojen maraton järjestää lokakuussa. Ja jos järjestetään lähdenkö 130 kilometrin lenkille vai lyhennänkö matkaa. Toisaalta houkuttelee lähteä pitkälle matkalle, koska se olisi vuoden ainut yli 100 kilometrin retki. Mutta toisaalta Kolin yö vaan on niin rankaa, että kestääkö pää vetää sen sitten taas ensi vuonna uudestaan. Tätä on pohdittava. Nyt kuitenkin kevät leppoista juoksentelua ja enenevässä määrin poluilla ja metsässä.

Uusi tavoite tälle vuodelle on pysyä liikkeessä, saada hyviä juoksukilometrejä ja osallistua sitten syksyllä niihin mielenkiintoisiin tapahtumiin joihin ajallisesti ehtii ja on järkevää. Eniten toivon että kisoista saataisiin järjestettyä tuo Vaarojen maraton, pyöräsuunnistuksen MM-kisat ja sitten joitain suunnistuskisoja, esimerkiksi SM-sprintit. Ehdottomasti toivon myös, että löydämme Komian Kirkon Hölkälle uuden päivämäärän mahdollisimman pian, mutta vielä meidän pitää odottaa.

Hyvää toukokuuta kaikille!

~Eija~

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Yksin ja yhdessä etäliikkumista




Maaliskuun puolen välin jälkeen pysähtyi normaali koulunkäynti, harrastukset menivät tauolle, kuntosalit hiljenivät, hamstrattiin vessapaperia ja hernekeittoa. Ohjeistettiin pysymään kotona ja jos aivastitkin sait paheksuvia katseita ja huokailuja.


Alku lamaannuksen jälkeen tämä poikkeuksellinen korona-arki on alkanut rullaamaan. Joillakin tahoilla lamaannus tuntuu jatkuvan ja on monenlaisia pelkoja, ylihysteriaa, syyllistämistä ja lopun ajan elämää. Jokaisella meillä on aikamme, joten eläkäämme niin ettei tarvitse sitten jossitella ja harmitella. Toisia ihmisiä kunnioittaen ja huomioiden elämä jatkuu ja yhdessä keksimme uusia keinoja oman kodin ulkopuolellakin harrastamiseen.

Tässä mun kolme vinkkiä liikkumiseen tämän hetken korona-arjessa:
Mikä ihana näky :)

Ihan parasta on suunnistuksen omatoimirastit. Tätä olen hehkuttanut jo aikaisemminkin ja monessa paikassa, mutta vielä kerran; vuorotyöläiselle omatoimirastit toimii! Rastit ovat pääsääntöisesti viikosta kahteen metsässä ja suunnistamaan on voinut mennä juuri silloin kun itselle sopii. Vaikka kuskaukset lasten harrastuksiin jäivät tauolle ja osa omista ohjauksista oli kuukauden verran tauolla, ei mulla ole lopulta ollut yhtään sen enempää aikaa. Joten omien työvuorojen, fiiliksen ja kelin mukaan on voinut lähteä yksin tai lasten kanssa metsään kartan kanssa.

Suunnistusseuroilla on hiukan erilaisia tapoja miten omatoimirastit toteutetaan, mutta kaikilla on se samaa, että pyritään pitämään etäisyyttä toisiin metsässä liikkujiin eikä rastilippuihin kosketa.
Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet miten toimitaan, omatoimirastikalenteri ja ilmoittautumislinkki. Tervetuloa yksin tai yhdessä läheisten kanssa suunnistamaan! 
Suunnistamaan.


Toinen liikkumistapa mitä korona ei estä, on juokseminen. Useimmiten me juostaan yksin tai vain muutaman ihmisen kanssa, joten tähän ei poikkeustila ole muutosta aiheuttanut. Nyt alkaa meidän alueella Etelä-Pohjanmaalla polut olemaan melko kuivia, vaikka eipä se haittaa jos sukat hiukan kastuukin. Muistakaa kertoa jollekin minne juoksemaan lähdette ja ottakaa kännykkä mukaan, että tarvittaessa saa soitettua apua.

Polkujuoksun pienryhmät alkoivat eilen, suositelluin rajoituksin. Mun tuli oltua neljättä tuntia metsässä ryhmien kanssa. Oli aika kivaa. Toivottavasti saadaan koko kevät liikkua terveenä.
Neulaspolkuja.



Kuukauden tauon jälkeen aloitin jälleen ulkotreenien ohjaukset. Suosituksia pidemmät etäisyydet toisiimme pidämme ja yhteisiä välineitä emme käytä.
Neiron koulun sisäpihalla tiistaisin klo.18-19
Treenivälineenä meillä on ainakin nyt toistaiseksi kahvakuulat. Sataa tai paistaa, tuulee tai on tyyntä, treenit pidetään. Aikaisempaa kahvakuulatreeni taustaa ei tarvitse olla. Tervetuloa!
Viime viikolla tehtiin korttipakkatreeni.
Kevät on siis ihan mallillaan niiltä osin mihin itse voi vaikuttaa. Mukava on liikkua muidenkin kanssa, vaikka etäältä.

~Eija~



sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäisen virtuaalipolkujuoksukisa

Tänä vuonna lapset eivät virpomaan naapurustoon päässeet ja sehän tietysti harmitti heitä. Jotain piti tilalle keksiä, sillä eihän Pääsiäisherkut voi noin vain syliin tippua. Syntyi idea, että kierretään meidän takapihalla olevaa vajaan kilometrin lenkkiä ja aina yhdestä kierroksesta saa jonkun herkun. Tyttäret innostuivat heti ja 10 vee ilmoitti juoksevansa 25 kierrosta ja 8 vee 10 kierrosta. 25 kierrosta olisi yli 22 kilometriä ja 10 kierrosta 9 kilometriä.

Sitten somessa silmiin osui NUTS virtuaalipolkujuoksukisa Pääsiäiseksi. Matkoina oli 10 kilometriä tai puolimaraton. Tästä ideamme sai lisää tuulta alleen ja mäkin innostuin. Päädyimme ilmoittamaan 8 veen 10 kilometrille (11 kierrosta) ja mä ja 10 vee puolimaratonille (23 kierrosta). Sähköpostiin tulleesta linkistä tulostin meille numerolapot ja sitten alkoi lähes normaali kisaan valmistautuminen.
Meidän numerolapot.
Kisapäiväksi valitsimme lauantain, koska mulla oli vapaapäivä ja sopivasti sattui todella hieno keli. Aurinko paistoi, ei tuullut lähes ollenkaan ja mittari näytti plus 5 astetta. Kaikille löytyi matkaa ja aikaa mittaava kello käteen ja saimme vielä 13 vee poitsun "turvajuoksijaksemme". Tosin hän kyllä katosi jossain kohdassa jonnekin.
8 vee matkalla.
Mä olin luvannut juosta tyttärien seurana, pääosin 10 veen kanssa pitkää matkaa. Mutta usein näimme toisiamme joko reitillä tai huoltopisteellä, jossa meillä oli asiaankuuluvasti energiamarmeladia, sipsiä ja mehua.

Alku lähti kaikilla hyvin vauhdikkaasti juosten. Ensimmäiset kolme kierrosta 10 veen perässä sai ihan tosissaan juosta, sen verran kovaa pisteli menemään. Useasti ohjeistin hidastamaan, sillä matka on pitkä. Lopulta suostui välillä ottamaan lyhyitä kävelypätkiä. Viimeinen kierros ennen 8 veen 10 kilometrin täyttymistä mentiin yhdessä ja kannustettiin loppuun asti. Se oli pikku neidin pisin matka ikinä ilman taukoja. Patikoitu toki ollaan tuotakin pitempään. 8 veen 10 kilometrin aika oli 2:19.
10 vee matkalla.
Meillä puolimaraton matkaajilla oli tuossa vaiheessa noin 14 kilometriä kasassa. Pikkusiskon päästyä pois reitiltä alkoi 10 veen hankalimmat kierrokset. Mentiin jo enemmän kävellen kuin juosten, käsikädessä kulkeminen auttoi pitämään liikettä. Sattui kuulemma joka paikkaan jalkoja ja kengätkin hiersi. Pariin kertaan mainitsi keskeyttämisen, mutta kannustin vaan eteenpäin ja yritin pitää yllä positiivista mieltä. Mä niin tiedän miltä tuntuu, kun oma pää käskee lopettamaan ja suututtaa että on moiseen urakkaan lähtenyt, mutta kun vaan jatkaa askel askeleelta, kierros kierrokselta ja kilometri kilometriltä eteenpäin, niin tavoite saavutetaan.

Ja niin homma eteni, vaikka vauhti hidastui ja huoltopisteellä eväät loppui. Vatsassa jo kurni ja keittiön ikkunan ohi juostessa näki kun muu perhe istui syömässä. Kolmella viimeisellä hierroksella 10 vee halusi välillä juostakin ja juoksu näytti yllättävän kepeältä. Itse asiassa kävely oli paljon tuskallisemman näköistä kuin juoksu. Ja viimeisen kilometrin neiti taas juoksi ja ihan hyvää, alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Muu perhe tuli kannustamaan terassille maaliintuloa.
Ihana alusta juosta.
10 vee neidin elämänsä ensimmäinen polkupuoliska kulki aikaan 3:25. Molempiin pikkuvarpaisiin tuli vesirakkulat, jotka hoidettiin asian mukaisesti puhkaisemalla ja puhdistamalla. Jalat olivat hiukan jäykät ja koko tyttö hetken ihan väsyksissä. Mutta kyllä se hymy sieltä kasvoille ilmestyi ja oli niin tyytyväinen että koko matka tuli kuin tulikin taivallettua.

Ja äitikin oli iloinen lastensa suorituksista. Ihailen sitä, että lapset tekevät itselleen tavoitteita (ehkä hiukan allekirjoittaneen kannustamana) ja sisukkaasti lähtevät niitä tavoittelemaan. Moneen me pystytään ja yhdessä vielä enemmän.
Helmitaululla pidettiin lukua kierroksista.
Kaiken tämän koronahässäkän keskellä, lasten kanssa on tullut liikuttua paljon enemmän. Tottakai kun harrastukset ovat tauolla ja suositukset on pysytellä kotona. Viikko sitten olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestetty Komian Kirkon Hölkkä ja tytöt olisivat juosseet siellä 5 kilometriä. Hölkkää ei nyt siinä voitu pitää, mutta me käytiin viiden kilometrin reitti juoksemassa koko porukalla. Hyvät ajat sielläkin tytöt saivat ja kipinä juoksemaan on syttynyt.

Tänään sunnuntaina lumi on taas peittänyt maisemat. Ei tarvitsisi enää sataa lunta. Suunnistuksen omatoimirastikausi on alkanut ja lumi metsässä on vain haitaksi. Omatoimirasteissa oon todennut jo sen miten kätevää se on mennä suunnistamaan silloin kun itselle sopii. Vuorotyötä tekevänä on toisinaan todella haasteellista saada työvuorot osumaan niin että pääsisi tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa järjestettäviin iltarasteihin. Joten jotain hyvääkin koronahässäkkä on saanut aikaan.

Iloista Pääsiäistä kaikille!

~Eija~

maanantai 6. tammikuuta 2020

Tavoitteita vuodelle 2020

Viime vuoden yhteenvedon jälkeen on aika lausua ääneen vuoden 2020 suunnitelmat ja tavoitteet, jotka ovat muhineet ja muotoutuneet jo viikkoja ajatuksissa. Lähtökohtaisesti koen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen taitekohta, sillä tiedostan iän tuomat hidastumiset ja rajat...sitten aikanaan. Vielä en kuitenkaan anna itseni hidastua ja täysin en pysähdy toivottavasti koskaan. Omat ennätykset ovat vielä mahdollisia, minuutti tuolta ja toinen tuolta. Toki pohdin, olinko viime vuonna elämäni kunnossa, vai voinko vielä piirun verran paremmin suoriutua. Toki merkitystä on sillä mihin juttuihin tähtää, urheilurintamalla kun mahdollisuudet ovat niin valtavat. Lajeja on niin paljon ja vaikka moni kiinnostaisi, kaikkiin ei valitettavasti ehdi. Kuitenkin asiaa kovasti pohdittuani, nyt tiedän mitkä asiat ovat tämän vuoden isot tavoitteet, pienemmät tavoitteet ja suunnitelma B:kin on olemassa.
Vuoden 2020 isoin haaste ja tavoite on päästä maaliin kaikki UTTF-kisat. Ultra Trail Tour Finland on kolmesta ultrajuoksusta koostuva kiertua, jossa taivalletaan yhteensä 456 kilometriä Suomen kauneimmissa kansallispolkumaisemissa. Toukokuun lopulla Rukalla on 166 kilometriä, heinäkuussa Pallas-Ylläksellä 160 kilometriä ja vielä lokakuussa Kolilla 130 kilometriä. Ilmoittautumiset Rukalle ja Ylläkselle on jo tehty ja Kolin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa. Helpoin homma on siis kohta tehty, miellyttävin (treenaaminen) ja rankin (itse matkan juokseminen) ovat edessä. 

Pisin jalan taivallettu matka tähän mennessä on ollut viime vuotinen Ylläksen reissu 105 kilometriä. Toiseksi pisin Rukalla 86 kilometriä. Molempien matkojen maalissa olo on ollut, etten ottaisi enää askeltakaan. Niinhän sen pitääkin olla, että matkalla on annettu kaikki. Nyt sitten vaan lähdetään viemään sitä viimeistä askelta useampi kilometri myöhemmäksi. Fyysisen treenin lisäksi pääkopalla on paljon hommia, hurjan paljon hommia.

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että todella tämmöistä suunnittelen. Ajatus yli 100 kilometrin matkoista tuntui niin hurjalta, puhumattakaan maili, joka on 160 kilometriä. Mutta en voi kieltää, etteikö nuo matkat kiehtoneet. Viime keväänä ihaillen, päätä pudistellen katsoin Rukalla sisukkaiden ultraajien lähtöä. Ehdimme heitä kannustamaan myös pienen karhunkierroksen varrelle. Arvostin niin suuresti sitä asennetta millä vahvat naiset ja miehet matkalle olivat lähteneet ja seuraavana päivänä maaliin selvisivät. Kaikki toki eivät selvinneet, vaan jättivät matkan syystä tai toisesta kesken. 

Omat rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Haluan kokeilla vielä tämän, että onko musta tähän. Nyt on sen aika jos meinaan. Ja jos tänä vuonna jotain menee pieleen, annan itselleni mahdollisuuden yrittää vielä kerran ensi vuonna, mutta sitten tämä kiertua on omalta osaltani ohi.
Kuinkahan lipoisia polkuja vastaan vielä tuleekaan?
Ylipitkien ultrajuoksujen ohella on iso haaste saada pidettyä myös jalat ja pää suunnistuksen sprintti kunnossa. Viime vuonna meni niin hyvin, että haluan kovasti pysyä menossa vielä tämänkin vuoden mukana. En tiedä miten onnistuin ultra- ja sprinttikunnon sovittamaan viime vuonna, mutta ehkä se vaan on monipuolisessa ja täsmäharjoittelussa se juttu.

Viime vuonna suunnistuksen SM-kisoissa ja rastiviikolla sijoitukseni oli ikäsarjassani suurinpiirtein 10. SM-sprintin neljäs sija oli yksittäinen valopilkku. Tälle vuodelle tavoite olisi nostaa omaa tasoa sijalla tai kahdella, reilusti kymppisakkiin. Toki en tiedä vielä kuinka hyvin ehdin suunnistuksen SM-kisoihin osallistua, joitain päällekkäisyyksiä muiden menojen vuoksi on joka tapauksessa tulossa.

Pyöräsuunnistuskisoihin yritän myös parhaani mukaan osallistua. Lahti-Heinolassa järjestetään senioreiden pyöräsuunnistuksen MM-kisat syyskuussa ja sinne ei olisi osallistumis rajoitteita. Houkuttelisi osallistua, vaikka laji kokemusta on vielä todella niukalti. Ennen sitä pitäisi ainakin uusi kevyempi pyörä löytää alle. Katsotaan nyt...
Suunnistaja naisten kanssa polkulenkillä.
Polkujuoksu- ja suunnistuskilpailujen lisäksi aikomus on liikkua paljon luonnossa lasten kanssa. Joitain ohjauksia edelleen jatkan ja suunnistusseuramme järjestämien tapahtumien puuhailuissa olen mukana. Ensimmäisen kerran olen kilpailunjohtajana, kun järjestämme Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa huhtikuussa. Tästä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta jos nyt jo kiinnostus heräsi, niin facebookista löytyy oma tapahtumasivu. Käykää katsomassa.

Mielenkiintoinen ja haastava vuosi tulossa. SM-mitalin saaminen olisi taas iso juttu, mutta se vaatisi onnistumista juuri oikeassa paikassa ja hiukkasen hyvää tuuria. Uskon kyllä, että jos ei vielä tänä vuonna, niin joku vuosi sekunnit ovat puolellani.

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!
Mukavaa, että kuljette mukana!

~Eija~

tiistai 5. marraskuuta 2019

Marraskuinen KOMIA Ilkan Polku

Viime viikon perjantaina istuin mukavaa iltaa ystävän luona ja nukkumaan meno venähti lähelle puolta yötä. Viikolle oli kertynyt muutenkin jo kilometrejä ja pari aikaista heräämistä aamuvuoroon tuntui olossa. Lauantai aamulla olisin halunnut kääntää vain kylkeä, kun herätyskello soi, mutta nousin silti ylös. Lopulliset vaatetus ja kenkä viilaukset oli jäänyt aamuun, tai itse asiassa ihan lähdön tuntumaan, sillä otin jokusen vaihtoehdon mukaan, kun hurautin vajaan 10 minuutin ajomatkan Ilmajoen Tuomikylään. Tämän vuoden viimeinen kisastarttini olisi edessä. 
KOMIA Ilkan Polku, Kurikasta Ilmajoelle, 35 kilometriä.
Santavuoren nousussa. Kuva @oskuluoma
Keli oli arvoituksellinen. Pikkuisen plussan puolella, yöllä oli käynyt pakkasen puolella ja vesi/räntäsadetta oli luvattu iltapäivälle. Viikon lenkeillä olin rekisteröinyt hiekkateiden, kallioiden ja pitkospuiden liukkauden. Laittaako jalkaan nastat vai nappulat. Tätä keskustelua kävin useammankin kanssa ja molempia vaihtoehtoja otettiin käyttöön. Mä päädyin nastoihin. En toki vetänyt jalkoihini talvijuoksukenkiäni vaan suunnistuskengät, joilla en ole noin pitkää matkaa koskaan juossut. Pelotti miten jalat kestää ahtaat ja kovahkot kengät, mutta niiden hyväpuoli on keveys ja kastuessaan asettuvat hyvin. Loppujen lopuksi isovarpaat olivat hiukan kovilla, mutta yhden yhtä hiertymää ei tullut, eikä yhden yhtä varvasta mustunut. Edessä ei siis ole kynsien menetyksiä.

Sealskinz-merkkiset sukat olivat pitämässä jalat kuivina, kahdet pitkät trikoot, paksumpi poolopaita ja takki. Käsiin ohuet hanskat ja kaulalle ja päähän tuubihuivit. Juoksuliiviin pakkasin yhden geelin ja smoothien, puoli litraa urheilujuomaa ja puoli litraa vettä. Järjestäjien taholta oli useitakin huoltopisteitä, mutta koen helpompana hörppiä matkalla pysähtymättä. Lopulta tuli juotua hätinä puoli litraa ja geelin väkisin nieleskelin.
Kuva @mattihautalahti
Lähtö tapahtui tutusti, parin viime vuoden tapaan Kurikan Kärrymiehestä, jäistä hiekkatietä pitkin metsään. Tänä vuonna omana toimivana taktiikkana polkujuoksuissa on ollut alussa lähteä hiukan reippaammin ja näin saa sopivan kohdan oma vauhtiselle juoksulle porukassa. Ensimmäiset viisi kilometriä menikin alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Viileä ilma, reipas vauhti ja viikon rasitukset tuntui jaloissa. Pohkeita kiristi. Pikku hiljaa ne siitä aukeni, mutta alun hetkellisen naisten johtopaikan annoin suosiolla Assille, joka ohitti mut jossain kolmen kilometrin paikkeilla, muistaakseni. Viime vuonna sain pidettyä voittaja Merjan näköpiirissä reiluun kuuteen kilometriin asti, nyt Assin selän näin vielä puolessa välissäkin matkaa.

Santavuoren nousu oli otettava osittain kävellen ja alamäki varovaisesti. Nastat puri hyvin, enkä edes lyönyt varpaitani minnekään, mutta rämäpäinen rohkeus oli nyt hukassa. Nousu ja lasku teki kuitenkin jaloille hyvää ja ne alkoivat olla ihan tyytyväisiä oloonsa. Yläkroppa tosin ei tykännyt. Heinäkuussä luksoitunut vasen solisluun seutu kipuili. Ehkä juoksuliivi painoi solisluuta tai sitten edellisenä päivänä jumittuneet hartiat aiheuttivat tuntemukset. Joka tapauksessa olin aika jumissa yläkropan kanssa ja kädet olivat jotenkin turrat. Pyörittelin niitä ja tietoisesti yritin rentouttaa hartioita. Aika vaikealta meno tuntui. Kilometrit kuitenkin onneksi taittuivat ja vauhti oli tasoittunut 5:00-5:30 välille.

Tuttuun tapaan ei huvittanut juoda eikä ottaa energiaa. Puolessa välissä pakotin itseni ottamaan geelin. Lopussa vatsa kurni nälkää. Tämä on niin hankala rasti mulle.
Tuomikylässä, maaliin vajaa 5km. Kuva @oskuluoma
Kun aloin lähestyä Tuomikylää, pään sisäinen lukko alkoi aueta. Juoksu alkoi tuntua helpommalta, vaikka ei se vauhdissa mitenkään näkynyt, eikä sykkeissäkään. Pururadalla oli ihania tuttuja kannustamassa, se piristi kovasti -> Kiitos Niina perheineen ja Päivi 😄 
Oli jo niin tuttua polkua, sillä käyn täälä juoksemassa, että oli helppo asettaa välietappeja ja laskea matkan vähenemistä. Toisia juoksijoita näkyi paljon enemmän ja hyvin pääsi tarvittaessa ohi. Laskeskelin myös, että tällä vauhdilla saan parannettua viime vuotista aikaani. Lopulta juoksin maaliin todella hyvillä fiiliksillä ja reittiaikani parani lähes neljällä minuutilla!
Aika oli tänä vuonna 3:04:59
Tulin toiseksi ja voittajalle jäin vain minuutin. Aika lähellä sitten kuitenkin olin.
Maalissa! kuva @komiaflow
Hienot polkujuoksu kekkerit taas oli. Ja porukka oli hienosti löytänyt tapahtuman. Kaikki toimi ja kuvia matkan varrelta ja maalista löytyi paljon. Isommissa juoksutapahtumissa mukana olleena, ei missään muualla ole vastaavan hyvin panostettu siihen, että jokaisesta löytyy edes jonkinlainen juoksukuva. Kuvat ovat ihania muistoja muistomitalien ja -laattojen lisäksi. Esimerkiksi tämän kesän NUTS Ylläs-Pallas kisan valokuvista en löydä itsestäni yhden yhtä juoksukuvaa, vaikka kahden näin kuvan musta ottavan. En tainnut olla edukseni tai jotain muuta mitä jätän nyt tässä sanomatta. Ainakin Ilkan Polulla jaksoin aina hymyillä kun hoksasin kuvaajan puskassa 😁
Iso KIITOS järjestäjille, talkoolaisille ja valokuvaajille!
Komia Ilkan Polku 35km kolmen kärki. Kuva @komiaflow.
Nyt hoidan marrasputken mahdollisimman kevyesti maaliin ja sitten ajatukset ensi vuoteen.

~Eija~

tiistai 8. lokakuuta 2019

VM 65 yö

Vaarojen maraton, tuo Suomen legendaarisin ja ensimmäisiä järjestettyjä polkujuoksukisoja kisattiin taas viime viikonloppuna Kolilla. Maasto kokemusta vaaroilla olen hakenut vuonna 2017 42,5 kilometrillä flunssa toipilaana ja vuonna 2018 65 kilometrillä päivällä, joka oli silloin uusi matka. Vaarat eivät ole vielä koskaan pettäneet, eivätkä tehneet sitä tänäkään vuonna.

Matka vaihtoehtoja oli taas useita. Perjantai illalla klo.20 lähtivät 130 kilometrin juoksijat ja klo.22 65 kilometrin yö-sarja, minä siellä mukana. Lauantaina aamulla klo.07 lähtivät 65 kilometrin päivä-sarja ja 42,5 kilometrin retki-sarja ja vielä myöhemmin kilpa-sarja sekä 14 kilometrin sarja.
65 yö juostiin ensimmäisen kerran ja valitsin tämän sen vuoksi, että halusin kokeilla miltä se tuntuu pimeässä yössä, vaikeassa maastossa. Haave olisi joskus selvitä 130 kilometrin matkalta, joka on kaksi kertaa tuo 65 kilometrin lenkki. Tänä vuonna ei ollut vielä sen aika, mutta ehkä ensi vuonna.
Varusteiden tarkistus.
Meidän tuttu porukkamme, Niina, Harri, Tero ja minä saavuimme Kolille torstai illalla. Mökin olemme vuokranneet joka vuosi samalta taholta ja nytkin kaikki toimi moitteetta. Teimme olomme kotoisiksi; villasukat jalkaan ja rentoa oleilua. Miehet lähtivät perjantai aamusta räntäsateeseen kalaan ja me naiset nukuttiin ilman herätyskelloa niin pitkään kuin nukutti. Ja mehän nukuimme!

Perjantain ohjelmassa oli varusteiden tsekkaus ja pakkaaminen, kevyt lenkki, syömistä ja päiväunet. Vaikka vettä, räntää ja lunta vihmoi pohjoisen tuulen kanssa, oli tunnelmat hyvät. Muistin viime vuonna huokailleeni osaaottavana heille, jotka joutuivat lähtemään taipaleelleen sateessa yönselkään, niin nyt tuo sama kohtalo ei tuntunut hetkauttavan mua mitenkään. Päin vastoin odotin starttia malttamattomana. Kaikki suunnitelmat olivat selvät. Treenit oli tehty, kroppa pidetty toiminta kunnossa parhaalla mahdollisella tavalla, vaatetus ja muu varustus mietitty sekä kello ja kännykkä ladattu. Homma oli enää toteutuksesta kiinni.
Juoksuliivi pakattua ja karttaa tutkittu.
Mieheni heitti mut lähtöpaikalle hotelli Kolin parkkikselle. Vein varustepussin teltalle ja siirryin vielä lämpöisiin sisätiloihin. Jokunen muukin siellä istui. Tunnelma oli hiljainen ja odottava. Noin varttia vaille kymmenen lähdin ulos ja siirryin lähtöpaikalle, jossa toimitsijat nostattivat tunnelmaa. Paikalla oli noin 70 juoksijaa. Lamput pyydettiin laittamaan päälle ja siirtymään lähemmäs lähtövaatetta. Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi - hyvää matkaa!
Lähdön tunnelmaa. (kuva @Aapo.laiho)
Suunnitelma oli pitää alussa reipahkoa vauhtia, sillä mielestäni alku on helpohkoa, Mäkrän nousua lukuunottamatta. Eniten jännitin sitä, pysynkö reitillä ja joudunko juoksemaan kuinka yksin. Päivän valossa yksin juokseminen on mulle mieleistä, mutta pimeydessä toivoin saavani seuraa. Oma paikka letkassa löytyi nopeasti ja sitten sitä mentiin. Edessä ja takana oli porukkaa ja vauhti tuntui sopivalta. Jokunen vielä ohitti tai tuli ohitetuksi, mutta oma paikka vakiintui. Lampun valoteho oli himmeimmällä, mutta se valaisi tarpeeksi. Jalassa oli luotto Inovit, mutta edellisenä päivänä satanut ensilumi teki polut todella liukkaiksi ja mietin olisiko nastat ollut osuvampi valinta kengiksi. Nyt kuitenkin mentiin näillä, kieli keskellä suuta ja jyrkät alamäet yhtä vaihdetta hitaammalla. Normaalista poiketen en halunnut vetäjän paikalle, vaan pysyttelin koko ajan jonkun takana. Näin oli helpompi seurata minne reitti seuraavaksi suuntaa ja suurin osa keskittymisestä sai kohdistaa metrin päähän maahan.
Ennen 19 kilometrissä olevaa vesistön ylitystä kanssani yötä taittamaan oli jäänyt Marco. Takanamme juossut mies oli jäänyt jossain kohdassa kauemmas taakse. Annoin Marcon vetää pientä letkaamme, sillä hänen vauhtinsa oli juuri sopiva. Pääosin askelsimme täyden hiljaisuuden vallitessa, harvakseltaan vaihdoimme jonkun sanasen, mutta muuten olimme keskittyneen hiljaa. Vesistön ylitys viilensi jalkoja, jalkapohjia jopa palelsi palan matkaa, mutta jo seuraava nousu vilkasti verenkierron ja lämpö palasi. Välillä sade sakeni ja hetken päästä ei sadetta edes huomannut. Korkeammilla vaaroilla oli useampi sentti lunta, kun alhaalla oli ihan normi rapainen syksy.

Eteläinen, noin 20 kilometrin lenkki oli edessä. Se oli yhtä kamala kuin viime vuodelta muistinkin. Vauhtimme hidastui merkittävästi. Mutaisia juurakoita, märkiä kiviä ja kallioita sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Varpaat iskeytyivät kiviin, kenkä luiskahti kalliota pitkin ja tasapaino oli mennä. Kahdesti kaaduin, mutta pehmeästi ottaen vasemmalla kädellä tukea. Ei vammoja. Vaivuin jonekin toiseen maailmaan, kun askelsin eteenpäin, välillä juoksuaskelia ja sitten taas kävelyaskelia ottaen. Tuijotin Marcon kantapäitä ja huomasin, että hänen kengännauhansa aukesivat ainakin kolme kertaa. Hetkittäin inhosin tuota etelän lenkkiä ja toivoin, että se päättyisi jo. Muistin, miten inhosin sitä vuosi sittenkin, kun taivalsin sitä yksin. Nyt en päästäisi Marcoa karkaamaan, sillä yksin en tänne jäisi.

Ranteessani oli Ylläkseltä voittamani Garmin Instinct ja siitä seurasin kilometrien kertymistä. Tuolla eteläpään lenkillä kilometrit täyttyivät hitaasti, mutta lopulta pääsimme Kiviniemen huoltoon ja matkaa takana oli 39 kilometriä. Täytin toisen lötköpulloistani ja nappasin talkoolaiselta Buranan ihan varoiksi. Lihassärkyä oli reisissä ja pohkeissa. Oikea lonkankoukistaja oli hiukan kipeä ja herkällä korvalla kuulostelin molempia polviani, niin trauma- kuin juoksijanpolvipolveani. Ei kuitenkaan mitään merkittävää tuntemusta niissä.
Oli pakko käydä nurkan takana puskapissalla. Rakko oli niin täynnä, että alavatsaa aivan nipisteli. Tästä johtuen juokseminen oli välillä, erityisesti alamäissä ollut todella kivuliasta. Mutta kyllä helpotti. Olisi pitänyt käydä jo aikaisemmin, mutta pelkäsin Marcon silloin menevän menojaan. Sanattomasta sopimuksesta kuitenkin jatkoimme aina matkaa yhdessä, tai minä nopean huollon tehtyäni jatkoin jo matkaani ja huikkasin Marcolle, että ottaa mut sitten kiinni. Aina hän mut onneksi kiinni sai.
kuva @Aapo.laiho
Lähdettiin kohti Ryläystä. Erityisesti tässä muistin ystävieni kanssa viime syksynä tekemäni retken Kolille, kun ilta alkoi lähestyä ja meillä oli vielä matkaa taitettavana. Silloin oikaistiin metsän poikki Ryläykselle, mutta nyt pääsin oikeaa reittiä. Nousu Ryläykselle ei edellisinäkään vuosina ole ollut mikään erityisen rankka, eikä se ollut sitä tänäkään vuonna. Yhtäkkiä vaan olimme huipulla. Kun ystävien kanssa kiiruhdimme Ryläykseltä alas pimeän laskeutumista karkuun, niin nytkin Marcon kanssa saatiin lisää vauhtia menoon. Pääsimme tielle ja se oli pienten tuuletusten paikka. Pahimmat oli takana ja parempaa juoksualustaa oli edessä.

Varsinaisesti ei väsyttänyt, mutta nälkä hiipi uudestaan ja uudestaan sisuskaluihin. Alas oli jo mennyt banaania, mustikkakeittoa, geelejä, energiakarkkeja ja smoothie. Ei tehnyt oikein mitään mieli, mutta nälkä oli. Hörpin urheilujuomaa ja vettä. Päätin vetää näillä loppu matkan. Ja viime vuodesta viisastuneena tiesin, että viimeiset 10 kilometriä voivat tuntua vielä uskomattoman pitkiltä, joten ihan vaan askel ja kilometri kerrallaan. Ja taittuihan se matka! Kohta oltiin viimeisessä nousussa ja ei kun ylös vaan. Marco tikkasi sauvoilla ja mä tulin perässä. Luulin, että tässä simahdan, mutta mitä vielä, nousu oli Vaarojen Maraton kokemuksieni helpoin. Viimeiselle sadalle metrille heitin juoksuksi ja yritin saada juoksukaverini mukaan, mutta hän jatkoi kävellen. Maaliin tulin hyvävoimaisena ajassa 9:40, eli vajaa tunti hitaammin kuin viime vuonna päivän valossa.
Maalissa.
Mies oli vastassa maalissa, joten nopeat "I did it"-kuvat ja sitten autoon ja mökille. Siellä heti märät vaateet pois päältä ja kuumaan suihkuun. Söin aamupalan, annoin tsemppi halin Niinalle hänen juoksuunsa ja painuin nukkumaan. Parisen tuntia kai sain nukuttua, mutta sitten huono olo herätti. Kauhea nälkä! Lisää ruokaa ja sitten alettiin seurailemaan koska Niina lähtee satamasta loppu nousuun. Olimme sopineet, että sitten lähdemme kisakeskukseen ja porukalla syömään. Onneksi ruoka alkoikin jo hyvin maistumaan ja valvotusta yöstä oli vain lievä päänsärky muistona.
I did it! 
Voitin 65km yön naisten sarjan. Palkintojen jako tosin oli hiukan kökkö. Sillä siinä syödessämme yhtäkkiä alettiin huonosti kuuluvalla kuulutuksella jakaa meidän sarjan palkintoja. En oikein ymmärtänyt mitä tapahtuu, sillä olin käsittänyt palkintojen jaon olevan illalla. Harmitti ettei muut palkittavat naiset olleet paikalla, olivat ehkä nukkumassa, mutta olisi ollut kiva tavata. Nyt kävin yksin pokkaamassa palkinnot, jotka kyllä olivat jälleen loistavat. Juuri olin pähkäillyt, että tarvitsisin uudet polkujuoksukengät, niin nyt sain La Sportivan menopelit. Lisäksi nyt mulla olisi sykemittarit molempiin ranteisiin ja nilkkoihin, sillä mukaan lähti myös Garminin Instinct, sama jollainen oli mulla matkallakin mukana. No nyt myynnissä olisi niin Garmin Vivosport, kuin toinen Garmin Instincteistä. Voin suositella molempia 😊

Se pitää myös mainita, että vaikka nyt sain sylin täydeltä palkintoja, toivoisin edelleen, että Vaarojen maratonillakin jaettaisiin kaikille osallituville jonkinlainen muistomitali tai muusellainen. Tänä vuonna ei saatu edes tuubihuivia tai pipoa, joka viime vuonna saatiin. Muistoihin toki jäi rikastuttava kokemus, kaunis numerolappo ja ilo olla osa tätä hullua menoa.
Palkinnot.
Lauantaina päivällä edellis yön räntäsade oli valkeana muistona maassa. Näkymät Ukko- ja Akka-Kolilta olivat upeat. Kevyt kävelylenkki teki väsyneelle kropalle hyvää. Oli mukava käydä kannustamassa muiden matkojen juoksijoita. 130 kilometrin matkalaisten menoa seurasin mietteliäänä. Siellä eteläpään lenkillä, pimeässä yössä ajattelin, että mun ei mikään pakko ole tänne tulla kahdesti. Jopa ajatus koko 130 kilometrin taivaltamisesta kuulosti ihan tyhmältä ja turhalta. Mutta noiden sitkeiden naisten ja miesten menoa seuratessa ymmärsin, että mä kuitenkin haluaisin olla yksi noista sitkeistä. Sillä hetkellä hankinta listalle kirjautui sauvat, sen verran monta kilometriä Marcon tikuttamista seurasin, että niistä on pakko olla apua. To do-listalle kirjautui pitkät lenkit, mäkitreenit ja se että opettelen syömään (opinkohan ikinä).
Maisema Ukko-Kolilta.
Kiitos Koli, Vaarojen Maraton-organisaatio, kanssajuoksijat (erityisesti Marco), meidän oma porukka ja kotijoukot 😊

~Eija~