Hidas pitkis auringossa

 Aprillipäivänä treeniohjelmassa oli 5-6 tunnin NUTS300 vauhtinen lenkki. Tarkoittaa siis pk1 (peruskestävyys) vauhtista, eli tositosi hidasta. Sellaista vauhtia, jota voisi jatkaa ja jatkaa, ihan sen 326 kilometriä. Siihen kuuluu myös kävelyä tarvittaessa ja näin teinkin. Aina kun otin jotain syötävää, heitin kävelyksi ja erityisesti ylämäissä, joita ei kovin merkittäviä ollut ja lopussa sykkeiden kohotessa vaihdoin kävelyyn, että pysyy tarpeeksi alhaalla. Mun pk1 ja pk2 raja on 120, joten tavoite oli pitää sykkeet alle 120.

Paikoin oli jo niin ihanaa sulaa polkua.

Mitenkään erityisesti en valmistautunut pitkään lenkkiin. Edeltävän viikonlopun Komian kirkon hölkässä kökkäily tuntui kropassa huonohkoina yöunina. Omat treenini olin kökkäilyn lomaan kuitenkin tehnyt ja ne koin enemmän palauttavana kuin lisäkuormituksena. Normi syömiset etukäteen, mutta en tankkaillut mitenkään kummemmin.

Lähdin aamulla liikkeelle pian lasten lähdettyä kouluihin. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, mutta aurinko paistoi jo ja lämmitti aukeilla paikoilla tummiin juoksutrikoisiin. Lenkin alussa ja lopussa siirtymät polulle oli hiekka- ja asfalttiteitä. Tuli jo mukavan lämmin, mutta metsän puolelle siirtyessä tunsi kuinka sieltä huokui kylmää ilmaa. Maa oli kohmeista. Lämmenneet ja hiukan hionneet sormet ohuissa hanskoissa alkoivat viiletä vaikka muuten olikin lämmin. Sitten tulikin hankaluus avata smoothie pussia ja lakupötkön papereita, kun sormet olivat kohmeessa. Onneksi ne lämpenivät jälleen toimiviksi aamupäivän edetessä ja lämpötilan kohotessa aina +12 asteeseen asti.

Evästauko vanhan sairaanhoitaja kouluni "raunioilla".

Metsässä lumi ja jää oli sulanut hurjasti sitten viime kerran. Toki oli paljon märkiä ja kuraisia kohtia, mutta yöpakkanen oli pitänyt ne paikat melko yli juostavina ja meni yli toista tuntia ennen kuin kengät kastuivat.

Parin tunnin juoksentelun kohdalla kävi mielessä, että mulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa juostavana, mutta eipä ajatus sen jälkeen mielessä käynyt. Seurailin sykkeitäni ja mietin reittiä mitä menisin. Tarkkaa reittisuunnitelmaa siis en ollut tehnyt, ihan vain jotain hahmotelmaa mielessä. Evästä otin suurin piirtein 20 minuutin välein ja se sujui ihan kivasti. Eväänä oli hedelmä smoothieta, lakua, suklaata, Pågenin pikkupullia (älyttömän hyviä) ja karkkia. Juotavana oli urheilujuomaa ja niiden loputtua poikkesin työpaikallani täyttämässä juomapullot vedellä. Ei tullut väsy, energiat upposivat, ei tullut nälkä, mutta juoda olisin voinut enemmänkin. Molempien jalkojen varpaat löin kahdesti oikein kunnolla, mutta en kaatunut kertaakaan. 

Kyrkösjärven rannalla.

Kuusi tuntia (tarkalleen 5:57) tuli juostua ja 54 kilometriä, keskisyke 116. Aurinkolasit olivat ihan ehdottomat, koska aurinko paistoi koko ajan. Oli siis niin upea keli!

Mitään erityisiä kolotuksia ei lenkin jälkeen kropassa ollut, mutta nelisen viikkoa aikaisemmin loukkaamani oikean jalan varpaat ja nyt kerran ne kunnolla kantoon tai kiveen lyödessäni, kipeytyivät jälleen. Keskivarvas hiukan turposi, mutta kylmä taisi auttaa siihen hyvin ja nyt se on taas ihan ok, vaikka ei täysin oireeton.

Ekat leskenlehdet bongattu!

On kyllä ollut niin ihana huhtikuun alku, aurinkoista ja lämmintä. Ihan on tullut toukokuu alku keleistä mieleen. Meillä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaostolla kävi kerrankin hyvä tuuri, kun Komian kirkon hölkkä saatiin viime viikonloppuna järjestettyä upeassa kelissä. Yleensä näin keväällä on vielä jäätä juoksureiteillä, voi olla loskaa ja muutenkin kolea keli. Nyt oli täysin kuivat alustat, lähes tuuletonta ja lämmin. Eniten harmitti reipas kerros hiekoitussoraa kevyenliikenteenväylillä ja muutama kurvi hiekasta lakaistiinkin. Oli todella mukava määrä juoksijoita juoksemassa ja sehän on ihan parasta näin järjestäjän näkökulmasta.

Komian kirkon hölkkä 2025.

Komian kirkon hölkästä ja siellä juoksijoiden kovista tuloksista, ihanasta kevätkelistä ja omista sujuvista juoksutreeneistä innostuneena aloin pohtia, josko mäkin kokeilisin mihin aikaan saisin virallisen sileän puolimaratonin juostua nyt. Viimeisimmän oon juossut vuonna 2019 Kyrönjoki-maratonilla. Tuon juoksun blogi-postaukseen pääset TÄSTÄ. Työvuorot sallii mun osallistua tämän vuoden Kyrönjoki-maratonille ja sinne sain valmentaja Tomilta peukun sekä lupauksen valmistavista treeneistä. Oma enkka olisi kiva, mutta hirvittää se vauhti mitä pitäisi mennä. Mutta haluan kokeilla ja sitten lopulta joko kaikki loksahtaa juoksupäivänä kohdilleen tai sitten ei mikään. Eli nyt välipalana ohjelmaan kova puolimaraton 26.4. Kivaa!

~Eija~

Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~

Veekoota ja kotirataultra

 Joensuun Sisu6h kisasta kropan palautuminen on ottanut oman aikansa. Olin yllättynyt miten kauan jalkojen lihakset olivat todella kipeät ja ensimmäinen vk (vauhtikestävyys) treeni viikko ultran jälkeen mietitytti etukäteen. Sain sen tehtyä, myös seuraavan ja sitä seuraavan, itse asiassa ihan kaikki treenit. Jalat olivat kuitenkin raskaat ja oikean jalan lonkankoukistaja vihoitteli. Sykkeet herkästi pompsahtivat ylös rauhallisemmassakin juoksuvauhdissa, mikä kyllä kertoi että palautuminen oli vaiheessa. Liikkuminen eri vauhdeilla ja juoksun rinnalla vesijuoksua ja hiihtoa on kuitenkin tehnyt hyvää ja onnistumisen tuntemuksia on ollut paljon. Oon noudattanut mulle laadittua juoksuohjelmaa melko tarkasti ja lisäksi ohjelman ulkopuolelta on tullut esimerkiksi rauhallista sauvakävelyä. Ennen Joensuuta nukuin jotenkin levottomasti ja HRV oli kovin laskusuunnassa. Kisan jälkeen asia korjaantui, mitä nyt joku yö on mennyt huonommin. Tulkitsin tämän kaiken niin, että taisin vaan jännittää alitajuisesti kisaa tosi paljon.

Jäätikköä

No millaisia juoksutreenejä mulla on ollut. Esimerkiksi viime viikolla 10 x 4min vk2 vedot tein kuntosalin juoksumatolla, kun juuri tuolle päivälle osui lumisade, joka satoi paikoin hyvinkin liukkaiden teiden päälle. En halunnut lähteä lipsuttelemaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että musta olisi tullut nirso lenkkikelien suhteen! Ehei, sillä eilen kun Etelä-Pohjanmaan yli pyyhkäisi kunnon räntäsadekuuro, ohjelman mukaan menin poluille juoksemaan 5 x10min vk vedot. Oli todella märkää, yli puolet matkasta lähes umpihankea (joku oli rompostanut polkua jokunen päivä sitten), puita oli kaatunut tai taipunut polun päälle, oli pimeää ja liukasta. Rehellisesti sanottuna ei olisi huvittanut lähteä työpäivän jälkeen ja fiiliksen jaoin muutamalle ystävälle viestillä ja sitten vaan lähdin. Kyllähän se touhu nauratti ja likomärkänä palasin kotiin ja kuumaan suihkuun. Fiilis oli kuitenkin huippu tehdyn treenin jälkeen ja vaikka vauhti siellä sohjossa ei ollut kehuttava, sain kuitenkin sykkeet just eikä melkeen vk:lle. 

Liukulumikenkäilemässä ehti ihailla metsää.

Viime sunnuntaina oli ohjelmassa 50km pk (peruskestävyys) lenkki, joka osui todennäköisesti ihan tarkoituksella omatoimi kotirataultra päivään. Tämän idea on juosta itse valitsemassa paikassa tammikuun viimeisenä sunnuntaina 50km. Toinen kerta on sitten helmikuun viimeinen sunnuntai. Sen voi pätkiä osiin tai juosta kaikki kerralla joko maantiellä tai vaikka juoksumatolla. Tämä pitkis oli ehkä odotetuin treeni tässä Joensuun jälkeisessä kolmen viikon setissä. Kaveriksi sain Hannan ja Ninnin. Hanna juoksi ja Ninni pyöräili ja huolsi meitä 30km. Puuttuvat 20km tuli mulla Ilmajoelta Seinäjoelle ja takaisin juostessa. Meille osui todella kaunis, alkukeväältä tuntuva keli. Haettiin alle mahdollisimman sulia pyöräteitä ja leppoisaa tuulta.

Lenkki oli tosi kiva, vaikka loppu puolella syke meinasi väkisin karata. Kuitenkin lenkin keskisyke jäi pk2 puolelle. Oikea lonkankoukistaja alkoi jälleen vihoitella ja nyt olenkin sitä päivittäin venytellyt. Mutta tykkäsin ja näitä oletan saavani ohjelmaan lisääkin kunhan kevät etenee.

50km pitkiksellä Hannan ja Ninnin kanssa. Kuva; Ninni

Tammikuu on ollut melko kehno talvikuukausi. Mua ei haittaa yhtään, että ei ole kovia pakkasia, mutta jäätiköt ja loska ei oo mun mieleen, ei taida olla kenenkään. Hiukan harmittaa, että hiihtäminen jää tosi vähälle ja kun tässä oli kielto mennä Seinäjoen ensilumenladulle tulevien SM hiihtosuunnistuskisojen vuoksi, jonne ajattelin lähietuisesti osallistua, niin kunnolliset hiihtoladut on ollut vähissä. Ensilumenlatu on ainut paikka jossa olisi takuuvarmasti lunta. No hiihtosuunnistuskisat siirrettiin kuukaudella eteenpäin ja ainakin nyt toistaiseksi saa taas hiihtää ensilumenladulla, mutta poluille ei saa mennä. Tämä on nyt tällainen talvi, että lunta on vähän, mutta mäpä keskityn juoksemaan.

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~

Maraton Ilkanpolulla

 SM-erikoispitkien jälkeen olin flunssassa, oireina kurkkukipua, yskää ja liman nousua. Muutama huono yö tuli nukuttua yskimisen vuoksi. Oli pakko perua seuraavalle viikolle varattu maksimaalinen juoksun kynnystesti Tampereella, sillä keuhkot eivät olleet normaalissa kunnossa. Harmitti, mutta onneksi siirto ei ollut ongelma ja nyt testi onkin huomenna. SM-erikoispitkästä viikon päästä oli Komia Ilkanpolku juoksutapahtuma ja sille osallistumista mietin viimeiseen ennakkoilmoittautumispäivän iltaan asti. Yskimistä oli edelleen, mutta joka päivä vähemmän. Päätin osallistua, sillä oon osallistunut joka vuosi kun tapahtuma on järjestetty ja olisi harmittanut jättää väliin.

kuva; Reijo

Tänä vuonna Komia Ilkanpolun pisin matka venytettiin täys maratonin pituiseksi ja se houkutteli vielä enemmän osallistumaan. Flunssatoipilaana en asettanut mitään tiukkaa aikatavoitetta, vaan ajattelin lähteä rauhallista ja kroppaa kuulostelevaa vauhtia. Testailisin taas miten energiaa otan ja saisin hyvin pitkän treenin. 

Hiukan oli vilpoisen tuntuinen aamu, mutta plussan puolella lämpötila oli. Päädyin lähtemään matkaan takki päällä ja tuubihuivi kaulassa ja hanskat käsissä. Takkia en tulisi matkalla riisumaan, mutta tarvittaessa huivin ja hanskat olisi helppo nakata juoksuliiviin. Lopulta en riisunut mitään, vaan vaatetus oli oikein hyvä.

Ensimmäiset kilometrit lähti reippaasti liikkeelle ja vaikka Miisan selän näin, en lähtenyt peesiin mukaan. Melko pian se oma sopiva etenemisvauhti löytyikin ja meitä oli jokunen siinä porukassa. Taakseni en pahemmin vilkuillut, joten tarkkaan en tiedä kuinka monta meitä oli. Kuitenkin useamman kilometrin jälkeen meitä oli kolme ja lopulta maaliin asti mä menin kaverin miehen, Henrikin kanssa. Keli oli hyvä, sillä aurinko paistoi ja metsän suojissa tuuli ei osunut kohdalle. Aurinko tosin paistoi välillä niin matalalta vastaan, että eteen oli vaikea nähdä. Energiaa otin tasaisin välein ja kaikki tuntui hyvältä. Jossain ennen 20 km kaaduin ja pari muuta läheltä piti kaatumista oli, mutta onneksi ei mitään vammoja tullut. Niin ja loppu puolella oikean jalan polveen alkoi tuntumaan pienesti kipua - samanlainen kuin joku aika sitten pitemmällä lenkillä tuli. Lihasheikkoudeksi tms oon sen tulkinnut, mutta pitää nyt seurailla jos alkaa enemmän tuntumaan.

kuva; Ninni

Kaikki siis kuitenkin meni laji huomioiden hyvin ja lopussa vielä saavutin johdossa olevaa Miisaa, mutta matka loppui kesken että olisin kiinni saanut. Oikeasti tämä oli mulle päivän kunnon mukainen hyvä juoksu ja olen todella tyytyväinen. Ihan ei alle neljän tunnin mennyt, ajan ollessa 4:03:16. Joten ensi kerralla tavoitteena voisi olla alittaa neljä tuntia! Tänäkin vuonna paukut riitti podiumin sijalle, joten putki jatkui.

kuva; Sanna

Jalat märkinä ja kengät ravassa palkintojen jakoon ja siitä suoraan töihin iltavuoroon. Jouduin illan aikana yskimään, kun limaa nousi. Myös poskia kuumotti ja pelkäsin että nouseeko kuume, mutta poskien hehku olikin vain raittiin ilman ja kirkkaan lokakuisen auringon aiheuttamaa. Flunssan viimeiset rippeet väheni päivä päivältä.

kuva; Ninni

Tällä viikolla on Yö-rogainingkisa Pirkanmaalla, jonne osallistun pyörä sarjaan Ninnin ja Hannan kanssa. On ennustettu lämmintä yötä, jopa 6 astetta lämmintä yöllä eikä pitäisi sataa! Kiva lähteä pitkästä aikaa Suo, Säntti ja Pää -jengillä liikenteeseen. Ja vielä ennen rogainingkisaa on tosiaan tuo juoksutesti ja sieltä saankin paljon vinkkejä tuleviin harjoitteluihin, joista kerron pika puoliin enemmän.

~Eija~

Syyskuulumisia

 Kuulumisia.

Storsandin hiekkaranta UudessaKaarlepyyssä.

Syksyhän on ollut aivan kelpo tähän mennessä kelien ja omien liikkumisien osalta. Omalla syyskuun ekan viikon lomalla oli niin lämmin, että hetkittäin luuli olevan heinäkuu. Se viikko oli täynnä suunnistusta ja mm. Uudessakaarlepyyssä kävin tyttärieni kanssa Koululiikuntaliiton suunnistuskoissa, mä huoltajan roolissa. Ensimmäistä kertaa piipahdimme illalla Storsandin hiekkarannalla. Oli kaunis paikka ja rauhallista. Sai kävellä kymmeniä metrejä ennen kuin pystyi uimaan. Upea ranta.

Samalla viikolla suunnistusseuramme järjesti lasten Kompassi suunnistustapahtuman ja mä olin ensimmäistä kertaa kisoissa ratamestarina. Onneksi kaikki meni hyvin eikä korviini kantautunut sen kummemmin palautetta, joten kaikki ehkä olivat semi tyytyväisiä.

Niin ja suunnistusta on ollut joka viikko. Mm. kävin vanhimman tyttäreni kanssa Rautalammella SM-keskimatkan kisassa, jossa menestystä ei tullut, vaan sijoituin 7 minuutin pummailuillani sarjani puolen välin (32.) paikkeille. Silti oli mukavaa osallistua, sillä maasto oli hieno, kartta hyvä ja ajoittain suunnistus sujui oikein mallikkaasti. 

SM-kisoissa oli kosteaa ja kuraista, mutta mukavaa.

Yösuunnistamassakin oon ehtinyt käydä. 

Kauhavalla.

Harmillisesti työt haittaa toisinaan harrastuksia ja EP:n suunnistuksen yöcupin kaikkiin kilpailuihin en pääse mukaan. Kahdessa ensimmäisessä olin Kortesjärvellä ja Kauhavalla, mutta muut jää väliin työvuorojen vuoksi. Oman seuramme cupin kisan A-radan kävin kiertämässä cupin kisan jälkeisenä päivänä auringon valossa. Olihan loistava keli (kirjaimellisesti), hyvä kartta ja oivallinen rata.

Päivan valossa yöcupin radalla.

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu.

Mulle vaikeimmat kuukaudet ovat edessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun on niin ankeaa. Onneksi tässä on kaikkea kivaa tekemistä, että ehkä pääsen kurjuuden yli hyppäämään ihan yllättäen. Tulevana viikonloppuna lähden tyttäreni kanssa Ruotsiin 25Manna suunnistustapahtumaan. Viikon päästä on suunnistuksen SM erikoispitkä Seinäjoella, ei siis mene matkustamiseen "yhtään" aikaa. Kerrankin suunnistusreissussa menee enemmän aikaa itse suorituksessa kuin kisapaikalle matkustamisessa. Erikoispitkän jälkeisellä viikolla on varattuna aika syketasotestiin ja saman viikon lauantaina on Komia Ilkanpolku. Siitä viikko niin on suunnistusseuramme järjestämä Lepokallionlenkin polkujuoksutapahtuma ja siitä viikko eteenpäin niin Suo, Säntti ja Pää -jengi osallistuu MTB yö-rogaining kisaan. No sittenhän ollaankin jo pitkällä marraskuussa, joten mukavissa merkeissä tämä sujuu ihan varmasti.

Kankean treenikesän jälkeen oon päässyt toden teolla kiinni treenaamiseenkin ja on tuntunut niin innostavalta. Tuleva syketasotesti jännittää, mutta tulee antamaan hyvän välineen mitä ja miten tehdä eteenpäin. Niin, mulla on suunnitelmia jo pidemmällekin kuin marraskuuhun asti. Sellaisia, joita ei voi ihan vielä sanoa ääneen, mutta joita oon hiukan kuiskannut joidenkin korviin. Kerron heti lisää, kun aika on oikea ja toivon itsekin että jaksaisin matkasta kirjoittaa tänne muistiin useammin ja enemmän ihan itseänikin varten.

Polkujuoksuryhmän kanssa Pajuluoman varrella.

Kohta on kuitenkin talvi. Siitä selvä merkki on pimeiden ja kylmien öiden lisäksi Seinäjoen Kansalaisopiston polkujuoksuryhmän yhteislenkkien loppuminen. Elokuun lopussa aloitettiin ja näin lokakuussa lopetamme. Oli jälleen mukava ja erittäin aktiivinen porukka mukana. Ryhmä oli ihan täynnä ja jokunen jäi varasijalle. Polkujuoksu todella innostaa ja houkuttaa ja se sopii niin monelle. Haastoinkin osallistujat jatkossa käymään vähintään kerran viikossa metsässä. Kävelemässä tai juoksemassa poluilla, retkeilemässä, hiihtämässä, sienestämässä tai ihan istuskelemassa. 15 minuuttia tai monta tuntia kerrallaan. Mä ainakin aion tehdä niin.

Yle julkaisi artikkelin, jossa polkujuoksua ja sen suosiota vähäteltiin. Polkujuoksun syvimmässä ytimessä mukana vaikuttamassa oleva Terho Lahtinen kirjoitti faktoihin perustuvan vastineen. Käypä lukemassa juttu täältä.

Polkujuoksuryhmän kanssa tehtiin myös mäkitreeniä.

Hyvää loppu syksyä kaikille ja seuraavaan kertaan ✋

~Eija~

Rukalla jälleen 55km

 Kuudetta kertaa osallistuin NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan tässä toukokuun lopussa. Vaikka viime vuonna meni 55km:n juoksu hyvin ja paransin omaa aikaani ko matkalla, olisin jättänyt reissun tältä vuodelta väliin, mutta tyttären toiveesta matkaan ilmoittauduimme viime vuoden puolella mukaan. Alkuun heti selittelyjä, sillä fiilis kohti Rukaa lähtiessä ei ollut ihan paras mahdollinen, koska monen monta täsmä treeniä oli tekemättä ja kevät oli ollut treenaamisen ulkopuolella äidin roolissa uuvuttava. Kuitenkin reissusta alkava oma kesäloma, lasten lähestyvä kesäloma ja Ninni matkaseuranamme kohotti tunnelmaa. Oma tavoite oli juosta omaa vauhtia, alku viime vuotta rauhallisemmin, tankata energiaa säännöllisesti ja nauttia juoksemisesta, sillä mitään vammoja ei kuitenkaan ollut.

Rukalle ajelimme torstaina ja pitkän ajomatkan palautteluna kävimme rauhallisesti kävellen Valtavaaralla ihailemassa maisemia. Tytär ei ole ennen käynyt Valtavaaralla, joten olihan sinne kavuttava. Valtavaaran mökillä treffasimme Hannan ja Johannan ja yhdessä sitten tultiin alas.

Perjantai päivä meni lepäillessä ja syödessä. Vähän jaloittelua ja venyttelyjä. Kisastarttiin bussi lähti viiden jälkeen ja hyppäsin sen kyytiin. Tänä vuonna bussiin ei päässytkään vain kävelemällä suoraan, vaan numerolappo skannaamalla tarkistettiin olitko oikeutettu kisalähtöön. Sähköisesti oli etukäteen pitänyt valita oma lähtöryhmä ja kisastarttiin piti perustella oletko oikeutettu siihen. Pääsin läpi.

Viikko oli ollut melko kuuma ja perjantai aamulla lähteneillä perusmatkalaisilla oli ollut sen kanssa ongelmia ja olivat joutuneet ottamaan lisänesteitä vesistöistä. Meidän 55km:n juoksijoiden lähtö oli illalla ja oli ennustettu jonkin verran sadetta. Jätin aurinkolasit pois ja tämä oli oikea ratkaisu, sillä Oulangan luontokeskukseen bussilla saavuttuamme, taivas oli pilvessä. Pitkät juoksutrikoot ja ohut pitkähihainen paita oli vaatevalintani. Juoksuliivistä löytyi lisäksi vaihto paita, takki, kahdet hanskat ja tuubihuivi.

kuva. Poppis Suomela

Sitten sitä mentiin. Osa lähti heti reipasta vauhtia, mutta mä hain oman sopivan vauhtini ja lähdin etenemään. Sykkeet pompsahti alussa normaalia korkeammalle ja tuntui että kovin hengästyin, mutta parin kilsan jälkeen olo rauhoittui. Jonkun aikaa menin parin miehen perässä, mutta heidän juoksurytminsä ei oikein sopinut omaani ja ohitin heidät. Sen jälkeen edessä olikin tyhjä polku aina ekaan huoltoon, basecampiin 31km:n paikkeille. Takana kuulin jonkun aina välillä juoksevan ja yhden miehen kanssa pari sanaa vaihdoin, kun puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen huomasin mun suklaiden jääneen hotellille. Laitoin Ninnille ääniviestin, että jos mahdollista, niin tuoda ne basecampiin. Pienesti sateli välillä, mutta ei paha ollenkaan.

Juoksu sujui oikein hyvin. Kilometrit taittuivat 5:30-6.30min välille, kovemmilla nousupätkillä vielä hitaampia. Hitain kilometri oli 12:10min. Energiaa otin 20 minuutin välein. Paristi löin kengän kärkeni kiveen tai juurakkoon, mutta pystyssä pysyin. Vatsa oli ok, mutta suolisto alkoi ilmoitella itsestään. Jouduin käydä puskassa, mutta ennen ekaa huoltoa tuntemukset palasi. Sinnittelin basecampiin, sillä tiesin että siellä on vessa. Ninni ja tytär olivat basecampissa vastassa ja heille annoin mun lötköpullot täytettäväksi ja itse suuntasin vessaan. Huhhuh kun helpotti. Ninni kertoi, että olen kuudentena. Sain suklaat mukaani ja näin kun huoltoon tuli toinen nainen, eli 7.

Matka jatkui ja tämä perästä tullut nainen porhalsi melko nopeasti ohi, annoin mennä. Kuitenkin vastaan tuli yksi nainen kävellen ja päättelin hänen joutuneen keskeyttämään. Eli olisinko nyt taas 6. ja ohittanut nainen 5. Sysäsin nämä ajatukset sivuun ja päätin pysyä tavoitteessani juosta omaa juoksua. Matkaa oli vielä jäljellä.

kuva: Ninni

Basecampin huollosta Konttaisen huoltoon on mun mielestä tylsin kohta. Vajaa 20 kilometriä. Nyt seurana oli tuo edelle juossut nainen, joka ei alun kiihdytyksen jälkeen päässytkään karkuun ja lisäksi mukana oli ns jojossa juokseva mies. Ylämäissä saavutin naista, mutta alamäissä hän oli vikkelämpi. Tasaisella mentiin melko tasatahtiin. Mun ei tarvinnut mitenkään sinnitellä ja keskityin vain omaan energian ottamiseen ja tarkkaan askeltamiseen ettei mitään kaatumisia tulisi.

Ninni ja tytär olivat yllättäen Konttaisella vastassa ja ihastelemassa auringonlaskua. Kuulin, että kuudentena ollaan. Nainen edessäni juoksi hiukan harhaan ja tuli juoksemaan taakseni ja annoin tilaa juosta alamäki omaan vauhtia. Hän sanoi, että vesi on loppu ja ilmeisesti sen vuoksi on hankalaa, en tiedä mitä vesien loppumisella tarkoitti. Mä kuitenkin tiesin, että huolto on mäen alla. Tässä kohdassa kisaminä heräsi ja tein päätöksen juosta Konttaisen huollon läpi ja yrittää lopun mäissä vetää kaulaa tai ainakin pitää nainen takanani.

Valtavaaralla kisaa edeltävänä päivänä.

Sitten sitä mentiin. Yleensä en vilkuile taakseni, mutta nyt katsoin useamman kerran. Ei näkynyt naista. Yhden miehen sain kiinni ja kohta hän meni taas ohi. Oma vauhtini pysyi melko tasaisena. Ylös poljin jaloilla minkä jaksoin, juoksun kaikki mahdolliset pätkät ja alamäet erityisen varovaisesti. Valtavaaran huippu ja mökki tulivat näkyviin nopeasti ja sitten tuli se olo, että nyt ei takaa enää ohi tulla ja lähdin rullailemaan ala.

Viimeiseen nousuun Rukalle lähtiessä näin edessäni poninhännän heiluvan. Yllätyin, että onko siellä joku naisjuoksija! Rauhoittelin itseäni, että et saa enää kiinni, ei haittaa, matkaa on niin vähän. Mutta mitä vielä, tuntui että saavutin joka askeleella. Aika pian pääsin rinnalle ja ohi. Hän jäi koko ajan, näytti olevan melko väsynyt. Mulle tuli valtava energia päälle ja hymyilytti ja vähän itketti. Viimeiseen alamäkeen ja kuulin kun Ninni ja tytär huusivat maalialueella. Vilkuilin kelloani, että taidan ehtiä alle kuusi ja puoli tuntia, vaikka se ei etukäteen minkäänlainen tavoite ollut.

kuva: Poppis Suomela

Maalissa olin ajassa 6:29:38, naisten sarjan 4. ja ikäsarjani ykkönen. Oma ennätysaikani ko matkalla.

Oman kellon mukaan matkaa tuli 56,97km

Olin todella tyytyväinen 😊

Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa. Juoksuliivi oli jälleen hiukan hinkannut ja vääränlainen kinesioteippi ei pysynyt kunnolla paikallaan. Suoliston oireilu oli uusi juttu, mutta onneksi siitä selviää puskassa. Maaliin tulo keskellä yötä on haastavaa nukkumisen vuoksi enkä saanut oikein yhteään nukutuksi. Kuitenkin seuraavat yöt korjasivat tilannetta.

Lauantaina tytär juoksi kolmannen kerran 13km matkan. Hyvin meni ja sijoittui alle 16 vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmanneksi ja kaikki naiset sarjassa 8. Omaan aikaansa ei ollut tyytyväinen, sillä viime vuonna oli parempi aika, mutta aina ei voi onnistua.

Loppujen lopuksi, vaikka etukäteis fiilis ei ollut ihan paras mahdollinen, reissu oli mukava ja ikimuistoinen jälleen kerran.

Kiitos Ninnille huoltamisesta ja matkaseurasta 💗

~Eija~

Aostanlaakso 2023 osa 2.

Aostanlaakson juoksuvaelluksen toiseen päivään herättiin Rifugio Deffeyesin alppimajassa aikaisin alppistartti ajatuksella. Klo.04.30 oltiin aamupalalla ja tarkoitus oli lähteä otsalamput päässä liikkeelle viideltä, mutta ulkona jytisteli ukkonen ja vettä satoi. Edellisenä iltana oppaamme Janne oli sääennustuksia tarkkaan tutkinutkin ja tiedossa oli sateinen päivä. Alkuperäiseen suunnitelmaan tehtiin siis muutoksia jo edellisenä iltana ja aamulla lähtöä myöhäistettiin tunnilla. Alppimajan isäntä toi pöytään lisää kahvia ja me istuttiin odottamaan.

Alppistartti kuivui semialppistartiksi.

Yö oli ollut meille kaikille hankala. Oikein kukaan ei ollut saanut hyvin nukuttua ja näin oli usein, ettei ensimmäinen yö korkealla ilman alassa ja isossa huoneessa vieraiden ihmisten joukossa ollut hyvä. Vähäisistä unista huolimatta oma olo tuntui melko hyvältä, koska innostus oli ihan tapissaan.

Klo.06.00 päivä oli sen verran kirkastunut, että lamppuja ei enää tarvinnut. Sade oli lakannut ja ukkonen oli selvästi siirtynyt sivummalle. Meillä olisi kolmisen tuntia aikaa liikkua harjanteen yli ja mahdollisesti ehtiä hyvän matkaa seuraavan saderintaman alta pois. Joten matkaan sadekamppeet suurimmalla osalla päällä.

Tumma sadepilvi nousee.

Lähdettiin loivaan kiviseen ylämäkeen tikuttelemaan. Kauaa ei mennyt kun alkoi piskotella. Taakse jäävien vuorien takaa näkyi seuraava lähestyvä tumma pilvirintama. Tuo rintama lähestyi kovaa vauhtia ja lopulta jouduimme hakeutumaan kivenlohkareiden suojaan. Sade yltyi ja ukkonen jylisi vuorten välissä. Olihan se komean näköistä ja hurjan kuuloista. Nopeasti meinasi kylmä tulla siellä kiven alla istuskellessa, koska alun nousussa oli pieni lämpö kroppaan ehtinyt tulla.

Kallion kolossa suojassa.

Päästiin kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa ja huiputimme Passo Alton (2860mpy). Siellä ei kauaa  sumuisia maisemia ihasteltu, vaan lähdettiin reippaalla tahdilla alaspäin ja seuraavaa lähestyvää ukkosrintamaa pakoon.

Passo Alto huiputettu tihkusateessa.

Alaspäin tullessa porukka osittain hajosi. Etuporukka, jossa itsekin juoksin, odotteli aina välillä porukkaa kasaan, mutta jatkoimme eteenpäin ennen kuin häntäpää oli saanut meitä kiinni. Itse olin kuullut Jannen ohjeen, että mennään alas puiden suojaan asti. Lopulta jäimme odottamaan ensimmäisten puiden jälkeen takaa tulevia. Häntäpäätä ei edelleenkään näkynyt ja Jannen ohjeella reittiä muutettiin ja jatkettiin kohti jotain maatilaa, jossa pääsisi sateelta suojaan. 

Maatila löytyi, mutta se oli yksityinen nykyään, joten jäimme puiden suojaan litimärkinä välttelemään lisää kastumiselta. Janne ja pari muuta lähti vastaan häntäpäätä, että saataisiin koko porukka kasaan. Kylmä alkoi hiipiä joka paikkaan. Oli pakko hyppiä, heilua ja keikkua. Oli todella kurja olo, mutta samaan aikaan hilpeän hauska. Lopulta kaikki olivat kasassa, joitakin harmitti enemmänkin ja osa porukasta oli mennyt harhaan koska eivät tienneet mihin me olimme menneet. No me toimimme ohjeiden mukaan hakeutumalla nopeasti suojaan ukkoselta.

Onneksi tunnelma siitä keveni, kun lähdettiin paukuttamaan rempseää vauhtia 2000 laskumetriä alas La Salleen. Oli hirmuinen nälkä ja pujahdettiin heti ensimmäiseen kauppaan hakemaan lisää evästä ja viereiseen kahvilaan lämpöisille juomille ja leiville. Olimme melkoinen näky vettä valuvine vaatteinemme.

Villeneuven "kirppari".

Reittimuutoksen vuoksi meidän piti tehdä bussi siirtymä Villeneuveen, jossa lounastimme reissussa legendaariseksi nousseessa pizzaputka Mimmossa. Muita asiakkaita ei ollut ja rohkeimmat kokeilivat kovassa energiavajeessa testata nutellapitsaa. Tästä tulikin reissumme eräänlainen puheenaiheiden hitti.

Lounaamme aikana sade oli vihdoin lakannut ja jopa aurinko pilkahteli. Me ripottelimme märkiä vaatteita bussikatoksen viereiselle aidalle kuivumaan ja tunnelma oli taas ihan huipussaan. Näin se elämä heittelee fiiliksiä suuntaan ja toiseen. Tästä jatkettiin vielä bussilla Valgrisenchen alppikylään.

Useita hylättyjä kivistä muurattuja taloja ja majoja näkyi siellä täällä. Aina sitä miettii, millaista elämää niissä on aikoja sitten eletty.

Lopulta päästiin taas vaeltamisen makuun, kun kuljimme laakson pohjaa ja lopulta 600 verttimetriä nousimme seuraavan yön alppimajaamme Rifugio Bezzille (2284mpy).

Pitemmästi tasaista pätkää ennen illan viimeistä nousua.

Päivälle tuli isoista reittimuutoksista huolimatta reipas 28 kilometriä ja 1200 nousumetriä. Laskuakin tuli ihan kiitettävästi ja etureisissä tuntui vielä kahden edellisenkin päivän alamäki rallattelut. Lisäksi mun erityisherkät kantapäät vinkuivat. Erityisesti vasemmassa kantapäässä ja kehräsluun alla oli ilkeät ihorikot. Niihin olin rakkolaastarit laittanut jo ekana päivänä, mutta edellispäivän helteessä ja tämän päivän vesisateessa eivät laastarit pysyneet paikoillaan. Majapaikassa kuljinkin sitten ilman sukkia, että iho pääsisi hengittämään.

Päivällinen kaikille majassa yöpyjille oli tutusti klo.19. Valtava puheensorina täytti jälleen ruokasalin. Väsyneenä päivän kulkemisesta itse henkilökohtaisesti toivoisin hiljaisempaa ympäristöä, kun nyt ei edes oman pöydän toisesta päässä käytyä keskustelua kuullut. Päivällisen aikana ulkona kävi kova puhuri ja hetkellisesti maisema peittyi valkoiseksi, kun taivaalta tuli peukalon pään kokoisia rakeita.  

Täällä nukuimme jälleen isossa, vaikkakin ainakin kolme kertaa pienemmässä huoneessa kuin edellisenä yönä. Ja nyt nukuinkin paljon paremmin kuin edellisenä yönä ja aamulla ulkona paistoi aurinko eikä edellisillan rakeista ollut muistona kuin hiukan kostea maa.

Rifugio Bezzi alppimaja.

Valoisalla lähdettiin liikkeelle.

Kolmannen päivän ja seuraavan päivän tapahtumat ja paikat sekoittuvat muistoissa. Kuvia ja karttoja on pitänyt katsella tarkkaan, että osaisi jonkinlaisen selonteon tehdä missä oltiin ja mitä fiiliksiä pyöri päässä. Ne menevät silti edelleen sekaisin.

Kuitenkin aamulla oli rauhallisempi liikkeelle lähtö. Aamupala oli hitusen parempi kuin ensimmäisellä alppimajalla ja yritin syödä mahdollisimman tukevasti varastamatta toisten leipiä. Laitoin jalkoihin uudet rakkolaastarit ja teippasin niiden päältä vielä kinesioteipillä. Peukut pystyssä, että ne pysyisivät paikalla. Askeltaminen rikkinäisillä kantapäillä oli kivuliasta, mutta pienesti hammasta purren eteenpäin ja niinhän siinä kävi, että hetken matkan jälkeen kroppa lämpeni ja jalkaterien tuntemukset turtuivat ja pystyi etenemään nauttien tärkeimmästä, eli matkanteosta ja maisemista.

Aamupäivän maisemat olivat karut, kun lähestyttiin jäätikköä, jonka nimeä en muista. Soralta siirryttiin isompi lohkareiselle polun tapaiselle, jossa itse polkukin hetkellisesti katosi. Kiiparoitiin melko vaativasta pikku pätkästä alas ja päästiin pari kertaa lumellekin. Koko reissulla ei kuitenkaan tarvittu jäärautoja, koska tällekin päivälle tuli reittimuutoksia ja yksi korkeahko huiputus jätettiin väliin. Nollaraja meni jossain 2800 metrin korkeudessa ja huipulle olisi pitänyt mennä ylemmäs kallioista alustaa. Edellispäivän sateet todennäköisesti oli jäätynyt kallioon ja siihen ei purisi edes raudat. Turvallisuus edellä mentiin. Tässä kohdassa kuitenkin harmitti oikeasti. Harmitti oma tuuri, että nyt kun mä olen täällä, päättää keli heittää räpäskää naamaan. 

Jonnekin kuitenkin päästiin tiukan ylöspäin tunkkaamisen jälkeen ja muun muassa Col Basse Dere (3082mpy) tultiin ylös viileässä tuulessa. Iloinen ryhmäkuva taas merkkipaalun ympärillä.

Col Basse dere.

Sitten tulee pätkä, etten tarkemmin muista mitä korkeuksia huiputettiin tai mitä fiiliksiä tai ajatuksia päässä pyöri. Sitä taidettiin vain mennä peräkanaa, välillä pysähdyttiin hetkeksi evästämään ja huilaamaan. Kuvien perusteella kauniita maisemia oli silmän kantamattomiin ja oli vaikea valita niistä, mitä tänne laittaa.

Yksi haave reissulla oli päästä pulahtamaan alppilammessa ja tänään se toteutui ja vielä kahdesti. Lampien paikkoja en muista. Vesi oli kirkasta ja viileää, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen kylmää verrattuna Suomen vesistöihin. Omille jaloille viileä kastautuminen tuntui tekevän hyvää, mielestä puhumattakaan. Ensimmäisessä, kovin matalassa lammessa vain kastauduttiin alkkarit päällä ja myöhemmin lähempänä seuraavan yöpymispaikkaa uitiin pitemmästi. Siellä useampi meidän porukasta innostui mukaan.

Pikainen pulahdus alppilammessa Hannan ja Terhin kanssa.

Edessä näkyvässäkin alppilammessa kävimme uimassa.

Kolmanneksi yöksi tultiin Rifugio Savoiaan (2534mpy). Täällä saimme nukkua pienemmissä huoneissa. Omassani meitä oli vain neljä ja se toi mukavaa rauhaa iltatoimissa, nukkumisesta puhumattakaan. Kinesioteipit olivat pysyneet hyvin kantapäissä ja jätin ne paikoilleen. Vaihtaisin ne sitten seuraavana iltana uusiin. Uimisesta kastuneet vaatteet mietitytti, kuinka ehtivät kuivua aamuun mennessä. Niitä levittelin huoneessa minne pystyi.

Juoksuvaelluksen iloa.

~Eija~