Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmistautuminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.
Sannan kanssa metsässä.
Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.
Noin neljän metrin päästä kohti taulua.
No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.
Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki
Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

torstai 18. kesäkuuta 2020

Aamuvuoroja ja pyörärasteja

Tänään on torstai, myöhäinen ilta jo. Takana on neljä aikaista heräämistä töihin ja tänään mun työpäivä oli vielä 14 tuntinen. Usealle monivuorotyötä tekevälle monta aamuvuoroa putkeen on aivan hirveää, myös mulle! Oon ollut kuoleman väsynyt ja eilen ja toissapäivänä otinkin puolen tunnin välikuolemat työvuorojen jälkeen kotona ennen kuin kiiruhdin hyödyntämään vapaa iltaa harrastamalla. Mulla ei yleensä ole nukkumisongelmia ja nytkin maanantaita vastaista yötä lukuunottamatta oon nukkunut hyvin. Alle kuusi tuntia unta on kuitenkin liian vähän. Illalla pitäisi päästä ajoissa nukkumaan, mutta tällä viikolla se nyt ei ainakaan ole onnistunut iltavirkkujen lasten vuoksi. Mutta mun tarkoitus ei ollut kirjoittaa teille tämän hetken väsymyksestäni, sillä se on todennäköisesti jo huomenna pitempään nukutun yön jälkeen hoidettu. Tarkoitus on kertoa useista naarmuistani ja mustelmistani, pelosta ja jännityksestä, sillä tämä viikko on kulunut treenatessa pyörän satulassa.
Kurikan harjoitusten jälkeen olin naarmuilla.
Helmikuussa ostin itselleni uuden pyörän. Sellaisen jolla pyöräsuunnistuskisoissa ei anneta tasoitusta, vaan polkija itse ratkaisee pelin. Oon maaliskuun lopulta asti ahkerasti treenannut uudella Augmentin pyörälläni ja huhtikuussa lukkopolkimien kanssa. Ilokseni olen huomannut, että rohkeus on kasvanut ja oppi ei ole ihan joka kerta ojaan kaatanut, mutta kyllä maanantaina Rasti-Kurikan pyöräsuunnistus harkoissa lankesi epätoivo harteille. Tottakai lähdin kiertämään pisintä A-rataa, että saan harjoitusta mahdollisimman paljon. Reitti oli linnuntietä 13km ja lyhintä ajettavaa reittiä 16,9km. Pyöräsuunnistuksessa kuitenkaan se lyhin ei aina ole nopein. Tässä on mulla vielä paljon opittavaa. Lopulta mulle kertyi matkaa vähän yli 20km. Kaaduin useasti sillä seurauksella, että tihkuttavia pintahaavoja oli niin jaloissa kuin käsissä. Kaksi kunnon mustelmaa tuli ja itsevarmuus ei kohentunut. Suunnistus ei sujunut eikä pyörän käsittely sujunut. Toki rata ei kokeneempien kertoman mukaan mikään helppo ollut ja polutkin olivat paikka paikoin todella teknisiä. Pyörän taluttamiseksi meni useasti.
Mun pölyinen Augment.
Olihan siinä vähän mieli maassa, joten jotain oli tehtävä. Naapurikunnassa Jalasjärvellä oli tarjolla omatoimirasteilla myös pyöräsuunnistusrata ja koska keskiviikkona ei meillä satanutkaan, lähdin sitten pyöräsuunnistamaan.

Nyt oli matkana 11,4km. En ole nyt ihan varma oliko tuo linnuntietä vai lyhintä reittiä, mutta mulle kertyi matkaa reilu 18km. Kartan vaihtoja oli kaksi kertaa ja suunnistaminen kävi kartta kartalta helpommaksi, koska polut ja osa rasteistakin tuli jo tutuiksi. Nyt homma oli kuitenkin mukavaa, en kaatunut kertaakaan ja hoksasin tehdä jotain oivallisia reitinvalintojakin, vaikka toki joukossa oli niitä huonojakin. Jäi parempi fiilis ja valtava hiki!
Jalasjärvellä oli leppoisampaa.
Ja tosiaan, se on edelleen koko ajan myöhenevä torstai ilta, enkä mä ole koko viikolla käynyt kertaakaan juoksemassa. Nyt on keskitytty selviämään aamuvuoroista ja lähestyvistä juhannuksen pyöräsuunnistuskisoista. Lauantaina nimittäin on SM pyöräsuunnistuksen sprinttimatka ja sunnuntaina pitkämatka Tampereella. Kuulemma maasto on samanlaista kuin oli Kurikassa, joten lähtökohtaisesti mulle ei siellä hyvä heilu. Taluttamiseksi tulee menemään ja suunnistamisen ohella mun vaan on niin keskityttävä myös niihin kenkien irrottamiseen polkimista. Mutta ei se mitään. Tavoite on olla telomatta itseään pahemmin, pitää pyörä ehjänä ja oppia taas lisää tästä mielenkiintoisesta lajista.
Viisaasti vesillä juhannuksena ja aina!
Huomenna juhannusaattona kuitenkin vielä otetaan rauhallisesti kotosalla. Ystäviä tulee meille, syödään hyvin, uidaan ja pelaillaan. Huomenna ei pyöräillä.

Hyvää Juhannusta kaikille!

~Eija~

perjantai 27. syyskuuta 2019

Valolla yöhön

Pimeääkin pimeämmät yöt ovat täällä. Kostea maa imee kaiken valon ja kesän vehreys hiipuu vääjäämättömästi. Ruskaan taittuvien lehtipuiden lehdet loistavat päivisin auringon paisteessa ja yöllä ne kahisevat ja peittävät näkyvyyden metsässä. On aika kaivaa kaapista heijastimet ja ladata valot lenkeille. On myös aika rohkaista itsensä ja tiedostaa itselle ettei pimeä ole mikään este, vaikkakin jonkinlainen hidaste se on. 
Öinen metsä. 
Pari viikkoa sitten suunnistuksen yö-aluemestaruuskisoissa ei mennyt putkeen. Yksi rasti oli todella piilossa, tai siis mä olin ihan väärässä paikassa. No joka tapauksessa sai tehdä töitä että sen löysin. Positiivisen kautta haettuna kuitenkin kaikki muut rastit löytyivät ihan ok ja sen hukassa olleen rastinkin lopulta löysin, enkä missään vaiheessa pelännyt itse pimeää. Kisan jälkeen tovin voivoteltuani päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja ilmoittauduin sm-yökisaan, joka on huomenna lauantaina.
Lumonite BX1500 lamppu. 
Ostin uuden lampun, jossa on tehoa 1500 lumenin edestä ja pienimmällä teholla 150 lumenia) akku kestäisi lähemmäs 30 tuntia, joten sen puolesta ei totaalipimeys pitäisi metsässä kohdata. Mun ensimmäisessä suunnistuslampussa on tehoja 1400 lumenia ja oon tykännyt siitä valtavasti. Iso plussa on ollut sen monikäyttöisyys, sillä se on näppärä kiinnittää myös pyörään. Tämän vuoksi pitäydyin samankaltaisessa mallissa ja samassa merkissä, vaikka nimi onkin tässä vuosien saatossa muuttunut Lumilightista Lumoniteen. Akut sopivat ristiin ja tämä oli yksi tärkeimmistä kriteereistä.

10 vuotias tytär ilmoitti haluavansa ensi vuonna myös yösuunnistamaan, joten nyt meille molemmille on myös lamput valmiina.
Näyttää hyvältä. 
Suunnistuksen yökisoissa ei varalamppu lähde mukaan. Pienen, taskuun sopivan valon lähteen kuitenkin mukaan ihan varoiksi otan. Sen turvin tarvittaessa pimeästä metsästä suunnistan pois lähimmälle tielle. Tilanne nimittäin on sellainen, että olen ihan viimeisiä metsään lähteviä, joten valonnäyttäjiä ei perästä tule. Tämä kun selvisi mulle lähtöluetteloa silmäillessä, meinasi itku tulla. Edelleenkään en varsinaisesti pimeää metsää pelkää, mutta kyllä sinne lähtiessä pitää vahvasti itsensä psyykata. Jos taas lähestyn tilannetta positiivisesta näkökulmasta, niin saan tehdä ihan omaa suoritusta eikä muiden valot harhauta. Kunhan nyt sitten pysyisin oikeassa suunnassa enkä teloisi itseäni. 
Puska vaan. 
Viikon päästä näihin aikoihin virittelen lamppuja jälleen. Nimittäin silloin on vuorossa jälleen Vaarojen maraton -polkujuoksujuhla Kolilla. Matkavaihtoehtoja on jokaisen makuun ja mä menin sitten valitsemaan 65 kilometriä yöllä. Perjantai-ilta kello kymmenen on startti ja aamulla toivottavasti olen maalissa. Olenhan jo nähnyt Kolin maisemat päivänvalossa 43 ja 65 kilometrin matkoilla, joten seuraava askel on kokea Kolin vaarat ja varjot yöllä. 
Sellainen taka-ajatus matkavalinnalla oli, että haaveena olisi sitten ensi vuonna kiertää tuo 65 kilometrin Herajärven kierros kaksi kertaa; ensiksi yöllä ja sitten päivällä. Valmistautuminen tuota koitosta varten alkaa jo nyt.

Olkoon tuo huominen yökisa uuden lampun sisäänajoa ja pimeästä metsästä niska otteen ottamista kohti Kolia. Mitään menetettävää ei ole.

~Eija~

torstai 29. elokuuta 2019

Rasvaa rattaisiin

Vaihteiden vaihtaja oli ihan jumissa, ketjut venyneet reilusti, toinen sisäkumi vinksallaan ja mitähän muuta. Tämä oli tuomio maastopyöräni "katsastus-todistuksessa". Oon kuulemma kisoissa ja muissa pyöräily menoissa antanut toisille huomattavaa etua huono kuntoisella pyörälläni. Voi jehna! 
Mutta tiedättekö, että nyt rullaa taas kuin uusi pyörä! Itse asiassa pyörä näyttääkin ihan uudelta paria itse aiheutettua naarmua lukuunottamatta. Pyörän perusteellisen huollon tehnyt kaverini kaveri oli myös vahannut pyörän rungon, jotta nyt se on paremmassa kunnossa kuin mun auto!
Kyllä taas rullaa ja vaihteet vaihtuu.
Kun kolme vuotta sitten Trek-maastopyöräni ostin, hurjia kilometrejä pyöräilevän työkaverini ohje oli pitää ketjuista ja rattaista huoli. Siis pitää puhtaana ja rasvata. Katsoimme myös joskus jotain Youtube-videoita liittyen ketjujen puhdistukseen ja sain ostoslistan asiallisten aineiden ostoon. Mutta se toteutus onkin sitten toinen. Kyllä mä pesin pyörääni ja rasvasin ketjut, mutta en koskaan ole uskaltanut ottaa mitään osaa irti. En itse asiassa uskalla vaihtaa edes renkaita, kun pelkään että jotain menee rikki. Hassua, sillä uskallan kyllä sitten rymyyttää metsässä polkimet kivikkoja raapien...
Joka ratas rasvattu ja runko vahattu 👌
Onneksi siis on ihmisiä, hyviä ja avuliaita ihmisiä, jotka kehtaavat omalla ajallaan toisen pyörää huoltaa. On luvattu myös opastaa kädestä pitäen rasvaamisen kanssa kunhan saamme sopivan ajan sovittua. Olen niin kiitollinen ja yritän nyt oppia paremmaksi pyörän omistajaksi. Jos ei muuta, niin vien pyöräni ainakin useammin huoltoon, koska en itse osaa tarpeeksi hyvin.
Ihanaa neulaspolkua!
Eilen mulla oli vapaapäivä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pyörä kutsui tallissa. Lähdimme lenkille, sellaiselle kunnon maastolenkille pitkästä aikaa. Meiltä reilun neljän kilsan päästä lähtee hyvät lenkkimaastot, joten sinne siis. Metsäteitä ja -polkuja, juurakoita, kiviä, pehmeitä neulaspolkuja ja pitkospuita. Olipa ihanaa ja pyörä toimii kuin unelma. Reilu 30 kilometriä kädet täristen ja selkä väsyen. 
Viikonloppuna oon taas jännän äärellä ja hippusen menen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä edessä olisi kaksi starttia pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa Vihdissä. Olen siis valtavan kiinnostunut ja tykkään lajista, mutta en ole siinä hyvä. Vähäinen maastopyöräily kokemus näkyy hiukan varovaisena liikkumisena ja kun vauhdissa pitäisi ehtiä myös lukea karttaa, oon auttamattomasti jäljessä. Mutta oma osaamattomuuteni ei silti ole este osallistumiselle ja siksipä vaan lähden haastamaan itseäni. Ainakin pyörä on nyt iskussa, kaikki muu onkin sitten kiinni pyörän käsittelijästä.
Tulevalle viikonlopulle itse asiassa oli liiankin paljon päällekkäisiä juttuja. Olisi Lakeuden viesti Jurvassa, polkujuoksutapahtuma Seinäjoella ja vielä luokkakokouskin meiltä viiden kilometrin päässä. Silti valitsin vaihtoehdoista sen kauimmaisen 😆

Huomenna perjantaina pakkaamme Marjan, seurakaverini asuntoauton ja lähdemme viettämään naisten viikonloppua. Luvassa on ainakin jännitystä, karttoja, riskuja pyörän pinnoissa, uimista ja juttua maan ja taivaan väliltä. Toivottavasti myös onnistumisia, ruhjeeton kroppa ja ehjä pyörä.

~Eija~

torstai 11. heinäkuuta 2019

Äkäslompoloon

Tänään saavuimme Äkäslompoloon koko meidän perhe. Pientä vastarintaa oli havaittavissa jälleen reissuun lähtiessä. Taitaa Kainuun viikon reissu painaa vielä kaikilla. No eipä tarvitse kenenkään sitten tulla sanomaan, ettei me koskaan käydä missään, sillä tämän vuoden kesäloman alku ainakin on reissattu. Vaikkakin reissut painottuu pitkiin automatkoihin ja perillä "aina" kannustetaan äitiä kisoissa, niin eiköhän aika kultaa muistot ja lapset vanhempina muistelevat näitä ilolla...toivottavasti 😆

No on sitä itsekin hiukan väsynyt ollut nämä muutamat päivät mitä on kotona ehtinyt Kainuun ja Multi-sport kisan jälkeen olla. On tullut aamuisin nukuttua pitkään ja illalla touhattua myöhään. Latautumista puutarhatöissä ja iltarasteilla käyntiä. Mirjan käsittelyssä kävin jäsenkorjauksessa, josko se auttaisi lieviin jalkojen kolotuksiin ja ennaltaehkäisisi uusia. Ainakin jalat saatiin yhtä pitkiksi ja olo hyvinkin rentoutuneeksi.

Mutta nyt asiaan, nimittäin huomenna perjantaina puolenyön aikaan Pallaksella pamahtaa ja 105 kilometrin matkan valinneet saavat luvan aloittaa urakkansa. Minä muiden mukana. Muutaman vuoden kutkuttanut haave juosta 100 kilometriä poluilla on kohta toteuttamista vaille täyttynyt. NUTS Pallas-Ylläs viikonloppu on täällä! 

Ensimmäisen ja viimeisimmän kosketuksen Ylläksen poluille otin vuonna 2017 kun olin juoksemassa Nuts Ylläs 30km. Se oli hieno kokemus ja olin myyty niin Lapille kuin erämaapoluille. 
Lapin Kansa-lehdessä juttua.
 Hetta-Pallas-Ylläs alueella juostaan nyt NUTS-organisaation toimesta seitsemännen kerran. Tälle vuodelle on tehty reitteihin isoja muutoksia. Ennen kaikkien matkojen lähtö oli Ylläksen rinteiltä, mutta nyt pääkisakeskus on Äkäslompolossa, jonka lähistöllä 37 kilometrin matka kiertää. 55 kilometrin matkalaisten lähtöpaikka on Hetta ja maali Pallas. Meidän 105 kilometrin juoksijoiden lähtö on Pallaksella ja maali Äkäslompolossa, mutta käymme koukkaamassa Ylläksen rinteillä. 160 kilometrin matkalaiset tekevät saman matkan kuin me, mutta lähtö on Hetassa. Odotettavissa on kaikilla matkoilla nousua ja laskua, kivirakkka, upeita maisemia, ötököitä ja todennäköisesti tunneskaalan koko kirjo. 
Kisavaatteita ja tarvikkeita liiviin.
Varusteet ovat valmiina. Pakollisia varusteita 105 kilometrin matkalle olivat muun muassa juomapullot (tai juomarakko) yhteensä 1,5 litraa, avaruuslakana ja pilli, pitkähihainen urheilupaita, 10 000 vesipilarin takki, hanskat ja energiaa. Myös kuppi ja elastinen sidos tulee olla mukana. Matkalle, reilun 40 kilometrin kohdalle on mahdollisuus kuljettaa oma drob bag. Sinne laitan kuivan vaihtopaidan ja hanskat, pitkät ja lyhyet sukat (ihan vain varoiksi) sekä lisää energiaa juoksuliiviin lisättäväksi. 
Eväitä. 
Evääksi lähtee tuttuja herkkuja 😋
Vaikka kevään Karhunkierroksen 83 kilometrillä salmiakki ja suklaa eivät uponneet, lähtee niitä kuitenkin mukaan. Jos ei matkalla maistu, niin yleensä juoksun jälkeen seuraavan parin päivän ajan kyllä.
Myös suolapähkinöitä, Dexalin geelejä ja urheilujuomaa sekä mustikkakeittoa tulee liivin taskuihin. Energiakarkkeja ja smoothieta vaihtelun vuoksi.
Maali Äkäslompolossa. Vielä melko hiljaista. 
Kohta kusamateriaalien haku. Vielä kevyttä jaloittelua pitkän ajomatkan jälkeen ja toivottavasti hyvät unet ensi yönä.

Jännittää 🙂

~Eija~

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.
Lepokallion lenkillä
Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.
Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.
Suunnistusviestiharjoitus.
Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.
Askeleita.
Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 
Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.
Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!
Peesailua.
Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.
Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

SuoraKolmio esittäytyy

Joukkue SuoraKolmio kokoontui ihka ensimmäisen kerran tänään aurinkoisessa kelissä Ylistarossa, jossa kisadepyyttimmekin Multi-Sport seikkailukilpailussa tulee tapahtumaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Multi-Sport kisassa voi olla kaksi- tai kolmihenkinen joukkue, naisia ja miehiä tai pelkästään naisia. Olen osallistunut eri kokoonpanoilla trio Open-sarjassa vuonna 2015vuonna 2016 ja vuonna 2017 sekä viime vuonna Miian kanssa duo-sarjassa. Tänä vuonna ensimmäisen kerran olen Trio Lady sarjassa, sillä sain kaveriksi kovaakin kovemmat leidit Sannan ja Ninnin.

Sanna, meidän joukkueen juniori suunnistaa samassa seurassa kuin minä ja etukäteis odotusten valossa Sannan vahvuuksia ovat ammunta, rullaluistelu ja taktiikka silmä. Ninnin kanssa käyn juoksemassa pitkiksiä ja Ninnin vahvuus triatlonistina ovat ehdottomasti pyöräily, vesitehtävät ja voima. Mä, porukan seniori uskon pärjääväni sisukkuudellani ja vakavasti otettavalla kilpailuhenkisyydelläni 😏 Kilpailuun olemme lähdössä tosissaan hauskaa pitämään.
Kyrönjoella
Sanna oli järjestänyt meille loistavat treenit, jotka aloitimme lämmitellen paidat märiksi Kyrönjoella meloen. Melonta tehtävä on aina ollut kisassa ja tätä oli tosi hyvä harjoitella. Kolmen hengen joukkueessa yksi istuu aina keskellä ja kaksi meloo. Edessä on "moottori" ja takana ohjaaja. Harjoittelimme vetojen rytmiä ja rantautumista. Paikkojen vaihtamista keskellä vesistöä emme kokeilleet, mutta tarpeen mukaan sellaistakin tehdään jos kisassa jompi kumpi melojista väsyy. Itselle nämä vesitehtävät ovat aina hiukan jännittäviä ja hirvittäviä, mutta onneksi kisassa turvallisuus on huomioitu hyvin ja liivit ovat kaikilla käytössä.

Puolen tunnin melonnan aikana alkoi jo hartioissa ja käsivarsissa homma tuntua. Tätä olisi kuitenkin kiva päästä tekemään useamminkin. Jokikin näyttää niin erilaiselta tuosta kuvakulmasta.
Makuulta tuelta pienoiskiväärillä ampumista.
Melonnan jälkeen siirryimme ampumaradalle, jonne saimme asianmukaiset pienoiskiväärit käyttöömme ja ammattitaitoisen ohjauksen. Multi Sportissa ammunta makuulta tuelta on ollut aina mukana ja nyt kun tuli mahdollisuus ammuntaa kokeilla, niin olimme heti mukana. Mun kokemus ampumisesta on lähes kokonaan Multi Sport kisoista ja Ninnillä vuosien takaa lapsuudesta yksittäinen kerta. Sanna on kokenut aseen käyttäjä.

Ihan jo aseen käsittely on vierasta saatikka sitten taito osua maalitauluun. Vaikkakin edellisissä kisoissa osumatarkkuus on ollut kiitettävää, olisikohan vain pari kertaa tullut yksittäiset sakkojuoksut. Nyt oli kiva päästä rauhassa harjoittelemaan ja kuulla vinkkejä tekemiseen. 
Ei kymppejä mutta ei täys hutejakaan.
Ammuimme paperitauluun, pystytauluun ja makuutauluun. Paperitaulusta näki kivasti minne osumat menee. Mulla vinnasi hiukan oikealle alas. Asia olisi korjaantunut asetta säätämällä pari napsua tuonne ja toista tänne. En ole ikinä käsittänyt, että se todella on sellaista hieno säätöä suin päin räiskimisen sijaan. Mä ja Ninni saimme hyvää palautetta osuma tarkkuudestamme ja lisäksi lyhyen houkuttelu puheen lajin pariin. Varovaisuutta pyydän, sillä olemme melko innokkaita tarttumaan kaikkeen uuteen ja kiehtovaan. Melko tyyriitä ovat kisa-aseet ja ammuksetkin, että jospa nyt vielä pysytään nykyisissä lajeissa, jotka myös nielevät toisinaan euroja.

Lopuksi halusin vielä kokeilla ammuntaa pystystäkin ilman tukea. Todella haastavaa. Kädet heiluivat, jalat tärisivät ja silmä väsyi. Kuitenkin 2/5 alas. Joskus vielä paremmin. Isot kiitokset valmennuksesta ja välineiden lainasta!
Itsensä haastamista pystystä ampuen.
Jätimme ampumaradan ja siirryimme rullien päälle. Tänä vuonna rullaluistelu on mukana trio-sarjassa ja tätäkin on syytä porukalla harjoitella. Kunhan jalat lämpeni ja jonkinlainen luistelutekniikka muistui takaraivosta mieleen, harjoittelimme luistelua porukassa. Kisassa on järkevää peesata, koska se on sallittua ja vaihtaa veturia tuntemusten mukaan. Puhutaan ääneen jos väsyttää tai edessä on jokin este, esimerkiksi kiviä tai kynnyksiä.

10 kilometrin lenkki kierrettiin, loppu matka vastatuuleen. Toisen selän takana luistelu on niin paljon kevyempää. Mutta olipa taas niin mukavaa ja aivan innostuin kuinka hauskaa rullailu onkaan. Nyt tarvitsee huoltaa omat rullat ja sitten yrittää ehtiä tehdä edes jokunen lenkki ennen Multi Sport kisaa.
SuoraKolmio rullilla!
Kiitos SuoraKolmion Sanna ja Ninni 💪

~Eija~

perjantai 24. toukokuuta 2019

Retkikunta Rukalla

Terveiset Rukalta!
On tämä vaan niin ihana paikka. Eilen illalla ajelimme näihin maisemiin ja kyllähän täällä kelpaa. Ruka retkikuntaamme kuuluu mieheni lisäksi ystäväni Niina ja hänen miehensä. Meillä naisilla on suunnitelmissa juosta Karhunkierroksen polkujuoksu bileissä ja miehet käyttävät tuon juoksentelu ajan kalastelemalla. Hyvä diili!
Tänään kuitenkin retkeilimme koko porukalla. Aamusta lähdimme ensin valloittamaan Valtavaaraa. 
Karhunkierroksella.

Niin kaunista!
 Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein vaara, 492 metriä korkea. Nuts Karhunkierroksella kaikki matkat kulkevat tuon vaaran yli, mutta nyt oli mukava käydä siellä fiilistelemässä ja kuvaamassa ilman kiirettä. Reittimerkit olivat luonnollisesti jo paikoillaan. Ai että sitä fiilistä mitä nuo merkit saavat aikaan! 

Valtavaaran huipulla 
 Polut ja pitkospuut olivat kuivia, nousut olivat niin jyrkkiä kuin muistinkin ja maisemat sanoinkuvaamattomia. Niin kaunista!
 Niinan kanssa käytiin kannustamassa 166 kilometrin juoksijat matkaan. On se hurja matka, aivan käsittämätön, joten hattua nostan jokaiselle. 
166km lähtö
 Miesten laittaman ruuan jälkeen lähdimme Pikku Karhunkierrokselle Juumaan, josta Niinan 34 kilometrin matka huomenna iltapäivällä alkaa. Satuimme sopivasti näkemään 166 kilsan matkalaisia. Kevyttä askelta ja pääosin hyvällä fiiliksellä juoksijat olivat matkassa. 
Pieni Karhunkierros 

Niinan kanssa maisemassa .
 Retkeilyn jälkeen noudimme numerolappomme varustetarkastuksen kautta. Tänä vuonna tarkistettiin avaruuslakana ja elastinen tukiside. Löytyi, kuten löytyivät myös juomapullot, energiaa, pilli, 10000 vesipilaria täyttävä takki, hanskat ja kuppi. 

Kämpillä sujautin dropbagiin vaihtopaidan ja -sukat, kuivat hanskat ja lisää syötävää. Tämän pussin sisältöön pääsen käsiksi Oulangassa, kun takana on vajaa 30 kilometriä. Pussin vein varustekuljetukseen.
Varusteet kasassa.
Niinan kanssa pulahdimme kämppämme viereisessä lammessa iltauinnilla ja nyt vielä ruokaa alas. Aamulla mulla on herätys ennen viittä ja bussikuljetus Hautajärvelle lähtee täältä Rukalta klo.05.45. Sitten klo.07 se 83 kilometrin matka alkaa, viime ennusteiden mukaan vesisateessa. 

Fiilis on hyvä, terve olen ja valtavan malttamaton lähtemään jo liikkeelle. 
Niin etuoikeutettu olo olla täälä mukana! 

-Eija-

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Antin maastomaratonilla

Se on kaikki mahdollinen tässä elämän tilanteessa tehty talven ja kevään aikana mitä pystyy ja kahden viikon päästä edessä on jälleen elämäni tähän mennessä pisin juoksu. Nuts Karhunkierros polkujuoksutapahtuma juhlitaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Rukalla ja mulla on lippu 83 kilometrin matkalle. Usein sitä luettelee niitä asioita mitä jäi tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin, kuten niitä mäkinousuja, mutta jospa nyt yrittäisi ajatella toisin. Oon juossut läpi talven hyviä kilometrejä lumessa, jäällä, kurassa ja kuivalla maalla. Voimatreenejä oon tehnyt kuntosalilla, kotona ja ryhmäohjauksissa. Kehonhuoltoa en kokonaan ole laiminlyönyt. Olen yrittänyt syödä ja juoda järkevästi. Oon oppinut tuntemaan kroppani aika hyvin ja tiedän että pystyn taivaltamaan monta tuntia lisäenergiana suklaata, pähkinöitä ja salmiakkia, sekä voimakkaalla sisäisellä sisullani. Tunnen, että olen paremmassa kestävyyskunnossa kuin viime vuonna ja se tunne on ihana, vaikka nöyränä suhtaudun kaikkea sitä kohtaan mitä matkalla voikaan tapahtua. 

Eilen oli viimeinen kovempi pitkä juoksu ennen Karhunkierroksen ultraa. Nimittäin bongasin pienen juoksutapahtuman Kauhajoella, Antin maastomaraton. Matkavaihtoehtoina oli 12.5km, 21.5km ja 43km sekä lasten 3km. Tuo puolimaraton tuntui sopivalta tähän väliin. Se ei olisi liian kuluttava, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä. Tavoitevauhtina olisi oma reipas.
Reittikartta
Kauhajoelle oli lähdössä myös Maarika ja Susanna, joten heitimme reppumme samaan autoon ja reilun tunnin ajomatka taittui höpötellessä kaikkea juoksemisesta ja elämästä. Myös Susanna oli menossa puolikkaalle ja Maarika lyhyemmälle matkalle. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa, joka toimi kisakeskuksena, haettiin nimikoidut numerolaput ja sitten ei kun odottelemaan lämmitellessä lähtöä. Paikalla oli mukavasti porukkaa, reilusti yli toista sataa.
Kuva maastosta järjestäjien face-sivuilta
Heti lähdöstä lähdin omaa tavoitevauhtiani, alle 5min/km-vauhtia. Polku oli helppoa tasaista, paikoin pehmeää, ei mainittavasti juurakoita tai kiviä. Kolme miestä loikki edellä kovaa kyytiä ja mä jäin heidän ja muun porukan väliin juoksemaan omassa yksinäisyydessäni. Tykkäsin juosta yksin, omaa vauhtiani. Yksin juostessa näkee hyvin eteen, eikä kukaan painosta takana. Nousu Lauhanvuoren päälle hidasti hetkellisesti vauhtia, mutta sieltä alastulo kiihdytti vauhdin reippaaksi. Siinä kovassa vauhdissa olin juosta reittimerkkien ohi, mutta muutaman harha-askeleen jälkeen huomasin että väärä polku. 
Kuva Spitaalijrveltä järjestäjien face-sivuilta
Spitaalijärvellä vastaan osui viileä tuuli. Tuli hetkellisesti ikävä hanskoja, sillä sormiin oli kylmä ja ne olivat turvoksissa. Muuten kropassa oli todella hyvä olo ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Juomapisteitä oli puoliskan varrella jopa viisi ja juoksin kaikki ohi nauttimatta tarjoilusta. En koe tarvitsevani tankkausta näin "lyhyellä" matkalla ja eilis päivän kelissä. Lämpöasteita oli jonkin verran päälle 10 ja hetkellisesti pientä tihkusadetta tuli kasvoille.
Maalissa.
Maalissa olin aikaan 1:41 ja olen aikaan erittäin tyytyväinen. Edellä juosseet miehet olivat lyhyemmällä matkalla, joten mä olin puoliskalta ensimmäisenä maalissa. Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi muovisen matkakuksan (tätä tarvitsen ultramatkoille 👍) ja makkaratikun. Lisäksi mä sain saunatyynyn ja arvontapalkintoja t-paidan. Yhtä juoksukokemusta rikkaampana ja syli täynnä tavaraa palattiin kotiin.
Kuksa ja makkaratikku
Nyt seuraavat kaksi viikkoa treenit ovat kevyitä, kropan hyvää tuntemusta ylläpitäviä. Arkiliikuntaa, kehonhuoltoa ja toivottavasti hyviä unia. Ennen ultra starttia on ens viikonloppuna vielä kaksi kovempaa kisastarttia, mutta ne ovat lyhyitä matkoja ja ovat hyvää kropan ärsykkeiden virittelyä. Rukalla sitten mennään rauhallisesti, nauttien maisemista ja eväistä. Se on jälleen matka itseensä ja omaan kestävyyteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt pitää vain pysyä nämä pari viimeistä viikkoa terveenä ja ehjänä.
Kevät on ihanaa!
Ihanaa kevättä ja Äitienpäivää tänään kaikille!

~Eija~

lauantai 5. tammikuuta 2019

Menneiden ja tulevien mietteitä

Ihanaa Uutta Vuotta 2019 🎉

Toivottavasti mahdollisimman moni sai jättää viime vuoden hyvillä mielin ja aloittaa uuden ilolla ja mielenkiinnolla. Itsellä menneestä jäi hyvät fiilikset, monia hienoja kokemuksia ja kohtaamisia, iso läjä karttoja ja jokunen palkinto sekä sopiva nälkä jatkaa eteenpäin. Kisatauko marraskuun alkupuolella olleen Ilkanpolku juoksun jälkeen tuli tarpeeseen ja kisoissa "toppatakki"-tyyppinä oleminen on ollut mukavaa. Toisaalta säikähdinkin, että katosiko oma kilpailuhalu jonnekin, mutta kyllä se sieltä takaisin kuoriutuu, kun nyt olen rauhassa antanut itseni levätä. Liikunnan ohjaus juttujakin olen miettinyt, että kuinka isosti jaksan ja ehdin jatkossa niitä tehdä. Neiron sporttiporukka jatkaa ja yksilöasiakkaiden kanssa jatkan. Lisäksi olemme suunnistusseurani porukalla suunnitellut keväälle suunnistuskoulua, johon haluan oman panokseni antaa. Muu vielä mietinnässä, sillä töissäkin on nyt isoja muutoksia mitkä vievät paljon energiaa ja iltapainotteisuus vain kasvaa. Tuntuu, ettei aika oikein riitä kaikkeen, vaikka tahtoisi. Samanlaista ongelmaa on aika monella muullakin, joten varmasti ymmärrätte mitä tarkoitan.
Vuoden 2018 "saalista".
Myös blogin jatkoa olen miettinyt. Tämä kirjoittelu vie paljon aikaa enkä siltikään ehdi aivan niin hyvin tätä tehdä kuin haluaisin. Uskolliset lukijat pysyvät ja jaksavat antaa palautetta ja se merkitsee mulle paljon. Kiitos niistä 😊 Aika oma napaista kirjoitteluahan tämä on, mutta toisaalta on kiva jakaa omia henkilökohtaisia kokemuksia ja samalla ne jäävät itselle kuin päiväkirjana talteen tänne bittimaailmaan. Tiedoksi nyt, että ainakin toistaiseksi jatkan kirjoittelua, ainakin yli 100 kilometrin polku-ultraan asti.

Vuoden 2018 luetuimmat blogijutut olivat:
1. Nuts Karhunkierros 55,5k eka ultamatkani
2. Kauhea ihana vuorotyö
3. Puoliska Kyrönjoella

Vuoden 2019 tavoitteita on pysyä liikkeessä, kehittyä kestävyys urheilijana, kokea uusia juttuja, nauttia ja toteuttaa itseäni. Haluan olla ja liikkua entistä enemmän lasteni kanssa. Haluan kannustaa, ohjata ja tsempata kun sitä tarvitaan. Haluan että hymy ei katoa tai putoa matkalla ja että pettymykset osaisi kääntää kasvuksi ja opetukseksi.

Konkreettisia omia tavoitteita ovat kisat ja kilometrit. Nyt oon ilmoittautunut jo polkujuoksukarkeloihin toukokuun Karhunkierrokselle 83 kilometriä ja heinäkuun Pallas-Ylläs 105 kilometriä, joka on vuoden ehkä ehdottomasti tärkein tavoite. Tammikuussa aukeaa "nopeat syövät hitaat" -ilmoittautuminen lokakuun Vaarojen maratonille ja juuri Niinan kanssa pohdittiin lähestymis strategiaa asiaan. Uutena matkana siellä on 65 kilometriä yöllä, mikä houkuttaa mutta myös hiukan pelottaa. Osallistumisten arvonta oli mielestäni reilumpaa kuin nopeus kisa, joten tämä paluu vanhaan ei saa mun osalta yhtään kiitosta. Katsotaan miten tuon kanssa käy, mieli vaaroille kuitenkin tekisi.

Muitakin polkukisoja tulen käymään ja mahdollisimman monissa suunnistuskisoissa, jopa SM-kisoissa jos aikataulullisesti vaan ehdin. Kainuun rastiviikolle kesä-heinäkuun vaihteessa olisi tarkoitus koko perheenä mennä ja samalla lomailla jos vaan siihen kesäloman saan. Lisäksi haaveissa olisi juosta sileät puoli- ja täysmaraton, mutta en ole vielä päättänyt mitkä tapahtumat ne olisivat.

Parin vuoden tauon jälkeen toivon että jospa tänä vuonna saisimme joukkueen huhtikuussa Karhuviestiin. Rogaining kisoihin olisi kiva taas ehtiä ja multisport seikkailukisaan myös. Patikointia ja retkeilyä perheen ja ystävien kanssa vaikka ihan lähimaastoissa.
Juoksu vuosi on aloitettu rauhallisesti. 
Numeroina tavoitteena on osallistua vähintään 40 kilpailuun (tämä on mun juhlavuosi, sillä täytän pyöreät 40 vuotta 😊) ja saada kasaan vähintään 2019 juoksukilometriä. Näiden tavoitteiden kimppuun käyn joustavalla treeniohjelmalla. Joustava tarkoittaa sitä, että suuret kokonaisuudet pyrin tekemään, mutta arkikiireiden, väsymyksen tai työvuorojen vuoksi jokunen merkattu treeni voi jäädä tekemättä ja siitä stressiä en ota. Pääpaino on juoksemisessa. Rauhallisia pitkiä ja reippaita vetoja. Rasitukset tuntemusten mukaan, ei niinkään sykkeitä seuraten. Juoksukilometrejä lisään neljän viikon sykleissä ja talvella osan kilometreistä kerään hiihtäen mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi lihaskuntotreenejä kotona ja kuntosalilla.

Paljon on siis mielessä, monia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Mikään ei ole kiveen hakattua, joten katsotaan miten käy. Tervetuloa seuraamaan mun vuotta 2019!

~Eija~

perjantai 5. lokakuuta 2018

Vaarojen Maraton aattona

Terveiset Kolilta. On Vaarojen maraton polkujuoksu kekkereiden aatto. Taivaalta sataa räntää, lämpötila on pikkuisen plussan puolella ja tuuli riepottaa ruskan värittämiä lehtiä puista. Mä ja noin 1000 muuta valmistautuu matkalle, jossa kokeillaan omia rajoja, kisataan, haetaan uusia elämyksiä, nautitaan luonnosta ja fyysisestä haasteesta sekä ollaan yhdessä tässä ihanassa "hulluudessa".

Ensimmäisen kerran Kolin vaaroilla, Suomen kansallismaisemissa juostiin vuonna 2006, jolloin matkaan lähti 10 juoksijaa. Muutama vuosi ja homma räjähti käsiin ja nykyään osallistujat arvotaan. Mulla oli arpaonnea viime ja tänä vuonna. 
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton
Matkoina ovat vajaa 14, 43, 65 ja 130km. Polkujuoksussa kilometrit ovat noin matkoja, mun kokemuksesta hiukan päälle. Viime vuonna olin 43k matkalla ja aikaa kului vähän alle 8 tuntia. Huomenna aamulla klo.07 lähden 65k:lle. Samaan aikaan lähtee 43k:n retkisarja ja klo.09 kilpasarja. Kympiltä pääsee matkaan 14k:n sarjalaiset. Jo tänään illalla klo.20 lähtevät pisimmän matkan taittajat. Järjestäjät antoivat turvallisuustiedotteen jossa pyydettiin huomioimaan räntäsateen aiheuttama liukkaus ja kylmyys. Reittiopasteetkin saattavat osittain olla lumen peitossa. Onneksi sateen ennustetaan loppuvan ennen illan starttia. 
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton
Kuva järjestäjien sivuilta. 
Kolin vaarat ovat profiililtaan jylhät. Nousua ja laskua riittää ja niitähän tänne tullaan hakemaankin. Verrattaessa sileän juoksuihin etenemisvauhti on noin puoltoista kertaa hitaampaa. Sääolosuhteet tuovat oman mausteensa liukkautena, mutaisina rinteinä ja kylmyytenä. Oikeanlaista vaatetta pitää osata valita päälle ja evääksi riittävästi energiaa (jota pitää ymmärtää myös syödä koko ajan). Olet samankaltaisten juoksijoiden seurassa, mutta käyt ihan omaa kamppailuasi itsesi kanssa. Maisemat, hetket ja hyvät sekä huonot fiilikset tallentuvat omalle kovalevylle. 
42,5 km reitin korkeusprofiili
65k:n reitti profiili. 
Meidän porukka (mä ja Niina miehineen) päästiin sukeltamaan kisafiilikseen jo torstaina kun ajelimme Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan. Yli viiden tunnin ajomatka vaati pienen jaloittelun ja pysähdyimme kiertämään Maaningalla Korkeakosken kierroksen, vajaa 6km. Kosken vesi oli vähissä mutta luonnonsuojelualueen kauneus muuten tuli koettua. Kelikin oli aurinkoinen, vaikkei auringon säteet pahemmin kanjonin pohjalle osuneet. 
Korkeakoskella. 
 Tänään aamu valkeni selkeänä. Miehet lähtivät kalaan ja me naiset nukuttiin pitempään. Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään mökkimme ikkunasta näkyvä Käränkälampi. Hiukan jäistä hiihtobaanaa pitkin ylös ja alas 6 kilometriä. Kauniit maisemat avautui puiden lomasta, vaikka valitettavasti niitä ei kännykän kameralla saa vangittua niin kuin silmän verkkokalvolle.
Käränkälammen kierto. 
 Juuri mökille päästyämme alkoi satamaan vesiräntää ja tuuli voimistui. Päivä mennyt jutellessa, syödessä ja venytellessä. Illalla lähdetään hakemaan kisamateriaalit kisakeskuksesta Ukko-Kolilta ja ehkä jaksamme juoksijan jalka aiheiselle luennollekin. Jännittää sopivasti, vatsanpohjassa kutkuttaa. Pelkään kuinka kylmä aamulla mahtaa olla ja kestääkö jalka, joka on saanut lepoa juoksusta koko viikon ja on nyt kävellessä ihan kivuton. Toivon että ymmärrän syödä tarpeeksi, pidän mielen positiivisena ja pääsen maaliin.
Minäkin kävin täällä.
~Eija~