Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksukoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksukoulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Ohjaaja kuulumiset keväältä

Tänä vuonna on taas ollut ilo liikuttaa useita innokkaita juoksijoita. Aloitimme loppu talvella, kun maassa oli lunta ja loskaa ja lopetimme viime viikolla helteisessä kelissä. Olemme juosseet niin jäisillä alustoilla kuin rutikuivilla kallioilla, kaupungin puistossa kuin metsän siimeksessä luontopoluilla. Juoksua tukevana treeninä on tehty erilaisia lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia sekä kehonhuoltoa. Olemme keskustelleet juoksusta, sen tuomista ajatuksista ja vammoista. Olemme tsempanneet toisiamme ja jakaneet yhdessä mukavia hetkiä hiki otsalla.
Alamäkitreeniä.

Polkujuoksuporukan kanssa neulaspoluilla.
Penteleen korona aiheutti hiukan harmaita hiuksia ja oli pakko tehdä muutoksia ryhmiin, että suositukset täyttyivät. Tämä vaati kaikilta joustamista ja saimme kuin saimmekin homman toimimaan. Tunteja ulkona ja metsässä kertyi paljon. Joskus oli valtavan kiire ja joskus sai aivan rauhassa nautiskella. Joka tapauksessa viikot hujahtivat taas nopeasti. Jospa syksyllä taas jatketaan.
Korona katkaisi kuukaudeksi Sporttiporukan treenit Neirossa. Sitten käynnistin homman taas ulkotreenien merkeissä. Treenit tehtiin pääosin omilla kahvakuulilla ja ulkona etäisyydet toisiin oli helppo pitää. Sairaanahan ei kukaan paikalle tullut ja ilokseni myös itse pysyin koko kevään terveenä.

Tänään meillä oli Sporttiporukan viimeiset treenit tältä erää. Meitä on kelit hellineet ja osallistujien asenne on ollut timanttia. On ollut niin mukava suunnitella tekemistä ja tehdä itsekin usein mukana. Nyt vähän lomaillaan ja elokuussa taas jatketaan.
Neiron Sporttiporukka hikoilee helteessä.
Kiitokset kaikille, niin juoksuryhmäläisille kuin Sporttiporukan treeneihin osallistuneille!
Oon teistä niin ylpeä!

Juoksusta kiinnostuneille kolme vinkkiä;
- Lähde liikkeelle rauhallisesti, kävele ja juokse vuorotellen fiiliksen mukaan.
- Merkitse kalenteriin kolme lenkkiä joka viikolle ja pidä suunnitelmasta kiinni.
- Kokeile eri alustoja, poikkea poluille, tutustu turvallisiin kuntoratoihin ja ota kaveri mukaan.

Lihaskuntotreeni vinkkejä ihan jokaiselle;
- 15 minuutin treenikin muutaman kerran viikossa riittää.
- Yksinkertaisia liikkeitä, esim kyykky, punnerrus tukea vasten ja vatsarutistus selinmakuulla, 1min/liike x 5.
- Tee liikkeitä kesken lenkin, ulkotelineillä tai portaissa.
Koutsi kiittää :)!
Ihanaa kesää jokaiselle ja moikataan kun vastaan tullaan!

~Eija~

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kevään juoksukoulu kuvina

Takana on useamman kuukauden juoksukoulut :D Seinäjoen voimistelijoiden kanssa treenailtiin Kiva-juoksukoulussa tammikuusta toukokuuhun ja Seinäjoen kaupungin työntekijöiden kanssa maaliskuusta toukokuulle. Toissapäivänä treenailimme yhdessä viimeisen kerran kahden ryhmän kanssa. Ei voi kieltää, ettei haikea olo olisi, sen verran mukavaa ja innokasta porukkaa oli kaikissa ryhmissä. Oli mahtavaa tutustua uusiin ja ennestäänkin jo jostain toista kautta tuttuihin ihmisiin paremmin. Jos osallistujat saivat juoksukouluista vinkkejä ja innostusta juoksemiseen, niin sain minäkin roppa kaupalla uutta ja opettavaisia asioita. 

Sanotaanko näin, että kevät oli todella haasteellinen ja yllättävä kelien puolesta. Oon aina sanonut, että keli on vain pukeutumis- ja asennekysymys, mutta kyllä nuo liukkaat, jäätävä tuuli ja lumisade toukokuussa laittoivat asenteen koetukselle. Selvisimme haasteesta kuitenkin hyvin ja kaikki treenit tuli tehtyä, vaikka mielikuvitusta piti välillä käyttää ;) Yhteistreenien jälkeen oli voittaja fiilis, että mentiin ja tehtiin vaan, vaikka yksin olisi helposti jäänyt sohvalle peiton alle.

Tässä kuvina mun ja juoksukoululaisten kevät:
Tammikuussa yhteislenkin alussa.

Ja katuvalojen loisteessa takaisin.
Menimme juoksutekniikkaa asia kerrallaan läpi ja näitä muistuttelin pitkin kevättä. Haettiin rentouttaa ranteista nilkkoihin asti, rullaavaa ja kevyttä askelta kohti sitä paljon puhuttua flow-tunnetta. Alkuun oli lenkeillä enemmän kävelyä kuin juoksua, kroppaa kuunnellen ja huoltaen. 
Puhuttiin myös polttoaineesta, eli ruuasta. Kestävyysliikkujat tarvitsevat ruokaa jaksaakseen tehdä treenin tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Hyvistä lähteistä hiilihydraatit, proteiinit ja rasvat. Ja herkutellakin saa aina silloin tällöin. 
Mun perusaamupala.

Alkulämmittelynä häntä-hippaa :D

Venyttelyt lenkin jälkeen.
Juoksukoulut pidettiin Seinäjoella ja hyödynsimme paljon eri liikuntapaikkoja. Muun muassa pururadat, Kyrkösjräven ulkokuntosali, Törnävän ja uimahalli-urheilutalon alueet, Jouppiskan metsät sekä hyppyrimäen portaat. Ei ole välttämätöntä hankkia esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä, jos siellä ei viihdy, vaan voima- ja lihaskuntotreenit pystyy tehdä ulkonakin kotona, muutamalla edullisella välineellä tai oman kehonpainolla. Jokaiselle löytyy ihan varmasti se itselle sopiva ja mieluisa tapa liikkua ja pitää kuntoaan yllä. Mahdollisuudet ovat rajattomat, jos niille vaan antaa mahdollisuuden :)
Juoksemaan oppii juoksemalla ja siinä kehittyy koko ajan paremmaksi ja paremmaksi tekemällä monipuolista harjoittelua, hyötyliikuntaa unohtamatta.
Alkulämmittelyjä Kyrkösjärven ulkokuntosalilla.

Tuuli ihan mielettömästi!!
(kts puita!)

Voimaa käsivarsiin ja hartioihin.

Yhteislenkillä Törnävän maisemissa.
Kaikille ryhmille ohjasin cooperin -juoksutestin, 12 minuuttia niin pitkälle kuin pääsee. Meistä suurin osahan on sen juossut joskus yläasteella tai lukiossa ja muistot ovat melko kirjavat, suurimmalla osalla negatiiviset. Nyt kuitenkin kaikki asettuivat lähtöviivalle innokkaina (tosin myös jännittyneinä) ja vielä innokkaampia olivat juoksun jälkeen. "Koska saa juosta uudestaan?" ja "Jäi 50 metristä kiinni että olisin päässyt seuraavalle tasolle!". Itsensä ylittämisiä ja parhaansa tekemistä, joko koko matka juosten tai silloin tällöin kävellen. Mahtavaa menoa oli :D!
Huhtikuussa lihaskunto-kimbleä lumiraekuurossa.

Huhtikuussa kehonhuoltoa tennispallolla.

Huhtikuussa useamman sentin lumihangessa :)

Mäkitreenit.
Metsässä, itselle niin tärkeässä paikassakin käytiin lenkki tekemässä. Välillä pysähdyttiin nauttimaan maisemista ja halailemaan puita. Kaikille ei tule mieleen, että metsässäkin voi ihan hyvin juosta ja erityisesti se, että pysähdellä saa niin usein kuin haluaa. Joupiskan lähistöllä on mielestäni melko turvallista poiketa metsään poluille, sillä kuntoradat, tiet ja Kyrkösjärvi pökkää aina jostain suunnasta vastaan. Ja aina voi pyytää kaverin mukaan ja kännykkä on hyvä ottaa ehdottomasti mukaan taskuun. 
Poljettiin poluilla.

Voimaa jalkoihin portaissa.
KIITOS kaikille mukana olleille, toivottavasti pian saadaan jättää pipot pois lenkeiltä :D 
Keveitä askelia kesään ja kenties nähdään taas syksyllä. 
Kun lenkillä nähdään, heitetään ylävitoset :)

~Eija~

p.s. Kuvat julkaistu osallistujien luvalla :)

tiistai 31. tammikuuta 2017

Lättäjalkaa ja varustepäivityksiä

Kevään ryhmät ovat hyvässä vauhdissa, onhan se tammikuun viimeinen päivä taittumassa helmikuun puolelle. On ollut mukava tutustua uusiin kasvoihin ja yhtä mukavaa tavata joulutauon jälkeen vanhoja kasvoja. Seinäjoen Naisvoimistelijoiden yhteistyössä Kiva-juoksukoulussa olemme saaneet juoksulenkit rullaamaan, askel kerrallaan sisäistetään hyvää juoksutekniikkaa ja kehonhuollolla ylläpidämme hyvää kehonhallintaa ja vältämme loukkaantumisia. 

Tällä viikolla pääsimme Intersport-urheiluliikkeeseen, jossa tsekattiin jokaisen jalan rakennetta ja sai apua oikeanlaisen kengän ja muiden varusteiden hankintaan. 
Olen kerran aikaisemmin piipahtanut vastaavalla jalkapohjan "peili-valo" tasolla ja osasin jo hiukan odottaa millainen tuomio sieltä tulee.
Jalkaholvi lässähtää ja nilkka taittuu sisään.
Mulla on lättäjalat. Ollut lapsesta asti. Erityisesti vasen nilkka taittuu ylipronaatioon, mutta ei tuo oikea jalkakaan saa puhtaita papereita. Mulle suositeltiin pronaatiotuellisia juoksulenkkareita ja lisäksi oman jalan muotoon tehtyjä erikoispohjallisia. Mulla on ollut vuosia sitten tuetut kengät ja sain niillä jalkani kipeäksi ja ne hinkkasi ja oli hankalat. Urheiluliikkeen myyjän avustuksella mulle on löytynyt viime vuosina neutraalit kengät merkeistä kuten Asics ja NewBalance, joista jälkimmäisistä olen tykännyt eniten. Viime syksyiset ongelmat kipuilevissa jaloissa pisti jo silloin harkitsemaan kunnon askeltestaukseen menoa ja nyt Interpsortin testaaja suositteli samaa. Kunhan kevät etenee ja on aika siirtyä takaisin kevyempiin kesäkenkiin, raivaan kalenterista tilaa ja tutkitutan millä kengillä ja pohjallisilla sitä jatkaisi niin, että jalat kestäisi vielä monen monta vuotta eteenpäin.
Voi tätä makoista väriloistoa :D
 Meidän jalkojen pronaatio toimii iskunvaimentajana ottaen iskuja vastaan joustamalla. Yleisin jalkatyyppi on ylipronaatio, mutta toisilla se on lievää ja toisilla taas voimakkaampaa. Ylipronaatio voi olla synnynnäistä tai kehittyä ajan myötä esimerkiksi painonnousun tai runsaan harjoittelun vuoksi. Niin sanotusti "pettävä" askel voi aiheuttaa kiputuntemuksia koko kehoon, joten ei ole yhden tekevää millaisilla kengillä juokset. Kenelle sopii paljasjalkajuoksu, kenelle erittäin tuetut kengät. Hyppy toisen mallisesta toiseen ei käy helposti, vaan rauhallisesti totuttelemalla. 
Alennusmyynnit ovat nyt parhaimmillaan, kun kauppiaat tekevät pikku hiljaa tilaa kevään uutuuksille. Me juoksukoululaiset saimme alennettujen hintojen päälle vielä lisäalennuksen. Mä en vielä satsannut uusiin juoksukenkiin, vaan odotan keväämmälle. Sen sijaan mun garderoobi kaipasi kovasti uusia juoksupaitoja. Talvella haluan ehdottomasti suojata kaulani, joten pystykaulusta piti löytyä. Vaihtoehtoja löytyikin ihanasti :)
Mun uudet juoksuvarusteet!
Kari Traa-merkki on aivan ihana! Just oikeissa paikoissa hengittävää kangasta, vetoketju on suojattu ihoa vasten, tästä fleecestä löytyy taskut ja tämän menee näin talvella tuulta pitävän juoksutakin alla ja viileämmillä kesäkeleillä takkina. Väri vaihtoehtoja oli useampia ja tämä pinkki-violetti-keltainen miellytti eniten. Jos on monta hyvää vaitoehtoa, viimeisen ratkaisevan valinnan tekee väri, ehdottomasti ;)
Toinen mukaan lähtenyt paita oli Niken Dri-Fit juoksupaita. Selkeämmin kunnon paita ja tässäkin vetoketju suojattu kankaalla, ettei pääse hinkkaamaan. Aivan ihanan pehmeää kangasta ja lupaus siirtää kosteus tehokkaasti iholta pois pitäen olon kuivana, miellyttävämpänä ja keskittymisen itse treenissä. Olisin ehkä valinnut musta-harmaan, mutta siitä ei löytynyt kokoa, joten tuttu ja turvallinen pinkki kelpasi myös.
Lenkki maistuu taas pikkuisen paremmalta, kun on miellyttävät ja aivan ihanan pirteät vaatteet. 

Kiitos kuluneesta tammikuusta ja eikun nenät kohti helmikuun auringonsäteitä :D

~Eija~

perjantai 13. tammikuuta 2017

Haluatko oppia juoksemaan?

Kyllä, mäkin haluan! Siis haluan oppia juoksemaan; nopeammin, tehokkaammin, pitempään ja miksei tyylikkäämminkin. Haluan nauttia juoksemisesta ja sen tuomasta vapauden tunteesta. Toisinaan haluan pistää itseni koville, hakea omia rajoja ja nollata ajatuksia kovalla kädellä. Eniten ehkä toivon säästyväni vammoilta ja juoksemalla ylläpitää hyvinvointiani ja terveyttäni.
Juossut olen "koko ikäni", mutta valmis en ole vieläkään.

Nyt sullakin on mahdollisuus oppia näitä juttuja mun kanssa, sillä ensi maanantaina 16.1. alkaa Seinäjoella 
Kiva-Juoksukoulu,
 josta kukaan ei kuitenkaan koskaan valmistu tai saa todistusta, mutta kaikki sen läpäisevät omalla tyylillään ja vauhdillaan. Seinäjoen Naisvoimistelijoiden kanssa järjestän tämän koko kevään mittaisen rupeaman ja oon kaikesta tulevasta innoissani. Kiva Juoksukoulussa on ryhmä niin aloittelijoille kuin jo hiukan juosseille ja nämä on tarkoitettu vain naisille (älkää vetäkö hernettä nenään miehet!). TÄÄLTÄ löytyy lisää infoa.

Jos arkailet vieläkin mukaan lähtemisen kanssa, voin vinkata sulle yhden kirjan, jonka luettuasi uskot että oikeasti säkin opit juoksemaan.
Sofia Kilpikivi on kirjoittanut mainion kirjan "Maraton mimmi ~Askelmerkit sohvalta maaliin" (2016). Sofia itse on konkreettisesti noussut sieltä sohvalta ja juossut jo 10 maratonia useiden puolimaratonien lisäksi ja todennäköisesti tällä juoksuun hurahtaneella on vielä monta juoksua  edessä. Kirjassa mennään läpi oma kohtaisin kokemuksin selityksien selättämiset, häpeän ja onnistumisen tunteet, juoksutapahtumissa käyttäytyminen sekä miten motivaation saa pidettyä yllä. Lisäksi Sofia käy läpi miksi juoksu ei ole pelkkää juoksua, miten voisi olla hyvä syödä ja kuinka innostuksissaan tulisi kropasta pitää huolta.   
Kirjassa oli paljon hyviä juttuja kerrottuna helppo tajuisilla sanoilla. Sofian tyyli kirjoittaa on mielestäni rentoa ja hauskaa, rehellistä ja mutkatonta. Esimerkiksi: " 42 kilometrin juoksemisessa ei ole mitään järkeä (eikä siinä tarvitsekaan olla). Se on parasta , koska se on vaikeaa (eikä sen tarvitsekaan olla helppoa). Se on parasta, koska teet sen itse mutta et ole yksin. Se on parasta, koska se on tuskallista mutta palkitsevaa. Se on parasta, koska et usko pystyväsi siihen mutta pystyt kuitenkin."
Sofian haaveena jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista oli maratonin juokseminen. Kaikilla ei tarvitse olla harjoittelussa sama päämäärä, vaan jokainen asettaa omat tavoitteensa. Tavoite voi olla 5 kilometrin yhtämittainen juoksu tai 10 kilometriä alle tunnin aikaan, Tavoite voi olla oman terveyden ja kunnon ylläpito juoksemalla tai uusien polkujen valloittaminen. Kaikki tavoitteet ja unelmat ovat hyviä ja mahdollisia! 

Lähde mukaan yhteiseen juoksukevääseen!
Lukemisiin ja juoksemisiin :)

~Eija~

tiistai 20. joulukuuta 2016

Laktaatteja ja kiitoksia :D!

Mulla on ollut ilo ohjata usampaakin ryhmää kuluneen vuoden aikana. Kahvakuulatunteja olen ohjannut kohta kolme vuotta ja erilaisia kehonpaino- ja kuntopiiritreenejä toista vuotta. Lisäksi alku vuodesta ohjasin vesijumppaa ja keväällä alkoi ensimmäinen juoksukoulu. Juoksukoululaisten innostus ja luotto muhun on jatkunut niin, että treenit jatkuvat edelleen yhteisillä talvijuoksutreeneillä. Ryhmässä on valtavasti voimaa ja moniulotteisuutta, se luo kantavaa yhteishenkeä ja kannustusta heikoille hetkille. Luottamuksellisessa ryhmässä on helppo jakaa juoksun iloja ja suruja sekä sen ulkopuolisia asioita. Jokainen osallistuja tuo ryhmään paljon ja on ollut ihana tutustua teihin jokaiseen :D
Testi välineitä
Eilen, maanantaina oli talvijuoksuryhmän tämän vuoden viimeinen tapaaminen. Meillä oli retki Kuortaneelle urheiluopistolle ja ohjelmassa oli juoksijan tasotesti, eli laktaattien mittaus. Halukkaat (ja terveenä olevat) juoksivat 6x800m. Aistittavissa oli sopiva jännitys, joka edesauttaa keskittymiseen. Tästä porukasta ei myöskään iloisuus ja positiivisuus puutu, joten en "valmentajana" ollut huolissani yhtään. Tällainen hallissa maksimisykkeisiin juostava testi on muutenkin melko turvallinen ja valvojat ovat koko ajan läsnä. 
EnergiA juoksuryhmäläisiä
Ainoastaan Teija oli aikaisemmin tasotestin juossut, joten muille tämä oli ihan ensimmäinen tällainen kokemus. Etukäteen oli vain olettamuksia ja kokemuksia lenkeiltä omista sykkeistä. Kaksi ensimmäistä kierrosta ovat haasteelliset, kun pitää jarrutella. Seuraavat kaksi helppoa pk-vauhtia ja kaksi viimeistä melko raastavaa. Juoksuryhmäläiset vetivät todella hyvin! Tulokset luvattiin vielä ennen joulua lähettää ja sitten pääsemme niitä tarkemmin tutkimaan ja ottaa sykerajat käyttöön lenkeille.
Kolme 800m vetoa takana, kolme reippaampaa edessä.
Testin jälkeen viivähdimme Kuortanehallin tunnelmassa keskittyen yhdessä kehonhuoltoon. Hyvät alkulämmittelyt oli jo tehty, joten keskityimme aktiiviseen venyttelyyn ja liikkuvuuteen juoksijalle sopivilla liikkeillä. Erityishuomio oli lonkankoukistajissa, reisissä, pohkeissa ja nilkoissa.
Tuntuu niin että naurattaa ;)
Täsmällisempää lihashuoltoa olimme aikaisemmin syksyllä jo harjoitelleet putkirullilla ja nyt välineenä oli helposti mukana kulkeva, edullinen ja aivan loistava tennispallo! Sillä rullailimme lämpöisiä jalkojen lihaksia. Kaikki löysivät kireitä paikkoja ja ilo oli ylimmillään :D Rullailee sitten putkella tai pallolla, on jaloissa aivan ihana rentous sen jälkeen. Veri kiertää ja lihakset ovat rennot ja palautuneen tuntuiset.
Täsmä osumaa lihasjäykkyyksille.
Kiitän energisiä juoksuryhmäläisiä kuluneesta vuodesta :)
Ilman teidän innokkuutta mun ideat loppuisivat nopeasti ja hymy hyytyisi, nyt niin ei ole lähelläkään tapahtuakseen! Juokseminen jatkuu Jouluna ja sen yli :D!
EnergiA juoksutreeni porukkaa :)
Kiitän myös energisiä treenaajia Neirossa, Ahonkylässä ja Luopajärvellä :)!
Kaikki vakikävijät ja kerran tai pari piipahtaneet, olette jokainen antaneet mulle valtavasti energiaa ja iloa. Toivon, että jokainen on kokenut saaneensa hyvän treenin juuri itselleen ja ryhmän tsemppi on auttanut jaksamaan tekemään sarjan loppuun asti! Toivon myös, että jokainen on kokenut voivansa tulla ryhmätreeneihin juuri sellaisena kuin on.
Neiron sporttiporukka ja villasukkatreenit :)
Itselläkin on ollut toisinaan huono päivä alla, jokin asia on vaivannut mielessä tai on ollut valtava väsy. Kummasti sitä on aina kuitenkin tempautunut mukaan tekemiseen, unohtanut hetkeksi murheet ja keskittynyt juuri siihen hetkeen. Ei sitä aina uskoisi, mutta kunnon kahvakuulatreeni tai mäkijuoksut saattavat antaa sellaisen buustin, että ajatukset ovat tunnin jälkeen paljon kirkkaammat. Uskallan väittää, että joku muukin on joskus kokenut saman :)
Ahonkylässä kahvakuulatreenit :)
Ensi vuoden puolella samat ryhmät jatkuvat (seuratkaa ilmoittelua!) ja jotain uuttakin on mulla alkamassa. Innolla odotan ensi vuoden treenejä ja haluan tuoda teille liikunnan iloa ja sopivasti haasteita :)
Luopajärvellä kahvakuulatreenit :)
~Eija~

maanantai 23. toukokuuta 2016

Aivan kamalan mahtava cooperin-testi

Kevään 2016 Metwotraining-juoksukoulu on jo hyvässä vauhdissa ja juoksemisen makuun on päästy. Ohjelmassa on ollut rauhallista tekniikka treeniä, lihaskuntoa ja -huoltoa sekä tehokkaita vetoja. Osallistujat ovat olleet ihanan innokkaina tapaamisissa ja kuuliaisesti tehneet treenit 100 lasissa. Jokaisella osallistujalla on omat henkilökohtaiset tavoitteensa, joita kohti pyrkii omalla aikataulullaan. Mä pyrin antamaan vinkkejä ja kannustusta kohti näitä tavoitteita. Eniten toivon pystyväni motivoimaan heitä jatkamaan juoksemista, vaikka välillä askel painaa ja ikävät lihastuntemukset kivistää.

Tänään ohjelmassa oli keskustelua ravinnosta.
Ravinnolla on valtava merkitys meidän jokaisen arjessa ja hyvinvoinnissa. Kiinnittämällä säännöllisyyteen, ravinnon laadukkuuteen ja erityisesti juoksuharrastuksessa oikeaan syömisen ajoitukseen, pystymme parempiin treeneihin ja näin ollen palautumiseen ja tuloksiin. Kokeilemalla löytää itselle parhaimmat tavat.
 Keskustelun jälkeen piti saada kroppa liikkeelle ja ehdottaessani aikoinaan cooperin-testiä, ei vastarintaa kuulunut - JEE :D!
Hurjan monelle jo sana ´cooperin-testi´ nostaa niskakarvat pystyyn ja kamalan tuskaiset muistot nuoruus vuosilta koulun liikuntatunneilta. Tahdoin ehdottomasti särkeä tämän mielikuvan ja luoda paremman kokemuksen testistä. Cooperin-testi ei välttämättä ole paras mahdollinen mittari aloittelijan testiksi sen rajuuden vuoksi. Kuitenkin tämä 12 minuuttinen on suht helppo kenen tahansa tehdä ja melkein koska vaan. Juoksukoulun osallistujat tekevät tämän saman juoksun syksymmällä omin päin uudestaan ja vertaavat omaa tulosta ja juoksun aikaisia ja jälkeisiä tuntemuksia. Testi tehtiin siis vain itseä varten enkä minä tai kukaan muu tuloksia ottanut ylös tai arvioinut juoksijaa sen mukaan.
 Cooperin-testissä mitataan maksimikestävyyttä ja sen on kehitellyt yhdysvaltalainen Kenneth H. Cooper vuonna 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Tulosten perusteella voidaan arvioida maksimaalista hapenottokykyä. Testi kannattaa juosta mahdollisimman tasaisella alustalla ja sellaisessa paikassa, jossa on helppo laskea juostu matka. Urheilukentän rata on tähän ehkä kiistatta paras paikka. Vauhti on hyvä pyrkiä pitämään tasaisena koko ajan ja lopussa kiristää vauhtia jos vain jaloissa puhtia piisaa.

Me pääsimme lähes tyhjälle urhelukentälle aurinkoisessa kelissä. Jokaisella oli lepopäivä takana, lämpöinen keli huomioiden juotu runsaasti vettä ja reilu kasi tuntia aikaisemmin syöty päivällinen. Alku verryttelyt ja tekniikka harjoittelua ja ei kun menoksi vaan :)
Jokainen juoksi mainiosti ja sai pidettyä juoksun päällä koko 12 minuuttia! Väsy painoi lopussa ja herätti kaikissa tuntemuksia laidasta laitaan. Osallistujat onnistuivat hienosti ja saivat tuloksen alle, johon peilaamalla on hyvä verrata omaa kehitystään.

Itsellä cooperi jäi nyt juoksematta kun laskin kierroksia, mutta kutkuttaa sen verran testauttaa itsensäkin, että joku päivä taidan kirmata kentälle minäkin ;)

~Eija~

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevään 2016 juoksukoulu

Juoksukoulu, kevät 2016


Järjestämme aloittelijoille ja juoksua jo hiukan harrastaneille 
JUOKSUKOULUN,
 joka alka 9.5. klo.17.30 Ilmajoen Palonkylän kuntoradalla. Seuraavat kokoontumiset ovat klo.18: pe 13.5., ma 16.5., to 19.5., ma 23.5., pe 27.5., ma 30.5., ma 6.6., ma 13.6. ja ma 20.6. (10 tapaamista). Jokaisen tapaamisten kesto 1 tunti. 
Juoksukoulusta saat vinkkejä ja opastusta juoksutekniikkaan, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteluun ja kehonhuoltoon. Lisäksi saat aloittelijan juoksuohjelman ja neuvoja juoksua tukevaan ravitsemukseen. 
Hinta 160€ (sis alv). Ei sisällä vakuutusta.
Ilmoittautumiset 2.5. mennessä ->
 metwotraining@gmail.com tai 040-5096328/Eija
Paluuviestissä saat tarkempaa tietoa tapaamisista.

Tervetuloa juoksemaan kanssamme :D!

terv. Eija ja Marjut

torstai 31. maaliskuuta 2016

Juoksemaan :D

Voiko helpompaa kuntoilumuotoa olla kuin juokseminen?
No ei voi, jos multa kysytään :D
Lenkille voi lähteä mistä vain; heti kotiovelta, anoppilan luona vieraillessa, lomamatkalla, saunaillassa tai vaikka hyödyntää työmatkat lenkkareita kuluttaen. Juosta voi yksin, kaverin kanssa, oman lapsen tai vanhemman kanssa tai isommassa ryhmässä. Itse olen kokeillut edellä mainituista kaikkia ja kaikissa on oma juttunsa. Ehdottomasti suurimman osan lenkeistäni juoksen kotiovelta ja yksin.

Juokseminen sopii lähes kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kaikki eivät juoksemisesta tykkää eikä kaikkien siitä tarvitsekaan tykätä. Mutta hei, selitykset sikseen ja kokeilemaan! Eikä kannata ensimmäiseen kylkipistokseen tai hiertymään kokeilemista lopettaa.
Alussa kannattaa ottaa ihan rauhallisesti ja sujauttaa juokseminen osaksi säännöllistä liikunta viikkoa. Lenkillä reipas kävely muuttuu ihan huomaamatta rauhalliseksi hölkäksi ja parin minuutin jälkeen taas kävelyksi ja kohta taas hölkäksi. Seuraavalla kerralla taas pikkuisen pitempään juoksua ja muutamien viikkojen päästä lenkki kulkee enemmän juosten kuin kävellen, riippuen lähtötasosta. 
Rauhallisella ja maltillisella etenemisellä annat aikaa kropalle sopeutua uuteen liikkeeseen ja iskutukseen. Lihaskuntoharjoittelu, erityisesti keskivartalolle on tärkeää kuten myös kehonhuolto venyttelyin.
Itselle asetettu oma henkilökohtainen tavoite todennäköisesti motivoi jatkamaan harjoittelua alku innostuksen jälkeenkin. Kenellä se on 5km tai tunnin yhtämittainen juokseminen, kenellä puolimaratonin läpipääseminen tai cooperin testissä oman ennätyksen parantaminen. 
Tärkeintä tavoitteen asettamisessa on tehdä se omat lähtökohdat huomioiden.
Juoksussa tärkein varuste on oikeanlaiset kengät. Valikoimaa on hurjan paljon - onneksi, sillä onhan meitä lenkkarien kuluttajiakin hurjan monta. Sen oman tossun löytäminen vie aikaa. Tulee vikaostoksia, mutta onneksi myös toimivia. Juoksuharrastuksen alussa riittää, että astelet lähimpään kivijalka urheiluliikkeessen, pyydät myyjää esittelemään vaihtoehtoja, kokeilet niitä kaupan käytäviä kierrellen ja nappaat parhaimmalta tuntuvat ja ei kun tosi toimiin. Seuraavalla kerralla osaatkin jo sanoa toimiko tuo kenkä, mikä tuntui hyvältä, mikä huonolta, kipeytyikö joku paikka jne. 
Juoksutekniikkaa voi hioa maailman tappiin eikä kai kukaan ole koskaan siinä täydellinen. Me jokainen juoksemme omalla tyylillämme ja toimivan tehon ja tuloksen saa "hassummallakin" vemputuksella. Tärkeää vain on, että kroppaan ei tule vääränlaisia kipuja ja että pystyy rentoon ja sujuvaan menoon. Lenkin jälkeen pitää olla fiilis, että olipa kivaa :)
Joillain tekniikkavinkeillä voi parantaa juoksutekniikkaansa ja lisätä mielekkyyttä ja taloudellisuutta menoonsa.
Yllä olevat kuvat on noin kuukauden takaa omalta talviselta lenkiltäni ja toiset pienellä porukalla tehdyltä vauhtileikittely lenkiltä. Aurinko paistoi ihanasti molemmilla kerroilla ja nyt nuo lumetkin ovat hyvää vauhtia sulamassa pois. Kevät <3
Alla kuvia alkuviikolta.
Kevät onkin mitä otollisinta aikaa aloittaa juoksuharrastus, kun lumet ja jäät sulavat, aurinko paistaa, valoa riittää koko ajan enemmän ja enemmän ja lämpötilakin nousee. Ulkona on ihana olla ja juosten maisemat vaihtuu tiuhempaan kuin kävellen.

Metwotraining-tiimi, minä ja Marjut järjestämme aloittelijoiden

JUOKSUKOULUN

joka alkaa toukokuussa 9.pv.

Juoksukoulu sisältää mm erilaisia juoksutekniikka-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoituksia, kehonhuoltoa ja ravintoneuvontaa. Jokainen osallistuja saa myös juoksuohjelman, jolla on harjoittelu helppoa ja turvallista aloittaa.
Virallinen mainos tulee ulos pika puoliin :D
Kurainen ja jalalle asfalttia paljon lempeämpi alusta.
Kuten alussa jo kerroin, juokseminen on mulle tärkeää ja mä nautin siitä. Kiireisessä arjessa järjestän itselleni aikaa että pääsen lenkille. Rauhallisella pitkällä lenkillä ajatukset saavat siivet, asioille löytää ratkaisuja ja unikin tulee paremmin. Haluan että sinäkin kokeilet olisiko juokseminen sulle SE juttu :)
Tervetuloa mukaan!

~Eija~