Vuosi 2025

 Kiitos vuosi 2025.

Se oli antoisa, mutta myös opettavainen, omia rajoja koetteleva vuosi. Tänä vuonna, kuten niin monena edellisenäkin vuonna, oon päässyt kokeilemaan jotain itselle uutta. Se pitää innostusta ja motivaatiota yllä. Ja tällä tiellä jatketaan vielä eteenpäin. Urheileminen ja siinä itsensä haastaminen pitää oman arjen tasapainossa, vaikka tänä vuonna on pitänyt osata myös rauhoittaa.

Sisu6h Joensuu. kuva; Ninni.

Vuosi lähti upeasti liikkeelle elämäni ensimmäisellä sisärataultralla Sisu6h tapahtumassa Joensuussa. Jännitti etukäteen ja kun olin ensikertalainen, oli käytännöt vieraat ja juoksun vauhdinjakokin hakusessa. Meni kuitenkin aivan mielettömän hyvin ilman isoja ongelmia ja 45 vuotiaiden 6 tunnin ratajuoksun Suomen ennätys on edelleen mun nimissä. Polkujuoksuun verrattuna ratajuoksu on helpohkoa ilman juurakoita ja ylämäkiä, vesisadetta ja tuulta, mutta alustana rata on jäätävä jaloille. Palautuminen ottikin oman aikansa.

Hiihtolomalla Rukalla.

Sisu6h:n lihaskivut kuitenkin helpotti ja pääsin pian taas treenin makuun. Ronkaisen Tomi teki mulle treeniohjelmaa etänä ja mä säntillisenä ihmisenä sitä noudatin. Jokunen lenkki olisi jäänyt tekemättä ja erityisesti kova vk-treeni vetämättä, jos olisi ollut omasta ohjelmoinnista kyse. Nautin kaikista eniten pitkistä pk lenkeistä, joista pisimmät oli 50km talven aikana.

Voihan varpaat.

Juoksin niin poluilla kuin teillä, mutta sisäratajuoksu jäi Sisu6h:n kisan jälkeen. Huono luminen talvi ei oikein mahdollistanut hiihtoa, eikä usein jäätiköiksi muuttuneet ns ensilumenladut innostaneet, joten hiihtokilometrit jäi ennätys vähäisiksi. Tämä 2025-26 alku talvikin näyttää paljon samalta, enkä ole vielä käynyt kertaakaan hiihtämässä. Hiihto kuitenkin olisi hyvä laji juoksun rinnalle, joten pitää ehkä vain tempaista itsensä ladulle.

Kevättalvella poluilla pienessä ylämäessä oikea jalka lipsahti taakse ja varpaat vääntyi yliojennukseen. Iso-, etu- ja keskivarvas tummuivat ja kipeytyivät, todennäköisesti etuvarpaassa oli murtuma, mutta en kokenut tarpeelliseksi sen kuvauttamista, koska osasin sen itse hoitaa, eli teippauksella ja kovapohjaisella kengällä. Polkujuoksukengät oli oikein hyvät jalkaan, tukivat hyvin, joten treenailun jatkui vaikkakin pari viikkoa polkuja vältellen.

Kevättä kohti!

Kyllä mä niin nautin kun aurinko alkaa paistaa enemmän ja enemmän ja mennään kohti kevättä. Se on ihan parasta aikaa. Kaikki sujui oikein hyvin, välillä väsytti, mutta treenissä pysyttiin kiinni. Komian kirkon hölkkä järjestettiin Päivin ja muun YK-V:n suunnistusjaoston ja kökkäläisten kanssa huhtikuun alussa. Hirveästi hommaa ja se välillä stressaa, keliä joutuu murehtimaan ja sitä, että tuleeko porukkaa. Kaikki meni todella hyvin tänä vuonna. Ensi vuonna hölkkä järjestetään jälleen.

Komian kirkon hölkän kilpailunjohtajan hommiin kuuluu mm hiekoitussoran siistimistä :)

Koska treenit olivat sujuneet niin hyvin, innosti kokeilla miten sileän puolimaraton kulkee. Haaveeksi ja tavoitteeksi asetin alittaa puoltoista tuntia. Puolimaratonin testitreenit ennen H-hetkeä ei onnistunut ja olin harmissani. Oli tunne, etten millään tule pystymään tavoitevauhtiin.

Kuitenkin Kyrönjokimaratonilla onnistuin täydellisesti 😊

On vain yritettävä, niin voi onnistua. Kyrönjokimaratonilla. kuva; Sari

Toukokuussa alkoi pyöräsuunnistuskisakausi. Olin ehtinyt vain kerran käydä pyörän ja kartan kanssa yhdessä metsässä, mutta vanhasta muistista mentiin ja onnistumisia tuli. Pysu SM-kisat Ylöjärvellä toi hopeaa ja kultaa D45 sarjassa. Koin nämä tärkeimmiksi pysu kisoiksi tälle vuodelle, koska en odottanut olevani loppu kauden kisoissa niin iskukykyinen. 

Suunnistuskausi pyörii lähes koko vuoden, ainakin nyt kun on niin vähän lunta ollut. Metsään pääsee ja naapuriseurat järjestää talvirasteja kortteliympäristössä. Tänä vuonna mulle tuli 40 vuotta täyteen suunnistamista kisoissa. Ensimmäisen kerran oon ollut suunnistuskisoissa yksin metsässä viisi vuotiaana, samana vuonna kun täytin 6 vuotta. Sopivasti toukokuulle sattui SM-keskimatka, joka sai toimia mun 40 vuotisen suunnistusurani juhlakisana. Oli hieno reissu ja onnistunut kisa, jonka kruunasi D45 sarjan 10. sija. 

SM-keskimatkalta 10.sija.

Seuramme järjesti AM-keskimatkan kisan ja mä hääräsin lähtövastaavana.

Suunnistus on kyllä mun ehdottomasti rakkain laji. Ja se isosti tänäkin vuonna mun elämään. Kaikkiin mahdollisiin kisoihin osallistuin ja tänä vuonna juoksin Venlojen ja Jukolan viestissä yhteensä neljä osuutta. Se oli loistava treeni heinäkuun Nuts300 reissulle.

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Venloissa ja Jukolla kolme osuutta YK-V:n joukkueissa ja yksi ihan tuntemattomien joukkueessa.

Tänä vuonna mun kesäloma oli heinäkuussa ja mehän perheenä yhtä jäsentä lukuun ottamatta (jäi kotiin, koska oli töissä) ampaistiin Vuokattiin Kainuun rastiviikolle. Mä osallistuin sekä tossu- että pyöräsuunnistuskisoihin.

Pyöräsuunnistuksessa sujui hyvin, kunnes viimeisenä päivänä rankassa vesisateessa palelin, vähän pummailin ja jätin viimeisen rastin kunnolla leimaamatta ja sain lopulta hylsyn ja menetin D45 sarjan kokonaiskisan voiton. Tämä kisa ihan Vuokatin urheiluopiston lähiympäristössä pururadalla ja poluilla oli ehkä elämäni hirvein pyöräsuunnistuskokemus.

Tossusuunnistuksen puolella ei mennyt niin hyvin, tuli paljon virheitä vaikeassa maastossa. Kuitenkin paransin koko ajan viikon edetessä. Mä olin niitä harvinaisia, jotka pääsi rastiviikon viimeisenä päivänä maastoon ennen kuin kisa keskeytettiin kovan myrskyn vuoksi. Satuin siis olemaan ensimmäisten lähtijöiden joukossa ja pari minuuttia mun takaa homma laitettiin kesken. Olihan se keli, mutta suunnistus sujui ja tuli ehkä viikon paras suoritus. Yhtään en pelännyt puiden kaatuvan tai muuta sattuvan.

Sitten koittikin odotettu Tritrailroadtrip 😁

Ninnin pakettiauto pakattiin täyteen tavaraa ja ensin suunnattiin Jorosille. Finntriathlon huoltajan silmin oli hieno kokemus. Se on niin erilaista mutta kuitenkin samanlaista kuin muissakin urheilutapahtumissa joissa oon ollut. Ninni veti mielettömän hyvin!

Hymyilyttää vielä ennen lähtöä.

Joroisilta reissumme jatkui kohti pohjoista ja mun Nuts300 reissu alkoi.

NUTS300 oli upea, ikimuistoinen, raju ja yllätyksellinen reissu. Se antoi paljon ajateltavaa, repi ihon kanalihalle, teki haavoja ja antoi valtavasti voimaa. Koin isosti aitoa välittämistä, josta olen ikuisesti kiitollinen. Olen äärettömän onnellinen että lähdin tuolle reissulle.

Nuts300. kuva; Rami Valonen

Mun, Ninnin ja Hannan Tritrailroadtripin mitalit.

Nuts300:lta toipuminen otti odotetusti aikansa. Kamala helle ei auttanut asiaa ja olin todella tuskissani, kun kropan termostaatti oli ihan vinksallaan. Olin allapäin, itkuinen ja voimaton. Ja mun oli koko ajan niin kuuma. Pelkäsin jo nousenko siitä kuopasta ollenkaan, mutta nousin ja kaikki lähti taas rullaamaan. Oikeasti kyseessä oli vain muutama päivä.

Korkeimmalla korokkeella Ninnin kanssa.

Reipas viikko Nuts300 maaliin tulon jälkeen Ninni ja mä voitettiin D80 (yhteisikä vähintään) pyöräsuunnistuksen SM-viesti kultaa! Tästä on haaveiltu ja lähellä on ollut useasti ja nyt kun sitä vähiten odotettiin, onnistuimme! Tämä oli todella iso asia meille!

Viikko myöhemmin Seinäjoella oli SM-yhteislähtö ja yllätin kaikki voittamalla D45 sarjani. Oletus, etten loppu kesän SM kisoissa olisi enää iskussa, ei pitänyt paikkaansa. Olin tosi tyytyväinen. Pyöräsuunnistuskausi Kainuun rastiviikon viimeistä osakilpailua lukuun ottamatta oli todella onnistunut. 

Pikku hiljaa myös juoksuun takaisin. 11 päivää Nuts300 maalin tulon jälkeen.

SM-yhteislähtökisassa D45 sarjan voitto. kuva; iskä

SM-parisprintti Kurikka.

Elokuussa oli naapuri kunnassa suunnistuksen SM-parisprintit ja mä sain parikseni seurastamme Eeron ikäsarjaan. Tavoite oli vain tehdä parhaamme ja katsoa mihin asti se riittää, kymppi sakkiin nyt ainakin. Lopulta olimme 5., mikä oli mielettömän hyvä suoritus. Suunniteltiin jo osallistuvamme ensi vuonnakin, joten toivottavasti aikataulut saadaan onnistumaan.

Mtb rogaining jälkeen varusteet tarvitsi kunnon pesun.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Ninnin kanssa MTB SM-rogaining 8 tunnin kisaan. Se ei mennyt ihan nappiin, mutta kuitenkin aikarajoissa ehdittiin maaliin ja sarjan ainoina osallistujina voitto kotiin. 

Elo- ja syyskuussa menin ilman mitään ohjelmaa. Tein mitä tein, osallistuin kisoihin mitä kohdalle sattui. Suunnitelmat jatkoon oli auki ja se teki olon haahuilevaksi. Halusin taas jotain, mutta en tiennyt mihin suuntaan. Olin niin ärsyyntynyt poluilla tonkimisesta, että halusin helpompaa. Lopulta päätin, että kokeilen lisää ratajuoksua. Syksyllä nimi uudelleen tammikuun Sisu6h ja helmikuun SM 24h lähtölistaan. Tomilta jälleen harjoitusohjelmaa ja niin alkoi ratajuoksu. Tykkäsin sen helppoudesta ja useampi äänikirja tuli kuunneltua ratoja kiertäessä. Useimmiten sain olla ihan yksin, aivan kuten poluillakin taivaltaa yksin.

Rataa ympäri, sininen alusta on Seinäjoen keskuskentällä.

Syyskuussa oli suunnistuksen SM-sprintti Tampereella. Karsinta meni ihan ok, mutta finaalissa kaksi isoa virhettä ja se oli siinä. Juoksuvauhti oli ehkä parasta mitä mulla on ikinä ollut, mutta se oli sitten liikaa ja kartan luku kärsi. Todella pettyneenä palasin kotiin.

SM-sprinteissä Tampereella

Välillä lenkillä maisemiakin.

Vielä sain itseni poluille kisaamaan kerran tälle vuotta, kun osallistuin perinteiselle Komia Ilkanpolulle, 43km. Oon osallistunut joka vuosi tapahtumaan, joten väliin ei voi jättää. Innostavana yksityiskohtana, että joka kerta oon osallistunut sille pisimmälle matkalle, joka on hiukan muuttunut vuosien aikana ja joka kerta oon ollut kolmen joukossa. Tänä vuonna oman juoksun pilasi kovat pohkeiden krampit. Oli kamalaa, mutta maaliin pääsin.

Komia Ilkanpolulla Merja, mä ja Johanna.

Tänä vuonna oon ohjannut kylällämme Sporttiporukkaa, jonka kanssa tehdään vaihtelevaa lihaskuntotreeniä. Mahtavaa porukkaa on ollut mukana, osa monen monta vuotta. 

Urheilun lisäksi elokuussa aloitin täydennyskoulutuksen liittyen sairaanhoitajan työhöni. Kyseessä on Sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmääräämiskoulutus. On paljon farmakologiaa, kliinistä tutkimista ja tehtäviä kaikista näistä. Vuoden koulutus työn ohessa. On ollut mielenkiintoista, innostavaa ja on oppinut paljon uutta. Kuitenkin on paljon sisäistettävää ja vapaa-aikaa kuluu tähän paljon. Ensi vuoden aikana tämä pitäisi saattaa loppuun välitentteineen ja valtakunnallisine lopputentteineen.

Opiskelua

Juuri nyt on hiukan kinkkinen tilanne, koska mun vasen jalka ei ole kunnossa. Marraskuussa alkoi tuntua kireyttä vasemman jalan takareidessä eikä se lähtenyt helpottamaan juoksemalla tai satunnaisesti venyttelemällä. Vk treenit alkoi tuntua tosi pahalta ja lopulta joulukuussa töistä juostessa lähes itkin kun takareisi oli niin kipeä. Tuli juoksu tauko, hierontaa ja muuta kehonhuoltoa. Nyt oon käynyt kaksi kertaa juoksemassa yli 10 kilometriä ja muutama lyhyempi. Jalka on parempi, mutta ei oireeton, täysin ei-kireä se ei ole varmaan koskaan. Sisu6h lähestyy, sehän on siis jo ensi viikolla. Koko ajan lykkään päätöstä lähdenkö juoksemaan vai en. Joku päivä olen jotain mieltä ja toisena toista mieltä. En tiedä, en haluaisi jättää menemättä, mutta en halua tehdä lisää vahinkoa, koska 24h juoksu on vain kahden kuukauden päästä.

Marraskuun alussa oli hetken rämpimiseen asti lunta.

Voittajakiekko

On ollut upea vuosi, todellakin. Kiitokseksi siitä ja menneistä vuosista mua muistettiin YK-V:n voittajakiekolla. Tämän voi saada kerran ja on yksi arvostetuimmista huomionosoituksista seurassamme. Olen otettu, hämmentynyt ja onnellinen, että mä tavallinen urheiluintoilija saavutan tällaista.

Lukuina vuosi 2025;

- juoksu 3647km (polku, maasto, sisähalli, juoksumatto)

- suunnistus 235km (linnuntietä)

- pyöräily 3814km (maantie, maasto, pyöräsuunnistus)

- kävely 729km (sauvakävely ja ilman sauvoja, retkeily, geokätköily, kuntoportaat)

- hiihto 199km (luisteluhiihto, liukulumikenkäily)

- kehonhuolto, venyttely, kuntosali... 188 kertaa

Tuli pitkä postaus ja varmasti jotain jäi kirjoittamatta.

Kiitos jälleen kerran kaikille mukana kulkemisesta, kannustamisesta, treeneihin osallistumisesta ja blogin lukemisesta.

Turvallista vuoden vaihdetta 💫

~Eija~

Vuosi 2022

Vuoden 2022 alussa oli hiukan epävarma olo mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. UTTF edellisenä vuotena oli vienyt mehut. Nyt jälkeen päin postauksia ja kännykän kuva-albumia rullatessa läpi, voi todeta, että vuoteen mahtui kuitenkin taas kaikenlaista.

Itselle henkilökohtaisesti tärkein onnistuminen oli suunnistuksen SM-sprintin hopea sarjassa D40. Kaikesta jännittämisestä huolimatta onnistuin ja haave tossusuunnistuksen SM-mitalista toteutui. Pystyn vieläkin muistamaan sen tunteen. Pieni asia muille, mutta itselle niin merkityksellinen.

Ensimmäinen tossu suunnistuksen SM mitali.

Myös pyöräsuunnistuksessa, jossa osallistujia toki on paljon vähemmän kuin tossusuunnistuksessa, sain veteraanisarjassa SM-mitaleja, ensimmäisen henkilökohtaisen kultaisenkin keskimatkalla. Lisäksi hopeaa tuli erikoispitkillä ja pronssia sprintissä.

Pyöräsuunnistuksen kisareissut ovat olleet mukavia Ninnin kanssa. On niin paljon mukavampaa ja opettavaisempaa jakaa kokemuksia sellaisen kanssa, joka elää ja hengittää samaa juttua. 

Kolikon kääntöpuolena kuluneen vuoden kurjimmat asiat kuitenkin liittyvät osittain ja suoraan pyöräsuunnistukseen. Nimittäin kesäkuun Heinolan sprintti- ja pitkänmatkan reissulla sairastuin koronaan ja tartutin sen myös Ninniin. Ja sitten elokuussa Alajärvellä viestissä ankkuriosuudella ajoin puuta päin ja näin hetken tähtiä. Kädet täristen jatkoin matkaani ja vedin vielä kerran sarvien yli pehmoisella pururadalla. Olo oli niin lyöty ja itketti, sillä pää oli ihan pyörällä ja olin tyrinyt meidän johtoaseman. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta kuitenkin nousin vielä loppukiriin ja hävisin puolen renkaan mitalla viestikullan.

Nämä muistot riipaisevat edelleen.

Pyöräsuunnistus koukuttaa.

Kaikkea onnistumista ei mitata mitaleissa tai voitoissa, vaan myös hienoissa kokemuksissa ja yhdessä tekemisessä ja toisenlaisissa onnistumisissa. Yksi ehdoton elämys tänä vuonna oli Lost in Kainuu, extremely lost yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa. Seikkailimme kisan 24 tunnin sarjassa ainoana naisjoukkueena. Yhteensä seikkailuun kului 26 ja puoli tuntia. Oli hieno reissu, ihan kaikessa mielessä. Jopa sen löytymättömän rastin ympärillä pyöriminen oli just paikallaan. En unohda sitäkään koskaan ja nyt koen sen positiivisena asiana.

Meidän seikkailusta Ninni koosti huikean hienon videon. Video löytyy täältä -> Lost in Kainuu: Suo, Säntti ja Pää. Videota katsellessa tulee niin hieno fiilis. Kiitos naiset 💓

Lost In Kainuu, Extremely Lost Suo, Säntti ja Pää.
Kuva; Anni Heikkinen

Polkujuoksun puolella mitään suuria tavoitteita ei tänä vuonna ollut. Nuts Karhunkierrokselle toukokuun lopussa menin, koska en osannut poiskaan olla. 83 kilometrin reissu oli jälleen rankka. Energioiden kanssa oli ongelmia. Naisten neljäntenä selvisin maaliin, jossa vastassa olivat tyttäreni ja vanhempani sekä Ninni, joka koko yön huolsi mua. Jälleen kiitos Ninnille.

Itse hyppäsin huoltajaksi tyttärelleni, kun hän osallistui 13 kilometrin uutuus matkalle. 12 vuotias tyttäreni juoksi kolmanneksi ja tämä äiti oli äärettömän ylpeä.

Lievästi sairastetun koronan jälkeen ensimmäinen kisa oli Kainuu Traililla 55km. Koskaan aikaisemmin en Hossan kansallispuistossa olllut ollut, mutta polut, vesistöt ja maisemat todellakin lumosivat ensikertalaisen. Oli kaunista ja juoksukin meni aivan ok, kuumasta kelistä huolimatta.

Nuts Karhunkierros, 83km lähtö. Kuva; Reijo.

Lokakuun alussa juoksin Vaarojen maratonilla ihan hyvän 65 kilometrin retken. On haasteellista jättää haastamatta itseään kunnon kisaan toisia vastaan. Tai no kropan puolesta helppo, mutta ei pääkopan. Jäi kuitenkin hyvä fiilis reissusta ja oli hienoa olla ihan hyvävoimainen juoksun jälkeen.

Kainuu trail. kuva; Hannu Huttu

Hossan polkujuoksun jälkeen jatkoimme koko perheen lomailua Kainuun Rastiviikoilla Puolangalla ja Luhtakankaalla. Ohjelmassa oli niin tossu- kuin pyöräsuunnistusta. Oli mukava koko perheen lomaviikkoa. Tiukasti kisastartteja joka päivä, mutta ei tiukalla väännöllä.

Kainuun Rastiviikolla

Kainuun loman jälkeen kaiken säätämisen jälkeen sain suunnitellulle Norjan reissulle kaveriksi iskäni. Meidän reissusta voi lukea osa yksi ja osa kaksi. Siitä tuli unohtumaton reissu ja yksi parhaimmista asioista mitä olen iskäni kanssa saanut tehdä. Iskälle kiitos, että lähdit ennakkoluulottomasti mukaan ja annoit mun ajaa hurjastella kapeilla norjalaisilla teillä ja tunneleissa. Hyvin vedettiin 😁

Iskän kanssa Norjassa. Bergsbotn.

Vuoden aikana tuli osallistuttua myös useisiin suunnistuskisoihin, joissa mukana kulkivat tyttäret. Hiihdeltyä tuli mulle hyvät kilometrit, mutta juoksukilometrit jäivät edellisvuotta vähäisemmiksi. Poljin työmatkat pyörällä samaan työpaikkaan, jonne 20 vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistuttuani menin. Pidän työstäni ja todistetusti monivuorotyön kanssa onnistuu urheilla.

Sairaanhoitaja opiskelija 2000-luvun alussa.
kuva: Leenan arkistoista

Lukuina vuosina 2022 näyttää tältä;

- juoksu 1816km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto. Lisäksi kilometrejä tuli seikkailukisassa, mutta niitä ei ole tässä.)

- suunnistus 198km

- pyöräily 3689km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 693km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily, retkeily ja geokätköily)

- hiihto 1006km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi paljon hyötyliikuntaa, täsmä voima- ja liikkuvuustreeniä sekä yksittäisiä lajikokeiluja, kun mahdollisuus on ollut tehdä.

Kiitos vuosi 2022!

Kiitos teille blogin lukijat!

Hyvää vuotta 2023!

~Eija~

Vuosi 2021

 Vuoteen 2021 oli ladattu paljon. Edellis vuoden oli korona pilata, mutta jotkin tavoitteet siirtyivätkin sitten seuraavalle vuodelle.

Se isoin juttu oli UTTF, jota kohti on tehty töitä fyysisesti ja henkisesti jo useamman vuoden ajan. Polku-ultrajuoksukiertueen läpipääseminen oli päättyvän vuoden ehdottomasti tärkein juttu. Olen edelleen siitä niin tyytyväinen ja ylpeä. Se ei tosiaankaan ollut aina hymyä ja leppoisia tuulia, vaan myös pahaa oloa ja irronneita varpaankynsiä. UTTF-kiertueen tunnelmiin voi palata Karhunkierros, Hetta-Pallas-Ylläs ja Vaarojen maraton postauksien kautta. Nuo reissut olivat fyysisesti ja henkisesti todella kasvattavia ja jollain hullulla tavalla sitä lyhyin välähdyksin kaipaa takaisin noihin kivikkoihin ja juurakoihin. Kuljin kilometri tolkulla yksin omissa ajatuksissani, joista en jälkeenpäin muista mitään ja oikeassa kohdassa oli joku kanssa juoksija tsemppaamassa vierellä. Itse täytin huolloissa kaikki vesipulloni ja puin vaatteeni, mutta silti läheiset olivat korvaamattomana tukena olkapäällä. Mitään henkilökohtaista valmentajaa ei ole, vaikka sitä jossain kohdassa olenkin miettinyt. Finisher-liivi tuli kotiin ennen joulua ja tämä kaikki oli kyllä sen arvoista.

Polku-ultrat haukkasivat ison siivun harjoittelusta ja keskittymisestä. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään myös yllä nopeutta ja onnistuin suunnistuksen SM-sprintissä, jotka kisattiin syyskuussa Juvalla. Ikänaisissa 4.sija ei välttämättä ole tuuletusten arvoinen, mutta mun tavoitteet se täytti reilusti. Kommelluksitta ei tuokaan kisa mennyt ja ilmassa oli henkilökohtaisen katastrofin ainekset, kun nappasin karsinnassa väärän kartan. Onneksi finaaliin pääsin ja sain paria virhettä lukuunottamatta siinä loistavan vedon. Sprintissä säheltäminen on niin tuhoisaa, sillä siinä yhdellä sekuntillakin on merkitystä.

Vuoden kolmen kärkeen kiilaa myös pyöräsuunnistuksen SM-kisat, ne kaikki. Kaulaani pujotettin D40-sarjassa kolme hopeista mitalia (pitkämatka, keskimatka ja pariviesti) ja yksi pronssinen (sprintti). SM-sprintti ja -pitkämatka poljettiin toukokuussa Espoossa ja SM-keskimatka ja -pariviesti elokuussa Lohjalla. Reissuista ei olisi tullut mitään ilman hyvää kaveria ja siksi olenkin onnekas että Ninni myös innostui pyöräsuunnistuksesta ja teimmekin hyvän läpimurron ikäsarjassamme. Ninni saavutti heti ensimmäisenä pyöräsuunnistuskautenaan mitalisijoja! Toki takana on suunnistuskokemusta ja vahva pyöräilytausta, joten ihan pystymetsästä ei mukaan ole lähdetty. Jaetut kokemukset on ihan parhaita ja uskon että näitä tulee vielä monia lisää.

Muistellessani mennyttä vuotta, nuo kolme edellistä kokonaisuutta nousee ehdottomiksi ykkösiksi. Paljon muutakin on tietysti tullut tehtyä. Ja Ylistaron Kilpa-Veljien vuoden 2020 ansioitunut urheiluhenkilö nimityksestä olin todella otettu.

YKV Multi-Sport kesäkuussa oli mieleenpainuva. Kaunista kesäkeliä oli piisannut, mutta kun kisapäivä koitti taivaalta tippui vettä saavi kaupalla. Rapa lensi ja sitä oli ihan joka paikassa. SuoraKolmio; Sanna, Hanna ja mä hoidettiin homma kotiin ja naisten sarjan voitto. Matkalle mahtui taas vaikka mitä säheltämistäkin, mutta olihan se taas niin kivaa.

Välillä osasin mäkin ottaa rauhallisemmin ja kävin retkeilemässä Niinan kanssa Salamajärven kansallispuistossa kesäkuussa ja Mervin kanssa Ilkapolulla syyskuussa. Perheen kesken myös tehtiin eri pituisia päiväretkiä vuoden aikana, syksyllä vähemmän kun muut asiat veivät voimia ja aikaa. Komian kirkon hölkkä jouduttiin jälleen siirtämään alkukeväältä elokuulle koronan vuoksi, mutta lämpöisessä kelissä kaikki meni taas aivan hyvin ja kilpailunjohtajana sain huokaista helpotuksesta. Ilman Päiviä ja suunnistusseurani kökkäporukkaa tapahtumaa ei olisi järjestetty.

Salamajärven kansallispuistossa.

Elokuulle siirtyi myös Napapiiri-Jukola jonne teimme Sarin kanssa "pistokeikan". Vaikka oli nopea reissu, ehdin kaksi osuutta juosta, nähdä vilaukselta tuttuja ja aistia kunnon Jukola tunnelmaa. YKV:n venlojen 1.joukkueen aloittajana tulin vaihtosijalla 123. Paras osuussijoitus ikinä. Mitä sitten vaikka useita kymmeniä joukkueita jätti tapahtuman väliin.

Monia muitakin suunnistuskisoja oli. Pieniä henkilökohtaisia onnistumisia, jokunen pummi, mutta pääosin sitä omaa perusmenoa. Kisakausi päättyi Jämillä ja Ilkanpolulla. Sain niissä vielä revittyä itsestäni loput irti ja pohkeet veti ihan juntturaan. Hetkeen en ole sellaisia kramppeja jalkoihini saanut.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä kaunistin juoksukilometrejä vielä 8,2km verran, kun osallistuin Seinäjoen Uudenvuodenjuoksuun. Tässä on tullut pari viime kuukautta vain höntsäiltyä, niin ajattelin että on hyvä hiukan repiä keuhkoja ja nopeita lihassoluja kropassa. Aika oli 34:46, oma kello näytti keskivauhdiksi 4:17min/km. Se oli mulle hyvää vauhtia ja oon tyytyväinen miten hyvin jaksoin pitää sen loppuun asti. Teki niin hyvää!

Lukuina vuosi 2021 näyttää seuraavalta;

- juoksu 2714km (polku, maasto ja maantie)

- suunnistus 210km

-pyöräily 3254km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 626km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily ja retkeily)

- hiihto 1136km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa monissa eri muodoissaan, mm liikkuvuutta, pilatesta ja avantopulahduksia. Hyötyliikuntana lumitöitä, nurmikon leikkausta ja puutarhatöitä. Edelleen liputan monipuolisuuden puolesta ja ehkä sen vuoksi isompia vammoja ei ole tullut.

Kiitos kuluneesta vuodesta teille monin eri tavoin vierellä kulkeneille. Blogissa avaan asioita ja fiiliksiä urheilusuoritusten takana ja aikana. Muusta elämästäkin olisi vaikka mitä mielen päällä, mutta ne tarkoituksella jää blogin ulkopuolelle. Toivon olevani esimerkkinä kaikille, että ihan tällainen tavallinen perheenäitikin voi asettaa tavoitteita ja saavuttaakin ne. Ei ne kilometrimäärät, ei painot mitä saat maastavedossa, 100 metrin aika tai voitettujen mitalien määrä, vaan se mitä itse haluat saavuttaa ja mistä itselle tulee hyvä olo.

Turvallista vuoden vaihdetta kaikille ja inspiroivia tavoitteita vuodelle 2022 🎉!

~Eija~

Vuosi 2020 lukuina

En ehtinyt viime vuoden puolella ynnätä vuoden 2020 lukuja, sillä viimeiset retkikilometrit tulivat puolen yön aikaan perheen kanssa kotimme lähellä olevalle laavulle. Vaihdoimme vuoden ihan omalla porukalla. Juhlajuomana oli kuumaa kaakaota muovimukista ja raketteina sädetikut, joiden roskat toimme kotiin omaan roskikseen. Retkeily olikin menneen vuoden yksi perheemme yhteisesti harrastuksista. Uutena vuonna suunnitelmissa on jälleen ottaa retkeilyhaaste vastaan, uusin aihein.

Ylläksellä hiihtoa, juoksua ja retkeilyä upeissa maisemissa.

Mutta mennyt vuosi 2020 kilometrien osalta näyttää tältä;

- Juoksukilometrejä 2500 (teillä, maastossa ja poluilla)

- Suunnistuskilometrejä 230 (linnuntietä)

- Pyöräilykilometrejä 3628 (teillä, maastossa ja pyöräsuunnistaen)

- Kävelykilometrejä 781 (tässä mukana retkeilyä 144km)

- Hiihtokilometrejä 551

Omat kelpo vedot talvijuoksusarjassa. Kuva; KomiaFlow

Joulun aikoihin huomasin, että juoksussa 2500 kilometrin tolppa ei ole kovin kaukana. Tämän tolpan saavuttaminen motivoi vuoden viimeisinä päivinä juoksemaan tiuhemmin ja muutaman viikon rentoilu tuntuikin auttaneen ja juoksu tuntui todella helpolta ja kevyeltä. Kilometrit oli yllättävän helppo saada kasaan. Juoksin paljon poluilla ja ilokseni lumessa, kun Etelä-Pohjanmaallekin satoi hiukan parempi kerros lunta.

Tasaiset puolimaraton ja täysmaraton matkat virallisesti kellotettuna jäivät juoksematta. Poluilla kuitenkin nuo matkat tuli taitettua moninkertaisesti. Omasta virallisesti tasaisen maratonista on kuitenkin sen verran aikaa ja koen olevani paremmassa juoksukunnossa kuin silloin, niin siinä pitäisi oma uusi enkka käydä juoksemassa. Toivottavasti tänä vuonna se onnistuisi.

Kevät; ihmisen parasta aikaa!

Lauhanvuoren kansallispuistossa.

Suunnistuksen omatoimirastit olivat mainio juttu. Kisoja oli selvästi vähemmän, mutta rasteilla tuli kuitenkin käytyä ahkerasti. Kuitenkaan suunnistus ei oikein sujunut, no hetkittäin kyllä, mutta muuten tuntui meno aika hermostuneelta. En oikein osaa tai jaksa keskittyä, on liian kiire. Osaltaan ehkä omaan suoritukseen keskittyminen kärsii, kun jännitän tyttärieni suorituksien vuoksi. Mulle tärkeintä on että he tulevat maaliin innostuneina ja tyytyväisinä omaan suoritukseen. Ihanaa, että omat lapset lähtevät jo mukaan kisoihin ja välillä on kiva olla ihan vain huoltajan roolissa.

Juoksin kaikki Komian Kirkon Hölkän tarkistusmitatut matkat kilpailunjohtajan ominaisuudessa.

Kuukausien juoksukilometrien keskiarvot näyttää seuraavalta;

Tammikuu 59,2km

Helmikuu 39,2km

Maaliskuu 59,9km

Huhtikuu 60,7km

Toukokuu 98,7km

Kesäkuu 40,1km

Heinäkuu 60,4km

Elokuu 61,3km

Syyskuu 43,4km

Lokakuu 37,5km

Marraskuu 44,5km

Joulukuu 57,4km.

Askeleita kertyi joka kuukausi keskimäärin yli 15000 päivässä ja eniten toukokuussa, vajaa 24000. Pyöräilykilometrejä kertyi kaikista eniten kesäkuussa, keskimäärin 154,3km viikossa. Olin kesäkuussa vielä töissä ja oli todella kuuma, joten pyörällä oli näppärää kulkea niin työmatkat kuin tehdä perheen kanssa retkiä.

Pyhätunturi maratonilla viimeisen nousun jälkeen ihan uupuneena. Kuva; Rami Valonen

Vuoden juoksukilometrit täynnä.

Eniten on tullut taas juostua yksin. Uutena nosteena kuitenkin äänikirjat ja podcastit, joita on tullut kuunneltua syksyn lenkeillä enenevästi. Uudet napit korviin pitää hommata, koska käytössä olevat ei yhdistä enää ihan niin kuin toivoisin.

Uutena lenkkiseurana tänä vuonna ilokseni olen saanut mieheni, joka oma-aloitteisesti halusi alkaa käymään juoksemassa. Lapset lähtevät joskus pyörällä vielä seuraksi, joten pimeinä iltoina meillä on ihan oma valonheittäjäkin. Muuten lenkeille oon saanut seuraa jälleen Niinasta, Ninnistä, seurakavereista, polkujuoksuryhmästä ja keväällä ohjaamistani juoksuryhmistä. Varmasti samalla jengillä jatketaan tänäkin vuonna 😊

Menneen vuoden lukemiin olen oikein tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Reipasta uutta vuotta jokaiselle!

~Eija~