lauantai 29. helmikuuta 2020

Hiihtolomalla

Meidän perhe nautti tämän vuoden hiihtoloman Ylläksen upeissa maisemissa. Tämä oli mun ensimmäinen kerta kun mulla oli loma yhtäaikaa lasten hiihtoloman kanssa. Monena vuotena otin lomaa aina lasten synttärien aikaan, että ehdin siivota ja leipoa. No en ota enää, vaan otan loman lomana ja onneksi nuo synttäritkin ovat kutistuneet melko pieniksi kun lapsille on tullut ikää lisää. Enkä mä enää niistä niin ota stressiä, vaan meen usein sieltä missä aita on matalin.
Tämän vuoden Lapin lomaa odotti koko perhe. Tiedossa oli lunta, hiihtoa, laskettelua ja ylipäätänsä vapaata arjesta. 
Niin kaunista ja paljon lunta!
 Meiltä on ajomatkaa Ylläksen juurelle, Äkäslompolon kylään, jossa majoituimme tutussa kämpässä, lähemmäs 10 tuntia taukojen kanssa. Kotoa lähtiessä satoi vettä, mutta perille päästyämme meidät ympäröi toista metriä korkeat lumikinokset ja pikku pakkanen. Ilta oli jo pimentynyt, mutta me aikuiset kävimme heti pienellä hiihtolenkillä. Hiihtäminen oli se juttu mitä mä odotin tältä reissulta, mutta päälle iskenyt flunssa ärsytti. Kurkku oli ollut jo pari päivää kröhäinen ja nyt nenä heitti tukkoon. Vähän yskittikin. Troppasin itseäni miten pystyin ja toivoin parasta. 
 Flunssan poikasesta huolimatta liikkumaan oli päästävä. Omia menohaluja saivat jarruttaa muu perhe. Tehtiin yhteisiä hiihtoretkiä, joissa vauhti oli todella hidasta (paitsi alamäissä) ja kilometrejä tärkeämpää olivat hyvät eväät. Latukahviloissa piipahdettiin lätyille tai sokeririnkeleille ja nuotioilla paistettiin makkarat.
Kotamajan kodalla evästämässä. 
 Ennen en ole Ylläksen laduilla ollut hiihtelemässä, joten useamman kerran retkien reitit muuttuivat matkaa tehdessä. Erityisesti suunnittelematon hiihtoretki Ylläksen ympäri lasten kanssa on jotain jonka varmaan muistamme aina. Etukäteen yhdessä suunniteltu reitti olikin suljettu lumivyöryvaaran vuoksi ja ajauduimme tarkemmin ajattelematta melko pitkälle reitille. Hätävarana olisi ollut soittaa mies pilkiltä meitä pelastamaan, mutta lopulta tuupimme toisemme Ylläksen ympäri asti. Retken pituudeksi tuli lopulta 30 kilometriä ja olen todella ylpeä lasteni suorituksesta, joista nuorin on 8 vuotias.
Iltaisin ei tarvinnut unta odotella, kun kaikki olimme todella väsyneitä monen tunnin ulkoilujen jälkeen.
Hiihtäjän kelpaa hiihdellä.
 Pakkanenkin kiristyi joinain öinä lähemmäs 25 asteeseen. Päivisin onneksi lauhtui kymmenen pakkasasteen tienoille. Sormet sekä nenä ja poskipäät olivat kovilla viimassa, jota en tule kaipaamaan yhtään. Muuten tarkeni kunhan pukeutui ajatuksella.
Lasten kanssa lumisessa satumetsässä.
 Mutta kaipaamaan jään tunturimaisemia, lunta ja loputtomia latuja. Mulle hiihtokilometrejä kertyi 204 ja pisin lenkki oli oma hiihtoretkeni 56 kilometriä. Tuolta lenkiltä sain oikean jalkani kantapäähän valtavan kokoisen hiertymän. Uusien perinteisen suksien monojen sisäänajo on vielä pahasti kesken.
Joinain päivinä kävin kaksi kertaa hiihtämässä ja muutamana päivänä vain kerran. Suurimmalla osalla lenkeistä joku perheenjäsen oli seurana. Ja hyvä että oli seuraa, sillä näin maltoin pitää vauhdin rauhallisena. Puolessa välissä viikkoa toki huomasin, ettei flunssa enää vaivaa. Se lähti kevyesti liikkumalla ja pakkaskeli irrotti tehokkaasti liman hengitysteistä.
Kukastunturilla. 
 Loma Lappiin oli juuri sitä mitä odotin ja vaikka oisin voinut jäädä vielä toiseksikin viikoksi hiihtelemään, on kotiinkin ihan kiva palata. Toivottavasti ennustetut lumisateet ja pakkaset tulevat ja pääsisi vielä kotopuolessakin hiihtelemään, mutta sitten parin-kolmen viikon päästä saisi lumet sulaa vinkeää pois, viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. 
Talven taidetta.
Vaikka lomareissun pääjuttu oli hiihtäminen, kävivät ajatukset myös juoksussa. Niin menneessä kuin tulevassa. Vaikka en ole Ylläksellä ennen talvella ollut, niin kesällä olen. Paljon muistoja, joista lisää omassa postauksessa. 

~Eija~

lauantai 15. helmikuuta 2020

Yksi päivä elämästäni

Takana on hiukan huonosti nukuttu yö, vaikka Garmin Connect näyttää mun nukkuneen 8 tuntia ja 47 minuuttia. Syvää unta yli kolme tuntia ja REM-untakin melkein kaksi tuntia. Silti koen yön olleen huono. Viikon monenmoiset rasitukset painaa, eikä yhdet pitkät yöunet vielä korjaa kertynyttä univelkaa. Kello herättää lauantai aamulla puoli yhdeksältä ja nousen meidän perheestä ensimmäisenä ylös. Aamupalaksi syön kaurapuuroa, mustikoilla ja raejuustolla, näkkäriä ja teetä. Avaan läppärin lukeakseni päivän lehden samalla kun syön. Hetkeksi pysähdyn tuijottamaan näytön vuoristokuvaa ja ajaudun haavailemaan josko kesällä mun ja ystävän suunnittelema reissu Keski-Euroopan vuorille onnistuisi. Toivottavasti onnistuu.
Aamulla.
Digi-lehteä en ehdi lukea kuin puoleen väliin ja sitten onkin jo mentävä, sillä tyttärillä alkaa treenit Kurikassa kympiltä ja meiltä menee sinne ajaessa puolisen tuntia. Kaksi tuntisten harkkojen aikana päätän itse juosta viikon pitkikseni. Sataa räntää ja vettä, etelän puoleinen voimakas tuuli siivittää matkaan. Jalat tuntuvat melko raskailta, mutta tiedän niiden aukeavan kun nyt vaan jatkan eteenpäin. Toisen kilometrin aikana pääsen jo vajoamaan omiin ajatuksiini ja kilometrit alkavat kertyä ihan huomaamatta. En tervehdi vastaantulevia, koska he eivät katso mua päinkään, ainakaan suoraan. Oon tullut myötätuuleen ja reitti kääntyy vastatuuleen. Jalkoja painaa entisestään, mutta pusken eteenpäin. Sykkeet nousee muutaman pykälän verran, mutta vauhti pysyy hyvänä. Armoton pitkä suora ja räntä hakkaa naamalle, tämä jos mikä kasvattaa sisua!

Nuts Karhunkierrokselle on vajaa 100 päivää aikaa ja sielläkin voi sataa räntää ja ainakin tuulla voi ihan armottomasti. Voi olla kylmä ja kurjaa. Siitäkin huolimatta että edellisillä kerroilla on aina ollut aivan huippu keli. Hetkellisesti jo toivon, että olisi toukokuun h-hetki, että pääsisi matkaan. Mutta eihän tässä olla vielä lähellekään valmiita 100 mailin matkalle. Onkohan sitä koskaan. Pakko pysäyttää tuollaiset ajatukset ja jatkaa tätä lenkkiä eteenpäin.
Vessaselfie lenkin jälkeen.
Parin koukun jälkeen saan 20 kilometriä täyteen ja kurvaan harkkapaikan parkkikselle. Lenkin keskivauhti oli 4:55 ja aikaa meni 1:40. Keskisyke oli 140, mikä on mulle ihan sopiva vauhtikestävyys lenkin sykkeiksi. Riisun heti läpimärän takin, pipon ja hanskat. Nappaan vaihtovaatteet ja pujahdan vessaan vaihtamaan koko vaatekertani. Olo on hurjan hyvä. Kuivat vaatteet lämmittävät. Ehdin hetken seurata tyttöjen tekemistä, ovat hurjan taitavia ja iloisia.

Niin, iloisia siihen asti kunnes pääsemme autoon ja ajamaan kohti kotia. Kaikilla alkaa olla kova nälkä ja sehän pistää kiukuttamaan. Onneksi kotona odottaa valmis, lämmin ruoka. Iso kiitos miehelleni ja tyttöjen isälle!
Lounas kotona.
Suihkussa käyminen jää välistä, sillä nakkaan eväitä laukkuun ja hyppään takaisin autoon. Pitää ehtiä sairaalalle iltavuoroon. Yleensä menen aina kun mahdollista pyörällä noin 13 kilometrin matkan töihin, mutta nyt ei ehdi. Aamullinen räntäsade on muuttunut vesisateeksi, joten autolla meneminen on tänään ihan ok. Maisemat ovat todella kurjat helmikuuksi.
Töihin.
Töissä oli pitkästä aikaa rauhallisempi vuoro, tuli tarpeeseen. Mun työnkuva iltavuorossa oli koneen ääressä ja se alkoi tuntua loppu vuorosta vasemman lavan seudun kivuilla. Se on jumissa ja tuo hiiren siirtely ja napsuttelu saa sen aina pahenemaan. 
Työvuoro hoidettu.
Hurautin kotiin ja perheen päivän kuulumiset kuunneltuani lompsin tossut jalassa avannolle. Meidän takapihalla on lampi ja sateisen talven johdosta vedenpinta on sen verran korkealle noussut, että sinne on saatu mulle avanto. Muutaman minuutin iltapulahdus tekee yleensä niin hyvää ja niin teki tänäänkin. Pulahduksen jälkeen lämmin suihku, yövaatteet päälle ja villasukat jalkaan ja sitten hetkeksi sohvalle viltin alle teekupposen kanssa. Arjen ylellisyyksiä.
Pulahdus lammella.
Yksi päivä mun elämästä alkaa taas olemaan koettu. Istun vielä sohvalla, teekupposen haen ihan kohta ja jonkun tovin päästä sitten nukkumaan. 

Huomenna on Komian Kirkon Hölkän yhteistreenit Ylistaron koulukeskuksen pihalla klo.10. On luvattu kaatosadetta ja myrskyn tapaista, joten tulee siis aika ikimuistoista ja mielenkiintoista näin vetäjän näkökulmasta. Tervetuloa tsekkaamaan mitä Päivin kanssa ollaan suunniteltu!
Ei ennakkoilmoittautumisia. Osallistumismaksu 2€.

Nyt kaikille hyvää yötä!

~Eija~

lauantai 8. helmikuuta 2020

Hiljaista tekemistä

Kirjoitteleminen blogiin on jäänyt todella vähälle paristakin syystä. Ensinnäkin tammikuussa aloitin taas tekemään 100%:sta työaikaa ja se todella näkyy arjessa. Tuntuu kuin olisin koko ajan töissä, tai ainakin kohta lähdössä tai pitää yrittää nukkua, laittaa eväät tai järjestellä työvuoroja niin, että oma oikea elämä pyörii niin kuin toivoo. Osittaisella yksi vapaapäivä viikossa, tai vuorotyöläisenä työvuoroputken päälle yhtä pitkä vapaaputki, todella tuntuu. Aika ei riitä aivan kaikkeen.

Kuitenkaan en ole tinkinyt yhtään liikkumisista, vaan tekeminen on jatkunut samaan normaaliin tahtiin. Mahdollisimman usein kuljen työmatkat pyörällä, vaikka loskakeleillä se oli todella raskasta, mutta ajattelen sen hyvänä treeninä. Tammikuussa ehdin juosta noin 250 kilometriä. Pääsääntöisesti lenkit olivat rauhallisia, vetoja ei tullut tehtyä, mutta liukkaus, loska ja lumisade tekivät omanlaisensa hyvän vastuksen. Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa on tullut tehtyä sopivasti joka viikko. Kropassa tuntuu oikein hyvältä. Iloksemme toissaviikolla meille vihdoin myös satoi vähän reilummin lunta ja nyt on päässyt hiihtämään pitempää lenkkiä.
Mun Rossignolit
Tammikuussa ostin itselleni uudet perinteisen sukset. Alun perin lähdin näyttämään vanhoja lautojani, josko ne olisi voinut hioa, mutta eipä niistä enää ollut oikein mihinkään. Uudet houkutteli ja myyjä sai mulle myytyä karvapohjasukset. Oikeastaan pelkkää hyvää oon karvapohjasuksista kuullut ja taitamattomana voitelijana taisi olla aika mennä sieltä missä aita on matalin. 

En ole katunut. Rossignolit ovat olleet hyvät. Ensimäisellä hiihtokerralla jalanpohjat kipeytyivät ihan hirveästi, mutta uskon tämän johtuneen uusista monoista. Seuraavilla kerroilla kipua on ollut edelleen, mutta selvästi vähemmän. Jalat tottuu pikku hiljaa. Pito on ollut oikein hyvä, mutta sauvat tuntuvat luistelusauvojen rinnalla kovin lyhyiltä. Perinteisen hiihtotekniikka tuli jostain takaraivosta ja olipas se niin mukavaa pitkästä aikaa.
Helmikuun auringon paisteessa.
Helmikuun on ihana kuukausi. Rakastan tätä lisääntyvää valon määrää, auringon paistetta hangilla ja pikku pakkasia. Nämä viikot nautitaan ennen kuin taas sohjo ja kura lentävät. Mulla on ihan lähellä talven hiihtokilometritavoite, joka on 500 kilometriä. Sen yli menen että heilahtaa.
Onnellinen hiihtelijä :)
Töiden ja liikkumisesta nauttimisen lisäksi aika menee lasten koulutyön ja harrastusten tukemisessa, normi kotitöissä ja jonkun verran ohjauksien parissa, mutta niitä en tällä hetkellä ota sovittuja enempää. 
Tässäpä selitystä teille jotka olette miettineet blogihiljaisuutta. Kaikki kuitenkin siis hyvin. Kirjoittelen jatkossakin aina kun ehdin ja tietysti sitten kun keksin jotain kerrottavaa. Perustekemistä tämä pääasiassa on.

Ihanaa helmikuuta kaikille!

~Eija~