Näytetään tekstit, joissa on tunniste palautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palautuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.
Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.
Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!
Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.
Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 
Kolmannen päivän kartta.
Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!
Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!
Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 
Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.
Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 
Mun kovan onnen polvet 😅
Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Palautumisen tuskallisuus

Yli 100 kilometrin polku-ultrasta on kulunut reipas viikko ja tämä aika on kulunut hyvinkin vaihtelevissa fiiliksissä. Ensinnäkin olen ollut valtavan iloinen sisukkaasta Lapin vedostani ja niihin tunnelmiin on tullut palattua useasti. Toisaalta kuitenkin tällaiselle malttamattomalle ihmiselle maltillinen palautuminen on haasteellista. Ultrasta jo parin päivän jälkeen mieli teki kevyelle lenkille, mutta pahastikin kipeytynyt polvi ei mahdollistanut tätä ollenkaan. Kun kaikki muu lihassärky oli viidentenä palautumispäivänä jo täysin helpottanut, vasemman käden olkapää ja oikean jalan polvi olivat edelleen merkittävästi kipeät. Ehkä olivat olleet koko ajan yhtä kipeät, mutta muiden matkan aiheuttamien kolotusten hävittyä korostuivat. Taivuin jopa lääkärillä käymään. Diagnoosina lievä solisluun luksaatio ja juoksijanpolvi. 
Melomassa Seinäjoessa.
Diagnoosit osuivat varmasti nappiin, ainakin oireet ovat kuin oppikirjoista. Olkapään seutu paranee konservatiivisella hoidolla, kättä normaalisti kivun sallimissa rajoissa käyttäen. Vielä ei ostospusseja, kastelukannua tai kahvakuulaa pysty kädellä kantamaan ilman irvistystä aiheuttavaa kipua. No jalka vaatiikin sitten maltillista ja sinnikästä huoltoa ja tulevaisuudessa entistä tarkempaa ja tunnollisempaa vahvistamista. 

Juoksijanpolvi siis on rasitusvamma. Siinä polven ulkosyrjälle, reiden alaosaan ja suoliluu-sääri-jännekimppuun kohdistuu kiristystä ja jopa hankausta. Normaalisti hankausta suojaa polven ulkosivulla oleva limapussi, mutta pitkä rasitus, altistava juoksuasento ja -maasto sekä lihasepätasapaino voivat aiheuttaa että suojaus pettää ja kudokset ärsyyntyvät. 

Itse epäilen omalla kohdalla laiminlyötyä kehonhuoltoa ja tästä johtuen kireät reidet ja erityisesti takaketju. Tämä on todettu aikaisemminkin hierojalla ja vaikka niitä on käsitelty, pitäisi se olla säännöllisempää. Toisena syynä ylipäätänsä ovat itselle kovat kilometrit takana ja kun pitkästi ei huvita jäädä palauttelemaan. Eli syy löytyy peilistä.
Yksi musta varpaankynsi ja muut rannalla.
No nyt on kuitenkin palauteltu! Juoksemassa en käynyt viime viikolla ollenkaan. Ihan sen vuoksi kun ei kivun vuoksi voinut. Jopa kävelyssä ja kävelyn jälkeen pyöräillessä paineen tunne polven ulkosyrjässä oli merkittävä. Onpa sitten ollut mahdollisuus käydä muun muassa melomassa, minkä olkapää kesti hyvin, lasten kanssa uimassa ja marjastamassa. 

Jalkojen rullailun aloitin heti dignoosin varmistuttua ja voi apua kun se ottaa kipeää. Oikea jalka on niin paljon arempi kuin vasen ja kyllä mä sitten sitä oonkin kiusanut. Ilman helteitäkin hiki nousee otsalle rullaillessa. Myös kylmähoitoa olen jaloille antanut ja sen tuntuu toimivan todella hyvin.
Viime viikolla ontuvaa kävelyä.
Juttelin asiantuntevan fysioterapeutin kanssa vaivastani ja teimme alustavan kuntoutussuunnitelman. Ensiksi lyhyen ajan sisällä useampi täsmä hieronta jaloille ja jos ei kahden viikon päästä ole helpottanut, kokeillaan akupunktioneuloja. Tämä suunnitelma siis sen perusteella että uskon (ja toivon!) että syy on lihasperäinen. Sain nopeasti ajan Avun Paikan Heidille. Selvää kireys ero näkyi jaloissa ja annoin luvan käyttää voimaa tarpeen mukaan. Yllättävän tyynesti pystyin paikallani olemaan. Hieronnan jälkeen kylmä suihku jalalle, tein sen itseasiassa vielä kolme kertaa loppu päivän aikana. Ilokseni polvi on selvästi parempi ja kesti kivuitta pyöräilyn sekä lyhyet kävelymatkat. Seuraavan ajan sain maanantaille ja tässä välissä jatkan rullailua ja kevyttä liikkumista, mitä nyt edessä on tällä viikolla kolmet suunnistuskisat helteessä. Joku ehkä jättäisi kisat väliin, mutta mä yritän mennä ihan rauhallisesti suunnistus edellä.
Palan matkaa oon päässyt jo juoksemaankin!
Vaikka tosiaan välillä on kovastikin harmittanut ja mietityttänyt miten rasitusvamman kanssa käydään, niin toivoa on ja kyllä täältä vielä noustaan!

~Eija~

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulun hetki

On ihana rauhoittua kohti joulua, yrittää pysyä irti ympärillä pyörivästä kiireestä ja keskittyä olennaiseen. Kuten tärkeään kisaan valmistautuu ajan kanssa fyysisesti ja henkisesti, on itselle merkittäviin juhlapyhiin tai juhliin hyvä varautua samanlaisella asenteella. Kiireessä kun voi kaikki mennä pieleen. Joululahjoja olin miettinyt jo kesällä, mutta silti kaikki eivät olleet ihan nappiin ja pientä säätöä tuli. Joulukortit ovat ihania ja niitä haluan läheisille antaa, unohtamatta tuntemattomia läheisiä ja ystäväporukalla osallistuimmekin oman kuntamme joulupuu keräykseen. Toivottavasti yhdessä miettimämme lahja on saajalle sopiva ja mieluinen. Joululeipomiset ja -siivoukset ovat pieniä askareita, vaikkakin tekevät juhlasta vielä juhlavamman. Tämän vuoden joulupyhät osittain vietän töissä ja osittain perheen kanssa. Vuorotyön erityispiirre, että tärkeitä yleisiä juhlia oppii jakamaan muidenkin kuin ihan lähimpien perheenjäsenten kanssa. Jouluna töissä oleminen ei siis ole mulle ongelma tai suurempi harmitus.
Tyttärien kanssa metsälenkillä.
Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, on tarkoitus ollut pitää tämä joulukuu treenien suhteen kevyenä. On hyvä ladata akkuja, antaa kropalla aikaa palautua ja samalla myös pääkoppa latautuu. Yksin mennessä ja tehdessä ei aina onnistu kevyitä treenejä pitämään kevyinä. Oiva keino tähän ongelmaan on ottaa pikku kavereita lenkille mukaan. Niinpä olen hiihto- ja kävelylenkkejä tehnyt lasten kanssa. Tänään kävimme 13 asteen pakkasessa luistelemassa. 
Luistelemassa kun päivä on lyhimmillään.
Alku viikosta mulla oli mahatauti, mutta kunnon tyhjennyksen jälkeen olin melko nopeasti taas tolpillani. Ja onneksi ja ihmeen kaupalla kukaan muu perheestä ei tautia multa saanut. Joten jouluherkkuja on tullut jo nautittua ja tankkaus jatkuu. Kunhan flunssalta ja muilta mahdollisilta taudeilta välttyisi jatkossa ja uuteen vuoteen pääsisi terveenä. Tammikuussa kun alkaisi suunnitelmallisempi treeni.
Nyt kuitenkin joulun hetkeen.

Hyvää Joulua kaikille teille lukijoille 🎄

~Eija~

torstai 13. joulukuuta 2018

Keventelyn vaikeus

Marraskuisen juoksuputken jälkeen joulukuun olen aloittanut kevyemmin, palautellen kroppaa juoksun aiheuttamasta iskutuksesta. Parhaita liikkumislajeja tähän tarkoitukseen ovat olleet pyöräily ja vesijuoksu. Jo pari tauko päivää juoksusta sai jalat tuntumaan paremmilta, vaikka edelleen takareidet ja pohkeet ovat hiukan jumissa. Kehonhuollolla ja venyttelyillä oon saanut hyvää helpotusta kireyksiin ja piikkimatto nukkumaan mennessä rentouttaa lisää.

Mutta on se niin vaikeaa saada himmailtua vauhti rauhalliseksi kun yksin juoksee. Alku joo ihan sujuu, mutta paikkojen lämmettyä ja auettua vauhti karkaa kuin vahingossa. Sykkeet pyrin pitämään alle 130, lähellä 120. Mun maksimi syke on 170.
Ei ole lunta...
On ollut viisasta siirtyä kesälenkkareista talvinastareihin, sillä meillä pikkutiet muuttuivat luistinradoiksi, joihin aivan kuin kiusallakin heitettiin muutama kiven rae pyörimään. Mun nastakenkien vasemman jalan isovarpaan kohdalta irtosi viime vuonna jopa kolme nastaa ja tämä tuntuu ikävänä jalan lipsahduksena jäällä juostessa. Rauhallisessa vauhdissa, joita nyt olen lenkeillä pyrkinyt pitämään, se ärsyttää, mutta kovemmassa se suututtaisi. Oon tykännyt mun Icebugeista, mutta seuraavat talvimenopelit vaihdan kevyempiin. Toki ötökät nastojen irtoamista lukuunottamatta ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa. Juostessa istuvat jalkaan hyvin, mutta kävellessä tekevät oikean jalan kantapäähän hiertymän. 
...mutta pikku tiet ovat jäiset.
Mä tunnetusti en ole niin sanottu kuntosali-ihminen, vaan tykkään ja suosin enemmän kotitreenejä joko omalla kehon painolla tai vapailla painoilla mitä kotoa löytyy. No nyt jo aikaisemmin syksyllä sain ilmaiseksi kuukauden salikortin paikalliseen kuntosaliin. Marrasputkessa ja arjen muissa kiireissä en ole ehtinyt korttia aktivoida aikaisemmin kunnes eilen päätin vihdoin aloittaa kuukauden kuntosalikuurin.

Kyseessä oleva kuntosali on mulle entuudestaan tuttu, sillä olen siellä ohjannut, joten paikat ja laitteet tiesin. Olin suunnitellut itselleni alakroppa painotteisen setin, muun muassa pakara potkuja taljassa, yhden ja kahden jalan kyykkyjä smith-laitteessa sekä maastavetoja. Lisäksi sopivasti mukaan soutua ja vipunostoja. Tein pienillä painoilla 10-15 toistoja kolme kierrosta, sillä tarkoitus on kasvattaa kestävyysvoimaa.

Huh kun tuli hiki! Liekö johtunut huonosta salin ilmastoinnista vai tiukasta setistä 😉 Reilu tunti meni kuin siivillä ja ennakko-oletuksista poiketen en kiinnittänytkään erikoisemmin huomiota kanssa treenaajiin vaan tein keskittyneesti omia juttujani. Ehkä mua seurattiin tarkemmin, sillä olinhan outo uusi lintu salilla. 
Kuntosali kuurilla.
Tänään eilinen pumppailu on tuntunut erityisesti pakaroissa, joten viikon toinen sali setti tulee olemaan yläkroppa painotteinen. Tarkoitus ei ole saattaa itseä ihan kipsiin, mutta on haasteellista jättää hommat puolitiehenkin.

Joulun lähestyminen näkyy joulu- ja päätösjuhlina, jouluaterioina ja -kortteina, puhumattakaan joululauluista ja tuoksuista. Mukavaa puuhaa ja kuitenkin ihana myös hetken rauhoittua. Yksilöasiakkaiden kanssa näemme joulusta huolimatta, mutta omat ryhmäohjaukset ovat jo joulutauolla ja heti loppiaisen jälkeen jatketaan niissä. Muutenkin on tullut jo paljon mietittyä ensi vuotta, suunniteltua ja kahteen kisaan on jo ilmoittautuminenkin tehty. Kaikesta tästä kerron heti kun vuosi vaihtuu. Nyt kuitenkin liikutaan ja nautitaan tämä vuosi loppuun, mahdollisimman kevyesti ☺

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

~Eija~

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

35km Ilkanpolulla

Meitä oli lähes 200 osallistujaa Pyhäinpäivän aamuna starttaamassa Komia Ilkan Polku-juoksutapahtumassa 35 tai 17 kilometrin matkalle tai vaihtoehtoisesti neljän osuuden viestiin. Keli lupaili hyvää kun vertaa millainen kylmä lipsuttelu juoksu oli viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Nyt mittari näytti plus 7 astetta ja aamun pieni tihkusade muuttui päivän edetessä auringon paisteeksi. Käytännön jutut ilmoittautumisista bussikyydityksiin lähtöpaikalle sujuivat jouhevasti. Tuttuja oli paljon paikalla - oli kiva nähdä teitä kaikkia 😊
35km lähtö Kurikasta. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Itse olin saanut osallistumisen palkinnoksi Komia Paukaneva Night Trail kisasta ja valinta pitkälle matkalle oli omalta kohdalta selvä. Tavoitteeksi otin parantaa viime vuotista aikaani, sillä vaikka juoksu silloin oli aivan ok, jäi siitä jotain hampaan koloon. Viime vuotista juoksua muistellessa tulee mieleen miten väsynyt loppujen lopuksi olin (ja kylmissäni!) ja en päässyt silloin itselleni asettamaan aika tavoitteeseen, vaan jäin siitä vajaa 7 minuuttia. Toivoin saavani rennon kivan juoksun, sillä tämä olisi samalla tämän vuoden viimeinen lappujuoksu. Reitti oli mulle suurimmalta osalta tuttua, koska oon juossut täällä yksin ja porukalla usein.

 Edellisenä iltana kasasin muutamat vaatevaihtoehdot esille. Aamulla päätin vetää päälleni capri-malliset juoksutrikoot ja pitkät kompressiosukat, lämmin poolopaita ja päälle ohut juoksutakki. Nastattomat polkujuoksukengät jalkaan, ohuet hanskat käsiin ja tuubihuivi otsalle. Arvasin, että osan matkaa takki tuntuisi liialta, mutta loppujen lopuksi toimi oikein hyvin. Juomaliiviä en pakannut mukaan, vaan päätin tällä kertaa nauttia järjestäjien huoltopisteiden tarjoiluista. Joka pisteellä hörppäsin kupillisen urheilujuomaa ja sillä mentiin.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Lähtö tapahtui Kurikan Tuiskulan kylästä. Hiekkatietä palan matkaa ja sitten puikahdettiin metsään. Siinä pääsi heti hakemaan itselle sopivaa paikkaa letkassa ja huomasin edessäni parin tyypin päässä Merjan. Pysyin hyvin vauhdissa mukana pari kilometriä ja päätin kokeilla kuinka pitkään siinä jaksaisin. Meitä oli kuuden juoksijan porukka, mä siinä hännillä, taakseni en vilkuillut. Ensimmäinen huoltopiste ja viestin osuuden vaihto oli vähän ennen 7 kilometrin kohtaa. Pysähdyin hörppäämään ja kuuden hengen porukkamme hajosi. Kaksi miestä jäi taakseni ja kolme muuta jatkoivat reipasta matkaansa. Enpä olisi tuota vauhtia varmaan loppuun asti jaksanutkaan, joten oli parempi rauhoitella vauhti omaksi rennoksi. Metsätietä käsijarru pois päältä alas ja sitten ihana kiipeäminen Santavuorelle. Viime vuonna kävelin tämän, mutta nyt juoksin suurimman osan. Huipulle päästyä lähdettiin heti takaisin alas liukkaita kiviä ja juurakoita tarkasti lukien.

Muutaman kerran meinasin mennä nenälleni lyödessäni varpaitani kiviin ja juurakoihin. Menin läheltä piti kaatumisissa laskuissa sekaisin, vaikka alkuun niitä laskinkin. Pystyssä kuitenkin pysyin. Tiet olivat kuivia, mutta isoja ja kuraisia lammikoita oli metsässä. Välillä sai loikkia välttääkseen kahlaamisen ja jokusen kerran pehmeä mätäs antoi jalan alla periksi ja jalat sai pohkeeseen asti viilennystä. Ramppaaminen pieniä nousuja ylös ja sitten alas alkoi tuntua jo etukäteen kireissä takareisissä ja pakaroissa, mutta hetken notkahduksen jälkeen fiilis pysyi reippaana. Pyrin pitämään omaa tasaista vauhtia yllä. Paristi pitkillä suorilla vilkaisin taakseni, sillä halusin nähdä onko joku lähellä hengittämässä niskaan.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Noin 11 kilometriä ennen maalia tuli näköpiiriin selkiä mitä tavoitella, sillä 17 kilometrin juoksijoitahan siellä oli. Se kummasti antoi virtaa ja sai pidettyä jonkinlaista vauhtia yllä. Kelloa vilkuilin ja laskeskelin, että kyllä tällä menolla oma ennätys pitäisi tulla helposti. Päätin, tai itse asiassa olin jo paljon aikaisemmin päättänyt, että helpolla en kenenkään naisen anna enää tulla ohitseni. Tiesin olevani toisena.

Ja paikkani sain pidettyä loppuun asti 😊 Oma aikani oli 3:08:45 - parani siis reilusti, sellaiset 27 minuuttia. Paljon sai laittaa kelin piikkiin, mutta kyllä nyt oli jotenkin muutenkin vahvempi juoksu. Merjalle hävisin vajaa 10 minuuttia ja Minna oli mun perässä 2 ja puolen minuuttia. Olin tyytyväinen ja tähän oli hieno päättää tämä kausi.
35km kärki; mä, Merja ja Minna. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Kiitos jälleen Komia Flown porukalle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Hienoa, että niin moni muukin oli Kurikan ja Ilmajoen kauniille poluille löytänyt! Lukuisat enakkoilmoittautuneiden arpapalkinnot ja sarjojen kolmen kärjen palkinnot olivat hyviä ja kaikille osallistujille jaettu tapahtumalaatta on todella hieno 👍
Komia Ilkan Polku osallistumis-laatta ja mun kuraiset kengät.
Pyhäinpäivän loppu päivä vierähti kotona. Pienessä liikkeessä oli hyvä olla ja hetken tv:n ääressä istuminen jässäytti paikkoja. Erityisesti vasemman jalan lonkankoukistaja oli jotenkin ottanut nokkiinsa. Myös hartiat ja takareidet heitti jumin päälle. Onneksi tänään sunnuntaina oli sovittu suunnistusseuran naisten kanssa yhteislenkki heti aamulle, niin sain veren hyvin kiertämään kropassa. Ennen muiden saapumista paikalle, vetreytin jalkoja juoksemalla reilu 5 kilometriä, sillä olenhan marrasputkessa 😆 Sitten porukalla saman verran sauvakävelyä ja päälle sopivasti tuntuva oman kehonpainotreeni. Aivan huippu sunnuntain startti.
4. päivä
Tällä jaksaa taas uuteen viikkoon!

~Eija~

tiistai 16. lokakuuta 2018

Erikoispitkää ja aaltoja

Ilmoitin itseni Vaarojen maraton viikolla suunnistuksen SM-erikoispitkille, jotka olivat viikko Kolin reissun jälkeen. Mielessä vilahti, että tokkopa olen palautunut polku-ultralta ja kuinkahan mä kisapaikalle, Saloon asti jaksan ajella. Alku viikosta, jalkojen lihakset vielä arkoina, aloin kysellä jospa saisin jotenkin porukan yhteiskyytiin, mutta erikoispitkiä edellispäivän suunnistuksen Halikko-viesti sotki sopivan porukan löytämistä. Suurin osa siis meni jo lauantaina Saloon ja mä olisin vielä silloin töissä. Kuitenkin seurakaveri tarjosi yösijaa kotoaan Ulvilasta, puolesta välistä matkaa, joten ei jäänyt sunnuntai aamulle (yölle) niin ajamista. Joten lauantaina töiden jälkeen lähdin ajelemaan pimeässä Liisan luo ja suht ajoissa pääsimme nukkumaankin.
Aamu-usvassa.
Aamu valkeni sumuisena ja niin lämpöisenä. Viikonlopun sunnuntaille oli luvattu todella poikkeuksellista keliä, lähemmäs 20 astetta! Kahden tunnin ajomatka Saloon hurahti jutellessa ja kaunista tienoota ihaillessa. 

Itse suunnistuskisa tuli olemaan tavallaan yhden etapin päätös, sillä tämä oli mun viimeinen virallinen kisani sarjassa D35. Toki mahdollisesti vielä tässä sarjassa jossain kisassa olen, mutta ensi vuonna siirryn D40-sarjaan, kun ikä pyörähtää uudelle luvulle. Suunnistuksen pääsarjoissa voivat kisata ihan kaikki, mutta siihen virallisesti kuuluvat 21-34 vuotiaat. 35 vuodesta eteenpäin sarja vaihtuu aina viiden vuoden välein. Sarjan vaihtaminen tarkoittaa yleensä lyhyempiä ratoja, mutta taso pysyy yhtä kovana suhteessa itseen.

Vaikka ikääntyminen aiheuttaa omat isommat tai pienemmät kriiseilynsä, on kuitenkin kiva päästä seuraavaan sarjaan. D35-sarjassa kun on usein niin todella vähän osallistujia. Sunnuntain erikoispitkilläkin kyseessä oleva sarja oli pienimpiä. Meitä oli 21. Kotona asetin itselleni tavoitteen päästä kymppisakkiin, hyvällä suorituksella voisi pärjätä paremminkin. Ilman odotuksia ja paineita kuitenkin lähdin, vaikka asiaan kuuluva jännitys pyöri vatsanpohjassa koko aamun.
Erikoispitkän kartta pala.
Matkana meillä oli 11,2 kilometriä linnuntietä. Karttana oli valtava "lakana" , 4xA4 kokoinen! Mittakaava 1:10 000, eli yksi senttimetri vastaa 100 metriä luonnossa. Noin ison kartan käsitteleminen ja taitteleminen pienemmäksi vaati metsässä useamman pyörittelyn.

Alussa oli kaksi helppoa rastia ja kolmaskin tie kierrolla näytti helpolta, mutta menin sen sitten huolimattomuuksissani ryssimään, kun ajauduin liikaa vasemmalle. Nelos rastin otin rauhallisemmin ja se napsahtikin heti kohdalle, mutta sitten vitoselle heitin mulle tuttuun tapaan ihan liikaa oikealle. Siinä sitten pyörin ja ihmettelin ja yritin saada jostain kiinni. Lopulta se rasti löytyi ja kohti pahan näköistä tiheikkö rastia. Sekin meni ohi! Suututti, kun juoksu kyllä kulki eikä jalkoja painanut viikon takainen vaaroilla rymyäminen yhtään, mutta suunnistaa en sitten millään osannut! Päätin yrittää pysyä tosissani suunnassa ja rauhoittaa menoa. Saman sarjalaisiakin vilaji ympärillä, eikä tällaisella suorituksella kymppisakkiin kyllä päästä.

Yhteensä meillä oli 19 rasti ja kun kolme alkupään rastia oli mennyt ihan pipariksi, niin onneksi seiska rastista eteenpäin homma alkoi rullata. Välillä sain mennä ihan omassa rauhassa ja välillä ympärillä pyöri muitakin. Kartta oli hyvä ja maastosta tykkäsin. Oli nousua ja laskua, avokallioita ja sopivasti ojia ja soita. Kipuileva vasen jalkani sain kerran kunnon tällin kivikossa, mutta ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa harmia. Maaliin juoksentelin hyvävoimaisena ja hyvillä fiiliksillä. Aikaa kului yksi tunti ja 44 minuuttia ja oma kelloni näytti matkaa tulleen karvan verran alle 13 kilometriä. Pölläilyt lisäsi matkaa, sillä muutoin aika suoraan rastilta rastille suunnistin. Lopulta sijoitus 9. eli tavoitteeseen pääsin! Laskeskelin, että puhtaalla suorituksella olisi sijoitus voinut olla pari sijaa korkeammalla, mutta hyvä näin. Kisamakkarakioskin kautta autolle ja kotiin päin ajelemaan.
Maalissa.
Ulvilaan päin ajellessa tuli puheeksi, etten koskaan ole käynyt Yyterissä ja siitä se ajatus lähti, että piipahdetaas siellä äkkiä. Uskomattoman lämmin ja kirkas ilma ja mereltä päin puhaltava tuuli oli ihan parasta kauniilla hiekkarannalla. Jokunen uimarikin paikalla oli ja purjelautailijoita aalloissa. Todella kaunis paikka ja tänne on ehdottomasti tultava kesällä lasten kanssa.
Lokakuun auringossa.

Yyterin aaltoja.

Yyterin heikkadyynejä.
Liisa vei mut myös Kallon majakkasaarelle ihastelemaan veden silottamia kallioita. Odottelimme aina sitä seitsemättä aaltoa, joka olisi iso, saadaksemme hyvän kuvan aalloista. Paremmin kuitenkin kengät kastui aallon yltäessä pitkälle kallioille. Kaunis paikka, jossa voisi istuskella ajatuksissaan pitempäänkin.
Kallon kalliot.

Kuva: Liisa
Loppu viimein sunnuntain kisareissu oli oikein onnistunut, vaikka etukäteen moneen kertaan tuli mietittyä että mitä ihmettä mä nyt tuonne lähden. Suunnistuskausi on nyt paketissa ja muutenkin vaihdan hiukan kevyempään treenailuun hetkeksi, ihan tuon jalkanikin vuoksi. Marraskuun alussa on tarkoitus vielä mennä Komia Ilkanpolku-juoksu tapahtumaan juoksemaan 35 kilometriä, mutta siellä on enemmän sellainen oman viime vuoden ajan parantamis kuin kisaamis tavoite.

Aurinkoista ja iloista lokakuuta kaikille!

~Eija~

lauantai 13. lokakuuta 2018

Palautumista Kolilta

Viikko sitten juoksin elämäni parhaan kisajuoksun Kolilla. Parhaan siitä teki se että nostan Kolin Vaarojen maratonin rankan maaston hyvin korkealle arvoasteikossani ja mä onnistuin nyt juuri siellä. Lisäksi paikalla oli Suomen polkujuoksun parhaimmistoa, samalla viivalla ja samalla reitillä kuin itsekin olin. Olin kovin onnellinen ja jopa pyörryksissä siitä asiasta, että hyvänä päivänä vauhtini ja sisuni riittää vielä tällaisiin venymisiin. Juoksun jälkeen olin koko loppu päivän melko ymmälläni. Kaikki kokemani pyöri päässä, jalkoja särki, oli nälkä ja väsy, palkintojenjakoa jännitin ja ilosta sometin ystäville.

Viimein kun sänkyyn kisailtana ehdin ja olin pääsemässä uneen, hätkähdin aina pian hereille potkiessani varpaita kiviin ja juurakoihin. Kroppa kävi niin vielä kierroksilla ja aivot työsti päivän tapahtumia, olin vieläkin juoksemassa. Majapaikan liian lämmin sisälämpötila ja ahdistavan pieni huone ei auttanut nukahtamista yhtään. Oli jano ja päätä särki. Jossain kohdassa yötä siirryin olohuoneen sohvalle vesipullo vieressä ja jalat nostin sohvan selkänojalle. Torkahtelin, mutta aamulla huonosti nukutusta yöstä muistona olivat kunnon silmäpussit.
Sauvakävelyä palautteluna.
Oli ihana päästä nukkumaan omassa sängyssä, alkuyö aina piikkimatolla maaten ja sopivan viileässä huoneilmassa. Viikonlopun jälkeen mulla oli vielä kolme päivää vapaata ja ne olin jo etukäteen päättänyt rauhoittaa levolle ja kevyelle liikkumiselle. Jalkojen särky oli vielä maanantaina sen verran rajoittavaa, että portaita kulkiessa piti ottaa tukea kaiteesta. Etureisissä ei vain ollut "tärmää". Takareisien ja pohkeiden jumi tuntui istuessakin. Liike on kuitenkin lääke ja sanonta 'sillä se lähtee kuin on tullutkin' pitää niin paikkansa. Tähän kohtaan rauhallinen sauvakävelylenkki oli siis enemmän kuin just paikallaan.
Ihana syksy. 
Vasen jalkani otti todella nokkiinsa lauantain ultraurakasta ja siinä on ollut lievää turvotusta ja kipua juoksun jälkeen, mutta toki oireet ovat koko ajan pikku hiljaa helpottaneet. Alkuviikosta kipu tuntui kävellessäkin, mutta nyt enää kun kohtaa selkeästi painaa sormella tai laittaa turhan tiukat kengät jalkaan. Särkylääkkeisiin ei onneksi juoksun jälkeen ole tarvinnut turvautua. Kollegan ja kirurgin kanssa lounaalla jutellessa päädyimme diagnoosissamme jonkin nivelsiteen jalassa venähtäneen. Tai jalan jokin pikku luu on saanut huomaamattani osuman. Joka tapauksessa kipu tulee todennäköisesti olemaan vaivanani pitkään ja lepo ja tärähtelyn välttäminen ovat hoitona. Tarkoittaa siis sitä, että juokseminen kovalla alustalla on nyt hetkeksi poislaskuista. Onneksi on olemassa muitakin alustoja kuin asfaltti ja tietysti kaikki muut korvaavat lajit.
Vesijuoksemassa.
Yksi jalkavaivaisen juoksua korvaava ehdoton  laji on vesijuoksu ja sitä on tullut käytyä tekemässä uimahallissa satunnaisesti. Nyt sitä varmasti tulee harrastettua säännöllisemmin loppu syksyn ja tulevana talvena. Keskiviikkona jalatkin tuntuivat jo paremmilta joten oli vesijuoksun aika! Edellis viikon kertaan verrattuna jaloissa tuntui väsy, mutta nopeasti ne lähtivät siitä vertymään. Ja tunnin veden polkemisen jälkeen tein vielä puolen kilometrin uinnin omalla tyylillä, mikä ei ole lähellekään tyylikästä. Haaveena olisi joskus päästä kunnon aikuisten uimakouluun ja oppia olemaan kuin kala konsanaan vedessä...

Yksi kynsi muuten tulee lähtemään irti. Se on saman varpaan kynsi joka sai iskuja myös kevään Karhunkierroksella. Nyt ko kynsi on ruman musta mutta yllättävän kivuton. 
Cyclin porukkalenkillä. 
Tällä palauttavalla viikolla on tullut myös pyöräiltyä, sillä siinä jalka säästyy iskutukselta. Kuitenkin torstai illan Cyclin porukkalenkillä pimeässä metsässä jalkaa joutui vääntelemään teknisillä poluilla sen verran paljon, että se hiukan ärtyi siitä. Muutenhan 25 kilometrin lenkki oli aivan mahtava! Edellisillä yhteislenkeillä oon ollut hitaammassa (nautiskelu) porukassa, mutta nyt oli vain yksi ryhmä ja tiedossa napsun verran reippaampi vauhti. Jännitti pysynkö perässä ollenkaan! Leuka täristen ja polvet notkuen vauhdilla mättäiden yli ja mutkia suoriksi. Siirtymätaipaleita mentiin teitä pitkin ja sitten taas ryteikköön. Pimeässä ei aivan pysynyt kärryillä mistä mentiin, mutta kaunista oli valoletkassa polkea. Kyydissä pysyin, hiki tuli harvinaisen lämpöisessä lokakuun illassa ja kropassa tuntui just hyvältä.
Valot pimeydessä. 
Töihin oon tottakai myös polkenut pyörällä ja tulen pyöräilemään läpi talven niin usein kuin mahdollista. Nastarenkaat tulevat alle kun pakkaset alkavat, toimiva lamppu on jo käytössä ja asianmukaiset vaatteet sään mukaan. Nyt kelit ovat aivan mahtavat ja ruska ihan parhaimmillaan. 
Töihin. 
Fiilikset siis ovat loistavat ja ennen kuin edellisen polku-ultran lihassäryt olivat kokonaan helpanneet, ilmoitin itseni jo ensi kevään Karhunkierroksen polkukarkeloihin 😊 Silloin lähden selättämään polkuja 83 kilometrin matkalle! En malttaisi odottaa!

~Eija~

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Legoja ja kotimetsä

Jukolan jälkeinen, mun viiden viikon mittaisen kesälomani viimeinen viikko oli pyhitetty lepoviikoksi. Onhan tässä kaksi kuukauttaa kisattu kahta viikonloppua lukuunottamatta joka viikko! Tekee hyvää niin pääkopalle kuin kropalle olla hetki jännittämättä. Oon niin kova jännittämään, että kisan starttia edeltävä olo on niin karsea ja toisaalta kuitenkin se kuuluu niin asiaan. Ja jännityksen määrä voi vaihdella eri kisoissa valtavasti. Eikä pieneltä jännitykseltä säästytty tälläkään viikolla, kun perheenä teimme kovasti odotetun reissun Tanskan Legolandiaan. Lasten jännitys on malttamattomuutta, "koska ollaan perillä" ja "eiiii, näin pitkä jono" -fiiliksiä. Itsellä, kokemattomalla lentokenttä liikkujalla ja tosi huonoa englantia puhuvalla, jännitys näkyy keskittyneenä katseena saapuvat ja lähtevät lennot -tauluissa ajatuksen välillä karatessa miettimään tuliko kaikki mukaan. Mutta kaikki siis meni hyvin ja reissu oli menestys 😅
Legolandia, Billund.
 Meillä oli Helsingistä suorat lennot Tanskan Billundiin, joka sijaitsee Etelä-Tanskassa Jyllannin niemimaalla. Billundissa legoja on joka puolella, ihan joka puolella ja niiden vuoksi sinne matkustetaankin. Lentokenttä oli sopivan kokoinen ja vaikka arvioimmekin alakanttiin majapaikkamme etäisyyden lentokentältä, oli etäisyydet silti inhimmilliset emmekä käyttäneet kohteessa kertaakaan autoa tai taksia. Käveltyä siis tulikin paljon, mutta hyvät kengät jalassa, sopiva vaatetus ja positiivinen mieli, niin eipä se ongelmaksi muodostunut.

Majoituimme Lalandiassa, erittäin viihtyisässä ja sopivan modernissa paritalossa. Joko naapuriasunnon asukkaat olivat harvoin samaan aikaan paikalla tai todella hiljaisia, sillä mitään hälyä ei sieltä kuulunut. Asunnossa oli 6 sänkyä (+pinnasänky jota meidän perhe ei enää tarvitse) kolmessa makuuhuoneessa, kylpyhuone ja poreallas sekä koko huoneiston pituinen tupakeittiö kaikkine varustuksineen. Lakanat ja pyyheliinat toimme omat. Ruokakaupasta ostimme aamu- ja iltapalavärkit ja muutoin kävimme kerran vuorokaudessa muualla syömässä. 
Legolandian Atlantis oli yksi lasten ehdoton suosikki paikka.
 No itse Legolandia...aivan mahtava paikka! Meidän 11, 8 ja 6 vuotiaat olivat juuri kohde yleisöä! Tekemistä ja näkemistä riitti kaikille, myös meille aikuisille. Jokainen löysi oman lempparijuttunsa ja niiden parissa vietettiin sitten enemmän aikaa. Välillä jalkaannuimme kahteen porukkaan, että jokainen ehti kokeilla ja ihailla oman kiinnostuksen kohdettaan. Monet suosittelevat olemaan Legolandiassa kaksi päivää, mutta me päädyimme yhteen. Ja seitsemän tunnin kävelemisen, laitteissa pyörimisen ja rakennelmien ihastelemisen jälkeen olimme tyytyväisiä ja väsyneitä. Ajankohtana kesäkuu oli aivan loistava, sillä jonoja ei ollut lähes nimeksikään ja keli oli just passeli, alle 20 astetta lämmintä vaikkakin oli melko kova tuuli.
Legoista oli rakennettu vaikka mitä esim nuo kirahvit.
Legolandia päivän jälkeen vesileikimme lähemmes 5 tuntia Lalandiassa olevassa kylpylässä, Aquadomessa, joka kuului asunnon hintaan. Hieno paikka sekin! Isossa altaassa aaltoja kunnon meri henkeen, huimia vesiliukumäkiä, vesiratoja ja porealtaita. Löytyi sieltä saunakin, jossa kävimme välillä lämmittelemässä.

Yhden rauhallisen 5 kilometrin juoksulenkin kävin Lalandian mökkikylän ympäri juoksemassa, ihan kokeilemassa miltä jaloissa tuntuu jukolan viikonlopun jälkeen. No eihän se kevyttä ollut ja erityisesti oikea jalka oli kuin puupölkky. Jumissa on paikat ja katsotaan nyt helpottaako normi liikkumisella ja huoltamisella vai marssinko hierottavaksi. Nyt olisi kyllä sopiva tauko kisoista, niin voisi antaa runnoa kunnolla lihaskireydet auki, vaikka kipeää se tekee. 

Sopivasti Suomeen palasimme perinteiseen juhannuskeliin - vettä satoi ja lämpöasteita nippa nappa 10. No ei se meitä haitannut, sillä parasta reissussa on kotiin paluu 😊 Pyykkikone pyörimään, sauna lämpöiseksi, uimaan ja grillailua. On se oma koti aina paras paikka!
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eilen, kun sadettakaan ei enää ollut luvattu, halusin lähteä pienelle lenkille metsään. Poljin naapuri kylän koululle, pyörä parkkiin ja lukkoon ja Ilkanpolun patikkareittiä juoksemaan. Metsä oli kostea muutaman päivän sateen jäljiltä, linnut lauloivat ja oli niin ihanan rauhallista. Asiaan kuuluvasti sain kengät kasteltua, pari kertaa löin varpaani kunnolla kiveen tai puun juurakkoon mutta pystyssä pysyin. Hirven jätöksien kasoja oli muutamat ja mietin mistähän puskasta mua tarkkaillaan. Pelottanut ei, miksi pelottaisi. 
Ilkanpolulla.
Metsän hiljaisuus on niin ihanaa. Pitkospuut, märät suot, kapean polun yli painuvat puun oksat, pusikosta lentoon lehahtavat linnut ja solisevat purot. Ilkanpolku on tästä kohtaa melko tasaista ja helppokulkuista, hyvää fiilistely ja kevyttä lenkkipolkua. Ei taaskaan olisi tehnyt mieli lopettaa, niin hyvä fiilis taas tuli. Jospa tänään uudestaan.
Lenkin jälkeen huippu fiilis!
~Eija~

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Varpaat kovilla

Takana on upean lämmin viikko, joka oli samalla palauttelu viikko Nuts Karhunkierroksen 55 kilsan matkalta. Vointi on ollut aivan mahtava ja sekä kroppa että mieli ovat palautuneet mielestäni loistavasti. Sain hurjan paljon positiivista palautetta juoksustani ja kiitän kaikkia juoksussani mukana elämisestä. Vaikka ne askeleet aina itse ottaakin, kuuluu tähän harrastukseen vahvasti myös omien henkilökohtaisten kokemusten ja fiilisten jakaminen toisten kanssa. On onni tuntea monia saman henkisiä ihmisiä ja teitä rakkaita jotka jaksatte kaikkia "hullutuksiani" 😊

Omien palauttavien lenkkien lisäksi on tällä viikolla liikutettu vielä muitakin kun 10 viikkoa kestäneet kevään juoksuryhmien viimeiset tapaamiset pidettiin. Mahtavalla porukalla ollaan liikuttu rauhallisesti ja reippaammin juoksun kikkoja opetellen. Oon vienyt porukkaa poluille ja urheilukentälle sekä mäkeen. Joka tapaamisella on kiinnitetty huomiota hyvään lämmittelyyn ja kehonhuoltoon. Hienoja viikkoja ja kohtaamisia. Haikein mielin toivotan kaikille kepeitä lenkkejä ja iloisia hetkiä juoksun parissa!

Tällä viikolla on koettu myös toisenlaista haikeutta, kun koulut jälleen päättyivät ja odotettu kesäloma alkoi koululaisilla. Vuosi on ollut koululaisten äitinä kovinkin vaihteleva ja väsymys jo painoi toukokuussa. Kuitenkin koululaisemme ovat tehneet paljon töitä ja olen iloinen hyvistä, omanlaisista todistuksista joita kotiin tuotiin. Nyt on läksyt hetkeksi pois mielestä, mutta elämän koulu jatkuu läpi kesän ja koko loppu elämän. 
Yo-juhlissa keittiön kuningattarena!
Lauantaina tein pitkän päivän ystävän pojan ylioppilasjuhlissa keittiön puolella. Pientä tassuttelua koko ajan sinne tänne, mutta olipa hieno päivä! Varpaita ahdisti juhlakengissä ja selkä hiukan väsyi normaalia korkeammasta kengän korosta, joten loppu illasta tohdin jo heittää moiset keittiön nurkkaan. 

Tänään sunnuntai aamulla sainkin sitten vetää tutummat ja mukavemmat kengät jalkaan, kun lyöttäydyin Kurikan polkujuoksu porukan yhteislenkille mukaan. Ei meitä ollut kuin minä ja kolme miestä, mutta oikein hauskat jutut ja just sopiva vauhti. Reilu 16 kilometriä neulaspolkua, kalliota, metsäteitä ja pitkospuita. Aurinko paistoi, yhden yhtä käärmettä ei näkynyt eikä hyttysiäkään tarvinnut sopivan tuulen vuoksi hätyytellä. 
Santavuoren poluilla.
Viikko sitten varpaat olivat hellinä Rukan kivien ja juurakoiden potkimisesta. Tästä muistona on oikean jalan etuvarpaan musta kynsi. Kipeä se ei ole enää yhtään, eikä kynsikään heilu, joten saattaapi olla ettei sittenkään lähde irti. Olkoon siis varvas rivistön mustalammas, sisukas pässinpää 😆
Musta etuvarvas.
Alkavalla viikolla on taas pari hommaa hoidettavana, lapsen leiri, uimakoulua ja pikku reissukin. Jossain kohdassa livistän juoksemaan ja jospa pääsisi pitemmän pyörälenkinkin tekemään...

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Pehmeästi piikitellen ja rennosti palautellen

Tässä kun on huhkinut melko täysiä viikkoja, on joutunut myös miettimään omaa palautumista ja stressin sietoa, omaa ajankäyttöä ja rentoutumista. Monivuorotyötä tekevänä kohdallani ei voi puhua säännöllisestä elämästä, mutta yövuoroja alku vuodesta vähentämällä olen saanut kuitenkin nukkua yöni useammin omassa sängyssä ja arvostan sitä suuresti. Ei ole niin "pihalla" koko aikaa. Yövuorojen vähentämisen lisäksi vähensin töitä. Syksyllä tein osittaista ja tulevalle syksyllekin olen jo pitkän pätkän sitä hakenut. Sivutöitä liikunnan ammattilaisena olen myös radikaalisti vähentänyt ja sen osalta nyt tuntuu aika sopivalta. 

Rauhallinen kävelylenkki ystävän kanssa, hieronta, lilluminen poreissa tai omalta kohdalta todistetusti televisiosta jonkun hömpän ohjelman katsominen rentouttaa niin mieltä kuin kehoa. En varsinaisesti koskaan ole pitempi kestoisesti univaikeuksista kärsinyt ja tälläkin hetkellä uskon sopivan aktiivisen elämäni auttavan hyvään uneen. Toisaalta toisinaan olisin niin huippua voida ottaa pikku päikkäritkin, mutta se ei juuri nyt ole oikein mahdollista.

Helmikuussa lasten kanssa kaupoissa pyöriessä juniorimme bongasi piikkimaton. En sitä heti napannut kärryymme, mutta juniorin kassan lähellä matosta muistuttaessa, koukkasimme kuitenkin sen vielä hakemaan. Koskaan aikaisemmin en piikkimattoa ole kokeillut, mutta mielenkiinnolla hiukan olin lukenut sen auttavan mm. stressiin ja palautumiseen fyysisestä rasituksesta. Lapset innostuivat matolla makailemaan ja istumaan, joten itsekin heti illalla päätin pistää sille maate.
Piikkimatolla voi seistäkin.
Piikkimatto ylsi alaselästä hartioihin asti ja päätin korkean kipukynnyksen omaavana kokeilla heti paljaalle iholle. Terävät muoviset piikit pureutuivat heti kipeästi, erityisesti alaselässä lantion kohdalla. Rauhallisesti hengitellen odotin mitä tapahtuu. Parissa minuutissa tuo kipu hellitti, toki piikit tuntuivat, mutta iho aivan kuin turtui. Vähitellen tunsin kuinka jalat ja lantio rentoutuivat ja jännästi säti jaloissa. Talo oli ihan hiljainen, joten heti jo ensimmäisellä kerralla melkein nukahdin. Pieni vilu kuitenkin piti hereillä ja seuraavilla kerroilla olenkin heittänyt peiton päälle.

En osaa sanoa onko iltaisin piikkimatolla makoilu auttanut vielä palauttavampaan syvään uneen, mutta ihanan rentouden se tuo kiireisten päivien päätteeksi. Vaikutus perustuu ihmisen kropassa olevien akupisteiden aktivoimiseen ja juuri nuo terävät piikit tekevät sen. Verenkierto vilkastuu ja lihasten jännitystilat laukeavat. Endorfiinejä (tuntuu hyvältä hormoneja) ja oksitosiinia (auttaa nukahtamaan helpommin ja nukkumaan paremmin hormoneja) vapautuu kehoon. Piikkimatolla makoilun jälkeen kävelen suoraan sänkyyn nukkumaan. Kokemuksien mukaan hyvin lyhytkin makoiluaika vaikuttaa positiivisesti ja säännöllisyys vielä tehostaa.
Mun selkä puolen tunnin makoilun jälkeen.
Palauttavana ja rentouttavana lajina tunnetaan myös avantouinti tai - kastautuminen. Ystävä on jo viikkoja sitten haastanut mukaan ja vihdoin viime viikolla aikataulut sopivat yksiin ja pääsin mukaan. Olen monia vuosia, yli 15 vuotta sitten entisen työkaverini mökillä saunasta päin käynyt avannossa ja muistan kuinka hienoa se oli. Silti hiukan hirvitti kylmän arkana ihmisenä, että onnistunko veteen menemään.

Avantouinnin tiedetään vaikuttavan myönteisesti terveyteen. Jääkylmä vesi antaa hormoniruiskeen erittämällä kortisolia (yhdessä kylmän kanssa estävät kiputuntemusta) ja endorfiineja sekä antioksidanttien määrä saattaa lisääntyä kehossa. Kylmä vesi nostaa sykettä, hengitystiheyttä ja verenpainetta ja kun malttaa pysyä tovin vedessä alkavat ne laskea. Kroppa virkistyy ja pian avannosta nousun jälkeen rentoutuu.
Niin kylmää, mutta aina kuvan ajan saa hymyn irti!
No tottakai uskalsin veteen mennä. Suihkun ja saunan kautta, ensin 15 sekuntia vedessä ja takaisin saunaan. Taisimme käydä 5 kertaa kastautumassa ja yhteensä 1minuutti ja 40 sekuntia olin vedessä. Uintiliikkeitä en uskaltanut vielä tehdä, vaan ihan perus kastautuminen riitti. Olihan se hienoa! Verenpaineiden heittelystä johtuen avannosta nousun jälkeen aina hiukan huimasi, mutta se meni melko nopeasti ohi. Vettä hörppäsimme joka välissä. Näin tottumattomalla on riski vilustua pulahtelun jälkeen, mutta mulle ei kyllä tullut mitään. Ehdottomasti uudestaan pitää päästä ja aivan tavaksikin tämän voisi ottaa 😊
Ja sitten iltapalaa.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

~Eija~

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Huilia nevalla

Vaarojen Maraton kokemusta olen pureskellut ja pyöritellyt, makustellut itsekseni ja kerrannut niiden kanssa, jotka vain ovat sattuneet asiasta kysymään. Päivä päivältä olen tyytyväisempi että starttasin ja suoriuduin matkasta olosuhteisiin nähden hyvin. Vältyin jalkojen lihaskrampeilta, johon luulen suolaisen juomani vaikuttaneen ja tämä yhdessä sopivan rauhallisen vauhdin, merkittäviä lihaskipuja ei juoksun jälkeen tullut. Varpaat eivät ole nätit, mutta kaikki taitavat säilyä kynsineen kaikkineen. Eikä Vaarojen Maratonia ja Kolia vielä täysin naulattu mun kohdalta ja fiilis on, että sinne vielä palataan ja nipistetään ajasta siivu pois. 
Paukanevan esteettömällä reitillä.
Vaarojen Maratonin myötä tämän vuoden suunniteltu kisakausi kuitenkin saatiin päätökseen. Startteja on ollut useita, on ollut ikimustoisia onnistumisia mutta myös sydäntä raastavia epäonnistumisia. Elokuun lopussa henkinen kantti, itseluottamus omaan tekemiseen petti pahasti epäonnistumisen vuoksi ja vaikka fyysinen kunto flunssasta huolimatta oli hyvä, homma takkusi syyskuussa. Tulipa henkilökohtaisesti koettua, että vaikka kunto olisi lähes terästä, pitää pää pysyä mukana. Nyt juuri koen selvää väsymistä kisoihin ja jännittämiseen, joten on huojentavaa antaa itsensä nyt hetki huilata. Toki ainakin pari starttia vielä tähän syksyyn tulee, mutta ne ovat sellaisia ilman paineita, ilman erityisiä tavoitteita kisoja. Muun muassa olen miettinyt osallistumista suunnistusmaraton-kisaan Jämillä ja Komiaflown Ilkanpolku -polkujuoksu Kurikan ja Ilmajoen maastoissa. Ja saa nyt nähdä mitä muuta mahdollisesti tulee keksittyä, mutta menen jos mieli tekee.
Tiukahkon työviikon jälkeen tänään sunnuntaina sain muutamaksi päiväksi heittää työkengät kaappiin ja edessä on yhteistä aikaa lasten kanssa, heillä kun alkoi syysloma. Tulevan viikon aikana ei ole mitään liikunta ohjauksiakaan, joten huilia on luvassa monessa mielessä ja tulee varmasti monelle tarpeeseen. Mä ja lapset lähdimmekin sitten kauniin aurinkoisen päivän innoittamina retkelle.
Pitkospuita lähs silmän kantamattomiin.
Heinäkuun lopussa Seinäjoen Paukanevalla juostiin KOMIA Paukaneva Night Trail ja jo silloin ajattelin, että tänne pitää lasten kanssa tulla. Itsekin olin tuolla kauniilla nevalla käynyt useita vuosia sitten ja pitkospuu reitistö oli muuttunut vuosien aikana valtavasti. Jo parkkipaikalla kävi selväksi, että pitkospuilla olisi porukkaa. Tuttujakin nähtiin ja nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja evästä laitettiin lämpenemään jatkuvasti. Ihanaa, kun ihmiset olivat lähteneet luontoon.

Reitille pääsee kätevästi Seinäjoen pohjoisen ohikulkutien, valtatie 18 varrelta. Levähdyspaikalle saa auton parkkiin ja infokatoksesta löytyy selkeä kartta mitä tutkailla.  
Mun rakkaat personal trainerit :)
Lapset tykkäsivät valtavasti kilometritolkulla jatkuvista pitkospuista, näköalapaikoista ja kanssa retkeilijöiden koirista. Hetkellisiä väsymyksiä lapsilla tuli, mutta kohta taas näkyi jotain mielenkiintoista ja taas laitettiin juoksuksi. Mulle suo on aina ollut hiljaisuuden ja rauhoittumisen paikka. Se on niin kaunis kaikessa karuudessaan ja rankkuudessaan. Suunnistaessa suot sitten kiertääkin jos vain suinkin se on mahdollista ja järkevää.
Näköala lintutornilta.

Yövuorojen jälkeen niin virkeenä...
Reipas 9 kilometriä retkeiltiin, yhdellä makkara evästystauolla. Mukavaa oli ja hiukan jo seuraavaakin retkeä suunniteltiin. Ihana lasten loman aloitus :)
Aurinko lähti jo laskemaan kun ehdimme takaisin autolle ja kotiin saunan lämmitys puuhiin. Huomenna aamulla nukutaan pitkään, ilman herätyskelloa :)
Auringonlaskuun.
Hyvää syyslomaa kaikille joilla loma on ja muillekin oikein onnistuvaa alkavaa viikkoa :)!

~Eija~