perjantai 21. heinäkuuta 2023

Juoksuvaellus pakkailua

 Jokunen vuosi sitten näin netissä jutun ryhmistä, jotka tekivät juoksuvaelluksia Alpeilla. Maisemat olivat upeita ja nousumetrit houkuttelevia. Ystäväni Mervin kanssa käytiin Dolomiiteilla retkeilemässä ja se oli upeaa. Ajatus joskus lähteä juoksuvaellukselle Alpeille syntyi. Tässä välissä tein pohjatöitä, että kulku haastavassa maastossa sujuisi ja tulihan tuossa jokunen kisakin juostua.

Motonetin hanskat.
Juoksuvaellus ei yksistään onnistu fyysisellä kunnolla, vaikka sekin toki on erittäin tärkeää, vaan tarvitaan myös iso kasa varusteita. Ehkä mielenkiintoisin on ollut Motonetin "sadehanskat". Myös uusi tuttavuus on ollut irto jääraudat kenkiin ja silkki makuupussi, joista jälkimmäisen tilasin Saksasta. Jouduin tilaamaan myös 12 litran juoksurepun, sillä ultrilla käyttämäni 5 litran juoksuliivi on aivan liian pieni. Kaikki tavarat levitettyäni kotona lattialle, mietin miten ihmeessä onnistun ne mahduttamaan tuohon uuteen reppuun.
Juoksuvaellus tavarat levällään.
Hankalaa se olikin. Pudotin jo pois yhden takin ja parit sukat. Harjoitus pakkauksiin en ollut oikein tyytyväinen, joten viimeinen viilaus jää starttipaikalle. Loppuun asti toivon, että jääraudat voisi jättää pois, sillä ne painaa ja on aika isot.
Reppu pakattuna ja vierellä oletetut starttivaatteet.
Edellä mainittujen itselle erikoisempien tavaroiden lisäksi juoksuvaellusreppuun lähti myös sadehousut ja -takki (sama joka on ultrajuoksuissa pakollisena varusteena), vaihtosukkia ja alkkareita,, irtohihat, vaihto shortsit ja t-paita, vaatetus alppimajoille ja hammasharja ja -tahna. Lisäksi laastareita, kinesioteippiä ja särkylääkettä, sekä powerpank ja johdot. Juoksuvyössä kulkee sauvat ja pikku evästä.
Tyttären kummien, Sannan perheen luona oli hyvää tyttären synttärikakkua 😋
Juoksuvaelluksen yöt nukumme alppimajoissa, joissa saa myös päivällistä ja aamupalan. Päivämatkat ovat 25-35 kilometriä ja kokonaisuudessa tulee jotain 175km ja 13000 nousumetriä. Lounaat pysähdytään aina jossain syömässä, tarkemmin en tiedä millaisissa paikoissa. Muutamana aamuna tehdään niin sanottu alppilähtö, eli liikkeelle lähdemme aamulla klo.05.
Työmatkan maisemat alkuviikosta.
Kauniista kotiseutujen maisemista on hienoa päästä hyvinkin erilaisiin maisemiin. En tiedä mitä kaikkea onkaan edessä, mutta yritän nauttia siitä joka hetki.

Onneksi Hanna on mukana ja lähestyminen Helsinki-Vantaan lentokenttää kulki ystäväni Sannan perheen kautta. Sannan luona yövymme lähtöä edeltävän yön ja aamulla kohti Italian Milanoa, josta siirrymme Courmayeriin. Siitä sitten etappi kerrallaan pää lähempänä pilviä.

~Eija~ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti