sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Soutua ja mäkitreeniä

Mulle tuli mahdollisuus osallistua Virtain soutuun. Ha, mä en siis koskaan ole aikaisemmin soutanut (paitsi tietysti perus soutuveneellä oon) ja nyt oli yhden soutajan paikka auki kirkkoveneessä. Etukäteen ehdin hiukan netistä tutkailla mistä on kyse ja mitkä on pääpointit, mutta aika keltanokkana lähdin. Aamupalan jälkeen lähdin ajelemaan Virroille Pirkanmaalle ja kyllä, hiukan jännitti mitä olisi edessä.
Ystävä Helena oli tehnyt meille maittavan lounaan (kiitos). Hän siis myös mut soutamaan haastoi ja esitteli kotikaupunkiaan. Vesi on todella läsnä ja esillä Virroilla. Esitteissä sanotaankin että Virrat on satojen järvien kaupunki. Tänään järvi kaikkine lonkeroineen oli mitä rauhallisin ja ystävällisin. Hyvä niin, näin ensikertalaiselle ja ihmiselle, jolle vesi ei ole se luontevin elementti :)
 Yksin- ja parisoutajat kisasivat ennen kirkkoveneitä ja huimaa vauhtia vetivät järven selällä. 
Mulle meidän veneen soutajat, Helenaa lukuunottamatta olivat kaikki uusia tuttavuuksia. Rento fiilis ja hauskanpito asenne kisaan tarttui nopeasti, eikä oikeastaan enää jännittänyt. Malttamattomana odotti että pääsee airoon kiinni ja kokeilemaan mistä tässä on kyse.
Ennen starttia tankattiin jäätelöllä :)
 Ennen starttia käytiin pieni lämmittely koukkaus tekemässä ja tajusin, että tässä todella pitää keskittyä. Ei paljon ehdi maisemia katsella, kun yrittää pysyä tahdissa, airolla ei saa koukata liian syvältä, reipas veto, voimaa jaloista ja takaraivoa taakse. Tuossa muutama tekniikka tärppi mitä jäi mieleen ja niitä sitten yritin opetella. Mentiin läpi ohjeistuksia, että kaikki osaa toimia oikein, harjoiteltiin tiukka käännös ja rytmiä.
Reitti kartta.
Mihin ihmeeseen mä oon itseni luvannut !!?
Matkan aikana ei tosiaan ehtinyt mitään kuvailla, kun keskittyi vaan vetoihin ja tahdissa pysymiseen. Hyvä tsemppi oli porukalla päällä ja perämies (nainen) ohjeisti hyvin. 10km kisa soudettiin kahdella lenkillä. Jo ekan lenkin puolen välin jälkeen vasen takareisi alkoi kramppaamaan, ei paha mutta tuntui. Onneksi mulla oli hanskat kädessä, niin ote airosta pysyi koko ajan hyvin. Muutaman kerran kolaji airot edessä tai takana istuvan kanssa, mutta olen oikein tyytyväinen suoritukseeni. Tuntuu, etten aivan kaikkea voimaa saanut vetoihin, kun keskittyminen meni rytmiin, mutta uskon että huomenna käsivarsissa ja reisissä tuntuu joka tapauksessa ;)
Kuva lämmittely kiekalta. Kisan aikana ei ehtinyt kuvata.
 Jee, maaliin päästiin hyvissä voimin (vaikka taidettiin kyllä olla viimeiset..). Hurjan hieno kokemus ja nyt taas ymmärtää pikkuisen soudunkin päälle.
Helena ja minä
Virtain soudun muistomitali
 Kotiin takaisin ajelin nopeasti, sillä illalla oli vielä tiedossa "palauttavana" treeninä pienryhmän mäkitreenit :) Meillä oli Seinäjoen Jouppilanvuori valloitettavana. Rauhallista, tasaista ja varmaa kipuamista omaa vauhtia ylös ja palautellen alas. Jokainen teki parhaansa ja testasi omia rajojaan ja oon niin tyytyväinen ihan jokaiseen :D
Ensi viikolla alkaa kesä (kalenterin mukaan) ja luvattu kuumaa keliä. Mulla luvassa pyörällä polkemista, töitä ja puutarha fiilistelyä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :D!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti