Hidas pitkis auringossa

 Aprillipäivänä treeniohjelmassa oli 5-6 tunnin NUTS300 vauhtinen lenkki. Tarkoittaa siis pk1 (peruskestävyys) vauhtista, eli tositosi hidasta. Sellaista vauhtia, jota voisi jatkaa ja jatkaa, ihan sen 326 kilometriä. Siihen kuuluu myös kävelyä tarvittaessa ja näin teinkin. Aina kun otin jotain syötävää, heitin kävelyksi ja erityisesti ylämäissä, joita ei kovin merkittäviä ollut ja lopussa sykkeiden kohotessa vaihdoin kävelyyn, että pysyy tarpeeksi alhaalla. Mun pk1 ja pk2 raja on 120, joten tavoite oli pitää sykkeet alle 120.

Paikoin oli jo niin ihanaa sulaa polkua.

Mitenkään erityisesti en valmistautunut pitkään lenkkiin. Edeltävän viikonlopun Komian kirkon hölkässä kökkäily tuntui kropassa huonohkoina yöunina. Omat treenini olin kökkäilyn lomaan kuitenkin tehnyt ja ne koin enemmän palauttavana kuin lisäkuormituksena. Normi syömiset etukäteen, mutta en tankkaillut mitenkään kummemmin.

Lähdin aamulla liikkeelle pian lasten lähdettyä kouluihin. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, mutta aurinko paistoi jo ja lämmitti aukeilla paikoilla tummiin juoksutrikoisiin. Lenkin alussa ja lopussa siirtymät polulle oli hiekka- ja asfalttiteitä. Tuli jo mukavan lämmin, mutta metsän puolelle siirtyessä tunsi kuinka sieltä huokui kylmää ilmaa. Maa oli kohmeista. Lämmenneet ja hiukan hionneet sormet ohuissa hanskoissa alkoivat viiletä vaikka muuten olikin lämmin. Sitten tulikin hankaluus avata smoothie pussia ja lakupötkön papereita, kun sormet olivat kohmeessa. Onneksi ne lämpenivät jälleen toimiviksi aamupäivän edetessä ja lämpötilan kohotessa aina +12 asteeseen asti.

Evästauko vanhan sairaanhoitaja kouluni "raunioilla".

Metsässä lumi ja jää oli sulanut hurjasti sitten viime kerran. Toki oli paljon märkiä ja kuraisia kohtia, mutta yöpakkanen oli pitänyt ne paikat melko yli juostavina ja meni yli toista tuntia ennen kuin kengät kastuivat.

Parin tunnin juoksentelun kohdalla kävi mielessä, että mulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa juostavana, mutta eipä ajatus sen jälkeen mielessä käynyt. Seurailin sykkeitäni ja mietin reittiä mitä menisin. Tarkkaa reittisuunnitelmaa siis en ollut tehnyt, ihan vain jotain hahmotelmaa mielessä. Evästä otin suurin piirtein 20 minuutin välein ja se sujui ihan kivasti. Eväänä oli hedelmä smoothieta, lakua, suklaata, Pågenin pikkupullia (älyttömän hyviä) ja karkkia. Juotavana oli urheilujuomaa ja niiden loputtua poikkesin työpaikallani täyttämässä juomapullot vedellä. Ei tullut väsy, energiat upposivat, ei tullut nälkä, mutta juoda olisin voinut enemmänkin. Molempien jalkojen varpaat löin kahdesti oikein kunnolla, mutta en kaatunut kertaakaan. 

Kyrkösjärven rannalla.

Kuusi tuntia (tarkalleen 5:57) tuli juostua ja 54 kilometriä, keskisyke 116. Aurinkolasit olivat ihan ehdottomat, koska aurinko paistoi koko ajan. Oli siis niin upea keli!

Mitään erityisiä kolotuksia ei lenkin jälkeen kropassa ollut, mutta nelisen viikkoa aikaisemmin loukkaamani oikean jalan varpaat ja nyt kerran ne kunnolla kantoon tai kiveen lyödessäni, kipeytyivät jälleen. Keskivarvas hiukan turposi, mutta kylmä taisi auttaa siihen hyvin ja nyt se on taas ihan ok, vaikka ei täysin oireeton.

Ekat leskenlehdet bongattu!

On kyllä ollut niin ihana huhtikuun alku, aurinkoista ja lämmintä. Ihan on tullut toukokuu alku keleistä mieleen. Meillä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaostolla kävi kerrankin hyvä tuuri, kun Komian kirkon hölkkä saatiin viime viikonloppuna järjestettyä upeassa kelissä. Yleensä näin keväällä on vielä jäätä juoksureiteillä, voi olla loskaa ja muutenkin kolea keli. Nyt oli täysin kuivat alustat, lähes tuuletonta ja lämmin. Eniten harmitti reipas kerros hiekoitussoraa kevyenliikenteenväylillä ja muutama kurvi hiekasta lakaistiinkin. Oli todella mukava määrä juoksijoita juoksemassa ja sehän on ihan parasta näin järjestäjän näkökulmasta.

Komian kirkon hölkkä 2025.

Komian kirkon hölkästä ja siellä juoksijoiden kovista tuloksista, ihanasta kevätkelistä ja omista sujuvista juoksutreeneistä innostuneena aloin pohtia, josko mäkin kokeilisin mihin aikaan saisin virallisen sileän puolimaratonin juostua nyt. Viimeisimmän oon juossut vuonna 2019 Kyrönjoki-maratonilla. Tuon juoksun blogi-postaukseen pääset TÄSTÄ. Työvuorot sallii mun osallistua tämän vuoden Kyrönjoki-maratonille ja sinne sain valmentaja Tomilta peukun sekä lupauksen valmistavista treeneistä. Oma enkka olisi kiva, mutta hirvittää se vauhti mitä pitäisi mennä. Mutta haluan kokeilla ja sitten lopulta joko kaikki loksahtaa juoksupäivänä kohdilleen tai sitten ei mikään. Eli nyt välipalana ohjelmaan kova puolimaraton 26.4. Kivaa!

~Eija~

Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~

Veekoota ja kotirataultra

 Joensuun Sisu6h kisasta kropan palautuminen on ottanut oman aikansa. Olin yllättynyt miten kauan jalkojen lihakset olivat todella kipeät ja ensimmäinen vk (vauhtikestävyys) treeni viikko ultran jälkeen mietitytti etukäteen. Sain sen tehtyä, myös seuraavan ja sitä seuraavan, itse asiassa ihan kaikki treenit. Jalat olivat kuitenkin raskaat ja oikean jalan lonkankoukistaja vihoitteli. Sykkeet herkästi pompsahtivat ylös rauhallisemmassakin juoksuvauhdissa, mikä kyllä kertoi että palautuminen oli vaiheessa. Liikkuminen eri vauhdeilla ja juoksun rinnalla vesijuoksua ja hiihtoa on kuitenkin tehnyt hyvää ja onnistumisen tuntemuksia on ollut paljon. Oon noudattanut mulle laadittua juoksuohjelmaa melko tarkasti ja lisäksi ohjelman ulkopuolelta on tullut esimerkiksi rauhallista sauvakävelyä. Ennen Joensuuta nukuin jotenkin levottomasti ja HRV oli kovin laskusuunnassa. Kisan jälkeen asia korjaantui, mitä nyt joku yö on mennyt huonommin. Tulkitsin tämän kaiken niin, että taisin vaan jännittää alitajuisesti kisaa tosi paljon.

Jäätikköä

No millaisia juoksutreenejä mulla on ollut. Esimerkiksi viime viikolla 10 x 4min vk2 vedot tein kuntosalin juoksumatolla, kun juuri tuolle päivälle osui lumisade, joka satoi paikoin hyvinkin liukkaiden teiden päälle. En halunnut lähteä lipsuttelemaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että musta olisi tullut nirso lenkkikelien suhteen! Ehei, sillä eilen kun Etelä-Pohjanmaan yli pyyhkäisi kunnon räntäsadekuuro, ohjelman mukaan menin poluille juoksemaan 5 x10min vk vedot. Oli todella märkää, yli puolet matkasta lähes umpihankea (joku oli rompostanut polkua jokunen päivä sitten), puita oli kaatunut tai taipunut polun päälle, oli pimeää ja liukasta. Rehellisesti sanottuna ei olisi huvittanut lähteä työpäivän jälkeen ja fiiliksen jaoin muutamalle ystävälle viestillä ja sitten vaan lähdin. Kyllähän se touhu nauratti ja likomärkänä palasin kotiin ja kuumaan suihkuun. Fiilis oli kuitenkin huippu tehdyn treenin jälkeen ja vaikka vauhti siellä sohjossa ei ollut kehuttava, sain kuitenkin sykkeet just eikä melkeen vk:lle. 

Liukulumikenkäilemässä ehti ihailla metsää.

Viime sunnuntaina oli ohjelmassa 50km pk (peruskestävyys) lenkki, joka osui todennäköisesti ihan tarkoituksella omatoimi kotirataultra päivään. Tämän idea on juosta itse valitsemassa paikassa tammikuun viimeisenä sunnuntaina 50km. Toinen kerta on sitten helmikuun viimeinen sunnuntai. Sen voi pätkiä osiin tai juosta kaikki kerralla joko maantiellä tai vaikka juoksumatolla. Tämä pitkis oli ehkä odotetuin treeni tässä Joensuun jälkeisessä kolmen viikon setissä. Kaveriksi sain Hannan ja Ninnin. Hanna juoksi ja Ninni pyöräili ja huolsi meitä 30km. Puuttuvat 20km tuli mulla Ilmajoelta Seinäjoelle ja takaisin juostessa. Meille osui todella kaunis, alkukeväältä tuntuva keli. Haettiin alle mahdollisimman sulia pyöräteitä ja leppoisaa tuulta.

Lenkki oli tosi kiva, vaikka loppu puolella syke meinasi väkisin karata. Kuitenkin lenkin keskisyke jäi pk2 puolelle. Oikea lonkankoukistaja alkoi jälleen vihoitella ja nyt olenkin sitä päivittäin venytellyt. Mutta tykkäsin ja näitä oletan saavani ohjelmaan lisääkin kunhan kevät etenee.

50km pitkiksellä Hannan ja Ninnin kanssa. Kuva; Ninni

Tammikuu on ollut melko kehno talvikuukausi. Mua ei haittaa yhtään, että ei ole kovia pakkasia, mutta jäätiköt ja loska ei oo mun mieleen, ei taida olla kenenkään. Hiukan harmittaa, että hiihtäminen jää tosi vähälle ja kun tässä oli kielto mennä Seinäjoen ensilumenladulle tulevien SM hiihtosuunnistuskisojen vuoksi, jonne ajattelin lähietuisesti osallistua, niin kunnolliset hiihtoladut on ollut vähissä. Ensilumenlatu on ainut paikka jossa olisi takuuvarmasti lunta. No hiihtosuunnistuskisat siirrettiin kuukaudella eteenpäin ja ainakin nyt toistaiseksi saa taas hiihtää ensilumenladulla, mutta poluille ei saa mennä. Tämä on nyt tällainen talvi, että lunta on vähän, mutta mäpä keskityn juoksemaan.

~Eija~

Eka ultra radalla

Joensuuhun on Ilmajoelta pitkä matka, viisi ja puoli tuntia ajoa. Navigaattori sanoi, että 100km seuraavaan käännökseen, huhhuh. Ninnin kanssa jutellessa matka kuitenkin taittui vääjäämättömästi, mä toinen poski puutuneena hammaslääkärikäynnin jälkeen. Viime hetken tuntemukset ja jännitykset oli hyvä kakistaa ulos ja käytiin läpi miten oon suunnitellut juosta ja miten toivon Ninnin mua huoltavan. Oltiin matkalla Sisu6h juoksuun.

Nukuin levottomasti, huoneessa oli liian kuuma ja juoksu pyöri mielessä. Illalla oli kaikki laitettu valmiiksi, joten saimme kuitenkin nukkua (siis pyöriä sängyssä) niin pitkään kuin mahdollista ja Joensuun hallille oli huoneistosta pieni kävelymatka. Ulkona oli kylmä tuuli, joten oli ihanaa pujahtaa sisälle halliin. Jännitti ihan kaikki, ennestään tuntematon paikka, paljon uusia kasvoja, epävarmuus osaanko toimia oikein ja tapaisin Sallan ja Tomin. 

Tietysti kaikki esivalmistelut meni hyvin. Sain kisanumeroni, löydettiin Tomin vinkkaama paikka huoltopaikalle, löydettiin vessat, kiersin kerran radan ympäri ja tunnistin pari tuttua kasvoa somesta. Salla ja Tomi olivat odotetusti niin mukavia.

Sitten oli aika kiristää lenkkarien nauhat ja seurata muiden esimerkkiä ja asettua lähtöviivalle.

Kello 09 lähtö tapahtui ja hiukan jäin tutkailemaan miten homma lähtee käyntiin. Heti sai kuitenkin alkaa ohittelemaan muita juoksijoita. Eli hitaimmilla oli sisäradan oikeus, rinnakkain ei saanut juosta ja huoltaminen tapahtui sisäradan puolelta. Tiedossa oli, että välillä joutuu ohittamaan tosi kaukaakin, kun edessä on isompi porukka jossa joku ohittaa toista ja sitten vielä kolmas ohittaa näitä kahta ja sitten tuut vielä sä. Mahdollisimman läheltä ohitin toisia ja heti takaisin sisäradalle jos mahdollista. Havaitsin, että jotkut näyttivät kädellä kun lähtivät ohittamaan ja tämä oli fiksua, sillä näin takaa vielä kovempaa tuleva näki tulevan ohituksen ja pystyi oman ohituksen tekemään vielä kauempaa.

Mullahan oli siis tavoite. Itse olin asettanut tavoitteeksi juosta vähintään 65km, mutta Tomi heittikin muutama päivä ennen kisaa porkkanaksi naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen tavoittelun. Pitäisi juosta reipas 69 kilometriä. Itse en ollut mitään tällaisia tilastoja tutkinut, en edes tiennyt että sellaisia ylläpidetään. Voisinko pystyä - kyllä voisin. Sain tavoitevauhdin ja kierrosajan. Itselleni pyöristin kilometrit tasan 70, sillä koen että matka on helpompi lähteä taittamaan tietyt kilometrit silmissä.

Huoltopöydät oli ihan radan vieressä, josta olisi itsekin energiat voinut ottaa, mutta huoltajan tarjoilemina homma toimi vikkelämmin.

Kierrosaika tuli olla 1:41. Väliaikamaton kohdalla näki aina edellisen kierroksen ajan, kokonaiskilometrit ja oman sijoituksen. Mä tuijotin alussa vain ja ainoastaan kierrosaikaa, joka tasaisesti oli 1:36-1:38. Juoksu tuntui todella helpolta ja hyssyttelin haluja juosta kovempaa, nyt ei saisi hosua sillä 6 tuntia on kuitenkin pitkä aika.

Energiaa otin 20 minuutin välein, välillä hiukan pidemmällä välillä, sillä puolen litran juomapullon tyhjentäminen oli mulle parempi hoitaa useamman kierroksen aikana kuin kerralla kaikki. Juomana oli Tailwindia ja kiinteänä energiana Noshtin Jolloksia. Hiukan jouduin röyhtäilemään, mutta muuten vatsa otti valtavan hyvin energiat vastaan eikä vatsan kanssa tullut minkäänlaisia ongelmia. Olin tästä äärettömän tyytyväinen, kun energian ottaminen on ollut mulle yhdenlainen ongelma.

Alkaa jo tuntua.

Suurin piirtein kahden ja puolen tunnin juoksemisen jälkeen etureisissä alkoi tuntua kipua. Ne väsyivät oudosti. Muualla ei tuntunut mitään erityistä. Kolmen tunnin kohdalla vaihdettiin kiertosuuntaa ja muutaman kierroksen ajan tuntui hassulta juosta toisin päin, mutta sitten sitä ei enää huomannut. Vauhti oli hidastunut hiukan, mutta ei mitään huolestuttavaa. Alussa vauhti oli 4:56min/km ja kolmen ja puolen tunnin kohdalla 5:00min/km.

Jollos odottaa.

Ajatuksena juosta kuusi tuntia sisärataa ympäri, kuulostaa niin tylsältä. Mutta sitä se ei ollut. Musiikki raikasi koko ajan ja siitä sai hirmu hyvän tsempin. Et juossut oikeastaan ollenkaan yksin, kun koko ajan näit muitakin ja Ninni vilahti joka kierroksella. Juostessa sain kannustusta Tomilta, Marikalta ja Suvilta, jotka siis myös olivat juoksemassa ja radan varrelta tietysti Ninniltä, Sallalta ja joiltain joita ei tuntenut.

Sitten alkoi juoksu painamaan. Takana oli neljä ja puoli tuntia ja kipuja alkoi tuntua muuallakin jaloissa, mutta etureidet kaikista pahiten. Joutui käskyttämään jalkoja, että askelta vaan eteenpäin. Silmiä ja huulia kuivasi. Kostealla pyyhelinnalla pyyhin kasvoja ja niskaa. Vauhti hidastui, kierrosajat alkoivat painua 1:44, välillä sain nostettua vauhdin 1:41. Laskeskelin hätäisesti päässäni, että ehdinkö ja montako kilometriä vielä. Ninni kannusti, että pidä tämä vauhti, niin ehdit kyllä. Yritin sitten näin, askeltaa vain eteenpäin. Järjestäjien huoltopöydästä otin merisuolaa suuhun sulamaan. Muuten jatkoin suunnitelman mukaan energian ottamista omasta huollosta. Ensimmäinen tavoite juosta 65km tuli täyteen. Puoli tuntia ennen kuuden tunnin täyttymistä pohkeet antoivat varoituksen krampeista. Pieniä tiukkauksia tuli jos hiukankin yritti kiristää vauhtia tai askelsi huolimattomasti. 

6 tuntia täynnä ja siihen se jäi.

Sitten kuulutettiin, että olen tehnyt 6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen!! Toinen tavoite siis täyttyi, mutta mä jahtasin sitä 70 kilometrin rajapyykkiä ja mikä fiilis, kun viimeisellä täydellä kierroksella mun kohdalla taululla luki 70,1km!! Siitä viimeisiä sekunteja vielä eteenpäin ja virallinen tulos oli 70,437km!

Ai että oli huippu fiilis! Jäin paikalleni istumaan ja Ninni tuli siihen, Tomi kävi onnittelemassa ja järjestäjien toimesta tuli kirjekuori käteen, sillä voitin naisten sarjan. Tomi voitti miesten sarjan (80km!!), vaikka kärsi pahoista lihaskrampeista.

Mä ja valmentajani Tomi. Kuva: Kontionjuoksuvalmennus

Olin niin iloinen, onnellinen ja helpottunut. Onnistuin tavoitteessani!

Olin saanut hyvän ohjelman ja sopivan porkkanan Tomilta. Huoltajana Ninni oli aivan lyömätön sillä hänhän osaa lukea mua kuin avointa kirjaa ja näki kyllä kun teki tiukkaa ja sain napakkaa kannustusta. Isot kiitokset siis Tomille ja Ninnille!

Ninni laski mun nauttimat energiat;

nesteitä 3,5 litraa

hiilaria jolloksista 120g + hiilaria urheilujuomasta 175g eli yhteensä 295g.

Mulle tosi hyvin.

Kysyin Ninniltä millaista oli olla huoltajana kuuden tunnin juoksukoitoksessa ja tässä ajatuksia:

"Myös mulla oli ensimmäinen kerta rataultraa katsomassa ja huoltamassa. Järjestelyt oli selkeät. Huoltajan tehtävänä oli vain ojennella juomat ja syömiset oman pöydän luota, ja kannustaa sai toki muualtakin. Mikäs siinä seurailla eri juoksutekniikoita, ja päivän aikana juoksijoiden ilmeiden muuttumista. :D

Ensimmäiset tunnit oli ihan ilo katsoa menoa, kun Eijalla sujui kaikki hyvin ja sen näki myös kasvoista. Energiaa meni tasaisesti ja sovitusti, ja olin siihen tosi tyytyväinen. Iloa aiheutti myös Eijan käskyt energiasta, että mitä seuraavaksi 20min päästä. Se oli ennenkuulumatonta, ja niin hienoa! :D Vähän nimittäin jännitti, että miten energia uppoaa varsinkin juoksun lopussa, kun aiemmin oon nähnyt siinä isoja ongelmia.

Viimeisellä kolmanneksella näki, että alkaa kropassa tuntumaan, ja sitten aattelin, että mun tehtävä on vaan huolehtia, ettei energian ottaminen lopahda ja tietenkin kannustaa. Ensin käskeä, ettei yhtään anna vauhdin kanssa periksi, ja myöhemmin olla lempeämpi ja kannustaa, että vauhti kyllä riittää ja 70km menee rikki. Niin ylpeä Eijan hienosta onnistumisesta juoksun ja energioiden suhteen, saati Suomen ennätyksestä! Hieno päivä kaikin puolin, ja itse en kyllä aio radalla ultraa juosta. ;)"

Meidän omakuva ;)

Muutama päivä on kulunut Joensuun reissusta ja olen leijunut metrin verran ilmassa. Onnistuminen on tuntunut niin voimakkaalta, kun hommassa on ollut muitakin mukana. Kisaviikolla kellon hrv oli laskenut rajusti sillä nukuin levottomasti ja mulle poikkeuksellisesti heräilin öisin. Hiilaritankkaus teki olon turvonneeksi, mutta siitä ei ollut tietoakaan juoksupäivänä. Juoksun jälkeisen yön nukuin huonosti, koska joka kerta vaihtaessani asentoa hiukan havahduin lihaskipujen vuoksi, mutta hrv lähti kuitenkin heti nousuun ja viimeisimmät yöt kotona olen nukkunut kuin normaalistikin. Jalat tulivat pitkästä aikaa todella kipeiksi ja vielä tänään keskiviikkonakin, neljää päivää juoksun jälkeen, ei ole kivutonta mennä kyykkyyn. Kova juoksualusta oli raaka etureisille. Shortsien vyötärö oli hinkannut selkään pienen ihorikon ja oikean jalan iso- ja etuvarpaan väliin tuli pieni rakko (mahdollisesti sukka oli ollut krutussa), mutta muuten kinesioteippaukset ja rasvaukset osuivat oikeisiin kohtiin.

Kyllä, voisin juosta radalla toistekin, mutta nyt harjoittelussa pienen levon jälkeen vaihtuu keskittyminen poluille ja ratajuoksu jää hautumaan.

6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätystä pidän nyt hallussani ainakin hetken aikaa, jee :)!

~Eija~

Kuvat Ninniltä

Uusi vuosi ja uusia kokemuksia

 Hyvää alkanutta vuotta 2025!!

Tulee olemaan mielenkiintoinen, haastava ja innostava urheilu vuosi. Vuoden kohokohta tulee tietysti olemaan NUTS300 heinäkuussa, mutta haluan jo nauttia matkasta sinne ja tehdä kaikkea muutakin.

Jo tulevana viikonloppuna pääsen mukaan johonkin sellaiseen, missä en aikaisemmin ole ollut. Nimittäin Sisu6h -juoksu juostaan lauantaina Joensuussa ja lokakuussa nappasin viimeisen paikan lähtölistalta (80 osallistujaa). Kyseessä on siis kuuden tunnin juoksukisa Joensuun sisähallissa 325 metrin pituisella radalla. Jep, sitä rataa sitten juostaan ensin kolme tuntia myötäpäivään ja sitten vaihdetaan suuntaa ja toiset kolme tuntia vastapäivään. Tarkoitus on juosta niin "pitkälle" tai siis niin paljon rataa ympäri kuin mahdollista. Tällainen sisähallijuoksu tarjoaa optimit olosuhteet, sillä ei ole vastatuulta, mutta ei toki myötätuultakaan, ei ole nousuja, mutta ei laskujakaan, alusta on tasainen eikä tarvitse kantaa energioita mukana. Niin ja saa juosta shortseissa ja t-paidassa keskellä talvea! Vuosi tai kaksi sitten en olisi kuvitellutkaan että osallistuisin tällaiseen, mutta niin sitä ihmisen mieli muuttuu ja innostuin tästä hyvänä treeninä pääkopalle ja hyvä pitkä lenkkihän se on. Toki voi olla, että tulen tekemään joitain ensikertalaisen virheitä, mutta onneksi tämä ei ole vakavaa.

Revontulet Ilmajoella vuoden 2025 ekan päivän iltana.

Juoksuvalmennuksen alettua marraskuun alussa, on nämä ensimmäisen kahden kuukauden treenit tähdänneet kohti tätä Sisua, jossa tarvitaan tietysti sitä peruskuntoa, mutta vauhtikestävyyttäkin on treenattu. Kovimmat treenit ovat ehdottomasti olleet kiihtyvä 10km maksimialueelle asti ja 20min vauhtikestävyys vedot. Etukäteen nuo treenit aivan hirvitti, että kuinka saan ne tehtyä, mutta hitsi vie ne oon saanut vedettyä ja fiilis on ollut niin mahtava niiden jälkeen. Tietysti mukana on ollut paljon peruskuntolenkkejä ja lepopäiviä sekä hiilaritankkauspäiviä. Kyllä, oon hiilaripäivinä pyrkinyt syömään runsaammin ihan perusruokaa ja joka aterialla myös leipää ja lisäksi mehua, pullaa ja karkkia. Kuulostaa kivalta, mutta loppujen lopuksi yllättävän rankkaa ja olo noina päivinä on tuntunut hiukan tuhdilta. Mielenkiintoista nähdä lauantaina Sisu6h:n juoksussa miten tankkaus tuntuu itse suorituksen aikana.

Pakkaslenkeillä on ollut rapsakkaa.

Tänä vuonna juoksu tulee haukkaamaan niin paljon ajastani, että esimerkiksi hiihtäminen tulee jäämään todella vähäiseksi. Yritän kuitenkin silloin tällöin käydä, koska sekin on niin kivaa. Kuukauden päästä itse asiassa olisi hiihtosuunnistuksen suomenmestaruuskisat tässä meitä ihan lähellä Seinäjoella ja sinne huvittaisi osallistua. Mun hiihtokilometreillä tuskin on mitään merkitystä mun menestykseen ko kisassa, joten en ota siitä stressiä. Todennäköisesti pitkät hiihtotapahtumat jätän tänä vuonna väliin.

Keväästä syksyyn sitten suunnistetaan aina kun ehtii. Aluemestaruuskisoissa nyt ainakin ja SM-kisat katson tapaus kerrallaan. Kesä-heinäkuun taitteessa lähdemme Kainuun rastiviikolle, jossa tossusuunnistuksen lisäksi osallistun pyöräsuunnistuksen kilpailuihin myös. Kaikkiin pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin haluaisin taas osallistua, mutta NUTS300:n jälkeen saattaa olla kropan hermotus loppu kesän jonkun aikaa sekaisin, niin sen mukaan mennään. En halua pelätä, etten pysyisi pyörän selässä. Tavoitteena on kuitenkin olla viimeistään syyskuussa taas toimintakunnossa, sillä haaveena on osallistua Ninnin ja Hannan kanssa Lost In Kainuu-seikkailukisaan.

Botniahalli Mustasaaressa.

Todellakin, hieno vuosi tulossa, tai hienot on ainakin suunnitelmat 😁 Ainahan voi sattua jotain odottamatonta, se on elämää. Sen mukaan sitten muutetaan suunnitelmia.

Kuitenkin nyt näyttäisi siltä, että huomenna pääsen lähtemään kohti Joensuuta. Meillä on koko muu perhe sairastellut ja mä oon pysynyt terveenä, mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Ninni lähtee Joensuuhun mun huoltajaksi, siis ojentamaan lötköpulloja ja syötävää. Ninniltä takuuvarmasti kuulen kommenttia jos juoksu lösähtää ja tarvitsen tsemppiä. Tavoitteita oon asettanut, myös valmentajalta Tomilta tuli kommenttia ja katsotaan pääsenkö lähellekään vai mennäänkö heittämällä yli.

~Eija~

Se oli siinä vuosi 2024

 Mitä jäi mieleen vuodesta 2024?

Alku vuoden pakkaset olivat jäätäviä, joita ei ole ikävä. Inhoan kovia pakkasia vuosi vuodelta enemmän ja tuo parin viikon mittainen pätkä ei naurattanut. Liikkuminen hankaloituu ja vaikka haluaisi hautautua kotona villasukkiin ja peittoihin, ei se ole mahdollista. Tuosta kuitenkin selvittiin, enkä halua asiasta enempää kitistä, mutta kädet ristissä toivon ettei vastaavia tänä, eikä tulevinakaan talvina tulisi.

Juosten töistä kotiin yli 20 asteen pakkasessa.

Pakkasista huolimatta pyrin liikkumaan valtavat vaatekerrokset päällä. Hiihtokilometrejä kertyi mukavasti, talven aikana yli 1000. Osallistuin Kauhahiihtoon, SM-hiihtosuunnistuskioihin Kouvolassa ja Pirkan hiihtoon. Kaikki olivat mukavia tapahtumia ja itsellä hyvät suoritukset, vaikka hiihto ei ole se luonnollisin laji itselle. Vaatisi aikaa ja omaa kärsivällisyyttä opetella oikea hiihtotekniikka ja mahdollisesti päivittää sukset, mutta näinkin on kivaa. Ja se hyvä muistaa, että näihin kisoihin/tapahtumiin voi osallistua ihan kuka tahansa hiihtotyyliin ja vauhtiin katsomatta.

Hisun SM-kisoissa. Kylmä oli silloinkin.

Tossusuunnistamassa kävin niin paljon kuin mahdollista aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Oli kunto- ja kilpasarjoja, kansallisia-, aluemestaruus- ja SM-kisoja. SM-sprinteissä tuli älyttömiä virheitä, mutta SM-erikoispitkällä onnistuminen. Suunnistus sujuikin koko ajan paremmin kun kohti loppu kautta mentiin ja toistot opettivat. Harvoin jos koskaan suunnistus menee täysin virheittä, mutta mitä vähemmän tai pienempiä, niin sen parempi. Venlojen viestissä Lakia-Jukolassa tuli myös onnistuminen ja valvominen koko Jukolan yö talkoolaisena oli myös hieno kokemus. 25mannaan pääsin monen vuoden jälkeen ja vaikka tuo reissu on aina aika raskas matkustamisineen, oli paljon asioita joista nautin, erityisesti että tytär oli mukana.

Talkoolaisena oli myös mukava olla.

SM-erikoispitkän 6.sija D45 sarjassa.

Polkujuoksukisoja tälle vuodelle tuli kaksi. Toukokuussa NUTS KK 55km oli hyvä juoksu. Samoin lokakuussa Komia Ilkanpolku maraton. Perustekemistä, omaan juoksuun ja energioiden ottamiseen keskittymistä sekä juoksun ilosta nauttimista. Nämä juoksutapahtumat sopivat hyvin aikatauluihini ja nämä olivat juuri hyvät pitämään yllä motivaatiota juosta tapahtumissa. Mielessä oli jo tuolloin hurjempi ja pitempi reissu, halusin tunnustella fiiliksiäni.

Tottakai mun urheiluvuoteen kuului myös pyöräsuunnistus. Tänä vuonna pääsin osallistumaan jokaiseen SM kisastarttiin, joita veteraanisarjalaisille järjestetään. Tuloksena oli kaikilta paitsi yhdeltä matkalta mitali. Tärkeimmäksi voisin nostaa yhteislähdön suomenmestaruuden, mutta myös keskimatkan iso virhe ja viestin pronssi ovat kisoja, jotka jäivät isosti mieleen. 

Vuosi ei ole ollut vain urheilemista, vaan se on ollut myös pysähtymistä, seikkailua ja oman rajallisuuden hyväksymistä. Kaikkeen en pysty, vaikka välillä painetaan hymyillen läpi harmaan päivän. Kesän työputkessa säästin useamman vapaapäivän, että pääsin hetkeksi Alpeille ystävien kanssa hengittelemään. Oli ihanat muutamat päivät.

Kiireisten päivien jatkuessa kuitenkin luikahdettiin tyttären kanssa Coldpayn keikalle Helsinkiin ja tämä reissu on ehdottomasti jäänyt mieleen. Show oli upea, mutta reissu oli paljon muutakin.

Meidän perheen kiireisen kesän rauhoitti tyttären rippijuhlat, jotka kaikessa etukäteis härdellissään oli ihana päivä. Juhlien jälkeen hartiat rentoutuivat, unet pikku hiljaa palautuivat ja annoin itseni rötvätä sohvalla useita tunteja. Pää oli ollut melkoisessa pyörityksessä eikä ainoastaan juhlien järjestämisestä, vaan kaikesta muustakin mitä samaan aikaan tapahtui. Olin melko väsynyt.

Saatiin kuin saatiinkin kivat juhlat aikaan.

Välillä vain hengitellään.

Syksyllä olin tehnyt päätöksen, että lähden NUTS300:lle heinäkuussa 2025. Olin asiaa pyöritellyt pitkään, välillä koko idean hyläten, mutta ei se antanut rauhaa. En enää keksinyt syitä miksi en lähtisi. Lopullisen päätöksen tultua kerroin asiasta pikku hiljaa joillekin läheisille. Sain valtavasti tukea ja kannustusta, "sä jos kuka pystyt siihen". Kynnystasotesti Tampereella oli oikea veto tähän kohtaan, samoin valmentajan palkkaaminen. Motivaatio kasvoi harppauksen.

Maksimaalinen kynnystasotesti

Lukuina vuosi 2024 näyttää tältä;

-juoksu 2505km (polku, maasto, maantie, sisähalli, juoksumatto) 

- suunnistus 183km (linnuntietä)

-pyöräily 4379km (maantie, maasto, pyöräsuunnistus)

- kävely 659km (sauvakävely ja ilman sauvoja, retkeily, geokätköily, koiran ulkoiluttaminen)

- hiihto 636 km (perinteinen, luistelu, hiihtosuunnistus)

Lisäksi on voimatreeniä, kehonhuoltoa, puutarhassa touhaamista, hyötyliikuntaa kotona ja rentoutumista esimerkiksi avannossa ja avovesissä.

Kiitos ystävät vierellä kulkemisesta, kannustamisesta ja välillä jarruttamisesta. Kiitos myös blogin lukijoille, sillä teitä sinnikkäästi mukana pysyy, vaikka blogiin harvakseltaan kirjoittelen. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa vuoteen 2025! Turvallista vuoden vaihdetta ja iloa uuteen vuoteen!

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~

Yö-Rogaining Pirkanmaalla

 Marraskuun toisena viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä Suo, Säntti ja Pää oli pitkästä aikaa liikkeellä, kun Pirkanmaalla järjestettiin Yö-Rogaining. Viime vuonna osallistuin Ninnin kanssa ja tänä vuonna myös Hanna pääsi mukaan 8 tunnin fillarisarjaan. Tänä vuonna kun jäi kaikki seikkailukisat välistä päällekkäisyyksien ja muiden juttujen vuoksi, oli todella kiva päästä kuitenkin tähän tapahtumaan. Tulevaisuudessa kuitenkin on tavoitteena osallistua vielä tällä porukalla mm seikkailukisoihin ja tällainen rogaining tapahtuma sopii tosi hyvin teemaan.

Tavarat kasaan.

Tuttuun tapaan kotona kasasin tavaroita levälleen ennen pakkaamista, että näen onko kaikki tarpeellinen mukana. Pyörän ja siihen kuuluvien varusteiden kuten kypärän ja valojen lisäksi tutusti mukaan otin ea-tarvikkeet ja kompassin, jotka on usein mun vastuulla. Mm. pumpun ja pyörän korjaus tarvikkeet ottaa Ninni. Energiaa ja evästä, vaihtovaatteet ja reittisuunnittelua varten nuppineuloja, viivoitin, nauhaa ja alleviivauskyniä. Kuvan nappasin ihan sen vuoksi, että seuraavalla kerralla on taas helpompi miettiä tavarat, kun tarvitsee vain katsoa kuvaa.

Kisakeskuksen paikka julkaistiin vajaa viikko ennen tapahtumaa. Sääksjärven koululla Lempäälässä oli isosti sisätilaa, jossa varattiin itsellemme pöytä paikka ja odoteltiin karttojen saamista. Se oli tasan klo.20 kun saatiin kartat ja sitten oli kaksi tuntia aikaa suunnitella mitä rasteja lähdetään hakemaan.

Tämä vaihe sujuu meiltä nykyään tosi hyvin. Rauhassa ensin silmäillään koko karttaa ja rastipisteitä. Sitten merkitään kaikki 7 ja 9, eli isoimmat rastipisteet. Sitten hahmotetaan reitti vaihtoehtoja, vähän mittaillaan matkaa ja tutkaillaan millaista maastoa siinä on. Pienimmille poluille ei lähdetä. Saatiin tehtyä hyvä reittisuunnitelma ja loppuun parikin vaihtoehtoa mitä tehdään. Itse arvioin, että ei millään ehditä lopussa niin paljon kuin villeimmässä suunnitelmassa kaavailtiin, mutta kuinka väärässä olinkaan.

Reittisuunnittelua.

Reittisuunnitelmaa tehdessä samalla syötiin ja juotiin. Ennen starttia vielä vessassa käynti ja reput selkään. Keli oli lämmin, eikä satanut. Porukkaa oli paljon. Tapahtumassa ei eritellä nais- ja miesjoukkueita eikä sekajoukkueita, vaan kaikki kisaa samassa sarjassa. Hienoa katsoa miten kauaksi taakse maajoukkue pyöräsuunnistajia ja seikkailu-urheilijoita jäämme, parhaamme kuitenkin teemme.

Lähtö klo.22.

Oltiin puhuttu, että nyt otetaan alku rauhallisesti, koska olemme sen niin usein ryssineet hätiköimällä. Yrityksestä huolimatta jälleen meni pieneksi sekoiluksi. Se on uskomatonta kuinka toiset kilpailijat vierellä sekoittavat oman tekemisen ja on sellainen ihme kiire tekemisessä. Ekalle rastille pieni virhe, joka tuli toisten perässä mennessä, vaikka itse tiedosti ettei tästä kyllä omasta mielestä pitänyt vielä mennä. No ei iso juttu, mutta ärsytti se. Lopulta päästiin toisista fillaroijista eroon, kun ei haettu yhtä 5 pisteen rastia ja ehkä kaikki muuta samaan suuntaan lähteneistä sen haki. Jälkikäteen ajateltuna meidänkin olisi se ollut järkevä hakea, koska oli melko lähellä isoa tietä, mutta se hyvä puoli että päästiin tekemään omaa juttua. Homma rauhoittui, vaikka myöhemmin vielä pieniä sekoiluja oli. 

Oli tosi tärkeää lukea rastimääritteet, sillä vain ne lukemalla saattoi löytää missä rasti todella on. Normaaleja  suunnistukseen kuuluvia rastilippuja ei ollut, vaan rastipisteessä oli punainen kuitunauha ja QR-koodi, joka piti kännykässä olevalla appilla leimata. Joillain rasteilla rastia sai todella etsiä ja rastimääritteen ymmärtäminen oli tärkeää. Esimerkiksi keskellä yötä oli jotenkin kovin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa "itäisen puoleisen sillan kolmas ratapölkky" vai miten se nyt olikaan kirjoitettu. Kompassilla piti tarkistaa missä on itä ja vasta sitten hoksasi pimeässä että ihan vieressä on toinen silta, mutta sitten piti miettiä mikä on ratapölkky. Pääsimme jyvälle ja löytyihän se, mutta meni jokunen minuutti. Sitten oli sellaisia ihan bingo osumisia, että juuri oikealla hetkellä pysähdyttiin tarkistamaan paikkaa ja rasti oli ihan viereisen kiven takana kuusessa. 

Rastipiste.

Homma kuitenkin eteni ja reittisuunnitelmiin alettiin pian puolen välin jälkeen jo tekemään muutoksia. Ne oli hyviä muutoksia ja yllätyin miten hyvin oltiin ehditty. Vielä paremmalla keskittymisellä oltaisiin tehty vielä järkevämpiäkin reitinvalintoja ja ainakin yksi pitkähkö turhah kierto tuli. Onneksi kaikki jaksoimme hyvin ja aina joku oli 100% kartalla jos kaksi muuta ei ollut. 

Pikkuisen rapainen pyörä.

Maaliin tultiin 8 tunnin aikarajoissa, pyörät niin kuraisina ja naiset melko väsyneinä. Huulet olivat taas niin rohtuneet ja nälkä kurni vatsaa. Pyöräilykilometrejä kertyi 117, nousumetrejä lähes 1300. Pisteitä saatiin 305 ja sijoituimme 14., paras täys naisjoukkue. Kokonaisuudessaan joukkueita 8 tunnin fillarisarjassa oli 56. Olimme omaan tulokseen erittäin tyytyväisiä.

Urakan jälkeen oli todella väsy. Osallistumismaksuun kuului aamupala läheisellä ABC:llä ja käytiin siellä ja sitten ajeltiin kotiin. Silmiä kirveli ja päässä humisi, mutta hereillä selvittiin kotiin. Mulla alkoi heti perään kolmen yövuoron putki ja toipumisessa valvomisesta meni sen vuoksi todella pitkään. Onneksi paikan päällä sai pestyä pyörän jo melko hyvin, mutta tarkempi pesu on edelleen tekemättä...

~Eija~