Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. heinäkuuta 2020

Kesäillan Rogaining Jämillä

Viime vuonna jäi rogaining startit ihan kokonaan väliin, mutta ilokseni tänä vuonna sain Hannan kaveriksi Kesäillan-Rogaining kisaan Jämille tiistai illalla. Rogaining joukkueessa voi yleensä olla 2-5 jäsentä, mutta mä olen aina ollut kaksin jonkun kanssa. Kaverina on ollut pari kertaa Päivi ja pari kertaa isoveli-Ilkka. Hannan kanssa kisattiin ensimmäisen kerran yhdessä Ykv Multisportissa tänä vuonna. Tiedetään toistemme juoksukunto ja molemmat osaa suunnistaa, vaikka Hanna kovasti vakuutteli että opettelee vasta. Hyvin se kuitenkin meni, mitä nyt vuorollaan oltiin paristi hiukan sivussa ja yksi pummikin tehtiin.
Reittisuunnittelussa meni tunti.
Kartat saatiin klo.16.30 ja sitten alkoi reittisuunnittelu. Aikaa meillä olisi 3 tuntia ja mulle tärkeä tavoite aina on ehtiä määräajan sisällä maaliin. Jämillä on niin ihanaa kangasmaastoa, mutta hidas kulkuisen näköistä suoaluettakin oli kartalle löydetty. Alkuun suunniteltiin lähtevämme kartan eteläpään soille, jossa oli rasteja isoilla pistemäärillä, mutta lopulta teimme suunnitelmaan muutoksen ja päätimme lähteä helppokulkuisemmalle alustalle kartan pohjoispuolelle. Kivaan kangasmaastoon oli lähdetty juoksemaan, joten sinne mennään. 
Rasti 70 olisi pitänyt hakea ja oltaisiin oltu 6.
Langan ja nuppineulojen avulla arvioiduksi matkaksi tuli reipas 20 kilometriä. Loppuun jätettiin parikin vaihtoehtoa, ihan sen mukaan mentäisiin kuinka kauan on aikaa käytetty. Meillä lähtikin aika reippaasti homma liikkeelle. Ensimmäinen 71 pisteen leimaus oli hiihtoputken takana ja sitten pari rastia harjulla. Hyödynnettiin paljon polkuja ja teitä, mutta lopulta kävi selväksi että vihreäalue Jämillä ei ole ihan sama kuin vihreä Etelä-Pohjanmaalla. Joissain kohdissa vihreää pitkin pääsi nopeampaa seuraavalle rastille kuin hiukan kiertäen hyvää polkua. Mekin sitten alettiin oikoa pitkin kankaita ja jopa niitä tiheikköjä läpi.

Kartan ihan itäisestä reunasta haettiin 95 pisteen leimaus ja kunnes sen jälkeen päästiin hidas väli takaisin ylös harjulle, oltiin arvioidusta ajasta reilusti edellä. Päätettiin sitten hakea ylimääräisiä rasteja eteläisen tien toiselta puolelta. Kahden rastin sijaan olisimme ehtineet hakea kolmannenkin, mutta tässä vaiheessa emme sitä vielä tienneet.
Loppu puolen rasteja ja suunnitelmia. 63 rastia ei haettu.
Molemmilla juoksu kulki, vaikka välillä sovittiin hiukan hidastavamme, mutta ei me kuin hetkellisesti maltettu. Viimeisellä tunnilla alkoi jo kuitenkin jaloissa tuntua ja väsy vaikuttaa keskittymiseen. Tehtiin helpolle suorastille tyhmä pummi. Arviolta ainakin minuutin pölläily, kun haravoitiin maastoa liian aikaisin. Toinen joukkue sai meidät sekoitettua, vaikka tuskin se oli heidän tarkoituksensa vaan ihan meidän oma vika. Lopussa haettiin vielä ylimääräisenä rasti numero 62, mutta olisimme ehtineet hakea rastin numero 63 myös. Aikaa oli vielä vaikka kuinka, mutta sopivia rasteja ei enää. Kivuttiin harjun päälle ihailemaan maisemia ja juostiin maaliin ajassa 2:44:41. Eli 15 minuuttia jäi vielä aikaa. Matkaa ehdittiin taittaa 24,6 kilometriä.
Sijoitus oli 9. ja joukkueita oli 24. Olemme tyytyväisiä.
Kiitos Hannalle seurasta!
Oli taas niin mukavaa. Keli oli yllättävän kuuma ja kaikki juotava meni. Molemmilla tuntui jaloissa, mulla suunnistuskengät puristi isovarpaita. Polkujuoksukengillä olisi pärjännyt todella hyvin, sen verran kuivaa maastossa oli.

Kotona oltiin aika myöhään. Menin oikeastaan heti nukkumaan, kunhan olin vaatteet saanut hiukan leviteltyä. Keskiviikkona olin ihan rättipoikki ja onnekseni en ollut ilmoittautunut suunnistuksen ilta sprinttikisaan. Aamuvuoron jälkeen nukuin lähes kahden tunnin päikkärit ja yöunilla lisää. Tänään oli vielä 14 tunnin työvuoro ja nyt oon niin LOMAlla! Huomenna aamulla nukun pitkään ja sitten pikku hiljaa täystohina kohti seuraavia juttuja. Pysykää kuulolla!

~Eija~

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Väsynyttä menoa

Viime viikon sunnuntaina oli vielä heinäkuulle tyypillisen lämmin, jopa kuuma keli. Siihen osui suunnistuksen kansalliset tuplasprintit Seinäjoella, meille siis etulikiinen paikka. Tyttärien kanssa olin menossa mukana. Nuorimmainen, silloin vielä 8 vuotias (täytti tällä viikolla 9 vuotta) jännitti kovasti, koska tämä oli hänen ensimmäinen kilpailu ilman siimaa. Hänellä meni aamupäivän kisa ihan hyvin, mutta iltapäivällä tuli iso virhe josta kuitenkin selvisi aikuisen kanssasuunnistajan avustuksella (kiitos tälle henkilölle). 10 vee tyttärellä taas tuli aamupäivällä virhe, mutta iltapäivällä meni paremmin.

Mä lähes rakastan sprinttiä, erityisesti kun nykyään nämä juostaan ns kaupunkiympäristössä. Metsässä tuskin pystyisin samaan vauhtiin ja tarkkuuteen. Naiset 40 sarjassa oli ilahduttavasti osanottajiakin, joten oli ihan oikeaa kisan tuntua. Ennen aamupäivän starttia kroppa ja erityisesti jalat tuntuivat löysiltä. Rennot verryttelyt herätteli sopivasti kroppaa. Törnävän ammattikoulun pihaan oli viritelty kivasti lapyrinttia ja rata meni ristiin rastiin. Pitemmällä välillä siirryttiin kohti kilpailukeskusta ja lopussa neljä hassuhkoa rastia ihan lähekkäin. Pieniä virheitä tuli ja suorituksen jälkeen reittiä tutkiessa jonkun välin olisi voinut mennä toisinkin. Kuitenkin ihan ok suoritus.

Parin tunnin odottelun jälkeen iltapäivä startti oli Törnävän sairaalan nurkilta. Siellä puikkelehdittiin rakennusten väleissä, aika simppeleitä reittejä. Todella pitkällä välillä siirryttiin takaisin Törnävän saareen. Tässä kohdassa jaloissa tuntui aikaisempi startti ja kuumuus. Nyt ei mitään mainittavia virheitä tullut ja olihan tuo rata aika helppo. Sarjan voitto ja sen kunniaksi tyttärien kanssa nopea pulahdus järveen.
Aamupäivän karttapala.
Eilen perjantaina keli oli kaikkea muuta kuin heinäkuinen. Asteita oli hätinä 12 ja vähän väliä heitti piskoja ja tuuli. Oli oikeasti kylmä. Vuorossa oli suunnistuksen AM-keskimatka Kauhavalla. Jälleen tyttärien kanssa olin liikkeellä. Meiltä oli noin tunnin ajomatka Kauhavalle ja ilman tyttärien juttelua olisin varmaan nukahtanut rattiin. Väsytti ihan kamalasti. Ennen omaa starttia ehdin huoltaa tytöt lähtöön ja kannustaa maaliin. 10 vee voitti 12TR, mutta 9vee oli oikaissut rastireitillä liikaa ja neljäs rasti oli jäänyt väliin. Siinä nieleskeltiin kaikki kyyneleitä. Eihän se helppo rata ollut lapsilla maastossa, jossa ei pahemmin polkuja ollut. Onneksi lapsien suoritusta ei kuitenkaan hylätä, mutta kyllä 10 minuutin aikasakko pudottaa tuloslistalla viimeiseksi. 
Lyhyillä lämmittelyillä starttasin omalle reitille. Tiistaina tehty kova jalkatreeni tuntui edelleen pahasti jaloissa, mutta yllättävän vähän se menoa haittasi metsässä. Päin vastoin ravasin vähän turhankin aivottomana Kukkuran mäkeä ristiin rastiin. Jo aikaisemmin mainitsemani kamala väsy painoi päällä, mikä toki hiukan hälveni raittiissa ilmassa. Alku lähti ihan ok, mutta kakkoselta lähdin väärässä kulmassa kohti kolmosta. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle rinteeseen. Oon tullut lähelle nelosta ja siitä korjannut oikealle, mutta vielä tovi meni ennen kuin sain itseni kartalle. En oikein voinut uskoa että menin niin sivuun, mutta aika roiskaisemalla rastilta lähdinkin, joten tässä tulos. Kyllä mua suututti. Lähdin kirimään virhettä kiinni, mutta se tyssäsi kutoselle mennessä kun taas huolimattomasti lähdin vain sinne päin. Nyt reilusti oikealta ohi kivikkoiseen rinteeseen. Siinä pyörin parin muunkin ikänaisen kanssa ja lopulta saimme kiinni yhdellä rastilla. Sitten loput rastit leuka rinnassa keräillen ja maaliin. 
Iso virhe kakkoselta kolmoselle...
Ei ollut mun päivä. Tunnistan sen, että en pystynyt keskittymään, eikä suunnistus lähtenyt sujumaan missään vaiheessa. Kauhea kiire oli päällimmäisenä fiiliksenä. Oon hirveän pettynyt omaan suoritukseeni. Yhteensä virhettä tuli ainakin 8 minuuttia, ehkä enemmänkin. Hyvä muistutus taas itselle, että pakottaa itsensä keskittymään siihen suunnistamiseen, vaikka kuinka jalat veisi.

Tämän hetken fiilikset eivät ole kovin korkealla. Suurin syy on tämä armoton väsy. Mä olen ollut koko kesän töissä ja edelleen 4 työvuoroa, joista kaksi on 14 tunnin pituisia, erottaa muta neljän viikon kesälomasta. Mulla ei ole ollut yhtään pitempää vapaa pätkää heinäkuussa, vaan kahden päivän vapailla on menty. Vapailla oon käynyt kisoissa (ihanaa kun kisoja vihdoin taas on kalenterissa!) ja viimeksi tällä viikolla vapaat meni tyttären synttäreitä järjestellessä ja juhliessa. Heinäkuun aikana on ollut 9 aikaista aamuheräämistä, 5 pitkää päivää (14 tuntia) ja 4 yövuoroa. Pelkkiä iltavuoroja oli vain 3. Vapaille jäädään usein iltavuorosta, joten se yhtenäinen vapaa-aika kaventuu entisestään.
Rauhallisen koronakevään jälkeen meillä on ollut kiireinen kesä ja korona rajoitteet vaikuttaa meillä vielä vahvasti, ihan työvuorosuunnitteluun asti ja tämä jos mikä haukkaa sitä henkilökohtaista hyvinvointia. Arkena kasista neljään tekevät eivät näe tässä varmaan mitään ongelmaa, mutta mä olen todella väsynyt. Kesäkuu vielä meni, mutta nyt jotenkin loman lähestyessä virta loppuu. Ja kun se ei ole yksistään tuo työ ja kisat mitkä nakertaa jaksamista, vaan taustalla on muutakin, että aivot käy kierroksilla lähes jatkuvasti. Nukun pääsääntöisesti yöni (tai päivät yövuorojen jälkeen) hyvin, mutta pää ja kroppaa tarvitsisi lepoa hereillä ollessakin.

Lomajakson ensimmäinen viikko ei tule tuomaan vielä lepoa muuten kuin että saan sentään mahdollisesti nukkua aamuisin pitkään. Muuten se viikko on suunnistusta ja hölkkää täynnä. Mutta seuraavilla viikoilla aion ottaa päivän tai kaksi, että heitän jalat kohti kattoa tai puiden latvoja, jos säät sallii, ja olla köllötellä vaan. Osaankohan 😁

~Eija~

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Suunnistamassa

Viime viikonloppuna oli vihdoinkin taas monenmoista urheilua. Mä olin tyttärieni kanssa Lapualla Simpsiön haastavilla rinteillä suunnistamassa. Korona siirsi nämä kisat keväältä heinäkuulle. Erityisjärjestelyjä oli edelleen, sillä lasten ja nuorten sekä pääsarjojen kilpailukeskus oli toisessa paikassa kuin ikäsarjojen. Etäisyyttä ei ollut kuin "kiven heiton verran", noin kolme kilometriä, mutta kyllä se järkkäilyä vaati. Koen tärkeäksi lasten huoltamisen ja kannustamisen, mutta myös itse on päästävä metsään. Kaksi päiväisessä kisassa tuli jonkin verran suhaamista edes takaisin ja tyttärillä pitkä odotus sunnuntaina kun mä lähdin metsään vasta tyttöjen suunnistamisen jälkeen.
Rastireittiläinen.
Tytöillä meni hyvin rasti- ja tukireiteillä. Tänä vuonna on tosi vähän päästy kisoihin suunnistamaan ja sen vuoksi molempia (ja vähän äitiäkin) jännitti etukäteen.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on Simpsiö haasteellinen suunnistusmaasto. Aina siellä lähtee hyvinkin nöyränä maastoon ja on vain keskityttävä itse suunnistamiseen. Monia epäonnistumisia on Simpsiöllä tullut, mutta myös onnistumisia kuten viime vuoden maakuntaviestissä. Normi kansallisissa kisoissa ei menestyspaineita ole, mutta ainahan sitä haluaa tehdä hyvän suorituksen.
Mun tytöt 💗
Nyt meni molempina kisapäivinä aivan hyvin. Lauantaina keskimatkalla (3km linnuntietä) suunnistus sujui ja tuli vain yksi kaarto kumpare rastille. Vauhti metsässä tuntui hitaalta, mutta eipä se pieni piirteisessä rinnemaastossa kovin vauhdista kannata ollakaan, että virheiltä välttyisi.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka (4,7km linnuntietä). Ehdin tosiaan metsään vasta isoimman massan jälkeen. Meillä ikäsarjoilla kun oli vapaat lähtöajat, oli suurin osa ajoittanut lähtönsä heti kun se oli mahdollista. No ei tarvinnut jonottaa lähtöön ja sai lähteä ihan omassa rauhassa. Nytkin sujui ihan hyvin aina kuudennelle rastille asti. Rasti oli rinnettä alas, kumpare pienessä tiheikössä. Menin rastin ensin oikealta ohi, sitten kiersin alta ohi ja vasta kauempana näkyvistä jyrkänteistä sain kiinni ja sitten rastille. Tulo rastia kohti oli aivan oikea, mutta ihan viime hetkellä tiheikön reunalla oon hiukan kääntänyt oikealle ja siksi meni ohi. Tuohon suttaantui noin kolme minuuttia ja se lasketaan jo merkittäväksi virheeksi. Kutosen jälkeen alkoi sataa, sellainen kunnon usemman minuutin  sadekuuro tuli niskaan. Samalla ajauduin seiskaa kohti lähtiessä liikaa vasemmalle ja ihme tiheikköön, jota en ensin kartasta edes nähnyt. Rämmin sen läpi polulle, sen yli ja rinteeseen suoraan rastille. Huono reintinvalinta oli joka tapauksessa. Loppu reitistä meni aivan hyvin. Hävisin vain kaksi sekuntia päivän voittaja Tiinaan, mutta kahden päivän kokonaiskilpailun voitin. Tyytyväinen olin, vaikka tuo kutosen virhe harmitti, mutta plussan puolelle kuitenkin jäin, sillä ymmärsin mitä tein väärin.
Sunnuntaina kastuin.
Viikonloppu olisi voinut olla myös toisenlainen, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut Lapissa Nuts Ylläs-Pallaksella juoksemassa 160 kilometriä. Nyt siellä starttasi vain 160 kilsan reitille 77 juoksijaa special edition hengessä, muut matkat oli peruttu. Itse päätin kesäkuussa jättää tämän reissun väliin muutamastakin syystä, mutta silti kirpaisi yllättävän syvältä seurata perjantain ja lauantain aikana gps-pallukoita. Ja sen jälkeen on somessa tipahdellut toinen toistaan upeampia kuvia ja blogipostauksia juoksijoiden retkistä. Erityisesti perjantaina työvuorossa ollessani koin olevani sillä hetkellä ihan väärässä paikassa. Olin jopa kateellinen heille siellä tuntureilla. No ensi vuonna toivottavasti koko kiertua läpi.

~Eija~

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Fiinit Fröökynät jälleen Multi-Sportissa

Olipahan taas elämyksellinen seikkailukilpailu, kun YKV Multi-Sport vedettiin läpi Ylistarossa viime lauantaina. Meidän Fiini Fröökynä tiimistä Ninni joutui flunssan vuoksi jäämään sadetakkeineen huoltojoukkoihin, mutta Hanna tuli hätiin ja triomme oli kasassa. Mulle tämä oli kuudes kerta tässä kisassa, kerran olen ollut Miian kanssa duossa ja muut kerrat trio-sarjassa ja joka vuosi erillä joukkuekokoonpanolla. Hienoa tuntea niin paljon seikkailumielisiä ja ennakkoluulottomia tyyppejä, että näin monissa erilaisissa tiimeissä oon saanut olla mukana. Mukavia muistoja. Edellis vuosien kisarapsat löytyvät täältä -> 2019201820172016 ja 2015.
Fiini Fröökynä tiimi 2020; mä, Sanna ja Hanna.
Kisakeskus oli Ylistaron urheilukentällä ja sinne suuntasin pyörän renkaat melko tyhjinä, varasisäkumi kotiin jääneenä ja jännittyneenä. Onneksi pumppua sai lainaan ja sitten pieni rukous että renkaat ei hajoile. Jännitys lähti siinä kohdassa kun saimme luvan alkaa ratkomaan ensimmäistä tehtävää.
Kuvat Ninni, jos ei toisin ilmoiteta.
Jo duo-sarjan lähdössä huomasimme, että ensimmäinen tehtävä ei ollut helppo. Joukkueiden väliset erot kasvoivat suuriksi. Edessämme oli köysi, johon oli munalukolla kiinnitetty meidän ensimmäinen kartta ja vihje lukon avaamiseen oli seuraavanlainen (katso kuva alla) ->
Kuva; YKV Multi-Sport
Voit yrittää ratkaista numerosarjan. Kerron oikean vastauksen vasta tekstin lopussa. Me ratkaisimme oikean vastauksen kolmannella yrityksellä ja saimme mahtavan kaulan takana tuleviin. Juoksimme pyörille ja seikkailu sai alkaa. Mulla oli kartta ja karttatelinen pyörässä ja lähdimme vimmatusti polkemaan. Koukkaus hiekkatielle, pienemmälle metsätielle ja sitten pitempi pätkä pikitietä. Meni puolituntia ennen kuin hurjaa vauhtia polkevat miestriot saivat meidät kiinni. Tämä oli ensimmäinen kerta kun koskaan mun tiimi johti koko Multi-Sport kisaa. Olin niin ylpeä meidän tiimistä!
Reitillä ensimmäisenä yllätystehtävänä oli arvioida tietyn puun korkeus, toisen puun leveys ja pellon toisella puolella näkyvälle ladolle etäisyys. Vastaus vaihtoehtoja oli kolme. Väärästä vastauksesta joutui sakkokierrokselle. Meillä yksi oli väärin, ilmeisesti etäisyys ladolle. Tehtävä oli kiva ja erilainen. Tästä jatkettiin polkien eteenpäin.

Rauhoitettiin yhteisestä sopimuksesta menoa, että pysytään paremmin kasassa. Matkaa oli vielä jäljellä. Reilun 5 kilometrin juoksu polulla Palaneenkalliolla katkaisi sopivasti pyöräilypätkää. Metsässä oli tosi liukasta sateesta johtuen ja normi lenkkareilla sai koko ajan pelätä ettei mene kumoon. Vaikka reitti oli merkattu, joutui kuitenkin olemaan melko tarkkana että pysyi reitillä. Kartta ei ollut ihan suunnistukseen tarkoitettu ja siksi sivulta tuleva polku ja reittimerkinnät siinä saivat meidät toviksi ymmälleen. Siinä oli muitakin joukkueita ja joka suuntaan joku lähti. Me lähdettiin onneksi oikeaan suuntaan ja vältyimme isommalta pummilta. Juoksun jälkeen rekisteröin että alkoi satamaan vettä vähän reippaammin. Muuten matkaa oli taitettu poutasäässä.

Sitten poljettiin pitkään kloperoisia hiekkateitä, heinittynyttä polkua ja lähes umpimetsässä. Siellä tuli kaaduttuakin kun pyörän rengas vaan luisti märällä puunrungolla. Ei vammoja, ei edes henkisiä traumoja kun vaan nauratti. Kartan taas kerran käännettyäni näin että seuraava yllätystehtävä oli lammen rannalla. Edessä olisi siis mua aina hiukan pelottava vesistötehtävä.
Muistelemme mikä se koodi olikaan. Taustalla huoltajamme Ninni.
Kuvan otti Sari
Lammen rannalla piti ensiksi muistella ihka ensimmäisen tehtävän koodia. Samalla koodilla sai taas lukon auki ja se vapautti putkilon. Me muistettiin koodi, tai naiset sen muisti. Tarvittaessa olisi voinut läheisellä saarella käydä katsomassa vihjettä, mutta meidän ei tarvinnut. Putkilolla piti kantaa vettä lammesta narun syvemmältä puolelta ja täyttää sanko niin täyteen että siihen kiinnitetty limsapullo nousi ilmaan. Haastetta tuli siitä, että putkilo oli auki molemmista päistä ja että sangossa oli reikä, jonka huomasimme aika pian. Meinattiin ensin teipata reikä kun näimme valvojilla teippiä, mutta eihän se nyt niin käynyt 😄 Vuorotellen sormella pidettiin reikää ummessa. Ripeästi homma hoidettin ja nyt viimeistään oltiin ihan märkiä, vaikka vesisade oli taas loppunut. 
Kuva Sarilta
Mulla tuntui vesistötehtävän jälkeen kylmältä jaloissa. Polkemista ei nyt ollut pitkästi ja pääsimme taas juoksemaan sellaisen reilu 3 kilometriä. Kun pääsimme juoksuosuudelta takaisin pyörille, tuli toisena oleva trio lady joukkue juoksemaan. Tässä kohdassa näimme kunnolla miten lähellä takana tullaan. Oli huojentavaa tietää, että suurin osa pyöräilystä oli nyt takana ja kartasta näki, että seuraavaksi mennään takaisin urheilukentälle ja vuorossa on rullaluistelu osuus.
Rullaluistelu onkin mun haastavin osuus. En tänäkään kesänä ole kovin paljon rullien päällä ehtinyt käydä ja vanhat rullaluistimet ovat kirjaimellisesti vanhat. Jo poljetut ja juostut kilometrit tuntui reisissä ja pakaroissa ja hetken potkittua eteenpäin pahiten tuntui alaselässä. Reitti oli itselle tuttu, koska menimme ihan vanhempieni ja mun laspuuden kodin ohi. Silti odotin koko ajan että saisimme tämän homman hoidettua ehjinä. Onneksi ei satanut ja reipas tuuli oli paikoin jopa ehtinyt kuivattaa tietä. Onneksi myöskään kukaan ei kaatunut, vaikka puinen riippusilta oli todella liukas ja vauhdinkin saimme pidettyä hyvänä. Oli ilo saada rullaluistimet pois koivista.
Rullaluisteluosuuden alussa.
Sitten taas juostiin urheilukenttä ympäri ja reilun kilometrin päähän laiturille, jossa odottivat kanootit. Melonta osuus oli mulle helpoin, koska mä sain vain nauttia kyydistä. Hannalla ja Sannalla on kokemusta melomisesta ja se sujuikin kuin unelma. Pujoteltiin kanistereita ja yksi kivi ja kolme rastia piti leimata. Selvittiin kaatamatta kanoottia.
Kaikki oikein päin kanootissa ja matkaan.

Kanootti reissu ohi.
Rantauduttua juostiin takaisin urheilukentälle ja jalkojen lepohetki kanootissa teki hyvää ja askeleemme lensivät eteenpäin. Kentällä oli viimeinen tehtävä, jossa piti neljä eri kokoista päällekkäin koottua puupalikkaa siirtää toiseen ruutuun. Ruutuja oli yhteensä kolme käytettävissä ja palikat olivat alkuun yhdessä niistä. Se meni hienosti yhteispelillä. Ja sitten sai vain juosta maaliin.
Ja juosten maaliin.

Ajassa 5:15:01 olimme maalissa, Trio Lady sarjan voittajina 😊!
Saatiin palkinnoksi painepesurit. Hyvä palkinto, sillä just tämä multa puuttuukin. Pyörää saa olla koko ajan pesemässä, joten nyt on ainakin välineet hommaan.9
Samba Trail running Club, Fiini Fröökynä ja Team Osuma.
Mielestäni YKV Multi-Sport oli tänä vuonna ehkä paras kokemistani. Tehtävät olivat hyviä ja vaikka hyvällä kunnolla pärjäsi hyvin, tarvittiin myös aivotyöskentelyä, keskittymistä ja tiimityötä. Suunnistuksellisestikin sai olla tarkkana ja kuulemma useampi joukkue oli pummaillut. Mulla on sellainen tunne, että me pysyttiin koko ajan oikealla reitillä, vaikka gps-viivaa en vielä olekaan nähnyt.
Pyöräilyä 54km, juoksua 10km, rullaluistelua 12km ja soutua 1,3km.

ISO kiitos Sanna ja Hanna 😍
Toinen ISO kiitos huoltajamme Ninni ja Riitta 😍
Kolmas ISO kiitos järjestäjille, rastivalvojille ja muille taustalla häärijöille. Ilman teitä me ei päästäisi kokemaan tällaisia elämyksiä!

~Eija~

P.S. Munalukon oikea koodi oli 9477

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.
Sannan kanssa metsässä.
Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.
Noin neljän metrin päästä kohti taulua.
No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.
Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki
Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Eka puolivuotta vuonna 2020

Vuosi 2020 on nyt puolivälissä. 
Juoksukilometrejä on kertynyt tämän vuoden puolella 1342 ja tunteja näihin kilometreihin on kulunut noin 128. Oon juossut asfaltilla, hiekkateillä, purtsilla ja poluilla. Yksin, kaverin kanssa tai isommassa porukassa ohjaajana. On menty rauhallisesti nautiskellen ja omaa kovaa keuhkot vinkuen. Suunnistuskilometrejä lasten kanssa ja yksin on kertynyt tähän mennessä 89. 

Niin sanotusti paras juoksukuukausi oli toukokuu, kun kelit olivat ihan parhaat ja kalenteri oli tyhjentynyt kaikista kisoista. Yllättäen heikoin juoksu kuukausi on ollut kesäkuu, erityisesti tämä loppu kuukausi. Helteiden vuoksi en ole pystynyt juoksemaan tai sitten lenkit olisi pitänyt tehdä hyvin myöhään illalla tai aikaisin aamulla tai jopa keskellä yötä. Valoa riittäisi, mutta uni ei riitä jos en yritä nukkua öisin silloin kun mulla on siihen mahdollisuus. Vuoden juoksukilometri tavoite on kuitenkin erittäin todennäköisesti saavutettavissa, sillä 2020 kilometriä ei ole kaukana, kun aikaa juosta on jäljellä vielä toinen kuusi kuukautta. Juoksun tilalla on tullut pyöräiltyä paljon, pääasiassa Augmentin maastopyörällä.
Yhden iltamyöhäisen iltalenkin maisemaa.
Tässä kesäkuussa pääsin kerran starttaamaan virallisessa juoksukisassakin, kun Simpsiö trail run juostiin viime viikolla Lapualla. Normaalisti tämä polkujuoksukisa juostaan toukokuussa ja silloin en sinne ehdi, koska muut kisat ja menot täyttää kalenterin. Nyt juoksu oli siirretty tänne kesäkuun loppuun ja mulle sattui vapaa ilta. Tyttären kanssa ilmoittauduttiin etukäteen, arvaamatta että kyseessä olevalle päivälle osui 30 asteen helle. Tällaisessa helteessä juokseminen on mulle aivan kamalaa. Jos mun ja 10 vee tyttären nimet eivät olisi olleet jo lähtölistassa, emme olisi juoksemaan lähteneet. Nyt kuitenkin asetuttiin lähtöviivalle. Tyttärellä oli 5,5 kilometrin rinki ja mulla sama rinki kaksi kertaa.

Olihan se rankkaa. Kurkku oli alkuun ihan kuiva ja keuhkoissa tuntui kamalalta. Ampaisin sopivaan peesiin, mutta luikahdin hetken päästä ohi, koska oma tekniikka teknisemmällä alustalla näytti olevan nopeampi. Itselle poikkeuksellisesti juomapisteillä nappasin vettä ja yritin saada sitä osumaan suuhun. Eka kierros meni ihan kelpo vauhtia ja olin naisten sarjan kärjessä, mutta lähellä takana oltiin. Hiukan odottelin koska ohi tullaan. Ei sieltä kuitenkaan tultu, enkä toisella kierroksella enää takaa-ajajia nähnyt. Pökkäsin kerran jalkani juurakkoon tai kiveen ja olin kaatua. Samassa oikean jalan pohje ilmoitteli kramppi herkkyydestä. Piti ottaa viimeiset kilometrit varovasti ja hidastin vauhtia tarkoituksella. Loppusuoralla molemmat pohkeet vetivät kramppiin ja nilkuttelin maaliin. Oli järkyttävän kuuma. Loppuaika oli 56:14. Onneksi tyttärelläkin meni hyvin ja selvisi hienosti maaliin.
Tulipa tehtyä hyvä vauhtitreeni, vaikka olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Nyt olen nauttinut, kun kesäkuun viimeiset päivät ovat olleet hiukan viileämmät ja on satanut. Lämpöisestä kyllä tykkään, mutta en vaan kestä päivä tolkulla jatkuvia helteitä. Tänään työvuoroputken ja lyhyiden päikkärien jälkeen, parin vapaapäivän alussa juoksu Niinan luo ja yhdessä leppoinen kävelylenkki ja sitten takaisin juosten kotiin, oli just hyvä, noin +17 asteessa. Eikä mennyt edes yöjuoksuksi
Heinäkuussa pääseekin jo ihan tosissaan kisaamaan. Tällä viikolla on suunnistus- ja Multisportkisaa, seuraavilla viikoilla lisää suunnistusta ja sopivissa väleissä juostaan poluilla jos kelit vaan sen sallii. Mun kesälomaan on vielä kuukausi, joten työt haittaa vielä hetken harrastamista ja ihan joka starttiin en pääse. Elokuun lomalla olen menossa lähes koko ajan ja syyskuu vaatiikin taas hurjasti sovittelua työvuorojen ja kisojen kanssa. Jos vaan kroppa pysyy toimintakunnossa eikä mikään korona tai muu sellainen taas sekoita tätä pakkaa, on luvassa tälle vuotta vielä monta jännää paikkaa ja uuvuttavaa kilometriä. Hassua että tästä nauttii niin paljon, että ei millään malttaisi odottaa 😁

Sopivaa keliä ja kevyitä kilometrejä jokaisen heinäkuuhun!

~Eija~

torstai 25. kesäkuuta 2020

Komian Kirkon Hölkän tarkistusmittaus

Komian Kirkon Hölkän järjestelyt ovat pyörineet mielessä jo vuoden eikä loppua näy, sillä koronan peruessa alkuperäisen hölkkäpäivän huhtikuulta, siirsimme sen elokuulle. Lähtökohdat ovat nyt siis aivan erilaiset kuin keväällä, sillä silloin olisi tultu testaamaan omaa kevätkuntoa ennen kisakautta. Nyt tullaan testaamaan ja haastamaan omaa kuntoa kesän helletreenien jälkeen. Ihmeellistä kesäkuun hellettä tosiaan on pidellyt ja eilen reittien tarkistusmittaus päivänäkin aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.
Mittanauhan tarkkaa työtä ;)
Mittauksen tuli tekemään asiansa ammattilainen, asfalttien kaveri Timo Marjomäki, joka rakastaa kuumaa keliä. Mä ja Päivi oltiin paikalla virallisina valvojina, ensimmäistä kertaa hommaa seuraamassa. Ensin tehtiin 200 metrin suoralla tarkistusmittaus ihan mittanauhan kanssa ja Timo teki siinä muutaman ajon pyörällään. Sitten lähdettiin reittejä polkemaan. Me avattiin reittiä ja yritettiin muistaa varoittaa vastaantulijoita, että takana tuleva keltapaitainen mies ei nyt väistä, sillä menossa on tärkeä tarkistusmittaus. Timo veti mutkat suoriksi, eli mittaus tehdään reitin lyhintä mahdollista kohtaa mukaillen. Itse hölkkäpäivänä jokainen juoksija on itse vastuussa juostessaan optimaalisinta reittiä, liikennesääntöjä on noudatettava.
Timo kuvasi, maalasi ja naulasi asfalttia, sekä piirteli vihkoonsa mittaukselle oleellisia kohtia. 
10 kilometrin lenkki on yksi yhteinäinen lenkki ja ½maratonille tulee pieni lisäkoukku 5 kilometrin  kohdalla. Viiden kilometrin reitti lähtee eri tietä kuin kymppi ja puoliska, mutta yhtyy samalle pyörätielle Lapuantien varrella. Kunhan Timo ehtii tehdä vielä aikaa vievät kirjalliset työt loppuun, saamme reittikartat myös nettiin nähtäville. Hölkkä päivänä kaikki reitit ovat merkitty hyvin ja näin pyrimme että jokainen juoksija väsyneenäkin pysyy omalla reitillään. Valvojia tulee myös paikkoihin, kuten tien ylityksiin ja käännöspaikoilla, joissa juoksijan tulee olla tarkkana. Reitit ovat tasaisia, joten omaa ennätystä on täällä hyvä lähteä tavoittelemaan.
Kiitos Timolle mittauksesta!
Päivi, Timo tulee takana ja mä helteisessä kelissä.
Mä, Päivi ja koko YKV:n suunnistusjaosto toivotamme kaikille juoksijoille hyvää treenikesää ja tervetuloa perjantai illalla elokuun 7. Komialle kirkolle juoksemaan!
Lisäinfoa ykv-suunnistus.net tai facen tapahtumasivulta.

~Eija~

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannuksen sm-pysukisat

Juhannuksena poljettiin kovaa Tampereen Kaupissa, kun pyöräsuunnistuksen Suomen mestaruudet ratkottiin sprintissä ja pitkällä matkalla. Oikeasti etukäteen aivan hirvitti miten siellä jää jalkoihin, tai siis renkaisiin ja miten se oma pyörän käsittely ja suunnistaminen onnistuu. Jännitti niin ettei syödäkseen meinannut saada. Marja noukki mut ja Augmentin kyytiinsä lauantaina ja sitten ajeltiin Tampereelle. Auton ilmastoinnin huristessa oli sopiva olla, mutta kyllä Tampereella oli kuuma.
Naiset 40 sarjan sprintti rata. Lyhintä reittiä 5,7km.
Onneksi nopeat miehet pääsivät maastoon reilusti ennen meitä ikänaisia, niin lopulta poluilla oli aivan hyvin tilaa, eikä läheltäpiti törmäyksiä tullut. Jonkin verran ulkoilijoita oli, mikä oli odotettavaa, koska oltiin suositulla ulkoilualueella.

Sprintti on ärhäkkä ja vaatii nopeita päätöksiä ja vikkeliä polkaisuja. Heti ykköselle ei tullut ihan optimaalisin reitinvalinta ja kolmoselle tein todella typerän virheen. Rastille tullessa katsoin rastikoodin väärin ja luulin olevani siis väärällä rastilla. Tein koukun ja ihmettelin mikä nyt on. Sitten heräsin, että mikä se koodi olikaan ja rastille takaisin. No olihan se oikea rasti, olin vaan jo lukenut seuraavan rastin koodia, joka oli ihan vieressä. Huhhuh kun mua suututti ja lopulta siinä arviolta suttaantui 3 minuuttia. Seuraavat rastit sujui ihan ok ja loput rastit ajoin yhdessä meidän sarjan voittajan kanssa, joka lähti 4 minuuttia mun perään. Vauhdit meni aika yksiin, välillä mä edellä ja välillä Niina. Viimeisen mäen polut olivat teknisempiä ja siellä tulin yhden kynnyksen alaspäin niin että hirvitti. En vain ehtinyt siihen jarruttaa. Pysyin kuin pysyinkin pyörän selässä ja ehjin nahoin maaliin asti. Sijoitus 5. ja hävisin kolme sekuntia vaille neljä minuuttia voittajalle.
1:7500 mittakaavan kartta oli mukava ja selkeä lukea pienempääkin syherö polkuja. Odotin vaikeampaa maastoa, mutta sitä oli vain tuossa lopussa. Olin helpottunut miten hyvin pyörän kanssa meni. Typerät koodivirheet pitää vaan saada pois, sellaiseen ei vaan ole varaa. Hyvillä fiiliksillä ajeltiin yöksi kotiin.
Marjan autoon saatiin pyörät asianmukaisesti myös vöihin.
Sunnuntai aamulla piti nousta aikaisemmin ylös, koska silloin oli aamupäivä lähdöt, tai no meillä ikänaisilla oli taas viimeisenä lähdöt, joten meillä meni puoleenpäivään. Tykkään aina seurata toistenkin kisan etenemistä ja ennen omaa starttia jännitin seuramme miesten pääsarjassa ensimmäistä vuotta kisaavan Teemun mahtavaa suoritusta. Teemu voitti pronssia! Ai että siitä tuli hieno fiilis!
D40 sarjan pitkän matkan 2. kartta. Tällä kartalla tuli virheet.
Meidän sarjassa oli lyhintä reittiä matkana 22,8km. Kuulosti etukäteen aika pitkältä kun muisteli miten puhki olin maanantaina Kurikan harjoituksissa ja matka oli reilusti alle 20 kilometriä. No eipä siinä kuin matkaan, juomaliivi varuiksi selkään vaikka ilma oli edellispäivää viileämpi, mutta ei kylmä todellakaan. 

Ykkös rastille oli heti pitkästi nousua ja sitten pisto kalliolla. Hiukan epävarmasti pääsin vauhtiin, mutta rastille tultiin. Ja sitten vaan menoksi ja homma alkoi rullaamaan. Hankalimmissa paikoissa jalkauduin. Sain kiinni edellä lähtevän ennen 6. rastilla tapahtuvaa kartan vaihtoa. Sen jälkeen olikin pitkä tiepätkä ja väliajoissa 7. rastille tultaessa olin kärjessä. Aika hienoa :) 
Kunnes 9. rastille tuli virhe. Ajauduin kallioisella polulla ylös mennessä viereiselle polulle ja rastille tullessa se ei ollutkaan oikea. Tein pienen koukun, mutta kiinni en saanut. Lopulta päätin kurkata olisiko tuo rastikoodi mulla kolmannessa kartassa ja olihan se! Ja niin sain itseni kartalle ja oikea sen hetken rastini oli 15 metrin päässä suoraa metsän läoi viereiselle polulle. Kuitenkin tuossa virheessä meni arviolta 3 minuuttia. Eikä virheet siihen loppuneet. 12. rastille mennessä mulla oli hyvä reittisuunnitelma, mutta sitten meninkin kuntoradan poluissa ihmeellisesti sekaisin. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle ja koukkasin ihan maalin läheltä kohti rantaa ja vielä sielläkin pyörähdys. Taisi pääkoppaa väsyttää. Tässä kohdassa eilisen sprintin voittanut Niina sai mut 6 minuutin takaa kiinni. Mulla suttaantui ainakin se kolme minuuttia, itse asiassa enemmänkin tähän sekoiluun. Kolmas kartta jäljellä ja päätin, että nyt pää kylmänä loppuun. Niinan kanssa mentiin sitten taas yhdessä. Lopullinen aika oli 1:38 ja sijoitus 6. Nyt harmitti, sillä tavoite oli vähintään se 5. sija eiliseen tapaan.
Viimeisellä rastilla pitkän matkan kisassa. Tarkistan vilkkuuko leimaus.
Vaikka paljon jäi harmittamaan, osoitti viikonlopun kisat kuitenkin myös paljon hyvää. Ensinnäkin mä pysyin molempina päivinä pystyssä, vaikka sunnuntaina oli lauantaita lähempänä sarvien yli lento. Lukkopolkimien kanssa meni aivan hyvin. Kunto ja vauhtikin riittää, mutta reitinvalinnat ja vauhdissa suunnistamista pitää vielä harjoitella paljon lisää ja tietysti teknisillä poluilla ajamista. 
Mä ja Marja
Oli kuitenkin taas niin mukavat päivän reissut Marjan kanssa. Kotiin palatessa pysähdyttiin uimaan ja juttua riitti taas koko matkan. Kiitos Marjalle seurasta ja kyydistä ja monista hyödyllisistä vinkeistä ja neuvoista.

~Eija~

torstai 18. kesäkuuta 2020

Aamuvuoroja ja pyörärasteja

Tänään on torstai, myöhäinen ilta jo. Takana on neljä aikaista heräämistä töihin ja tänään mun työpäivä oli vielä 14 tuntinen. Usealle monivuorotyötä tekevälle monta aamuvuoroa putkeen on aivan hirveää, myös mulle! Oon ollut kuoleman väsynyt ja eilen ja toissapäivänä otinkin puolen tunnin välikuolemat työvuorojen jälkeen kotona ennen kuin kiiruhdin hyödyntämään vapaa iltaa harrastamalla. Mulla ei yleensä ole nukkumisongelmia ja nytkin maanantaita vastaista yötä lukuunottamatta oon nukkunut hyvin. Alle kuusi tuntia unta on kuitenkin liian vähän. Illalla pitäisi päästä ajoissa nukkumaan, mutta tällä viikolla se nyt ei ainakaan ole onnistunut iltavirkkujen lasten vuoksi. Mutta mun tarkoitus ei ollut kirjoittaa teille tämän hetken väsymyksestäni, sillä se on todennäköisesti jo huomenna pitempään nukutun yön jälkeen hoidettu. Tarkoitus on kertoa useista naarmuistani ja mustelmistani, pelosta ja jännityksestä, sillä tämä viikko on kulunut treenatessa pyörän satulassa.
Kurikan harjoitusten jälkeen olin naarmuilla.
Helmikuussa ostin itselleni uuden pyörän. Sellaisen jolla pyöräsuunnistuskisoissa ei anneta tasoitusta, vaan polkija itse ratkaisee pelin. Oon maaliskuun lopulta asti ahkerasti treenannut uudella Augmentin pyörälläni ja huhtikuussa lukkopolkimien kanssa. Ilokseni olen huomannut, että rohkeus on kasvanut ja oppi ei ole ihan joka kerta ojaan kaatanut, mutta kyllä maanantaina Rasti-Kurikan pyöräsuunnistus harkoissa lankesi epätoivo harteille. Tottakai lähdin kiertämään pisintä A-rataa, että saan harjoitusta mahdollisimman paljon. Reitti oli linnuntietä 13km ja lyhintä ajettavaa reittiä 16,9km. Pyöräsuunnistuksessa kuitenkaan se lyhin ei aina ole nopein. Tässä on mulla vielä paljon opittavaa. Lopulta mulle kertyi matkaa vähän yli 20km. Kaaduin useasti sillä seurauksella, että tihkuttavia pintahaavoja oli niin jaloissa kuin käsissä. Kaksi kunnon mustelmaa tuli ja itsevarmuus ei kohentunut. Suunnistus ei sujunut eikä pyörän käsittely sujunut. Toki rata ei kokeneempien kertoman mukaan mikään helppo ollut ja polutkin olivat paikka paikoin todella teknisiä. Pyörän taluttamiseksi meni useasti.
Mun pölyinen Augment.
Olihan siinä vähän mieli maassa, joten jotain oli tehtävä. Naapurikunnassa Jalasjärvellä oli tarjolla omatoimirasteilla myös pyöräsuunnistusrata ja koska keskiviikkona ei meillä satanutkaan, lähdin sitten pyöräsuunnistamaan.

Nyt oli matkana 11,4km. En ole nyt ihan varma oliko tuo linnuntietä vai lyhintä reittiä, mutta mulle kertyi matkaa reilu 18km. Kartan vaihtoja oli kaksi kertaa ja suunnistaminen kävi kartta kartalta helpommaksi, koska polut ja osa rasteistakin tuli jo tutuiksi. Nyt homma oli kuitenkin mukavaa, en kaatunut kertaakaan ja hoksasin tehdä jotain oivallisia reitinvalintojakin, vaikka toki joukossa oli niitä huonojakin. Jäi parempi fiilis ja valtava hiki!
Jalasjärvellä oli leppoisampaa.
Ja tosiaan, se on edelleen koko ajan myöhenevä torstai ilta, enkä mä ole koko viikolla käynyt kertaakaan juoksemassa. Nyt on keskitytty selviämään aamuvuoroista ja lähestyvistä juhannuksen pyöräsuunnistuskisoista. Lauantaina nimittäin on SM pyöräsuunnistuksen sprinttimatka ja sunnuntaina pitkämatka Tampereella. Kuulemma maasto on samanlaista kuin oli Kurikassa, joten lähtökohtaisesti mulle ei siellä hyvä heilu. Taluttamiseksi tulee menemään ja suunnistamisen ohella mun vaan on niin keskityttävä myös niihin kenkien irrottamiseen polkimista. Mutta ei se mitään. Tavoite on olla telomatta itseään pahemmin, pitää pyörä ehjänä ja oppia taas lisää tästä mielenkiintoisesta lajista.
Viisaasti vesillä juhannuksena ja aina!
Huomenna juhannusaattona kuitenkin vielä otetaan rauhallisesti kotosalla. Ystäviä tulee meille, syödään hyvin, uidaan ja pelaillaan. Huomenna ei pyöräillä.

Hyvää Juhannusta kaikille!

~Eija~

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Ohjaaja kuulumiset keväältä

Tänä vuonna on taas ollut ilo liikuttaa useita innokkaita juoksijoita. Aloitimme loppu talvella, kun maassa oli lunta ja loskaa ja lopetimme viime viikolla helteisessä kelissä. Olemme juosseet niin jäisillä alustoilla kuin rutikuivilla kallioilla, kaupungin puistossa kuin metsän siimeksessä luontopoluilla. Juoksua tukevana treeninä on tehty erilaisia lihaskunto- ja tasapainoharjoituksia sekä kehonhuoltoa. Olemme keskustelleet juoksusta, sen tuomista ajatuksista ja vammoista. Olemme tsempanneet toisiamme ja jakaneet yhdessä mukavia hetkiä hiki otsalla.
Alamäkitreeniä.

Polkujuoksuporukan kanssa neulaspoluilla.
Penteleen korona aiheutti hiukan harmaita hiuksia ja oli pakko tehdä muutoksia ryhmiin, että suositukset täyttyivät. Tämä vaati kaikilta joustamista ja saimme kuin saimmekin homman toimimaan. Tunteja ulkona ja metsässä kertyi paljon. Joskus oli valtavan kiire ja joskus sai aivan rauhassa nautiskella. Joka tapauksessa viikot hujahtivat taas nopeasti. Jospa syksyllä taas jatketaan.
Korona katkaisi kuukaudeksi Sporttiporukan treenit Neirossa. Sitten käynnistin homman taas ulkotreenien merkeissä. Treenit tehtiin pääosin omilla kahvakuulilla ja ulkona etäisyydet toisiin oli helppo pitää. Sairaanahan ei kukaan paikalle tullut ja ilokseni myös itse pysyin koko kevään terveenä.

Tänään meillä oli Sporttiporukan viimeiset treenit tältä erää. Meitä on kelit hellineet ja osallistujien asenne on ollut timanttia. On ollut niin mukava suunnitella tekemistä ja tehdä itsekin usein mukana. Nyt vähän lomaillaan ja elokuussa taas jatketaan.
Neiron Sporttiporukka hikoilee helteessä.
Kiitokset kaikille, niin juoksuryhmäläisille kuin Sporttiporukan treeneihin osallistuneille!
Oon teistä niin ylpeä!

Juoksusta kiinnostuneille kolme vinkkiä;
- Lähde liikkeelle rauhallisesti, kävele ja juokse vuorotellen fiiliksen mukaan.
- Merkitse kalenteriin kolme lenkkiä joka viikolle ja pidä suunnitelmasta kiinni.
- Kokeile eri alustoja, poikkea poluille, tutustu turvallisiin kuntoratoihin ja ota kaveri mukaan.

Lihaskuntotreeni vinkkejä ihan jokaiselle;
- 15 minuutin treenikin muutaman kerran viikossa riittää.
- Yksinkertaisia liikkeitä, esim kyykky, punnerrus tukea vasten ja vatsarutistus selinmakuulla, 1min/liike x 5.
- Tee liikkeitä kesken lenkin, ulkotelineillä tai portaissa.
Koutsi kiittää :)!
Ihanaa kesää jokaiselle ja moikataan kun vastaan tullaan!

~Eija~

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Virtuaaliultra kotipoluilla

Lauantaina oli juoksupäivä, tarkemmin #nutsvirtualrace. Kaksi viikkoa sitten olisi oikeasti ollut NUTS Karhunkierros, mutta sitä siirrettiin tälle viikonlopulle (tiedätte kyllä miksi) ja sitten toukokuun alussa vielä tämäkin peruttiin (samasta syystä kuin siirtokin 😔). No Nutsin porukka järkkäsi kuitenkin näppärästi yhteisöllisen juoksutapahtuman, kukin omilla poluilla, kuka missäkin.
Numerolappukin, vaikka ei se matkassa mukana ollut.
Mä ilmoittauduin 55 kilometrin matkalle. Punnitsin tovin 83 kilometriä, mutta lauantai aamulla lopettamani yövuorot kallisti valitsemaan hillitymmät kilometrit. Tämä olikin aivan oikea päätös. Nukuin yövuoron jälkeen yli puolen päivän, söin normaalin aamupalan, hidastelin ja vetkuttelin, kunnes täytin lötköpullot vedellä, pakkasin yhteensä viisi energiamarmeladia ja yhden energiapatukan juoksuliivin taskuun ja lähdin matkaan. Sen kummemmin en reissua varten tankkaillut. Jos 100 mailin matkaa ajattelee ensi vuonna taivaltavansa, on jo nyt pystyttävä normi syömisellä lyhyemmät matkat kulkemaan, ajattelen mä.
Sateen raikastama metsä.
Sade oli lakannut ja tuuli kävi alkumatkasta myötäisesti. Ensimmäiset vajaa kaksi tuntia kuuntelin rästissä olevia Juoksumania podcasteja (suositttelen kuuntelemaan!) ja askeleet rullasivat aivan huomaamatta. Reilun neljän kilometrin jälkeen alusta oli muuttunut asfaltilta metsäteiksi ja koko ajan kapeni pienemmiksi poluiksi. Pieni suunnitelma päässä oli reitistä, mutta huomasin välillä tulevani hiukan eri kohtaan kuin olin ajatellut. Se ei haitannut, sillä polut vievät aina jonnekin ja aina jostain kohdasta sain itseni taas kiinni ja kartalle. 
Podcastien loputtua heitin nappikset reppuun ja annoin ajatusten seilata tuttuun tapaan. Energiaa ja juotavaa napsin puolen tunnin välein. Aurinkokin pilkisteli, kunnes 29 kilometrin kohdalla alkoi sataa. 10 minuutissa olin ihan läpimärkä. Vettä tuli välillä ihan kaatamalla ja isompien puiden latvassa myrskutuuli riepotteli. Vettä tuli tunnin verran ja vähän ennen maratonin täyttymistä se lakkasi. Aika näytti 42,2 kilometrin kohdalla 4:09:15. Sormiin oli todella kylmä ja kaipasin kuivia hanskoja, mutta eihän niitä mulla ollut. Jumppailin sormia ja aloin laskea kilometrejä kotiin. 
Kotona päin näkyi sinistä kirkasta taivasta. Mikä ilo kun aurinko pilkisti pilvien takaa ja lämpö alkoi palata kroppaan. Pakaroissa ja oikean jalan isovarpaassa oli jotain häikkää, väsymistä. Viimeisillä polkupätkillä tuli lyötyä varpaansa ilkeästi juurakkoon tai kiveen. Pystyssä sentään pysyin.
Viimeiset 7 kilometriä oli taas kovaa asfalttia. Oli pakko kierrellä ja kaarrella kohti kotia, että sai kilometrit täyteen. Tulin sopivasti maaliin, meidän lammen rannalle, jossa muu perhe oli juuri menossa saunaan ja uimaan. Mä hilppaisin, tai paremminkin raahauduin riisumaan märät ja kuraiset vaatteet, join lasten yhden kokiksen kaapista ja liityin iloiseen seuraan palauttelemaan.

Olipa taas retki, josta ensimmäiset 30 kilometriä kulkivat tosi hyvin, mutta kyllä sade loppu matkalle kangisti menoa aikalailla. Jokunen hiertymä taas tuli, vaikka kaikki varusteet ja vaatteet on ennenkin testattu, mutta kastuessaan taisivat ne aiheuttaa. Vettä jäi yli puoli litraa, sillä vesisateessa kylmissään jäi juomiset todella vähiin. Muuten energiat riitti oikein hyvin. Aika jees olo ja niin tyytyväinen, että vaikka ei se ihan helppoa koko matkan ollut, vedin silti maaliin asti, suunnitelmien mukaan.
Maalissa!

Matka 55km, aika 5:20:21.
Sunnuntai päivä meni kotihommissa, muun muassa lapiointia ja siivoilua. Myöhään illalla käytiin koko perhe iltapalalla metsässä. Ihanaa että on kesä!

~Eija~