Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2019

Marrasputki maalissa

Marraskuun viimeiset päivät pääsi juoksemaan valkeassa maisemassa, sillä vesisateiden ja harmauden jälkeen vihdoin saatiin taas lunta. Toki oli loskaakin, mutta myös kunnon pakkaslunta. Tänään lauantaina, marraskuun viimeisenä päivänä paistoi myös ihanasti aurinko. Toki juoksemaan en auringonpaisteessa päässyt, vaan vasta illalla pimeydessä. Sitäkin iloisempi oli fiilis, sillä putki piti ja vaikka välillä vaikeaa oli, periksi en antanut.
27/30
Marraskuuhun mahtui yksi kilpailu, monta kevyttä lenkkiä, suurin osa perus kympin lenkkejä, pari ystävän seurassa ja kourallinen sellaisia lenkkejä kun ei olisi huvittanut yhtään lähteä ulos juoksemaan. Oli pakkasta ja plussaa, vesi- ja lumisadetta sekä poutaa. Oli hirmu liukkaita kelejä, mutta muutamaksi päiväksi sai vaihtaa kesälenkkarit nastareiden tilalle. 

Lenkeillä kastelin jalkani, mutta ne pysyivät myös kuivina ja lämpöisinä. Toisin kuin parilla arviolta yläasteikäisellä tytöllä, jotka tennarit jalassa nilkat paljaina luisteli yhdelä jopolla kohti koulua. Flunssa yritti myös mulla päälle, mutta viimeisen viikon kurkunkarheus ei ainakaan toistaiseksi taittunut taudiksi asti. 

Kerran myös olin jäädä auton töytäisemäksi, kun töihin juostessa tien reunassa loskassa auto ajoi niin läheltä että sivupeili miltei osui käsivarteeni. Säikähdin ja ihmettelin toimintaa, sillä tilaa olisi autolla ollut väistää, vastaantulijoita kun ei ollut. Olisin minäkin voinut väistää enemmän, nimittäin ihan ojaan asti...
28/30
Oon pessyt lenkkivaate pyykkiä ja vastapaisoksi leiponut, sillä marras-joulukuun vaihde on meillä juhlaa. On tyttären synttärit ja mulla alkaa kevennetty treenikuukausi. Joulun odotus on ihanaa kaikkine herkkuineen ja tunnelmineen.
29/30
Kilometrejä kertyi 309, johon olen erittäin tyytyväinen. Kroppa voi hyvin. Ei mainittavasti kolota tai ahdista, hiukan vain kiristää pohkeita, mutta jo seuraavalla lenkillä kiristys saattaa olla poissa. Juoksemisen lisäksi tunteja on kertynyt kävellen, pyöräillen, vesijuosten, lihaskuntotreenejä ohjaten ja erilaisista kehonhuollollisista jutuista. 

Ensi vuonna en kuitenkaan ole mukana marrasputkessa. Mielessä on muuta tai sitten keksin jotain ihan uutta. Vuoden toiseksi ankeimmasta kuukaudesta kuitenkin selvitty - kiitos juoksun.
30/30
~Eija~

tiistai 26. marraskuuta 2019

Marrasharmaata

Jo viime viikolla on tuntunut, että marraskuu tullaan taas voittamaan ja että tästä selvitään. Vaikka vesisade on ropissut kasvoille ja kastellut kengät läpikotaisin lenkeillä, on fiilis ollut välillä kuin voittajalla. Kaiken peittävä pimeys ja harmaus voisivat kyseenalaistaa ulos lähtemisen, mutta niistäkin tulee sivuseikkoja kun valo keikkuu otsalla ja korvissa pyörii hyvä podcast. Kun niskaan on kuvainnollisesti kaatunut sangollinen kuraa ja jotkin asiat eivät anna rauhaa, on lenkillä saanut karistettua kurat olkapäiltä ja asioihin on saanut etäisyyttä. Marrasputken lenkit ovat kulkeneet yllättävän hyvin, vanhat vammat eivät ole huhuilleet ja uni on maistunut.
20/30
20. päivä marraskuuta tuli kuukauden 200. kilometri täyteen. Lyhyen matikkapään mukaan keskimäärin 10 kilometriä on tullut juostua päivässä. Tästä lähti ajatus yrittää pitää tämä tahti loppuun asti. Se tarkoittaisi että marraskuun kilometritavoite olisi 300. Joinain päivinä siis on juostava yli kymppi, että joinain toisina voi erinäisistä syistä johtuen jättää alle kymppiin.
21/30
22/30
Ja olenhan mä sitten juossut ja pitänyt suunnitelmasta kiinni. Torstaina 13 kilometriä, perjantaina ja lauantaina kympit ja sunnuntaina yövuorojen jälkeen pitkästä aikaa Ninnin kanssa poluilla reilu 16 kilometriä. Eilen maanantaina taas perus kymppi ja tänään tiistaina viikon pitkiksenä 18 kilometriä. Marrasputken juoksupäiviä on enää neljä jäljellä ja ainoastaan pieni muhiva flunssa tai muu sellainen voi putken pilata. Ei kuumetta, ei nuhaa, ei yskää, mutta lievää karheutta edelleen kurkussa ja vaihtelevasti päänsärkyä. Juoksulenkit olen vetänyt matalilla sykkeillä ja rauhallisesti. Pyrkinyt siihen, että heti märät vaatteet päältä pois, etten yhtään saisi kylmää. Viime yön nukuin mulle harvinaisen huonosti. Toivottavasti ensi yö on jälleen ihan normaali.
23/30
24/30
25/30
Tänään aukeaa NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksutapahtuman ensi kesän ilmoittautuminen. Tarkoitus on sinne lähtölupa ostaa, sille pisimmälle 160 kilometrin matkalle. Viime kesän 105 kilometriä Lapin yöttömässä yössä oli jotain aivan upeaa, vaikka oikean jalan kivut olivat karseat. Ensi kesänä lähden hakemaan uutta hienoa kokemusta ja toivottavasti ilman vammojen aiheuttamaa kipua, sillä normaalit lihassäryt ja hiertymät kuitenkin kuuluvat asiaan. Kesälomaa ei mulla heinäkuussa tuohon aikaan ole, joten vaatii työvuorojen järjestelyjä, mutta uskon niiden onnistuvan. Ensi vuoden suunnitelmia avaan myöhemmin enemmän.
26/30
Nyt reippaita marraskuun viimeisiä päiviä! Ihan kohta alkaa joulukuu, jee!

~Eija~

tiistai 19. marraskuuta 2019

Marraskuun keskikolmannes

Meillä Ilmajoella pääsi viikko sitten luonnon lumilla hiihtämään, mutta nyt se taitaa onnistua vain säilölumella tehdyillä laduilla. Niiden kuntoa en ole käynyt tarkistamassa. Mutta olihan se hienoa päästä marraskuun alkupuolella hiihtämään pikku pakkasessa. Parin vapaapäivän aamupäivät sitten hyödynninkin laduilla nauttien ja reippaat kilometrit tuntui kropassa. Juoksemassakin sitten kävin maltillisilla kilometreillä lasten harrastusten aikana.
11/30
12/30
Kuitenkin pitää sanoa, että viime viikolla oli parinakin päivänä todella motivoitava itsensä juoksemaan. Päivääkään ei ole, etten jotain liikunnallista tai kehonhuollollista tekisi, mutta yksipuolinen juokseminen väsyttää. Varsinkin kun kuitenkin tekee muutakin kuin juoksua. Kokemani väsymys näkyy myös normaalia korkeampana leposykkeenä, joka viime viikolla ei laskenut alle 50. Nyt kolmena viime yönä syke on käynyt 47 tasolla muutaman kerran, mutta matkaa normaali tilaan vielä on. Nukun mielestäni todella syvää unta ja tarvitsen vähintään sen 8 tuntia yössä. Viikonloppuna yhtenä yönä sain nukutuksi yli 10 tuntia ja olin kuin uudesti syntynyt. Univelkaa siis on ollut, eikä tämän viikon loppu puolella olevat yövuorot tilannetta kyllä paranna.
13/30
14/30
Marrasputki lenkit on väsymyksestä huolimatta tullut tehtyä. Kuten jo aikasemmin kerroin, omia ennätys kilometrejä en kerää, vaan kunhan nyt marraskuun läpi juoksen. Lyhin lenkki on ollut vajaa 3 kilometriä, jonka kävin repimässä Joupiskan portaissa. Oli hiukan tiukka väli, kun piti tyttären kanssa asioita hoitaa ja aikaa oli rajallisesti. Lopulta tuo mäkitreeni kaikessa lyhykäisyydessään oli erittäin piristävä ja kropan hermostoa virkistyttävä veto. Tätä vetoa lukuunottamatta kaikki muut ovat olleet rauhallisia löntystely lenkkejä pimeässä, harmaassa ja kosteassa kelissä. Kengät eivät ehdi kuivua ennen seuraavaa lenkkiä.
15/30
16/30
Sunnuntaina olin monen vuoden jälkeen pelaamassa höntsä sählyä ja kyllä oli kivaa. Kunhan nyt pelailtiin pienellä porukalla, mutta kyllä hiki irtosi. Höntsäilyn jälkeen, samoilla lämmöillä tein palauttavan lyhyen juoksun kengät jäätiköillä lipsuen ja ilokseni onnistuin pitämään sykkeet alhaalla. Hermo on ollut mennä juoksualustaan, joka on ollut järkyttävän liukas, sohjoinen ja epätasainen. Mun nastakengistä päkiöiden kohdilta on turhan monta nastaa irti, joten ne lipsuu törkeän paljon. Plussa kelit ja tihkusade jatkuu ja jäätiköt sulaa teiltä. Tänään jo pääsi juoksemaan suht rennosti ilman lipsumisia. Mutta sählyssä kipeytyneet lihakset tuntuvat edelleen...
17/30
18/30
19/30
Enää 11 päivää jäljellä, ei kuulosta pahalta. Eikä se sitä olekaan. Huomenna heti aamusta taas köpöttelemään.

~Eija~

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Pakkasta, jäätä ja lunta marrasputkessa

Marrasputkessa, juoksua ulkona kuukauden jokaisena päivänä vähintään 25 minuuttia, sinnitellään ja toistaiseksi putki on pitänyt. Viikko sitten Komia Ilkan Polun 35 kilometrin jälkeen pohkeet olivat useamman päivän todella jumissa. Ilman putkea olisi tullut ehdottomasti kaksi tai kolme juoksematonta päivää, mutta nyt lenkille lähdin. Kun pohkeet pikku hiljaa helpottivat, kiristelivät vuorostaan lonkankoukistajat. Kehonhuolto on jäänyt vähemmälle ja selityksiä löytyisi vaikka kuinka. No onneksi päivät ja lenkit eivät ole toistensa kaltaisia ja hyviäkin lenkkejä on tullut mukaan.
3/30
Ehdottomasti parasta tässä alku marraskuussa on ollut pakkanen ja nyt taivaalta satanut lumi. Harmaiden päivien lisäksi aurinko on paistanut ja maisemat ovat olleet todella kauniita. Valitettavasti kännykälläni en saa ikuistettua näkymiä niin kuin ne silmän verkkokalvolle kuvastuu. Pääsääntöisesti lenkit olen päässyt päivän valossa tekemään ja mahdollisuuksien mukaan illalla lasten harrastusten aikana hyödynnän katuvalot keskustassa. 
4/30
Pakkanen aiheutti sen, että päälle oon pukenut yhden kerroksen enemmän vaatetta. Pahimpina vilu päivinä mulla oli kahdet pitkät kalsarit ja kaksi pitkää juoksupaitaa, eikä ollut yhtään liikaa. Myös nastakengät oli heitettävä alle, sen verran liukasta on ollut niin teillä kuin metsässä. Mun Icebugin nastakengät on kyllä enää osanastalliset, kun lähes puolet nastoista on lähtenyt irti. Taidan silti niillä sinnitellä tämän talven ja odotella hyvää tarjousta uusista kengistä. 
5/30
6/30
Paristi on tihkaissut ja rajusti lenkille lähteminen, eikä syy ole ollut fyysinen vaan pään sisäinen. Ei olisi meinannut jaksaa eikä huvittaa. Kuitenkin lyhytkin lenkki on piristänyt ja tehnyt todella hyvän mielen. Niin pienestä se on kiinni. Tällä viikolla loppu viikko on ollut tiukkaa työputkea, yöpainotteista ja nukkuminen päivälläkin on jäänyt vähäiseksi. Lenkit ovat siksi ollut lyhyitä, mutta silti noin puoli tuntia, joten yli minimi tavoitteen. Tällä hetkellä kilometrejä on 112,7.
7/30
8/30
Alkavalla viikolla ohjelmassa on hiihtämistä, tehostettua kehonhuoltoa, tulevien juttujen suunnittelemista, kokoustamista ja tietysti juoksua.
9/30
10/30
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja tänään
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

~Eija~

tiistai 5. marraskuuta 2019

Marraskuinen KOMIA Ilkan Polku

Viime viikon perjantaina istuin mukavaa iltaa ystävän luona ja nukkumaan meno venähti lähelle puolta yötä. Viikolle oli kertynyt muutenkin jo kilometrejä ja pari aikaista heräämistä aamuvuoroon tuntui olossa. Lauantai aamulla olisin halunnut kääntää vain kylkeä, kun herätyskello soi, mutta nousin silti ylös. Lopulliset vaatetus ja kenkä viilaukset oli jäänyt aamuun, tai itse asiassa ihan lähdön tuntumaan, sillä otin jokusen vaihtoehdon mukaan, kun hurautin vajaan 10 minuutin ajomatkan Ilmajoen Tuomikylään. Tämän vuoden viimeinen kisastarttini olisi edessä. 
KOMIA Ilkan Polku, Kurikasta Ilmajoelle, 35 kilometriä.
Santavuoren nousussa. Kuva @oskuluoma
Keli oli arvoituksellinen. Pikkuisen plussan puolella, yöllä oli käynyt pakkasen puolella ja vesi/räntäsadetta oli luvattu iltapäivälle. Viikon lenkeillä olin rekisteröinyt hiekkateiden, kallioiden ja pitkospuiden liukkauden. Laittaako jalkaan nastat vai nappulat. Tätä keskustelua kävin useammankin kanssa ja molempia vaihtoehtoja otettiin käyttöön. Mä päädyin nastoihin. En toki vetänyt jalkoihini talvijuoksukenkiäni vaan suunnistuskengät, joilla en ole noin pitkää matkaa koskaan juossut. Pelotti miten jalat kestää ahtaat ja kovahkot kengät, mutta niiden hyväpuoli on keveys ja kastuessaan asettuvat hyvin. Loppujen lopuksi isovarpaat olivat hiukan kovilla, mutta yhden yhtä hiertymää ei tullut, eikä yhden yhtä varvasta mustunut. Edessä ei siis ole kynsien menetyksiä.

Sealskinz-merkkiset sukat olivat pitämässä jalat kuivina, kahdet pitkät trikoot, paksumpi poolopaita ja takki. Käsiin ohuet hanskat ja kaulalle ja päähän tuubihuivit. Juoksuliiviin pakkasin yhden geelin ja smoothien, puoli litraa urheilujuomaa ja puoli litraa vettä. Järjestäjien taholta oli useitakin huoltopisteitä, mutta koen helpompana hörppiä matkalla pysähtymättä. Lopulta tuli juotua hätinä puoli litraa ja geelin väkisin nieleskelin.
Kuva @mattihautalahti
Lähtö tapahtui tutusti, parin viime vuoden tapaan Kurikan Kärrymiehestä, jäistä hiekkatietä pitkin metsään. Tänä vuonna omana toimivana taktiikkana polkujuoksuissa on ollut alussa lähteä hiukan reippaammin ja näin saa sopivan kohdan oma vauhtiselle juoksulle porukassa. Ensimmäiset viisi kilometriä menikin alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Viileä ilma, reipas vauhti ja viikon rasitukset tuntui jaloissa. Pohkeita kiristi. Pikku hiljaa ne siitä aukeni, mutta alun hetkellisen naisten johtopaikan annoin suosiolla Assille, joka ohitti mut jossain kolmen kilometrin paikkeilla, muistaakseni. Viime vuonna sain pidettyä voittaja Merjan näköpiirissä reiluun kuuteen kilometriin asti, nyt Assin selän näin vielä puolessa välissäkin matkaa.

Santavuoren nousu oli otettava osittain kävellen ja alamäki varovaisesti. Nastat puri hyvin, enkä edes lyönyt varpaitani minnekään, mutta rämäpäinen rohkeus oli nyt hukassa. Nousu ja lasku teki kuitenkin jaloille hyvää ja ne alkoivat olla ihan tyytyväisiä oloonsa. Yläkroppa tosin ei tykännyt. Heinäkuussä luksoitunut vasen solisluun seutu kipuili. Ehkä juoksuliivi painoi solisluuta tai sitten edellisenä päivänä jumittuneet hartiat aiheuttivat tuntemukset. Joka tapauksessa olin aika jumissa yläkropan kanssa ja kädet olivat jotenkin turrat. Pyörittelin niitä ja tietoisesti yritin rentouttaa hartioita. Aika vaikealta meno tuntui. Kilometrit kuitenkin onneksi taittuivat ja vauhti oli tasoittunut 5:00-5:30 välille.

Tuttuun tapaan ei huvittanut juoda eikä ottaa energiaa. Puolessa välissä pakotin itseni ottamaan geelin. Lopussa vatsa kurni nälkää. Tämä on niin hankala rasti mulle.
Tuomikylässä, maaliin vajaa 5km. Kuva @oskuluoma
Kun aloin lähestyä Tuomikylää, pään sisäinen lukko alkoi aueta. Juoksu alkoi tuntua helpommalta, vaikka ei se vauhdissa mitenkään näkynyt, eikä sykkeissäkään. Pururadalla oli ihania tuttuja kannustamassa, se piristi kovasti -> Kiitos Niina perheineen ja Päivi 😄 
Oli jo niin tuttua polkua, sillä käyn täälä juoksemassa, että oli helppo asettaa välietappeja ja laskea matkan vähenemistä. Toisia juoksijoita näkyi paljon enemmän ja hyvin pääsi tarvittaessa ohi. Laskeskelin myös, että tällä vauhdilla saan parannettua viime vuotista aikaani. Lopulta juoksin maaliin todella hyvillä fiiliksillä ja reittiaikani parani lähes neljällä minuutilla!
Aika oli tänä vuonna 3:04:59
Tulin toiseksi ja voittajalle jäin vain minuutin. Aika lähellä sitten kuitenkin olin.
Maalissa! kuva @komiaflow
Hienot polkujuoksu kekkerit taas oli. Ja porukka oli hienosti löytänyt tapahtuman. Kaikki toimi ja kuvia matkan varrelta ja maalista löytyi paljon. Isommissa juoksutapahtumissa mukana olleena, ei missään muualla ole vastaavan hyvin panostettu siihen, että jokaisesta löytyy edes jonkinlainen juoksukuva. Kuvat ovat ihania muistoja muistomitalien ja -laattojen lisäksi. Esimerkiksi tämän kesän NUTS Ylläs-Pallas kisan valokuvista en löydä itsestäni yhden yhtä juoksukuvaa, vaikka kahden näin kuvan musta ottavan. En tainnut olla edukseni tai jotain muuta mitä jätän nyt tässä sanomatta. Ainakin Ilkan Polulla jaksoin aina hymyillä kun hoksasin kuvaajan puskassa 😁
Iso KIITOS järjestäjille, talkoolaisille ja valokuvaajille!
Komia Ilkan Polku 35km kolmen kärki. Kuva @komiaflow.
Nyt hoidan marrasputken mahdollisimman kevyesti maaliin ja sitten ajatukset ensi vuoteen.

~Eija~

perjantai 1. marraskuuta 2019

Marrasputkeen

Tänä vuonna tähän päivään mennessä oon juossut pikkuisen reipas 1850 kilometriä. Siihen on laskettu niin asfaltilla, pururadalla kuin poluilla juostut kilometrit. Noissa kilometreissä ei kuitenkaan ole mukana suunnistusta, josta tulisi kilometrejä 197 (linnuntietä), ei lenkkeilyä josta tulisi kilometrejä 49 (kävely-juoksu rytmi), eikä kävelykilometrejä joista tulisi 263. Tuossa lukumäärässä on vain juoksut (ottaen huomioon, että joissain polkujuoksukisoissa olen toki myös jokusen kävelyaskeleen ottanut). Tämän vuoden tavoite juosta 2019 kilometriä on erittäin todennäköisesti toteutumassa.
Lampun kanssa näkee poluilla hyvin.
Tämän vuoden yksi tavoite oli myös startata neljässäkymmenessä kilpailussa 40 ikävuoteni kunniaksi. Tämä tavoite on jo toteutunut ja huomenna lauantaina tulee mun tämän vuoden viimeinen kisa, joka on jo 46. Kyseessä on kolmatta kertaa järjestettävä Komia Ilkanpolku. Tapahtuma on niin lähellä meitä, että tottakai sinne mukaan menen. Viime vuosien tapaan matkana 35 kilometriä. Tämän juoksun jälkeen alkaa mun kisatauko, eli laitan pään huilille ja alan rakentamaan vahvaa pohjaa ensi vuoden koitoksiin. Hyppään myös kannustajan ja huoltajan rooliin, kun tyttärien kanssa treenaillaan kohti heidän tavoitteitaan.
Ihana pikku pakkanen ja auringon paiste.
Ja hei, se on ensimmäinen päivä marraskuuta! Se on MARRASPUTKI aika!
Viime vuonna marrasputkessa kilometrejä kertyi 405,6. Nyt en kuitenkaan lähde tekemään kilometri ennätystä, vaan jalkoja ja kroppaa säästäen juoksen vähemmän ahnehtien. Vähintään 25 minuutin juoksu, eli se olisi 5 kilometrin lenkki vähintään per päivä. Ei paha.
Marrasputki 1/30
Tänään juoksin töistä kotiin, 13,75km. Jalat hiukan väsyneet, joten nähtäväksi jää kuinka kulkee huomenna.

~Eija~

maanantai 28. lokakuuta 2019

Suunnistusmaratonia ja putkihiihtoa

Eilen sunnuntaina järjestettiin Jämi suunnistusmaraton 13. kerran. Mulle tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta. Ensimmäisen kerran mukana olin vuonna 2017. Kuten silloin, myös tänäkin vuonna pohdin kovasti varusteita, sillä lämpömittari näytti lähes nollaa. Onneksi ei satanut ja räntäsateet oli ennustettu saapuvaksi vasta myöhemmin iltapäivällä. Viikko sitten sm-erikoispitkillä Sipoonkorvessa oli 10 astetta plussaa ja reitillä tarkeni hyvin. Nyt puin extraa ja päälle tuli kahdet juoksutrikoot, normi juoksusukat ja suunnistuskengät, paksumpi poolopaita ja suunnistuspaita sekä päähän seuran panta ja käsiin hanskat. Oli hyvä kokonaisuus, vaikka liukkailla hanskoilla joutuikin karttaa puristamaan normaalia enemmän, sillä seurauksella että vasemman käden kämmen kramppasi maalissa ja tuntuu edelleen.
Jämi suunnistusmaratonin lähtö. Kuva Päivi.
Suunnistusmaratonin erikoisuus on, että kaikki lähtevät yhtäaikaa. Niin kilpa- kuin kuntosarjat, miehet ja naiset sekä nuoret. Reitillä on perhoslenkit, joilla revitään erot jos revitään. Enemmän tämä on mukavaa ja reipasta jolkottelua kangasmaastossa ja samalla suunnistuskauden isompien tapahtumien päätöstä.

Lähdössä oli tiivis tunnelma ja lähtö oli melkoista rynnimistä. Kuitenkin pian porukka hajaantui kentän poikki kohti omia rastejaan. Itsellä meni tovi karttaa pyöritellessä ja lähtökolmiota etsiessä. Sitten vaan loikkien kohti ykköstä. Mäntyisessä kangasmaastossa juostavuus metsän puolellakin on hyvä, eikä varsinaisesti hyödytä kierrellä polkuja pitkin, joten suunnalla vaan. Samalle rastille näytti menevän moni muukin, samaten kakkoselle. Sen jälkeen tuli ensimmäinen perhoslenkki hässäkkä.
Jämin maisemia.
Perhoslenkeillä rastit saattaa toisilla olla eri järjestyksessä kuin itsellä. Yleensä on yksi keskusrasti, jolla käydään useasti leimaamassa. Mä lähdin epähuomiossa keskusrastilta, eli silloin kolmannelta rastiltani vitos rastilleni. Mäelle noustuani hoksasin virheeni ja sitten tuhatta ja sataa korjaus liike kohti neloselle. Kyllä otti päähän, mutta onneksi rastivälit olivat lyhyet, eikä tämä virhe näy väliajoissa. Muuten rastit löytyivät hyvin ja viimeisen kerran kokoontumisrastilta lähdettiin suolle. 
Ekat perhoslenkit.
Oli jotenkin typertynyt olo, sillä en ollut yhtään odottanut tällaista kunnon suopätkää tähän maastoon. Mutta yli vaan oli rämmittävä. Suon jälkeen kymppi rastia tuli hiukan koukattua liikaa oikelta, mutta ei paha virhe. Seuraavan suovälin koukkasin selvemmin oikealta tielle ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Vielä oli toinen perhoslenkki sykermä ja sitten takaisin kohti perinteistä Jämin kangasmaastoa. Tavoite oli pysyä suunnassa ja kartalla niin polkujen kuin käyrien kanssa ja siinä melko hyvin onnistuin maaliin asti. Vaikka tarkoituksella olin mennyt koko reitin kunnolla vauhtia pitäen, riitti energiaa vielä lopussa pistää tossua toisen eteen ja pitkällä loppusuoralla napsin useamman selän. 
Suunnistuskausi paketissa.
D40-sarjan matka linnuntietä oli 12,5km ja mun kellon mukaan matkaa tuli 13,8km.
Aika oli 1:20:42. Sarjani voitto ja kotiin tuomisina paikallisia tuotteita, nam.
Palkinto.
Olin matkassa Ninnin kanssa ja olin ehdottanut, että mentäisiin vielä suunnistamisen jälkeen Jämin hiihtoputkeen hiihtämään. Ninni oli heti valmis, jes. Kotona aamulla ennen lähtöä heitin luistelusuksieni pohjiin pikaluistoa ja kaivoin monot kaapin perältä. Tämä valmistautuminen saisi riittää. Ja olipa kivaa, vaikka latu oli kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa. Tunnin hiihtelyn sijaan hiihdimme lähes kaksi tuntia ja ai että tuntui hartioissa, käsivarsissa ja pakaroissa. Myöhemmin myös nivuset ja jalkapohjat ilmoittelivat treenin olleen kaikkea muuta kuin palauttava, mutta erittäin hyvä. Hiihtokausi siis avattu. Toivottavasti pian myös kotimaisemissa luonnon lumilla.
Jämin putkessa hiihtokausi avattu. Kuva Ninni.
On aika pestä suunnistuskengät, joista ei ehkä enää ole ensi kaudeksi mulle kaveria, mutta onneksi uudet jo odottavat kaapissa. Tämän kauden suunnistukset olivat tässä, jos ei nyt sitten jotain ihmeellistä putkahda eteen. Oli aika mahtava suunnistusvuosi. Paljon onnistumisia ja oppimisen paikkoja. Kiitos.

~Eija~

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sipoonkorvessa suunnistusta

Lapsilla oli viime viikolla odotettu syysloma ja heillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Itse olin alkuviikon tiiviisti töissä ja loppu viikosta vapaalla. Perjantaina tein lasten ja ystäväperheen kanssa retken Uumajaan. Mukava reissu oli ja onneksi pääsi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan, vaikka myöhälle se meni. Lauantai aamulla aloin pakkaamaan laukkuja uudestaan ja sen jälkeen piipahdin vielä Ylistarossa, jossa oli kevään juoksutapahtuman järjestelyiden tiimoilta tapaaminen. Kerron tästä tapahtumasta myöhemmin - pysykää ehdottomasti kuulolla 😊! Sitten nopsasti lounas suuhun ja lapset kimpsuineen kampsuineen autoon ja nenät kohti Etelä-Suomea. Loman päätökseksi oli vielä reissu ystävien luokse Klaukkalaan, jossa lapsilla olisi kavereita ja kummivanhempien seuraa ja minä pääsisin sunnuntaina Sipoonkorpeen suunnistamaan. Kaikille siis kivaa! Kiitos sinne Klaukkalaan!
Kisakeskuksessa.
Tämän vuoden viimeiset suunnistuksen SM-kisat olivat perinteiseen tapaan erikoispitkät. Viime vuonna myös olin erikoispitkillä Liisan kanssa ja nytkin me samat naamat siellä puhkuttiin innostuksesta. Keli oli kovin harmaa ja sadettakin oli iltapäivälle luvattu, mutta vasta ajellessani takaisin Klaukkalaan alkoi satelemaan. Lämpötila oli vajaa 10 astetta, eikä tuullut yhtään. Oikeastaan todella passeli keli.

Kisakeskuksena toimi Hakunilan urheilupuisto Sipoossa. Näissä maisemissa on järjestetty Jukolan viesti 2012. Teloin silloin polveni toiseksi viimeisellä rastilla ja sen kanssa linkutin pari viikkoa ennenkuin se alkoi antamaan periksi. Mulla on näemmä jo vuosien ajan ollut taipumus koheltaa näiden polvieni kanssa 😏 Lisäksi olen kerran osallistunut Extreme Runille, vuonna 2015 Marjutin kanssa ja se oli juuri täällä. Tuosta reissusta päällimmäisenä on jäänyt mieleen kammottava Vantaan joen ylitys uiden/räpiköiden. Tuon jälkeen ei mua ole kyseessä olevalle tai samankaltaisille juoksuille saatu. Karsea muisto siitä liejuisesta vedestä, hyh! Muuten olikin sitten oikein mukava reissu 😄

Nyt kuitenkin oli luvassa erikoispitkää suunnistusta yhdellä Etelä-Suomen suosituimmista ulkoilureiteistä. D40-sarjan matkan pituus linnuntietä oli 12,4 kilometriä. Vertailuna kerrottakoon, että miesten pääsarjan matka oli 24,8 kilometriä ja naisten pääsarjalla 18,2 kilometriä. Ne on todella pitkiä ratoja suunnistuksessa. Miesten pääsarjan voittajalla meni aikaa yli kaksi ja puoli tuntia ja sarjan viimeinen hyväksytysti maaliin tullut käytti aikaa viisi tuntia. Naisten sarjan voittajalla meni 10 minuuttia yli kaksi tuntia. Nämä vain havainnollistamaan, että vaikka suunnistuksessa mennään lujaa metsässä, eivät kilometriajat ole yhtään verrannollisia maantiejuoksuun. Eikä reittiä koskaan mennä linnuntietä, vaan aina tulee enemmän tai vähemmän kiertoa.
A2 kokoinen kartta. Mun hanska havainnollistamana kartan kokoa.
Lähtöön oli vajaa kaksi kilometriä matkaa ja siinä ehti mukavasti lämmetä. Pääsarjoilla ja nuorten sarjoilla oli yhteislähdöt ja radalla perhoslenkit hajottamaan porukkaa. Meillä muilla oli väliaikalähdöt. Yllättävän vähän jännitti, olo oli rauhallinen. Metsässä menisi tovi. Kartta oli kuin lakana, A2-kokoinen. Haasteellinen taitella pienemmäksi aina rastiväli kerrallaan. Heti ykköselle oli pitkä väli, mutta enpä muuta odottanutkaan, sillä meillä oli vain 12 rastia. Mäki ylös ja polkuja mutkitellen matkaan. Kone lähti hyvin käyntiin, mutta heti jo ensimmäisellä rastivälillä huomasi, että joitain pienempiä polkuja on haastavaa havaita paljon kuljetulla ja syksyn lehtien peittämässä maastossa. Rastia lähestyessä tuttuun tapaan pientä epäröintiä ja hiukan kaarsin oikealta rastille. Seuraava oli lyhyempi väli ja se meni hyvin. Kolmoselle taas pitkä väli. Alkuun tein huonon reitin valinnan liikaa vasemmalta, kun suorempaa oikealta olisi ollut parempi. Sitten polkujolkottelua, enkä ollut tarpeeksi tarkkana. Polkuverkosto oli hiukan sekava ja ajauduinkin suoraan kalliolle, vaikka tarkoitus oli kaartaa vasemmalle tiheikön keskellä olevalle polulle ja nousta rastille jyrkänteiden jälkeen. Tajusin nousseeni kalliolle, mutta en ollut ihan varma missä kohdassa olin. Kompassilla varmistusta ja ikämiesten rastilla varmistin paikan. Oma rasti olikin sitten siinä ihan lähellä, 
Lähestyminen kolmoselle meni oikealta kalliolta.
Matka jatkui polkuja pitkin. Oli haasteellista tehdä reitinvalintoja, kun rastivälit olivat kovin pitkät. Metsän puolellakin juoksu oli melko helppoa, eikä omalle kohdalle osuneet muutamat tiheiköt olleet kovin pahoja. Nyrjäytin vasemman nilkkani alkupuoliskolla kahteen kertaan ja vaikka yleensä tunne nilkassa helpottaa nopeasti, nyt se jäikin toisen nyrjähdyksen jälkeen juilimaan. Jalan kasteleminen kylmässä suon tai ojan vedessä auttoi hyvin. Juosta onneksi pystyin.
4-5 rastiväli.
Väliaikojen mukaan toinen selvästi mun huono rastiväli oli neloselta vitoselle. Vaihtoehtoina oli kierto oikealta tai vasemmalta. Vasemmalta kaartavan reitin huonona puolena pidin sitä, että aluksi olisi pitänyt juosta metsän poikki. Lähdin siis oikealta. Kuitenkin tuo vasemman puolen reitti taisi olla hiukan nopeampi. Loput rastit menikin ihan hyvin. Mitä nyt rastilta 10 olisi voinut valita suoremman polkureitin, mutta pelkäsin meneväni niissä pian sekaisin, jotenkin varmempi tiekierto. Ei mitään ihmeellistä pyörimistä. Polkujolkottelu jatkui ja jatkui. Jotenkin jo aavistin, että jotkut eivät tällaisesta tykkää, vaan haluavat suunnistuskisoissa suunnistusta, polkujolkottelu ei siihen oikein sovi. Olen osittain samaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti mulle sopii myös polkupätkät. Vaikka olen koko ikäni suunnistanut, on mulla huono maltti suunnistaa tarkasti. Jalat meinaa viedä ja suunnistus jää jalkoihin, ei meinaa ehtiä pysyä kartalla 😆 Mutta mä opettelen koko ajan. 
Maalissa!
Sanotaan, että suunnistuskisaa ei voiteta ensimmäisellä rastivälillä ja nyt omakohtaisesti voin allekirjoittaa tämän ja samalla alleviivata, että loppusuoralla kuitenkin vielä ratkaistaan sijoja. Viimeisellä rastilla olin sarjassani 12., mutta lopulta maalissa 10. 😁 Jaksoinkin koko matkan todella hyvin, yksi pykälä rauhallisemmalla vauhdilla menin, juuri sen vuoksi että ehtisin suunnistamaan. Joten loppusuoralla oli hyvin vielä ernergiaa ja nappasin edes yhden kärkiajan tähänkin kisaan.

Ja siis tavoitteeseen pääsin sijoittumalla kymppisakkiin! Aikaa kului 1:51:19 ja oman kellon gepsi näytti mun jolkotelleen polkuja 15,36 kilometriä. Eli sen mukaan olisi tullut sellaiset 3 kilometriä linnuntiestä kiertoa. Mahdollisesti pitää paikkansa.
Latasin jälleen kelloni tallentaman reitin kisasivujen reittihärveliin. Sinne pääsee tästä. Valitsette sarjan D40 ja mun nimen. Sitten lataa animaatio ja start/alkaa. Pallukan vauhtia saa nopeutettua nopeus+ painikkeesta. Alussa näyttää kuin olisin mennyt polun sivussa, mutta kyllä polulla olen juossut.
Gps-seuranta screeni.
Kisat oli hyvin järjestetty ja tykkäsin kyllä radastakin. Oli hienoja kallioita ja polkuja korvessa. Juomapisteitä oli ripoteltu metsään tiheästi, mutta itse en yhdessäkään pysähtynyt. Screeni kilpailukeskuksessa gps-seuranta pallukoiden seurantaan oli kiva, vaikka en sitä kuin hetken ehtinyt katsoa. Tällainen maalainen myös löysi kisakeskukseen kehä III:lta ja poiskin sieltä. Olen aika ylpeä itsestäni. On hienoa voida osallistua tällaisiin kisoihin yhdessä Suomen huippujen kanssa. Hieno laji etten sanoisi 😊

Nyt on pakko pari päivää hiukan huiloottaa vasenta nilkkaa, sillä nyrjähdys tuntuu edelleen. Mitään mustelmaa tai merkittävää turvotusta ei onneksi ole. Kuitenkin tälle viikolle on suunnitelmissa polkujuoksua ja viikonloppuna kauden päätös suunnistuskisat Jämillä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Viikon palauttelut

Se on ollut ihana lepoviikko. Kun hetkellisesti jättää niin sanotusti aisat maahan, erityisesti pään sisällä, huomaa kuinka paljon sitä määrä- tai tehoviikoilla puristaakin itsestänsä irti. Alku viikosta tein rauhallista lenkkiä kävellen, muuta en Kolilla ultramatkalla kipeytyneillä jalan lihaksilla olisi pystynytkään tekemään. Mulla oli toki lupa itseltäni ihan vaikka vaan makoilla sohvalla, mutta upea syyskeli veti puoleensa. Uskon vahvasti, että sopiva kevyt liikkuminen palauttaa paljon paremmin kuin sohvalla rötväily ja jos vielä saa ystävän seuraksi, hoituu myös sosiaalinen palautuminen.
Syksyn väriloistoa.
Alkuviikon yövuorot menivät odotettua "kivuttomammin" ja jaksoin suht pirteänä töissä ja kotona uni maistui. Myös ruoka on maistunut. Söisin niin kunnon ruokaa kuin herkkuja vaikka kuinka ja tämä sama nälkäilmiö on näkynyt joka ultran jälkeen. Kolin 65 kilsan yökisan jälkeen Garmin näytti mun kuluttaneen 2700kcal. En tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa, mutta tämän loppumattomalta tuntuvaan ruokahaluun se sopisi. 
Tyttären kanssa poluilla.
Torstaina, viidentenä päivänä ultran jälkeen kävin juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä ihan kevyt, rauhallinen lenkki. Lopulta ei ollut yllätys, että jalat painoivat kuin lyijy ja sykkeet pompsahti 5-10 pykälää korkeammalle. Huhhuh, kun tuntui ilkeältä, mutta en vaipunut epätoivoon ja seuraavana päivänä lähdin juoksemaan uudelleen. Askel olikin jo parempi ja mieli koheni. 
Jalat kastui.
Eilen lauantaina sain lenkkikaveriksi tyttäreni, 9 vuotta. Valitsimme syksyisen kauniit polut ja rallattelimme 5 kilometriä. Tyttärellä oli kovastikin menohaluja ja mä rauhoittelin vauhtia. Tätä lupaavaa juoksijatyttöä en halua läkähdyttää ja väsyttää päättömällä ravaamisella. Mutta on se ihanaa, kun oma lapsi haluaa äidin kanssa juoksemaan. Sydän on pakahtua. Meillä on tyttären kanssa yhteinen juoksusuunnitelma ja -tavoite, jossa mä olen kannustajan ja jarruttelijan roolissa, kumpaa nyt kulloinkin tarvitaan.

Tälle sunnuntaille oli luvattu vesisadetta, joten siirsimme suunnitellun perheretken tuonnemmaksi. Aamulla kuitenkin oli ihan pouta. Vielä tunnin päästäkin oli poutaa ja aurinko jopa yritti pilkistellä. Ei tietoakaan vesisateesta. Enää ei ehditty retkelle ennen mun iltavuoroa, mutta semipitkiksen ehdin käydä loikkimassa. Keli oli aivan mahtava, jalat pelitti ja fiilis oli huippu. Noin vaan viikon rauhallinen palauttelu tuotti tulosta ja voisin sanoa olevani viikossa lähes palautunut ultran fyysisestä rasituksesta. Kehoahuoltavia toimia jatkan, siis venyttelyjä ja rullailua, vaikka kroppa ei erityisemmin oirehdikaan, mutta en anna sen alkaa oirehtimaankaan.
Sunnuntaipitkis.
Oli juoksu sitten pitempi tai lyhempi, mutta jos se on vaatinut erityistä keskittymistä niin ennen kuin suorituksen aikana, on silloin palauduttava myös psyykkisesti. Ensimmäiset päivät juoksun jälkeen pomppii kuin kuplassa, euforisessa fiiliksessä. On hurjan väsynyt, nälkäinen ja kroppa on kipeä. Ihmeellisen kierolla tavalla siitä olosta nauttii ja vain nauraa kun ei pääse portaita kulkemaan alaspäin tai vessanpytyltä ylös nouseminen on mahdotonta ilman tukea. Kun konkreettiset fyysiset oireet helpottavat, ajatus kirkastuu ja tulee tietoisemmaksi mitä just tuli tehtyä. Silmissä vilahtelee hetkiä, kokonaisuutta voi olla vaikea punoa yhteen, mutta sen kaiken muistaa kokeneensa. Kisaraportti blogiin, läheisten kanssa jutteleminen ja pään sisäinen analysointi helpottavat suorituksen läpi käyntiä. Joitain hetkiä ja ajatuksia unohtaa ikiajoiksi ja jotkin asiat palaavat pätkittäin mieleen. Jokaisesta reissusta joka tapauksessa oppii jotain. Minä opin Kolin pimeässä metsässä hetkessä olemista. En ole siinä mestari, mutta olen iloinen, että hetkittäin siinä onnistuin. Välillä kun energiat laski, laski myös fiilis. Silloin siirsin ajatukset muutaman kymmenen minuutin päähän, kun energiat taas imeytyvät ja alkavat vaikuttamaan. Näin pääsi pahimman yli ja taas tiesi, että homma toimii ja loppuun asti mennään. Koen olevani taas vahvempi, vaikka tavoitteisiin joita itselleni olen asettanut, on vielä matkaa.

Tälle vuodelle on vielä kaksi tai kolme kisaa kalenterissa, vaikka 40 kilpailun vuositavoite on jo aikaa sitten saavutettu. Nyt vähän niin kuin laskettelen kohti ylimenokautta, rentoa marrasputkea ja vapautan pääkoppani kisojen aiheuttamasta paineesta. Mutta ennen huilia, ne pari starttia vielä.

~Eija~