Suppa-Jukola

Lahti-Hollolan Venlojen (41. kerta) ja Jukolan (70. kerta) viestit tarjosivat taas ihan parasta, mikä tarkoittaa hyviä ohjeita ja opasteita joihin pystyi tutustumaan jo etukäteen kotisohvalta, toimiva kilpailukeskus ja tilaa suurelle ihmis määrälle, huippu suunnistus radat ja maastot sekä mahtava tunnelma. Itselle tärkeää on myös olla samanhenkisten, vaikkakin hyvin erilaistenkin ihmisten seurassa, samalla viivalla maailman huippusuunnistajien ja ensikertalaisten kanssa. En tullut pettymään.

Jukolan pääportti

Lauantai aamulla klo.07 lähti yhteiskuljetus Lapualta. Omalla autollakin kisapaikalle olisi ollut suhteellisen helppo ajella, mutta koen bussikyydityksen vaivattomammaksi, varsinkin kun olin yksin liikeenteessä. Ja vaikka menomatka pirteänä olisi ollut ihan jees, olisi kotiin päin ajeleminen ollut suuri riski. Sillä mä olin menossa nauttimaan suunnistamisesta ja jukolan yöstä koko rahalla 😏

Vuonna 1987, kun samalla alueella järjestettiin viimeksi Jukola, en siellä suunnistamassa vielä ollut (vaikka harrastukseen hurahtanut jo olinkin). Silloin metsästä hyväksytyllä suorituksella maaliin asti pääsi 989 joukkuetta, kun tänä vuonna sen teki 1644 joukkuetta. Keskeyttäneitä ja hylättyjä joukkueita oli kymmeniä. 

Vuonna 1987 oli pihtileimasimet käytössä.

Bussilla pääsimme ihan leiriytymisalueen viereen, toki ei oman seurani vaan lapualaisten. Tomuisen kilpailukeskuksessa, tuulisuojateltta alueelta löytyi numerolapot ja oman seuran porukkaa. Siitä jatkoin vielä toiselle puolen kilpailukeskusta pystyttämään telttaani monien satojen kaltaistensa joukkoon. Alustana oli puolukka ja mustikka mättäitä mäntymetsässä. Potkin muutaman kävyn ja oksan sivuun ja seuraavan vuorokauden huoltopisteeni oli valmis. Oli valtavan kuuma, mutta onneksi puut varjostivat teltta-aluetta.

Jukolan telttakylää

Venlojen viestin lähtö oli klo.14. Vaikka lähtö baanaa K-rastille oli kasteltu, pölisevän tomun määrä oli valtava. Heti lähdön jälkeen ehdin yleisörastille kannustamaan seuramme aloittajia. Tänä vuonna saimme kaksi joukkuetta kokoon, toivottavasti ensi vuonna taas kolme. Hienosti aloittivat ja sitten mäkin lähdin teltalle vaihtamaan vaatteita. Joukkueeni toisen osuuden viejän väliaikoja ei online-tuloksissa näkynyt ja meillä heräsi pelko että jotain on tapahtunut. Lopulta kun lähdöstä oli tunti kulunut, lähdin kysymään ensiavusta ettei siellä tiedetä mitään. Ei tiedetty ja päätin seuraavaksi mennä lurkkimaan onko kolmannen osuuden suunnistaja vielä odottelemassa, kunnes Mervi huikkasi varjosta. Kaikki oli ok ja kolmannen osuuden viejä oli jo metsässä. Helpotus oli suuri. Emitin kanssa oli ollut jotain Mervistä johtumatonta ongelmaa. 

Venlojen lähtö.

Elisa tuli hyvin ja mä pääsin sijalta 529 ankkuriosuudelleni. Olin jo kuullut, että peloteltu suppa-maasto ei ole niin paha ja ajattelin että mennään silti tarkasti suunnistaen. Porukkaa oli paljon metsässä ja uria oli syntynyt jo paljon. Kartta ja maasto oli hyvin luettavissa alku pätkällä ja suunnistus lähti hyvin kulkemaan. Pian kuitenkin päästiin koukeroisemmalle alueelle ja siinä saikin olla tarkkana. Vauhti hidastui ja letkoja syntyi. Juoksuhaluja olisi ollut, mutta pidin käsijarrua päällä, etten vaan pummaisi. Varmuuden vuoksi tein yhden isohkon polkukierronkin kuin että olisin pitkän välin yrittänyt lukea koko ajan käyriä. Polkujolkottelut on aina lepoa päälle. Parille rastille pientä epäröintiä tuli ja toiseksi viimeiselle rastille mentäessä sekosin poluissa. Loppu suoran painelin napsien pari selkää ja lopullinen sijoitus 396. Ei aivan sitä mitä olin tavoitteeksi asettanut, mutta tyytyväinen olen että alle 400 päästiin 😊 Kaikkiaan 1518 venlojen joukkuetta pääsi hyväksytysti maaliin. Venlojen ankkuriosuus oli 7,9 kilometriä ja mun omalla gbs:llä matkaa kertyi 8,7km. Aikaa kului 1 tuntia ja 10 minuuttia.

Venlojen ankkuriosuudelta maalissa.

Pesulla tuli ihanan lämmintä vettä (ei ole ihan päivänselvä asia suunnistuskisoissa). Saunaan tai paljuun en mennyt, sillä enemmänkin mielessä oli ruoka. Söin kunnolla, omia eväitäni jotka olivat pysyneet kylminä kotoa pakatun kylmäkallen kanssa ja jatkoin veden juomista. Vesipisteitä oli näppärän lähellä ja se oli ihanan kylmää. Lähdin tapaamaan Tour De Jukola-joukkuetta, jonka 3.osuuden olin luvannut suunnistaa. Kaikka joukkueen jäsenet olivat mulle entuudestaan tuntemattomia. Mukavaa porukkaa oli ja hyvällä asenteella kaikki olivat matkassa.

Lähdin jo hakemaan hyviä paikkoja Jukolan viestin lähtöä katsomaan, tuntia ennen h-hetkeä. Satuin näkemään Minna Kaupin, joka on Suomen menestynein suunnistaja ja valittiin vuoden urheilijaksi vuonna 2010. Muutama sananen vaihdettiin viikonlopusta ja napattiinpa yhteiskuvakin 😊 Olipa valtavan iloinen ja positiivinen persoona.

Mä ja Minna Kauppi

Aurinko laskee kisakeskuksessa.

Aurinko laski pikku hiljaa ja ilma alkoi viilenemään. Porukkaa alkoi kertymään aitojen reunoille odottamaan klo.23 tapahtuvaa Jukolan lähtöä. Se on aina tunnelmallinen hetki. Viime vuonna itsekin olin tuossa joukossa. Tanner tömisten valonauha katosi metsään. Mä treffasin isoveljeni ja hänen vaimonsa ja sitten hiippailin telttaan tarkoituksena yrittää hetken nukkua...

Jukolan lähtö.

Seurailin hieman hermostuksissani jukola joukkueiden menoa, joissa olin luvannut suunnistaa., harrasteporukan 3. osuus ja suunnistusseurani kakkos joukkueen 6.osuus. Ei mulle ollut tullut aikaisemmin mieleenkään, etten ehtisi molempia hoitaa, kunnes Mervi aikaisemmin viikolla heitti mahdollisuuden että voi mennä tiukillekin. Seurani aloittaja aloitti hyvin ja harrasteporukan aloittajalla meni melkein tunti pitempään. Todella alkoi hermostuttamaan. Päivällä olin Elisan kanssa sopinut, että jos alkaa näyttää että mulla menee tiukille, Elisa nappaa 6. osuuden numeron mun teltasta ja lähtee heittämään lenkin. Tämä hiukan helpotti oloa.

Kun Tour de Jukolan joukkueen kakkonen oli ollut melkein tunnin metsässä, nousin ylös. Laitoin jo lampun päähäni, mutta ulkona oli todella valoisaa. Otin lampun pois ja päätin lähteä ilman sitä metsään. Vaihtoalueelle mentäessä laskeskelin kuinka monella on lamppu ja kuinka monella ei - suurinpiirtein 1/4 ei ollut lamppua. Päätin pärjätä ilman. Oli lämmin kesäyö ja vähän yli klo.03 pääsin osuudelleni. Samaa juntua kuin venlojen viestissä lähdin kohti ykköstä ja homma lähti pyörimään. Yllättävän rauhassa sai mennä, enkä pahemmin vilkuillut toisten osuusnumeroita vaan tein omaa työtäni. Jotkut pitävät pahana ja jopa omaa suoritusta häiritsevänä joidenkin jatkuvan rastikoodien kyselyn. Itseä se ei haittaa yhtään, vaan oikeastaan siinä sivussa on kiva kuulla onko jollain toisella sama rasti. Saa itselle varmuuden, että oikeassa suunnassa ollaan. Pari epäröintiä rastille osumisessa oli, mutta ei pahoja. Kauneinta oli kun aurinko nousi ja lähes sokaisi yhdellä tiekierrolla. Oli valtavan lämmin, käki kukkui, tomu pöllysi ja ympärillä oli hyvällä fiiliksellä muitakin menijöitä. Suppia tuli ja meni, tiheikköjä ja hakkuuaukkoja. Kartanluku sujui, vaikka tiedän että juuri siinä mulla olisi paljon parannettavaa. On se käsittämätöntä missä vauhdissa nuo huiput lukee karttaa ja maastoa!

Yö oli valoisa ja tunnelmallinen.

12,8 kilometriä keskellä yötä, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 15,6km. Aikaa kului 1 tunti ja 52 minuuttia. Oma tavoite oli alle 2 tuntia ja siinä onnistuin loistavasti. Maaliin tullessa fiilis oli mahtava. Naama harmaana tomusta hölkkäilin teltalle heti katsomaan missä vaiheessa seuran kakkos joukkue menee. Olin valmistautunut nopeaan vaatteiden vaihtoon, tankkaukseen ja tarvittaessa heti lähtemään takaisin vaihtoalueelle. Osaltaan olin helpottunut että joukkue oli vasta nelos osuudella. Toisaalta kroppa veti tehot ihan alas. Vaihdoin kuivat vaatteet ja aloin syömään. Tuli hirveän kylmä, tärisin aivan ja siksi käperryin makuupussiin. Vilkuilin jatkuvasti tilannetta ja laskeskelin voinko yrittää nukkua. Ei, siihen ei olisi aikaa. 

Jukolan 3. osuudelta maalissa.

Kello lähestyi aamu seitsemää ja oli aika kuoriutua lämpöisestä makuupussista. Rehellisesti sanottuna tässä kohtaa ei olisi huvittanut yhtään. Olin ihan tööt eikä tehnyt mieli syödä enää mitään. Ulkona aurinko oli jo kunnolla noussut ja ilma oli lämmennyt yöstä. Kävin vessassa ja lähdin kävelemään vaihtoalueelle. Aidan reunalla seisoskelin ja odottelin Severiä. Olo oli todella surkea ja vatsa oli kummallinen. Noin klo.07.45 pääsin metsään. Jo K-rastille juostessa tunsin kuinka veto oli ihan poissa. Tutuksi käynyttä baanaa kohti ykkös rastia, joka toki jokaisella kerralla oli eri rasti.

Nyt löntystely vanhempienkin pihkaniskojen perässä riitti mulle. Ei tehnyt mieli lähteä kaasuttelemaan ohi, kun ei vaan jaksanut. Vatsa ei ollut oma itsensä. Itselle poikkeuksellisesti pysähtelin useammallakin juomarastilla juomaan vettä ja urheilujuomaa. Ei se varsinaisesti vatsaa normalisoinut mutta ei pahentanutkaan. Rastit kutoselta kymppiin oli lyhyitä, mutta koin ne vaikeiksi. En pummannut, mutta menin hitaasti. Uria tuli ja meni joka suuntaan, joten niistä ei ollut yhtään apua. Rastiväli kerrallaan reitin selvitin ja maaliin tulin lopen uupuneena. Maalikontista piti ottaa tukea, sen verran heitti päässä ja kävely takaisin teltalle oli väsynyttä. 10,8 kilometrin matkaan meni aikaa 1 tunti ja 50 minuuttia, oman gbs:n mukaan matkaa kertyi 13,43 km. Kuiviksi menneet suunnistuskengät olivat tehneet molempiin kantapäihin rakot ja yhdessä varpaassakin oli. Olisi pitänyt kastella ne yöllä kunnolla. Ainuttakaan kosteaa suota kun en metsässä kohdannut.

Jukolan 6. osuudelta maalissa.

Otin pitkät suihkut, mutta jätin saunan taas väliin. Istuin kauan aikaa auringossa kuivatellen itseäni. Join vettä, sillä jano oli valtava. Ruokaa ei tehnyt mieli, joten pakotin itseni syömään eväitäni loppuun. Tavaroiden ja teltan pakkaaminen oli työlästä. Välillä piti istua kun niin huippasi. Puhti oli ihan poissa. Kannoin kaikki kantamukseni taas toiselle puolelle kilpailukeskusta. Matkalla näin isoveljeni, joka tuli ankkuriosuudelta hyvillä fiiliksillä maaliin. Odottelin bussia toista tuntia varjossa, silmät kiinni. Äitikin siinä soitti. Lopulta bussissa silmät kiinni ja huonossa asennossa torkkumista kohti kotia.

Rasteja supissa ja tiheikössä.

Koko sunnuntai päivän olin ihan poikki. Yli kymmenen tunnin yöunet kirkasti ajatusta, mutta mitään erikoista en jaksanut tehdä. Kolmea karttaa tutkiessani, en ihan varma ole joka rastivälistä kuinka olen mennyt. Vaikea siis piirtää kunnolla reittiä. Linnuntietä 31,5 kilometriä ja todellisuudessa 37,7 kilometriä suunnistamista ja aikaa tähän meni yhteensä 4 tuntia ja 52 minuuttia. Nyt annan itselleni hiukan lepoa, viimeinen kesäloma viikkokin tässä pyörähti käyntiin.

Ensi vuotta taas odotellessa, kuinkahan monta osuutta silloin...

~Eija~