torstai 11. huhtikuuta 2019

Kesäsuunnistuskauden avaus

Viime viikonlopun Karhu-viestin reissu vei koko lauantai päivän ja heti perään sunnuntaina koko päivä meni suunnistuskisa reissulla Pedersöressä. Eihän sitä ihminen tietenkään paremmin voisi vapaa-aikaansa viettää 😄 Suunnistusreissulle lähti koko perhe, josta kisaamaan pääsi minä ja tytär 9 vee. Myös toinenkin perhe suunnistusseurastamme oli paikalla, joten kaikille riitti kavereita. Kisailun jälkeen kävimme miehen sukulaisten luona notkuvassa pöydässä tankkaamassa mahat täyteen. Mutta ennen tuota notkuvaa pöytää oli kaksi kisastarttia - ensimmäinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Lajina sprinttisuunnistus.
Aamupäivän kartta.
Edellis päivän reissuväsymys painoi silmiä ja kova juoksu jalkoja. Mietin miten nämä yhdistettynä vaikuttaa menoon. Toisaalta tämä oli mulle vain kesäsuunnistuskauden avaus, ei sen merkityksellisempi kisa. Osanottajia naisten 40-sarjassa oli ekassa lähdössä kaksi ja toisessa lähdössä viisi. Näiden kahden kisan kokonaistulosten perusteella sitten jaettaisiin palkinnot - tai siis meidän sarjassa vain yksi palkinto voittajalle.

Päätin keskittyä rauhalliseen suunnistamiseen ja antaa mennä. Liikkeelle lähtiessä väsymys ei tuntunut yhtään missään, vaan nautin päästessäni taas suunnistamaan. Ja onhan tämä sprintti vielä niin mielenkiintoista, niin mikäs siinä oli juostessa. Pahoja paikkoja maastollisesti oli parit lumiset kohdat ja yksi erittäin jäinen aidan nurkka jossa oli meidän kolmas rasti. Kielletyt alueet olivat oikeasti aivan selkeät, mutta silti epäröin parissa kohdassa voiko siitä mennä. Varman päälle esimerkiksi vedin yhden vallin kiertäen. Joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin ja saada parempi lähestyminen rastille, mutta tällä ok suorituksella kuitenkin voitto.

Odotusaika toiseen starttiin oli pitkähkö. Lapset jaksoivat hyppiä ja pyöriä ympäriinsä, mutta me aikuiset enemmän värjöttelimme paikallamme. Keli ei yhtään tuntunut plus 10 ja taivas oli paksun pilvimassan peittämä. Onneksi ei kuitenkaan tuullut samalla tavalla kuin tämän viikon alussa.

Toinen kisa sujui melko samaan tahtiin kuin ensimmäinenkin. Jälleen pari epäröintiä ja ainakin yksi huonohko reitinvalinta, mutta rata muuten oli nopeampi kuin ensimmäinen. Myös tästä voitto kotiin ja palkinnoksi mukaani sain paikallista vuokaleipää, joka oli todella hyvää.

Omaa suoritusta tärkeämpää oli kuitenkin tyttären suunnistaminen. Tämä oli 9 vuotiaan toinen ja kolmas kerta oikeaa suunnistusta eli reitti oli ilman siimaa. Rohkeasti hän lähti matkaa ja ensimmäisen kisan jälkeen tuumasi, että tämä on kivaa. Valitettavasti toisessa kisassa jäi yksi rasti leimaamatta, vaikka hän siinä kävikin ja siitä hylsy seurauksena. Alun kovan harmituksen jälkeen pikku hiljaa mieli parani ja kotona jo hyvillä mielin tutkimme reittejä ja pohdittiin mistä olisi ollut sujuvampi mennä. Hyvää oppia ja kokemusta molemmille 😊
Jälkipuintia 7 veen kanssa.
Viikonlopun kovat juoksut ja reissaaminen todella väsyttivät. Yöt nukuin kuin naula päässä ja maanantaina olinkin nukkua pommiin. Tai siis nukuinkin sen verran myöhään, että suunnitelma mennä pyörällä töihin jäi vain suunnitelmaksi. Työmaalle sentään ehdin ajoissa. Pitkä, 14 tunnin työpäivä ja kiire söivät naista. Olin kyllä todella väsynyt!

Tiistaina alkoi suunnistusseuramme (Ylistaron Kilpa-Veljet) suunnistuskoulu, jota olen organisoinut yhdessä seuran muiden aktiivien kanssa. Osanottajia ilmoittautui todella hyvin ja paikalla oli todellinen vilinä. Ensimmäisen kerran aiheena oli karttamerkit ja -värit. Kouluikäisten lasten ryhmässä, jossa mä olin, pelasimme muunmuassa karttamerkki-muistipeliä ja suunnistimme kuvitteellisesti metsässä kivien, soiden ja tiheikköjen seassa. Oli hauskaa ja lapset olivat niin mukana  touhussa 😀 Ensi viikolla jatkuu ja aiheena on reitinvalinta.
Suunnistuskoulu materiaaleja.
Alku viikon kiireet on nyt hoidettu ja kaikki asiat mielestäni muistettu hoitaa...toivottavasti. Viikonlopun tiukat juoksuvedot tuntuu heti vaikuttaneen peruslenkkienkin vauhteihin, sillä ne ovat helposti painuneet alle 5 minuutin kilometrivauhtiin. Aivan mainio asia 👍 Toivottavasti hyvä juoksuvire säilyy ja sujuva suunnistus napsahtaa kyytiin mukaan.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti