tiistai 28. huhtikuuta 2020

Yksin ja yhdessä etäliikkumista




Maaliskuun puolen välin jälkeen pysähtyi normaali koulunkäynti, harrastukset menivät tauolle, kuntosalit hiljenivät, hamstrattiin vessapaperia ja hernekeittoa. Ohjeistettiin pysymään kotona ja jos aivastitkin sait paheksuvia katseita ja huokailuja.


Alku lamaannuksen jälkeen tämä poikkeuksellinen korona-arki on alkanut rullaamaan. Joillakin tahoilla lamaannus tuntuu jatkuvan ja on monenlaisia pelkoja, ylihysteriaa, syyllistämistä ja lopun ajan elämää. Jokaisella meillä on aikamme, joten eläkäämme niin ettei tarvitse sitten jossitella ja harmitella. Toisia ihmisiä kunnioittaen ja huomioiden elämä jatkuu ja yhdessä keksimme uusia keinoja oman kodin ulkopuolellakin harrastamiseen.

Tässä mun kolme vinkkiä liikkumiseen tämän hetken korona-arjessa:
Mikä ihana näky :)

Ihan parasta on suunnistuksen omatoimirastit. Tätä olen hehkuttanut jo aikaisemminkin ja monessa paikassa, mutta vielä kerran; vuorotyöläiselle omatoimirastit toimii! Rastit ovat pääsääntöisesti viikosta kahteen metsässä ja suunnistamaan on voinut mennä juuri silloin kun itselle sopii. Vaikka kuskaukset lasten harrastuksiin jäivät tauolle ja osa omista ohjauksista oli kuukauden verran tauolla, ei mulla ole lopulta ollut yhtään sen enempää aikaa. Joten omien työvuorojen, fiiliksen ja kelin mukaan on voinut lähteä yksin tai lasten kanssa metsään kartan kanssa.

Suunnistusseuroilla on hiukan erilaisia tapoja miten omatoimirastit toteutetaan, mutta kaikilla on se samaa, että pyritään pitämään etäisyyttä toisiin metsässä liikkujiin eikä rastilippuihin kosketa.
Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet miten toimitaan, omatoimirastikalenteri ja ilmoittautumislinkki. Tervetuloa yksin tai yhdessä läheisten kanssa suunnistamaan! 
Suunnistamaan.


Toinen liikkumistapa mitä korona ei estä, on juokseminen. Useimmiten me juostaan yksin tai vain muutaman ihmisen kanssa, joten tähän ei poikkeustila ole muutosta aiheuttanut. Nyt alkaa meidän alueella Etelä-Pohjanmaalla polut olemaan melko kuivia, vaikka eipä se haittaa jos sukat hiukan kastuukin. Muistakaa kertoa jollekin minne juoksemaan lähdette ja ottakaa kännykkä mukaan, että tarvittaessa saa soitettua apua.

Polkujuoksun pienryhmät alkoivat eilen, suositelluin rajoituksin. Mun tuli oltua neljättä tuntia metsässä ryhmien kanssa. Oli aika kivaa. Toivottavasti saadaan koko kevät liikkua terveenä.
Neulaspolkuja.



Kuukauden tauon jälkeen aloitin jälleen ulkotreenien ohjaukset. Suosituksia pidemmät etäisyydet toisiimme pidämme ja yhteisiä välineitä emme käytä.
Neiron koulun sisäpihalla tiistaisin klo.18-19
Treenivälineenä meillä on ainakin nyt toistaiseksi kahvakuulat. Sataa tai paistaa, tuulee tai on tyyntä, treenit pidetään. Aikaisempaa kahvakuulatreeni taustaa ei tarvitse olla. Tervetuloa!
Viime viikolla tehtiin korttipakkatreeni.
Kevät on siis ihan mallillaan niiltä osin mihin itse voi vaikuttaa. Mukava on liikkua muidenkin kanssa, vaikka etäältä.

~Eija~



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti