tiistai 12. heinäkuuta 2022

Kainuun tuplarastiviikko

 54. Kainuun Rastiviikko, Puolanka

Tossusuunnistus

Meidän perheellä oli tänä vuonna vihdoin taas mahdollisuus päästä rastiviikoille, jotka ovat heinäkuussa. Vaihtoehtoina perinteikkäistä Suomen rastiviikoista ovat Kainuun Rastiviikko ja FIN5 suunnistusviikko. Me valitsimme Kainuun.

Meidän viiden hengen perheestä kolme suunnistaa, joten suunnittelimme reissun niin, että kuitenkin kaikille on jotakin. Pääpaino oli lomailulla. Se tarkoitti suunnistamisen rinnalle kalastamista, geokätköilyä, uimista ja sopivasti retkeilyä.
Kainuussa suunnistuksen kisastartteja on neljä. Itsellä alla oli Kainuun trailin 55 kilometriä, mutta lomareissulle voi ottaa rennommin eikä tarvitse viritellä tiukkaan kisamoodiin. Kyllähän se polku-ultra jaloissa tuntui ekoissa starteissa ja loppu viikosta painoi jo Rastiviikko väsymyskin.
Kolmas kisa oli mulle haastavassa maastossa, mutta olin niin iloinen miten hyvin siellä onnistuin. Tuli fiilis, että mähän osaan suunnistaa 😊!
Neljästä kisasta kaksi meni huonosti, mutta kaksi meni hyvin. D40-sarjassa sijat olivat 11., 3., 4. ja 12. Kokonaistuloksissa olin lopulta 5. ja se vähän harmitti, että mahdollisuudet oli kolmanteen sijaan, mutta viimeisen kisan rastin otot eivät ihan osuneet kohdilleen. Onneksi meidän neiti 11vee hoiti homman kotiin ja tuli yhteistuloksissa toiseksi tukireitillä. 
Kuva; tanssikake
Pyöräsuunnistus

Rastiviikon mukava uutuus oli tossusuunnistuksen rinnalle pyöräsuunnistusrastiviikko, joka oli tänä vuonna myös osa Suomen pyöräsuunnistus Cupia. Samoin kuin tossusuunnistuksessa, myös pyörällä oli neljä kisaa. Matkat olivat sprintti, keskimatka, lyhennetty pitkämatka ja vielä toinen keskimatka.
Meidän perheestä mä ja tytär 12 vee osallistuttiin myös pyörillä. Hyvää treeniä oli erilaisissa maastoissa. Oli mukavasti korkeus eroja ja mulle sopi se, että maastot olivat niukka polkuisia. D40 sarjassa onnistuin joka kisassa voiton nappaamaan ja täten kokonaistuloksissa olin ykkönen.
Melko vähän oli osallistujia, sillä esim mun sarjassa oli 3-5 osallistujaa per kisa. Ehkä tulevaisuudessa on enemmän jos pyöräsuunnistus Rastiviikko saa jatkoa. Toki itse ainakin ensi vuonna oon poissa, koska lomaa ei mulla ole Rastiviikon aikana.
Kuva; Touho Häkkinen
Perjantaina, kun ensin oli tossusuunnistuksen viimeinen kisa ja sen perään pyöräsuunnistus, alkoi olemaan jo melko väsynyt kroppa. Erityisesti pakarat ja reidet olivat saaneet kyytiä niin polkien kuin juosten. Perjantain kisojen jälkeen pakattiin auto ja ajettiin kaasu pohjassa kotiin.
Kuva; Touho Häkkinen 

Oli mukava viikko, sellainen loman aloitus kun varmaan kaikki haluaisivat 😉

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti