HCM 2015

Valmistautuminen tämän kertaiselle maratonille ei mennyt lähellekään oppikirjojen mukaan,mutta tulipa todistettua että onnistuakseen, ei sen ilmeisesti aina tarvitse mennäkään.

Takana oli pitkiä ja raskaita työvuoroja, kiireiset vapaapäivät, lyhyeksi jääneitä yöunia ja viimeisen kuukauden toteutumattomat lenkit.

Kuitenkin taustatöinä olin viimeisen kolmen vuoden aikana juossut vähintään yhden juoksulenkin joka viikko, niin laadukkaita että laaduttomia. Lihaskuntoa 1-2 kertaa viikko, kesällä melko kivasti pyöräilyä, puutarhatöitä ja ruokavaliossakin viimeisen vuoden aikana petrattu selvästi. 

Viimeisen viikon aikana keskityin hiilareihin ja nesteiden juomiseen parhaani mukaan. Mulle tuo 2-3 litran juominen päivässä on haaste.

Luvassa oli aikainen ylösnousu yhteiskyydityksen vuoksi. Huonosti nukutun yön jälkeen aamupuuro mansikkakiisselillä ja teellä alas. Loput kamat kasaan ja herätin mieheni heittämään mut bussille tien varteen. Menomatkalla sain onneksi hiukan torkahdettua ja lopun matkaa fiilisteltiin ja täräättiin muiden matkalaisten kanssa. Hienoa olla samanhenkisessä porukassa, jutella kokemuksista, valmistautumisesta, tavoitteista ja kaikesta muusta mitä maratonjuoksuun nyt kuuluukin. Mielenkiintoista miten niin erilaisista lähtökohdista ja tavoitteista porukka lähtee samalle matkalle, samankaltaisin unelmin; mukava juoksu, voimien riittäminen ja miksei oma ennätys.

Helsinkiin saavuttaessa oli jo melkoisen lämmin. Haettiin materiaalit, pähkäiltiin vielä asuvalinnoista, viimeisiä tankkailuja ja tuttujen ja uusien tuttavuuksien tapaamista. Hienoa porukkaa :)

Hivuttauduimme hyville lähtöpaikoille ja sitten odoteltiin ja fiilisteltiin.

Tässä 1265:stä naisjuoksijasta kourallinen.

Jännittää...

Lähdössä oli aivan hyvin tilaa aloittaa omaan rauhalliseen tahtiin. Hiukan jarru pohjassa. 

Kaveria näin 2km kohdalla,mutta juomapisteellä kadotimme toisemme enkä tiennyt loppu matkasta menikö hän edellä vai takana. 

Alkumatkan nousut, laskut ja kurvit olivat melko mielenkiintoisia ja tieto näiden mäkien uudelleen nousemisesta toisella kierroksella hirvitti. Nyt ne vielä meni helposti sen erikoisemmi hengästymättä.

Maratonin juoksu on jatkuvaa itsensä analysointia. Miltä nyt tuntuu, onko vauhti sopiva, menenkö liian nopeaa, voisiko sittenkin antaa mennä lujempaa, vihlaisiko polvea vai väänsikö vatsaa... Erityisesti puolimatkaan asti kävin tätä kamppailua mielessäni. Toisaalta tuntui aivan hyvältä, mutta silti olin jotenkin niin epävarma. Puoli matkassa kello näytti 1 tunti 52minuuttia. Tukholmassa keväällä puolimatkan aika oli 1 tunti 57 minuuttia, olin siis tuosta selvästi edellä!
Joka juomapisteellä heitin suuhuni urheilujuomaa ja vettä. Omana eväänä oli Squeezy Tomato geeliä, johon tykästyin Tukholmassa. Ei ole liian makea ja juoksun aikana tomaatin maku on ihan ok. Toimii mulla. Suunnitelmissa oli ottaa 10km, 20km ja 30km kohdilla, mutta lopulta tuo vimeinen jäi ottamatta.

Energiat tuntui riittävän hyvin ja jalat pelasi,mutta ennen toiselle kierrokselle lähtöä, n 24km kohdalla vatsaa väänsi parin minuutin aikana oikein kunnolla. Ehdin jo säikähtää mitä nyt tapahtuu, mutta onneksi meni nopeasti ohi. Vielä myöhemmi tuli uudestaan,mutta meni vielä nopeammin ohi. Tämän vuoksi 30 kilometrin geeli jäi ottamatta, kun pelkäsin vatsani kuitenkin reagoineen siihen jotenkin. Myös urheilujuoman jätin väliin lopussa joka toisella juomapisteellä.
Mutta kuuma oli, todella kuuma!

Ensimmäisen kerran kunnolla tuntui 33km kohdalla nousujen jälkeen. Etureidet veti ihan hapoille, sisu ei antanut periksi kävellä mäkiä ylös, vaan hölkötellen mentiin. Tästä eteenpäin kävelin aina juomapisteellä samalla juoden kunnolla vettä ja ravistellen jalkoja. Se auttoi.
36km kohdalla meni taas paremmin, kunnes 39km paalu jäi kokonaan näkemättä, kun olen vain tuijotellut maahan keskittyen olennaiseen, eli eteenpäin menemiseen.
Viimeiset kaksi kilometriä taas vilahtivat hetkessä ja hups sitä oltiinkin jo stadionilla :)! Kelloon vilkaisu ja tajusin sittenkin olevani ennätysajassani, vaikka toinen puoliska oli taas selvästi hitaampi. Oma ennätykseni parani muutamilla kymmenillä sekunneilla, ei siis paljon, mutta silti :D!
3 tuntia ja 52 minuuttia + sekunnit.

Onnellisena ja helpottuneena maalissa :)

Stadionille juokseminen on todella hieno kokemus! Mitali kaulaan, eväät pussiin ja makuulle nurtsille. Siinä nurtsilla vasta taas tajusin onnistuneeni, vaikka niin epävarmana matkaan lähdin. Oma maaginen aika, 3tuntia ja 50 minuutin alitus jäi taas saavuttamatta, mutta sitä lähestyttiin jälleen. Olen oikein tyytyväinen.

Kotona reissusta olin rättiväsyneenä yöllä vähän ennen kolmea. Sunnuntai aamulle olin luvannut menon joten nukkua ehdin vain vajaa 5 tuntia. Olin todella väsynyt ja edelleenkin tuntuu, kolme päivää maratonista, että univelka painaa. Kropasta huomaa, että taas on käyty äärirajoilla, kun koko ajan on pieni nälkä ja jano, närästää ja silti ei tee mieli syödä.

Nyt edessä on pieni, todennäköisesti reilu vuoden maraton tauko, kun tulevan syksyn, talven ja kevään keskityn muihin juttuihin. Juoksu ei silti jää pois, mutta käytän aikani lyhyemmille matkoille treenaamiseen.  

~Eija~

Matkana 42,195 kilometriä

Maraton...tuo kuntojuoksijan kuninkuusmatka. Lähes kaikkien saavutettavissa, jos vain päättää yrittää. Ei ajalla niin väliä, mutta se tunne kun ylität maalilinjan, kaulaasi ripustetaan tapahtumamitali ja vannot syöväsi seuraavan viikon ajan kaiken vastaan osuvan ja löhötä sohvalla tekemättä mitään.

Niin ja ennen kuin viikko on kulunut, löydät itsesi jo palauttavalta lenkiltä hymy naamalla :)

Toisille riittää kerran läpi pääseminen, toisille jää kaasupohjaan ja omaa ennätystään pitää saada päivitettyä. Omalla kohdalla ensin riitti se läpi pääsy, esikuvana oma isä, joka 50 vuotiaana juoksi ensimmäisen maratoninsa ja ehti niitä toistakymmentä juosta ennen kuin terveydelliset syyt pakotti hidastamaan. Minäkin hidastin, yli kymmenen vuotta, mutta maraton taukoni aikana tiesin. että minä vielä palaan. Yli viiden tunnin aika maratonilla ei miellyttänyt, kun vielä tiesin kuinka huonosti olin siihen aikoinani valmistautunut. Sen alle ja vielä paremmin asetin tavoitteeni ja joillekin uskalsin sen ääneenkin sanoa. Pikku hiljaa aika alkoi olla kypsä ja kahden vuoden ajan tein hitaasti mutta varmasti nousu tahtista harjoittelua perheen ja työn ehdoilla. Muutama puolimaraton kokemus valoivat uskoa, että haaveet voivat olla joskus totta.

Viime vuonna HCM:lla oli totuuden hetki, minun paluuni maratoonariksi.

Ja tein sen :D Kiskoin itseni maaliin alittaen 4 tunnin rajan! 

Kirjaimellisesti siis kuitenkin kiskoin, se oli melkoista raastoa 30 kilometrin jälkeen. Tahtojen taistelua ja sisukkuuteni osoitus. Maalissa nippa nappa pysyin tolpillani, annoin melkein ylen, mutta kyllä, taisin hymyillä. Palo jäi, mutta jotain piti tehdä toisin.

HCM:lla elokuussa 2014. Kaikkensa antaneeni ja silti vielä irtosi hymy :)

 

Synttärilahjani mikä on ihan itse ansaittu Tukholmassa 2015 :)

 Kesällä 2014 maraton ohjelman noudattaminen ei onnistunut, mutta tiesin että suunta on oikea. En tykkää intervellitreeneistä, mutta nautin pitkistä rauhallisista lenkeistä. Ohjelmassa luki näitä molempia, joten kurinalaisemmin lähdin seuraamaan ohjelmaa. Ykkös tavoitteena oli alle neljän tunnin juoksu ilman raastoa maaliin asti. Tapahtumaksi napsahti ehdottomasti Tukholma maraton keväälle 2015.

Pystyin harjoittelemaan suunnitelmien mukaan koko kevään, kunnes huhtikuussa sain flunssan. Perus nuhaa ja yskää, mutta lima velloi kurkussa pitkään. Kevään kiireet kiristi hermoja ja aikatauluja. Toukokuussa lipsuttiin ohjelmasta ja pahasti,mutta tuntuma oli hyvä. 

Matkaan lähdin jännittyneenä ja uteliaana.

Jo lähtöviivalla heitti muutaman piskon. Niin sadetta oli luvattu ja rankasti! Kylmä tuuli puhalsi Tukholman kaduilla. Lenkkarien nauhat oli kiristetty, juoksupaidaksi valittu pitkähihainen ja pään kovalevy tyhjätty. Halusin nauttia joka ikisestä askeleesta. Lähteä rennon rauhallisesti ja todella nauttia. Tunnin taivaltamisen jälkeen sade oli jo melko kovaa ja kasteli läpimäräksi. Joka juomapistellä hörppäsin urheilujuomaa ja vettä. Itsellä mukana oli energiageeliä ja särkylääkettä. 26 kilometrin jälkeen en enää kohmeisilla käsilläni saanut omasta taskustani geelejä otettua, joten loppu matka mentiin järjestäjien tarjottavilla.

Ihana pirtsakka FINISHER-paita!

 

Jännitin erityisesti 30 kilometrin kohtaa, tuleeko seinä taas vastaan vai pysyykö hyvä vire. Rauhallisesti kuitenkin mentiin ja meno maistui edelleen hyvältä siitä jäätävästä sateesta ja tuulesta huolimatta. Viimeiset kymmenen kilometriä olivat parasta :D

Pystyin kiristämään vauhtia ja sain ohitella selkiä jatkuvasti. Mikä tunne!

Hillitsin vauhtiani pelolla kramppaavista jaloista, mutta tiesin että maaliin tullaan nyt koko matka hymyillen :) 

Maalilinjan ylitys nostattaa aina kyyneleet silmiin, eikä tämä todellakaan ollut poikkeus. Kello näytti 2 minuutin parannusta omaan ennätykseeni ja olo oli huippu. Kauaa ei paikalleen voinut jäätävässä kelissä jäädä, vaan samaa kyytiä kisapaitateltalle, oman kokoinen paita kainaloon, tavaroiden haku säilytyksestä ja riprap bussille. Äkkiä märät vaatteet pois päältä (joita en muuten saanut yksin omin avuin pois, koska kädet olivat niin kohmeessa!).

Ihanissa kotimaisemissa elokuussa 2015.

Tukholman karsea keli on vain muisto Suomen elokuun illassa kotimaisemissani. Pian Tukholman jälkeen päätin osallistua tämän vuoden HCM:lle. Koko kesä olisi aikaa harjoitella, valoisia iltoja ja yötöntä yötä. Noh, tämä määrätietoinen kesätreenailu ei taida sopia mulle, koska ohjelmassa ei ole taaskaan pysytty... Monenmoiset projektit ovat vieneet aikaa ja tarvitsen minäkin sittenkin välillä unta. Startti on huomenna lauantaina ja olo on epävarma. Viikko sitten päälle hiipinyt pieni flunssan poikanen ei helpota yhtään. Haluaisin taas rennon ja mukavan juoksun. Aikatavoitteen saan heittää romukoppaan. Sääennusteet lupaavat pikkasen päälle 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Taidanpa siis ihastella maisemia, silmäillä kanssa juoksijoiden menopelejä, kuunnella heidän juttujaan ja siinä samalla ansaita taas yhden maratonmitalin kaulaani :)

Ihanat lenkkikaverini :)

~Eija~