torstai 24. joulukuuta 2015

...Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...

Jouluaatonaaton hulinat ja viime hetken askareet ovat taas venyttäneet päivän melko pitkäksi. Onneksi tämä päivä on eilistä jo hiukan pitempi, sillä eilen oli talvipäivänseisaus. Ihanaa, puolen vuoden päästä on siis juhannus ja mulla alkaa silloin kesäloma :D! Onneksi ei tarvitse suoraan hypätä puolen vuoden päähän, vaan saamme vielä nauttia edessä olevasta joulusta ja talvesta, joka edelleen antaa odottaa (*toivon lunta lunta lunta...*).

En ole ehtinyt joulukuun kiireissä leipoa yhtään! No kerran joulutorttuja, mutta sitä ei nyt leipomiseksi voi oikein sanoa, kun valmistaikinalle heittää luumuhilloa ja pökkää uuniin. No aatonaatolle olin päättänyt keskittyä muunmuassa leipomaan jotain. Ja toki sain kovasti apureita hommaan. Pyöräytimme jouluhalon, mikä on perinteinen ranskalainen jouluherkku. Huomenna pääsee sitten maistelemaan.

 Joulukuusi on isäni metsästä. Sen oli muu perhe kantanut sisään ja koristellut eilen. Oikein kaunis ja sopivan oli iskä taas löytänyt. Olen ehdottomasti perinteisen suomalaisen kuusen kannattaja ja sitä päivää ei tule, että meillä muovikuusi olohuoneen nurkassa nököttäisi! Loppiaisena sitten kuusi lentää terassin kautta ulos ja aloitetaan härkäviikot.
Alkuillan pimeydessä lähdin vetämään vielä valopäänä tyttäreni kanssa saunalenkin. Mä juoksin kolme vetoa lyhyin kävely palautuksin ja tytär pyöräili intervalli-tyyliin vierellä. Reippaasti jaksoi 6 vuotias taas kaikesta kuravellistä ja paikka paikoin yllättävästä liukkaudesta huolimatta yhteislenkkimme - on se ihana <3

Saunomisen jälkeen nautiskeltiin glögillä, pipareilla ja sinihomejuustolla - mun ehdottomia joulunajan herkkuja. Ystävä toi alkoholitonta Hans Välimäen Vuosikertaglögiä 2015. Tätä maistellaan sitten joulunpyhinä. Kiitos Meiju & co
 Kunhan pulina lastenhuoneista lakkasi, alkoi vielä viime hetken lahjojen paketointi riemu. Suurin osa lahjoista on jo jaettu perheelle ja ystäville, mutta omien lasten lahjat jätän aina viimeiseksi. Voi sitä riemua huomenna ;)
Lahjoja tärkeämpää kuitenkin on saada rauhoittua hetkeksi arjen kiireistä ja nauttia hyvästä, perinteisestä suomalaisesta jouluruuasta perheen kesken. Oman joulun kruunaa lasten ilo sekä hyvät muistot ja perinteet omasta lapsuudesta. Vuosien kuluttua mukava kuulla lapsilta, miten he ovat lapsuuden joulut kokeneet. Se on nimittäin tässä ja nyt.
Meidän perheen tämän vuoden joulukortti ;) Kuva on Maltan reissultamme tältä syksyltä.
Hyvää ja rauhallista JOULUA 2015 jokaiselle teille lukijalle!

~Eija~

p.s. Ja näin tässä juttua kirjoittaessa päivä pyörähti jouluaaton puolelle. Nyt äkkiä nukkumaan :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti