lauantai 9. tammikuuta 2016

Pakkasakka

Onpa pakkasta pidellyt!!!!
Mä en tykkää kylmästä, en varsinkaan kun pakkanen paukkuu yli 20 astetta! Tällä viikolla yksi aamu auton mittari näytti -32 astetta - hyi se! Saa jännittää ja peljätä lähteekö auto työpaikan parkkipaikalla käyntiin, kuinka lapset tarkenee koulumatkan ja ehtiikö kotona heittää puuta takkaan, että koti pysyy sopivan lämpöisenä. Toistaiseksi selvitty ja onneksi pakkanenkin hiukan lauhtunut.
Monet käyvät lenkillä paukku pakkasillakin, itselle tuo 20 astetta on testattu raja. Yli 20 astetta pakkasta kun mennään mulla kädet ei pysy enää lämpöisenä ja reisiä ja pakaroita pistelee jo matkatessa. Puhumattakaan miltä se tuntuu keuhkoissa. Onneksi vaihtoehtona on harrastaa sisäliikuntaa.

Eilen pakkasasteita oli 15, päivällä oli satanut lunta, ei tuulta laisinkaan, joten aivan mainio talvikeli juoksulenkille. Lenkki ajoittui taas iltaan, joten lamppu päähän ja heijastinliivi päälle. Lisäksi kolme kerrosta vaatetta niin ylä- kuin alavartalossa. Nilkkoihin edesmenneen mummani tekemät villasäärystimet, käsiin tumput ja päähän tietysti pipo.
Lenkille lähdössä.
 Tarkeni ja hiki tuli. Oikein sopiva lenkki ennen saunaa. Kotona vasta hetken päästä pakaroita alkoi pistellä, joten sinne tarvitsee lisää kerrosta seuraaville lenkeille.
Lenkiltä tullessa.
Tänään oli aivan mielettömän kaunis ilma. Aurinko paistoi, pakkanen kuurasi puut ja eilen satanut pieni lumikerros kirkasti entisestään maisemaa. Onneksi tuo aurinko paistaa joka päivä hiukan pitempään ja pitempään, sillä ihanaa kevättä kohti mennään!

Oon tänä talvena jo kolmasti pakannut sukset autoon ja aikomuksena ollut mennä hiihtämään, mutta vasta tämä kolmas kerta todensanoi ja pääsin tosi toimiin. Arvelutti miten homma taas tapahtuu, mutta lähtihän se heti selkärangasta se hiihtäminen. Perinteistä ehdottomasti ja suksilla joilla on Pirkan hiihto hiihdetty kaksi kertaa (vuosina 2004 ja 2014). Madshusit pelittää edelleen mallikkaasti :)


Jeah, reipas 23 km takana ja hiihtokausi avattu!
Lenkin jälkeen ladun varrella oleva lämpömittari näytti -17 astetta. Mulle sopivissa asteissa vielä. Kolmannella kierroksella (vajaa 2km yksi kierros) lämpeni kädet ja viidennellä varpaat. Hiki ei varsinaisesti tullut, muta kroppa sai mukavasti liikettä.
Tykkäsin :D

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti