Viimeisen viikon päivien laskenta kohti Kolin Vaaroja on jo käynnissä. Tuntuu, että tämän vuoden mun odotetuin retki Vaarojen Maratonin 43 kilometrille tulee kuitenkin liian nopeasti - loppujen lopuksi. Ehkä se on jännitystä, mutta paras vire tuntuu olevan hakusessa ja epäilen omia mahdollisuuksiani. Elo-syyskuun vaihteen flunssa hidasti vauhtia ja treeneissä tuli notkahdus. Heinäkuun alkupuolelta tähän päivään mennessä yhtä viikkoa lukuunottamatta joka viikko on ollut yhdet tai kahdet kisat, suunnistaen tai juosten. Varsinaiset treenit ovat tämänkin takia jääneet vähälle. Järkevää tai ei, mutta startteja on ollut useita. Sen verran kisailu kuitenkin on koulinut, että huomaan jännittämiseni järkevöityneen - ennen lähtöä pystyn syömään normi aamupalan, vessassa ei tarvitse hypätä ja on ihanaa olla ihan tyyni. Kuitenkin uskon tulevana viikonloppuna ennen starttia hyppiväni seinille, jos vaan lähtöviivalle pääsen...
Sillä nyt on toista päivää kurkku kipeä. Tänään taivuin ottamaan jo yhden särkylääkkeenkin päänsärkyyn. Oon napsinut valkosipulitabletteja joka välissä, c-vitamiinia ja hunajaa purkista sekä varjellut itseäni saamasta kylmää (se on hankalaa, kun palelen niin helposti..). Justhan mä kuukausi sitten olin flunssassa, joten nyt on ihan väärä aika! Mä siis taistelen vastaan!
 |
| Aamuaurinko kotinurkilla. |
Kesällä tuli useammin käytyä poluilla juoksemassa, mutta syyskuussa en käynyt kertaakaan. Toki kartan ja kompassin kanssa useastikin oon metsässä mennyt, mutta varsinaiset polkutreenit siis jäivät syyskiireiden jalkoihin. En toki tästä ole huolissani, enemmänkin väliin jääneistä mäkinousuista ja -laskuista. Ylläksellä sain jo esimakua mitä se nouseminen ja laskeutuminen voivat olla ja juuri tähän oli tarkoitus täsmäiskeä, mutta mutta... Tasaisia ja rauhallisia kotinurkkien lenkkejä oon tehnyt ja mielikuvaharjoittelulla valmistautunut tulevaan.
 |
| Karua profiilikäyrää. |
Reitin profiilikuva antaa jonkinlaisen kuvan mitä tuleman pitää. Ryläyksen noususta olen kuullut jos jonkinmoisia stooreja ja itsellä erityisesti pisti silmään tuo viimeinen nousu maaliin. Huh huh! Taktiikkana on kävellä mäet omaan tahtiin ylös, mäen päällä silmäillä maisemia ja alas tulla tarkasti askel kerrallaan turhia jarruttelematta. Pitää syödä heti alusta asti, 20 minuutin välein jotain purtavaa suuhun ja vesi-suolahörppyjä tiheämminkin. Tavoite on saada juotua edes se 1,5 litraa. Omaa aikaa on voinut arvailla laskemalla sileän maraton ajan puoltoista kertaisesti. No tänä vuonna en ole maratonia juossut, joten arvailuilla vain mennään.
Lähdemme Kolille neljän hengen aikuisten porukalla. Ystäväni Niina olisi saanut osallistumisen 14 kilometrin matkalle, mutta valitettavasti joutuu jättämään juoksemisen väliin. Ihanaa kuitenkin, että lähtee mun huoltajaksi, miehet kun meinaavat kalastaa aamusta iltaan. Mukava reissu tulossa, meni juoksu kuinka tahansa (tai no ehkä sen verran väliä, että omin jaloin maaliin haluan päästä!) :)
Nyt alkoi jo jännittää...ei ole siis kissa karvoistaan päässyt... ;)
~Eija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti