torstai 5. huhtikuuta 2018

Lumesta sohjoon

Ei meinaa ehtiä kirjoitella kuulumisia, kun päivät kuluu ulkoillessa, illat lisää liikkuessa ja lopulta sänkyyn kaatuu melko väsyneenä herätäkseen taas virkeänä uuteen aamuun. Aurinkokin helli Pääsiäisen aikaan ja nyt odotettu vesisade ohentaa lumikerrosta kohisten. Vielä viikko sitten kävin hiihtämässä järven jäällä, mutta enää en välttämättä uskaltaisi mennä. Ja sitä paitsi kyllä sukset nyt ovat tallissa odottamassa ensi talvea ja vuorossa on siirtyminen kokonaan lenkkareille. Eilen vielä potkuttelimme kouluunkin kelpo kelissä, mutta nyt hiekkatie on sen verran loskassa että kelkkakin jää orsille. Olikin kyllä loistava kelkkailutalvi ja pakarat saivat loistavaa treeniä kun muun muassa kyyditsin lapsia koululle.
Kevään viimeinen hiihto 29.pv maaliskuuta.

Tyttärien kanssa pääsiäiskokolle kelkalla.
Hetki vielä menee, ennen kuin kokonaan nastallisista lenkkareista voin luopua, sillä sen verran kauan hiekkateillä loskaa ja jäätä riittää. IceBugin nastalenkkareilla on tullut juostua tänä talvena (marras-huhtikuu) lähemmäs tuhat kilometriä. Tarkkaa lukua en ole laskenut, mutta hyvin lähellä ollaan. Jalat ovat hyvin kestäneet kovat pohjat eikä marraskuun jälkeen enää ole lisää nastoja lähtenyt irti. Sauma on hiukan vasemman jalan sisäsyrjällä rikkoutunut, koska sukka sieltä kohdasta näyttää kastuvan.

Tällä viikolla toki pääsin jo lenkin tekemään kesälenkkareillakin, kun Päivin kanssa käytiin puolen kilometrin vetoja tekemässä. Haettiin sulia pyöräteitä kaupungin laitamilla ja aika sykkyrää saatiin tehdä että pahimmat jäätiköt vältettiin. Vauhti kiihtyi joka vedolla suunniteltua kovemmaksi, mutta mikäs siinä kun molemmilla kulki. Tuntui mukavalta ja jutellessa lenkille tuli ihan mukavasti pituuttakin 😊
Jäätä ja loskaa.
Kilometrejä oon tälle viikolle saanut juosten jo 50, kävellen vajaa 20 ja potkukelkkaillen reilu 10. Pitkän juoksun menin mahdollisimman matalilla sykkeillä ja ystävien kanssa sauvakävely ja vaunulenkki samalla jutellen vielä matalemmilla sykkeillä. Pienet kolotukset lonkan ja lantion seudulla ovat helpottaneet venyttelyllä ja liikkuvuusharjoituksilla. Tänään torstaina oli tauko päivä juoksusta, mutta Niinan haastamana lähdin kuntonyrkkeilemään. Monia vuosi sitten olen sitä harrastanut ja olipas mukava päästä taas. Oli huippu kivaa, hikistä ja tehokasta puuhaa. Nyt jo käsivarsissa ja hartioissa tuntuu että osui ja upposi 😏 Niin, eikä ne jalatkaan ihan toimettomina olleet, vaan jatkuvaa hyppelyä tuli.
Kävelysauvojen uudet ja edulliset piikit 😉
Näillä jatketaan. Juoksua ja monipuolisesti kaikkea muutakin vaihtelun vuoksi!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti