Maakuntaviestiä ja sprinttiä

Tämän vuoden suunnistuksen maakuntaviesti kisattiin Alajärvellä ja sinnehän minäkin kaiken muun tohinan keskeltä sunnuntai aamulla kaasuttelin. Edellisenä päivänä oli 16 vuotta sitten valmistuneiden sairaanhoitaja kollegoideni joka vuotinen tapaaminen ja vaikka sieltä ennen puolta yötä kotona nukkumassa olin, väsytti silti. Ystävä perheineen oli yökylässä, joten aamulla ennen lähtöä parhaani mukaan katoin aamupalapöydän ja ehdimme vielä muutaman sanasen vaihtaa. 

Kauniin aamusumun ja -auringon vaihtuessa tihkusateeseen ajelin ajatuksissani. Omaan niskaani olin kasannut merkittävät paineet ja vaikka kuinka yritin niitä karistella, ei se onnistunut. Viime vuoden elämäni isoin suunnistuksellinen virhe ja epäonnistuminen juuri maakuntaviestissä ei jätä mua varmaan koskaan rauhaan. Onneksi joukkueiden kasaaja tasoitti henkistä tietäni tietoisesti tai tietämättään laittamalla mut ankkuroinnin sijaan aloittamaan ja selästä putosi yksi hirsi pois. 

Järjestäjät lupasivat kulkukelpoista mutta suunnistuksellisesti haastavaa maastoa. Hirvikärpäsiäkin riittäisi jokaisen niskaan useampi - voi yäk! 6 osuuksinen miestenviesti sai lähtöluvan ensiksi ja 4 osuuksinen naistenviesti 15 minuuttia myöhemmin. Yhdestä rivistä 19 naisjoukkuetta säntäsi metsään, mä muiden mukana. Taakseni en vilkuillut, mutta edessä ja ympärillä pyöri 3-5 naista ja me kaikki lähdimme metsäpolkua pitkin kohti ykkös rastia. Koko tämä sakki leimasi samalla rastilla ja porukalla kohti kakkosta. Sama rasti jälleen, kuten seuraavakin. Sitten porukalla pyörähdettiin seuraavaa, sillä oltiin kaikki liikaa oikealla. Oma suunnistus oli koko ajan pidettävä kasassa, koska hajontarasti oli jossain kohdassa tultava. Musta tuntui, että mun kompassi viirasi koko ajan liikaa oikealle ja porukalla mentiin yhtä rastia vielä oikein kunnolla liikaa oikealle. Kati tuumasi ääneen, että ollaan liikaa oikealla ja veti koko porukan perässään vasemmalle. En olisi uskonut kuinka sivussa oltiin ja ilman Katia en olisi lähtenyt niin paljon vasemmalta hakemaan. Kiitin jo metsässä. Myöhemmin kun karttaa rauhassa tutkin, tajusin että oltiin ajauduttu kuviorajalle asti.

Alku matkaa.

Matka jatkui, Kärki paikka vaihtui välillä, kuka nyt sitten osui parhaiten rastin kohdalle ensimmäisenä leimaamaan. Kymppi rastille pääsin leimaamaan ensimmäisenä ja sain pienen eron muihin. Hajontarasteja ei tuntunut olevan, tai ainakaan mä en niitä nähnyt yhtäkään ja porukka pysyi melko hyvin kasassa tai yksi oli jossain kohdassa jäänyt kyydistä. Mun rastin otot ei aina ole mitään varmimpia ja letkaa vetäessä perässä tulevat pääsevät aina hiukan helpommalla. Kuitenkin osuin rasteilleni kohdilleen ja muut naiset saavuttivat mut. Viimeiselle rastille oli otettava pientä spurttia ja loppuviitoitus vaihtoon niin lujaa kuin siinä hetkessä vielä irtosi. Jes, kärjessä vaihtoon - toki kolme muuta joukkuetta puolen minuutin sisällä peesissä!

Loppu matkaa.

Hyväksytty suoritus leimantarkastuksessa - huh! Pari hirttä lisää putosi harteilta.

Lyhyt loppuverryttely, kuivat vaateet päälle ja sitten jännittämään huojentunein mielin viestin etenemistä. Sari toi viestiä toiselta osuudelta edelleen kärjessä ja Leena jatkoi samaa varmaa jälkeä. Ero toisena oleviin oli kasvanut kahteen minuuttiin. Heini pääsi ankkuriosuudelleen täysin tietämättömänä kuinka lähellä takaa-ajajat tulevat. Paha paikka. Väliaikarasteilla etumatka oli kaventunut vain pikkuisen ja me jännitettiin maalissa. Tovin odottelun jälkeen viimeiselle rastille ryykäsi kolme naista ja loppu ratkaisu päätyi sitten kirikamppailuksi. Heini taipui toiseksi 8 sekunnin erolla, mutta oli tehnyt todella hyvän suorituksen. Mä olin niin iloinen koko joukkueen panoksesta, vaikka voitto oli taas niin lähellä. Sovittiin, että ensi vuonna jokainen petraa napsun verran, niin josko sitten olisi meidän vuoro...😏

Ilmajokiset -> mä, Sari, Leena ja Heini.

Palkintojen jaosta juoksujalkaa autolle ja lähes talla pohjassa kodin kautta töihin myöhäiseen iltavuoroon. Suihkussa ei ehtinyt käydä, syödä sentään sain kisapaikalla. Illan aikana töissä paineet, suunnistus ja helpotus saivat aikaan lievää päänsärkyä ja hurjan väsyn. Odotti, että pääsee suihkun kautta nukkumaan. Kotona oikaisinkin piikkimatolle makaamaan ja jossain kohdassa yötä oon maton sivuun heittänyt. Piikkimatto on mulle niin toimiva rentoutus ja sillä tuleekin maattua useana iltana nukkumaan mennessä. 

Myöhäisen iltavuoron ja maanantai aamulla koululaisten herättämisen vuoksi yöunet jäivät mulle liian lyhyeksi. Meinasin mennä lasten herättelyn jälkeen takaisin nukkumaan, mutta taivaan täydeltä paistava aurinko kutsui aamulenkille. Oli aivan ihana keli ja vajaan 13 kilometrin rauhallinen juoksulenkki tuntui just hyvältä. Lenkin jälkeenkään en malttanut mennä nukkumaan vaan touhailin muuta ja myöhemmin polkaisin pyörällä iltavuoroon.

Aurinkoisen aamulenkin jälkeen.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen perheelle laitoin ruuan aluille, itselle paistoin munakkaan, pakkailin hiukan tavaroita ja kohti Ähtäriä suunnistuksen aluemestaruus-sprintti kisoja. Aivan mahtava syksyinen keli ja mukavasti arki-iltaan osanottajia.

Tykkään sprintti suunnistuksesta sen nopeatempoisuuden ja arvaamattomuuden vuoksi. Muutama väärä askel voi viedä merkityksellisiä sekunteja tai jopa suorituksen hylätyksi. Kielletyt alueet on vain sisäistettävä ja reitinvalinnat tulee pyrkiä tekemään nopeasti. Tänään nämä sujuivatkin muuten, mutta nelos rastille mentäessä tuli kunnon stoppi kun menin jotenkin pyörälle päästäni. Toiseksi viimeiselle rastille töppäilin lähtemällä hiukan kyseenalaista reittiä ja menin sitten muuttamaan reitin valintaani, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisasta vaan jatkaa lähdettyä reittiä pitkin. No, joka tapauksessa sarjani voitin, reilun minuutin virheestäni huolimatta.

Tiistai illan sprintissä.

Mun urheilullinen ja liikunnallinen viikko jatkuu vielä tästä. Tiedossa olisi mäkitreeniä, suunnistuksen yökisaa ja juoksu pitkistä viikonloppuna. Kivaa 😁

~Eija~