Lenkillä ajatukset vaaroilla

Se on viisi viikkoa Kolille, Vaarojen maratonille Pohjois-Karjalaan Pielisen rannalle. Se on polkujuoksutapahtuma, jota jostain syystä arvostan suuresti. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen laatuaan johon törmäsin toisten blogiteksteissä ja kertomuksissa. Suomen syksyyn sopien lokakuinen ajankohta asettaa mahdollisuuden pimeydelle, kylmyydelle ja kosteudelle. Hyvät nousumetrit ja saman verran alaspäin takaavat, että henkisen kantin lisäksi tarvitset hyvää kuntoakin. Matkaa taitetaan saman henkisten ihmisten kanssa ja silti olet yksin omien ajatustesi vietävänä.

Mun Vaarojen maraton 2017 oli mahtava elämys, juuri sitä mitä lähdinkin hakemaan. Ja tiesin heti ettei tämä tähän jää. Olin ajatellut tänä vuonna lähteväni Vaarojen reilulle 80 kilometrin matkalle, mutta järjestäjät tekivätkin muutoksia ja juuri tuo matka jäikin pois. Tilalle tuli 65 kilometrin matka. Olin aluksi todella harmissani, mutta pikku hiljaa mieli muuttui ja ymmärsin että näin tämän olikin tarkoitus mennä. Toukokuussa Karhunkierroksella juoksin 55 kilometriä, joten luonteva seuraava askel onkin 65. Näinhän mä olen polkujuoksukilometrejä maltillisesti 10 kilometristä lähtenytkin lisäämään. Eksyn välillä miettimään, kuinka pitkälle kiometrejä saankaan vielä venymään..

Yhdessä auringon kanssa kohti peltoja.

Kolin kilometrit mielessä oon viime viikkojen lenkkejäni aakeilla laakeilla metsäteillä rullaillut. Nousumetrejä on jälleen aivan liian vähän. Viime viikolla kurkun perällä kutitellut flunssan poikanen aiheutti suunniteltujen treenien karsimista ja mäkitreeni vesisateessa olisi ollut liian iso riski. Laskeskellut olen, että pari kertaa ehtisin Seinäjoelle Jouppiskaa tahkomaan syyskuussa, mutta ei se taaskaan ole aivan sitä mitä olin etukäteen tavoitteeksi asettanut. Herääminen asiaan, näin muutama viikko aikaisemmin harmittaa. Mutta ei Kolille lähdetä asiaa harmittelemaan, vaan sitten kiivetään vaaroja niillä voimilla mitä on. Joka tapauksessa kiivetään ja alas rullaillaan.

Metsässä.

Peruskestävyyskunto tuntuu olevan ihan hyvä, tiedän jaksavani jos vaan maltan syödä ja juoda matkalla tarpeeksi. Varusteet löytyy, hiukan myös jo kokemusta (paitsi niiltä 10 viimeiseltä kilometriltä) ja valtavasti sisua. Tiedän, että rankkaa tulee olemaan ja itkukin voi tulla, mutta ennen kaikkea se tulee olemaan elämyksellinen retki. Tätä kirjoittaessa malttamattomuus kasvaa ja tekisi mieli jo päästä starttaamaan.

Lenkin jälkeen.

Syksyn saapuminen, lasten koulujen ja samalla mun osittaisen työajan alkaminen ovat mahdollistaneet jälleen ihanat aamulenkit. Tällä viikollakin yhdessä auringon kanssa oon juossut ja päivät ovat lähteneet mahtavasti käyntiin. Hyvin rauhallista lenkkiä, sillä edelleen hiukan pelkään sitä flunssaa. Lenkin jälkeen aamupala rauhassa ja hyvää luettavaa.

Suosittelenkin Tarja Virolaisen; Juoksijan sielu -kirjaa jos yhtään tosi kertomus juoksemisesta ja siihen hurahtamisesta kiinnostaa! Ihan tavallinen ihminen jää koukkuun juoksemiseen, juoksutapahtumiin ja saavuttaakin itselleen merkittäviä elämyksiä. Niin allekirjoitan hänen monia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Aamupala.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille 😊

~Eija~