Back to Koli

Suomen poikki ajaminen ratkiriemukkaassa seurassa ja paluu kolmen viikon jälkeen Kolille oli odotettu reissu. Vaikka nyt parkkipaikalla ja Kolin hotellin pihassa oli kovinkin rauhallista, ei ollut punaista mattoa tai maalikaarta, saatikka enää syksyn ruskaa, oli kuitenkin jälleen hento kerros lunta, tärkeitä ihmisiä ympärillä ja pieni kihelmöinti vatsanpohjassa. Oli viikonloppu kun tulisin ystävieni kanssa kokemaan Kolin kansallispuiston tunnelman, kiireettömyyttä ja omiin muistoihin palaamista. Ystäväni jo autossa kysyivät Vaarojen maraton ultrajuoksustani ja sain jakaa makupaloja matkastani heidän kanssaan koko viikonlopun ajan.

Ukko-Koli 347m

Perjantaina iltapäivällä pääsimme perille ja ennen auringon laskua kiirehdimme ylös Ukko-Kolille, jonka korkeus on 347 metriä. Vaarojen maraton reissuilla en ole ehtinyt huipulla käydä. Maisemat olivat mahtavat, vaikka nopeasti aurinko laski ja hämärän ja pimeän rajamailla löysimme takaisin autolle. 

Maisemia Ukko-Kolilta.

Mökki majoituksemme oli hyvä. Kaikki oleellinen löytyi mitä naisporukka tarvitsee. Ikkunasta näkyi Pielinen, jonka aalloissa kävin lauantai illalla pulahtamassa. Saunomisen ja lautapelin pelaamisen jälkeen maltoimme mennä suhteellisen ajoissa nukkumaan. Seuraavalle päivälle oli suunnitelma patikoida max 20km, lähtöpaikka oli päätetty ja se, että taksi saa tulla hakemaan meidät sitten jostain minne päätämme lenkkimme. Olin toki ottanut maastopyöränikin mukaan, jos olisin heittänyt naiset lähtöpaikalle ja vienyt auton valmiiksi jonnekin odottamaan ja sitten pyöräillyt lähtöpaikalle. Päädyimme lopulta kuitenkin taksiin. 

Pielisen rannalla

Aamulla kunnon aamupala, mikä oli molempina aamuina valmiiksi katettu ja mä vain ilmestyin pöytään (kiitos 😊). Pakkasimme reppumme; eväät, vara- ja taukovaatteet, lamppu, varavirtaa ja kartta. Ehdin käydä Pielisen rannalla hetken haistelemassa aamua. Ihanaa olla täällä. Tuulessa oli lupaus hienosta päivästä. 

Ajoimme Havukanaholle. Muistot tulvahti mieleen; tästä niityltä juoksin, fiilis oli mahtava, takana oli vasta reilu 5km. Pääsimme heti nousujen makuun ja riisuimme yhdet vaatekerrokset pois. Kiipeäminen palkittiin upeilla maisemilla Pieliselle ja sen yli. 

Havukanaholta lähtö

Pidimme vauhdin rauhallisena. Viiden naisen porukassa juttua riitti. Sua kuunneltiin, sait kuunnella, jaoimme nämä nousut ja maisemat, juuri tämän hetken. 

Kuvaamista Jauholanvaaralla 213m

Jauholanvaaralla pysähdyimme retkemme lähinnä virallista osuutta toteuttamaan, vaikka sekin meni enemmän nauraessa. Toimittaja Päivi nimittäin kuvasi mua eestä ja sivulta ja mä yritin olla ihan rentona luonnollisesti. Juttu ilmestynee marraskuussa paikallislehdessä. Jännittää minkä kuvan Päivi sieltä valitsee ja ennen kaikkea mitä kivaa teksti tulee sisältämään. 

Niin reippaana :)

Laskeuduimme Herajärven kierroksen itäpuolen vaaroilta alemmas ja puiden lomasta ilmestyi tyyni, kuvankaunis Pitkälampi. Aurinkokin ilahdutti meitä valaisemalla vastarannan havupuut ja heinikon. Kaunis paikka, jonka olin juostessa ihan sivuuttanut. Pysähdyimme hetkeksi ja se jäi muistoihin ikuisesti. 

Pitkälampi

Olimme välillä pysähtyneet hörppimään juotavaa, mutta retkemme pääateria nautittiin Laukkalassa. Kokosin trangian ja sinne tulet. Keittelimme Sannan suunnitteleman ateriamme, joka sisälsi porkkana-kaura-pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kikherneitä. Ai että oli hyvää. 

Evästystä Lakkalassa

Lyhyemmätkin pysähdykset aiheuttavat nopeasti sen, että tulee vilu. Pitempi ruokailupysähdys aiheutti syvemmän vilun, joten jatkoimme evästämisen jälkeen taukovaatteet päällä matkaa. Myöhemmin, viimeistään seuraavan nousun jälkeen taas vähennettiin. 

Vetolossilla Sikosalmella ennen Kiviniemeä

Yksi odotetuin paikka oli Sikosalmen ylitys. Tämän ylitin vuosi sitten ollessani Vaarojen maratonilla 43 kilometrin matkalla. Muistan olleeni lautalla jonkun miehen kanssa. Paljaisiin käsiin kylmä muovinen vaijeri oli karun tuntuinen. Nyt kädet pysyivätkin lämpöisinä.

Pääsimme Kiviniemeen, jossa kolme viikkoa aikaisemmin täytin vesipulloni kiireesti ja jatkoin ripeästi matkaa. Silloin kanssakilpailijat hengittivät niskaan ja mun kilpailuvietti nosti päätään. Nyt sain hengitellä raikasta, pikkuisen plussan puolella olevaa ilmaa ilman kirimistä. Matkamme jatkui hyvä voimaisina kohti Kolinvaaraa.

Kolinvaara 185m

Luonnsuojelualue oli jäänyt itäpuolelle ja Herajärven länsipuolella välillä ylitettiin hakkuuaukkoja ja talousmetsää. Aurinko lämmitti reisiä ja alhaalla solassakin riitti vielä valoa. Ryläykselle olisi enää reilu 10 kilometriä, tämä naisporukka jaksaisi sinne ja sieltä tielle. Kypsyttelin ajatusta päässäni ja letkauttelin naisille heidän reaktioitaan seuraillen.

Saavuimme Kolinvaaralta tielle. Kello oli varttia vaille neljä. Arviolta kaksi tuntia menisi seuraavalle tielle Ryläyksen kautta, josta taksin olisi meidät helppo hakea. Pimeä tulisi ja meistä vain kahdella olisi lamppu mukana, mutta kyllä me niillä pärjättäisiin. Voisimme oikaista pikku tietä pitkin melko lähelle Ryläystä. Tähän ei vielä haluaisi lopettaa.

Eikä lopetettu vaan lähes yksimielisesti päätettiin jatkaa ja pistää tiepätkällä hiukan ripeämpi vauhti. Aurinko laski hurjaa vauhtia. Tie muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi, pujottelimme varvikon läpi ja viimeinen 100 metriä suunnistettiin metsän läpi merkatulle polulle. Nousimme ylös Ryläykselle. Vaara, josta paljon Vaarojen maratonin tarinoissa puhutaan, mutta sen mahti ei ollut mulle vielä täysin auennut. Nyt kiipesimme nopsasti näköalatorniin. Aurinko painui horisontin taakse ja ehdimme juuri nähdä taianomaisen maiseman ympärillämme. Kaunista ja hiljaista.

Ryläys 323m

Pitkäksi aikaa ei voinut pysähtyä, sillä hämärä syveni. Vartin kävelyn jälkeen oli jo todella haasteellista astella jyrkkää ja mutaista rinnettä alaspäin. Viritimme valot ja seikkailumme sai mielestäni just hienon lisän. Kuitenkin tiesin, että yhtään nyrjähtänyttä nilkkaa tai totaalista väsähtämistä en halua, sillä koin olleeni se yllyttäjä tälle vaaran huiputukselle. Esitin rohkeaa ja tsemppasin "hyvin menee naiset" -huudahduksilla, mitkä lähinnä taisi huvittaa toisia.

Päästyämme Ryläyksen parkkipaikalle olo oli onnellinen - me tehtiin se! Kilometrejä kertyi noin 25 ja kaikki jaksettiin todella hyvin! Oon niin ylpeä ystävistäni ja sen ääneen monta kertaa sanoinkin. Tilasimme taksin, poseerasimme viimeiset otokset ja flossattiin lämpimikseksemme. 

Maalissa Ryläyksen parkkipaikalla

Loppu ilta piti sisällään pitsan syömistä, saunan löylyjä ja väsyneiden naisten kikatusta myöhälle yöhön. Saimme yhden extra tunninkin kun yöllä siirryttiin talviaikaan.

Aamusta heitin banaanin suuhun ja lähdin heittämään maastolenkin pyörällä. Olin menopelin tänne asti vetänyt, niin pitihän tilaisuus hyödyntää. Vajaan tunnin lenkki ja mökille kunnon aamupalalle. Pakkailut, mökin siivous ja auton nokka kohti Kuopiota, jossa pydähdyimme vielä syömään rauhassa.

Aamulenkki 11km.

Ravintola Ehtan Ehta-burgeriannos 👌

Ihana viikonloppu ihanien ystävien kanssa.
Kiitos kaikesta Päivi, Sanna, Mervi ja Marjo 💜
Kiitos Koli kauneudestasi.

~Eija~