Palautumista Kolilta

Viikko sitten juoksin elämäni parhaan kisajuoksun Kolilla. Parhaan siitä teki se että nostan Kolin Vaarojen maratonin rankan maaston hyvin korkealle arvoasteikossani ja mä onnistuin nyt juuri siellä. Lisäksi paikalla oli Suomen polkujuoksun parhaimmistoa, samalla viivalla ja samalla reitillä kuin itsekin olin. Olin kovin onnellinen ja jopa pyörryksissä siitä asiasta, että hyvänä päivänä vauhtini ja sisuni riittää vielä tällaisiin venymisiin. Juoksun jälkeen olin koko loppu päivän melko ymmälläni. Kaikki kokemani pyöri päässä, jalkoja särki, oli nälkä ja väsy, palkintojenjakoa jännitin ja ilosta sometin ystäville.

Viimein kun sänkyyn kisailtana ehdin ja olin pääsemässä uneen, hätkähdin aina pian hereille potkiessani varpaita kiviin ja juurakoihin. Kroppa kävi niin vielä kierroksilla ja aivot työsti päivän tapahtumia, olin vieläkin juoksemassa. Majapaikan liian lämmin sisälämpötila ja ahdistavan pieni huone ei auttanut nukahtamista yhtään. Oli jano ja päätä särki. Jossain kohdassa yötä siirryin olohuoneen sohvalle vesipullo vieressä ja jalat nostin sohvan selkänojalle. Torkahtelin, mutta aamulla huonosti nukutusta yöstä muistona olivat kunnon silmäpussit.

Sauvakävelyä palautteluna.

Oli ihana päästä nukkumaan omassa sängyssä, alkuyö aina piikkimatolla maaten ja sopivan viileässä huoneilmassa. Viikonlopun jälkeen mulla oli vielä kolme päivää vapaata ja ne olin jo etukäteen päättänyt rauhoittaa levolle ja kevyelle liikkumiselle. Jalkojen särky oli vielä maanantaina sen verran rajoittavaa, että portaita kulkiessa piti ottaa tukea kaiteesta. Etureisissä ei vain ollut "tärmää". Takareisien ja pohkeiden jumi tuntui istuessakin. Liike on kuitenkin lääke ja sanonta 'sillä se lähtee kuin on tullutkin' pitää niin paikkansa. Tähän kohtaan rauhallinen sauvakävelylenkki oli siis enemmän kuin just paikallaan.

Ihana syksy. 

Vasen jalkani otti todella nokkiinsa lauantain ultraurakasta ja siinä on ollut lievää turvotusta ja kipua juoksun jälkeen, mutta toki oireet ovat koko ajan pikku hiljaa helpottaneet. Alkuviikosta kipu tuntui kävellessäkin, mutta nyt enää kun kohtaa selkeästi painaa sormella tai laittaa turhan tiukat kengät jalkaan. Särkylääkkeisiin ei onneksi juoksun jälkeen ole tarvinnut turvautua. Kollegan ja kirurgin kanssa lounaalla jutellessa päädyimme diagnoosissamme jonkin nivelsiteen jalassa venähtäneen. Tai jalan jokin pikku luu on saanut huomaamattani osuman. Joka tapauksessa kipu tulee todennäköisesti olemaan vaivanani pitkään ja lepo ja tärähtelyn välttäminen ovat hoitona. Tarkoittaa siis sitä, että juokseminen kovalla alustalla on nyt hetkeksi poislaskuista. Onneksi on olemassa muitakin alustoja kuin asfaltti ja tietysti kaikki muut korvaavat lajit.

Vesijuoksemassa.

Yksi jalkavaivaisen juoksua korvaava ehdoton  laji on vesijuoksu ja sitä on tullut käytyä tekemässä uimahallissa satunnaisesti. Nyt sitä varmasti tulee harrastettua säännöllisemmin loppu syksyn ja tulevana talvena. Keskiviikkona jalatkin tuntuivat jo paremmilta joten oli vesijuoksun aika! Edellis viikon kertaan verrattuna jaloissa tuntui väsy, mutta nopeasti ne lähtivät siitä vertymään. Ja tunnin veden polkemisen jälkeen tein vielä puolen kilometrin uinnin omalla tyylillä, mikä ei ole lähellekään tyylikästä. Haaveena olisi joskus päästä kunnon aikuisten uimakouluun ja oppia olemaan kuin kala konsanaan vedessä...

Yksi kynsi muuten tulee lähtemään irti. Se on saman varpaan kynsi joka sai iskuja myös kevään Karhunkierroksella. Nyt ko kynsi on ruman musta mutta yllättävän kivuton. 

Cyclin porukkalenkillä. 

Tällä palauttavalla viikolla on tullut myös pyöräiltyä, sillä siinä jalka säästyy iskutukselta. Kuitenkin torstai illan Cyclin porukkalenkillä pimeässä metsässä jalkaa joutui vääntelemään teknisillä poluilla sen verran paljon, että se hiukan ärtyi siitä. Muutenhan 25 kilometrin lenkki oli aivan mahtava! Edellisillä yhteislenkeillä oon ollut hitaammassa (nautiskelu) porukassa, mutta nyt oli vain yksi ryhmä ja tiedossa napsun verran reippaampi vauhti. Jännitti pysynkö perässä ollenkaan! Leuka täristen ja polvet notkuen vauhdilla mättäiden yli ja mutkia suoriksi. Siirtymätaipaleita mentiin teitä pitkin ja sitten taas ryteikköön. Pimeässä ei aivan pysynyt kärryillä mistä mentiin, mutta kaunista oli valoletkassa polkea. Kyydissä pysyin, hiki tuli harvinaisen lämpöisessä lokakuun illassa ja kropassa tuntui just hyvältä.

Valot pimeydessä. 

Töihin oon tottakai myös polkenut pyörällä ja tulen pyöräilemään läpi talven niin usein kuin mahdollista. Nastarenkaat tulevat alle kun pakkaset alkavat, toimiva lamppu on jo käytössä ja asianmukaiset vaatteet sään mukaan. Nyt kelit ovat aivan mahtavat ja ruska ihan parhaimmillaan. 

Töihin. 

Fiilikset siis ovat loistavat ja ennen kuin edellisen polku-ultran lihassäryt olivat kokonaan helpanneet, ilmoitin itseni jo ensi kevään Karhunkierroksen polkukarkeloihin 😊 Silloin lähden selättämään polkuja 83 kilometrin matkalle! En malttaisi odottaa!

~Eija~