sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Tammiputkulaan

Viime vuoden tammikuussa olin tammiputkulassa, jossa liikuttiin vähintään puoli tuntia joka päivä ja havainnoitiin ympäristöstä erilaisia teemoja. Havainnot kuvattiin ja kirjattiin ylös kaikkien osallistujien nähtäväksi. Se oli hauskaa ja koukuttavaa. 

Kun joulukuussa somessa julkaistiin jälleen lista havainnoitavista kohteista, päätin lähteä taas putkulaan. Helpommaksi tämän toteuttamisen tekee se, ettei joka päivä tarvitse juosta, vaan liikkuminen voi olla hiihtoa, luistelua, pyöräilyä, kuntosaliharjoittelua tai ihan mitä vaan. Pääasia että liikkuu lihasvoimalla.

Tämän vuoden tammiputkulan aiheet ovat;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön jää, kaikenlaisia juoksualustoja, kaveri liikkuu, kirkko, kiva nimi, kuu, latu, liikennemerkki, lumiukko, luonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsas, parasta tammikuussa, putki, saako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuli, umpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat. 
Saako keltaista lunta syödä? 
Saako keltaista lunta syödä? Ei saa syödä. Uuden vuoden päivänä juoksin räntäsateessa reilu 11 kilometriä ja olin onnellinen että uusi lumi peittää nuo keltaiset läikät teiden varsilta  (paljastuakseen taas keväällä). 
Liikennemerkki 
Liikennemerkki oli koko yön kovan tuulen kanssa sataneen lumen peitossa. Iltapäivällä töistä kotiin päin pyörällä polkiessa tuuli oli jo tyyntynyt ja tietkin aurattu, mutta aamulla ei vielä ollut... Aamulla pelkäsinkin myöhästyväni töistä kun matka otti 15 minuuttia pitempään. Nippa nappa ehdin, mutta kuitenkin ehdin. Yhteensä 25,5km ja 1:34.
Kaveri liikkuu
Kaveri liikkuu, sillä torstaina tein esikoisen kanssa mukavan kevyen kävelylenkin mittarin näyttäessä miinus 17 ja aurinko paistoi. Kaveri ei ole innokkain lenkkeilijä, eikä ehkä sellaista hänestä koskaan tulekaan, mutta äidin roolissa uskallan ja voin vaatia lähtemään silloin tällöin mukaan liikkumaan. Arvostan näitä hetkiä kun voi antaa kaiken huomion toiselle ja jutella hänelle tärkeistä asioista. Lopulta kaverikaan ei ollut niin harmissaan kun lenkille äitin kanssa lähti.
Lumiukko
Kotipihan lumiukot lähettivät mut ja Niinan reippaalle 9 kilometrin sauvakävelylenkille perjantaina. Olisi ehkä pitänyt kävellä toinen samanmoinen, sillä meillä riitti juttua. Kutsun usein näitä lenkkejä terapialenkeiksi, sillä samalla kun saa selän märäksi kevenee myös ajatukset ja murheet. Ystävät ottavat sut sellaisena kuin oot ja uskaltavat sanoa kohdalle kolahtaviakin asioita. Tosi ystävät pysyvät, mutta pihan lumiukot sulavat kun kevät etenee.
Umpihanki
Lauantaina nukuin pitkälle iltapäivään, sillä takana oli 1/3 yövuoro. Herättyäni söin aamupalan ja puin päälle juoksuvaatteet. Kevyt reilu 10 kilometriä auratuilla pyöräteillä ja ihan tarkoituksella koukkaisu umpihankeen
Luonnon luomaa taidetta
Tänään takana 2/3 yövuoroista. Koska olin päässyt lähtemään töistä jo ennen yö neljää, pääsin myös ylös sängystä ennen iltapäivää. Valoisalla lähdin ihailemaan luonnon luomaa taidetta juoksemalla reilu 17 kilometriä. Keli pikkaisen plussan puolella, mutta puut jaksoivat vielä kannatella lumia oksillaan. Oikean jalan kantapää vaivaa edelleen ja juostessa pitää astua ajatuksella ettei sattuisi. Oliskohan limapussi ärtynyt tai muuten vain rasitusvamma.. Seuraillaan.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti