tiistai 17. syyskuuta 2019

Yhteistreenit Neirossa

Neiron Sporttiporukan ulkotreenikausi on nyt hikoiltu ja tästä päivästä eteenpäin, koko loppu vuosi treenailemme yhdessä sisällä Neiron koulun liikuntasalissa.
Kahvakuulatreenit elokuun illassa.
Loppu kesän treeneissä muistelimme ja harjoittelimme kahvakuulalla tehtäviä perusliikkeitä. Hiukan ehdittiin kikkaillakin ja saada ranteisiin mustelmat.
Syyskuu jatkettiin toiminnallisilla treeneillä, joissa kahvakuula on ollut yhtenä välineenä. Lisäksi muun muassa kuntopalloilla, penkeillä, köydellä ja renkailla on laitettu koulun turvahiekka pöllyämään. Toiminnallisen treenin, eli tutummin kuntopiirin paras juttu on siinä, että jokainen voi tehdä siihen tahtiin kuin itsestä tuntuu parhaalta. Useimmiten ohjaamillani tunneilla tehdään liikkeet aikaa vastaan eikä lasketa toistoja. 
Toiminnallinen treeni. Aurinko on jo alempana kuin elokuussa.
Kelit suosivat meitä ja jokaisella kerralla aurinko on paistanut, eikä pisaraakaan ole satanut! 
Välillä rauhallisemmin tasapaino harjoittelua.
Osallistujat ovat olleet ihan huippuja ja ovat aina niin valmiita treeniin kuin treeniin. Vaikka allekirjoittanut on kerran jopa myöhästynyt treenistä, ei mua teilattu siihen paikkaan. Parasta kiitosta ohjauksesta on osallistujien hiki otsalla, hymy huulilla ja se kun tulette uudestaan 😊
Tänään tiistaina 17.9. klo.18.30-19.30 toiminnallinen treeni 
Neiron koulun liikuntasalissa. 
Mukaan juomapullo ja halutessaan oma jumppapatja.
5€ kertamaksu, 20€ 5 kerran kortti.

Nähdään!

~Eija~

1 kommentti:

  1. Tuo rymäliikunta on varmasti mukavaa. Motivoi aivan eri tavalla. Löysin netistä joitain vaihtoehtoja ryhmäliikuntaan myös Imatralla. Ehdottomasti huvittaisi kokeilla.
    https://www.fysio-eskola.fi/ryhmat

    VastaaPoista