lauantai 9. tammikuuta 2021

Tavoitteita vuoteen 2021

 Vuosi 2021 on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Parasta ovat olleet aurinko ja pakkaset, ihan ehdottomasti. On niin ihanaa siristellä silmiään auringonvalossa ja saada upea kuura poskille ja pipon reunaan pitkien pimeiden ja kuraisten viikkojen jälkeen. Luonto on kaunis ja narske askelten alla niin ihanaa.

Tammikuun aurinko "kuurankukkaretkellä".
Tämän vuoden liikunnallinen tavoite on liikkua niin paljon kuin hyvältä tuntuu, retkeillä perheen ja ystävien kanssa, nauttia luonnosta ja yrittää pysähtyä hetkiin. Tavoite on pitää kroppa toimivana, ehjänä ja ehdottomasti terveenä. Annan itselleni välillä levätä ja muistan syödä hyvin ja tarpeeksi.

Toivon, että niin arjessa kuin huvituksissa pääsisimme siirtymään edes muutaman askeleen lähemmäs entistä normaalia. Haluaisin nähdä ihmisten kasvot ja päästä lähemmäs tärkeitä ihmisiä. Kunpa kaikki pääsisivät harjoittamaan elinkeinoaan, erilaisia tapahtumia pystyttäisiin järjestämään ja vastakkainasettelu laantuisi. Toivon, että moneen asiaan liittyvä epävarmuus helpottaisi.
Toivon ehkä liikoja, mutta luotan siihen, että aina voi kuitenkin toivoa.
Urheilulliset tavoitteet ovat melko selkeät. Viime vuoden tapaan tavoitteena on päästä läpi Ultra Trail Tour Finland (UTTF). Se on polkujuoksukiertue, jossa juostaan 166km toukokuussa Rukalla, 160km heinäkuussa Ylläksellä ja 130km lokakuussa Kolilla. Kahdelle ensimmäiselle on jo lähtöluvat odottamassa ja Kolille ilmoittautuminen aukeaa tammikuun lopussa. Jos Rukalla tai Ylläksellä menee jotain pieleen, enkä pääse maaliin asti, en vielä tiedä lähdenkö Kolilla perusmatkalle kuitenkaan. Sen taapersin läpi viime lokakuussa ja se oli rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Onneksi kuitenkin menin, sillä oli ihan huippua löytää ne voimat itsestä ja toteuttaa pitkällinen haave. UTTF:n läpi pääseminen on sitten yksi iso oma haaveensa.
Niin kaunista.
Ultrajuoksuun liittyy toinenkin tavoite, jonka asetan itselleni ihan mielenkiinnosta. Nimittäin pystyisinkö juoksemaan vuoden aikana kasaan 3000 kilometriä. Viime vuonna juoksin 2500km ja se tuli melko helposti. Laskin, että tavoitteeseen pääsemiseksi joka kuukausi pitäis tulla kasaan 250km. Ei paha ollenkaan. Kuitenkin jos kisoja pystytään järjestämään suht entiseen tapaan, on pakko pitää lepopäiviä ja pitkät lenkit saattavat olla harvassa eikä kilometrit kerry niin helposti. No tämä ei ole mikään kiveenhakattu juttu, mielenkiintoista vain.
Juoksu kulkee ja polutkin ovat hyvässä kunnossa.
Muissakin kisoissa tulee ihan varmasti käytyä. Suunnistus, pyöräsuunnistus, seikkailukisat ja rogaining nyt ainakin. Suunnistuksessa tavoite on SM-sprintissä päästä naiset 40-sarjassa kymppisakkiin, joten kestävyyskunnon lisäksi nopeuttakin on ylläpidettävä. Muuten suunnistuskisoissa käyn rakkaudesta lajiin ilman sijoitus toiveita ja odotuksia ja sormet ristissä toivon, että Jukolan- ja Venlojenviestit pystytään kesäkuussa pitämään. 
Oikealla pukeutumisella ja asenteella pakkaseen ulkoilemaan.
Uuden vuoden alku on aina niin kuin uusi kirja tai puhdas paperi. Innostuneena sitä aina lähtee kohti kevättä, kuuraa ripsissä ja isoja ajatuksia päässä.

Tulkoon vuodesta 2021 ihan mahtava!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti