Onpahan ollut lumimyräkkää pari viime päivää. Viime viikon paukkupakkasilla en lähtenyt polkemaan pyörällä töihin, sen verran säälin varpaitani, mutta nyt en oikeastaan nähnyt mitään syytä miksi ei. Muistan joitain vuosia sitten tammikuussa polkeneeni aamuvuoroon ja lunta oli tullut puoleen sääreen asti. Ainoastaan iso tie, jota pitkin en normaalisti kulje, oli aurattu, mutta kaikki muut oli auraamatta. Ehdin töihin, mutta tiukille se meni. Nyt oon lähtenyt liikenteeseen hiukan aikaisemmin ja kotiin päin ei ole niin kiire.
 |
| Työpaikan pyöräparkissa oli tilaa. |
 |
| Välillä meni taluttamiseksi. |
Töihin päin on ollut pääsääntöisesti myötätuuli, mutta kotiin päin armoton vastatuuli. Taivaalta satanut lumi ei ole ollut mitään pumpuli lunta, vaan kamalasti naamaa pisteleviä nuppineuloja. Kyyryssä asennossa eteenpäin puskemisesta alaselkä on hiukan kipeä ja jalat maitohapoilla. Oon ollut melko puhki kotiin päästyä ja valtavan nälkäinen. Kurjuudesta huolimatta oon oudolla tavalla nauttinut tuosta vääntämisestä. Työmatkat ovat todella menneet tehotreenistä. Mun yksi mottoni tekemisessä kuin tekemisessä onkin, että "ei sen aina helppoa tarvitsekaan olla".
 |
| Vihdoin kotona, ennätyshitaassa ajassa! |
Tällä viikolla juokseminen onkin jäänyt vähemmälle, kun ennen lumimyräkkää oon käynyt hiihtämässä. Hiihtoladuille tämä lumi tekee niin hyvää ja pitemmätkin reitit varmasti saadaan hyvin pidettyä hiihdettävässä kunnossa. Nyt kun jalankulkijat vaan oivaltaisivat tämän pari talvikuukautta suunnata lenkeillään latujen sijaan muille poluille ja kävelyteille.
Trailrunning Finland nettisivuilla on menossa äänestys Vuoden Polkujuoksija 2020. Juha vetkutteli mun nimen listalle, jossa on hurjan monta askelta mun edellä menijöitä, mutta otan tämän kyllä suurena kohteliaisuutena. Äänestysaikaa huomiseen asti, joten käykääpä antamassa äänenne teidän suosikille 😉
Mukavaa viikonloppua!
~Eija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti