maanantai 16. lokakuuta 2023

Harjua ylös ja alas

Kuukausi sitten kisattiin tämän vuoden viimeiset pyöräsuunnistuksen suomenmestaruuskisat Hämeenlinnassa, Ahvenistolla. Maasto oli polkurikasta ja aluetta halkova harju tarjosi nousumetrejä, jos kiertämisen sijaan päätti polkea harjun yli. Ja minähän poljin, tai siis juoksin pari kertaa ylös ja alas pohkeet soiden.

Reissussa olin tutusti Ninnin kanssa ja tänä vuonna olimme vielä molemmat D40 sarjassa mun ensi vuonna siirtyessä yhtä ikäsarjaa ylemmäs. Ennakkospekulointina sarjamme oli kovatasoinen ja itselle henkilökohtaisesti Ahveniston maasto oli pelottava kapeine polkuineen. Itselle paineita asetti lähteminen sarjamme viimeisenä, eli olin rankin pisteissä ykkönen.

D40 sm-tuuletukset. Hopeaa Leino Johanna, voittaja Dina ei ollut paikalla enää.
Lauantain henkilökohtainen kisa ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle kun kolmos rastille mentäessä menin hukkaan. Seisoskelin polulla, mutta en tiennyt missä olin. Ensin olin hermostua, mutta sitten sain itseni rauhoitettua ja kompassin avulla ja karttaa lukemalla paikallistin itseni ja rasti löytyi. Olin polkenut vanhaa, jo lähes umpeen mennyttä polkua ihan oikeaan suuntaan, mutta ko polkua ei kartalla ollut ja siksi tulin eri kohtaan seuraavalle polulle kuin olin olettanut. No tilanne pelastettu ja tuossa vaiheessa olin sijalla 6. 

Sitten matka jatkui aivan hyvällä otteella ja nostin sijoituksia ollen parilla rastivälillä kärjessäkin, mutta enimmäkseen kakkosena. Loppu puolella oli kaksi tarkkuutta vaativaa rastia, joiden kanssa menin maltilla ja se oli hidasta, mutta tiputti mua vain yhden sijan alaspäin ja lopulta voitin sm-pronssia. Mitali tuntui voitolta!
Voitettu sm-pronssi.
Yövyimme hotellissa Hämeenlinnassa ja sunnuntai aamulla takaisin samoihin maastoihin, mutta kisakeskus oli harjun toisella puolella Ahvenistonjärven rannalla. Etukäteen spekuloimme jälleen, että kovat ovat kanssakilpailijat, että jos mitaleille päästään, niin se on todella hyvin. 

Oli ennustettu kunnon vesisadetta aamupäivään ja alkoihan se tiputtaa vettä juuri ennen meidän sarjan, D80 (yhteisikä vähintään) lähtöä. Tänä vuonna tosiaan päätettiin kokeilla viestissä osuuksien vaihtoa, että mä aloitan, Ninni on toisella osuudella, mä kolmannella ja Ninni ankkuroi. Kahtena edellisenä vuonna ollaan oltu toiste päin ja on sattunut kaikenlaista. Mua jännittää tuo lähtö kolaroinnin pelossa. Koskaan lähdössä ei ole mulle sattunut mitään, toki niissä harvoin oon ollut, mutta jostain syystä pyörien sekamelskassa koen sen niin mahdollisena. Nytkin heti lähdössä kurvattiin jyrkästi vasemmalle kohti mäkeä. Pääsin siitä kyllä sukkelaan enkä taakseni vilkuillut.
Lähdön vesisateessa. Kuva:Ninni.
Ykköselle toki menin hiukan epävarmasti, mutta sen jälkeen pyörät alkoivat pyöriä ja rastit löytyä sopivaan tahtiin. Vettä satoi ja kura lensi, mutta sillä ei paljon ollut väliä. pari kertaa näin takana meidän sarjalaisia, mutta muuten menin aivan omaan rytmiin ja yllätyksekseni tulin vaihtoon minuutin verran kärjessä.

Ninnillä meni hyvin, kunnes lopussa tuli harmillinen sekoilu rastien kanssa ja pudottiin kolmansiksi, yli 7 minuuttia kärjen taakse. Vaihdossa huomasin, että Ninniä harmitti kunnolla, mutta ei ehtinyt jäädä kyselemään mitä oli tapahtunut. Mun kolmas osuus meni aivan ok. Maasto alkoi olemaan jo tuttu, mutta silti erityisesti yksi reitinvalinta meni mönkään, kun lähdin harjun kiertämisen sijaan kapuamaan rastille yläkautta. Oli kova polkea ylös. Isommin virheitä ei tullut ja pystyssäkin pysyin, vaikka polut alkoivat olla melkoista mutavelliä. Sain kärkeä yli minuutilla kiinni ja tulin vaihtoon kolmantena.
Läpimärkänä maalissa.
Ninnin ollessa ankkuriosuudella, kuulin että edestämme on yksi ennakkosuosikki joukkue hylätty väärän leiman vuoksi. Aukesi mahdollisuus jopa hopeaan. Ja hienosti Ninni maaliin tuli, mutta ilme oli paljon puhuva. Ninni ei ollut varma, oliko ekalla osuudella leimannut rastit oikeassa järjestyksessä, joten piti jännittää vielä leimantarkastukseen. Iloksemme kaikki oli oikein ja me voitettiin hopeaa, kolmannen kerran peräkanaa!
D80 SM-viesti hopeaa Ninnin kanssa.
Hopea oikeasti tuntui tosi hyvältä. Ja kisa osoitti, että vaikka tultiin ainakin omasta mielestä altavastaajina kisaan, pystyimme sittenkin iskemään kärkikahinoihin. Ilman virheitä mestaruuskin, jota metsästämme niin kauan kuin sen voitamma, olisi jälleen ollut mahdollista. Ja ehdottoman hienoa on se, että ikäsarjassamme on kovaa kisaa, sillä ilman sitä mitali kuin mitali ei välttämättä maistuisi yhtä hyvältä.
Kiitokset jälleen kerran Ninnille ikimuistoisesta kisareissusta 💗

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti