perjantai 7. toukokuuta 2021

Toukokuun alun fiiliksiä

Joka ikinen vuosi huokaisen ihastuksesta, kun toukokuu koittaa. Elämme mun ehdotonta lemppari kuukautta! Vaikka alku kuu on ollut turhankin kylmä, ei se ole mun ilon määrää vähentänyt. Ihanaa on, että valon määrä on lisääntynyt valtavasti (huolimatta harmaista päivistä), lämpeneviä kelejä kohti mennään (ensi viikolle on luvattu yli 20 astetta!) ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon kotikoloistaan. Nyt saisi aika hidastaa tahtiaan, että ehtisi nauttia jokaisesta hetkestä ja minuutista. 

Ens viikolla on luvassa t-paita kelejä!
Tällä viikolla alkoi yhden työyhteisön tyky-juoksuryhmien ohjaukset ja Sporttiporukan tiistaitreenit siirtyivät ulos. Tarjettiin todella hyvin ja onhan se niin ihanaa treenata ulkona taas monen kuukauden sisätilojen kuminauhajumppailun jälkeen. Meillä siis oli Sporttiporukan treeneissä koko tämä alkuvuosi kuminauhajumppaa. Kuminauhat on helppo pestä ja mähän niitä kotona pesin pakkaskäsittelyn jälkeen ja seuraavalla viikolla osallistujat pystyivät turvallisin mielin taas jumpata korona-vapailla kuminauhoilla. Kuminauha on loistava treeniväline, mutta kylläpä oli kiva taas tarttua kahvakuulaan. Kahvakuulalla jatketaan loppu kevät, näillä näkymin toukokuun loppuun asti ja sitten olisi kesätauko.
Tyttärien kanssa suunnistuskisoissa.
Suunnistuksen kisakausi ja omatoimirastit ovat alkaneet ja en voi olla hehkuttamatta miten mukavaa se taas onkin. Meillä Etelä-Pohjanmaalla on järjestettyjä omatoimirasteja mukavan paljon ja nyt on tullut käytyä jo neljän eri seuran rasteilla. Homma on tehty melko helpoksi karttojen tilaamisen ja maksamisen puolesta. Tänään taas tulostin uudet kartat ja illalla on tarkoitus nuorimman tyttären kanssa lähteä yhdessä harjoittelemaan. Paikoin metsässä on vielä lunta ja ojat ovat melko täynnä vettä. Lehdettömät puut ja pensaat takaavat vielä hyvän näkyvyyden ympärille.

Vuosi sitten muistan tuskailleeni, että kartanluku jotenkin tökki eikä suunnistus lähtenyt sujumaan. Tänä keväänä oon kokenut toisin, sillä vihdoinkin oon malttanut keskittyä kartan ja maaston lukuun ja merkittäviltä virheiltä on vältytty. Viime viikonloppuna oli Lapuan Virkiän järjestämät kevätkansalliset, keski- ja pitkämatka ja aivan itsenikin yllätin kun pysyin niin hyvin kartalla. Vauhti tuntui hitaalta, mutta se olikin sivuseikka, kun kuitenkin tuloksissa nimi löytyi 1. ja 2. sijalta ja kotiin tuomisina oli kokonaiskilpailun voitto. Oli aika kiva kauden avaus, vaikka eipä parane pröyhistellä kun suunnistuksesta on kyse.

Omatoimirasteilla, tässä Kurikassa rinnerastilla.
Toukokuun tuomasta ilosta huolimatta on ollut myös väsymystä. Merkittävä asia on taas ollut yövuorot, joita on taas useampi edessä. Saan siis oikein hyvin nukutuksi yövuoroja ennen ja jälkeen, mutta ongelma on taas siinä, että en ehdi nukkua. Parasta yövuoron jälkeen on nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mun usein pitää erinäisistä syistä johtuen nousta ylös jo aikaisin iltapäivällä. Mulle ei riitä viiden tunnin unet ja jos näitä tulee useampi peräkanaa, oon ihan takussa ja olo on hirveä. Viime viikolla ehdin tehdä vain yhden normi juoksulenkin, vaikka toki viikonloppuna oli reippaammat rustistukset kun oli suunnistukisat. Tällä viikolla oon käynyt kahdesti juoksemassa ja kerran suunnistamassa. Yhtä lenkkiä lukuunottamatta jalat ovat tuntuneet kovin raskailta ja tyhjiltä. Viikon voimatreenikin on vielä tekemättä, kun tuntuu ettei vaan pysty puristamaan.

Toki raskas olo tuntuu vain juostessa, kellosta katsottuna vauhti ja sykkeet ovat kuitenkin ihan ok tasolla. Joten tämä saattaa olla vain psyykkistä, sillä tekemättömät lenkit vaivaa ja lähestyvä Karhunkierroksen ultramatka pelottaa. Kolmen viikon päästä tähän aikaa pitäisi mun olla 166 kilsan matkallani, hyvissä voimin hymy huulilla. On useampi asia mikä mietityttää ja on tullut hetkittäin tunne, että pystynkö sittenkään siihen. Viime hetken paniikki nostaa päätään. Eilen tuli sähköpostia, että toistaiseksi näyttää siltä että tapahtuma päästään juoksemaan, mikä on hieno asia. Nyt vaan pitää oma pää taas koota, sillä kaikki muu homma on tehty, jotenkuten.
Ilmajoen kunta muiti maljakolla viime vuoden SM-hopeasta.

~Eija~

torstai 15. huhtikuuta 2021

Tänään

 Torstai 15.4.2021
Nukuin yöni jälleen kuin tukki. Unta näin kotiin unohtuneesta karttatelineestä ja se muistui heti mieleen kun pääni tyynyltä nostin. Muistankohan sen iltapäivällä...ehkä, ehkä en. En viitsinyt aamusta kolistella sitä kaapista kaivelemalla, joten  parasta on yrittää vaan muistaa.

Työmaata kohti pyörällä. Käsissä talvirukkaset, koska pakkasta oli -3 astetta. Työpaikan parkkikselle päästessä selkä oli märkä ja varpaita kipristeli. Parkissa oli yksi pyörä ennen mua mun Trekiä. Kello oli 06.35.
Työpaikan parkkiksella, jossa ei parkkipirkot pyöri.
Mulla oli kenttävuoro, eli tarkoittaa sitä että otin potilaita vastaan. Meillä on monen monta työpistettä ja roolia töissä ja vaihtelu pitää virkeänä ja motivaation hyvänä. Aina ei ole hyvä päivä, mutta tänään oli kaikin puolin mukava meininki. Ehti tehdä työnsä, pitää lakisääteiset tauot ja kuulla kollegoiden kuulumisia. Meillä on iso työyhteisö ja voi mennä pitkiä aikoja ettei joitain kollegoita näe ollenkaan.

Pientä päänvaivaa aiheutti kotoa naapurin soitto, kun nuorimmainen oli jäänyt ystävänsä kanssa lukkojen taakse ulos sisävaatteet päällä. Onneksi on ihanat naapurit ja vara-avain löytyi ja asia saatiin selvitettyä. Tytöt pääsivät kouluun.

Töissäpä töissä.
Töistä pääsin klo.14. Kotiin ehdittyä pesin Trek-pyöräni nopeasti, nakkasin Augment-pyöräni autoon, pakkasin illan varusteet ja söin. Viideltä oli treffit urheilukentällä Ninnin, Hannan ja Päivin kanssa. Mentiin tekemään vetotreeniä. Olikin aivan ihana aurinkoinen keli ja kenttä sula. Toissapäiväisestä voimatreenistä johtuen mulla on ihan järkyttävän kipeät rintalihakset, erityisesti vasen. Kättä ei saa nostettua sivulle ilman naaman vääntöjä. Tämä kireys tuntui ilkeältä vetoja juostessa, rauhallisemmassa vauhdissa maltillisemmin. Hyvä esimerkki, että kyllä sitä yläkroppaakin vaan tarvitaan juostessa.
Kentällä pitäisi käydä useammin, sen verran mukava alusta se on juosta.
Urheilukentältä jatkoin matkaa Ninnin kanssa Kauhavalle. Siellä oli entisellä kasarmialueella pyöräsuunnistusratoja kierrettäväksi. Mulla on Augment ollut talvilevolla, mutta tänään oli taas aika uskaltautua lukkopolkimille ja hiukan isomman pyörän vietäväksi. Augmentille on tehty kunnon keväthuolto ja kyllähän se rullasi taas niin ihanasti. Ja vaikka suunnistamisessa jokunen ohiajo tulikin, niin olihan se niin mukavaa. Kiersimme A- ja B-radat ristiin omaa vauhtia ja näin päästiin vertailemaan reitinvalintoja ja aikoja Ninnin kanssa.
Kauhavan entisen kasarmin alue on aika komea.
Kotiin ehdin vähän ennen ilta yhdeksää. Tavaroiden purkaminen, suihku ja ruokaa. Yhdellä silmällä tv:stä Super Nannyä, toisella silmällä muutamat sähköpostit läpi ja viestien lähettelyt ja kolmannella tyttären huomisiin enkun kokeisiin tärppisanojen ja -lauseiden kyselyä. Ajattelin vielä katsoa jonkun rästiohjelman koneelta, mutta kellon lähestyessä ilta yhtätoista, alkaa väsy tuntua. Huomenna onneksi vasta iltavuoroon töihin ja ennen sitä pääsen hierontaan.
Huhtikuun ilta-auringossa.
Oli odotetusti mukava, vaikka täysi päivä. Yllättäviä tai oikeastaan odotettuja uutisia tuli, kun Jukolan ja Venlojen viestit siirrettiin elokuulle. Harmittaa, koska elokuussa ei mulla ole lomaa ja saattaapi olla ettei sinne harrastelijat edes lähtölupaa saa. Päivään mahtui mukavia kohtaamisia työkavereiden ja ystävien kanssa ja juttuja heidän seurassa, oli naurua ja hyvää huumoria, mutta myös hiukan pettymystä ja harmitusta.

Hyvää yötä.

~Eija~

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Kilometrejä ja voimaa

 Oi ihana huhtikuu! Ei meinaa ehtiä kirjoitella blogiin, kun kirmailen pitkin maita ja mantuja. Menossa on määräkuukausi juoksussa ja onhan sitä jo suunnistuskausikin tullut avattua ja lihaskuntoharjoittelussa on otettu uusi askel vahvempaan minään.

No mikä ihana siellä taivaalla killittää :)
Luntahan meillä Etelä-Pohjanmaalla on vielä paikka paikoin oikein runsaastikin. Jotkut jopa pitävät pitovoitein ja porkin vielä kiinni hiihdosta ja onhan nuo alkutalvesta rakennetut ensilumenladut vielä melko hyvässä kunnossa. Itseä ei ladut kiehdo enää ollenkaan. Toivoisin loppujenkin lumien sulavan metsistä, että pääsisin kuivemmin kengin sinne suunnistamaan ja poluille juoksemaan.

Huhtikuun lumipeitteitä.
Juoksukilometrejä oon sitten keräillyt sulilla teillä. Jonkin verran on ollut kireyksiä lonkankoukistajissa, mutta hallinnassa tilanteen oon saanut pidettyä kehonhuollolla. Toistaiseksi pisin lenkki on ollut 43 kilometriä ja vaikka kovasti haluaisin yltää yli 50 kilometrin lenkkiin, ei sellaiseen oikein kalenterista meinaa löytyä kohtaa. 50 kilsaan pitää varata ainakin 5 tuntia kaikkine valmistautumisineen. Kuitenkin kahden lenkin päiviä oon saanut jo muutaman ja tuntuu että jalat ottavat ne hyvin vastaan. Itse asiassa on ollut valtavan hyvä fiilis juosta, vaikka joka kerta ei askel ole ihan kevyt ollut tai keli aivan nappiin.
Hannan ja Ninnin kanssa kiihtyvällä kolmellakympillä.
Tänään on kroppa niin kipeä, sillä eilen olin tutustumassa mun voimatreeni ohjelmaan. Yhteistyössä hyvinvointi- ja valmennuskeskus T2M ja Laura Lehtilän kanssa rakennamme vahvempaa mua. Mun ehdoton heikkoushan on voimatreeni. Johan toki lihaskuntoharjoittelua tulee tehtyä, mutta se on ehkä niitä ensimmäisiä treenejä mitä tulee jätettyä väliin jos aika on kortilla. Laura suunnitteli mulle hermostoa herättelevän ja kisaan valmistavan kokonaisuuden ja Jennika ohjasin sen mulle. Tähtäimessähän on reilun kuukauden päästä 166 kilometrin polkulenkki Rukalla.
Ai kauheaa mikä liike!
No olihan setti, huhhuh! Hiki irtosi jo lämmittelyissä ja mua sai jarrutella että maltoin pitää määrätyt tauot liikkeiden välillä. Luonteelleni tyypillisesti menisin vaan täydellä höyryllä eteenpäin. On opittava vaikka kellosta katsomaan parin minuutin hengähdystauot.

Setti sisälsi tuttuja, mutta myös uusia juttuja, mikä oli todella virkistävää. Saan haastaa keskivartaloani ja lantiota ja näissä sainkin kehuja. Toisaalta mun pitää muistaa laittaa paino koko jalalle ja leuanvetotangolla mun narukäsille nauraa naapuritkin. Ihan kamalaa, kun tajusin, että mun pitää tehdä viimeinen liike leuanvetotangolla. Toistoja oli ihan törkeästi. Mutta voitte arvata että loppuun asti väänsin.
Osui ja upposi, jes!
Niin, tänään tuntuu käsivarsissa, rintalihaksissa, lavanseudulla ja yläselässä sekä -kyljissä. Vatsalihaksetkin saivat selvästi osumaa. Eilen heti treenin jälkeen oli niin elävä olo ja tänään edelleen niin tyytyväinen olo, että sain liikkeet osumaan oikeisiin paikkoihin. Tätä voimatreeniä on tarkoitus tehdä nyt kerran viikossa ja kierolla tavalla jo odottaa, että pääsee taas touhaamaan.

On ollu siis hieno huhtikuun alku ja jatko näyttää yhtä hyvältä. Ajatukset ovat täysin siinä, että toukokuun lopussa NUTS Karhunkierros järjestetään. Sitä kohti pusketaan fyysisesti ja pääkopankin treenit ovat käynnissä. Ei malttaisi odottaa...

~Eija~

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Monot hyllylle ja lenkkarit jalkaan

Maaliskuussa talvi antoi edelleen parastaan. Lunta riitti, ladut olivat priimaa ja valon määrä lisääntyi päivä päivältä. Ai että mä rakastan kevättä ja paras osa siitä on vielä edessä.
Tuli hiihdeltyä aina kun mahdollista ja sain tälle talvelle ennätys hiihtokilometrit, kun viime viikon lauantai aamulla sain kasaan 1001 kilometriä. Tämä oli mun ensimmäinen (mutta tuskin viimeinen) talvi, kun sain tuhat täyteen. Ajattelin että sitten joskus eläkkeellä on aikaa. Kuitenkin hyvä lumitilanne ja pitkään kestänyt talvi, sekä se että lapset eivät ole enää niin pieniä, mahdollisti hiihtämisen. Maaliskuussa hiihdin 368km.
Viimeisen hiihtolenkin jälkeen olin kuitenkin jo niin valmis putsaamaan sukset ja nostamaan monot kaappiin. Menojalkaa vipatti juoksemaan. Asfaltti osuudet ovat sulaneet ja ovat kuivat. Hiekoitussoraa toki on ja pöly valtavaa, mutta kylläpä on ihana taas juoksu pitävällä alustalla.

Viime viikonloppuna Komian Kirkon Omatoimihölkän reitillä juoksin reippaamman vitosen (keskivauhti 4:37) ja se tuntui helpohkolta. Lisäksi kymppiä tuli kierrettyä niin Sarin kuin 11 vuotiaan tyttäreni kanssa, joka juoksi hienosti reitin alle tuntiin. Sunnuntaina aamusta olin Ninnin seurana Seinäjoki-Nurmo alueella 27 kilsan pitkiksellä ja illalla vielä hölkän puoliskan reitin kiersin (keskivauhti 5:01). 
Poluilla kävin maaliskuussa vain kolme kertaa ja tällä viikolla oli niin märkää ja raskasta, että kilometrivauhti painui päälle 7min. Vielä päälle mäkinousuja ja olin ihan puhki. 

Maaliskuun loppuun sain kivan loppukirin juoksukilometrien osalta, vaikka ei niitä paljon tullut, yhteensä 212. Kuun lopun vauhdittelut ja rämpimiset lumisohjossa tuntuu erityisesti lonkankoukistajissa ja pohkeissa. Vastapainona sitten kehonhuoltoa monella tavalla.
Sain kivan tittelin; Ylistaron Kilpa-Veljien pääseuran vuoden 2020 Ansioitunut urheiluhenkilö.

Oli yllätys, mutta oikein mukava yllätys. Olen otettu. Tämä oli sellainen kerran elämässä juttu. Toivottavasti tulevaisuudessakin osaan toimia nimityksen mukaan. 
Ihanaa, että huomenna alkaa huhtikuu, vaikka huominen aprillipäivä ei oo mun lemppari. Mutta eiköhän se siinä nopeasti mene niinkuin kaikki muutkin päivät.

Aurinkoista ja leppoista Pääsiäisen aikaa kaikille!

~Eija~




lauantai 27. maaliskuuta 2021

Nasta kokemukset

 Viime syksynä ostin uudet nastalliset talvijuoksukengät. Jo pitkään olin tiennyt, että ne tulee olemaan VJ Sportin, tutummin Sarvan Xero 5W. Olin kuullut niistä niin paljon hyvää ja mulla itsellä on saman valmistajan suunnistuskengät ja ne ovat olleet hyvät mun jalkaan. Iso plussa oli se, että VJ Sport on suomalainen yritys.

Mä oon juossut nyt monet talvet nastoilla, enkä ole kokenut että se olisi aiheuttanut ongelmia, päinvastoin oon pystynyt suht rennosti antaa mennä pelkäämättä kaatumista. Näin keväällä tiet alkavat olemaan jo sulat ja kuraiset eikä nastoja enää tarvitse, mutta lumiset polut ovat muuttuneet paikoin kovin jäisiksi. Poluille valitsen vielä alle  nastat, mutta tällä vauhdilla ehkä jo parin viikon päästä talvikengät saa pestä ja laittaa lepäämään.

Mun nastallisilta kengiltä vaadin kestävyyttä, sopivasti joustoa ja sen että nastat pysyy myös metsän puolella kengässä kiinni. Mun edelliset, Icebugin nastalenkkareiden plussaa oli kosteuden kestävä pinta ja hyvä istuvuus jalkaan. Nastat pitikin hyvin jäällä, mutta jo ensimmisenä talvena niitä irtosi useampi. Lopussa yli puolet oli lähtenyt irti ja sitten meni jo päällykangaskin rikki. Kaivellessa blogia yllätyin, kuinka monta talvea ötököillä juoksinkin.

Sarvoissa ovat pysyneet kaikki nastat kiinni ensimmäisen talven. Murtumia ei näy. Kangas on pysynyt ehjänä. Sarvat ovat ehdottomasti kevyemmät kuin icebugit, mutta kangas on ohuempi ja sukat kastuvat heti lumessa.
Sarvat vasemmalla ja vuonna 2016 ostetut Icebugit oikealla.
Tänä viikonloppuna juostaan kuitenkin sulalla asfaltilla. Ylistarossa on Komian Kirkon Omatoimihölkkä ja reitit merkattuna sunnuntai iltaan asti. Lisää infoa löytyy ykv-suunnistus nettisivuilta ja Facebookissta.
Sulat tiet Ylistarossa.
~Eija~

P.S. Postauksessa esitellyt kengät olet itse ostanut ja maksanut.
Hölkässä kuitenkin olen vahvasti mukana kilpailunjohtajan roolissa :)

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Omatoimikilometrejä

Onhan ollut mahtava hiihtotalvi! Hyvällä onnella saamme vielä hiihdellä parikin viikkoa ja sitten lumet voisivat sulaa parissa päivässä pois. No tuskin siinä ihan niin käy ja jos kävisi olisivat tulvat turhan kovat. Tuleehan se kevät rauhallisemmallakin vauhdilla. Kevätaurinko ainakin on jo täällä ja jokunen pisama löytyy poskilta. 

Rauhankangas.
Pari viikkoa sitten olin Sarin kanssa hiihtoretkellä Jurvan ja Kurikan suunnalla. Tarkoitus oli hiihtää ainakin 50 kilometriä, sillä samana päivän hiihdettiin MM-kisoissa miesten 50 kilometriä. No keli ei sitten ihan ollut meidän puolella, kun viimeisen vuorokauden aikana oli satanut reipas toistakymmentä senttimetriä uutta lunta ja oli kova tuuli. Jurvan päässä ladut oli ajettu aamupäivällä, mutta aukeilla paikoilla tuuli peitti ladut ja aika nopeasti meidän jäljetkin. Päästiin suunnitellun reitin puoleen väliin asti ja sitten oli pakko kääntyä, koska homma olisi mennyt ihan umpuhankihiihdoksi. Tehtiin sitten Jurvan päässä hiukan lisälenkkiä ja saatiin kasaan reipas 35 kilometriä ja neljä tuntia. Oli kuitenkin aivan loistava pitkä lenkki loistavassa seurassa.

Sarin kanssa kirpeässä pakkasessa.
Monella tulee tänä talvena ennätysmäärä hiihtokilometrejä, myös mulla. On ollut myös ihanaa huomata kuinka jotkut ovat innostuneet hiihtämään ja yleensä laduilla vastaan tulee leveästi hymyileviä kasvoja. Paljon on tullut hiihdeltyä yksin, mutta ihana on ollut saada usein seuraakin.

Huomenna lauantaina Ylistaron Kärkimäessä on "Tuhannen kilometrin hiihtotavoite". Omatoimi periaatteella kuka tahansa voi käydä hiihtämässä Kärkimäessä haluamansa määrän ja yhdessä tavoitellaan tuhatta kilometriä kasaan. Täältä löytyy tarkempaa infoa ja ohjeet minne voi suorituksensa ilmoittaa.

Muakin innostaisi kovasti lähteä lykkimään kilometrejä yhteiseen tavoitteeseen, mutta saa nähdä irtoanko ladulle yövuoron jälkeisessä "pöllyssä".
Myös viikon päästä viikonloppuna on omatoimi tapahtuma Ylistarossa, sillä silloin voi käydä juoksemassa Komian Kirkon Hölkän reittejä. Itse hölkkä tapahtuma jouduttiin vallitsevien koronarajoitusten ja suositusten vuoksi jälleen kerran perumaan. Toiveissa on järjestää hölkkä myöhemmin tänä vuonna, kuten viime vuonna elokuussa, mutta aika näyttää onnistuuko se. Uskotaan kuitenkin parempaan ja pysytään liikkeessä yksin ja turvaväleillä yhdessä.

Komian Kirkon Hölkän reittien kartat löytyy täältä. Käyn reitit viikonlopuksi merkkaamassa, joten ei tarvitse pelkän kartan kanssa juosta.

Kivaa ulkoiluviikonloppua kaikille!

~Eija~

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

SM-hisuja ja helmikuun kilometrit

 Tänä viikonloppuna oli hiihtosuunnistuksen SM-kilpailut Vimpelissä. Alunperin kyseessä olevat kisat olisivat olleet vain aluemestaruuskisat ja siksi olin ne kalenteriini merkannut. Kuten tätä nykyä kisat ja muut tapahtumat helposti heilahtavat toiseen ajankohtaan tai formaatti muuttuu, koska korona, myös tähän tuli helmikuun aikana muutos. No kerrankos sitä hiihtosuunnistamaan menee SM-kisoihin, ei kai sillä nyt väliä. Nyt sentään meillä on koko Suomessa lunta.

Yöllä töistä kotiutuessa meidän eteisessä näytti tältä.
Myös tyttäret, 9 ja 11 vee, lähtivät mukaan, vaikka heidän sarjoissa ei vielä SM-sijoituksista kisata, aluemestaruudet kuitenkin. Olemme käyneet kaksi kertaa harjoittelemassa karttatelineiden kanssa hiihtosuunnistusladuilla ja pienellä tuuppauksella sain heidät suostumaan. Jännitys oli kuitenkin käsin kosketeltavissa, mulla se tuntui koko kropassa kun lähetin tytöt matkaan ja odotin maaliin. Tällä kertaa tytöt eivät lajiin ihastuneet, päinvastoin pettymys oli suuri. Hyväksytyt suoritukset kuitenkin. Vääriä latuvalintoja oli tullut, monta kaatumista jäisillä laduilla ja vaikeaa oli ollut, mutta sisukkaasti maaliin asti.

En muista millainen oma ensimmäinen hiihtosuunnistus kertani oli. Mahdollisesti samanlainen kuin tytöillä. Koskaan en mikään kilpahiihtäjä ole ollut, mutta retkihiihtelen sitäkin enemmän. Iskältä pitäisi kysyä noita muistoja. Kuitenkin tänään löysin itseni SM-laduilta, joten toivottavasti tytötkään eivät anna periksi.

Tytär lähdössä matkaan.
Lauantaina oli keskimatka. Tarkoitti naiset 40-sarjassa vajaata 6 kilometriä. Ok suoritus tuli. Ykköselle hiukan huono reitinvalinta, mutta muihin olin aivan tyytyväinen. Kerran nappasin sukset kantoon ja juoksin lyhyen mutta jyrkän mäen ylös. Olisinhan mä voinut lujempaakin hiihtää, mutta mun narukäsivarsilla ei vaan pääse. 8. sijoitukseen olin aivan tyytyväinen. Sellaiset 7 minuuttia kärkeen.

Tiukinta kuitenkin oli pysyä hereillä. Ei niinkään ladulla, mutta ajomatkat kisapaikalle ja kotiin. Takana oli yövuorot ja perjantai-lauantai välisenä aamuyönä unta vajaa 4 tuntia. Kisan jälkeen kotona tunnin päikkärit, palautteleva hiihto miehen kanssa ja nukkumaan ennen lapsia oli mun lauantai illan ohjelma.
Sunnuntaina olikin jo paljon elävämpi olo, kun unta oli takana reipas 8 tuntia. Samassa kisakeskuksessa, lähdössä ja maalissa vuorossa oli SM-pitkämatka. Mun sarjassa se oli reipas 10 kilometriä. Nuo matkat on lyhintä reittiä mitattuna, mutta aina siihen tulee pikkuisen lisää, sillä lyhin ei aina välttämättä ole nopein. Virheitä tuli nyt enemmän, mutta ei mitään voi valtavaa. Pitkästi pystyi hyödyntämään leveitä hiihtopaanojakin, mutta mä en vaan jaksanut pitää vauhtia. Narukäsivarret eivät olleet vahvistuneet yöunien aikana, vaikka just levätessä niiden kuuluisi. Tasatyönnöt auringon osittain pehmentäneessä ladussa oli aika rankkoja. Lopussa oli jyrkkä alamäki, jota tultiin niin leveästi auraten kuin kapealla ladulla pystyi. Silti vedin edellä menevän mallia seuraten kurvissa vatsalleni hankeen. No nauruksi se meillä meni kun kokosimme itseämme ylös.

Tänäänkin sijoitus oli 8. enkä ollut taaskaan viimeinen, vaikka eipä sekään sija häpeä ole. 10 minuuttia kärkeen. Olihan tämä hauskaa ja onhan meitä siellä kaikenmoisia suksijoita. Onneksi mä ja tytötkin uskaltauduimme joukkoon.
D40 pitkämatka.
Oon tässä helmikuun aikana päässyt Ninnin kanssa useampana sunnuntaina juoksemaan pitkää lenkkiä yhdessä. Viime viikonloppuna 25 kilometriä ja tänään kotiin Vimpelistä ehdittyäni oli ohjelmassa puolimaraton. Mulle tuli pikkuisen pitemmästi kun juoksin kotona sovitulle treffipaikalle. Otin se hyvänä treeninä kohti kesän haasteita. Väsyneenä ja pikkuisen nälkäisenäkin pitää jaksaa vaan puristaa. Viikko sitten rämmittiin lumessa huonosti auratuilla teillä ja pyöräteillä, mutta tänään haettiin kuivaa asfalttia alle. Olipa ihanaa pistellä kesälenkkareilla menemään.
Helmikuun lumisia polkuja.
Helmikuussa juoksukilometrejä kertyi vain 165. Hiihtoa 317 kilometriä ja työmatkapyöräilyä 126 kilometriä. Kävelyä on tullut 58 kilometriä, josta suurin osa on sauvalenkkejä. Lumityöt ovat osittain vastanneet voimatreenistä ja kuntosalilla onkin tullut käytyä vain soutelemassa.
Mukava oli helmikuu. Tervetuloa maaliskuu.

~Eija~