Vielä kerran pyöräsuunnistusta

Reipas viikko Nuts300 maalintulosta heinäkuussa oli pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka ja -pariviesti Nummelassa Rasti-Vihdin järjestämänä. Tänne ilmoittauduin kun ajelimme Ninnin triathlon kisan jälkeen kohti Kemiä, sillä Nuts300:lta maaliin tullessa ilmoittautuminen olisi jo sulkeutunut eikä SM-kisoihin tunneta jälki-ilmoittautumista. En tiennyt etukäteen, olenko yhtään kykenevä pyörän selkään ja sitä epäilin vielä alku viikostakin. Torstaina kuitenkin koin jonkinlaista kuopasta nousua ja päätin, että todennäköisimmin starttaan lauantaina henkilökohtaisella keskimatkalla ja pyrin jättämään jotain voimia myös sunnuntain viestiin.

Ystäväni Sanna majoitti meidät jälleen kerran (olet ihana 💗) ja saimme viiden tähden vastaanoton.

kuva; Antti Hannuniemi

Tiedossa oli edelleen jatkuvaa hellettä, kuinkahan monetta päivää jo. Tuskailin sitä fyysisesti ja henkisesti ja yritin juoda. Jalat ja koko kroppa tuntui niin voimattomilta. En lähtisi repimään tai puskemaan, yrittäisin keskittyä tarkkaan suunnistukseen ja se saisi nyt tällä kertaa riittää. Lähtöpaikkani oli sarjamme viimeisenä, sillä olin ranking-pisteissä ykkösenä - kisakausi oli todellakin mennyt hyvin tähän asti ja olin päässyt osallistumaan niin moneen kisaan. Sattuipa taas, että olin myös koko kisan vihoviimeinen lähtijä, tai no kuntasarjaan lähti perääni pari nuorta.

Suunnistus lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta huomasin että keskittymisen kanssa oli hankaluuksia. Hoin rastikoodia ja hetken päästä kun alun risteävä rata tuli lähelle ykkös rastia, aloin miettiä kävinkö oikealla ykkösellä. Omalle seuraavalle rastille päästyä tiesin käyneeni oikealla, koska koodi täsmäsi viereisellä. Pitkällä helpolla rastivälillä tein sitten isomman virheen, arviolta 3 minuuttia, kun huolimattomasti luin polkuja. Komensin tuttuun tapaan itseäni, että sunhan piti suunnistaa tarkasti.

Loppu meni paremmin yhdellä pehmoisella kaatumisella ja kovin hitaalla etenemisellä, mutta sen se vaati että pysyin kartalla polkuviidakossa. Enkä toisaalta olisi jaksanut oikein kovempaa polkeakaan. Hyvillä mielin maaliin ja yllätyksekseni suoritus riitti sarjassamme D45 pronssille!! Ninni voitti hopeaa! Oi, että olin iloinen.

SM-pronssia.

Loppu lauantai päivä makoiltiin Sannan perheen kellarikerroksen viileässä huoneessamme, syötiin herkkuja ja katsottiin miesten suunnistuksen MM-viestin viimeinen osuus. Oltiin tästä niin paljon kuultu, että kannattaa katsoa ja kyllä kannatti. Oli jännittävää, vaikka tiesikin jo loppu tuloksen.

Sunnuntaina sitten samaan kisakeskukseen kuin lauantaina ja vuorossa oli pariviesti. Me ollaan Ninnin kanssa useana vuotena oltu hopealla sarjassa D80 (yhteisikä vähintään) ja päätetty, että joku vuosi me voitamme. Tänä vuonna se ei kuitenkaan olisi mahdollista mun palautuminen ja kovat vastustajat huomioiden. Mutta joo, mahdollisuus olisi pronssille, jos ei isosti tehdä virheitä, ei tule kalusterikkoja tai kisan kokonaan keskeyttäviä vammoja. Hellekin edelleen jatkui. 

Ninni aloitti ja toi viestiä vaihtoon sijalla 3. Ajattelin, että tässä on ihan hyvä, kunhan tämän pitäisin. Hirveää polkuviidakkoa, mutta kuitenkin aivan ajokelpoista polkua. Meinasin mokata, kun alkupätkällä poljin nelos rastin sijaan kasille, kun jälleen kerran oli risteävä rata, mutta rastilla hoksasin. Onneksi ei ollut iso koukkaus oikealle reitille. Muuten eka oma osuuteni meni suunnistuksellisesti ihan ok, vaikka vauhti tuntui niin hitaalta.

SM-pariviestin yksi kartta.

Odotellessani Ninniä omalta toiselta osuudeltaan (molemmilla on kaksi osuutta) juttelin tuttujen kanssa ja hörpin vettä. Äkisti tuli huono olo ja alkoi huimata. Etsin jotain varjopaikkaa, mitä oli todella vähän tarjolla. Teki vähän häjyä ja yritin vain hengitellä. Laskeskelin, että mulla on joku 15 minuuttia aikaa kunnes Ninni tulee vaihtoon. Yritin vain koota itseni ja olo alkoikin rauhoittumaan. Oli vaan niin kamalan kuuma. Pian Ninni sitten tuli ja kuulutuksesta olisin kuullut, että olisi ollut toisena ja ajattelin että kunhan pronssi sijan saisin varmistettua. 

Nyt tiesi jo mitä polkuviidakkoa on vastassa, joten rauha tekemiseen. Rastikoodeja oli haastavaa vauhdissa nähdä ja reitti risteili hirveästi. Rastikoodin hokemisen sijaan piti hokea rastin järjestysnumeroa, että pysyn kärryillä mille rastille oon menossa. En nähnyt muita sarjamme suunnistajia, joten päättelin heillä olleen se rata jolla itse olin ekalla kerralla. Hitaan tuntuista oli taas meno, mutta sen se vaati että pysyin kartalla.

Ai että tätä on tavoiteltu.

Maaliin tulin läkähdyksissä ja en ollut uskoa kuulutusta että voitimme!! Aivan uskomatonta!

Lopulta Ninni oli jo nostanut meidät kärkeen, en vain ollut kuulutuksesta kuullut vaihdossa oikein ja oikeastaan se oli ihan hyvä, eikä tullut niin paineita. Mutta voi miten iloisia me oltiin!! Nyt kun tätä kaikista vähiten odotimme, se voitto tulikin! Maasto oli sittenkin just sopiva meille, kun piti ottaa tarkasti ja rauhallisemmin. Kovaan polkemiseen musta ei olisi ollut.

D80 Suomen mestarit 2025 😍

Ja tulihan mulle huono olo maaliin päästyä. Huimasi ihan hirveästi, johon vaikutti rasituksen lisäksi tunnemylläkkä. Piti taas puhallella, mikä on tullut niin tutuksi viime viikkoina. Onneksi olo rauhoittui nopeasti ja lopulta kun päästiin ajelemaan kotiin ilmastoidussa autossa, tuntui että pystyi hengittämään helpommin.

Etelä-Suomen reissun jälkeen mun kesäloma loppui ja työt taas alkoi. Aivan odotin työmatkapyöräilyä ja päivä päivältä olokin keveni ja kroppa tuntui koko ajan enemmän omalta. Toki edelleen nukuin päiväunia aina kun se oli mahdollista. Kuitenkin seuraavat pyöräsuunnistuskisat olivat jo seuraavana viikonloppuna.

Seinäjoella Joupiskan maastoissa oli SM-yhteislähtökisa viime lauantaina. Samassa maastossa oli viime syksynä tossusuunnistuksen SM-erikoispitkät jossa suunnistin ja jokunen vuosi sitten pyöräsuunnistuksen MM-kisat, joita olin katsomassa. Ja onhan Joupiskalla järjestetty useita muitakin kisoja. Muistan joskus nuorena suunnistuskisoissa menneeni niin sekaisin poluista, joita on nykyään hurjan paljon enemmän. Asun täältä noin 15 kilometrin päässä, joten voisi sanoa että kisat oli kotimaastossa, vaikka aluetta olen vältellyt jo talvesta lähtien, kun täällä oli tarkoitus pitää myös SM-hiihtosuunnistuskisat, mutta huonon lumitilanteen vuoksi ne peruttiin. Mutta nyt jännitti ja paljon parempi olo kropassa sai aikaan paineita yrittää omaa reipasta vauhtia tarkkaa suunnistamista unohtamatta.

kuva; iskä

En tykkää pyöräsuunnistuksessa yhteislähtökisoista, koska jännitän tuleeko kolareita ja kuinka pääsee omaa suoritustaan tekemään. En tykkäisi mennä jonkun saman vauhtisen perässä koko ajan tai että mun perässä tullaan. Nyt sain kuitenkin loistavan lähdön reunalta ja monien kurvatessa pienen nousun puolessa välissä pienemmälle polulle, mä jatkoin ylös ja sieltä pusikon läpi samalla purtsille, jonne polkua pitkinkin tulevat tuli. Toki ykkös rastille tyhmä lyhyt ohiajo, mutta nopea korjaus ja eteenpäin. Myöhemmin vielä pari polun ohiajoa, mutta muuten aivan jees meno. 

Kartanvaihdossa mun sarjalainen Jenni oli ihan yhtä aikaa, mutta tajusin hänen olleen eri radalla, sillä radalla jonne itse nyt lähdin. Vauhtiin vaan ja reittiä silmäillessä ajattelin mulla olevan nyt helpompi. Tietysti tein vielä yhden tyhmän virheen, kun luulin olevani väärällä polulla ja palasin isommalle tielle todetakseni että olinkin oikealle polulla. Isolla tiekierrolla poljin sen minkä jaksoin ja tiedostin ettei muita näkynyt. Viimeiset rastit varmasti leimaten ja maaliin. Iskä oli maalissa vastassa ja meinasi, ettei muita ole vielä maaliin tullut ja tuloksissa todettiin sama. Huippua, voitin D45 Suomen mestaruuden!!

Jaksoin kyllä todella hyvin, vaikka ekan radan loppu puolella ehdin pohtia, että kuinkahan jaksan toisenkin polkea. Viileämpi keli oli just hyvä ja päälle osunut reipas sadekuuro tuli onneksi toisella kiekalla ja ehti jo mennä ohi kun pääsin maaliin. Sade kyllä liukastutti juurakot ja avokalliot vaarallisen liukkaiksi.

Suomen mestaruur.

Tässä oli tämän kauden pyöräsuunnistus SM kisat ja annan itselleni kiitettävän arvosanan. On ollut ehkä elämäni paras kausi. Sunnuntaina oli sitten vielä AM (aluemestaruus) sprintti ja pariviestikisat Valkealammella. Näitä ei nyt hirveästi tarvinnut jännittää, mutta sprintissä sain hyvää kisaa Ninnin kanssa, kun Ninni mun jälkeen lähteneenä saavutti mua heti ykköselle mun huonon reitinvalinnan vuoksi. Näin vielä kakkos rastilta lähtiessä Ninnin ja oli pakko painaa loppuun asti reippaasti.

Viestissä Ninni parina olimme naisten pääsarjassa, kun ei oman ikäisissä ollut ketään. Hävittiin pyöräsuunnistuksen nuorten maajoukkue suunnistajalle ihan reilusti, mutta sentään aluemestaruus voitettiin. Hyvää treeniä ja onhan Valkealammella niin kauniit polut, että kiva siellä on polkea.

AM-kisoista keräsin kukkia. 

Kovahko pyöräsuunnistus rypistys oli Nuts300 jälkeen, enkä olisi uskonut pärjääväni näin hyvin. Tiedostan erittäin hyvin, että en missään nimessä ole vielä palautunut ja jonkun viisaan mielestä olisi varmasti parasta ollut jättää kisat väliin. Ei kuitenkaan harmita yhtään että osallistuin ja kun kisojen jälkeenkin on tuntunut aivan hyvältä (mitä nyt nukkuisin aika paljon ja herkkuja menee), niin uskallan sanoa ettei mitään vahinkoa ole tapahtunut. Kisojen välissä päivät ovat olleet rauhallisia, vain työmatkapyöräilyä ja muutama lyhyt kevyt juoksulenkki. Niin ja tyttären kanssa ollaan useampana iltana tehty kehonhuoltoa. Uteliaana eteenpäin ja loppu viikossa häämöttää uusi kisa 😁

~Eija~

Kainuun rastiviikko 2025

 Kainuun rastiviikko oli viime viikolla Sotkamossa. Tänä vuonna pääsimme taas osallistumaan, koska mun kesäloma osuu heinäkuulle. Seuraavan kerran sitten taas kolmen vuoden päästä, sillä meillä on töissä kiertävät kesälomavuorot ja ilman lomaa ei tänne vapaiden turvin millään pysty, ei ainakaan koko viikolle. Rastiviikko sisältää neljä tossusuunnistus starttia ja lisäksi on mahdollisuus neljään pyöräsuunnistus starttiin ja mä olin molemmissa.

Ensimmäinen tossusuunnistuskisa oli sunnuntaina vesisateessa. Lähtöpaikalle johtava polku meni aivan kuralle ja sai tehdä töitä että pysyi lämpöisenä ennen omaan lähtöä. Itse suunnistin omassa sarjassani D45A. Vaihtoehtona olisi myös oman ikäsarjan lyhyempi matka tai kuntosarjat.

No ensimmäinen kisa oli hiukan järkyttävä, sillä maasto oli haastava. Tiukkaa rinnettä 5 metrin käyrävälillä (meillä päin käyräväli on yleensä 2,5 metriä), paljon tavaraa kartalla ja luonnollisesti myös metsässä. Kasvillisuus oli niin vihreää, ettei ympärilleen kunnolla nähnyt. Ja tuo sade teki omalla kohdalla haastetta, sillä koin että sen vuoksi näin vielä huonommin. Tuli virhettä, ei onneksi mitään aivan voi valtavaa, mutta harmitti ne silti. Jonkun välin piti mennä ihan kävellen nenä kartassa, että pysyi käyrillä. Yllätyksekseni olin sarjani 8. ja meitä oli yli 30.

Oi miksi teen virheitä helpoille rasteille!??

Tossusuunnistus välipäivän jälkeen oli seuraava kisa ja nyt osasi jo varautua mitä on luvassa ja meni paremmin. Maastokin oli hiukan helpompaa, sijoitus 8. Kolmas kisamaasto oli viikon helpoin, mutta sitten teinkin kolmelle rastille hirveitä virheitä. Suunnan kanssa oli ongelmaa ja sitten selkeästi luin karttaa huolimattomasti. Harmitti todella paljon, vaikka sija oli 10. ja pidin yhteistuloksissa vielä 8. sijani.

Yksi niistä harvinaisista, jotka pääsi KRV:llä kiertämään neljännen osakilpailun. Olin ihan läpimärkä!

Neljäs ja viimeinen kisapäivä valkeni sateisena ja oli ennustettu reipasta Ulla-myrskyä. Oli aika kurjaa lähteä suunnistamaan, kun tiesi kastuvansa ihan läpimäräksi. Ja näinhän siinä kävi, että jo lähtöpaikalle hölkkäillessä paitaa sai vääntää vedestä ja alkoi hytistä kylmästä, ukkonen paukutti taivaalla. Jotain hässäkkää oli lähdössä ja kuulin, että kisaa oltiin siirtämässä kahdella tunnilla. Me hiukan protestoimme, että osan meistä pitää vielä ehtiä pyöräsuunnistamaan. Kutsumista lähtökarsinaan jatkettiin ja kun olin emit-nollauksessa, takaa kuului loppu porukalle, että kisaa siirretään. Meidät, jotka oli jo kutsuttu, päästettiin metsään. Olin siis alkupäässä kisaa lähtemässä.

Vettä tosiaan tuli koko ajan ja ukkonen räiskyi, mutta ei se pelottanut. Enemmän jännitti kuinka löydän rastit ja joutuuko metsässä palloilemaan ihan yksin, kun ei perästä ketään tule. No lopulta metsässä näkyi tasaisesti muitakin ja rastithan sitten löytyikin oikein mukavasti, toki osaa lähestyin jälleen ihan kävelyvauhtia pysyäkseni kartalla. Loppu radasta homma helpottui kun tarjoiltiin polkuvaihtoehtoa. Tämä viimeinen suunnistus menikin tosi hyvin ja hiukan harmitti, että lopulta koko kisa oli peruttu kovan kelin vuoksi. Mun sarjassa vain kolme ehti lähteä metsään ja vain me saimme tuloksen. Yhteistuloksissa kolmannen osakilpailun tulos jäi voimaan, eli olin 8.

Kuva: Touho Häkkinen

Tossusuunnistuksen rinnalla kisattiin myös Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko. Neljä osakilpailua tässäkin, joista eka ja vipa samana päivänä tossun kanssa, mutta muut toistensa välipäivinä. Pyöräsuunnistuksessa sujui tosi hyvin, vaikka kyllähän viikon edetessä kropassa ja erityisesti reisissä alkoi tuntua. Oli kova vauhtista ja nopeatempoista sprinttiä, kaksi keskimatkan kisaa ja kauniissa kangasmaastossa pitkämatka. D45 sarjassa voittoja napsahteli ja pääsin palkintojen jakoonkin. Kokonaiskisan voitto oli lähes varma, jos en jotenkin totaalisesti ryssi.

Kuva: Touho Häkkinen

Pääsin pyöräsuunnistuksessa palkintojenjakoon.

No kyllähän mä sen sitten ryssin, kun viimeisessä kisassa, tuona Ulla-myrsky päivänä jätin koko rastiviikon viimeisen rastin leimaamatta ja sain hylsyn. Vaikka viimeinen tossukisa peruttiin, pyöräsuunnistuskisa saatiin vedettyä. Vettähän tuli ihan kiitettävästi ja olin kylmissäni jo ennen lähtöä. Vuokatin urheiluopiston lähimaasto oli odotetusti polkuviidakkoa, mutta yritin keskittyä oleellisiin polkuihin ja välttämään syheriköt. Mulle tulikin sitten isot virheet 5. ja 6.:lle rasteille. Luin huonosti karttaa ja vitoselle mentäessä hairahduin hetkellisesti lukemaan reittiä takaisin ykköselle ja sen jälkeen vielä kutoselle, kunnes hoksasin, että vitoselle oon menossa. Siinä tuhrautua hirveästi aikaa ja useampi kirosana. Homma ei oikein tämän jälkeen kulkenut ja olo oli sähläävä. Mun oli hirveän kylmä, olisi pitänyt laittaa edes pitkälahkeiset housut jalkaan. 

Viimeiset rastit oli edessä ja olin niin helpottunut että pääsen maaliin. Niin kovaa kuin mahdollista kohti maalilinjaa. Kone sitten herjasi, että jotain ongelmaa on ja ilmeni, että 100 metrin päässä ollut viimeinen rasti on leimaamatta. Tajusin etten tosiaankaan ollut edes tarkistanut vilkkuuko emiTag, vaan mulla oli kauhea kiire maaliin. Kyllä otti päähän, aivan hirveästi. Heitin läpimärkien vaatteiden päälle sadekamppeet ja äkkiä kämpille kuumaan suihkuun.

Aarrrggh, mun inhokkia, polkuviidakkoa.

Ärsyttää toki edelleen tuollainen typerä virhe, ettei tarkista leimausta kunnolla, mutta tunnistan olleeni niin kylmissäni ja oli vain kiire pois. Ja ärsytys on jo lieventynyt, sillä tällaista tämä välillä on, näitä sattuu monille. Onneksi kyseessä ei ollut SM-kisa tai jotenkin muuten tosi tärkeä kisa. Hyvä oppi ja muistutus oli itselle, että vaikka olisi kuinka epämukava olo, niin loppuun asti vaan tarkkana.

Mun ja tyttären viikon kartat.

Rastiviikko oli mukava, vaikka kelit eivät päivää kahta lukuun ottamatta hellineet. Suunnistamisen lisäksi tämä oli lomareissu ja mukana oli esikoista lukuun ottamatta muu perhe ja tyttären ystävä. Nuoret toki tekivät omiaan, mutta yhdessä käytiin keilaamassa, frisbeetä heittelemässä, kävelemässä näköalapaikalle ja uimassa. Ninni oli osan oman perheen kanssa myös osan rastiviikosta ja Ninnin ja hänen poikansa kanssa käytiin Hiidenportin kansallispuistossa. Nukuin viikon yllättävän hyvin, vaikka meidän vuokrakämpässä oli kuuma.

Kuva; Ninni. Hiidenportin kansallispuistossa.

Komeaa rotkoa oli, mutta ei ne kuvissa näy.

Yksi kansallispuisto taas käyty.

Frisbeessä oon hirveän huono, mutta en sentään kadottanut ainuttakaan kiekkoa ja kerran osuin mieheeni...

Vuokatin rinteillä on kaunista ja hyvät nousumetrit.

SM-pysu Ylöjärvellä

Mun tämän vuoden pyöräsuunnistuksen tärkeimmät kisat kisattiin viime viikonloppuna Ylöjärvellä. Tärkeimmäksi niitä ei tehnyt kisamatkat, jotka olivat sprintti ja pitkämatka tai itse paikka, vaan puhtaasti oma kunto. Nyt tiesin olevani fyysisesti parhaimmassa omassa kisakunnossani, mutta heinä- ja elokuun kisoissa en todennäköisesti sitä ole. Tässä välissä kun on Nuts300 seikkailtavana ja jos sen maaliin asti pääsen, voi siitä reippaan viikon päästä tehdä tiukkaa jo yksistään pyöräilykenkien saaminen jalkaan saatikka että reisissä on puhtia. 

Meillä nyt pramea kulkupeli kisoissa, kun Ninni vaihtoi autoa. 

No vaikka fyysinen kunto lupaili hyvää, laittoi suunnistus rutiinien puuttuminen jännitystä ilmaan. Tässä keväällä olin ehtinyt muutaman kerran käydä tossusuunnistamassa metsässä ja kerran pyöräsuunnistamassa. Sitä kuvittelisi, että kun kerran oppii suunnistamaan, sitä aina osaa, mutta ei se aivan niin mene. Kartan lukeminen vaatii jatkuvaa tekemistä ja se tuntuma herkästi katoaa jos ei sitä tee. Ja siis tottakai osaan kompassia käyttää ja karttaa lukea, mutta se sujuvuus kärsii. Tämän vuoksi monet treenaa kartan kanssa läpi vuoden kuinka kenellekin on mahdollista. 

Mä, Ninni ja Hanna.

Suo, Säntti ja Pää porukalla oltiin liikenteessä, sillä parasta näissä reissussa on yhdessä meneminen, tekeminen ja oleminen. Ei tarvitse yksin jännittää ja kisan jälkeen spekuloida reitinvalintoja ja puhkua virheitä ja onnistumisia. Keli oli niin lauantaina kuin sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen, mutta pohjoisen puolen tuuli oli kylmä. Itse lähdin pitkillä pultuilla ja hihoilla kisaan ja hanskatkin olisi ollut ihan jees. Lähdössä tärisin vilun lisäksi jännityksestä. Kisojen vihoviimeisenä lähtijänä (molempina päivinä) oli edessä vain kiinni otettavia. Viimeisenä lähtijänä olin toki myös jo kuullut muiden sarjojen suunnistajilta, että alkuun on luvassa suopätkää ja sitten on polkuviidakkoa.

kuva: Hanna H.

Sprintissä D45 sarjan matka oli lyhintä reittiä vain reipas 6km. Suoalueella varmistelin ja jouduin pysähtelemään usein. 7. rastille tuli virhe ja 8. rastilla kartan vaihtoon meni turkasen paljon aikaa ja lähtö ko rastilta oli huono ja vaihdoin reittisuunnitelmaa kun en yhtä polkua löytänyt. Muuten meni ihan hyvin ja hidastelin tarvittaessa kun koin epävarmuutta. Maaliin päästyäni kuulutettiin mun voittaneen hopeaa, 15 sekuntia voittajalle hävinneenä!! Huh, olin niin helpottunut ja iloinen, sillä mitalia täältä oltiin lähdettykin hakemaan. Ja suureksi ilokseni Ninni voitti pronssia!!

Mun reitin pääsee katsomaan liveloxista.

D45 sarjan SM-sprintin mitalistit mä, Dina ja Ninni.

Yövyimme Tampereella, joten illalla ehti käydä vielä kevyellä lenkillä ja syömässä. Sitten taas sunnuntaina uhkuen pitkänmatkan kisaan. Oletin, että nyt on helpompaa suunnistusta ja pitää vaan osata tehdä järkeviä reitinvalintoja ja jaksaa polkea. Lyhintä reittiä matka oli reipas 22km. 

Reissu olikin odotettua rankempi kaikilta osa-alueilta. Heti oli haastavia rastipisteitä polkusyheriköissä ja epävarmuutta oli kakkoselle ja sen jälkeen teinkin ennen ja jälkeen kolmosen virhettä. Myöhemmin lisää huonoja lähtöjä rastilta, erityisesti ekan kartanvaihdon jälkeen rastilta kuusi. Harjua sai nousta ja laskea, jalat huusivat hoosiannaa. Perhoslenkeillä (rasteilla 8-16) näin sarjani muita naisia ja se antoi puhtia, että en paina siellä yksin. Muutenhan ei kisan tilanteesta tiennyt mitään. Onneksi painoin loppuun asti enkä jäänyt harmittelemaan suuremmin useita virheitäni, sillä maalissa sain kuulla että voitin 😀 Tällä kertaa toiseksi tulleeseen Jenniin oli 50 sekuntia. Olin siis saanut Jennin kiinni ja mennyt ohikin, mutta mun tyhmä virhe 18.rastille oli viedä multa kisan kärkipaikan. Ai että lopputulos tuntui hyvältä ja helpottuneelta. Meidän sarjassa on niin kovaa porukkaa, että homma on pienestä kiinni.

Mun pitkänmatkan reitin pääsee katsomaan myös liveloxista.

Kiitos Ninnille ja Hannalle taas kerran kivasta reissusta!

D45 sarjan SM-pitkänmatkan mitalistit, Jenni, mä ja Dina (joka ei ehtinyt palkintojenjakoon).

Olihan puhki poikki olo kisan jälkeen ja vielä seuraavat pari päivää. Erityisesti sunnuntain pitkämatka haastoi niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Onneksi isommilta vammoilta vältyin, vaikka molempina päivinä kerran kaaduin. Myös pyörä pysyi ehjänä. Kotiin ehdittyä siellä odotti äitienpäivän kunniaksi kukkia, suklaata ja lämmin palju.

Viikon päästä lähden tossusuunnistuksen SM-keskimatkan kisaan Outokumpuun. Tavoitteet siellä onkin sitten ihan erilaiset kuin pyöräsuunnistuskisoissa, nimittäin hyvä oma suoritus ilman isoja pummeja ja toivottavasti A-finaaliin. Mun sarjaan on ilmoittautunut yli 50 naista, mikä on valtavan hieno määrä. Tämä on mun mielestä niin hienoa, etä veteraanisarjalaisillekin järjestetään mahdollisuus SM kisoihin hienoissa maastoissa ja hyvillä kartoilla. Mutta tästä reissusta sitten postausta reissun jälkeen.

~Eija~

Yö-Rogaining Pirkanmaalla

 Marraskuun toisena viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä Suo, Säntti ja Pää oli pitkästä aikaa liikkeellä, kun Pirkanmaalla järjestettiin Yö-Rogaining. Viime vuonna osallistuin Ninnin kanssa ja tänä vuonna myös Hanna pääsi mukaan 8 tunnin fillarisarjaan. Tänä vuonna kun jäi kaikki seikkailukisat välistä päällekkäisyyksien ja muiden juttujen vuoksi, oli todella kiva päästä kuitenkin tähän tapahtumaan. Tulevaisuudessa kuitenkin on tavoitteena osallistua vielä tällä porukalla mm seikkailukisoihin ja tällainen rogaining tapahtuma sopii tosi hyvin teemaan.

Tavarat kasaan.

Tuttuun tapaan kotona kasasin tavaroita levälleen ennen pakkaamista, että näen onko kaikki tarpeellinen mukana. Pyörän ja siihen kuuluvien varusteiden kuten kypärän ja valojen lisäksi tutusti mukaan otin ea-tarvikkeet ja kompassin, jotka on usein mun vastuulla. Mm. pumpun ja pyörän korjaus tarvikkeet ottaa Ninni. Energiaa ja evästä, vaihtovaatteet ja reittisuunnittelua varten nuppineuloja, viivoitin, nauhaa ja alleviivauskyniä. Kuvan nappasin ihan sen vuoksi, että seuraavalla kerralla on taas helpompi miettiä tavarat, kun tarvitsee vain katsoa kuvaa.

Kisakeskuksen paikka julkaistiin vajaa viikko ennen tapahtumaa. Sääksjärven koululla Lempäälässä oli isosti sisätilaa, jossa varattiin itsellemme pöytä paikka ja odoteltiin karttojen saamista. Se oli tasan klo.20 kun saatiin kartat ja sitten oli kaksi tuntia aikaa suunnitella mitä rasteja lähdetään hakemaan.

Tämä vaihe sujuu meiltä nykyään tosi hyvin. Rauhassa ensin silmäillään koko karttaa ja rastipisteitä. Sitten merkitään kaikki 7 ja 9, eli isoimmat rastipisteet. Sitten hahmotetaan reitti vaihtoehtoja, vähän mittaillaan matkaa ja tutkaillaan millaista maastoa siinä on. Pienimmille poluille ei lähdetä. Saatiin tehtyä hyvä reittisuunnitelma ja loppuun parikin vaihtoehtoa mitä tehdään. Itse arvioin, että ei millään ehditä lopussa niin paljon kuin villeimmässä suunnitelmassa kaavailtiin, mutta kuinka väärässä olinkaan.

Reittisuunnittelua.

Reittisuunnitelmaa tehdessä samalla syötiin ja juotiin. Ennen starttia vielä vessassa käynti ja reput selkään. Keli oli lämmin, eikä satanut. Porukkaa oli paljon. Tapahtumassa ei eritellä nais- ja miesjoukkueita eikä sekajoukkueita, vaan kaikki kisaa samassa sarjassa. Hienoa katsoa miten kauaksi taakse maajoukkue pyöräsuunnistajia ja seikkailu-urheilijoita jäämme, parhaamme kuitenkin teemme.

Lähtö klo.22.

Oltiin puhuttu, että nyt otetaan alku rauhallisesti, koska olemme sen niin usein ryssineet hätiköimällä. Yrityksestä huolimatta jälleen meni pieneksi sekoiluksi. Se on uskomatonta kuinka toiset kilpailijat vierellä sekoittavat oman tekemisen ja on sellainen ihme kiire tekemisessä. Ekalle rastille pieni virhe, joka tuli toisten perässä mennessä, vaikka itse tiedosti ettei tästä kyllä omasta mielestä pitänyt vielä mennä. No ei iso juttu, mutta ärsytti se. Lopulta päästiin toisista fillaroijista eroon, kun ei haettu yhtä 5 pisteen rastia ja ehkä kaikki muuta samaan suuntaan lähteneistä sen haki. Jälkikäteen ajateltuna meidänkin olisi se ollut järkevä hakea, koska oli melko lähellä isoa tietä, mutta se hyvä puoli että päästiin tekemään omaa juttua. Homma rauhoittui, vaikka myöhemmin vielä pieniä sekoiluja oli. 

Oli tosi tärkeää lukea rastimääritteet, sillä vain ne lukemalla saattoi löytää missä rasti todella on. Normaaleja  suunnistukseen kuuluvia rastilippuja ei ollut, vaan rastipisteessä oli punainen kuitunauha ja QR-koodi, joka piti kännykässä olevalla appilla leimata. Joillain rasteilla rastia sai todella etsiä ja rastimääritteen ymmärtäminen oli tärkeää. Esimerkiksi keskellä yötä oli jotenkin kovin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa "itäisen puoleisen sillan kolmas ratapölkky" vai miten se nyt olikaan kirjoitettu. Kompassilla piti tarkistaa missä on itä ja vasta sitten hoksasi pimeässä että ihan vieressä on toinen silta, mutta sitten piti miettiä mikä on ratapölkky. Pääsimme jyvälle ja löytyihän se, mutta meni jokunen minuutti. Sitten oli sellaisia ihan bingo osumisia, että juuri oikealla hetkellä pysähdyttiin tarkistamaan paikkaa ja rasti oli ihan viereisen kiven takana kuusessa. 

Rastipiste.

Homma kuitenkin eteni ja reittisuunnitelmiin alettiin pian puolen välin jälkeen jo tekemään muutoksia. Ne oli hyviä muutoksia ja yllätyin miten hyvin oltiin ehditty. Vielä paremmalla keskittymisellä oltaisiin tehty vielä järkevämpiäkin reitinvalintoja ja ainakin yksi pitkähkö turhah kierto tuli. Onneksi kaikki jaksoimme hyvin ja aina joku oli 100% kartalla jos kaksi muuta ei ollut. 

Pikkuisen rapainen pyörä.

Maaliin tultiin 8 tunnin aikarajoissa, pyörät niin kuraisina ja naiset melko väsyneinä. Huulet olivat taas niin rohtuneet ja nälkä kurni vatsaa. Pyöräilykilometrejä kertyi 117, nousumetrejä lähes 1300. Pisteitä saatiin 305 ja sijoituimme 14., paras täys naisjoukkue. Kokonaisuudessaan joukkueita 8 tunnin fillarisarjassa oli 56. Olimme omaan tulokseen erittäin tyytyväisiä.

Urakan jälkeen oli todella väsy. Osallistumismaksuun kuului aamupala läheisellä ABC:llä ja käytiin siellä ja sitten ajeltiin kotiin. Silmiä kirveli ja päässä humisi, mutta hereillä selvittiin kotiin. Mulla alkoi heti perään kolmen yövuoron putki ja toipumisessa valvomisesta meni sen vuoksi todella pitkään. Onneksi paikan päällä sai pestyä pyörän jo melko hyvin, mutta tarkempi pesu on edelleen tekemättä...

~Eija~

Ristiradan ansa

 Omalta osaltani tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi on paketissa. Viimeinen odotettu kisareissu oli viime viikonloppuna Hiittenharjulle Harjavaltaan, jossa kisattiin SM-keskimatka ja pariviesti. Etukäteen fiilikset oli tosi rauhalliset ja paineettomat. Mitalitavoitteen olin jo saavuttanut, sillä tältä kaudelta mulla oli jo koko värisuora. Sarjassani D45 oli 11 ilmoittautunutta ja se on hyvin marginaalilajissa ikänaisten sarjassa. Kisakumppanit olivat kovia. Monella oli mahdollisuus podiumille, myös mulla.

Uusi A3 kokoinen karttateline pyörään.

Tämän kauden yksi isoimmista murheenkryyneistä on ollut liian pieni karttateline pyörässä. Se on aiheuttanut sen, etten ole saanut karttaa kokonaisuudessaan näkyville, vaan oon joutunut pysähtelemään ylimääräisiä kertoja ja taittelemaan karttaa uudelleen. Yllättävän paljon se on vienyt aikaa. No nyt sain aikaiseksi tilata isomman, A3 kokoisen karttatelineen. Sain sen lauantaina aamupäivällä asennettuna pyörääni, kun Ninnin vastaavalla kiinnitys systeemillä olevaa telinettä en testatessa pyörääni saanut. Ja nyt voin sanoa, että olikin hyvä teline eikä koko keskimatkan kisasuorituksen aikana tarvinnut miettiä näenkö karttaa tai pysyykö teline kiinni.

Kisa ei kuitenkaan mennyt nappiin ja tein yhden merkittävän ja äärettömän typerän virheen...

Keskimatkan mokailu paikka kartalla.

Alku lähti hyvin ja tarkat kolme ensimmäistä rastia löysin hyvin. Neloselle ja vitoselle hyvin ja tuli jo sellainen hyvän olon tunne, että tämä sujuu. Jatkoin reippaalla poljennalla eteenpäin, kunnes pääsin rastille 6 (-145, tuo jälkimmäinen numero on rastin koodi) ja lähes lamaannuin kuin näin rastiviivan johtavan 5! Mä olin epähuomiossa 5. rastilta polkenut 8.:lle, sen jälkeen 7.:lle ja sitten 6.:lle! Eli väärinpäin tuon perälenkin. Tämä on risteävän radan riski ja oon joskus ennenkin vastaavaan kosahtanut tai meinannut kosahtaa. Näin kun karttaa rauhassa paikallaan katsoo, voi vain ihmetellä miten tuollaisen virheen voi tehdä. Vauhdissa, hyvällä fiiliksellä ja "keskittyneenä" homma muuttuu täysin. Mä yleensä en hoe mielessäni rastin järjestysnumeroa vaan koodia ja siksi vasta kutosella rastiviivan mennessä vitoselle hoksasin virheeni.

Tyhjä metsä ympärilläni raikui kirosanoista ja olin niin vihainen itselleni. Kisa oli menetetty. kanavoin vihani sitten polkemiseen ja lähdin kiertämään 7. ja 8. rastit uudelleen samaa reittiä mitä olin hetki sitten tullut. Ei kannattanut jäädä kannolle itkemään, vaikka teki mieli. Hyvä ottaa opetuksena ja treeninä loppuun asti.

10. rastilla oli kartan vaihto ja taas hetkellinen hartioiden lysähdys kun näin loppu lenkin. Polkusyherikköä harjulla, jossa olen niin huono. Vauhtia oli otettava alas ja yritettävä keskittyä. Jouduin pysähtelemään ja tarkistamaan, mutta kartalla pysyin ja kaikki rastit löytyi suoraan. Pettyneenä kuitenkin maaliin.

Rastisekoilu väliaikojen perusteella vei multa 5 minuuttia ja näin putosin mitalisijoilta neljänneksi. Ilman tuota sekoilua, olisin voittanut mestaruuden. Kuitenkin pitää muistaa, että jos tuota sekoilua ei olisi tullut, olisin silti voinut tuossa mulle haastavassa polkusyherikössä sitten töpeksiä hyvän fiiliksen ja vauhdin huumassa. Pahimman pettymyksen väistyttyä tajusin, että 4. sija oli kuitenkin tässä porukassa aika hyvä suoritus. Muutkin olivat tehneet virheitä, mutta ihan eri paikoissa kuin mä. 

Valkoiset "sukat" jalassa uimaan.

Hiittenharjulta Ninnin kanssa siirryimme illaksi ja yöksi Poriin hotelliin. Kevyt iltakävely uimaan Kirjurinluodon uimarannalle, sitten syömään ja kauppaan. En muista koska olen Porissa viimeksi ollut, mutta en kai koskaan keskustassa ja olihan kivan näköinen paikka. Keliksikin osui mitä kesäisin.

Kirjurinluodon uimarannalla.

Yön nukuin ihan ok, vieraassa paikassa harvoin ihan älyttömän hyvin nukkuu ja päälle vielä puski sunnuntain viestin kisajännitys, niin ihan levollisimmin mielin en herännyt. Aamupalalla alas niin paljon kuin mahdollista, mutta hiukan pökkäsi. SM-pariviestiin D80 (yhteisikä vähintään) sarjaan oli ilmoittautunut 7 joukkuetta, joka on myös hyvä määrä. Paperilla kaikki oli hyviä joukkueita ja eilisen tuloslistalla onnistujia ja suunnistusvirheitä tehneitä. Meidän selkeä tavoite oli saada mitali, mutta se ei tulisi kevyesti polkemalla tai sinne päin rastia kohti. Itse asetimme meille tavoitteet, paineet ja näin jännitys sai lisää tuulta alleen.

Maasto oli ihanaa kangasmaastoa ja polkusyherikköinen harju.

Itseä auttoi, kun pääsi kisakeskukseen ja lähdettiin kevyesti lämmittelemään edellisen päivän väsyneitä jalkoja. Fyysinen tekeminen vei ajatukset spekuloinnilta. Kävin näyttämässä paikalla olevalle pyörien huoltajalle pyöräni takarengasta, joka on jo hetken venksuttanut, mutta en ole osannut sille mitään tehdä enkä ole saanut aikaiseksi hoitaa sitä kuntoon. No tuomio oli takarenkaan laakeri, joka oli mäsänä. Paikan päällä ei sitä saatu vaihdettua, mutta voisin pyörällä kisan polkea. Tänä vuonna en ollut pyörälle täyshuoltoa teettänytkään, joten tässä sen nyt taas näki.

No sitten viestiin. Pariviestissä siis on kaksi joukkueen jäsentä ja ikäsarjoissa molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä neljä osuutta. Tänä vuonna mä aloitin viime vuoden tapaan. Lähdöt on aina jännittäviä ja jopa pelottavia, ettei kolaroitaisi, mutta taas meni ihan hyvin ja oma lähtöpaikkani oli reunassa, joten pääsin hyvin liikkeelle. 

Mutta ekalle rastille heti huono reitinvalinta muun porukan seassa ja sitten vielä poljin rastin ohi. Olin hetken hiukan kuutamolla, että mihin oikein tulin, mutta osasin lähteä oikeaan suuntaan tarkistettuani kompassilla suunnan ja sain kiinni olinpaikastani ja rastille. Harmitti taas, mutta eteenpäin vaan. Tuli vielä toinenkin huono reitinvalinta kivikkoiselle, vaikkakin leveälle polulle. Ylämäkeen tuo polku oli mahdoton polkea ja jouduin taluttamaan pyörää. Jälkikäteen karttaa katsoessa, olisi ehdottomasti pitänyt kiertää vasemmalta. Ninni oli tullut samalle polulle omalla osuudellaan. Muut rastit meni ihan ok, vaikka taas jouduin hidastamaan vauhtia lopun polkusyherikössä ja vaihtoon neljäntenä, yli 5 minuuttia kärkeen! Harmitti. 

Ninnin ollessa omalla ekalla osuudellaan, juttelin kärjessä tulleen Dinan kanssa ja hoksasimme, että meillä oli eri rata. Loppu osa ainakin tulisi olemaan mulla toisella osuudellani helpompi. Heräsi sellainen sopiva toivon kipinä, että ehkä tämä ei ollut vielä tässä. Ja sitten Ninni olikin nostanut meidät kolmanneksi ja mä päätin painaa menemään, tavoitteena lyödä Dinan ekan osuuden aika.

Homma sujui paljon paremmin ja tämä hajontarata oli lyhyempikin. Nyt oli jo osa niin tuttua polkua, että karttaa ei paljon tarvinnut katsoa, vaan antaa mennä vaan. Sainkin nostettua meidät 2.sijalle ja sitten jännitettiin kuinka tässä käy.

Voitimme pronssia, JEE!

Kyllä tähän voi olla tyytyväinen. Aina sitä jossittelua jää, virheiden harmittelua ja entä jos-pohdintaa, mutta mitali oli tavoite ja sen saavutimme. SM-viesti mitaliputkemme sai kuin saikin jatkoa 😀

Pyöräsuunnistuskausi tosiaan on nyt paketissa. Oli jälleen ikimuistoinen ja opettavainen kausi. Hiukan harmittaa, että kausi oli tässä. Sellainen pikkuinen nälkä jäi ensi kaudelle.

~Eija~

Kesä 2024

 Voiko jo sanoa, että ulkona tuoksuu syksy, vaikka lämpötila näyttää kesälukemia, hyttysiä pyörii ympärillä ja kesäkukat kukkii. Syksyn puolesta puhuvat kellastuvat koivun lehdet, omenoiden painosta taipuvat oksat, puimurit pelloilla, hirvikärpäset ja pimenevät illat. Joo, enemmän tuli juttuja syksyyn, se on ihan just täällä.

Sateenkaari kesän alussa.

Mulla on toki vielä yksi kesälomaviikko edessä, joten ihan vielä en suostu kääntämään vuodenaikaa syksyyn. Itse asiassa tuli palattua kännykän kuvagalleriaan ja plarattua miten tämä kesä menikään. Oli ikimuistoisia hetkiä, rauhallisia pysähtymisiä, joka solulla elämistä ja nauttimista sekä iloa. Valitettavasti myös kiire, riittämättömyys, murehtiminen ja suru olivat läsnä. Pariin otteeseen toivoin, että kesä olisi nopeasti ohi, niin väsynyt välillä olin. Mutta syvemmissä vesissä välillä kahlaaminen antaa näkökulmaa, kunhan sieltä pääsee rannalle.

Joskus lenkeillä maltoin pysähtyä hengittelemään hetkeen.

Aina sitä ajattelee, että kesällä juoksen ja pyöräilen paljon, kun on niin valoisaa ja lämmintä. Tulihan sitä jonkin verran tehtyä, mutta tunnit ja kilometrit jäivät melko maltillisiksi. En ole hellejuoksija, joten kuumina päivinä lenkit olisi pitänyt ajoittaa aikaisiin aamuihin tai iltoihin, mutta jos oli mahdollisuus nukkua, niin nukuin, koska tarvitsen unta. Sain kuitenkin tehdyksi joitain sellaisia asioita, mitä on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Esimerkiksi nuorimmaiseni kanssa nukuttiin yksi yö laavullamme. Laavun olen mieheni kanssa rakentanut yli 20 vuotta sitten isäni metsään Ylistaroon. Meillä oli ikimuistoinen ilta yöttömässä yössä. Käytiin iltauinnilla läheisellä louhoksella, grillattiin lämpöiset leivät nuotiolla, luettiin kirjoja ja juteltiin. Yö nukuttiin valtavan hyvin. Oli yksi parhaimmista jutuista tänä kesänä 💗

Uin kesällä aina kun mahdollista. Muutamien minuuttien pulahdus teki aina hyvää.

Mun lempipaikka, laavu iskän metsässä.

Toinen kauan suunnitelmissa ollut juttu oli pyöräillä ystäväni Helenan mökille Virroille. Se oli meiltä Ilmajoelta reipas 90 kilometriä suuntaansa. Ja perillä Helena odotti valmiine ruokineen ja sitten lämmitettiin sauna ja uitiin ja saunottiin pitkän kaavan mukaan. Olin yön mökillä ja aamulla lähdin polkemaan takaisin kotiin. Oli ihanaa, joten kiitos Helena 💗

Matkalla Virroille.

Puutarhasta.

Puutarhassa puuhailu on mulle palautumista, rentoutumista, äänikirjan kuuntelua tai omissa ajatuksissa sukeltelua. Tänä kesänä saatiin miehen kanssa kaksi retuperällä olevaa murheenkryyniä hoidettua kuntoon ja siitä tuli hurjan hyvä fiilis. Kuitenkin puutarhan hoito kävi tänä kesänä hetkittäin työstä, kun yritti pitää sen kunnossa loppu kesän juhlien vuoksi. Itse näki joka puolella rikkaruohoja ja siistimistä vaativia kasoja. Muu perhe huoltomaalasi ja kärräsi multaa, kun mä kesäloman loputtua painoin töissä pitkää päivää ja vielä livahdin pitkillä vapaapäivillä Alpeille.

Niin, Alppireissu Chamonixin maisemiin oli aikataulullisesti haastavaan hetkeen, mutta tarvitsin sitä kyllä juuri siihen. Myös tämä reissu nousee ikimuistoisiin hetkiin tältä kesältä. Hirveä jännitys miten osaan yksin matkustaa ulkomaille ja siitä selviäminen ja ystävien ja kummitytön kanssa lomailu upeissa maisemissa oli ihanaa. Alppituulien hengittely teki hyvää ja onnistuin pysähtymään hetkeen.

Coldplayn keikka oli VAU!

Sitten elokuun alussa tilanne tiivistyi, kun aika oli kortilla. Vuotta aikaisemmin onnistuttiin saamaan liput Coldplayn keikalle ja vaikka stressi puski päälle, keikalle lähdettiin. Samalla viikolla oli tyttären rippijuhlat ja mulla pitkiä työvuoroja. Alun perin haettiin ykkös ja kakkos vaihtoehtoina ihan toisille ripareille, mutta kolmas vaihtoehto osui meidän kohdalle. Stressiä tosiaan pukkasi ja tuolla viikolla omat liikkumiset jäi minimiin ja Garmin näytti korkeaa stressiä ja huonosti nukuttuja öitä.

Mutta Coldplayn keikka oli upea ja meillä oli tyttären kanssa mukava reissu 💗 Ihanaa, että äiti hyväksytään kaveriksi, eikä vain maksajan ominaisuudessa.

Ja rippijuhlat meni hyvin, oli ihana päivä. Murehdin etukäteen kuinka tarjottavat riittää ja maistuuko ne miltään. Kaikki riitti ja oli hyvää. 

Rippijuhlien jälkeinen viikko oli hyvä. Sain nukuttua taas paremmin, ehdin liikkua, töissä pystyin keskittymään ja sellainen jatkuva hoppu oli poissa. Sopivan lämpöiset kelit hellivät ja vapaapäivinä sain tehtyä kesän kutomistyön loppuun, niin ja ehdin istua sohvalla ja katsella olympiakisoja. Nyt nousee taas uutta painetta, kun vajaan kahden viikon päästä on lasten suunnistuskisat joissa olen elämäni ensimmäisen kerran ratamestarina. Homma on sinänsä hanskassa, mutta ei sitten kumminkaan. No pysyn rauhallisena ja tiedän saavani apuja jos en pystykään. Todennäköisesti kaikki menee hyvin, vaikka jännitysmomentteja riittää.

Jännityksestä puheen ollen, ensi viikonloppuna on tämän kauden viimeiset pyöräsuunnistuksen SM kisat. Keskimatka ja viesti kisataan Harjavallassa. Mukavasti on osallistujia ja ehkä kohta alkaa jännittämään, mutta toistaiseksi oon rauhallisilla fiiliksillä lähdössä viivalle.

~Eija~