lauantai 16. tammikuuta 2016

Iloliikuntaa

Arkiliikunta, hyötyliikunta, perusliikunta...rakkaalla lapsella on monta nimeä ;)
Se on siivoamista, työmatkapyöräilyä tai kävelyä, haravointia, halon hakkuuta, leikkimistä lapsen kanssa, portaiden nousemista, kävelemistä kotoa kauppaan ja lumitöiden tekeminen, näin joitain mainittuna. Suurin osa meidän liikunnasta kertyy päivittäisten askareiden yhteydessä. Puoli tuntia reipasta arkiliikuntaa päivittäin parantaa kestävyyskuntoa ja on isona apuna painonhallinnassa. Terveyshyötyjä on mm. että tyypin 2 diabeteksen ja korkean verenpaineen kehittymisen riskit laskee puolella. Näin jotain mainitakseni.
 
Terveysliikunta suosituksen tavoite on harjoittaa kestävyyskuntoa reippaalla teholla 2 ja puoli tuntia viikossa. Tätä pystyy kerryttämään juuri esimerkiksi työmatkoilla kulkemalla ne kävellen tai pyörällä. Jos ei aika anna myöden koko työmatkaa hyötyliikkua, suositettallaan edes osan matkaa hyppäämään ratin takaa pois. Tarvitseeko aina saada se auto työpaikkaa lähimmälle parkkipaikalle? Voisiko auton jättää parin kolmen kilometrin päähän työpaikalta ja reippailla loppu matkan?
Erityisesti he joiden on vaikea päästä työpäivän ulkopuolella liikkumaan, kannustaisin käyttämään työmatkat hyödyksi. Se vaati pientä suunnittelua ja hiukan enemmän ajan varaamista kulkemiseen, mutta aamu reippailulla työpäivä lähtee hyvin käyntiin ja illalla kotiin palatessa päivän liikunnat on tehty.

Lisäksi suosituksissa on rasittavaa liikuntaa tunti ja 15 minuuttia viikossa. Tätä voi olla vesijuoksu, aerobic, juoksu, hiihto...
Lihaskuntoa ja liikehallintaa 2 kertaa viikossa käsittää mm. pallopelit, luistelu, kuntosali ja venyttely.

Valtakunnallinen "liikuntapiirakka"-suositus. Lähde: www.ukkinstituutti.fi
Miten on, tuleeko sinun nautittua kaikkia liikuntapiirakan paloja?

Itse suosin monipuolisuutta, rohkeutta kokeilla uusia juttuja ja siitä mistä nauttii, keskittyy siihen vielä suuremmalla tarmolla. Kuitenkin kun se ykkös laji löytyy, ei saa unohtaa monipuolisuutta. Esimerkiksi juoksuharrastuksessa pelkällä juoksemisella ei kehity toivotulla tavalla, vaan on muistettava eri temmolla harjoittelu, juoksua tukeva lihasten voimaharjoittelu, lihashuolto ja venyttely ja arkiliikuntaa unohtamatta.
Etelä-Pohjanmaalle saatiin vihdoin lunta mainitsemisen arvoisesti, eli pääsi lumitöihin! Se onkin yksi lempihyötyliikuntamuotoni. Ruohonleikkuun (sellaisella lykättävällä koneella) ja metsätöiden lisäksi ;)

Voi miten sisällä hypähti kun eilen aamulla olin eskarilaista lähdössä viemään kouluun! Ulko-ovelta avautui lähes koskematon, nilkkaan asti ulottuva hanki pihallamme! Tuli kiire kuljettaa lapsi kouluun, syödä aamupala ja saada itselle ja nuorimmaiselle ulkoiluvaatteet päälle ja intopiukeena kolan puikkoihin!

Lunta olikin satanut yön aikana mukava kerros ja pehmeää kevyttä lunta oli ilo lykkiä sivuun. Hyvää tehoa hyötyliikunta pläjäykseen sai kun nuorimmainen hyppäsi välillä myös lumikuljetuksen kyytiin ;) Oma piha ei vielä riittänyt mulle, joten kävimme vielä lykkimässä naapurinkin piha, Oli ilo auttaa!

Lopuksi lumipesu ;)
Tänään lunta on lasketellut taivaalta lisää :) Itse kävin jo 2 tuntia hiihtämässä, joten tällä kertaa mies pääsi hyötyliikkumaan. Meillä yleensä on kisaa kumpi pääsee lumitöihin, joten en mä tätä kovin tylsäksi arkipuuhaksi luokittelisi, vaan todelliseksi ILOLIIKUNNAKSI :D
Ihanaa lumista viikonloppua kaikille!

~Eija~

2 kommenttia:

  1. Luminen maisema ilahduttaa todella, ja pakkanen - sehän taitaa olla vain pukeutumiskysymys ⛄. Minäkin nautin lumen luonnista, mutta tänä talvena perheen pojat ovat hoitaneet sen puolen riemu mielellä! Lumilinnoja ja mäkiä syntyy kuin sieniä sateella. Mahtaako johtua siitä että tätä valkoista maisemaa odotettiin niin hartaudella ☺
    Ja iloliikuntaan haluan lisätä vielä yhden tehokkaan liikuttajan, nimittäin koiran! Voi sitä ilmettä kun koirat keikuttavat kuonojaan ja odottavat että lähdetään...ja sitten mennään, pitkin hiljaisia lumisia metsäpolkuja ja huomaamatta on tullut itseäänkin liikutetuksi useampikin kilometri...

    Liikutaan siis ja nautitaan tästä kauniista maisemasta!
    -Niina-

    VastaaPoista
  2. Näin juuri! Onhan tätä kunnon talvea odotettukin, joten iloitaan tästä nyt :D!Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Liikkumisen iloa Niina sulle ja koko perheelle ja koirallekin tietty :)
    -Eija-

    VastaaPoista