tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävälle

Me tarvitsemme jonkun meitä kuuntelemaan ja ymmärtämään. Kulkemaan kanssamme ja puhumaan kanssamme ja ojentamaan meille auttavan kätensä. Jakamaan kanssamme elämän ilot ja surut, päivittäiset seikkailumme. Nauramaan ja itkemään kanssamme ja sanomaan lohduttavat sanat.

Me tarvitsemme jonkun joka näkee meissä vain hyvää ja ylenatsoo kaiken muun. Joka pitelee meille peiliä kun olemme parhaimmillamme. Niin. Me tarvitsemme arkipäivää piristämään ystävän, joka tekee maailmasta lämpimämmän.
~Positiivarit
Ystävää voi muistaa vuoden jokaisena päivänä, mutta tänään helmikuisena tiistaina ystävien merkityksestä muistutellaan kaikkia. Toivon, että jokainen saa tänään hymyn, halauksen tai lämpöisen ajatuksen. Jotkut saavat kortin, tekstiviestin tai puhelun. Toivon, ettei kukaan tahtomattaan olisi yksinäinen.
Hyvää ystävänpäivää sinulle!


Parhaita hetkiä ystävän kanssa ovat ne hetket kun saamme olla yhdessä tai tehdä jotain yhdessä.  Tänään Neiron koululla onkin ystävätreenit klo.18.30-19.30
Ota siis ystäväsi mukaan ja tulkaa tekemään hymyssä suin yhdessä kiva treeni. Jos ystäväsi onkin estynyt, tule kuitenkin sinä, sillä paikan päältä varmasti löytyy jokaiselle ystävä <3
Kertamaksu 4€, tervetuloa!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti