Elokuun pyöräretki

Laskelmieni mukaan olen tehnyt kolmena vuonna peräkanaa ystäväni Meijun kanssa Juhannus pyöräilyn, joka on sellainen meille reippaan pitkä eli 100 kilometriä ja jonkin verran yli. Tänä vuonna palasin perheeni kanssa Tanskan reissulta juhannusaattona vesisateeseen ja se sää tyyppi pysyi lähes koko viikonlopun. Meijun kanssa päätimmekin sitten siirtää pyöräretkemme myöhemmälle kesää. Ja vaikka sää tyyppi muuttui kovinkin erilaiseksi tuon juhannuksen jälkeen, molempien risteävät menot siirsivät ja siirsivät reissua. Lopulta viime sunnuntaina illan suussa pääsimme yhdessä liikkeelle, muutama tunti aikaisemmin Meijun suunnittelemalle reitille. Pyöräilyllemme tyypillisesti sadetta oli jälleen ennustettu ja edellis kerroista oppineena pakkasimme reppuihin pitkät housut, takit, sadetakit, hanskat ja vähän syötävää. Lähtiessä toki aurinko paistoi ja oli just sopivan lämmin.

Lähtiessä aurinko paistoi.

Molemmilla meillä on hybridi-pyörät, jotka ovat todella hyvät asfaltilla mutta toimivat hyvin kovilla hiekkateilläkin. Alkuun huristeltiin Ilmajoelta Seinäjoen reunoja Nurmoon. Vauhti oli reipahkoa ja aivan hengästyi kun samalla vaihdettiin viimeisimpiä kuulumisia. Tiukat käännökset, muun liikenteen seuraaminen ja samalla jutteleminen on haasteellista, joten onneksi reitti pian löysi väljemmille pyöräteille ja kurvasimme Ruuhikoskelle, Etelä-Pohjanmaan golfkeskukseen syömään. En ole aikaisemmin paikassa käynyt, joten oli oikein mielenkiintoista silmäillä paikkaa. Oli siisti ympäristö, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Kaikki ruoka lautaselta upposi ongelmitta.

Retki muona kohdillaan!

Vaikka ei ähky tullutkaan, tuntui pyöräilyn jatkaminen hiukan raskaalta syömisen jälkeen. Ehkä se oli puolituntia tai tunti kun ruoka oli sopivasti jo laskeutunut ja sen verran hyvin se antoi energiaa, ettei eväisiin tarvinnut koko retkellä koskea, mitä nyt suklaata sain Meijulta.

Matka jatkui kohti Peräseinäjokea. Pitkä pätkä päästiin hyvä kuntoista, yllättävän mäkistä hiekkatietä polkemaan. Vauhti sopivasti oli hiukan rauhoittunut, joten ehti hyvin ihastella kauniita puutarhoja ja taloja idyllisessä maalaisympäristössä. Kumpikaan meistä ei ollut juuri tuolla tiellä koskaan ajellut. Ihana löytää uusia teitä ja paikkoja loppujen lopuksi todella läheltä kotoa.

Mä ja Meiju Ämmälänkylän tuolla puolen.

Lähestyessämme Peräseinäjokea hämmästelimme tuulivoimalapuistoa, jonka olemassa olosta emme aikaisemmin tienneet tai emme vain olleet rekisteröineet. Myös Peräseinäjoen hiljainen ja autio kylänraitti havahdutti että on sunnuntai ilta, kello yhdeksän eikä siihen aikaan ihan välttämättä löydy ko paikasta julkista hanaa josta voisi vesipulloa täyttää. No löytyi sitten kuitenkin auki oleva pitseria, ettei tarvinnut mennä tuttujen oville koputtelemaan, olisi vielä venähtänyt meidän kotiutuminen pitkälle yöhön.

Peräseinäjoelta lähdettiin taas meidän harvemmin jos koskaan kulkemalle tielle kohti Jalasjärveä. Navakka tuuli hidasti etenemistä ja vuorovedoin sitten vedimme retkikuntaamme eteenpäin kapealla asfalttitiellä. Muutaman piskon heitti ja kun se muuttui sateeksi, puimme sadetakit päälle. Toki sade ei kauaa kestänyt ja pian riisuin omani pois, koska alla hikosi valtavasti. Aurinko pilkahteli välillä pilvien lomasta ja oli taas niin kaunista. Ne on niitä hetkiä, joita ei kännykällä saa kuvattua eikä sanoin maalattua. Mutta kyllähän te nyt tiedätte mitä tarkoitan. Ne on ne hetket, jotka piirtyy omaan mieleen, eikä se ole vain se maisema, vaan kaikki muukin mikä siihen hetkeen kuuluu.

Sateen jälkeen aurinko taas pilkottaa.

Kotona olimme kello ilta 11 jälkeen kun takana oli 95 kilometriä. Hiukan jäi uupumaan sadasta kilometristä, mutta hyvä näinkin. Takapuolessa tuntui veivaaminen ja luulenpa että perjantain juoksu laittoi pohkeita pakottamaan. Muuten tuntui oikein hyvältä - ei tullut nälkä eikä kylmä!

Kiitos Meijulle seurasta 😊

~Eija~